Rannan ihmeitä

//Sinisilmä ja Sirena tulkaahan tänne, kun kerkeätte, niin aloitetaan : D//

Oli kaunis aamupäivä. Aurinko paistoi lämpimästi ja taivaalla oli vain muutama hassu pilvenhattara. Luonto kokoisti kauniisti ja tuuli puhalsi viilesti lännestä. Oudon näköinen olento kulki kohti Mareenin rantaa utelias pilke silmä kulmassa. Ameshire astui pois puiden varjoista ja lähti astelemaan rantaa kohti.

Ames oli koko aamun pohtinut, lähtisikö se tutkimaan uusia paikkoja. Se oli koko aamun katsonut sisarustensa perään. Heti saadessaan tilaisuuden, se oli luikahtanut kotiluolastaan ja lähtenyt katselemaan paikkoja. Se ei ollut moneen viikkoon päässyt tutkimaan ulkomaailmaa, joten nyt oli oikea hetki pujahtaa perheen luota.

Nyt se oli saapunut rannan tuntumaan ja Ames katseli ihmeissään tätä kaunista aluetta. Se tunsi olonsa epämukavaksi, koska siellä ei ollut ollenkaan puita, joiden varjoihin se olisi voinut piiloutua. Ameshire lähti kertelemään tätä uutta aluetta innoissaan. Nämä hetken oli niitä, jolloin sen ei tarvinnut murehtia sisaruksistaan. Ames loikkasi Lishtral muodossaan juoksemaan. Se nautti, kun tuuli asui siihen ja se tuoksui taikkaalle.

Jonkin aikaa juostuaan, nuori Lishtral hidasti vauhtia ja asteli veden ääreen juomaan vettä. Ameshire hengitti hieman raskaasti, mutta ei antanut sen haitata. Se joi vettä antaumuksella. Ameshire nosti päänsä ylös ja nuuhki ilmaa häntä iloisesti heiluen. Sen oransihtava iho värähteli juoksemisen takia ja nuori Lishtral murahteli tyytyväisenä. Se sulki silmänsä ja kuunteli luonnon ääniä.

Sirena

- "Pahus, ei tästä tule yhtään mitään!", Sirena tuhahti kiukkuisena ja paiskasi kalanluisen huilunsa kallion kiviä vasten ja antoi sen mennä rikki.
- "Ihan sama kuinka yritän tällä vempeleella soittaa, se kuullostaa ainoastaan siltä, kuin kissaa vedettäisiin hännästä!", tämä marisi edelleen. Merenneito ei koskaan ollut ollut hyvä soittamaan huilua, -saati sitten mitään muuta soitinta -, ja vaikka hän välillä aina kovasti yrittikin, niin ei siitä siltikään yhtikäs mitään tullut ja soittaminen päättyi siihen, että merenneito rikkoi soittimen, heitti sen jonnekkin tai antoi upota sen merenpohjaan. Jos soitin ei olisi rikki, niin saisipahan joku itselleen mukavan soittimen, merenväen valmistaman vieläpä. Tyttö ei itse arvostanut juurikaan oman väkensä taidonnäytteitä, ellei puhuttu aseista, mutta 'maalla' soittimet sun muut tuntuivat olevan isokin juttu. Sirena oli nähnyt, kuinka kerran joku yritti myydä kovalla hinnalla väärennettyä sointinta, jonka väitettiin olevan hänen kansansa valmistama, ja soittopeli todella ostettiin.
"Typerää tuollainen", hän oli vain tyytynyt tuolloin tuhahtamaan.

Edelleen hieman turhautuneena tyttö ui vahvaa pyrstöään heiluttaen pois kallioilta ja sukelsi mereen. Hän antoi veden läiskähtää kuuluvasti lyödessään sitä pyrstöllään. Merenneito piti kovasti äänestä, ja sekin oli myös hyvin hauskaa, että usein mahdolliset paikallaolijat jäivät ihmettelemään ääntä.

Koska ketään ei näkynyt lähimaillakan Sirena otti vapauden huvitella hieman. Hän ponkaisi lujasti ylöspäin vedessä, ja rikkoessaan vedenpinnan hän sukelsi korkealta ilmasta taas takaisin veteen. Hän toisti tätä, varsinkin delfiineille ominaista, liikettä useaan kertaan ja kun tunsi kyllästyneensä hän ui hiljalleen kohti rantaa.

Aluksi hän oli varma siitä, ettei ketään näkyisi, mutta pian hän huomasi rannalla jotain. Se oli vain musta pieni läikkä tämän silmissä, ainakin aluksi, mutta lähestyttyään rantaa verkkain pyrstönheilautuksin merenneito saattoi erottaa liskomaisen olion juovan vettä. Hän ei ollut ennen nähnyt kyseistä rotua, saati sitten niiden edustajaa, joten hän oli enemmän kuin innokas menemään tapaamaan toista. Toivottavasti en säikäytä..., hän mietti hieman hermostuneena. Merenneidot olivat häviävä rotu, ja siksi sellaisen näkeminen usein säikäytti tai hämmensi osaa, vaikka heidän lajinsa useissa kirjoissa ja kuvituksissa mainittiin ja kuvattiin. Heidän lajinsa oli levinnyt aikanaan Saarilta muuallekin, mutta nykyisin heitä ei ollut kokonaisvaltaisesti kovinkaan paljoa.

Ameshire oli uppoutunut ajatuksiinsa. Se mietti, minkälaista olisi matkustella eri alueilla ja elää itsenäisesti. Se, kun nyt joutui olemaan perheensä luona tosi paljon, koska hänen iso veljensä oli häipynyt sanaa sanomatta. Ames murahti kovaan ääneen välittämättä kuulisiko joku sen murahdusta.

Samassa se kuuli jostain kaukaa veden loiskauksen. Ameshire avasi silmänsä saman tien ja katseli ympärilleen hieman hätääntyneenä valmiina hyökkäämään tai juoksemaan pakoon. Sillä oli hyvä kuulo, mikä oli etuna, kun hän metsästi hotain syötävää.

Mutta nuori Lishtral ei nähnyt mitään, joten rentoutui ja katseli rantavettä löytyisikö jostain läheltä kaloja, koska Amesilla oli jo pieni nälkä ja ei ollut vähään aikaan syönyt kalaa. Se lähti kahlaamaan tarkkaillen veden pohjaa innoissaan.

Samassa Ameshire näki isohkon kalan ja lähti juoksemaan sitä kohti. Kala lähti uimaan pakoon, mutta ei kerennyt kauas, koska Ames oli sen kimpussa muutamalla loikalla. Lishtral sukelsi kalan perään ja sai siitä otteen hampaillaan. Kala sai pahan sätkykohtauksen, mutta se ei päässyt pakoon Ameshiren vahvoista leuoista. Nuori Lishtral meni rantaan ja alkoi syömään saalistaan häntä iloisesti heiluen. Kala maistui hyvälle sen mielestä, koska Ames metsästi yleensä kauriita tai niistä isompia olentoja.

Sirena

Nähdessään olennon alkavan saalistaa Sirena laski päätään vedessä siten, että tämä juuri ja juuri kykeni näkemään, mitä rannalla tapahtui. Toinen oli saanut aika ison kalan napattua ja söi sitä nyt tyytyväisen näköisenä rannalla. Tyttö katseli olennon syömistä ja hänen mahansa kurisi hieman. Öääh, nälkä..., hän mumisi ajatuksissaan ja sukelsi sitten veden alle hakeakseen jotain syötävää.
Vaikka merenneidot olivatkin puolikaloja, niiden ruokavalioon kuuluivat silti pääosin merenelävät.

Hetken tyttö odotti sopivaa saalista, ja pian sellaisen ilmestyttyä tämä iski kalan kuoliaaksi miekallaan. Se oli merenväen valmistama, ja vedenalaiset fysiikan lait eivät päteneet siihen täysin samalla lailla kuin tavallisiin miekkoihin. Hymyillen leveästi merenneito nappasi kalan ja ui pintaan. Vesi tuntui herahtavan tämän kielelle heti, kun tämä kykeni haistamaan saaliinsa hajun pinnalla.

Varovasti Sirena ui koko ajan lähemmäs rantaa, kohti tuota tytölle täysin tuntemattoman lajin edustajaa.
- "Haittaako, jos liityn seuraan", hän kysyi varovasti ja hymyili hieman. Hampaitaan hän ei hymyillessään paljastanut, sillä jotkut olennot saattivat luulla sitä uhkaukseksi, ja suuttua. Koska merenneito ei tiennyt toisen lajista tai sen tyypillisistä käyttäytymismalleista mitään, hän päätti olla mahdollisimman rauhallinen.

Ameshire oli melkein syönyt kokonaan saaliinsa, kun jokin toinen olento tuli puhumaan sille. Se säpäsähti vähäsen ja tarkkaili nopeasti toista. Se ei tunnistanut minkä lajinen uusi tuttava oli. Amesia pohti, olisiko toinen ystävä vai vihollinen. Se kummiskin rentoutui, kun huomasi toisen elekielen ei ollut uhkaava.

Nuori Lishtral ihmetteli, miten toinen oli onnnistunut tulemaan niin lähellä itseään, mutta ymmärsi saman tien, että toinen liikkui äänettömästi vedessä. "Ei ihmekään, kun en haistanut hänen ollenkaan." Se ajatteli mielessään.

Ames vastasi ystäväsesti telepaattisesti:
"Ei haittaa ollenkaan. Sinä löysit jotain pientä purtavaa."
Nuori Lishtral murisi matalasti, mutta ystävällisesti. Se ihmetteli minkä lajinen uusi olento olisi. Ames tarkkaili ihmeissään tuntemattoman olennon ruumiinrakennetta, koska ei ollut ennen nähnyt mitään vastaavaa.

Tarkkailtuaan vähän aikaa Ameshire kysyi ja uteliaisuus pilkisti sen silmäkulmassaan.
"Tuota.. Minkä lajinen sinä olet? En ole nähnyt kaltaistasi olentoa elämäni aikana. Elätkö sinä vedessä?" Samaan aikaan, kun Ames kyseli uteliaana toisesta, sen häntä alkoi heilumaan vinhasti. Hiekkaa pöllähti ilmaan aina, kun Lishtralin häntä osui maahan.

Sirena

Tullessaan lähemmäs toista olento säpsähti hieman - joka tosin on aika luonnollinen reaktio, kun jokin kummajainen ilmestyy yhtäkkiä lähelle - mutta näytti sitten rauhoittuvan miltei heti. Matelijamainen olento näytti itse asiassa hivenen uteliaalta.

Toisen vastatessa telepaattisesti merenneito oli hetken hämmentynyt, ja hänelle kesti tovi tajuta, että hänelle puhuttiin telepatian kautta. Sirena itse ei siihen kyennyt, joten hän joutui vastaamaan puhumalla.
- "Olen merenneito, Sirena nimeltäni", hän vastasi ja hymyili iloisesti. Samalla hän ui rannalle ja kampesi itsensä istumaan jättäen pyrstöään vain hieman veteen.

