Ikirouta

// Rosario ja Rajin, tervetuloa ('u') //

Irilia

Irilia oli seisonut paikallaan ja aika kauan. Tämän puolipitkiä, punaisia hiuksia heiluttava viima oli kylmä ja nuoren demonin oli pakko kietoa verenpunaisia, hieman sulkien päästä repaleisen näköisiä, siipiään tiukemmin ympärilleen. Hänellä oli yllään pitkä, harmaa takki,päässään piippumainen, venäläismäinen karvahattu, sekä vyötäröllä erittäin siro miekka.'Olisi pitänyt varastaa jotain vielä lämpimämpää...', hän mumisi ajatuksissaan nostaessaan takin kaulusta hieman ylemmäs ja huokaisi samalla. Huurustunut hengitys kohosi hitaasti ylöspäin ja Irilia katseli sitä tovin ajatuksiinsa ajatuneena.

Kylmästä värähtäen hän havahtui ajatuksistaan ja vilkaisia ympärilleen. Oli aika pimeää, aurinkoa ei tuntunut näkyvän sillä hetkellä ollenkaan. Toisaalta se saattoi olla myös etu, sillä pimeys houkutti petoja, joiden kanssa tekemisiin suurin osa demoneistakaan ei ihan mielellään tahtonut. Syy ei ollut se, että pedot olisivat jotenkin ylivoimaisen vahvoja tai vaarallisia, mutta monikaan ei vain jaksanut vaivautua taisteluun niitä vastaan, ellei sitten kuulunut niihin, jotka kerjäsivät tahallaan ikävyyksiä.

Voisi kuvitella, että demoni kuului näihin ongelmankerjääjiin, mutta todellisuudessa nainen oli tullut tänne ihan toisesta syystä. Hän oli etsimässä Umitiaa, jääkukkaa, joka kasvoi vain tällä alueella ja oli äärimmäisen harvinainen ja näinollen erittäin haluttu. Totta puhuakseen demoni ei ollut aiemmin edes kuullut koko kasvista, mutta oli sattumalta kuullut siitä ollessaan Saarilla ja sai päähänpistoksen lähteä etsimään sitä, sillä siitä saisi erittäin hyvät palkkarahat. Demoni tosiaan oli varas, sitä ei käy kieltäminen, mutta tällä oli myös pieni seikkailunhalu ja mikä olisikaan mukavempaa ajanvietettä kuin etsiä kasvia petoja kuhisevalta alueelta.

- "Toivottavasti pedot eivät silti tulisi kimppuuni, en mielelläni tahtoisi liata käsiäni", hän mutisi puoliääneen ja lähti kävelemään eteenpäin.
- "Niitä rehuja pitäisi kasvaa suurin piirtein näillä main...", Irilia selitti itselleen ääneen ja tiiraili taas ympärilleen.
-"...eipä tunnu näkyvän". Demonilta pääsi pettynyt huokaus, mutta hän ei aikonut luovuttaa vielä.

Umitia, jääkukka, niin harvinainen että harva uskalsi väittää edes nähneensä sellaista koko ikänään ja suuri osa näistäkin valehteli. Kenties koko kukkaa ei ollut olemassa, kenties se ei kestänyt muuta, kuin hyytävää kylmyyttä ja suli noutajansa sormiin hänen noukkiessaan sen maasta. Tuosta kasvista maksettiin suuret summat keräilijöiden markkinoilla mutta Rajin ei tietenkään ollut paikalla jotta voisi myydä Umitian pois, olihan hän itsekin intohimoinen keräilijä.
Ehei, mies oli aikeina napata tuon kauniin kasvin itselleen. Hän oli etsinyt sitä jo useamman kuukauden ajan, tutkinut olemassa olevaa tietoa, niin taruja ja huhuja kuin sitä, mitä jääkukan tapauksessa saattoi pitää luotettavana tietona.
Kaikki tuo tutkiminen oli johtanut miehen jäiselle järvelle ja opettanut hänelle, mitä kannatti välttää kasvia noukkiessaan. Hän ei luonnollisesti ollut tullut varustautumattomana vaan oli ottanut mukaansa maagisen kuvun kukalle, se eristäisi sen haitallisesta lämmöstä, johon se ei kasvualustanaan toimivalla jäisellä järvellä ollut tottunut, samoin mies oli nahkaisilla käsineillä eristänyt oman ruumiinlämpönsä.

Miehen vaatetus näytti ainoastaan siltä, että hän oli pukeutunut järkevästi. Yleensäkin miehen päällä nähtävä pörrökauluksinen viitta oli saanut alleen takin ja huivin jotka suojasivat pitkän miehen kaulaa kylmyydeltä. Oikea käsi oli kätketty viitan kätköihin sillä se oli vailla käsinettä, toisin kuin vasen käsi, joka piteli kävelykeppiä.
Selkeästi nilkuttavan miehen olisi voinut olettaa olevan helppo saalis pedoille, hänhän oli selvästi vailla aseita, ainoa mikä oli kannettu mukana oli äsken mainittu kupu, joka näkyi selvästi laukusta.

