Koska päivä on niin pitkä ja yö sitä pidempi

//Redmoon ole hyvä : ) //

Cerberos makasi maassa kaikki kolme päätä tassujen päällä silmät ummessa. Oli lämmin päivä, vaikka helvetissä oli yleensä kylmää, portti kuitenkin sijaitsi kahden paikan välissä joten siellä joskus paisteli aurinko lämpimänä ja kirkkaana, niin kuin tänään. Musta koira tuhahteli puoli unessa ja nytkäytti välillä toista jalkaansa kuin olisi jahdannut jotain.
Vaikka se oli jo vanha, kukaan, edes se itse, ei muistanut sen oikeaa ikää, ei tätä rotuvaliota vaivannut vanhan koiran vaivoista muu kuin tylsistyminen aina ajoittain. Nytkin porteilla oli äärimmäisen rauhallista eikä se häiriintynyt edes paikalle eksyneen pikkulinnun lurituksista joita se kovasti esitti olemattomille morsmaikuilleen. Cerberosin korva värähti hieman ja se murahti tyytyväisenä. Se oli aterioinut aikoja sitten mutta oli nykyään harvoin nälkäinen, jos se olisi liikkunut enemmän sen ruokahalukin olisi kasvanut.

Iso koira nosti keskimmäistä päätä, joka katseli kahta muuta unisena, se oli herännyt ääneen. Oliko se rasahdus tai pelkkä linnunviserryksen epävireinen kaiku, se ei tiennyt sillä uni kaivoi sen kuonoon pientä reikäänsä ja keskimmäinen pää aivasti. Kaksi muuta torkkuivat edelleen, mutta keskimmäinen käänsi ensin hieman kuonoaan, ei liikaa ettei olisi lihastensa liikkeellä herättänyt veljiään ja haisteli ilmaa. Siinä oli vieras haju, kyllä, mutta ei sellainen mitä hän olisi pitänyt uhkana. Puoliummessa olevat silmät pyörivät hetken maiseman ympäri näkemättä mitään kummallista. Sitten se aivasti uudestaan ja tuijotti edelleen visertävää lintua hieman kummeksuen, sen aivastus oli sentään sen verran kumea että pikku tipusen olisi pitänyt edes hieman hätkähtää.

Se näytti hieman tyytymättömältä ja mietti muristako linnulle jotta se pelkäisi hieman, pitihän nyt jotain kunnioitusta sentään olla manalan vartijaa kohtaan. Haukotus kuitenkin esti sitä murisemasta ja keskimmäinen pää huokaisi vain. Ehkä se antaisi linnun olla nyt ettei herättäisi muita. Se veti syvään lämmintä ilmaa tyytyväisen oloisena ja haukotteli uudestaan.

Kaukana kuului raskaita askelia kuolleiden oksien päällä. Musta varjo vilahti oksien lomassa ja ja sen perässä toinen, pian takana oleva varjo sai edellä olevan kiinni ja kaatoi sen. Wolwe oli ollut metsästus reissulla ja oli ottanut peuran kiinni raadellen sitä hampaillaan. Verivana valui pitkin harmahtavaa maata, Wolwen naama oli tahriutunut samasta verestä. Uros hotki lihaa minkä pystyi, ei nimittäin koskaan tiennyt mitä tai kuka tulisi ja veisi ruhon. Wolwe jätti ruhon kumminkin kesken sillä ei viitsinyt syödä sitä loppuun, hänelle piti jäädä varaa jaksamiseen, ei hän jaksasi juosta täytenä ja ähkyisenä. Wolwe käveli metsässä ja kuuli takaansa tumman sinisen linnun sirkutusta. uros kääntyi katsomaan ja lintu lähti saman tien lentoon. Lintu lähti lentämään eteen päin, ja Wolwe käänsi katseensa sen mukana lähtien juoksemaan leikkisästi sen perään, Wolwe ei nimittäin ollut mikään hirvittävän vanha kropaltaan tai mieleltään. Wolwe seurasi lintua kunnes pysähtyi, koska oli törmätä johonkin. Se oli portti. Wolwe istui portin edessä katsoen ylös päin. Lintu istui portin päällä ja sirkutteli iloista veisuaan, sitten se lähti taas lentoon ja lensi jonkun punaisen hahmon eteen. Se oli iso kokoinen koira. Wolwe säikähti hieman, sillä tuo koira, oli monta kertaa isompi kuin hän itse. Wolwe huomasi että tuo koira, jonka luokse lintu lensi, katsoi nyt lintua. Wolwe katsoi koiraa hieman piilommasta. Wolwe näki yhden pään ylhäällä, ja hieman tarkemmin katsoessaan hän näki kaksi muuta.

Cerberos katseli lintua silmissä uteliaisuuden pilkahdus, sen jälkeen se katsahti portille ja kas kummaa. Siellä seisoi pieni demonikoira. Silmät nyt kokonaan auki keskimmäisellä päällä tämä kallisti päätään sen verran kun uskalsi ja kasteli toista mielenkiinnolla. Se oli hieno demonikoira, vaikkakin aika nuori siis kun vartija vertasi sitä omaan ikäänsä.
"Oletko eksynyt pikkuinen?"
Keskimmäinen pää puhui ja kaksi muuta murahtivat unissaan. Hereillä oleva katsahti nukkuvia ja totesi ettei normaali puheääni herättäisi niitä ihan heti.
Yksi koipi nousi raapimaan ensimmäistä päätä korvan takaa. Se vingahti tyytyväisenä ja keskimmäinen tunsi tyytyväisyyden puuskan ravistelevan itseäänkin ja se aivasti. Pieni lintu sirkutti vieläkin ja keskimmäinen pää tuhahti sen suuntaan tyytymättömänä.
Toisaalta sitä ei haitannut, ei ollenkaan sillä sen mielenkiinto oli nyt kokonaan osoitettu pienemmälle koiralle.

"Tule toki lähemmäs että näen sinut paremmin"
Pää kehoitti ja osoitti tassullaan toisa tulemaan.

Wolwe kallisti hieman päätään kun homasi tuon koiran huomanneen hänet.
"Oletko eksynyt pikkuinen?" Kuului, ja Wolwe puisteli hieman päätään tullen puun takaa hieman lähemmäs, ehkä jonkin verran pelokkaan näköisenä. "En, seurasin vain lintua..." Wolwe sanoi ja nosti päätään.
"Tule toki lähemmäs että näen sinut paremmin" kuului taas isomman koiran sanovan, ja Wolwe meni hiljattain lähemmäs kummes oli noin 15 metrin päässä koirasta. Wolwe lurpisti hieman korviaan sillä piakkoin tajusi kuka koira oli. Se katsahti lintua tuon edessä ja sitten Cerberosia. Wolwen silmistä toisaalta ei nähnyt mihin suuntaan tuo katsoi, sillä silmissä ei ollut pupiilia, tai värikalvoja, ainoastaan valkoista. Wolwen häntä oli melkein koipien välissä, sillä hän ei halunnut näyttää liian ylpeältä, noin isolle koiralle nimittäin ei paranisi alkaa näyttämäänkään isottelevalta. "Toivottavasti en häiritse." Wolwe uskaltautui pian lausumaan.

Cerberos katseli pikkuista ja hätisteli lintua joka yritti nyt laskeutua sen valtavan pään päälle, toinen puisteli päätään vastaukseksi kysymykseen eksymisestä. Se oli mukavaa sillä silloin emo ei olisi huolesta murtunut. Cerberus katseli tätä uteliaana. Toinen näytti hieman arastelevan hänen seuraansa, mikä siis oli eläinten hierarkiassa totista hommaa ja Cerberos röyhistikin hieman rintaansa yrittäen näyttää hieman arvokkaammalta, mikä kaatui isoon haukotukseen. Joten hän löi vain tassullaan välinpitämättömästi ilmaa.

