Ken jäällä uskaltaa liikkua..?

//No niin... Tulehan The Seventh, niin pääsemme aloittamaan //

Jäisen järven ympäristö oli rauhallinen. Kylmä tuuli puhalsi ikävästi ja pöllytti hieman lunta ilmaan. Tuuli teki järven ilmasta hyvin jäätävän. Jäisen järven ympäristö näytti haudan hiljaiselta. Monet eivät mielellään lähtisi vaeltamaan tälle alueelle. Jäisen järven pinnan railot ja muut halkeamat olivat umpeutuneet kylmuuden ja lumen ansioista. Kukaan ei ollut moniin vuosiin rikkonut jään pintaa, mikä oli hyvä asia monille olennoille, jotka kulkivat järven jäällä. Järven ympäristössä kuljeskeli joitain olentoja, mutta nyt nekään eivät tahtoneet liikkua tai äännellä tällä alueella, koska ne aistivat jonkin valtavan olennon liikahtelevan järven syvyyksissä.

Syvällä Jäisen järven pohjassa Leviathan liikahti omassa luolassaan. Tämä merihirviö oli horrostanut monia vuosia, mutta nyt se aikoi herätä syvästä unestaan. Tämä taruolento liikahteli varovasti, koska sen lihakset olivat puutuneet horrokset takia. Kylmä vesikin oli kangistanut Leviathanin lihaksia, mutta kylmyys ei vaikuttanut niin dramaattisesti tähän merihirviöön kuin joihinkin muihin olentoihin. Sehän oli elänyt tässä järvessä koko elämänsä.

Kun Leviathan tunsi taas kehonsa vetreäksi, se aukaisi silmänsä. Aluksi sen luola näytti pimeältä, mutta merihirviön silmät tottuivat nopeasti pimeyteen. Se räpytteli silmiään muutaman kerran varmistaakseen olevansa heräillä ja valppaana. Leviathan tarkkaili luolaansa. Luola näytti melkein samalta ennen kuin se oli mennyt horrokseen. Se oli edelleen valtava luola, missä Leviathan pystyi liikkumaan vaivattomasti. Se huomasi, että luolassa oli tullut lisää kotiloita, hieman merilevää ja pari kalaa ui siellä, mutta ne eivät haitanneet merikäärmettä. Kun kalat huomasivat luolan omistajan heränneet, ne uivat nopeasti pakoon.

”Mitähän maailmassa on tapahtunut, kun nukuin. Ovatkohan kaikki muut demonilordit vielä hengissä?”
Merihirviö pohti mielessään ja haukotteli makeasti. Sen hampaat tulivat esiin käärmemäisesti. Leviathan venytteli vielä nopeasti eviään, varmistaakseen, että pystyisi milloin vain lähtemään luolastaan ilman mitään ongelmia. Sen tehtyään Leviathan lähti uimaan luolan uloskäyntiä kohti. Sen ui laiskanpuoleisesti, mutta sulavasti. Uidessaan merihirviö yritti aistia muita olentoja, jotka kulkisivat sen alueella. Leviathan halusi tietää maailman tapahtumista. Olihan se ollut syvässä unessa hyvin kauan.