Tässä pimeydessä ei odottanut tapaavansa muita, kuin paikallisia petoja joten Rajin oli yllättynyt nähdessään nuoren naisen tässä kuuran peittämässä maailmassa. Hän näytti pikkuiruiselta ja hentoiselta paksuista vaatteistaan huolimatta, punaiset hiukset osoittautuivat hyväksi kiintopisteeksi tässä valkeassa pimeydessä.
Mitä nuori nainen saattoi tehdä täällä? Joskus saattoivat voimiaan koettelevat nuoret eksyä jäiselle järvelle etsimään hankaluuksia. Nyt ei kuitenkaan tainnut olla kyse siitä sillä nuori nainen näytti päinvastoin etsivän jotain.
Tuntui kohtalon ivalta että kaksi demonia oli valinnut saman hetken lähteä etsiä Umitiaa. Rajin kuitenkin epäili, että hän oli kaksikosta se huomattavasti paremmi valmistautunut, tyttö oli luultavasti vain jonkun keräilijän palkollinen.
Rajin, joka ei pystynyt kätkemään itseään ketteryydellään, näki sen sijaan aiheelliseksi nilkuttaa lähemmäs, tytön luokse.
"Nuoria harvemmin näkee täällä - oletko tullut testaamaan voimiasi?"

Irilia

Kovasta tuulesta ja siitä aiheutuvasta huminasta huolimatta Irilia saattoi tarkalla kuulollaan kuulla, kuinka joku lähestyi häntä. Demoni käänsä katseensa ja näki kauempana miehen - luultavasti toisen demonin, mutta nainen ei ollut ihan varma asiasta - . Tulija nilkutti, ja tämä seikka kiinnosti jollain tavalla Iriliaa. Hänellä kun tuppasi joskus olemaan tuota uteliaisuutta ja häntä kiinnosti nähdä, millainen henkilö pystyi nilkuttamalla selviämään Helvetin oloissa, erityisesti tähän aikaan yöstä ja vielä suhteellisen vaarallisella alueella.

Mies oli nyt jo aika lähellä Iriliaa, tai ainakin niin lähellä, että demoni saattoi erottaa tarkasti, miltä toinen ulkomuodoltaan näytti. Irilian oli myönnettävä, että tulijan kasvonpiirteistä varsinkin oli vaikeaa erottaa, mitä lajia toinen edusti. Vaaralliselta, tai ainakaan vihamieliseltä mies ei näyttänyt, ja Irilia huokaisi sisäisesti jo helpotuksesta. Hän ei tahtonut mielellään ajautua tänä yönä ongelmiin. Kylmä ilma ei ollut oikein hänen mieleensä, eikä hän myöskään pärjännyt kovin hyvin tässä maastossa, jos hän joutuisi ongelmiin.
- "Nuoria harvemmin näkee täällä - oletko tullut testaamaan voimiasi?", hän kuuli toisen kysyvän. Demoni päätti ottaa rauhallisen lähestymistavan ja jättää kaikenlainen ongelmiin mahdollisesti ajava käytös ainakin osittain taka-alalle.
- "En ole", Irilia vastasi.
- "Tulin vain pienelle etsintäretkelle", tämä jatkoi ja vilkaisi samalla miehen mukana olevaa kupua. Iriliasta tuntui, että tulija oli samalla asialla kuin hän, ja häntä hävetti suuresti oma varustautumattomuutensa. Demoni ei ollut osannut varautua etukäteen kuin ottamalla miekkansa mukaan mahdollisia petojen hyökkäyksiä varten. Mielessään hän sätti itseään ja hänestä tuntui, että olisi vain parempi lähteä tältä illalta ja ottaa seuraavana päivänä jokin säilytysastia mukaan.

Sitten demoni sai ajatuksen. Jos mies olisi samalla asialla kuin hän, olisi hyvin mahdollista, että jos hän kulkisi mukana, hänellä olisi mahdollisuus saada ehkä jopa helpommin tietää kukkien olinpaikka. Mies oli varustautunut kasvin säilyttämistä varten ja siitä Irilia päätteli, että hän myöskin saattaisi demonia itseään paremmin tietää, missä Umitioita löytyisi. Irilia hymyili hieman omalla ajatuksenjuoksulleen.
- "Oletko sinäkin täällä kukkia etsimässä?", Irilia kysyi vilkaisten miehen mukanaan kantamaa kupua.

Punatukan katse käväisi tytön varusteissa neidin mainitessa, ettei hän ollut tullut tänne testaamaan voimiaan, kuten useat muut nuoret demonit. Tytöllä ei näyttänyt olevan minkäänlaista suojaa mukanaan kukalle, joten demoni tuli siihen päätökseen, että tyttö oli kenties etsimässä jotain harvinaista petoa täältä, miksi kukaan tulisi tällaiseen paikkaan vain huvikseen?
Ainakin tyttö oli laittanut kunnolla lämmintä päälle, siitä mies ei voinut sarvipäistä sättiä.

