Siellä missä ruoste kasvattaa kukkiaan

Lucifer laskeutui pehmeästi maahan joka rutisi hänen pehmeiden kangas tossujensa osuessa siihen. Aukiolla kaivon luona oli sillä hetkellä hiljaista kuin haudassa. Lucifer ei koskaan ennen ollut käynyt täällä ja taitellessaan siipiään kasaan selkänsä taakse jotteivat ne olisi tiellä hän tunsi pientä arastelevaa levottomuutta, siivet vätähtivät muutaman kerran ennen kuin suostuivat asettumaan aloilleen. Täällä, hän oli kuullut Eilfenten hurjien soturien puhuvan asustavan yhden demonilordeista joka suojeli aukiota ja kaivoa. Tätä demonia hän oli tullut etsimään ja tapaamaan. Hän katsahti maata jalkojensa alla, se pelotti arkaa enkeliä kovastikin mutta hän kovetti itsensä, olihan hänen veljensäkin käynyt täällä useasti, miksei siis hänkin kykenisi olemaan täällä. Eikä hän ainakaan tuntenut paikalla ketään kovin uhkaavaa olentoa.

Jostain tuli pieni tuulahdus joka heilutteli häkkejä, ne pitivät pientä kitisevää ääntä joka toi jostain syystä enkelille mieleen kuolevien viimeiset valitukset kun ääni oli kuivunut kurkkuun ja huulet rakoilleet kanjoneiksi veden puutteesta. Hän sulki hetkeksi silmänsä sillä häntä huimasi. Jalat olivat pettää ja näkö sumeni hetkeksi. Hän painoi kätensä kylkiinsä palellessaan ja yritti työntää pois niitä haamumaisia ajatuksia joita hänen päähänsä tunki. Hän oli aikaisemminkin todennut, että ollessaan eri paikoissa, hän sai kaikuja joistakin, henkilöistä, tapahtumista, jostakin mikä liittyi niihin paikkoihin.

Taivas hänen yllään oli harmaa ja tylsä, se ei rakoillut eikä enkeli ollut koskaan nähnyt niin synkkää taivasta yllään joka ei satanut. Hänen kehoaan palelsi ankarasti mutta hän oli päättänyt että tapaisi demonilordin, hän halusi kuulla tältä tarinoita ja asioita joita ei taivaan kirjastoista kyennyt lukemaan tai kuulemaan muina kuin huhuina. Jos hän saisi tarpeeksi materiaalia hän kykenisi tekemään ensimmäisen tarinansa tai laulunsa ulkoa opittujen sijaan ja ansaitsisi ensimmäistä kertaa sijansa Eilfenten tarinankertojien kaupungissa. Hän käveli kaivon luokse, hänen korviinsa oli tarttunut tuulen tuivertama vaikerrus sen syvyyksistä, hän oli kuulevinaan myös laulua ja terästikin korvansa kuuntelemaan surumielistä sävelmää.

Mitä suruisin sävelmä jatkoi yhä kiivaammin soimistaan. Tuskanhuudot ja loputon itku sekoittuivat melankoliseksi, mutta sitäkin kauniimmaksi kuorolaulannaksi. Lopulta laulanta päättyi mitä maatajärisyttävimpään kliimaksiin, jossa kirkumisen korkeus repisi tavalliselta tallaajalta korvat mennessään. Tämä selkeästi ilmaisi Rauta-aukion suurherran ilmaantumista. Lucifer saisi toiveensa mukaan tavata itse Veren Ruhtinaan. Tumma ja pahaenteinen, sakea usva täytti Verenkaivon ympäristön, usva josta oli hankala nähdä tuumaa pidemmälle. Pitkään kesti mitä pimein pimeys ja hiljaisin hiljaisuus kunnes
tapahtui merkillisin seuraus, äärimmäisen kirkas kaivosta sinkoutuva valo hälvensi usvan ja sen mukana pimeyden. Valosta
astui esiin jotain massiivista.