// tässä ollaan..työnhaku on vain imenyt voimat niin en ole päässyt vastamaan//

Protoel

Mihin ihmeeseen hän oli oikein päätynyt? Paljaita varpaita kylmetti ihan selvä lumi ainakin hän sen aisti oikein.
Hän kompuroi lumikinoksissa huonon ryhtinsä ansiosta mutta sai pidettyä jotenkuten tasapainonsa. Hän murahti syvään kuin villieläin ja kipristeli varpaitaan kylmässä.
Oloa ei helpottanut alkuunkaan tykyttävä kipu jonka hänen siivenranka aiheutti hänelle.
Hän oli ennenkin yrittänyt repiä sitä irti mutta valitettavaa oli se että se oli osa häntä joten hän olisi kuollut veren hukkaan jos hän olisi onnistunut repimään sen irti.
Olisi sama kuin olisi repinyt käden irti olkapäästä lähtien.
Niukasta vaatetuksestaan huolimatta hän tarkeni jotenkuten olla tässä kylmässä säässä. Jalat tosin eivät antaneet niin paljon armoa että olisivat tarenneet lumen keskellä.
Kristallin väriset sokeat silmät haroivat ympäristöä. Eihän hän nähnyt muuta kuin mustaa pimeyttä, mutta erotti hämärästi auroja siellä täällä kaukaisuudeessa.
Hän yritti saada hengityksensä tasaantumaan sillä hän tärisi kuin pahainen jäinen kalikka.
Hänen olisi päästävä äkkiä pois täältä lämpimämmälle alueelle.
Samassa katse singahti jonnekin hänen olkapäänsä ylitse ja eläimelliset vaistot saivat hänet valtaan.
Jossain todella lähellä hän näki erittäin selvän auran. Se suorastaa huusi keskellä mustaa sokeutta kirkkaana ja vaarallisena.
"TAASKO YKSI!!!?" hän murahti ja lähti löntystämään minkä jaloistaan pääsi poispäin tuosta kirkkaasta aurasta josta hän oli varma että joku murhaaja oli taas hänen perässään.

//Ok. Vastaile ihan rauhassa ^ ^//

Aluksi Leviathan ei jaksanut keskittyä kunnolla aistimaan ympäristöään, olihan se vasta äskettäin herännyt horroksestaan. Merihirviö alkoi laulaa lumoavasti. Sen ääni muistutti hieman merenneidon tai seireenin laulua, mutta se ei vaikuttanut muihin olentoihin. Monesti monet kulkijat ovat vain kuulleet sen laulun, mutta harvat ovat nähneet Leviathanin kasvotusten. Sen laulu oli varoituksena muille, etteivät nämä yrittäisi mitään typerää ja vallata sen aluetta.

Jäisen järven asukkaat säikähtivät, kun näkivät ja kuulivat järven hallitsijan heränneen. Monet joko uivat pakoon tai piiloutuivat vähäisen kasvillisuuden suojiin, mutta Leviathan tiesi missä ne piileskelivät. Se vain jatkoi matkaansa rauhallisesti uiden.

Samassa merikäärme aisti jokin liikkuvan jäällä. Sen uteliaisuus heräsi, koska ei kunnolla tiennyt mikä tai kuka siellä liikkui. Leviathan arveli, että jäällä liikkuva oli huomannut sen. Se lopetti laulamisen, mutta päästi uteliaan äännähdyksen. Ääni kaikui hyvin laajalle alueelle, mikä kuului selvästi jään läpi.

Sen tehtyään Leviathan mietti mitä jäällä liikkuja tekisi kuullessaan sen ääntelevän. Merikäärme halusi tavata toisen rauhallisissa merkeissä, koska ei siitä oli kauan, kun se oli viimeksi keskustellut jonkun kanssa. Jäisen järven hallitsija ei keskeyttäisi toista, jos se ei välittä Leviathanin ääntelystä. Merikäärme päätti tarkkailla miten tilanne kehittyisi ja toimisi sen mukaan.

Protoel

Enkeli murahti ja ponnahti pari askelta kauemmaksi kuullessaan tuon merkillisen äänen.
Mikä kumma tuo kirkas aura oikein oli? Vaikka perimmäisissä mielensä sopukoissa hänellä oli herännyt mielenkiinto, 98% kehosta ja mielestä käski pakenemaan.
Paha piirre jonka hän oli perinyt...isältään. Pelkästään ajatuskin Sarielista sai hänen verensä kiehumaan ja vihan kuplimaan sisuksissa kun valtava tappohalu iski.
Hän pyörähti äänen suuntaan joka tuli jostain...jään altako? ei voinut. Näin selkeästi kuuluva ääni. Kirkas kuin mikä ja silti jään allako?
Aura oli kirkas mutta kuitenkin jonkin peitossa joka häiritsi hänen aistiaan.
Sokeat silmät haroivat turhaan ympäristöä etsien auran alkulähdettä.
Voisihan tämä yrittää harhautusta mutta ajatteli sitten että olisi vaarallista ilmiä toiselle missä oli.
"K..KUKA SIELLÄ!?" hän ärähti ja samassa hänen teki mieli lyödä itseään. Hän oli mennyt mölähtämään ja paljastanut ihan suosiolla missä oli.