- "Lajini on tätä nykyään harvinainen ja suurin osa kansastani elää kokonaan meren pohjassa, eristyksissä ulkomaailmasta, mutta on muutamia, - kuten minä - jotka mieluummin näkevät maailmaa laajemmin. Niin, ja kyllä, elämme pääosin vedessä. Hengittäminen onnistuu niin maalla kuin vedessäkin, mutta vesialueet ovat niitä, joissa meitä pääosin tapaa", tyttö selitti ja haukkasi samalla kalastaan pienen palasen. Merenneidot kykenivät helposti syömään raakaa kalaa, veden alla kun ei järin mahdollisuuksia ollut esimerkiksi paistaa niitä. Saadessaan suupalansa syötyä hän kallisti hieman päätään ja uskaltautui kysymään:
- "Entä sinä? Olen tutkinut ja lukenut paljon erilaisista lajeista, mutta oman lajisi edustajiin en ole aiemmin törmännyt"

Nuori Lishtral kuunteli innoissaan, kun merenneito kertoi itsestään. Ameshire halusi tietää enemmän merenneidoista. Se sanoi iloisella äänellä.
"Hauska tavata, Sirena. Minun nimeni on Ameshire, mutta voit kutsua minua Ameksi, jos haluat."

Puhuessaan Ameshire mietti miten paljn hän kertoisi itsestään, koska ei ollut koskaan keskustellut muiden olentojen kanssa. Muut olivat juosseet häntä pakoon. Se murahti mietteliäästi ja sanoi:
"Minä kuulun sellaiseen lajiin kuin Lishtral. Olemme puoliksi nisäkkäitä ja puoliksi liskoja. Pystymme syömään melkein ihan mitä vain."

Ames piti pienen tauon ja jatkoi kertomistaan.
"Syy miksi et ole saanut tietoa tai nähnyt lajini edustajia on, että kuljemme mieluiten yöllä, varjoissa, metsien siimeksissä tai vuoristoissa. Me emme näyttäydy mieluusti muille roduille ja pystymme välttelemään muita hajuaistimme ansiosta. Lajillani on huonoja kokemuksia muista olennoista ja muilla meistä, koska muutamat Lishtralit ovat syöneet muita lajeja."

Lishtral sanoi viimeisen lauseen varovaisella äänen sävyllä. Se ei halunnut kauhistuttaa toista, mutta ajatteli mainita asiasta, jotta toinen tiesi asiasta. Mutta Ames jatkoi vielä hieman kertomistaan.
"Pystymme ottamaan ihmismäisen muodon halutessamme. Emme näytä sitä kovin usein, koska se on lajini heikompi olomuoto. Ihmismäisemmässä muodossa pystymme juoksemaan hyvin nopeasti lyhyitä matkoja."

Sirena

Merenneito kuunteli innokkaasti ja heilutti samalla hieman pyrstöään kuin koira. Aina välissä hän nyökkäsi toiselle kuin ilmoittaakseen, että kuunteli ja erittäin tarkasti vieläpä. Hän tahtoi tietää kaiken tästä lajista - vaikkei hän ihan kaikkea saisi tietää, joitain asioita ei ollut soveliasta kysyä - ja painaa kaiken muistiin tulevaisuuden varalle.

- "Meihin merenneitoihin liittyy paljon huhuja siitä, että olisimme myös käyneet muiden lajien kimppuun ja syöneet, mutta todellisuudessa se ei ole totta. Tai noh, totta kai aina jokaisesta lajista löytyy lajilleen epätavallisesti käyttäytyviä yksilöitä, mutta syy tällaisiin uskomuksiin johtuu lähinnä siitä, että merenneidot sekoitetaan esimerkiksi seireeneihin. Näytämme varsin samalta, mutta seireenit tapaavat olla hieman vähemmän ihmismäisen näköisiä, ja he lumoavat erityisesti miehiä vain hukuttaakseen ja osa vielä sen jälkeen syödäkseen heidät.", Sirena selitti, vaikka asia menikin hieman aiheen vierestä.

- "Mutta en ole ennen kuullut lajeista, muista kuin luonnonhengistä ja muodonmuuttajalajista, jotka voisivat ottaa oman hahmonsa lisäksi ihmishahmon ilman, että kyky on ansaittu tai siihen on käytetty taikaa tai vastaavaa. Merenneidot ovat esimerkiksi sellaisia, jotka eivät voi omaa hahmoaan vaihtaa muuhun, ellei kykyä siihen ole ansaittu. Lajissamme kun harva kykenee minkään sortin magiaa hallitsemaan. Itse esimerkiksi olen onnistunut hankimaan itselleni kyvyn ottaa tämä ihmishahmo, mutta en pysty säätelemään muutosta oman haluni mukaan, vaan mahdollisuudelle on vain tietyt päivät".
Sirenaa nolotti hieman, että hän oli niin puhelias, muttei voinut sille mitään. Hän tykkäsi sekä puhua, että kuunnella.

Kun Ameshire lopetti puhumisen ja kuunteli Sirenaa, hän otti ison palan kalasta. Tässä palassa oli isoja kovia ruotoja. Ne eivät haitanneet Lishtralin pureskelua ja kuului rutinaa, kun ruodot napsahtivat poikki Amesin syödessä. Ameshire halusi tietää enemmän merenneidoista ja seireeneistä. Varsinkin kun sillä oli nyt mahdollisuus kysyä näistä lajeista. Nuori Lishtral murahti kumeasti, mikä kuulosti murinan ja kehräyksen sekoitukselta.

Ameshire mietti hieman ja sanoi:
”Harmillista kuulla, että sinun lajistakin on huhuja. Minun lajistani on monia, mutta harvat niitä enää muistaa. Hyvä niin, jotta lajini voi tutustua toisiin lajeihin puhtaalta pöydältä. Huhut ovat aina piikki lihassa.”

Ameshire murahti haikeasti. Se tiesi, että huhuissa oli perää. Yksi huhu oli, mitä muut olennot kertoivat nuorille yksilöille. Se varoitti, että isot demonimaiset olennot tulisivat syömään ja vainoamaan nuoria sekä heidän perheitään. Nämä olennot saattoivat syödä saaliinsa elävältä, jos saavat uhrinsa kiinni. Tämän oli totta, että Lishtralit olivat syöneet muita lajeja, koska niillä ei ollut muutakaan syötävää. Ameshire itsekin oli syönyt ihmisolennot lihaa. Onneksi se uhri oli ollut kuolleena jo muutaman päivän.

Toisena, mikä oli totta tuossa huhussa, että Lishtralit olivat hyvin kostonhimoisia. Jos joku teki jotain pahaa yhdelle yksilölle, tämä sai koko perheen vihan niskaansa. He tekisivät melkein mitä vain, jotta saisivat kostuttua perheen jäsenensä tuskan tai kuoleman.

Ameshire säpsähti ajatuksistaan. Se oli koko ajan kuunnellut Sirenaa tarkkaavaisesti. Lishtral oli iloinen, että merenneito halusi kertoa omasta lajistaan näin avoimesti. Ames sanoi hieman ihmeissään:
”Minusta tuon on hassua, koska et voi ottaa ihmismuotoasi milloin haluat. Minun laji toverit pystyvät ottamaan ihmismuodon milloin haluavat ilman mitään taikoja tai amuletteja. Tätä asiaa ei kerrota ihan kaikille, koska he varmaan tekisivät ilkeyksiä, jos saisivat tietää ihmismuodostaan. ”

Ames piti pienen tauon ja kysyi:
”Milloin sinä pystyt ottamaan ihmismuodon? Miten kauan voit olla siinä muodossa?”

Sirena

- "Niin, ennakkoluulot ovat inhottavia, samoin kaikki huhupuheet ja virheelliset käsitykset, kuten myös se, että eri lajit sekoitetaan keskenään", Sirena vastasi toiselle.

-”Minusta tuon on hassua, koska et voi ottaa ihmismuotoasi milloin haluat. Minun laji toverit pystyvät ottamaan ihmismuodon milloin haluavat ilman mitään taikoja tai amuletteja. Tätä asiaa ei kerrota ihan kaikille, koska he varmaan tekisivät ilkeyksiä, jos saisivat tietää ihmismuodostaan. ”, merenneito kuuli toisen selittävän.
- "Se on ihan viisasta, siis se, ettei asiasta kerrota ihan jokaiselle lajin 'heikkoutta', joka tietty on myös vahvuus, mutta kuitenkin. Tiedän paljon väkeä, jotka mielellään ottavat kiinni harvinaisempia olentoja, ja joko myyvät eteenpäin, tai tappavat ja käyttävät nahkoja, hampaita sun muita hyväkseen esimerkiksi kauppatavarana. Ja tämä kaikki tapahtuu pimeillä markkinoilla. Olen kerran törmännyt sellaisiin, ja tuotelista ei ollut mitenkään... mukavalta vaikuttava. Tyypit olivat saaneet jopa luonnonhenkiä, yksiä voimakkaimmista Saaren lajeista, kiinni ja jopa surmattua", tyttö kertoi silmät suurina.
- "Taistelin kerran luonnonhenkeä vastaan, ja voi pojat, siinä oli vahva vastus. En pärjännyt sitten millään. Vaikeaa edes kuvitella, että on olemassa sellainen, joka kukistaisi luonnonhengen taistelussa... Tosin onhan niitä halpamaisiakin keinoja varmasti olemassa. Helpompia tapoja, joilla saada kiinni vahvakin olento", hän mutisi vielä. Jotenkin Sirena ei vain pitänyt sellaisesta, että kieroin tempuin otettiin kiinni uhanalaisiakin lajeja. Ehkä se johtui siitä, että merenneito itsekin lukeutui harvinaisiin lajeihin, ja myös heidän suomunsa, pyrstönsä ja ties mitkä muut kehonosat olivat varsin haluttua kauppatavaraa

- "Milloin sinä pystyt ottamaan ihmismuodon? Miten kauan voit olla siinä muodossa?”, Ameshire kysyi tältä.
- "Tällä hetkellä ainoastaan päivänä, jolloin on täysikuu, sekä päivät ennen jä jälkeen sitä. Täysikuuta siis", merenneito kertoi ja vaihtoi asentoaan.
- "Mutta yritän etsiä edelleen keinoa, jolla saisin tuon aikarajan pidemmäksi, tai kokonaan pois.

Ameshire jännitti lihaksiaan kuullessaan tuollaisesta väestä, joka tappoi muita lajeja rahan takia. Se tiesi myös näistä ihmisistä, koska he olivat hyökänneet ja tappaneet muutamia Lishtraleja. Onneksi ne Lishtralit eivät olleet Amesin sukulaisia, mutta ajatus silti puistatti sitä. Ameshire tuli hermostuneeksi, mutta yritti rauhoittaa itseen hengittämällä syvään. Se otti kalasta kiinni ja heitti sen ilmaan. Ames otti saaliinsa kiinni niin, että kala roikkui Lishtralin suusta pitkittäin. Se puraisi kalaa muutaman kerran ja nielaisi sen melkein kokonaisena. Nielaistuaan kalan Ameshire sanoi surulliseen sävyyn:

”Minun lajini yksilöille on tapahtunut tuolla tavalla. Vaikka ne yksilöt eivät olleet tuttujani, asia vihastuttaa minua suuresti. En ymmärrä noita ihmisiä, jotka tappavat meitä harvinaisia olentoja rahan takia. Jokainen olento on tärkeä, jotta luonto pysyy tasapainossa. Valitettavasti monet tekevät mitä vain rahan takia. Joten uskon, että ne salametsästäjät tekevät mitä tahansa, jotta saisivat harvinaisia olentoja kiinni.”