"Et et häiritse ollenkaan"
Keskimmäinen katsoi kahta muuta nukkuvaa.
"Itse asiassa haluaisitko pitää minulle hieman seuraa kun veljeni nukkuvat, aika kulkee hitaasti yksinään ja täällä ei nykyään paljon vieraita käy tahi pysähtele, tule toki lähemmäs en minä sinua syö"
Se lisäsi loppuun hieman vinosti hymyillen. Tosin koiralla se näytti hieman enemmän irvistykseltä mutta sanoma oli yksi ja sama. Cerberus jopa heilutti hieman typistettyä häntäänsä innoissaan seurasta. Mikä oli sen arvolle hieman sopimatonta joten se lopetti sen samantien. Tosin aina kun se unohti asian häntä vipatti uudestaan.

Wolwe katkoi Cerberosta hieman arasti, mutta nosti hieman päätään ja korviaan kun kuuli ettei hän häiritsisi. "Itse asiassa haluaisitko pitää minulle hieman seuraa kun veljeni nukkuvat, aika kulkee hitaasti yksinään ja täällä ei nykyään paljon vieraita käy tahi pysähtele, tule toki lähemmäs en minä sinua syö" kuului ja Wolwe oli hetken hiljaa, mutta alkoi sitten nyökkäillä ja käveli vähä reippaammin Cerberosin luokse, istahti ja heilutti pörröistä häntäänsä melkein maata vasten katsoen ylös päin Serberosin kasvoihin.

Cerberos raapi uudestaan korvaansa, tällä kertaa keskimmäisen korvaa sillä sen takana oli ilkeä syyhy, koira mietti oliko hänelle kirppuja, tosin he olivat tehneet näiden ikävien eliölajien kanssa jo sopimuksen olemassa olon helpottamiseksi, mutta niin lyhyt ikäisillä olennoilla oli myös äärimmäisen lyhyt muisti.
Toinen heilutteli pörröistä häntäänsä ja Cerberos hymyili tyytyväisen oloisena, se myhähti hiljaa ja nyt kun toinen oli lähempänä tarkasteli tätä kunnolla. Selvästikin toinen oli hieman enemmän hyeenamainen kuin rotukoira mutta vartija ei pistänyt sitä pahakseen, usein rotukoirat olivat toki sivistyneitä ja hienostuneita otuksia kuten hänkin, mutta ne sortuivat myös tärkeilemään hänen edessään ja kyseenalaistamaan hänen rotupuhtauttaan kolmen pään suhteen. Sellaisesta vanha vartija ei pitänyt ollenkaan, sen edessä kuului arvostaa sen kokoa ja voimaa sekä iän tuomaa viisautta.
"Mistä tulet pikkuinen? Miten olet näin pitkälle porteille eksynyt? Onko laumasi jossain lähellä?"

Keskimmäinen pää nousi haistelemaan ja tutkailemaan maisemaa josko siellä erottuisi muita samanlaisia kuin toinen. Hajua ei tarttunut, kuin ei ääntäkään ja Cerberos suoristi korviaan hieman kummastuneena. Kuinka pitkän matkan takaa oikein toinen oli tullutkaan.

Wolwe koonteli ympäristöä ja kuuli koinka linnut lauloivat kauempana. Sitten hän kuuli Cerberoksen kysymyksen. "Oikeastaan, minulla ei ole laumaa, en edes muista missä se on, minut siepattiin kauan sitten pois laumastani, kun olin vielä näinkin pieni pentu." Wolwe sanoi ja nosti tassuaan näyttääkseen kuinka pieni oli silloin. Wolwe nosti tassuaan noin 30 senttiä maasta. "En tiedä miksi minut otettiin sieltä, mutta kun minut otettiin, eräs mies opetti minulle tiettyjen hajujen perässä kulkemista, vainuamista..." Wolwe sanoi. "Sitten hän antoi minut sotilaille, mutta karkasin sieltä." Wolwe snoi vielä perään. "en ole kuullut laumastani mitään sen jälkeen, enkä muista missä asuin." Wolwe sanoi.

Cerberos kuunteli toisen tarinaa ja katsoi kuinka pienenä se oli viety. Se oli siis orpo, hieman kuten sekin, ainakin sellainen hän ajatteli olevansa. Hän ei muistanut emäänsä, puhumattakaan isästään.
"Olipa itsekästä toimintaa!"
Cerberos tuhahti tuohtuneena. Hän olisi heti ojentanut sitä joka oli toista niin kaltoin, kuin omaisuutta kohdellut, jos olisi tiennyt kuka se oli ja missä, tai yrittänyt houkutella sen tänne että olisi saanut sitä ojennettua.
"Oletko nyt ihan yksin?"
Se käänsi isoa päätään uteliaana korvat hieman surumielisessä luimussa, lintu ojentautui hänen päänsä päällä katsomaan myös ja Cerberos yritti puhaltaa sen pois, lintu vaan hyppäsi ilmaan ja laskeutui uudestaan.

Yksi päistä raotti siinä vaiheessa silmiään, ensin se katsoi hereillä olevaa päätä, sitten se haukotteli ja katsoi pikkuista uneliaan tylsistyneenä. Se nosti hieman päätä tassulta joka oli jo alkanut hieman puutua ja venytteli kieli suusta ojentuen. Se maiskutteli hieman ja sitten laski päänsä maahan, silmät tällä kertaa täysin auki.
"Mikäs tämä on?"
Se kysyi nostattaen ilmaan hiekkaa hengityksen karatessa raskaana ulos. Keskimmäinen pää nyökkäsi pikkuiseen. Sitten se pysähtyi kuin miettiäkseen ja katsoi taas herännyttä päätä.
"En ole kysynyt pikkuisen nimeä"
Keskimmäinen totesi hieman hämmentyneenä ja ensimmäinen pää tuhahti uudestaan ja kysyi hieman väsyneenä.
"Mikä nimesi on nuorukainen? Tyhmä veljeni ei ole muistanut edes alkukantaisimpia käytöstapoja ja kohdellut sinua hirvittävän väärin. Pahoittelen siis hänen puolestaan"
Ensimmäinen haukotteli välinpitämättömästi ja sen äänessä oli moitetta joka oli kohdistettu keskimmäiseen päähän joka taas näytti äärimmäisen tuohtuneelta veljeensä ja mutisi jotain epäkohteliaan kuuloista sen hengityksen tuoksusta.

"oikeastaan olen." wolwe vastasi tuon kysymykseen. Sitten hän huomasi pikkulinnun joka ilmeisemmin yrittämällä yritti härkkiä cerberosta. Wolwe seuraili linnun liikkeitä kunneshuomasi Cerberoksen ensimmäisen pään liikkuvan ja aukaisten silmiään. Wolwe katsoi sitä vähän aikaa ja huomasi sen olevan hereillä ja katsoen nuorta urosta. Wolwe kuuli tuon kysymykset. "Nimeni on Wolwe." Tämä sanoi ja hymyili ehkä hieman kun ensimmäinen pää moitti toista, mutta lopetti sitten hymyilyn, koska ajatteli sen olevan hieman epäkohteliasta.