Rajin oli jo päätynyt siihen oletukseen, ettei tyttö ollut täällä Umition perässä kun tyttö yllättäen kysyi häneltä asiasta. Demoni ei pystynyt kätkemään kasvin kupua, jonka hän oli varannut valmiiksi tuolle myyttiselle kukalle joten tytölle tuskin oli epäselvää, mitä hän oli hakemassa täältä.
"Kyllä", mies totesi. Hänen vaaleat silmänsä tarkkailivat tyttöä arvioiden. Neiti näytti siltä, että pärjäisi taistelussa, joten hänestä saattaisi olla hyötyä. Rajinilla ei kuitenkaan ollut mitään halua jakaa saalista tai - vielä pahempaa - antaa ketterän näköisen nuoren naisen varastaa sekä Umitiota että sitä lämmöltä suojaavaa kupua häneltä!
"Et kai ryöstäisi puolirammalta mieheltä hänen tavoittelemaansa kasvia?" miehen huulilla ei kuitenkaan ollut uhrin hymyä vaan vino, jopa hieman kiero hymy. Hän epäili tyttöä nopeaksi, mutta eiköhän hän saisi neidin kiinni, jos hän yrittäisi paeta Rajinin aarteen kanssa. "Oletko jonkun keräilijän palkkaama kenties?"
Jonkun niistä kasvottomista varjoista, jotka eivät saaneet omaa persettään ylös ja tavoitelleet haluamaansa itse vaan antoivat muiden tehdä sen. Rajin rakasti keräilykohteitaan juuri siksi, että hän oli joutunut raatamaan saadakseen ne haltuunsa, vaikka oli hänkin sortunut muutamaan otteeseen ainoastaan ostamaan tarvitsemansa.

Irilia

-"Et kai ryöstäisi puolirammalta mieheltä hänen tavoittelemaansa kasvia?", Irilia kuuli miehen kysyvän häneltä kasvoillaan hymy, joka näytti demonin mielestä ikään kuin kertoen "Jos yritätkään, niin pääset hengestäsi".
- "En tietenkään", Irilia vastasi ja yritti kuullostaa mahdollisimman rennolta. Kuitenkin, tulijassa tuntui olevan jotain sellaista voimaa, jota kannatti varoa. Toinen ehkä oli fyysisesti huonommassa kunnossa kuin hän itse, mutta tämän vaistot silti käskivät olla tallaamatta miehen varpaille. Parasta oli siis pysytellä hyvissä väleissä.

- "Minua ei varsinaisesti ole kukaan palkannut, tulin tänne ihan itse, mutta koska en kuitenkaan ole keräilijä, niin mieluummin myisin kukat. Itse en niillä mitään tee, mutta olen kuullut, että keräilykappaleena olon lisäksi niitä käytetään kai jonkinlaisina parannuskasveina, tai ainakin lääkkeiden raaka-aineina", hän selitti ja vaihtoi painonsa toiselta jalalta toiselle hipaisten samalla hiuksia pois kasvoiltaan.
- "Näyttää kuitenkin nyt siltä, että minulla ei ole mitään, millä kasvia kuljettaa, joten en voi niitä mukaani ottaa, vaikka löytäisinkin. Siksi mietinkin... kelpaisiko sinulle mahdollisesti seura siihen asti, että kasvit löytyvät?", demoni kysyi hieman hämillään. Oli noloa, että hän oli tullut etsimään kasvia ilman mitään kunnollisia, asianmukaisia noutovälineitä. Takaisin hän ei kuitenkaan tahtonut mennä ja kuka tietää, ehkä yöstä saattaisi tulla ihan mielenkiintoinenkin.

Tyttö totesi rennosti, ettei hän ollut aikeissa varastaa miehen saalista ja jokin nuoren naisen äänessä vihjasi siihen, että hän oli tosissaan. Sarvipää ei aikonut ryöstää mieheltä hänen tavoittelemaansa aarretta, ehkä koska oli liian kunniallinen siihen, mutta luultavasti syy oli jotain vähemmän sievää. Kenties hän epäili, ettei pystyisi leikiten kukistamaan nilkuttavaa demonia - missä nainen oli Rajinin mielestä oikeassa.

Nuori nainen kertoi, ettei kukaan ollut palkannut häntä vaan sen sijaan hän oli tullut tänne ihan itse. Hän oli ajatellut myydä kukan, sille kuitenkin oli paljon käyttöä ja usea olisi halukas ostamaan sen.
"Myymällä sen mustassa pörssissä saisit siitä parhaat rahat", keräilijä totesi asiantuntevasti. "Jos tarjoat sitä parannuskasviksi, saat siitä huomattavasti vähemmän."
Tämä näkökanta oli itsekäs, mutta Rajin tiesi, miten voisi tienata parhaiten, olihan hän itse ollut ostajana kyseisillä markkinoilla ja joutunut maksamaan itsensä kipeäksi.
Kuten Rajin oli osannutkin odottaa, tyttö tarjosi itseään hänen seurakseen. Hänellä ei ollut mitään nuoren naisen ehdotusta vastaan, aina löytyi käyttöä nuorelle käsiparille joka aseistuksesta päätellen vielä hallitsi taistelun.
"Minulla on käyttöä miekalle", mies sanoi. "Ja käsiparille, joka hallitsee sen käytön."
Rajin lähti kävelemään eteenpäin.
"Minä olen opas, puolusta sinä minua."
Se oli strateginen veto sillä jos tyttö aikoi ryöstää hänet, mies antaisi mieluusti neidin väsyttää itsensä ennen sitä.

Nuori nainen joutui hidastamaan vauhtinsa miehen tahtiin.
"Olen Rajin, keräilijä", mies sanoi.