Ames hätkähti kuullessaan, että jotkut olivat onnistuneet surmaamaan luonnonhengen ja sanoi jonkin verran ällistyneenä.
”Uskon, että luonnonhengen tappaminen on hankalaa. En ole törmännyt vielä sellaiseen, mutta olen kuullut niistä pari tarinaa. Mutta siitä on niin kauan, kun kuulin ne, joten en muista enää niistä tarinoista paljoakaan. Haluaisin tavata sellaisen luonnonhengen ystävällisissä merkeissä.”

Lishtral kuunteli innoissaan, että Sirena pystyi ottamaan ihmismuodon täydenkuun aikoihin. Ameshire näytti hampaitaan, mikä tarkoitti, että Lishtral hymyili iloisesti. Se sanoikin:
”Haluaisin nähdä ihmismuotosi joskus, jos se sinulle sopii.”

Ames mietti vähän aikaa.
”Voisiko jotkut taiat tai amuletit antaa sinulle enemmän aikaa olla ihmismuodossa? Kirjastoista voisi löytyä tietoa tai voisit kysyä joiltain viisailta olennoilta.”
Ameshire halusi auttaa merenneitoa, koska Sirena oli hyvin mukava Amesille.

Sirena

Kuunnellessaan toista Sirena söi kalansa loppuun, ja hautasi jäljelle jääneet ruodot hiekkaan. Merenneidon kurkku oli samanlainen kuin esimerkiksi enkeleillä, joten ruodot jäivät helposti kurkkuun - koska hampaillakaan niitä ei saanut jauhettua- ja siitä syystä ne olivat tytölle syömäkelvottomia.

- "Voisin uskoa, että luonnonhenkiä löytyy nykyisellään Vihermetsän suunnalta. Lajikanta on harventunut lyhyessä ajassa, ja useimpien henkien sanotaan vetäytyneen täysin eristyksiin, osa taas kykenee muotoa vaihtamalla 'sulautumaan' muihin saaren asukkaisiin.
Sirena oli hyvin perillä lajeja koskevissa asioissa ja tilanteissa, olihan hän kuitenkin opiskellut niistä paljon ja pitänyt niihin liittyvästä oppiaineesta nuorempana kaikista eniten.

Ameshiren puhuessa Sirenan ihmismuodosta tyttö muisti, ettei siihen itse asiassa olisi enää montakaan päivää, että hän voisi vaihtaa hahmoaan.
- "Toki, tykkään itse erityisen paljon liikkua kahdella jalalla maalla, sillä silloin kykenen näkemään ja kokemaan enemmän. Pelkästään vesistöissä polskiminen on pitemmän päälle tylsää, vaikka siinäkin on luonnollisesti omat hyvätkin puolensa. Kismittää tosin hieman se, että tästä päivästä ei olisi kuin muutama päivä muutokseen. Surkeaa tuuria", merenneito huokaisi. Hän olisi mielellään jo liikkunut kahdella jalalla.

”Voisiko jotkut taiat tai amuletit antaa sinulle enemmän aikaa olla ihmismuodossa? Kirjastoista voisi löytyä tietoa tai voisit kysyä joiltain viisailta olennoilta.”, toinen kysyi tytöltä.
- "Uskon, että se voisi olla mahdollista", Sirena vastasi innokkaana
- "En ole käynytkään aikaisemmin missään kirjastossa, sillä koska aikarajani maalla liikkumiseen on suhteessa varsin lyhyt, minulla on ollut kädet täynnä muita töitä, enkä ole ehtinyt juurikaan töiden lomassa mihinkään", merenneito selitti. Toden totta, varsinkin viime aikoina hänellä oli ollut palkkionmetsästäjän hommissa kova työ, jälijttäminen ja vihjeiden sun muun kerääminen ei ollut nopeaa hommaa, ja kolme päivää olivat yksinkertaisesti liian vähän.

Selittäessään Sirena oli kuulevinaan lähistöltä jotain liikettä. Hän ei olisi ollut niin kovin varuillaan, ellei ketään olisi näkynyt. Merenneidosta tuntui, että heitä tarkkailtiin.
"Tai ehkä olen vain vainoharhainen. Joku varmaan oli tulossa, mutta pelästyi ja juoksi tiehensä. Tai jotain", hän ajatteli ja jätti asian siihen, vaikka hänellä olikin vielä vähän painostava ja epäilevä olo.

Ameshire harmistui hieman, kun kuuli, että luonnohenkiä oli vaikea tavata. Se murahti vaisusti, koska halusi kovasti nähdä sellaisen. Lishtral ymmärsi, jos he eivät halunneet tavata muita lajeja. Olihan näitä henkiä enää vähän.

Kuulessaan, että Sirena halusi näyttää sille ihmismuotonsa, Lishtral alkoi murisemaan iloisesti ja sen häntä heilui koiramaisen iloisesti. Ames mietti vähän aikaa ja kysyi.
"Haluaisitko sinä nähdä minun ihmismuotoni? En ole muuttanut muotoani pitkään aikaan kiireen takia. Voisimme liikkua yhdessä täydenkuun aikaan, jos haluat."

Ameshire oli aivan innoissaan. Se halusi tutustua Sirenaan paremmin varsinkin, kun saisi viettä enemmän aikaa merenneidon kanssa. Yhtäkkiä Ames keksi idean:
"Voisin tuoda sinulle kirjastojen kirjoja aina silloin, kun et voi liikkua maalla."

Yleensä nuori Lishtral oli hyvin varuillaan vieraiden kanssa, mutta se viihtyi niin paljon merenneidon seurassa, että se unohti ujoutensa kokonaan.

Sirena

Merenneito innostui heti, kun toinen kysyi, haluaisiko Sirena nähdä hänen ihmishahmonsa. Tyttö ei kuitenkaan osannut oikein sanoa, tarkoittiko toinen nyt heti, vai vasta sitten, kun merenneito itsekin kykenisi muotoaan muuttamaan. Sirena mietti, kysyisikö asiasta vai jättäisikö sanomatta mitään. Kuitenkin, koska muoto oli kuitenkin kysyvä, oli tytön parempi myös vastata.

- "Tarkoitatko nyt, vai vasta täysikuulla?", hän kysyi ensin.
- "Mutta miten vain, tahtoisin mielelläni nähdä sen", Sirena vielä lisäsi tähän samalla laittaen kätensä ajatuksenomaisesti pyrstönsä päälle lepäämään.

"Voisin tuoda sinulle kirjastojen kirjoja aina silloin, kun et voi liikkua maalla."
Sirena oli iloinen toisen ehdotuksesta.
- "Voisitko tehdä sen?", hän kysyi hymyillen ja silmät innostuksesta kipinöiden. Olisi varmasti hienoa päästä lukemaan kirjaston kirjoja. Meren pohjassakin oli kirjoja, kyllä, mutta ne oli loihdittu joskus aikanaan siten, ettei vesi pilannut niitä. Nyt kun Sirena tarkemmin asiaa mietti, niin kirjat saattoivat ihan oikeastikin olla aika arvokkaita ja saattaisivat puolestaan sisältää tietoa, jota muiden kirjastojen kirjoista ei löytynyt. Hän voisi yrittää myös käydä kuningaskunnan kirjastossa, sillä siellä oli suurin kirjasto, mistä heidän väkensä tiesi. Jossain jo unohdetuissa paikoissa saattoi olla vanhoja kirjastoja kirjoineen, mutta kukaan ei niitä muistanut, joten samapa tuo.

Lishtral mietti Sirenan kysymystä. Se haluaisi näyttää ihmismuotonsa heti, mutta Ameshire halusi kuitenkin pitää muotonsa salassa merenneidolta. Se pohti ankarasti, mutta sanoi lopulta:
"Minä haluaisin näyttää ihmismuotoni nyt, mutta sopisiko, jos näytän sen sitten täydenkuun aikoihin? Haluan pitää salaisuuteni siihen asti mysteerinä."

Ames murisi iloisesti ja vaihtoi asentoaan toiselle kyljelle. Se käänsi nyt päätään hieman sivummalle ja nuuhki ilmaa. Lishtral ei haistanut mitään vaarallista ja käänsi katseensa takaisin merenneitoon. Ames ilahtui, kun Sirena piti hänen ehdotuksestaam ja sanoi:
"Totta kai. Haluan itsekin lukea niitä kirjoja, joten eiköhän se onnistu. Etsin vain hyvän kirjaston ja lainaan sieltä sopivia kirjoja, jotka voisivat auttaa sinua."

Samassa Amesin silmissä pilkahti pieni salaperäisyys. Se pohti miten voisi sanoa asiansa.
"Haluaisin silti pienen vastapalveluksen. Se ei ole mitenkään vaikea. Uskoisin, että pidät siitä."

Se piti pienen tauon, jotta toinen voisi pohtia ja sanoi ystävällisesti.
"Tämä pieni vastapalvelus olisi, että kertoisit millaisia muita olentoja vedessä asuu ja voisitko kertoa ennemmän lajistasi? Tämä toisi meille enemmän aikaa jutella erilaisista asioita. Tietenkin mitään yksityisiä asioita ei tarvitse kertoa, mutta haluaisin kovasti tietää minkälaista on asua vedessä. Voin myös kertoa omasta rodusta, jos haluat tietää."

Ameshire katseli Sirenaa ja pohti mitähän merenneito vastaisi. Se itse piti ajatuksestaan, mutta parempi katsoa miten toinen suhtautuisi siihen. Ames kaipasi muutakin seuraa kuin vain oman perheensä. Hän rakasti vanhempiaan ja sisaruksiaan, mutta joskus Amesista tuntui, että halusi puhua muidenkin olentojen kanssa.