Leviathan kuuli selvästi toisen kysyvän kuka oli. Se hymähti iloisesti ja meni hieman kauemmaksi. Merikäärme ei ollut pitkään aikaan puhunut kenenkään kanssa, mutta nyt oli innoissaan, kun pääsi puhumaan. Se toivoi, että keskustelu voisi syntyä, koska monet olivat pötkineet pakoon kuullessaan kenen kanssa jutteli. Leviathan oli muutaman kerran hukuttanut pari olentoa, koska nämä olivat olleet röyhkeitä ja hyvin ylimielisiä järven hallitsijaa kohtaan. Nyt tilanne oli aivan erilainen, joten Leviathan uskalsi näyttäytyä.

Järven hallitsija meni vieläkin kauemmaksi, koska tiesi jään murtavan sen voimasta. Se kurotti päätänsä ylös jäätä kohti. Sen kuono osui jäähän ja koputti varovasti jäätä testatakseen miten paksuksi jää oli tullut. Jää oli tavallista kovempaa, joten Leviathan sukelsi hieman syvälle ja pysähtyi tarkastelemaan jäätä. Merikäärme vastasi toisen kysymykseen kuuluvalla äänellä, että se kuului jään läpi.

”Olen Leviathan. Olen tämän Jäisen järven hallitsija ja heräsin juuri syvästä horroksestani. Sinun ei tarvitse pelätä minua, koska tulen ihan rauhan omaisissa merkeissä. Sinun kannattaisi varoa ja mennä hieman kauemmaksi, koska aion tulla jään läpi.”

Leviathan puhui rauhallisella ja ystävällisellä äänen sävyllä. Se ei halunnut tehdä toiselle pahaa, vaikka vastassa olisi milloin olento tahansa. Puhuttuaan merikäärme jäi odottamaan, että jäällä olija siirtyisi vähäsen varmuuden vuoksi, koska jää oli joskus hyvin arvaamaton.

Protoel

Protoel kuuli taas jonkin ääneen ja pää tähyili eri ilmansuuntiin koittaen epätoivoisesti etsiä äänen lähdettä.
Mutta turhaan. Hän ähkäisi kuulessaan sen olevan normaalia puhetta mikä sinäänsä ihmetytti häntä mutta samalla oli hänelle vaaraksi.
"Mitä helvettiä..." hän murahti itsekseen ja oli purra kielensä poikki kun kova vihlova kipu juoksi siiven rangasta pitkin koko hänen kehoaan mikä sai hänet horjahtamaan.
Mutta nyt hän aisti sen. Tämä jokin oli lähellä ja olisi tulossa ylös.
"Pahus.." hän kerkesi ähkäistä kun jää hänen allaan alkoi vavista siihen malliin että hän osasi päätellä tämän jonkun lähteneen liikenteeseen sillä vain jokin suuri sai veden massat noin vahvasti liikkumaan.
Hän lähti kompuroimaan eteenpäin mitään näkemättä ja kompasteli huonon ryhtinsä ansiosta jokaiseen kinokseen joka tielle tuli.
Hänen olisi päästävä kauemmaksi ennenkuin tämä jokin murskaisi hänen koko olemattomuutensa tuusan nuuskaksi.

Leviathan huomasin toisen likkuvan kauemmaksi ja odotti vähän aikaa. Se kuuli miten hyvin pienesti jää natisi. Harvat kuulisivat jään natinan yhtä selvästi kuin järven hallitsija. Odotettuaan tarpeeksi kauan Leviathan lähti uimaan jäätä kohti. Sen tarvitsi iskeä vettä muutaman kerran kaikilla evillään ja se sai vauhtinsa sopivaksi. Jää natisi entistä uhkaavammin, kun iso merikäärme tuli koko ajan lähemmäksi jäätä.