Irilia

- "Sitä olen tavallaan ajatellutkin", Irilia vastasi äänessään ehkä pienoinen huvittuneisuus. Vaikka hän sanoisi mitä, se ei ollut aina totta. Todellisuudessa Irilia ei varsinaisesti ajatellut muuta kuin rahaa, kunhan vain selitti lääkkeistä ja muista kuullostaakseen edes ulkopuolisen korvaan siltä, että tämä teki joitain asioita epäitsekkäistäkin syistä. Oikeasti sellaisia asioita ei ollut paljon, ei ainakaan enää. Joskus Irilia olisi saattanut tehdä yllättäviäkin uhrauksia, mutta sen jälkeen, kun hän riitaantui vanhasta ystävästään erittäin epämiellyttävissä merkeissä, hänestä tuli entistä itsekkäämpi. Mutta mennyt oli mennyttä, siitä ei päässyt enää mihinkään.

- "Selvä", Irilia vastasi ponnekkaasti. Toisen antama työnjako passasi hänelle oikein hyvin.
Mies käveli hitaammin kuni hän normaalia tahtia, joten hän joutui hieman hidastamaan tahtia, jotta toinen pysyisi koko ajan hänen lähellään.
-"Olen Rajin, keräilijä", nainen kuuli uuden matkakumppaninsa esittäytyvän.
- "Oma nimeni on Irilia. Minulla ei ole varsinaista ammattia, olen vain kiertelijä, joka tekee vähän kaikenlaista henkensäpitimiksi", Irilia itse selitti kävellessään. Hän luotti siihen, että Rajin tiesi, minne mennä, joten hän itse ei varsinaisesti ollut kärjessä johtamassa.

Samassa Irilia havahtui hieman. Jostain kaukaa, ei lähimailtakaan, hän saattoi kuulla jonkin petolauman liikkuvan. Demonin kuulo oli erittäin tarkka, luultavasti tarkempi kuin monella eläimelläkään, ja siitä syystä hän saattoi äänet erottaa jo kaukaa. Olennot eivät olleet ainakaan vielä kuulleet tai haistaneet heitä, askelten ja muun melun aiheuttamat äänet kertoivat petojen menevän heistä täysin eri suuntaan. Irilia ei saanut kuitenkaan sitä aavistusta pois mielestään, että miekalle saattaisi todellakin tulla olemaan käyttöä. Nainen ei kuitenkaan vielä kokenut tarpeelliseksi huomauttaa mahdollisesta uhasta, kaukana kun vielä olivat, vaan ajatteli kysellä hieman miehestä itsestään.
- "Niin, olet keräilijä. Jos saan vain kysyä, niin millaisia asioita keräät? Olen kuullut monenlaisista keräiliöistä, ja kaikki tuntuvat eroavan keräilykohteistaan jollain tapaa".

Mies ohitti tytön äänen huvittuneisuuden reagoimatta siihen mitenkään. Nuori nainen oli puhunut lääkkeistä muttei kuitenkaan ollut aikonut käyttää kasvia niin turhaan vaihtoehtoon josta kaiken muun lisäksi vielä tienasi erittäin huonosti. Kuka tekisikään Haadeksessa tuollaisia uhrauksia? Antaisi rahansa hyväntekeväisyyteen? Rajin ei ollut paras mies arvostelemaan ketään itsekyydestä, koska häntäkään ei voinut suorastaan epäitsekkääksi sanoa.
Tytön menneisyydestä mies ei tiennyt, mutta demonin mielestä itsekyyteen ei edes tarvittu erityistä syytä.

Tyttö sovitti askeleensa nilkuttavan miehen tahtiin. Hän näytti helpolta saaliilta joten oli kenties onni, että hän oli saanut nuoren Irialian mukaansa. Rajinin taistelutapa muutenkin kulutti reilusti hänen omaa kuntoaan joten vaikka hän olisi pärjännyt ilman henkivartijaa, hän oli kiitollinen saadessaan sellaisen.
Tytön tapa selvitä hengissä sai miehen suunnalta hyväksyvän nyökkäyksen. Hän piti nuorista, jotka ottivat kohtalonsa omiin pikku käsiinsä.
"Irilia on sievä nimi", mies totesi. "Jos toimintasi miellyttää minua, saatan palkata sinut tarvittaessa, alan käydä vanhaksi ja hitaaksi."

Rajin ei kyennyt kuulemaan petolauman liikkeitä, mutta jos olisi, hän olisi osannut sanoa, että he olivat kulkemassa samaan suuntaan sen kanssa. Jos pedot haistaisivat heidät, he joutuisivat kohtaamaan ne, koska mies ei ollut tarpeeksi nopea minkäänlaiseen hippaleikkiin petojen kanssa.
"Joskus kuvittelin kerääväni tietynlaista magiaa omaavia aseita, joskus kuvittelin ainoastaan rakastavani tarpeeksi vanhoja esineitä - se oli tietenkin nuoruutta, mutta mieshän ei koskaan kasva aikuiseksi", Rajin totesi hienoinen hymynpoikanen huulillaan leikitellen ja iski tytölle silmää. "Ei, todellisuudessa aseet ovat minun alaani, mutta Umitia houkutteli minut liikkeelle. Ihailen kauneutta."
Mies teki pienen käännöksen askelissaan selvästi tietäen, mihin oli menossa.