Sirena

- "Toki, tietysti", Sirena vastasi toiselle. Hänelle kävisi oikein hyvin, että seuraavan täysikuun aikana molemmat olisivat ihmishahmoissa. Ajatus tuntui oikeastaan jollain tavalla kutkuttavalta, jännittävältä ja mielenkiintoiselta.
Amesin puhuessa kirjojen lainaamisen vastapalveluksesta merenneito oli jo ennen toisen pyyntyöä valmis tekemään oikeastaan mitä vain, sillä hän uskoi, ettei toinen pyytäisi häntä tekemään mitään typerää.
"Tämä pieni vastapalvelus olisi, että kertoisit millaisia muita olentoja vedessä asuu ja voisitko kertoa ennemmän lajistasi? Tämä toisi meille enemmän aikaa jutella erilaisista asioita. Tietenkin mitään yksityisiä asioita ei tarvitse kertoa, mutta haluaisin kovasti tietää minkälaista on asua vedessä. Voin myös kertoa omasta rodusta, jos haluat tietää."
- "Mielelläni!", Sirena vastasi innokkaana ja läiskäytti hieman pyrstönsä päällä vettä. Merenneito piti puhumisesta, ja oli aina mukavaa puhua sellaisella, joka kuunteli kiinnostuneena ja itse tahtoi tietää enemmän. Olihan tyttö itsekin tällainen erityisesti, kun puhe oli harvinaisista lajeista tai sellaisista olennoista, joita ei paljoa tavannut, vaikka lukumäärä olisikin suuri.

Sirena rykäisi hieman, selvittääkseen kurkkuaan, jotta ääni varmasti kuuluisi, ja alkoi kertoa toiselle. Hän päätti kertoa mahdollisimman laajasti, mutta silti niin, ettei alkaisi jaaritella turhia. Tarkkoja lajitietoja hän ei alkaisi selittää, mutta jos Ameshire kysyisi tarkempia tietoja, merenneito kertoisi ne mielellään. Olihan hän kuitenkin erikoistunut toisiin lajeihin ja oli oikeastaan aika ylpeä 'päänsisäisestä tietopankistaan'.
- "Meressä asuu paljon erilaisia olentoja, onhan se kuitenkin varsin laaja ja meren lajeilla ei ole paljoa 'ulkopuolisia' uhkia, kuten vaikkapa demonit. Ne pysyttelevät usein maan kamaralla, vesistöissä niitä ei kamalasti tapaa. Tunnetuimpia mereen yhdistettäviä lajeja luultavasti ovat seireenit, merenneidot ja luonnonhenget, joiden erikoisuus on nimenomaan vesi. Kaikki kolme lajia ovat varsin harvinaisia, mutta aina ei ole ollut niin, ja siksi mielleyhtymät näihin ovat edelleen pysyneet. Merissä ja vesistöissä liikkuu myös näkkejä, olentoja, jotka voivat esiintyä lähes millaisissa hahmoissa tahansa. Ne saatetaan joskus sekoittaa demoneihin, koska niillä ei ole käsitykseni mukaan varsinaisia, yhteisiä ruumiinmuotoja tai vastaavia", tämä selitti ja piti hetken miettimistauon.

"Hmm.. mitäs muuta?", hän mietti mielessään ja yritti muistella. Meressä oli paljon erilaisia kalalajeja, kyllä, ja myös monenmoisia tavallisia, ihmistenkin maailmassa tunnettuja eläimiä kuten delfiineja ja kilpikonnia, mutta myös paljon alalajeja, joista ihmiset eivät edes tienneet, ja Sirena itsekään ei osannut nimetä läheskään kaikkia niitä.
- "Ja sitten on tietysti muutamia 'legendaarisia' olentoja, joita ei ole kuin yksi lajiaan, ja niillä on pitkä elinikä, tai ne ovat kuolemattomia ainakin siinä määrin, etteivät ne voi kuolla vanhuuteen. Suurin osa tällaisista olennoista kuitenkin uinuu jossain syvällä meren pohjassa, sodat ja muut ovat saaneet ne ärtymään ja vetäytymään omiin oloihinsa. Yksi uinuvista olennoista on Leviathan, tai ainakin näin olen kuullut.
Tyttö päätti pitää hetken hengähdystauon, sillä hän uskoi, että Ameshirella saattoi olla jotain kysyttävää, eikä olisi muutenkaan kohteliasta selittää niin paljon ilman mitään taukoja toiselle sisäistää kuulemaansa.

Amesin silmistä kiilui ilo ja innostus, kun se kuuli toisen suostuvan sen ehtoon. No eihän se mikään hankala ollutkaan. Lishtral alkoi kehrätä kuuluvasti. Ääni oli matala, mutta leikkisä ja omituinen. Se oli kissaeläimen kehräyksen ja suden murinan sekoitus, mutta se ei millään tavalla uhkaava. Ameshirelle ei muistanut milloin olisi noin kovasti kehrännyt, mutta se ei antanut asian häiritä itseään.

Lishtral kuunteli Sirenaa tarkkaavaisesti. Se halusi tietää ja muistaa niin paljon kuin mahdollista. Se nyökkäili ja äännähti hieman ilmoittaakseen, että kuunteli ja pysyi kärryllä. Kun hän huomasi toisen pitävän tauon, hän kysyi saman tien.
”Ymmärsinhän oikein teitä merenneitoja, seireenejä ja luonnonhenkiä on vähän, koska teitä on metsästetty paljon. Miksi ette ole taistelleet vastaan?”

Ames oli tottunut, että piti puolustaa omaa aluettaan ja perhettään, jos jokin tai joku uhkasi niitä. Nuorelle Lishtralille oli opetettu, että pesää piti puolustaa viimeiseen yksilöön asti. Ameshire pohti samalla, että veden asukkailla oli varmasti omat lakinsa ja sääntönsä, mitä tulisi noudattaa. Ames lopetti pohtimisen ja jatkoi kyselemistä innoissaan.
”Missä näitä näkkejä on? Minkälaisia erilaisia eroja näkeissä ja demoneissa on? En ole koskaan tavannut demonia, mutta olen kuullut niistä tarinoita. Valitettavasti en osaa hahmottaa niitä oikeanlaisiksi.”

Ameshire hengähti syvään. Hänestä tuntui, että oli asunut jossain purkissa, koska ei tiennyt kunnolla muista olennoista, joita täällä asusti. Se raapi kylkeään ja tuhahti harmistuneena. Ameshire päätti lukevansa kirjoja ja ottaa selvää toisista lajeista. Se muisti, että pystyisi kysymään myös merenneidolta asioista, mutta jätti ne kysymykset myöhemmälle.

Ames yllättyi, kun Sirena mainitsi Leviathanin. Lishtral oli vain kuullut tästä taruolennosta erilaisia tarinoita, mutta ei koskaan kuvitellut, että se asustaisi jossain täälläpäin. Se yllättyi suunnattomasti ja sanoi töksäyttäen:
”Leviathan? Täällä? Elossa? Tiedätkö missä päin se uinuu? Oletko koskaan nähnyt sitä? Haluaisitko nähdä sen?”

Lishtral hölmistyi hyvin paljon, mutta nolostui, kun oli möläyttänyt nuo kysymyksen. Se yskähti ja sanoi varovaisesti:
”Anteeksi. Olen kuullut Leviathanista vain iltasaduissa, joten yllätyin sen elävän oikeasti. Minkälaisia muita tarunomaisia olentoja vedessä asustaa.”

Sirena

”Ymmärsinhän oikein teitä merenneitoja, seireenejä ja luonnonhenkiä on vähän, koska teitä on metsästetty paljon. Miksi ette ole taistelleet vastaan?”, Ameshire kysyi tytöltä tämän pitäessä hetken hengähdystaukoa juuri sitä varten, että toinen saisi esittää kysymyksiä.
- "Kyllä, ja ei. Salametsästys ja tarpeeton tappaminen ovat luonnollisesti pienentäneet lajikantoja, mutta syitä on muitakin. Luonnonhenget esimerkiksi ovat miltei kuolemattomia ja niillä on pitkä elinikä, joten ne eivät sitten vastaavasti edes kamalan usein lisäänny. Seireeneistä taas suurin osa on naispuolisia, ja useimmat urospuoliset seireenit pelkäävät naaraspuolisia näiden välivaltaisuuden vuoksi - vaikka toki poikkeuksia on luonnollisesti. Merenneidot taas ovat harventuneet pelkästään yhteenottojen seurauksena. Merenneidoilla on metsästäjien lisäksi paljon luonnollisia vihollisia meressä, kuten valtaiset meripedot ja myös seireenien kanssa tulee usein kärhämää alueista.", tyttö kertoi. Hän oli onnekas siinä suhteessa, ettei koskaan ollut joutunut todistamaan omin silmin suurten meripetojen, kuten valtavien, ankeriasta muistuttavien torahampaisten kalankuvatusten hyökkäyksiä, mutta kyllä hänen kotiseudullaan niin oli tapahtunut pariin otteeseen.

- "Kyllä luultavasti kaikki lajit ovat taistelleet, mutta demonit ja enkelitkin ovat varsin nokkelia halutessaan. Luonnonhenget esimerkiksi eivät yleisesti ottaen taistele koskaan likaisin keinoin, joten se on myös heidän heikoin kohtansa. Merenneitoja ja seireeneitä taas saa helposti kiinni kouluttamalla meripetoja jäljittäjiksi ja käyttämällä verkkoja, joita ei saa kuin taioilla rikki. Varsinkin silloin, kun nämä menetelmät olivat uusia, omien lajitoverieni hämmennys oli suuri, sillä kukaan ei osannut sanoa mistä kaikki kuolemat ja muut menetykset johtuivat. Kaikki elivät tuolloin jatkuvassa pelossa ja kanta harveni koko ajan, kunnes kiinniotto-ja surmaamismenetelmät alkoivat pikkuhiljaa selvitä".
Merenneitotyttö ei ollut itse luonnollisestikaan elänyt vielä tuolloin, hänhän oli vasta 15, mutta oli kuullut kouluaikoinaan kaikenlaista.

”Missä näitä näkkejä on? Minkälaisia erilaisia eroja näkeissä ja demoneissa on? En ole koskaan tavannut demonia, mutta olen kuullut niistä tarinoita. Valitettavasti en osaa hahmottaa niitä oikeanlaisiksi.”, kuului toinen kysymys.
- "Oikeastaan en itse ole koskaan näkkiä luonnossa nähnyt, ainoastaan kirjoissa, mutta olen kuullut, että ainoa varma tapa erottaa ne demoneista on aura. Se on kuulemma demonin aurasta jollain tavalla eroava, mutten enää muista millä", tyttö naurahti ja hinkkasi etusormen kynnellä poskeaan hetken. Häntä nolotti hieman, ettei muistanut noinkin tärkeää asiaa.