Samassa kuului koko rysähdys, kun Leviathan sai iskettyä itsensä jäästä läpi. Se oli tottunut särkemään jäätä, joten se vain liikutteli niskaansa kokeillakseen ettei mihinkään lihakseen sattunut. Se oli tyytyväinen itseensä, koska jää oli mennyt rikki suhteellisen siististi. Merikäärme puhalsi ilmaa keuhkoistaan ja ilma muuttui saman tien höyryksi. Kylmyys eikä tuuli haitannut ollenkaan Leviathania, vaikka vesi alkoi pikku hiljaa muuttua jääksi sen suomun päällä.

Jäisen järven hallitsija tutki ympäristöä ja totesi itsekseen ääneen:
"Ah! Mikään ei ole muuttunut laisinkaan. Hyvä."

Leviathan alkoi saman tien katsella, olihan jäällä kulkija kunnossa. Se tutki lumikinoksia hieman huolissaan ja kysyi varovasti.
"Tuota, en kait säikyttänyt. Oletko kunnossa?"

Protoel

Tärähdys oli ollut paljon isompi kuin mitä hän oli osannut edes odottaa.
Jään kitinä ja horjahtelu yltyi yltymistään ja Protoel yritti kaikin keinoin pysyä pystyssä samalla kun hän kompuroi kauemmaksi äänestä ja natinasta.
Mutta tarpeeksi kaukana hän ei kuitenkaan ollut että olisi pysynt enään pystyssä.
Rysähdys oli niin raju että hän lensi päistikkaa monta metriä eteenpäin ja löi kasvonsa kovaa jäänpintaa vasten.
Hänen tajunsa ei kuitenkaan lähtenyt mutta keho löi lukkoa ja suussa maistui veri.
Hän ärisi kovaan ääneen jäätä vasten koittaen saada raajansa liikkumaan.
Hän olisi päästävä ylös ennekuin toinen hyökkäisi hänen kimppuunsa. Mutta keho ei suostunut tärähdyksestä liikkumaan senttiäkään.

Ensin merikäärme katseli kaukaisuuten yrittäen tarkkaila liikkuivatko viheliäiset olennot, jotka olivat aina haitaksi muille ja joskus itse Jäisen järven hallitsijalle. Huomatessaan, että näitä olentoja ei näkynyt, Leviathan etsi jälleen huolissaan toista. Se nuuhki ilmaa, jotta pysytisi huomaamaan jäällä liikkujan tehokkaamin.

Huomatessaan toisen makaavan jäällä Leviathan kirosi mielessään ja mietti itsekseen:
"Jälleen mursin jään liian suurella voimalla. Toivottavasti tuolle pikkuiselle ei kuollut."

Merihirviö irvisti itselleen, veti syvään henkeä, kurotti päätään toista kohti pitäen välimatkaa ja kysyi uudelleen rauhallisella äänen sävyllä:
"Oletko kunnossa? Tarkoitukseni ei ollut tulla jäästä noin kovalla voimalla."

Se piti tauon ja tarkkaili toista huolestuneena. Leviathan huokaisi syvään ja lämmin ilma pölytti vähän lunta ilmaan.

Protoel

Murina laantui heti kun hän kuuli toisen olennon olevan jäällä.
Aistit harhailivat ympäriinsä tulkiten etäisyyttä ja vaaraa. Sitten jokin sai hänet värähtämään kauttaaltaan. Kuuma ilma joka puhalsi hänen paljaaseen selkäänsä, tosin onnekseen lunta pois puhaltaenm oli todella kuuma ja toi mieleen metsän petojen hengityksen. Ei ollut ensinmäinen kerta kun hengen lähtö olisi ollut lähellä.
Hetken aikaa hän ei liikkunut sillä oli varma että nyt olisi lopulta hänen aikansa.
Mutta kipua ei tullut. Ei tuskaa, ei vertavuotavia haavoja.
Vain puhetta joka muistutti puolirikon enkelin korvaan veden liplatukselta. Se kumma kyllä rauhotti hieman hänen mieltään vaikka aistit huusivat kaikin tavoin vastaan.
"Olo olisi parempi jos pääsisin ylös lumesta.." hän murahti lopulta.