Irilia

- "Kiitos", Irilia sanoi toiselle mainitessaan tytön nimen olevan 'sievä'. Jälkimmäiseen hän vain tyytyi nyökkäämään. Voisi kuitenkin olla ihan varteenotettava ajatus tehdä välillä ihan kunnollistakin työtä. Irilia harjoitti luultavasti yksiä vanhimmista ammateista, varkaan ammattia, eikä se aina ollut mitenkään paras tapa pärjätä, sillä saaliiksi ei yleensä jäänyt paljoakaan.

Irilian kysyessä siitä, mitä Rajin keräsi, mies vastasi:
-"Joskus kuvittelin kerääväni tietynlaista magiaa omaavia aseita, joskus kuvittelin ainoastaan rakastavani tarpeeksi vanhoja esineitä - se oli tietenkin nuoruutta, mutta mieshän ei koskaan kasva aikuiseksi". Tämän sanoessaan hän myös hymyili hieman ja iski Irilialle silmää. Demonin teki mieli naurahtaa, mutta hän tyytyi vain hymyilemään
-[i]"Ei, todellisuudessa aseet ovat minun alaani, mutta Umitia houkutteli minut liikkeelle. Ihailen kauneutta.", toinen jatkoi samalla kääntyen hieman. Irilia oli melko varma, että Rajin todellakin tiesi reitin kukkien luo.

Nuoren demonin teki mieli kysellä hieman lisää, sillä keräily kuulosti asialta, josta olisi mielenkiintoista tietää lisää.
- "Millaista keräily sitten on?", hän kysyi kävellessään tiiviisti toisen lähellä, mutta pysytellen kuitenkin sellaisessa tahdissa, että oli hieman jäljessä.
- "Mistä tietää, miten keräiltävän kohteen löytää? Tehdäänkö ennen sitä millaisia järjestelyjä, jos tehdään ollenkaan? Ja mistä aina idea jonkin esineen tai asian etsimiseen lähtee? Kerrotaanko siitä jossain kirjassa, kulkeeko se jonkinlaisena huhupuheena, vai onko tieto siitä jossain muualla?".

Kyselytulvan jälkeen hän hiljentyi, jos toinen tahtoi vastata. Samalla hän yritti kuulostella, minne lähistöllä liikkuneet pedot olivat menneet.
[i]"Ne ovat yhä lähistöllä...", hän totesi ajatuksissaan hetken kuuntelun jälkeen.
"Luultavasti ne eivät kuitenkaan ole vielä haistaneet meitä, ne likehtivät varsin rauahllisesti".

Mies ei odottanut saavansa ehdotukseensa suoranaista vastausta, pelkkä nyökkäys riitti hänelle. Rajin toimi mieluummin yksin, silloin ei voisi tulla eteen tilannetta jossa hän itsensä lisäksi joutuisi huolehtimaan jostakusta muusta. Irilia ei kuitenkaan vaikuttanut hänen ensivaikutelmansa perusteella suorastaan heikolta. Ehei, tytöstä voisi olla hänelle paljonkin apua sillä Rajinin erikoiskyvyllä oli heikkoutensa.

Yllättäen tyttö oli kiinnostunut hänen ammatistaan ja hetken ajan Rajin tunsi olonsa opettajaksi joka puhui nuorelle ammatistaan. Hän ei pannut tätä mielikuvaa lainkaan pahakseen vaan hymyili hienoisesti.
"Kerättäviä kohteita on useita. Tätä kohdetta joutui jäljittämään kirjoista ja huhuista, etsimään miehiä jotka olivat tunteneet jonkun kasvin nähneen ja jäljittämään, ketkä heistä puhuivat totta ja ketkä eivät, etsimään lisää vihjeitä ja erehtymään useaan otteeseen ennen kuin löytyi totuus siitä, miten edes saisin kasvin kuljetettua elävänä pois täältä."
Mies piti mietteliään tauon.
"Minä käytän alkuperäisenä lähteenäni yleensä kirjoja joiden perusteella lähden jäljittämään keräilykohdettani, mutta useat aloittavat ensimmäisenä huhuja kuuntelemalla ja siirtyvät vasta sitten etsimään tietoa."

Tyttö mutisi jotain ajatuksissaan ja Rajin jäi kuuntelemaan mitä Irilianilla oli sanottavana. Hän tajusi hetken kuluttua, että tyttö puhui pedoista. Hän ei kyennyt kuulemaan noita olentoja joten se, että punatukkainen neiti pystyi, yllätti Rajinin.
"Pystyt kuulemaan ne?" pitkä mies kysyi ja naurahti. Hän raapi partaansa. "Sinä olet vielä hyödyllisempi kuin kuvittelinkaan."