Näky oli mitä ristiriitaisuuksia herättävin. Valtava nelijalkainen peto, jolla oli mitä räikein ja pirtein höyhenpuku. Värejä oli kaikenlaisia ja ne kaikki hohtivat suurta elämänvoimaa. Kovin absurdia sellaisen alueen johtajalle, joka tunnetaan kärsimyksen, rangaistuksen ja verenvuodatuksen tyyssijana. Räikeydestään huolimatta, olennon katse oli mitä
hyytävin, katse jolla saisi hedelmällisimmätkin kedot lakastumaan hetkessä. Pedon kaluttu pää ja lukuisat kalloa muistuttavat kasvaimet antoivat oman lisäyksensä tämän makaaberiin puoleen.

Musta, Veren Ruhtinas, tuijotti vierastaan suoraan silmiin hetkeäkään herpaantumatta, hänen iänikuinen tapansa. Ei pelkoa herättääkseen vaan kohteliaisuuttaan. Tosin usein tuo uskollinen katse herätti voimakasta pelkoa, vähintäänkin kunnioitusta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Musta esitti kysymyksen karkealla, mutta pontevalla äänellään.
"Syvin toivomukseni on, ettet tulisi kotiani häpäisemään. Ken kaivoon kajoaa saa kokea pohjattoman raivoni. Rauhan asioilla oleville, auon korvani ja uteliaana kuuntelen. Siis, mitkä mahtavat olla aikeesi?"

Lucifer hämmästyi sitä kuinka yht äkkisesti laulanta muuttui ja tunsi hirveää tuskaa niin korvissaan kuin sydämmessään. Hän oli käpertyä kasaan pelkästään äänestä mutta tahdonvoimalla pakotti itsensä pysymään pystyssä ja kuuntelemaan. Sillä toisaalta, niin surkealta kuin se kuulostikin, oli siinä sellaista kauneutta jota ei käynyt kieltäminen. Sitten tuli se hirveä usva ja hetken aikaa hän tunsi pakokauhua kurkussaan, se esti häntä lähes hengittämästä ja liikku ikävästi ylös ja alas. Oli täysin hiljaista ja näkyvyys olematon. Luciferia pelotti paljon, hän sai estää jokaisella solullaan itseään levittämästä siipiään ja nousemasta lentoon. Pois tästä paikasta, karkuun omia pelkojaan.

Hän ei kuitenkaan paennut ja sai kohdatakseen olennon joka oli todellakin, jotain sellaista mitä enkeli ei olisi toisaalta koskaan ajatellut täällä kohtaavansa. Yleensä, kirjoissa ja taruissa, hän oli kohdannut demoneita joiden olemus oli mustaakin mustempi samoin kuin näiden sielu, mutta tämä olento, kaikessa makaaberissa olemuksessaan oli samaan aikaan niin täynnä värejä jotka olisivat kuuluneet lähinnä nuorten enkelilasten ja neitojen vaatteiden kirkkaisiin olemuksiin.

Hän tunsi olennon tuijotuksen muttei väistänyt tämän katsetta, sillä tiesi ettei sellainen ollut kohteliasta. Hän kuunteli tämän puhetta hieman hämmentyneenä ja eksyneen oloisena, eikä ihan heti ymmärtänyt mistä toinen puhui. Sitten hän tuli hieman enemmän tietoiseksi siitä missä olikaan ja kuka hänen eteensä oli ilmestynyt. Näystä hieman vielä huumaantuneena hän vastasi.
"En ole tullut tekemään mitään vahinkoa tälle paikalle. Sellainen sotisi periaatteitani vastaan. Olen tullut tänne tiedon ja tarinoiden perässä"
Sitten hän muisti käytöstavat ja miten piti edetä punastuen hieman tahdittomuuttaan. Olihan hänen edessään sentään äärimmäisen mahtava olento.
"Olen Lucifer, Sariel Feimelin Kolmas poika ja olen tullut tänne todellakin etsimään tietoa minua viisaammilta ja vanhemmilta olennoilta"
Hän kumarsi kunnioituksen merkiksi, sillä niin hänelle oli opetettu. Hyvin varovasti hän nosti itsensä suoraksi hieman peloissaan siitä mitä demonilla oli mielessään. Kuitenkin äärimmäisen toiveikkaana peloistaan ja huolistaan huolimatta.