Leviathan ilahtui, kun toinen puhui hiljaisuuden jälkeen. Se äännähti iloisesti, mikä kuulosti kehräyksen tapaiselta ääneltä. Merikäärme mietti miten voisi auttaa toista ylös ilman, että satuttaisi toista hengen vaarallisesti.

Lopulta Leviathan tuli vielä lähemmäksi ja ohjasi toisen viiksistään varovasti ja rauhallisesti toisen luokse. Se sanoi samalla lempeästi:
”Ota viiksestäni kiinni, jotta voin nostaa sinut.”

Merikäärme oli onnellinen, että pystyi käyttämään viiksiään niin kuin käsiä. Leviathan ihmetteli hieman toisen asustusta. Monet pukeutuivat lämpimästi tullessaan Jäiselle järvelle. Merikäärme ei miettinyt asiaa sen kauemmin vaan keskittyi siihen mitä oli tekemässä.

Leviathan kysyi uteliaana:
”Miten sinä tänne jouduit? Oletko eksyksissä? Sinun kannattaa olla varovainen liikkuessasi täällä. Jäisellä järvellä liikuskelee paljon vaarallisia olentoja.”

Leviathan tarkkaili ympäristöä tarkkaavaisesti. Se huomasi, että kaikki olennot olivat luikkineet pakoon nähdessään ja kuullessaan, että järven hallitsija oli herännyt. Merikäärme tuhahti hieman huvittuneena, koska noiden otusten ei tarvitsisi pelätä Leviathania, jos ne eivät hyökkäisi aina ohikulkijoiden kimppuun. Siksi merikäärme piti niitä kurissa ja ruodussa.

Protoel

Enkeli murahti jäätä ja lunta vasten.
Tuntiessaan jotain lämmintä kätensä lähellä, hän alitajunnaisesti ojensi kätensä sitä kohti. Se mihin hän koski kätensä tuntui pehmeältä. Aivan kuin isokoinen hiuskarva. Se tuntui hieman oudolta mutta sen avulla hän pääsisi ylös lumesta sillä kylmä alkoi pistellä inhottavasti mahaa vasten.
Hän nykäisi itsensä ylös istumaan hankeen ja katsoi sitten jonnekkin ihan eri suuntaan kuin se missä olento oli. Kylmä alkoi sekoittaa hiljalleen hänen aura näköään ja vaikutti siltä ihan kuin olento olisi ollut kahdessa eri paikassa yhtäaikaa.
"Kiitos..kai..luulisin" hän mutisi taas ihan eri suuntaan siitä mihin hän oli viimeksi "katsonut" etsiessään selvää auraa siinä missä olento oli.

Leviathan murahti iloisesti, kun sai autettua toisen ylös. Se henkäisi syvään ja lumi pöllysi hieman ilmavirtauksen voimasta.

”Ole hyvä. Ilo on minun puolellani”, merikäärme sanoi.

Leviathan katseli toista uteliaana ja kallisti päätään. Se laski päätään vielä alemmaksi niin, että tämän leuka kosketti melkein lunta. Merikäärmettä kiinnosti hyvin paljon, mitä kulkija teki näin kylmässä paikassa ja mistä tämä tuli. Vaikka sitä kovasti teki mieli kysyä kysymyksiä, Leviathan piti mölyt mahassaan, vaikka se ajatteli kysyä tuntemattomalta muutaman kysymysksen.

”Tuota.. Haluaisin tietää, minne olet matkalla? Voisinko auttaa sinua jollakin tavalla?”, se kysyi innokkaasti. Leviathan tunsi kuinka se alkoi hieman vajota alaspäin ja heilautti häntäänsä laiskasti pari kertaa. Jää natisi hieman veden liikkeen takia, mutta siihen ei tullut edes säröä.

”Tuota.. Olen hyvin utelias. Voisitko kertoa hieman itsestäsi? Olisin hyvin kiitollinen, jos kertoisit ainakin nimesi”, Leviathan sanoi hyvin lempeästi ja päästi ystävällisen äännähdyksen.