Irilia

Irilia kuunteli pitkästä aikaa varsin kiinnostuneena sitä, mitä joku toinen selitti. Yleensä hänellä ei ollut kamalasti kiinostusta kuunnella muita, vaan hän selitti mieluummin itse asioita. Poikkeuksia tietysti löytyi, kuten nyt.
- "Kuulostaa kovalta työltä", Irilia joutui toteamaan äänessään hieman ihmetystä. Hän oli pääosin luullut, että aarteenetsintä oli sellaista, että lähdettiin vain aarrekartta kädessä matkaan ja välillä kyseltiin ehkä paikallisilta ja sivullisilta suunnistusneuvoja tai vastaavia. Ei Irilia koskaan ollut ajatellut, että sen eteen tarvittaisiin myös paljon alkuvalmisteluja - tai ainakan näin paljon.
Kuitenkaan demoni ei suostunut myöntämään ääneen, että hän oli luullut hommaa paljon helpommaksi. Tavallaan hän myös kai arvosti tuollaista paneutumista ja kaikenlaisten ongelmien kohtaamista ja lopulta mahdollisesti voittamista oman 'harrastuksen' eteen. Tätäkään hän ei kuitenkaan ääneen sanonut.

[i]"Pystyt kuulemaan ne?", Rajin kysyi tältä yllättäen ja nainen tajusi, että oli varmaankin puhellut ääneen.
- "Kyllä. Kuulen paljon paremmin kuin useimmat ja olen oikeastaan kuunnellut niiden liikkeitä jo jonkin aikaa, mutten ajatellut, että se olisi mitenkään mainitsemisen arvoista. Tai siis, ne eivät ainakaan vielä ole tulossa tänne suuntaan", hän selitti ja kuunteli sitten vielä taitojaan esitelläkseen hetkisen.
- "Itse asiassa niiden reitti kulkee kyllä juuri nyt tähän samaiseen suuntaan, mutta koska ne eivät juokse kovin lujaa en usko, että ne ovat haistaneet meitä ja olisivat tulossa kimppuun. Mutta jos ne kulkevat liian läheltä on todennäköistä, että ne saattavat yrittää tulla päälle. Montaa niitä ei kuitenkaan ole, muutamisen kappaletta, mutta uskon, että jos kontaktia alkavat ottamaan, pystyn hoitelemaan ne, tai ainakin haavoittamaan niitä niin, että tajuavat lähteä tiehensä".
Askelten synnyttämien äänten perusteella pedot eivät olleet juuri sutta suurempia, mutta jos ne omaisivat panssarin tai jonkin muun vaikeasti murrettavan puolustuksen, hän saattaisi olla pulassa.

((Ah, anteeksi, en tajunnut sen olevan ajatusta kun lähes koko viesti oli vahingossa kursivoitu vaan oletin, että Irilia mumisi ajatuksissaan))

Tyttö totesi, että hänen työnsä kuulosti kovalta. Sitä se taisi olla, mutta Rajinille se ei ollut ainoastaan työtä, se oli kutsumus. Jos hän ei metsästäisi aarteita hän olisi joku täysin muu, kenties pelkkä sotilas, alainen jonkun joukoissa ilman sen kummempaa uskollisuutta tai intohimoa työlleen. Demonista tuollainen elämä ei olisi ollut häntä vasten, nyt kun hän oli löytänyt itsensä.
"Kovaa se onkin mutta palkitsevaa kun teet kaiken alusta asti yksin", mies totesi. Hän olisi nauranut, jos olisi kuullut Irialin mielikuvan hänen työstään - olisihan se voinut ollakin sitä, jos olisi ainoastaan toiminut jonkun palkollisena, jonkun sellaisen joka ei kyennyt tekemään fyysistä kuntoa vaativaa osuutta itse. Rajin ei itse nähnyt tarvitsevansa alaisia, vaikka hän nykyään jalkapuoli olikin.

Irilia alkoi tuntua hetki hetkeltä hyödyllisemmältä. Rajin ei jakanut tytön kykyä kuulla petojen liikkeitä tai aistia kuinka niiden askeleet laskeutuivat maahan. Ei, hänen suippojen korviensa kuulo ei ollut huono muttei myöskään yli-inhimillsen hyvä.
Tyttö ei ollut nähnyt tarpeelliseksi raportoida hänelle, koska ei ollut mitään raportoitavaa. Pedot kyllä liikkuivat mutteivat heidän suuntaansa eikä heillä ollut mitään syytä huoleen ainakaan vielä.
"Me liikumme hitaammin kuin ne", mies sanoi ja vilkaisi punatukkaiseen tyttöön antaen hänelle mahdollisuuden korjata, jos hänen oletuksensa oli väärässä. "Joten on mahdollista, että ne yrittävät hyökätä kimppuumme jossain vaiheessa."
Rajin tiesi, ettei muutamasta pedosta olisi heille vastusta, jolleivat ne sattuisi olemaan hieman tavallista vahvempia.
"Mutta kuten sanoit, sen ei pitäisi olla ongelma."
Demoni asteli eteenpäin. Hän piti silmällä ympäristöä, etsien heidän hakemaansa mutta he eivät olleet vielä kulkeneet läheskään tarpeeksi pitkää aikaa.

// Ei se haittaa, minun mokani se oli :__D Sitä paitsi, ehkä jopa parempi näin.