//Sittu ku tulee lyhyitä :'D//

Cerberos taittoi hieman päätään sivulle myötätunnon osoituksena ja ensimmäinen tuijotteli maasta tulijaa mielenkiinnolla.
"On ilo tavata Wolwe, me olemme Cerberos, tämän portin ja samalla myös koko Haadeksen vartijat, olet tullut selvästi rauhallisin aikein joten syytä pelkoon sinulla ei ole pikkuinen"
Ensimmäinen puhui juhlallisempaan sävyyn kuin keskimmäinen joka oli jo hieman rauhoittunut ja toivoi että pikkulintu siirtyisi kiusamaan levollisempaa ensimmäistä. Lintu kuitenkin viserteli iloisesti keskimmäisen pään päällä tyytyväisen oloisena.
Ensimmäinen pää katseli lintua ja naurahti, mikä oli kumiseva haukahdus.
"Olet näköjään saanut kaksi uutta ystävää tänään"
Se kiusoiteli veljeään ja käänsi taas väsyneen katseensa pikkuiseen.

"Oletko kauankin ollut jo yksin? Kohtelivatko sotilaat sinua kaltoin kun lähdit näiden luota"
Se hyvä puoli oli kolmessa päässä, vaikka kaikilla olikin ihan omat aivot tai senkaltaiset, sillä olihan se kuitenkin yliluonnollinen olento, että ne kykenivät jakamaan tietoa ilman puhetta, hieman kuin ajatuksen voimalla.

//No sitten tulee pitkää kun on tullakseen. Neljä riviä on ihan hyvä määrä vielä.//

Wolwe nyökkäsi. "Kiitos." Tämä sanoi kohteliaasti ja katsahti lintua joka ei jättänyt, tai ainakaan halunnut jättää Cerberosta rauhaan. Wolwe hymyili, kunnes kuuli kysymyksen. "No tuota, eivät sillä tavalla, en vain kestänyt sitä että he pitivät minua VAIN työkaluna, eivät elävänä olentona." Wolwe sanoi. "Karkasin siksi ettei minua arvostettu." Wolwe sanoi. "mies joka sieppasi minut laumastani arvosti minua kumminkin kuin lemmikkiä, mutta kun menin sotilaiden pariin, minut unohdettiin melkein kokonaan, paitsi silloin kun minulle annettiin tehtäviä." Wolwe sanoi korvat hieman taaksepäin kenolla.

Kummatkin päät nyökkäsivät, tai maassa oleva teki jotain sen suuntaista.
"On hyvä omistaa sen verran omanarvon tuntoa ettei anna kohdella itseään ihan miten sattuu." Keskimmäinen sanoi ja ensimmäinen katseli sitä huvittuneena.
"Kunnioitusta pitää olla jos tekee hyvää työtä"
Keskimmäinen saarnasi asiantuntevaan sävyyn ja ensimmäinen vain tuhahti.
"Paljopa me olemme arvostusta saaneet vartijoina. Lähinnä meitä on moitittu kun emme ole sisään tai ulos päästäneet"
Se totesi keskimmäiselle joka näytti hieman närkästyneeltä asiasta ja nakkeli niskojaan toiselle. Ensimmäinen jatkoi.
"Tosin, moitteet ovat aina päättyneet siihen että moitteen tekijä on joko tapettu tai rampautettu, sen jälkeen ne eivät paljoa enää valita"
Se sanoi tyytyväisenä huuliaan nuoleskellen. Keskimmäinen nyökkäsi kuitenkin hyväksyvästi.

Ensimmäinen katseli pikkuista.
"Tiedätkö mitä rotua edustat vai oletko sekaverinen?"

Wolwe istui paikallaan heiluttaen hiljalleen häntäänsä ja kuunteli Cerberoksen saarnaa. Wolwe katsahti häntäänsä, nousi seisomaan ja heilutti kovempaa häntäänsä jotta roskat jotka siihen oli tarttuneet, irtoaisivat. Kohta Wolwe kuuli hänelle kohdistetun kysymyksen, joka koski hänen rotuaan. "En osaa sanoa." Nuorukainen vastasi hieman miettien. Ei kai kukaan ole varsinaisesti nimennyt rotua jota edustan." Wolwe sanoi ja pohti asiaa, että olisiko hän kumminkin joskus kuullut jonkun puhuvan hänen rodustaan.

Cerberos katseli toista eikä sekään vanhana koirana tiennyt mitä rotua toinen oli, toisaalta oliko asialla niinkään väliä sinällään jos se ei pikkuista itseään haitannut joten iso koira antoi sen puheenaiheen olla ja mietti kahdella päällä jotain muuta.
"Minkälaisia sotilaita ne miehet olivat? Palkkasotilaita, jonkun oma armeija jos niin kenen? Olivatko he täältä helvetistä?"
Cerberos oli utelias koira, koska kukaan ei koskaan tuonut sille uutisia tai tarinoita, silloin harvoin kun porteista kuljettiin oli kiire johonkin eikä monikaan jäänyt sen kanssa juttusille, johtuen sen maineesta ja hurjasta ulkomuodosta. Toisaalta koira piti nukkumisesta joten se kyllä kykeni torkkumaan paljon.

Vanhalla iällä se oli keksinyt myös muuttua pieniksi tytöiksi ja pitää teekutsuja, mikä oli siitä äärimmäisen huvittavaa.
Se painoi kuitenkin tarkasti mieleen toisen ulkonäön, hajun ja olemuksen jotta tunnistaisi sen rodun muut edustajat kun sellaisiin ehkä joskus törmäisi.

Wolwe alkoi rapsuttaa takatassullaan korvan selustaa ja tekemiensä jälkeen laski sen takaisin maahan ja kuuli kysymyksen. "Ilmeisemmin helvetin omaa armeijaa." Wolwe vastasi. "Eivät mitään erikoista väkeä vaikka heistä kuuluu puhetta että he olisivat hurjia sota koneita jotka eivät anna armoa." Wolwe sanoi hieman nauraen. Wolwe kuulasteli taas luontoa, sillä oli olevinaan kuullut askelia, mutta huomasi sitten että tuli oli vai metsän eläin, joten ei ollut mitään vaaraa.

Cerberus nyökkäsi.
"Oliko niillä jokin tunnus tai puhuivatko ne jostakusta johtajasta tai lordista?"
Vartija alkoi miettiä olivatko helvetin voimat liikkeellä, oliko joku aloittamassa sotaa tai taistelua muuten vain. Tottahan oli että helvetissä oli aina joku sota menossa, kuitenkin nyt oli ollut äärimmäisen hiljaista sillä suurin osa demonilordeista oli ollut kadoksissa, omilla teillään tai muuten vain levossa.

Vartija ei antanut levottomien ajatustensa näkyä ulospäin jottei olisi huolestuttanut pikkuista ja jatkoi sen sijaan lempeästi.
"Oletko jo pitkäänkin ollut karkuteillä yksinäsi? Etkö kaipaa emoasi ollenkaan?"
Keskimmäinen kuulosti hieman huolestuneelta pikkuisesta. Sen kävi sitä hieman sääliksi, kun taas ensimmäinen pohti enemminkin helvetin sisäisiä tapahtumia hyvinkin synkin ajatuksin.

"En tiedä, vietin melkein kaiken ajan häkissä, melko syrjässä, joten en kuullut heidän juttujaan." Wolwe tokaisi katsoen vuoron perään päitä. Hän oli hetken hiljaa. kunnes Cerberos kysyitaas jotain. "no melko kauan, on siitä nyt parisen kymmentä tai sataa vuotta. Enkä ole miettinyt emoani sen enempää, paitsi nyt, kun mainitsit." Wolwe sanoi. "Olisihan se kiva tietää miten laumalla ja äitilläni menee." Wolwe sanoi katsoen kaukaisuuteen. "mutta en ole kaivannut." Wolwe sanoi taas katsoen Cerberosta.