Kun Ames otti puheeksi Leviahtanin selvästi innostuneena, Sirena hymyili hieman, mutta yritti olla hymyilemättä leveästi, vaan hymyillä enemmänkin mielessään. Hänestä oli hauskaa nähdä, että toinen oli innostunut.
- "Kukaan ei tiedä tarkkaa paikkaa, mutta sen sanotaan uinuvan jossain päin merta ja on huhuttu, että se on jo alkanut heräillä. En tiedä, onko tuo pelkkä perätön huhu vai ei, mutta olisi kai hienoa, että 'legendaarinen' olento heräisi taas. Ja toki, tahtoisin nähdä sen mielelläni, koska uskon, että tämä tietää kaikenlaista sellaista, mitä muut eivät. Tieto kiehtoo minua, erityisesti biologia ja historia", tyttö naurahti. Leviahtan, tarujuen olento, olisi kyllä kieltämättä aivan mahtavaa tavata joskus.
- "Muista meren olennoista, joita ei ole kuin yksi lajiaan, tulee minulle mieleen kai ainoastaan Kraken, valtaisa, mustekalaa muistuttava olento. Enemmänkin näitä toki on, merihän on suuri, mutta nyt ei vain tule mieleeni"

OFF // Pfft, yritän hillitä vastaisuudessa itseäni ja välttää tällaisia tekstihirviöitä :__D

Kuunnellessaan tarkkaavaisesti Sirenan puhetta Amesiä alkoi kutittaa kaulasta. Se nojautui toisesta toisen takajalkaa kohti ja raapi tällä jalalla kutiavaa kohtaa niin kuin koirat raapivat itseään. Rapsuttaminen tuntui niin hyvältä, että Ameshire hymyili tälle tunteelle. Tämän hymyn muutamat lajit olisivat ottaneet uhkailuna, mutta muuten Lishtralin ilme paistoi iloisuutta ja intoa. Ameshiren keskittyminen ei herpaantunut ollenkaan, vaikka se rapsuttikin itseään. Kun kutiaminen loppui, se jatkoi kuuntelemista uteliaana.Ames yritti painaa suurimman osan tiedosta muistiin ja kysyi uteliaana:
”Mitä muita vihollisia teillä merenneidoilla on kuin nämä seireenit? Millaisia ovat nämä mainitsemasi meripedot? Miten isoja ne ovat?"

Se piti pienen tauon miettien samalla viitsisikö kysyä toiselta yhtä kysymystä, mutta kysyi sittenkin:
”Pystyykö näitä meripetoja syömään vai ovatko ne myrkyllisiä?”

Äskeinen kysymys huvitti Amesia ja se murahteli iloisesti. Tämä murahtelu oli Lishtralien tapa nauraa ja siltä se hieman kuulostikin. Naurahdettuaan Ameshire jatkoi kyselemistä.
”Tiedätkö mistä ne metsästäjät tekevät verkkonsa, jos ne saa rikottua taioilla? Koulutetaanko meripetoja jäljittämään samalla tavalla kuin maalla liikkuvia olentoja? ”

Nuori Lishtral piti jälleen tauon, jotta saisi mieleensä tärkeimmät kysymykset mieleensä. Tällä hetkellä sen mielessä pyöri monia eri kysymyksiä ja se kysyi nopsasti.
”Seuraava kysymykseni menee hieman ohi tästä aiheesta, mutta minua on mietityttänyt, miten te merenneidot asutte veden alla. Onko teillä omat pesät vai luolat veden alla, joissa te nukutte, syötte ja vietätte perheen kanssa?”

Kuullessaan, että Sirena tiesi jonkin verran Leviathanista, Ameshiren häntä alkoi taas heilua vinhasti. Se sanoi hieman epäröiden, koska ei olut varma omasta tiedostaan.
”Tarinoissa, joita olen kuullut pienenä, on kerrottu, että Leviathan asuisi kylmissä vesistöissä, järvessä tai joessa. Tarkalleen en tiedä, mutta tällaista muistan kuulleeni.”

Lishtralin silmät menivät aivan pieniksi viiruiksi, kun se kuuli, että tämä taruolento olisi heräämässä horroksestaan. Tieto innosti Amesia enemmän, koska se itsekin halusi nähdä tämän merikäärmeen. Se syventyi ajatuksiinsa, mutta säpsähti ajatuksistaan kuullessaan Krakenin nimen.
”En olekaan kuullut ennen Kraken nimisestä taruolennosta. Minkälainen se tarkalleen on? Miten iso se on?”
Ameshire piti tauon, jotta Sirena pystyisi vastaamaan sen kysymyksiin.

//Minua ei haittaa ollenkaan. Kirjoita vaan, jos saat tuollaisia inspiksiä. //

Sirena

Sirena oli mielissään siitä, että sai Ameshiresta hyvän juttukaverin. Toisella oli mielenkiintoisia kysymyksiä, jopa sellaisia, joihin Sirena itsekään ei tiennyt kunnolla vastausta.
"Mitä muita vihollisia teillä merenneidoilla on kuin nämä seireenit? Millaisia ovat nämä mainitsemasi meripedot? Miten isoja ne ovat?", toinen kysyi.
-"Oikeastaan ei muita. Meripetojen lajikirjo on niin suuri, että muita varsinaisia lajeja ei tarvitakaan enää siihen, että merenneidot joutuvat olemaan 'varpaillaan' - heh, vaikka meillä ei jalkoja olekaan - aina vähän väliä, kuten lähes kaikki muutkin lajit", tyttö selitti ja naurahti.
- "Meren pedot voivat muistuttaa oikeastaan mitä tahansa vedessä elävää lajia. Yksiä tyypillisimmistä, ja kenties myös vaarallisimmista, ovat sellaiset... noh, ne muistuttavat vähän ankeriasta. Ne ovat valtavia ja pitkiä, ja niiden suomut ovat hopeat. Pään päällä niillä on suomuinen harjas, jonka väri voi vaihdella ja niiden hampaat ovat suuret, terävät ja niitä on paljon. Osalla on jopa saattanu olla kaksi hammasrivistöä suussa; edessä ja takana. Niillä, kuten suurimmalla osalla meripedoista, ei ole mitään varsinaista nimeä, vaan niitä kutsutaan eri alueilla eri nimillä. Itse kutsumme olentoja käyttäen nimeä "Razur", saalistaja"

”Pystyykö näitä meripetoja syömään vai ovatko ne myrkyllisiä?”
- "Joitain pystyy, joitain taas ei. Razurit eivät esimerkiksi ole myrkyllisiä, mutta niitä ei käytetä ruuaksi pääosin siitä syystä, etteivät ne maistu oikein miltään. Ja toki niitä on vaikeampi tappaa kuin hätistellä tiehensä", merenneito selitti hieman huvittuneena ja Ameshiren ilmeistä päätellen Sirena ei ollut ainoa, joka oli huvittunut hivenen kysymyksestä - positiivisessa mielessä tietty.

”Tiedätkö mistä ne metsästäjät tekevät verkkonsa, jos ne saa rikottua taioilla? Koulutetaanko meripetoja jäljittämään samalla tavalla kuin maalla liikkuvia olentoja? ”
- "En tiedä, nuorille merenneidoille opetetaan ainoastaan taiat, joilla ne saadaan rikottua. Valitettavasti monikaan meistä ei kykene taikuuteen, joten verkot ovat ainakin vielä varsin vaarallisia. Itsekään en osaa verkkoja rikkoa taialla, koska en osaa, mutta miekkani on luultavasti tehty magiaa käyttäen, sillä se kykenee rikkomaan verkkoja", tämä selitti ja hipaisi samalla miekkaansa, joka oli roikkunut tämän vyötäisillä koko ajan, mutta jonka olemassaoloon hän ei oikeastaan ollut kiinnittänyt huomiota. Hän ei ollut tarvinnut sitä, ja tyttö oli myös tottunut siihen jo sen verran, ettei aina edes tajunnut miekan olevan mukana.
- "Joillain pedoilla on taipumus eräänlaiseen 'haistamiseen' merellä, joten niitä koulutetaan luultavasti vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi koiria. Menetelmistä en tiedä, mutta demonit tietäen kaikki konstit eivät varmesti ole kivuttomia".

”Seuraava kysymykseni menee hieman ohi tästä aiheesta, mutta minua on mietityttänyt, miten te merenneidot asutte veden alla. Onko teillä omat pesät vai luolat veden alla, joissa te nukutte, syötte ja vietätte perheen kanssa?”
- "Siihen olinkin tulossa itse asiassa seuraavasi", Sirena selitti.
- "Meitä on moneen junaan, merenneitoja siis, mutta yleisesti ottaen asumme vähän samankaltaisissa rakennuksissa kuin saaren asukkaat. Tavaroita ja muita meillä on kuitenkin huomattavasti vähemmän, lajimme kun tykkää enemmän olla 'ulkona', ja talot on tehty mereen uponneiden laivojen hylyistä tai muusta, mitä voi vain hyödyksi käyttää. Osa asuu myös luolissa"

Ameshin puhuessa vielä Leviathanista Sirena ei oikeastaan tiennyt mitään vastattavaa enää tähän, joten hän vain nyökkäsi ja hymyähti.
”En olekaan kuullut ennen Kraken nimisestä taruolennosta. Minkälainen se tarkalleen on? Miten iso se on?”, Ameshire vielä kysyi, ennen kuin päätti kysymyksensä ainakin joksikin aikaa.
- "Kukaan ei kai ole sitä nähnyt satoihin... ei, tuhansiin vuosiin, ja siksi havainnot ovat ristiriitaisia. Osa sanoo sitä valtaisaksi, mustekalaa muistuttavaksi otukseksi, jolla on kotkan nokka, osan mielestä se taas on käärmemäinen otus ja jotkut taas sanovat, että se on vain ylikasvanut mustekala", Sirena kertoi. Hänestä oli kieltämättä hieman outoa, ettei havainnoista ollut mitään varmaa tietoa, eikä koko olennon olemassaolosta ollut mitään täysin selvää näyttöä. Mutta merenneidon mielestä vanhat kirjat olivat aina oikeassa ainakin siinä mielessä, että ne kyllä tiesivät, oliko jotain oikeasti olemassa vai ei.

Ames oli hyvin iloinen, että Sirena jaksoi keskustella sen kanssa. Joskus sen sisarukset olivat tylsistyneet Amesin kanssa juttelusta tai se oli ujo muiden lajien kanssa, ettei uskaltanut puhua niiden kanssa. Joten merenneidon kanssa jutteleminen oli ’harvinaista herkkua’ sille. Ameshire naurahti Sirenan heittämälle vitsille.

Lishtral kiinnostui enemmän näistä Sirenan kuvaamista meriolennoista, joita tyttö nimitti ”Razureiksi”. Vaikka merenneito sanoi, etteivät ne maistuneet millekään, Ameshire halusi maistaa sellaista, jos saisi sellaisen mahdollisuuden. Se oli aina halunnut maistaa kaikkea mikä vain liikkui, mikä oli ihan normaalia sen lajille. Varsinkin sellaiset olennot, mitkä olivat vaarallisia, kiehtoivat Amesia suunnattomasti.

Kun Sirena kertoi näistä pyydysverkoista ja miekastaan, se huomasi ensimmäisen kerran merenneidon miekan. Lishtral oli ollut niin innoissaan, ettei ollut huomannut toisen asetta ollenkaan. Siksi se vilkaisi muutaman kerran varovasti Sirenan miekkaa, mutta antoi asian olla. Ames kuitenkin kiinnostui toisen miekasta kuullessaan sen kyvystä ja kysyi uteliaana.
”Mistä olet saanut miekkasi? Oletko saanut sen joltain sepältä? Onko sillä muita kykyjä kuin leikata näitä pyydysverkkoja?”

Lishtral mietti hieman mitä voisi kysyä merenneidolta ja saman tien.
”Tiedätkö, voiko niitä verkkoja käyttää myös maalla eläviin olentoihin? Ovatko ne verkot jotain tiettyä materiaalia, joka sitten taiotaan kestävämmäksi?”