Irilia

- "Se on hyvin mahdollista. Täällä kun tapaa olla usein petoja, jotka hyökkäävät kimppuun vain tappamisen ilosta, eivät niinkään nälän tai sellaisten takia, kuten monet saarilla. Kuitenkin, en ole ennen ainakaan uskoakseni törmännyt näihin petoihin ainakaan luonnossa. Voin kuitenkin vain muistaa huonosti, enhän ole niitä vielä nähnyt. Pointtini kuitenkin on se, että minulla ei ole aavistustakaan millainen niiden saalistuskäytäntö on.", tämä analysoi ja mietti samalla, millainen saalistustapa pedoilla olisi. Yleensä laumaeläimet kuitenkin tekivät tiivistä yhteistyötä, ja jos ne olisivat kovinkin vahvoja, niissä voisi olla jopa kova haaste.
- "Mutta olen edelleen melko varma siitä, että jos kimppuumme hyökätään, kykenen ainakin ajamaan ne tiehensä, jos ei muuta".

- "Ai niin. Olisiko mahdollista, että sinulla olisi tulitikkuja, tai muita tulentekovälineitä mukanasi?", tämä kysäisi mielessään varasuunnitelma siltä varalta, että miekasta ei olisi hyötyä. Pedot kavahtivat usein tulta, ja tällaisen kylmän ja lumisen alueen saalistajille tuli saattaisi olla tavallistakin isompi shokki. Onnekseen Irilia oli loistava tulenkäsittelijä, ja hän pystyisi luultavasti saamaan liekkejä aikaan, jos sattuisi löytämään edes sopivia välineitä.

Rajin osasi kyllä arvata, millainen laumaeläimien saalitustapa olisi - hän olisi itsestäänselvä kohde huomattavasti hitaampana ja kömpelömpänä. Näin ollen hän tulisi olemaan saalis ja Irilia saisi itselleen tilaa liikkua. Onneksi yksijalkainen ei ollut pelkkä päivät pitkät kirjoja lukeva tutkija.
"Se riittää minulle mainiosti", mies totesi tytön sanoihin ja hymyili ystävälliseksi. "Mikä onni minulla kävikään, kun sain noin innokkaan ja kyvykkään henkivartijan."
He kumpikin luultavasti tiesivät, ettei hän olisi suorastaan henkivartijaa tarvinnut.

Valitettavasti Rajin, joka pystyi luomaan lähes mitä tahansa omasta verestään ei kyennyt luomaan siitä tulitikkuja - tai kenties hän olisi pystynyt luomaan jotain sitä muistuttavaa muttei mitään, mistä olisi saanut irti kipinän kipinää.
"Ajattelit karkoittaa ne liekeillä..." mies sanoi. "Nerokasta, en itse tullut ajatelleeksi tuota."
Hän kokeili taskujaan, mutta tiesi jo etukäteen, ettei pystyisi löytämään sieltä etsimäänsä.
"Valitettavasti en ottanut tulitikkuja mukaan, suunnitelmani oli mennä väkisin läpi petoeläimistä."
Pitkä mies kohautti olkiaan pahoittelevasti.

Irilia

- "Noh, täytyy sitten selvitä tällä", Irilia sanoi ja hipaisi lantiollaan roikkuvaa miekkaa.
Mielessään hän kuitenkin kirosi sitä, ettei ottanut tuluksia tai mitään muutakaan mukaan, sillä tulen kanssa hän oli varsinainen ammattilainen - vaikka itse sanoikin. Pitäisi tästedes pitää aina jotain tulentekovälinettä mukana. Ensi töikseen - jahka tämä päivä olisi ohi - Irilia kävisi varastamasta jostain hyvät tulukset ja tulitikkujakin.
- "Tulen kanssa olisin ehkä onnistunut paremmin välttämään vain likaantumisen vereen", hän selitti ja hymyili. Toki miekan käyttö vaati enemmän fyysistäkin voimaa, eikä se ollut yhtä hauskaakaan kuin tulen kanssa leikkiminen, jossa Irilia oli ylivoimaisesti omassa elementissään varsinkin nyt lumen ja jään keskellä. Mikä kutkuttava ajatus olisikaan ollut ottaa pari soihtua ja 'leikkiä' niillä.

Irilia vaihtoi aihetta, sillä juuri nyt pedoista ei tarvinnut välittää sen suuremmin.
- "Olemmeko muuten kuinka lähellä määränpäätä?", hän kysyi. Hänellä ei ollut mikään hoppu päästä pois, mutta hän tahtoi silti kysyä tietääkseen, kuinka kauan hänen pitäisi silti olla vähän normaalimpaa tarkempana kuulonsa puolesta.

Mies ei voinut olla hymähtämättä kuullessaan sanat likaantumatta vereen.
"Emmeköhän me silti selviä", Rajin totesi rauhoittavan äänensävyyn. Hän likaisi kätensä vereen, jos olisi tarpeellista, mutta pikkuneitikin saisi taistella hieman opastuksensa eteen, jos he kohtaisivat jotain henkeä uhkaavaa. Juuri nyt pahin uhka taisivat olla murtuvat jäät jotka kiskoisivat kulkijan veden hyytävään syleilyyn.

Tytön kysymykseen olisi voinut vastata monella tapaa. Mies kuitenkin ainoastaan lähes tiesi, mihin he olivat menossa ja toivoi jalkojensa vievän hänet oikeaan paikkaan.
"Kohtalaisen", Rajin sanoi. "Joudumme hieman kiertämään, epäilen jään olevan tavallista ohuempaa muutamasta kohtaa."
Sellaista, että Irilian kaltainen siro, nopea ja ennen kaikkea kevyt tyttö pääsisi siitä helposti yli. Valitettavasti Rajin, jonka pää nousi viitisentoista senttiä tytön päätä ylemmäs ei ollut mitään edellä mainituista.