Ensimmäinen pää tuhahti turhautuneena. Sitä inhotti se ettei se ollut tietoinen helvetin tapahtumista, ehkä sen pitäisi värvätä joku enkeli tai demoni jotka kulkivat portista useammin tuomaan hänelle uutisia sekä saarelta että helvetistä.
Keskimmäinen pää sen sijaan oli huolestuneen oloinen, se katseli pikkuista myötätuntoisesti ja nuolaisi kuonoaan johon oli laskeutunut jonkin näköinen ötökkä joka kutitti sitä, pieni lintu pomppi onnellisena sen kuonolle ja keskimmäinen sulki silmänsä jo pelätessään linnun nokkaa joka hamuili nälkäisenä ötökkää. Avatessaan silmänsä se näki linnun nokasta pilkistävät siivet ja täysin puhtaan ja haavattoman kuononsa, se laski päänsä hieroakseen kuonoaan hieman kummissaan ensimmäisen pään tutkaillessa sitä huvittuneena.

"Kuinka olet pärjäillyt yksinäsi?"
Ensimmäinen uteli korvat puoliksi pystyssä, sen mielenkiinto oli herännyt nyt kunnolla kun toinen oli selviytynyt niin kauan yksin helvetissä, mikä oli sen mielestä äärimmäisen kunnioitusta herättävää.
"Riittääkö saalista kaikille olennoille, onko sinulla jo oma reviiri jota puolustat?"

Wolwe katsoi pää hieman kallella Cerberoksen puuhia ja sitten lintua, joka taas laskeutui keskimmäisen pään päälle. Wolwe katsoi siltua ja seuraili sen liikkeitä. Se oli vain mennyt hakemaan ötökkää.Wolwe melkein hymyili mutta käänsi sitten päänsä ja katseensa Cerberokseen kut tuo kyseli.
"Ihan hyvin, onhan se nyt vähän tylsää, mutta helvetin läpi kulkee välillä ihmisiä joille menen juttelemaan." Wolwe sanoi ja vastasi sitten seuraavaan kysymykseen. "Riittää, joinakin kuukausina siitä joutuu jo hieman tappelemaan ja minulla on jonkin sortin reviiri, mutta en vartioi sitä kovin tiukasti, päästän ohikulkioita menemään mutta on sinne tullut joskus sotilaitakin joita olen sitten häätänyt kyllä pois." Wolwe sanoi.

"Minkälaisten henkilöiden kanssa keskustelet, ovatko he ihan normaaleja demoneita vai enkeleitä, tai muun sortin olentoja?"
Keskimmäinen ja ensimmäinen pää puhuivat nyt täysin samaan aikaan, ne katsahtivat silmäsyrjällään toisiaan huvittuneina. Kolmas pää urahti siinä vaiheessa unessaan ja sen veljet tunsivat sen olevan jo puolittain hereillä, juuri sellaisessa kohtaa unta jossa se muuttui levottomaksi, ne tunsivat kuinka se näki unta taivaan sotajoukoista sen porteilla. Se murisi vihaisen unisesti ja kaksi muutakin päätä murisivat muistikuvalle, silmät hetkeksi muinaisuuteen vajonneina. Sitten kolmannen pään uni vajosi syvemmäksi ja kaksi muuta päätä irtautuivat siitä ja palasivat takaisin siihen hetkeen.

"Häädätkö kaikki sotilaat?"
Ensimmäinen jatkoi kuin mitään kummallista ei olisi ollenkaan tapahtunut. Ne olivat niin tottuneita toisiinsa etteivät aina huomanneet sellaisia asioita mitä muut niiden kanssa keskustelevat pitivät omituisina, sillä Cerberosilla ei ollut minkäänlaista aavistustakaan siitä minkälaista oli elää vain yhden pään kanssa, olihan sillä aina ollut niitä kolme kappaletta harteillaan.

"Aika lailla kaikille jotka vain tulevat sinne, mutta enimmikseen demoneille, niitä näkee aika paljon." Wolwe sanoi. "He tulevat joskus pyytämään minulta vainuamis apua jos jotakin on kadonnut, turhaan heittää sitä taitoa hukkaan." Wolwe sanoi hymyillen. Sitten hän jäi seurailemaan Cerberoksen puuhia heiman hämmästellen, hän kallisti päätään ja toinen korvista meni hieman lurppaan. Mutta kun kuului taas kysymys, Wolwe suoristi päänsä ja korvansa. "Kaikki, en voi sietää heitä, he ovat vain töykeitä, eräskin kerta kun yritin häätää sotilaita reviiriltäni ne yrittivät surmata minua, no, eipä siinä yhden sotilaan kohdalla paljoa naurettu..." Wolwe sanoi hieman ärtynyt äänen sävy huulillaan kun muisteli tapahtumia.

Kaksi päätä päästivät hyväksyvän murahduksen, oli parasta pitää pokkuroijat poissa omalta reviiriltä, sitä säästyi monelta murheelta silloin. Oli parempi olla ankara ensin ja sitten vasta vähän löysentää otetta.
"Otatko koskaan mitään palkkiota tai pyydätkö sellaista?"
Keskimmäinen pää uteli kieli suusta ulos roikkuen. Aurinko oli nyt korkealla ja hieman kuuma, se poltti sen tummaa turkkia se oli kuitenkin tarpeeksi iso ettei kuumuus haitannut sitä liikaa eikä sen tarvinnut edes paljoa liikkua.

Ensimmäinen pää naurahti toisen toteamukselle sotilaan kohtalosta. Sen mieleen nousi mukavia muistoja siitä kuinka sekin oli aikoinaan surmannyt ja syönyt niitä jotka olivat uskaltautuneet liian lähelle porttia. Tai ollut muuten sitä kohtaan äärimmäisen epäkohtelias, sellaista se ei sietänyt ollenkaan. Cerberos oli vielä sen tyyppinen ettei se edes varoitellut.
"Surmasitko kaikki vai annoitko osan pötkiä pakoon?"
Se kysyi ja sen äänestä huomasi selvästi kumpaa vaihtoehtoa se itse piti paljon parempana. Mikä sai keskimmäisen pään katsomaan sitä hieman moittivasti, eiväthän he nyt vanhempana ja viisaampana esimerkkinä olisi saaneet sellaiseen toista yllyttää vain siksi että olivat itse olleet hurjia nuorina.

Wolwe alkoi taas hymyillä kun Cerberos kysyi palkkiosta. "Minun ei tarvitse edes pyytää palkkiota, nimittäin olen saanut jokaisesta kerrasta lihapalan tai muuta syötävää palkkioksi." Wolwe sanoi ja alkoi ajatella ruokaa. Wolwen ehkä hieman yli pitkä kieli lurpsahti ulos mutta pian Wolwe weti sen sisään. Päivä tosiaan oli kuuma ja se tuntui läpi Wolwen pitkän tuuhean karvan. "Pahe tässä pitkässä mustassa karvassa on se että se lämpiaa liian helposti." Wolwe tokaisi alkaen heiluttaa itseään edes takaisin, sillä se oli tehokas viilennys keino. "En kerennyt huomata kun ne muut läähtivät, joten yhdelle kävi köpelösti, muut pakenivat." Wolwe vastasi.