Ameshire murahti hieman äkäiseen tyyliin, kun kuuli, ettei meriolentojen kouluttaminen ollut kivutonta. Mikä oli varmasti totta. Lishtral ei pitänyt, että eläimiä piti kouluttaa kovin keinoin, vaikka yleensä monet kiltit olennot yrittivät tehdä omistajansa tai kouluttajansa iloiseksi. Ainahan niitä uppiniskaisia ja äkäisiä olentoja löytyi, mutta silti ei se ollut oikea tapa kouluttaa. Ames haluaisi puraista jotain kouluttajaa takamuksesta ja antaa tälle löylytyksen, jos saisi siihen pienenkin mahdollisuuden.

Ames unohti äskeisen pohdintansa, kun Sirena kertoi miten merenneidon asuivat vedessä. Sen silmät alkoivat jälleen kiilua uteliaisuudesta ja innostuksesta. Se kysyikin.
”Miten nämä rakennukset, jotka ovat tehty uponneiden alusten laudoista, pysyvät kunnossa vedessä? Eivätkö ne haurastu ja hajoa ajan mittaan? Miten te selviydytte talven yli? Eikö teillä ole kylmä, kun vesi kylmenee? Miten ne näytte uida vedessä talvella? Vesihän on hyvin tummaa aina talvisin?”

Lishtral tuhahti syvään, jotta sai hengityksensä tasaantumaan. Se oli puhunut niin innokkaasti, että oli melkein unohtanut hengittää. Se sanoi mietteliäästi.
”Tuo Kraken kuulostaa mielenkiintoisalta olennolta. Toivottavasti se on oikeasti olemassa, koska jostainhan ne tarinat ja huhut ovat lähtöisin.”

Ameshire piti nyt isomman tauon, jotta Sirena pystyisi vastaamaan sen kysymyksiin.

Sirena

Sirena huomasi, että toinen vilkaisi hänen miekkaansa ja arvasi, että Ameshirellä olisi jotain kysyttävää. Mikäs siinä, merenneito piti vastaamisesta ja puhumisesta ylipäätään.
”Mistä olet saanut miekkasi? Oletko saanut sen joltain sepältä? Onko sillä muita kykyjä kuin leikata näitä pyydysverkkoja?”
- "Miekan löysin kerran kuningaskunnan varastosta. Se lojui siellä muiden aseiden keskellä, mutta se tuntui jo sillä hetkellä, kun näin sen, jotenkin erilaiselta. Otin sen mukaani, muuten se olisi jäänyt sinne vain ruostumaan ja lopulta siitä olisi varmasti tullut käyttökelvoton", tyttö selitti hieman vaivaantuneen kuuloisesti. Ei hän miekkaa ollut varsinaisesti _varastanut_, mutta ei hänellä kyllä lupaakaan ollut. Hänen mielestään oli edelleen kumminkin parempi idea, että hän otti sen mukaansa. Ainakin sille löytyisi käyttäjä, ja joskus kun hän ei enää miekkaa kykenisi käyttämään tai jostain muusta syystä joutuisi siitä luopumaan, hän yrittäisi palauttaa sen takaisin.
- "Miekassa on eräänlainen 'sielu'. En tiedä siitä paljoa, mutta se tuntuu enemmän 'elävältä' kuin tavalliset miekat ja sen kanssa on helpompi taistella. Tuntuu joskus, kuin käsi liikkuisi itsestään, tai että miekka itse olisi käden jatke, eikä esine, jota pidellään kädessä. Lisäksi sillä on nimi, tai niin minusta ainakin tuntuu. Käytän nimeä 'Azal', joka tarkoittaa uskoa merenväen kielellä. Ja minusta, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin, miekka pitää siitä nimestä", tyttö kertoi ja naurahti hieman. Hän hipaisi taas pienen tuulenvireen heilauttamia hiuksiaan silmiltään ja jatkoi.
- "Uskon, että se pystyy vaikka mihin muuhunkin, mutta en ole vielä keksinyt, mihin kaikkeen se kykenee".

”Tiedätkö, voiko niitä verkkoja käyttää myös maalla eläviin olentoihin? Ovatko ne verkot jotain tiettyä materiaalia, joka sitten taiotaan kestävämmäksi?”
- "En tiedä, mutta luultavasti. Tai niin voisin ainakin kuvitella. En myöskään tiedä tarkkaan, miten niitä tehdään mutta voisin olettaa, että ne ovat tavallisia verkkoja, joiden lujittamiseksi käytetään vahvaa taikuutta. Ainakin se tulisi järkevämmäksi, mutta minä en taikuudesta niin paljon ymmärrä".
Toisinaan Sirenaa harmitti, että vaikka hän kuinka oli opiskellut, ei kukaan ollut kyennyt opettamaan hänelle taikuutta, eikä hän muutenkaan tuntenut olevansa mitenkään erityisen kykenevä magiaan. Olisihan se hienoa tietää kaikenlaista tältä Sirenalle huomattavasti oudommalta aihealueelta.

Miten nämä rakennukset, jotka ovat tehty uponneiden alusten laudoista, pysyvät kunnossa vedessä? Eivätkö ne haurastu ja hajoa ajan mittaan? Miten te selviydytte talven yli? Eikö teillä ole kylmä, kun vesi kylmenee? Miten ne näytte uida vedessä talvella? Vesihän on hyvin tummaa aina talvisin?”
- "Kyllä ne haurastuvat, mutta niiden ympärille yritetään laittaa muitakin materiaaleja lujittamaan. Taloja periaatteessa korjaillaan hieman joka päivä, vähän kerrallaan. Ja meidän onneksemme laivoja uppoaa paljon, joten aina kun puu alkaa haurastua, sitä voi hakea taas uudemmista laivoista", tyttö kertoi muistellen samalla, miten osa merenväestä oli alkanut jo hänen lähtiessään pikkuhiljaa siirtymään muihinkin materiaaleihin kuin puihin, mutta edelleen vanhimmat ja muutamat perinteistä kiinnipitävät käyttivät vielä enemmän kuin mielellään lähes kokonaan asuinsijanaan laivojen hylyistä tehtyjä kyhäelmiä.
- "En kuitenkaan ole koskaan ennen ajatellut tuota asiaa. Siis sitä, miten pärjäämme talvella. Uskon, että merenneidot eivät tunne kylmää siinä, missä esimerkiksi enkelit ja monet muut. Talvella vesi saattaa joskus tuntua hieman viileämmältä, muttei erityisen kylmältä. Itse tunnen kyllä ihmishahmossani ihan sellaista kunnollista 'kylmyyttä', mutten oikeassa hahmossani". Sirenan äänessä oli hieman ihmettelevä sävy, ei tällainen asia ollut hänen mieleensä aiemmin edes pälkähtänyt.
- "Juu, vesi on toisinaan hyvin sakeaa. Siksi merenväellä on jonkinlainen 'kuudes aisti', jonka avulla pystymme paikantamaan asioita ja aavistamaan mahdollisen vaaran. Lisäksi merenneitojen näkö on hieman tarkempi kuin monilla muilla lajeilla, joka mahdollistaa edes hieman tarkemman katselun veden alla".

Tuo Kraken kuulostaa mielenkiintoisalta olennolta. Toivottavasti se on oikeasti olemassa, koska jostainhan ne tarinat ja huhut ovat lähtöisin.”
- "Näin on. Erityisen kiehtovaksi sen tekee kai se, että sen tiedot tosiaan ovat ristiriidassa. Mutta toisaalta en tahtoisi aavalla merellä siihen törmätä, kertomusten mukaan se on agressiivinen, eikä ymmärrä järkipuhetta varsinkaan nälkäisenä. Saattaahan tuokin olla jokin keksitty juttu, mutta on parempi silti olla varuillaan".
Sirena piti hetken tauon miettiessään, olisko hänellä itsellään enää mitään tärkeää kerrottavaa. Hän tuli kuitenkin lopulta hetken mietitmisen jälkeen siihen tulokseen, että hän oli kertonut ainakin kaiken oleellisen, ja se oli viimeistään tullut esille Ameshiren esittämiin kysymyksiin vastatessa.

- "Entä oma lajisi? Olisi mukava kuulla siitä myös enemmän, sillä kuten aiemmin sanoin, en ole ennen edes kuullut siitä. Millaisissa paikoissa elätte ja asutte pääosin? Entä kuinka paljon teitä oikeastaan on?" , Sirena aloitti kyselynsä. Hän ei heti viitsinyt pommittaa toista kysymystulvalla, vaan päätti kysellä rauhallisesti ja vähän kerrallaan, jotta saisin imettyä päähänsä kaiken mahdollisen.
"Heh, ehkä lajitutkija olisi minulle parempi ammatti, kuin palkkionmetsästäjä", hän ajatteli hilpäesti odottaessaan toisen vastauksia. "Ehkä joskus myöhemmin tosiaan luovun palkkionmetsästäjän hommista, tai ainakin vähennän niitä ja keskityn tutkimiseen".

Ameshire kuunteli, kun Sirena kertoi miekastaan. Amesilla oli myös oma pienehkö luinen miekka, minkä oli muovannut itse ison eläimen reisiluusta. Lishtral ei ollut pitkään aikaan tarvinnut sitä, joten hän oli jättänyt sen pesäänsä.

”Minun mielestä teit oikein, kun otit miekan mukaasi. Tuollaisen miekan ei pitäisi ruostua ja homehtua jossain varastossa. Jos kukaan ei ole kaivannut sitä, niin voithan sinä sitä käyttää, kunhan palautat sen sitten joskus” , se sanoi rohkaisevasti.

Ames kiinnostui merenneidon miekasta enemmän, kun tämä kertoi miekastaan enemmän. Lishtral ei ollut koskaan kuullut, että miekalla voisi olla sielu. Se heilautti häntäänsä hajamielisesti, mutta mietteliäästi.

”Kiintoisaa kuulla, että miekallasi on nimi. Se on aivan uutta minulle. No tässä maailmassa on paljon sellaista, mistä emme tiedä mitään. Kun kokeilet ja harjoittelet, kuinka hallitset miekkasi voimia, sinusta tulee hyvä miekkailija”, Ameshire sanoi ja hymyili samalla.

Kuullessaan, että verkoilla pystyttäisiin nappaamaan myös maa olentoja, Ames huolestui jonkin verran. Se ei halunnut jäädä kiinni varsinkaan, jos joku yrittäisi kouluttaa sitä. Lishtral ravisteli pari kertaa päätään, jotta unohtaisi asian. Sen tehtyään Ameshire jatkoi toisen kuuntelemista häntä rauhallisesti heiluen. Sen mielestä oli hassua kuulla, että merenneidot asuivat melkein samalla tavalla kuin normaalit olennot. Ames murahti huvittuneena ja hymyili. Se sanoi mietteliäästi:
”Te merenneidot kuulostatte hieman samanlaisilta kuin minun lajini. Lajini pystyy liikkumaan tässä muodossa jonkin verran kylmillä, että kuumilla alueilla, koska olemme jonkinlaisia vaihtolämpöisiä. Ihmismuodossa kestämme hieman paremmin ilmaston vaihteluja, mutta emme kovin paljoa.”