Jopa mies pystyi kuulemaan uhkaavan natinan altaan jonka hänen seuraava askeleensa sai aikaan.
"Mutta ilmeisesti arviointikykyni ei toiminut ja olemme jo ohuemmalla jäällä."
Hän napautti jäätä kepillään. Kyllä, hän oli oikeassa.

Irilia

Demonikin kuuli natinaa alapuoleltaan.
"Ei hyvä", hän ajatteli miettiessään samalla, miten he pääsisivät pois jäältä, ennen kuin se murtuisi heidän painostaan. Iriliaa harmitti kovin se, että hänen siivillään ei voinut lentää. Muuten hän olisi voinut lentää turvaan - ja varmaan kuljettaa matkakumppaninsakin - mutta siivet olivat enemmänkin koriste. Ne liikkuivat ja niillä kykeni kyllä vähän liitämään, jos korkealta hyppäisi,, mutta eivät jaksaneet kannatella hänen - tai kenenkään muunkaan - painoa.

- "Pystymmekö enää kiertämään ohuen jään?", Irilia kysyi hermostuneena. Hän ei ollut aiemmin joutunut tekemisiin heikkojen jäiden kanssa, sillä hän ei ollut täällä käynyt juuri ollenkaan, saati sitten missään muuallakaan, missä käveltäisiin jään päällä. Irilian kokemattomuus tällaisessa maastossa näkyi jo siitä, ettei hän ollut tajunnut ottaa tulentekovälineitä mukaan, vaikka niistä luultavasti olisi korvaamaton apu tällaisessa maastossa.

Rajin harkitsi vaihtoehtoja. Hän osasi uida, mutta hyytävän kylmässä vedessä hän ei pärjäisi kovinkaan hyvin, ei yhdellä jalalla. Hänen kykynsä olivat hyödyttömiä jollei hän sitten levittäisi vertaan jäälle sen ylitse kulkiessaan eikä tämä vaihtoehto tuntunut miellyttävältä. Toisaalta alkoi epäilyttävästi näyttää siltä, ettei hänellä olisi muutakaan vaihtoehtoa kuin tuhlata suuri osa ainoasta aseestaan.
"Meidän pitää päästä takaisin vahvemmalle jäälle", mies totesi. "Sinä tuskin pystyt auttamaan asiassa? Painan liikaa."
Tyttö tietenkin pääsisi vielä takaisin. Irilia tuskin painoi paljoakaan.

"Joten minun täytynee tehdä jotain typerä - pitele tätä." Tytölle ojennettiin miehen mukanaan kantama kupu.
Rajin oli kiduttavan tietoinen siitä, kuinka jää natisi hänen jalkansa alla ja joutui tekemään pikaisesti päätöksen. Kynsi painettiin vasten käsivartta ja mies repäisi oman ranteensa auki - se ei ollut niin dramaattista kuin miltä se kuulosti. Rajin ei tehnyt itselleen sen suurempaa haavaa kuin oli tarpeellista, voimistaan huolimatta hänellä oli kipuaisti eikä hänellä ollut halua menettää enempää verta, kuin oli tarpeen.
"Minä teen sillan."
Silta ei oikeastaan ollut silta. Ainoastaan tukeva alusta jään päälle. Jos jää menisi rikki sen alta, hänen verensä olisi hyödytöntä. Se kuitenkin tukisi heidän askeliaan ja vähentäisi jäähän kohdistuvaa rasitusta.
"Ole varuillasi, ilmoita jokin tulee lähemmäs."
Rajin pystyi itse haistamaan verensä - joten luultavasti monista muista tämän jälken olennoista se tuntui huomattavasti voimakkaamalta.

[b]Irilia[/b|

Irilia otti Rajinin ojentaman kuvun vastaan ja seurasi mielenkiinnolla, mitä toinen aikoi tehdä. Nähdessään toisen avaavan ranteensa ja veren tullessa esiin demoni tunsi kiinnostuksensa vain kasvavan enemmän ja enemmän.
"Ole varuillasi, ilmoita jokin tulee lähemmäs.", Rajin sanoi ja Irilia yritti keskittyä samalla myös kuuntelemiseen. Hän uskoi heidän molempien tietävän yhtä hyvin sen, että veri houkutteli petoja luokseen. Varsinkin, jos verta oli paljon.

Demoni kuunteli lähistöllä olevaa laumaa. Se oli liikkeellä, ja tuntui olevan lähempänä. Irilia toivoi, etteivät ne olleet haistaneet verta, sillä olisi vaivalloista alkaa taistelemaan niitä vastaan. Vaikka saisihan siinä vähän liikuntaa.
- "Minusta tuntuu, että pedot ovat saaneet vainun meistä", nainen sanoi vilkaisten samalla ympärilleen, vaikka tiesi, ettei mikään elävä ollut vielä heidän lähellään. Hän toivoi, että Rajin saisi nopeasti sillan tehtyä - ja se kantaisi - ja hoitaisi heidät pois heikoilta jäiltä, sillä tässä olisi erittäin riskialtista alkaa heiluttelemaan miekkaa.