Taaskin se nyökkäsi hyväksyvästi, raskasta työtä ei kannattanut ilmaiseksi tehdä sen verran sekin ymmärsi vaikkei maallista omaisuutta omistanutkaan, porttikaan ei ollut sen oma, puu oli, sen se oli ominut itselleen mutta oli kyllin ystävällinen jakaakseen sen muiden eliöiden kanssa.
Toinen valitteli kuumuutta ja Cerberus katsahti taivaalle se paistoi juuri heidän yläpuoleltaan eikä missään siis ollut varjon varjoa eikä tuulikaan puhaltanut, se tunsi olonsa nyt huonoksi isännäksi, sen mieleen ei ollut koskaan käynyt että sen olisi tarvinnut auringolta sillä lailla suojautua sillä harvemmin se näin kirkkaasti paistoi.
"Aurinko siirtyy kyllä, kun se niin tekee voin nousta istumaan jotta voit loikoilla varjossani, meidän pitää vain herättää kolmas veli sillä muuten sen pää roikkuisi tyhjässä ilmassa ja sitten meidän niskamme kipeytyvät"

Keskimmäisen äänessä oli pientä pahoittelua, se oli sentään pyytänyt toista jäämään kun se itse oli niin yksinäinen ja nyt pikkuinen joutui sen tähden kärsimään epämukavaa oloa.
Ensimmäinen nyökkäsi hyväksyvästi.
"Suurin osa niistä on pelkureita, niitä kannattaa varoa jotka eivät pelkää, sillä ne kostavat toveriensa kuoleman. Kuitenkin, jos olet noin pitkään pärjännyt yksiksesi uskon että olet tarpeeksi viisas ilman tällaisen vanhuksen neuvoja"
Se sanoi hieman huvittuneena ja mietti miltä se mahtaisi näyttää sitten jos sille koskaan kasvaisi harmaata karvaa leukaan.

Wolwe katsoi hieman aurinkoon päin läähättäen. "On kyllä kuuma, olen itse tottunut kylmiin oloihin." Wolwe sanoi ja kuuli sitten kuinka Cerberos tarjosi varjopaikkaa. nuorukainen hymyili ja nyökkäili hieman. Wolwe käänsi katseensa kolmannen pään puoleen joka nukkui. sitten hän kaansi päänsä kahden muun puoleen. "Olisiko minun vuoroni kysellä?" Wolwe sanoi heiluttaen häntäänsä. "Miten oikein olette päätyneet vartioimaan tätä porttia?" Wolwe kysyi melko iloisella äänen sävyllä.

Pieni oli kuulemma tottunut kylmään kuten aika moni manalan asukas. Sitten se uteli vuorostaan udellakseen asioita. Cerberos otti paremman asennon kuunnellakseen ja nyökkäsi toista, antamalla tälle luvan kysellä.
"Me emme muista, se tapahtui joskus niin kauan aikaa sitten, me olemme olleet täällä niin kauan kuin vain on voinut olla. Ehkä synnyimme jo tänne, ehkä me olemme osa porttia, sitä me emme varmaksi tiedä itsekään"
Keskimmäinen vastasi ensimmäisen nyökkäillessä.

Keskimmäinen pää katseli kolmatta joka avasi sisemmän puoleisen silmänsä vinkaten sitä keskimmäiselle, sen jälkeen sekin ojensi molempia etutassuja ja haukoitteli antaumuksellisesti kaunis, koste, vaaleanpunainen kieli pitkällä ulkona. Sitten se maiskutteli hetken ja kurottautui istumaan muiden veljiensä kanssa. Se nuoleskeli huuliaan ja lausui leikkisästi.
"Onkos mitään pientä purtavaa saatavilla?"
Sitten se katsoi veljiään jotka pidättelivät huvittuneisuuttaan kun kolmas pää oli vasta nyt huomaavinaan Wolwen.
"Kappas, sellainenhan on kävellyt ihan itse paikalle"
Se kiusoitteli maiskutellen.

Wolwe nyökkäsi ymmärtäen ja jätti sen asian sikseen, hän vain sattui olemaan ytelais asiasta, mutta jos he eivät kertakaikkaan muistaneet niin parempi vain antaa olla. Wolwe hielautti oikean puoleista korvaansa ja katsahti kolmatta päätä joka haukotteli ja katsoi häntä. Kun Wolwe kuuli tuon sanovan häntä purtavaksi, hän otti sen tosissaan, nousi seisomaan ja hieman pakitti korvat lumpussa.

"Älä pelkää pikkuinen, en minä sinua syö, kunhan vanhus laski hieman leikkiä"
Kolmas vakuutteli hieman pahoillaan siitä että oli toisen niin säikäyttänyt. Se osoitti varjoa jonka se nyt loi istuessaan.
"Tule tänne lähemmäs viileään, me emme kärsi kuumasta niin paljoa, se vain lämmittää vanhoja luitamme mukavasti"
Se jatkoi sovinnolliseen sävyyn ja katsoi nyt toista uteliaana. Se katsahti nopeasti veljiään ja näki muisti unensakin läpi mistä oli jo puhuttu.
"Paljon aikaa on kulunut siitä kun olemme syntyneet, mutta sinä olet vielä pieni ja elämää täynnä. Joskus mekin mietimme miten koskaan olemme jaksaneet näin kauaa istua täällä katselemassa."

Se käänteli korviaan hieman ja sitten käänsi katseensa keskimmäiseen jonka päällä lintu oli nyt onnellisesti unessa. Se tuhahti huvittuneena.
"Sinä olet kyllä erikoisen näköinen, enpä ole pitkään aikaan nähnyt noin komeata urosta missään."
Se jatkoi hetken pikkuista tutkailtuaan. Kaksi muuta päätä nyökkäilivät, se oli selvästi paremman näköinen kuin moni luihu rakki joita ne olivat elämänsä aikana kohdanneet.
"Oletko koskaan käynyt saarella"

Wolwen korvat nousivat uudestaan pystyyn ja hän nyökkäsi mennen tuon varjoon.Sielä oli viileämpää kuin auringon porotuksessa, mutta ei paljoa. Wolwe käänsi päänsä ylös päin katsoakseen Cerberosta kasvoihin, mutta ei siitä mitään tullut kun hän vain näki noiden leuat. Wolwe hymyili Cerberoksen sanoille ehkä hieman punastuen kohteliaisuudesta, mutta sitä ei nähnyt karvojen alta. "Millä saarella...?" Wolwe kysyi, ja sekin riitti jo vastaukseksi. Wolwe ei ollut koskaan ollut kovin kaukana helvetistä. Yleensä joko siinä lähipiirillä, tai aivan hieman kauempana.

Keskimmäinen hymyili tyytyväisenä pikkuisen tullessa sen varjoon ja jopa kolmaskin näytti hymyilevän hyväksyvästi, ainut joka oli hieman nyreämmän oloinen, muttei kuitenkaan ollut yhtään nyreissään, oli ensimmäinen.
Sitten päät katsoivat toisiaan huvittuneina pikkuisen kysyessä mikä saari, tosiaan, ne eivät aina miettineet asiaa niin että saattoi edelleen olla olentoja, varsinkin noin nuoria, joilla ei ollut paljoa tietoa niin kuin niillä. Ne katsoivat kaikki portista ja nyökkäsivät.
"Tuon portin takana on kaksi maailmaa, ensin tulee saari. Sellainen mitä kutsutaan Angel Islandiksi, ja sen takana taas on uusi portti jota vahtivat enkelit, sen portin takana on taivas ja sen suuret salit ja upea puutarha. Saarella kuitenkin, on hieman turvallisempaa kuin helvetissä ja enemmän riistaa"
Cerberos selitti ja mietti oliko siellä itse asiassa sen turvallisempaa ollenkaan.