Vierailijan rauhaisat aikeet rauhoittivat Mustaa, joka oli lisäksi mieltynyt enkelin kohteliaisuuteen. Rationaalista, asiansa rauhallisesti keskustelemalla selvittävää väkeä Musta arvosti eniten. Tosin tätä mieltymystään ei Musta voinut liiemmin ilmaista ulkoisesti, sillä erilaisten ilmeiden muodostus täysin lihaksettomilla kasvoilla tuo mukanaan omat ongelmansa. Mustan myöntymys tapahtuu syvän hiljaisuuden muodossa.
"Sariel, kunnioitusta herättävä nimi. Perin kummastelinkin kuinka enkeli näin kauas Taivaan syleilystä on eksynyt. Cerberos ei edes tainnut ohitse kulkemisestasi vaivaantua?"

Mustalla meni hetki ennen kuin hän pyrki vastaamaan Luciferin esittämään kysymykseen. Keskustelut Mustan kanssa saattoivat ajoittain äityä erittäin pitkiksi tämän kiireettömän asenteen vuoksi.
"Liika tieto voi tuhota jalonkin hallitsijan sielun. On olemassa niin paljon sellaista tietoa jota ilman elää euforisen ja onnellisen elämän. Mutta uskon että tiedätkin tämän jo ja olet päätöksesi tehnyt, kerran vakaumuksesi on ollut niin suuri, että olet Rauta-aukiolle päättänyt matkata. Tosin tarkennusta vaille jäi kysymyksesi vaarallinen, MILLAISTA tietoa tulit täältä hakemaan?"

Lucifer tutkaili edessään olevaa olentoa rauhallisesti mutta äärimmäisen uteliaana, hän ei ollut kauheasti nähnyt demoneita eläessään eikä siis oikein osannut odottakaan mitään, tokihan hänelläkin ennakkoluuloja oli, mutta niin kaikilla, hänen avunsa oli se että hän oli avomielinen eikä yleensä antanut ennakkoluulojen kuitenkaan vaikuttaa itseensä vihamielisesti tai arvostelevasti. Demonin mainitessa Cerberosin Lucifer hymyili.
"Vartija on äärimmäisen kohtelias ja mukava, minusta tuntuu myös että tämä on hieman yksinäinen kun ei kykene poistumaan paikaltaan ja ilahtuukin hyvästä seurasta, mutta sen verran vanha ja hyvin omanarvonsa tunteva ettei siedä ketä tahansa hulttiota silmissään"
Lucifer asetti sanojensa painoksi toisen kätensä selkänsä taaksen. Hän oli alussa pelännyt koiraa kamalasti, kunnes oli istunut sen seuraan ja puhunut sen kanssa. Lucifer toivoi voivansa tehdä sen pian uudestaan, mutta sitä ennen hän halusi kerätä enemmän tietoa sieltä ja täältä.

Demonin sanat iskivät hieman arkaan paikkaan. Lucifer oli hyvin tietoinen siitä että saattaisi joskus törmätä tietoon jota parempi olisi ilman elää. Tai sitten saisi tietää paljon asioita jotka tekisivät hänestä äkkiä katkeran, tieto lisää tuskaa sanottiin. Mutta hän oli valinnut tämän tien ja aikoi pysyä siinä, aivan kuten veli aikoi pysyä jääräpäisenä ja riidanhakuisena. Lucifer keräsi hieman rohkeutta että osaisi puhua oikein ja toista suututtamatta.
"Haluaisin tietää helvetistä, varsinkin tästä aukiosta jonka arvoisana vartijana toimit. Sen historiasta, mikä se oli ennen, mitä tapahtui?
Etsin tietoa menneestä, siitä miten se on muokannut kaiken tämän mikä on olemassa ja miten se vaikuttaa tulevaisuuteemme"