Lishtral puhui hämmästyneenä, mutta kiinnostuneena ja jatkoi kertomistaan:
”Lajini pystyy liikkumaan hyvin pimeissä paikoissa, koska näemme pimeässä ja käytämme haju- sekä kuuloaistiamme pimeässä.”

Ames yritti miettiä, miltä Kraken voisi näyttää. Se säpsähti mietteistään, kun Sirena kysyi sen lajista. Lishtral katsoi toista iloisesti miettien samalla, mistä voisi aloittaa.

”Lajini asuu yleensä pimeissä luolissa, metsissä ja muilla syrjäisillä paikoilla. Lajitovereitani voi nähdä myös vuoristoissa. Ymmärrän täysin, jos kukaan ei ole ennen nähnyt lajiani. Liikumme yleensä joko öisin tai liikumme varjoisissa paikoissa. Itsekin viihdyn parhaiten varjoisissa ja rauhallisissa paikoissa, mutta joskus on mukava loikoilla auringossa”, Ameshire kertoi innoissaan, mutta hänen äänen sävy muuttui jonkin verran harmistuneeksi jatkaessaan.
”Olen kuullut, että muutamat Lishtralit ovat syöneet muita olentoja, jos nämä yksilöt ovat keskustelleet muiden olentojen kanssa. Tämä voi olla yksi syy, miksi hyvin harvat tietävät lajistani.”

Amesin äänen sävy muuttui saman tien mietteliääksi ja jatkoi:
”En osaa sanoa, kuinka paljon minun lajini yksilöitä on. Siitä on jo jonkin aikaa, kun tapasin muita kaltaisiani. Uskoisin, että meitä on suhteellisen paljon ja tapaamme muita hätätapauksissa. Esimerkiksi, jos meitä kaikkia pesueita uhataan, niin kokoonnumme yhteen ja puolustamme yhdessä pienempiä ja alueitamme.”

Lishtral mietti tätä kysymystä kiivaasti. Siitä oli kauan, kun Ames oli tavannut muita Lishtraleita.
”Yhdellä perheellä oli iso reviiri, jota puolustaa ja perheet pitivät toisiinsa pientä välimatkaa toisiinsa estääkseen erimielisyyksiä. Mutta nuoret yksilöt, jotka etsivät kumppania tai omaa reviiriä, vaelsivat paljon. Nuoret tulivat silloin tällöin katsomaan perheenjäseniään, kun siltä tuntui”, Ameshire puhui hieman hajamielisesti, koska ei ollut ihan varma, kuinka paljon sen lajitovereita oli. Se toivoi, että heitä olisi vielä jonkin verran.

Ameshire piti tauon, jotta saisi ajatuksensa järjestykseen ja Sirena voisi kysellä lisää.

Sirena

"Minun mielestä teit oikein, kun otit miekan mukaasi. Tuollaisen miekan ei pitäisi ruostua ja homehtua jossain varastossa. Jos kukaan ei ole kaivannut sitä, niin voithan sinä sitä käyttää, kunhan palautat sen sitten joskus”.
Sirena nyökkäsi toiselle. Hän oli itse täysin samaa mieltä.

”Kiintoisaa kuulla, että miekallasi on nimi. Se on aivan uutta minulle. No tässä maailmassa on paljon sellaista, mistä emme tiedä mitään. Kun kokeilet ja harjoittelet, kuinka hallitset miekkasi voimia, sinusta tulee hyvä miekkailija”, Ameshire sanoi hymyillen.
- "Kiitoksia", Sirena vastasi toiselle hymyillen myös, tosin hivenen hämillään.
- "Itsekään en ole paljoa kuullu 'sielun' omaavista aseista, mutta niitä kuulemma todellakin on, ja itse asiassa varsin monta. Ne kuitenkin ovat vanhoja, eikä niitä nykyään osaa monikaan enää valmistaa, joten oikeastaan ainoa keinoa hankkia sellainen ilman minkäänlaisia 'suhteita' on vain yrittää etsiä niitä vanhoista varastoista, hylätyiltä alueilta ja niin edespäin. Helvetissä on kuulemma paljon tällaisia unohdettuja, mutta voimallisia aseita, sillä siellä on kuuleman mukaan paljon sortuneita rakennuksia ja hylättyjä kaupunkimaisia paikkoja", merenneito kertoi äänessään selvä innostuneisuus, sillä hän piti erittäin paljon miekoista ja tykkäsi keskustella niistä. Myöskin aina kun puhuttiin jostain 'unohdetusta', hän riemastui kovasti.

Sirena lopetti selittämisen ja antoi puheenvuoron Ameshirelle. Hän tahtoi todellakin painaa mieleensä kaiken, sillä aina olisi etu, että tiesi lajeista, joista moni muu ei tietänyt. Taas hänen päähänsä myös pälkähti pieni ajatus siitä, mitä hänestä hieman vanhempana ehkä tulisi.
"Tutkijan uralla olisi taatusti vain hyväksi tietää tällaista", hän mietti. Kuitenkin, tähän olisi vielä taatusti vuosia ja siihen asti hän pitäisi tietonsa ainoastaan itsellään, ja luultavasti myös vielä silloinkin, kun hän olisi tutkija. Kaikkea ei tarvinnut edes kertoa, vaikka se kuinka olisi sivistävää.

Kuunnellessaan toisen kertomaa, häntä jäi mietityttämään erityisesti yksi asia.
"...esimerkiksi, jos meitä kaikkia pesueita uhataan, niin kokoonnumme yhteen ja puolustamme yhdessä pienempiä ja alueitamme.”.
Merenneito odotti siihen asti, että toinen piti tauon ja kysyi sitten:
-" Minkä tyyppisiä sellaiset uhat sitten ovat, joissa joudutte kokoontumaan yhteen? Ovatko ne jotain suuria, tiettyjä saalistajia tai vastaavia? Vai onko se riippuvainen siitä, kuinka vaarallinen jokin hyökkääjä on lajista riippumatta? Tarkoitan, että esimerkiksi jotkin lajit ovat näennäisen harmittomia, mutta jos ne jostain syystä kasvavat liian isoiksi, niistä saattaa koitua yllättävän suurtakian vahinkoa"

”Jos kerran miekkasi kaltaista asetta on vaikea saada, niin pidä siitä hyvää huolta”, Lishtral sanoi iloisesti. Se pohti, että olisi hienoa saada Sirenan miekan kaltainen ase. Kuitenkin se oli tyytyväinen omaan aseeseensa, joten Ames ei aikoisi vaihtaa asettaan niin kauan, kun sen lyhyt miekka olisi ehjä.

Ameshire olisi halunnut kysyä Sirenalta lisää miekoista, mutta päätti jättää ne kysymykset seuraavaan tapaamiselle, mikä olisi parin päivän päästä täyden kuun aikoihin.

Lishtral innostui, kun merenneito kysyi heti lisää kysymyksiä, kun tämä oli kertonut omasta lajistaan. Se heilautti häntäänsä iloisesti ja sanoi innoissaan:
”Aika hyvin arvattu”, Ameshire hymyili toisen kysymyksille.” Lajini kokoontuminen riippuu siis miten vaaralliseksi koemme jonkin muun olennon tai olennot. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi, kun jokin valtava olento tai iso joukko uhkaa meitä. Kyllä, yleensä lihansyöjät yrittävät vallata alueitamme tai saalistaa pienempiä ja heikompia lajitovereitani. Muissa pienemmissä tapauksissa perhe itse hoitelee tunkeilijat”, Ames kertoi.

”Muutaman kerran on käynyt, että hyvin iso lauma pieniä olentoja on yrittänyt vallata alueita itselleen, mutta ne epäonnistuivat siinä. Toisen esimerkin voin antaa, mikä tapahtui minun perheelleni. En halua kertoa yksityiskohtia, koska silloin tapahtui hyvin harmillinen tilanne, mistä en halua mielelläni puhua. Silloinkin valtava olento yritti kaapata perheeni reviirin ja syödä koko perheeni. Se oli hyvin verinen taistelu. Luulin sisarusteni kanssa, etteivät vanhempamme onnistuisivat kukistamaan sitä hirviötä, mutta he onnistuivat sittenkin”, Ames puhui hieman alakuloisesti perheensä tapahtumasta, mutta loppua kohden sen äänen sävy muuttui iloisemmaksi.

Ameshire jatkoi puhumistaan:
”Monet olennot havittelevat lajini reviirejä, koska ne ovat hyviä metsästyspaikkoja. Jotkin reviirit ovat olleet perheiden käytössä monia sukupolvia, emmekä luovu niistä helposti”, Lishtralin äänen sävystä kuuli ylpeyttä sen perhettä ja lajiaan kohtaan.

Amesin piti tauon, jotta Sirena pystyisi kyselemään paremmin. Ameshire katseli innoissaan merenneito odottaen innolla, mitä toinen aikoisi kysyä.

Sirena

- "Pidän, totta kai", Sirena vastasi toiselle. Huolenpidosta puheenollen, hänen pitäisikin varmaan sitten käydä teroittamassa miekkaansa, kun seuraavan kerran kaupunkiin pääsisi. Viime aikoina hänellä oli ollut jopa merellä kiireistä niin meripetoja vastaan taistellessa, kuin muutaman rikollisenkin kiinniottamisessa.

Ameshiren vastatessa merenneidon mieltä kaihertaneeseen käsymykseen, Sirena kuunteli tarkasti ja nyökkäili aina välillä osoittaakseen, että kuunteli. Amesin puhuessa reviireistä hänelle tuli väistämättikin mieleen ne muutamat seireenien kanssa käydyt kahinat liittyen alueisiin. Kaipa kaikilla lajeilla oli jotain yhteistä, elivätpä nämä sitten maalla, merellä tai ilmassa.

- "Ovatko perhesuhteet lajillenne tärkeitä? Mainitset usein, että alueet esimerkiksi kuuluvat perheille?", Sirena kysyi toisen pitäessä taas pienoisen tauon.

Monien merenneitojen tapauksessa perhesuhteet eivät olleet kamalan tärkeitä. Toki kotia puolustettiin ja perheenjäsenet olivat rakkaita, mutta monet nuoret lähtivät lopulta kotoaan uusille alueille ja kotiin ei pidetty enää sen jälkeen kamalan paljon yhteyttä. Sirena itse ei esimerkiksi ollut moneen kuukauteen käynyt kotona, eikä tiennyt, mitä vielä kotona asuville sisaruksille tai vanhemmille kuului. Tai ylipäätänsä heidän kotialueelleen. Olivatko seireenit, meripedot tai muut uhat aiheuttaneet tuhoa? Olivatko kaikki perheenjäsenet vielä elossa? Sirenaa itseäkin alkoi jo inhottaa se, ettei hän välittänyt kovin paljoa. Jotenkin häntä ei huvittanut mennä kotiin, vaikka pieni huoli tuntuikin tämän rinnassa kasvavan ajatellessaan nyt yhtäkkiä perhettä ja kotia.