"Tai näin me olemme kuulleet, se on eräällä tavalla ei kenenkään maata, jossa sekä demonit että enkelit voivat yhdessä olla samassa paikassa samaan aikaan, mutta lähinnä salaa. Siellä on myös paljon sellaisia olentoja jotka eivät kuulu helvettiin, eivätkä taivaaseen."
Cerberos selitti opettavaiseen sävyyn keskimmäisen korvat pystyssä, kolmannen laiskana puolitangossa ja ensimmäisenä unisena sen päätä pitkin. Se haukottelikin samantien kuin olisi pitänyt aihetta erityisen tylsänä, mikä sai keskimmäisen katsomaan sitä moittivasti.

Wolwe katsahti porttia kun Cerberos kertoi mitä sen takana oli, ja kuvitteli mielessään paikan. Hän kuvitteli saaren erillaiset lajit, ja kaikki kauniit värit mitä se pitäisi sisällään. Wolwe pystyi kuvittelemaan kaikki uudet tuoksut ja epämukavat hajut mitä sieltä löytyisi. Nurukainen käänsi sitten päänsä takaisin Cerberoksen pariin kun tui sanoi että niin oli kuullut. "Kuulostaa jännältä..." Wolwe sanoi mielenkiinto melkein kiiltäen silmissä. "En ole varmaa oenko nähnyt enkeleitä koskaan, olen vain kuullut puhetta, miltä ne näyttävät, ovatko ne yhtään samanlaisia olioita kuin täällä?" Wolwe kysyi.

Cerberos kuunteli ja nyökkäsi. Jännä oli aika, kuvaava sana, vaikka se hieman vierastikin niin uudenlaista ilmaisua.
"Enkelit ovat yleensä valkean puhtaita olentoja, tosin saarella nämäkin joutuvat usein elämään kovaa elämää joten se kai hieman vaihtelee, mutta näillä on yleensä kaksi valkeaa sulkasiipeä toisin kuin demoneilla joilla niitä on monenlaisia. Enkelit koetaan myös äärimmäisen hyviksi olennoiksi kun taas demonit pahoiksi"
CErberos yritti pitää äänestään pois syyttävää sävyä, sillä se tiesi että enkeleiden pahuus oli yhtä kammottava kuin demoneidenkin jos ei joissain tapauksissa vielä iljettävämpää kuin demonien. Se ei kuitenkaan halunnut pelotella nuorta kauheasti.
"Ne eivät demoneista oikein pidä, joten ole aina varuillasi sellaisen kohdatessasi"
Se varoitteli ja nosti hieman korviaan.

Ensimmäinen haukotteli ja nyökkäsi.
"Ne ovat välillä aika viheliäisiä, ja se harhauttaa jos niitä luulee kilteiksi sillä ne osaavat naamioida pahan hyväksi demonit ovat usein rehellisempiä, ne vain tappavat"
Keskimmäinen katsoi veljeään hieman tuimasti mutta kolma nyökkäsi.
"Enkeleitä on hyviäkin, mutta ihan kuten demonitkin, niiden todellisia aikeita on usein vaikeaa tunnistaa"

Wolwe kuunteli ja nyökkäili vaikka cerberoksen puheista huolimatta hänen mielensä tekikin nähdä joskus enkeli oikeasti. Nuo vieraat olennot alkoivat kiinostaa äkkiä wolwea ja tämä katsoi. Toisaalta hän ei kyllä olisi uskaltanutkaan sellaista tavata, koska jos ne osaisivat olla ilkeämpiä kuin demonit, no, siinä ei kovin Wolwekaan voisi olla rennosti. "Kuinka paljon niitä vierailee helvetin puolella, vai näkyykö niitä oikeastaan ollenkaan täällä." Wolwe kysyi, sillä ei ainakaan omille kotikonnuille niitä haluaisi.

Iso koira näytti miettivän hetken.
"Niitä on täällä jonkin verran joskin ne ovat äärimmäisen harvinaisia sekä viihtyvät mieluiten omissa oloissaan tai toistensa seurassa"
Cerberos mietti samalla tulisikohan kukaan niistä jotka hän oli aikoinaan portista päästänyt koskaan tervehtimään häntä, hän olisi mielellään kuullut siitä miten nämä olivat pärjänneet sen jälkeen.
"Joskus muutama tulee tänne uteliaisuudesta tai hakemaan jotain. Mutta silloin niiden on ensin käytävä minun luonani jotta annan niille luvan, ilman minun lupaani porteista ei läpi pääse"
Se sanoi hieman ylpeillen ja toisaalta hieman lohdutellen ettei huolestuttaisi toista liikaa.

Nyt Kolmas puhui.
"Ne jotka ovat täällä asuneet jo pitkään yleensä ovat kilttejä sillä niitä on kohdeltu todella väärin ja ne ovat paenneet kotoaan, joten niille on hyvä olla kiltti"
Se kuulosti hieman ankaralta ja kaksi muuta päätä katsoivat veljeään korvat pystyssä. Heistä kolmesta juuri kolmas pää oli säälinyt eniten enkeleitä. Vaikka keskimmäinen olikin kaikkein myötätuntoisin oli kolmas kovin ja jos sen sydämen sulatti jokin asia se pysyi sille sulana ikuisesti, se oli myös päistä se jolla oli kovin oikeudentaju.

Wolwe nyökkäsi ja katsoi porttia. Kun Cerberos puhui niin sanotuista kaltoin kohdelluista enkeleistä, Wolwe katsoi tuota vinoin päin. "Kohdeltu todella väärin..." Wolwe sanoi, hieman kysyvä äänensävy huulillaan. Wolwe alkoi miettiä, hän oli joskus nähnut hieman saman tyylisiä otuksia, mitä cerberos oli kuvaillut enkeleistä, ne olivat vain hieman erillaisia, mitä hän oli nähnyt. Wolwe palautti katseensa Cerberoksen pariin ja katsoi tätä pää hieman vinossa.

Cerberos tuhahti saadakseen pölyä pois nenästään, lämmin ilma tuntui kuivalta ilmassa. Se katseli taivaalle ja totesi ettei pilveäkään näkynyt taivaalla mikä oli siitä hieman huolestuttavaa, näin raskas ilma purkautuisi luultavamminkin myrskynä myöhemmin.
Kolmas pää nyökkäsi Wolwen sanoille.
"Taivaassa käytiin aikoinaan sotaa enkeleiden kesken, mikä on täällä ihan normaalia, mutta toisin kuin täällä helvetissä missä on monta demonilordia jotka sotivat koko ajan keskenään taivaassa on vain yksi hallitsija ja vain muutaman kerran joku enkeleistä on uskaltanut nousta vastustamaan tämän tahtoa, ensin oli Lucifer, olet varmaan kuullut tästä enkelistä. Sen jälkeen tuli Sariel. Molemmat olivat lähellä onnistumista mutta kun taivaan valtias suuttuu on hänen vihansa hurja ja pitkäkestoinen"

Kaksi muuta päätä nyökkäsivät, keskimmäinen tarmokkaasti ja ensimmäinen hillitymmin. Kolmas jatkoi vielä.
"Myöskin muut enkelit ovat erityisen pitkävihaisia ja toisin kuin demoni joka usein jos on tarpeeksi vahva tulee vaatimaan hyvitystä enkeli juonii sen itselleen"
Kolmannen äänestä kuulsi selvästi kuinka paljon tämä halveksui sellaista pelkurimaisuutta.

Wolwe kuunteli kiinostuneena ja nyökkäsi kun Cerberos sanoi: "olet varmaan kuullut tästä enkelistä." Wolwe kuunteli tätä kuin olisi ollut tarina tunnilla, pieni tuulen viima tuli portin läpi ja se heilutti wolwen turkkia. tavallisesti uros olisi saanut siitä kylmiä väreitä, mutta oli niin keskittynyt Cerberoksen sanoihin ettei hän sitä huomannut. "Kuulostaa aika kaksi naamaiselta touhilta." Wolwe sanoi hieman vihaisella äänen sävyllä. Aurinko oli mennyt jo hieman pilveen eikä valo ollut enää niin kuuma.

"Sitä se onkin"
Sanoi ensimmäinen huvittuneella äänellä. Keskimmäinen katsoi sitä toruvasti, mihin ensimmäinen vain nosti korviaan kummastuneena. Kuin ei olisi lainkaan ymmärtänyt moitteen tarkoitusta.
"Kyllä niitä demoneistakin löytyy, mutta niille se on toisaalta normaalia ja ominaista"
Keskimmäinen sanoi ja tällä kertaa kolmas katsoi keskimmäistä huvittuneena. Keskimmäinen olisi punastunut jos olisi ollut ihminen, nyt se vain tuhahti tyytymättömänä siitä etteivät sen veljet ymmärtäneet sitä, se alkoi murjottaa pitämällä korvansa ylpeänä pystyssä ja katseensa tiukasti edessä. Kaksi muuta päätä puistelivat omiaan huvittuneina ja katsoivat yhtä aikaa pikkuista.
Toisin kuin keskimmäinen, jonka katse oli selvästi lempein ja uteliain, oli Ensimmäisen katse hurja mutta samalla äärimmäisen tylsistynyt, kun kolmas taas oli kova katseeltaan ja silti viisas olemukseltaa. Se että kolme päätä jotka jakoivat saman ruumiin kykenivät poikkeamaan toisistaan oli monien mielestä aika kummallista.

Kuitenkin kolmas puhui kun ensimmäinen näytti selvästi siltä ettei sitä huvittanut aihe edelleenkään.
"Kyllähän se sitä onkin tosiaan, mutta eipä se toisaalta paljoa eroa muuta kuin ulkomuodollisesti, sanoppa oletko elämäsi aikana törmännyt monenkinlaisiin demoneihin ja minkälaiset yleensä tulevat sinulta palveluksia pyytämään?"

Wolwe katsoi Cerberosta ja päätti siirtyä hieman kauemmas, ettei hänen tarvitsisi katsoa ylös niin että niskat menisivät. Hän käveli pois varjosta, melko lähelle silti Cerberosta ja alkoi istua sille paikalle taas katsoen tuota. Sitten hän kuuli kysymyksen. "No, jotkut ovat olleet sellaisia kuin mitä kuvailit enkeleitä, mutta he tosin olivat hieman erillaisia. useimmat jotka ovat tulleet luokseni ovat oleet melko inhimillisiä ulkomuodoltaan. Osalla ollut siivet ja sarvet, ja osalla ollut vain siivet." Wolwe sanoi. "aika paljon myös erillaisia, hieman oudon näköisiä demoneita on käynyt luonani. Yleisemmin he pyytävät minua etsimään jonkun kadonneen henkilön, mutta on ollut tapauksia joissa en oikein ole tiennyt mitä henkilö ajaa takaa sillä että saa löydettyä henkilön joka minun on täytynyt etsiä." Wolwe sanoi.

Cerberos piti katseensa pikkuisessa koko ajan sen liikkuessa, keskimmäistä selvästi kiinnosti sen ulkonäkö että sen tapa liikkua. Se nyökkäili hyväksyvästi, jaa että sellaista se ajatteli.
"Onko koskaan suuria ongelmia löytää niitä tai ongelmia niistä jotka ovat sinua pyytäneet etsimään?"
Se jatkoi uteliaana. Asettuen nyt makuulle kun pikkuinen ei enää tarvinnut sen varjoa. Ensimmäinen pää huokaisi tyytyväisenä kun sai laskettua itsensä maahan kun kaksi muuta pysyivät ilmassa sillä välin, se laski päänsä yhden tassun päälle ja sulki silmänsä kuunnellen kuitenkin veljiään ja pikkuista tarkasti.

Keskimmäinen aivasti kun pieni lintu lensi sen pään yli ja tiputti ilmaan höyhenen jonka se yhdellä sisäänhengityksellä imaisi nenäänsä vahingossa, koko koira tärähti aivastuksen voimasta ja ensimmäinen suutahti ja yritti näykkäistä keskimmäistä joka väisti korvat säikähtäneenä pystyssä. Keskimmäinen murahti kadelle muulle että olisivat hiljaa jotta hän voisi keskustella pikkuisen kanssa.

Wolwe itsekkin alkoi maata ja katsoi Cerberosta kuunnellen kysymystä. "Ei oikeastaan, tarpeeksi tarkan nenän kanssa voi etsiä mitä vain, ainoastaan vedestä on hankalampi löytää oikein mitään, kun kaikki on sekoittunut siihen. Mutta maalla on helkko löytää." Wolwe selitti. "On niitäkin tapuksia että hajujäljet ovat hävinneet johonkin, joten en ole voinut löytää niitä." Wolwe sanoi. Hän katsoi kuinka pikkulintu aiheutti pienen sekasorron, mutta Wolwe ei nyt reagoinut mitenkään, hän vain katsoi ja hymyili pienesti.

Kolmas nyökkäili kun keskimmäinen ja ensimmäinen kinastelivat vieressä siitä kummassa oli vika tapahtuneesta, ensimmäinen uhkasi syödä linnun ja keskimmäinen, joka oli aluksi lintuun itsekin hermostunut, puolusti sitä nyt viattomana luonnonkappaleena. Kolmas puisteli päätään näille ja sanoi Wolwelle hieman huvittuneisuutta äänessään.
"Joskus sitä toivoo ettei olisi jumissa näiden kahden kanssa"

Kaksi muuta eivät edes veljensä kommenttia kuulleet sillä olivat niin keskittyneitä omaan keskusteluunsa. Kolmas kuitenkin puhui edelleen pienelle koiralle.
"Nenäsi on varmasti tarkka jos noin moni demoni tulee pyytämään sinulta palvelusta, sinä olet varmaankin äärimmäisen ylpeä upeasta taidostasi"
Kolmas puhui täysin ilman ironiaa tai mitään moitetta. Hän tarkoitti sanojaan. Se tiesi kuinka hyvältä kehut tuntuivat, se sai niitä harvoin omasta toimestaan. Yleensä häntä vain moitittiin, tosin iso koira ei kauhean herkästi sellaisesta loukkaantunut, olihan se niin iso ja voimakas.

"Mikä on ehdottomasto huvittavin asia mikä sinun on pitänyt etsiä?"
Se kysyi kiinnostuneena, korvat odottavasti pystyssä.

Wolwe kuunteli kahden pään tappelua, ehkä hieman huvittuneena ja katsoi sitten kolmatta joka ryhtyi puhumaan. "No onhan se nyt varmaan hieman hankalaa elää kiilli kahdessa muutta." Wolwe sanoi, hieman kysyvä äänensävy huulillaan ja kahsahti tappelevaa kaksikkoa. Wolwe vetäisi syvään henkeä, ja vahingossa samalla alkoi haukottelemaan, pitkähkö kieli heilahti ulos haukotuksen aikana, mutta Wolwe vetäisi sen takaisin.

"No onhan siitä hyötyä, mutta aina jossakin tulee hajuja vastaan joita ei välttämättä oikeastikkaan haluaisi haistaa." Wolwe sanoi mutristellen naamaansa. Wolwea puistatti kun hän muisteli joitakin hajuja jotta hän on haistanut.
Sittenn hän taas katsahti kolmatta päätä kun tuo kysyi huvittavinta juttua mikä oli pitänyt etsiä. Wolwe katsahti taivaalle mietteliään näköisenä. "Hmm, en osaa sanoa... ehkä se kun.... jouduin etsimään erään demonitytön. Nimittäin, se tyttö jonka olin joutunut etsimään oli pelannut veljensä kanssa piilosta, ja tämä hänen veljensä oli sitten tullut minua pyytämään etsimään siskonsa, en ollut vielä siinä vaiheessa tiennyt mitä oli meneillään joten etsin hänet, ja sitten minulle selvisi että he vain leikkivät ja poika oli halunnut päästä helpolla..." Wolwe sanoi. "Aika ketku temppu, jos itse sanon, ei hänellä ollut oikein peli henkeä." Wolwe jatkoi.

Kolmas pää oli täysin samaa mieltä pikkuisen kanssa. Hänkään ei pitänyt monista niistä tuoksuista jotka hänen portilleen kiirivät ja vähiten niistä mitä porteille oli aikoinaan jätetty. Sen muistossa nousi mielikuva kasoista ruumiita, näivettyneitä enkeleitä joita hän ei portistaan päästänyt itkemässä ja kuolemassa. Hitaasti ja tuskallisesti Taivaan Isän langettamien tuomioiden polttaessa useimpia, mätä, virtsa, ulosteet, pesemätön iho, koko vartalo värähti kun kolme päätä aivasti pelkästä muistosta. Kaksi muuta käänsivät nyt katseensa kolmanteen ja hiljenivät.

Kolmas havahtui muistoistaan toisen kertoessa erään demonipojan huijanneen piilosta leikittäessä ja se nauroi, se oli syvää rinnasta nousevaa ja kumeaa haukahdusta muistuttavaa naurua.
"Suuttuiko sisko siitä kovastikin?"
Se kysyi kuullakseen enemmän, se kykeni näkemään sielunsa silmin lapset ja kuulla näiden ilonkiljahdukset, kuvitella nyreäksi muuttuneen ilmeen sisaren kasvoilla veljen huijatessa niin kirkkaasti.
Se häpesi hieman ajatuksiaan, kuin olisi ollut väärin siitä haaveilla niin suloisista asioista. Keskimmäinen katseli kolmatta lohduttaen ja ensimmäinen tuhahti kuin sitä ei olisi voinut asia enempää kiinnostaa, vaikka asia oli täysin päinvastainen.

"No, kyllähän se hieman vihaiselta näytti, ja käytöskin oli sitä luokkaa että tyttö ei asiasta pitänyt." Wolwe sanoi hieman nauraen. "Tyttö nimittäin alkoi repiä veljeään korvasta ja huutaa että tuo ei saisi kokoaikaa fuskata peleissä. Elikkä siitä päätellen poika teki tuota useamminkin." Wolwe sanoi hymyillen. "Onneksi en saanut itse osaani tytön retutuksessa..." Wolwe sanoi laittaen korvansa lurppaan. "Olisi varmasti korvani tälläkin hetkellä kipeät..." Wolwe jatkoi.

Cerberus hörähti, mikä oli sen nauru. Tosiaan, korvista vetäminen olisi ollut ilkeää. Toisaalta veli oli itse saanut ansionsa mukaan mitä oli huijannut. Hyvä vain että sisaret pitivät toisistaan huolta ja hyvässä järjestyksessä.
Ensimmäinen pää hymyili vahingoniloisesti ja sanoi.
"Sen siitä saa kun huijaa, ei kannattaisi. Vaikka sellainen taitaa olla demoneille aika luonteenomaista tosin"
Se raapi hieman laiskana oman korvansa takusta jossa oli mahdoton syyhy sillä hetkellä. Mustia karvoja vaan pöllysi sen kovakouraisessa käsittelyssä, mutta kyllä se helpottikin kovasti.
Keskimmäinen nyökkäsi.
"Aina pitäisi olla rehellinen."
Kolmas katsoi veljiään ja jos sillä olisi ollut kulmakarvat se olisi kohottanut niitä, nyt sillä oli vain hieman hämmentynyt ilme. Se jätti kuitenkin niiden jutut omiin oloihinsa.

"Huvittavaa todellakin"
Se vain totesi.
"Onko sinulla ollut paljonkin huonoja kokemuksia? Toivon ettei hirveästi kuitenkaan"
Se totesi vielä loppuun myötätuntoisesti.

Wolwe nyökkäsi. "Oikeinhan se pojalle oli tosiaan." Tämä totesi. Wolwe katseli mustien karvojen sadetta ja vetäisi yhden kuonoonsa aivastaen heti perään. Hän nosti tassunsa kuonolleen ja hieroi sitä samalla hieman nyrpistellen kuonoaan. karva oli lentänyt siitä aivastuksen mukana. Wolwe ravisti päätään ja käänsi katseensa takaisin Cerberokseen. "Eipä noita nyt kovin paljoa ole, lukuun ottamatta nyt sotilaiden kanssa pikku kinojen käyntiä ja hieman ärsyttävämpiä demoneita." Wolwe sanoi. "Loppujen lopuksi elämäni on aika rentoa, mitä nyt eläimellä voi olla." Wolwe tokaisi hymyillen.

Cerberus nyökkäsi, oli mukavaa kuunnella että oli niitä joiden elämä oli rauhallista ja mukavaa, sellaiseksi hän ainakin toisen elämän käsitti. Hänen puolestaan, vaikka se äärimmäisen tylsää olisikin, rauha saisi jatkua vielä paljon, paljon pidempään. Se voisi nukkua ihan rauhassa ja kuunnella juttuja niinkuin nytkin kun se kuunteli Wolfen juttuja.

Vartija katsahti taivaalle jossa ajelehti muutaman ohut pilven pätkä, muuten oli vielä aika aurinkoista, kuumuus oli hieman kuitenkin väistynyt, sellainen ei yleensä kauaa kestänyt helvetissä joka oli lähinnä kylmä paikka. Ehkä pian tulisi taas lunta. Se pohti korvat pystyssä ja käänsi katseensa takaisin alas.

"Kuinka iso reviirisi on? Ylettyykö se kovinkin lähelle minun porttejani?"
Se kysyi katsellen suuntaan josta se oli tullut. Kaksi muuta päätä kinasivat edelleen tällä kertaa äänettömästi toisilleen uhitellen mutta kolman näki keskimmäisen muistin kautta mistä pikkuinen oli tullut.

Wolwe kuunteli Cerberoksen kysymyksen ja katsahti taivaalle. "Ei se mikään kovin iso ole, pesästäni noin 6km säteellä oleva alue on reviiriäni, joten ei se kovin lähellä portteja ole." Wolwe sanoi. "Lähdin vain hieman tutkimaan paikkoja, tuli nälkä ja näin sopivan saaliin, söin ja aloin sitten leikkimään sen linnun kanssa joka toi minut tänne." Wolwe sanoi. "Joten oli melko sattuma vain minulle että saavuin tänne, en ollut edes tienny tälläisestä paikasta ennen kuin nyt kun tulin tänne." Wolwe sanoi. "Tunnen vain oman reviirin kivestä kiveen, mutta sen ulkopuolella vain joitakin hajuja jotka ovat lähteneet reviiriltäni." Wolwe jatkoi. Hän katsoi Cerberoksen kahta muuta päätä jotka näyttivät kinastelevan toinen toiselleen.