Ames nyökkäsi ja heilautti häntäänsä Sirenan vastatessa. Ameshire innostui, kun merenneito kysyi heidän perhesuhteista.

”Lishtralien perhesuhteet ovat tärkeitä. Varsinkin, kun poikaset asuvat vanhempiensa kanssa. Mikä on ymmärrettävää, vanhemmat opettavat poikasia selviytymään. Kun nuoret lähtevät pois pesästään selviytymään itse ulkomaailmassa, perhe ei ole niin tärkeä. Nuorten yksilöiden pitää keskittyä elämään itse, mutta poikaset voivat käydä ja oleskella perheensä luona jonkin aikaa. Vanhemmat häätävät viimeistään nuoret pois, jotka ovat 50 vuotta. Nuoret voivat lähteä aikaisemminkin, jos haluavat. Kukaan ei estele”, Lishtral puhui taukoamatta, mutta nyt se piti hengähdys tauon ennen kuin selitti lisää.

”Niin. Kuten mainitsin aikaisemmin, Lishtral perheillä on omat reviirinsä, joita puolustamme tunkeilijoilta. Jokainen nuori yksilö etsii itselleen oman alueen, elää, metsästää siellä ja etsii itselleen kumppanin ja niin poispäin. Kumppani voi olla melkein minkä rotuinen tahansa. Ainahan se olisi parasta, että elämän kumppani olisi samaa lajia, mutta siitä ei ole sääntöä minkä rotuinen kumppani on”, Ames kertoi innoissaan. Samassa sen mieleen tuli pieni asia ja se sanoi:

”Ai niin minun ei pitäisi käyttää kumppani sanaa, koska Lishtralit voivat kiintyä moniin eri rotuihin. Muistaakseni monet olennot kutsuvat sitä ystävyydeksi, mutta Lishtraleilla se suhde on erilainen. Me kiinnymme näihin ystäviin niin lujasti, että kuolisimme niiden puolesta. Kuulostaa varmasti omituiselta, mutta sellaista se on. Mutta kaikkein vanha suhde syntyy omaan perheeseen ja elämänkumppaniin. Varoitan sinua jo nyt, jos ystävyys- tai rakkaussuhde pirstoutuu Lishtralin kanssa, siinä on hengenlähtö lähellä. Tämä tieto koskeen vain, jos pettää tai puukottaa Lishtralia selkään.”

Ameshire äänen sävy oli hyvin varoittava ja sen ilme muuttui hyvin synkäksi. Samassa Amesin ilme muuttui ja jatkoi puhumistaan.
”Mutta jos jokin olento ei halua olla enää Lishtralin kanssa tekemisessä, lajini ymmärtää sen. Olemmehan aika omituista sakkia. Olen monesti kuullut, että lajini ja muiden olentojen suhteet ovat sujuneet erittäin hyvin”, se kertoi.

Ames piti jälleen tauon, jotta Sirena kertomaan mietteitään ja kyselemään.

Sirena

Merenneito kuunteli edelleen tarkkaavaisena toista, vaikka tätä alkoikin jo hieman väsyttää. EI suinkaan toisen jutut, ne pitivät hänet hereillä kiinnostavuudellaan, mutta päivä alkoi pikkuhiljaa jo muuttua iltapäiväksi. Aika oli todellakin kulkenut nopeaan.

"Varoitan sinua jo nyt, jos ystävyys- tai rakkaussuhde pirstoutuu Lishtralin kanssa, siinä on hengenlähtö lähellä. Tämä tieto koskeen vain, jos pettää tai puukottaa Lishtralia selkään.”, toinen selitti.
- "Ei hätää, minä en ole sellainen, joka pettäisi toisen", Sirena sanoi keveästi ja heilutti hieman oikeaa kämmentään edestakaisin kuin tehostaakseen sitä, että tytöllä ei olisi edes mielessä pettää toista.

”Mutta jos jokin olento ei halua olla enää Lishtralin kanssa tekemisessä, lajini ymmärtää sen. Olemmehan aika omituista sakkia. Olen monesti kuullut, että lajini ja muiden olentojen suhteet ovat sujuneet erittäin hyvin”
- "Ette te minusta mitenkään omituisilta vaikuta", tyttö naurahti hieman.
- "Ymmärrän erittäin hyvin kaikenlaisen varautuneisuuden toisia lajeja kohtaan ja myöskin sen, että toisten lajien edustajat saattavat hieman pelätä kaikkiruokaisia lajeja. Mutta minusta lajimääritys on yhdentekevä, jokainen yksilö on kuitenkin erilainen", tyttö selitti hymyillen. Samalla hän otti käteensä hieman vettä ja kasteli pyrstönsä suomuja.
- "Pahoitteluni, minun täytyy tehdä aina välillä näin, tai suomut kuivuvat", hän naurahti, mutta hieman anteeksipyytävään sävyyn.

Ameshire nyökkäsi toisen vastauksesta. Lishtralia hieman puistatti miettiessään mitä ikävyyksiä siitä seuraisi, jos joku pettäisi Amesin lajitoverin luottamuksen. Ainakin iso kostorinki syntyisi ja se loppuisi ehkä sitten, kun molemmat osapuolet olisivat menettäneet henkensä.

Nuori lishtral huokaisi ajatuksilleen ja katsoi merenneitoa lempeästi. Se naurahti iloisesti kuullessaan, ettei Sirena pitänyt tämän lajia omituisina. Ames kuunteli toisen sanoja tarkkaavaisesti. Hän käänsi päätään kallelleen huomatessaan merenneidon laittavan hieman vettä suomuilleen.

”Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi. Ymmärrän, että sinun itää tehdä noin”, Ameshire puhui huolettomasti.
Lishtral murahti ja jatkoi:
”Oikeastaan varautuneisuus on ihan hyvä asia minun lajini keskuudessa. Meistä ei voi kunnolla tietää milloin suutumme tai olemme muuten pahalla tuulella. Varsinkin alkuvaiheessa, kun tutustuu lajiini.” Ames piti pienen tauon, mutta jatkoi saman tien hieman huolissaan: ”Mutta sinun ei tarvitse pelätä. Olet ollut minulle ystävällinen ja arvostan sitä todella. Nyt on hieman hankala löytää hyvää juttuseuraa. Johtuu varmasti tästä olomuodostani.”

Ames murahti pienesti ja raapi takajalallaan kylkeään. Sen tehtyään se laski päänsä etujalkojensa päälle rauhallisesti ja kehräsi matalasti. Se ääni kuulosti jonkin verran murisemiselta, mutta se oli hyvin rauhallisen ja lempeän kuuloinen, ettei sitä pysty ajattelemaan uhkaavaksi.

Ameshire pysyi hiljaisena, jotta Sirena pystyisi kyselemään lisää.

Sirena

- "En usko, että se johtuu välttämättä ulkonäöstä", Sirena sanoi samalla kun otti vettä kämmeniinsä ja kaatoi sitä pystönsä päälle.
- "Tai siis, enemmän kuin ulkonäkö, uskon, että epätietoisuus lajia kohtaan saa osan varuilleen. Uusi ja erilainen pelottaa monia, ja siksi usein lajit, joista ei tiedetä paljoa tai joita ei ole koskaan ennen nähnyt, saattavat herättää pelkoa ja varautuneisuutta. Toisaalta se on näinä aikoina ymmärrettävää, sillä erityisesti enkeleiden keskuudessa kuhistaan kaikenlaista, eivätkä asiat Taivaassa kuulemma ole hyvin. Yksityiskohtia en tiedä, mutta Taivaan enkeleistä yhä useammat tulevat tänne saarille"

Sirenan kääntäessä puheen enkeleihin hänen mieleensä tulvahti paljon ajatuksia ja kysymyksiä vailla vastauksia. Sitä tunnetta hän ei osannut kuvailla, mutta kaikki tuo outo kuhina ja tapahtumat, ne enteilivät selvästi jotain ja se ajatus jännitti mutta myös hermostutti tyttöä. Jotain oli selvästi kuitenkin tapahtumassa, tai ainakin tapahtumat alkoivat lähteä pikkuhiljaa käyntiin. Kuin pienet, ruosteiset rattaat, jotka joku öljysi ja pikkuhiljaa ne alkoivat pyöriä, kierros kierrokselta yhä sulavammin ja pian ne pöyrisivät täyttä päätä, ellei joku työnnä niiden väliin jotain.

- "Anteeksi, kun näin vaihdan puheenaiheitta, mutta... Oletko sinä huomannut viimeaikoina Saarilla sellaista... erilaista ilmapiiriä? Ihan kuin kaikki odottaisivat jotain tapahtuvaksi henkeään pidättäen, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä. Minne tahansa menenkin, pystyn huomaamaan, että massojen käytös on muuttunut. Onko jotain, mitä olen menettänyt, kun en ole päässyt käymään maalla", tämä kysyi asteen hiljaisemmalla ja vakavalla äänellä, miltei kuiskaten, sillä pelkäsi jonkun kuulevan - vaikkei kai aihetta pelkoon ollutkaan - mutta naurahti sitten viimeisen virkkeensä päähän vähän, ettei vaikuttaisi liian vakavalta.

Lishtral tuhahti äänekkäästi ja helpotuksesta. Se ymmärsi hyvin, että Amesin laji näytti pelottavalta ja varsinkin, kun heistä ei tiedetty oikein kunnolla.

”Niinpä. Harmillista, että juuri pelon takia, monet eivät uskalla tutustua uusiin lajeihin. En yhtään ihmettele, jos lajiani luullaan jonkinlaisiksi demoneiksi”, Ameshire sanoi haikeasti, mutta vähän huvittuneena. Se oli joskus nähnyt vilahdukselta muutaman demonin, mutta ei ollut jäänyt katsomaan sen tarkemmin. Eihän sitä voinut tietää, miten ärhäköitä demonit olivat, joten hän oli jatkanut matkaansa.

Ameshire hieman hämmentyi Sirenan kysymyksestä ja pohti asiaa vähän aikaa. Se sanoikin hieman epävarmasti:
”Nyt, kun mietin asiaa. Olen jonkin verran aistinut jotain outoa saattaisi tapahtua. Luonto ja muut eläimet käyttäytyvät jonkin verran omituisesti, mutta en osaa sanoa tarkemmin. En ole tavannut hirveästi muita eri rotuja, mutta aivan kuten sanoit, ilmapiiri on muuttunut erikoisemmaksi. ”

Ames ei itsekään tiennyt mitä oli tekeillä, mutta arvelin, että he saisivat tietää asiasta ennemmin tai myöhemmin.
”Toivon, ettei mitään pahaa tapahdu, mutta sen näkee sitten joskus”, Lishtral puhui hajamieliseen sävyyn, mutta sen äänen sävy muuttui iloisemmaksi, jottei Ames kuulostaisi liian synkältä. Ajatus kumminkin pelotti hieman Ameshireä, koska koskaan ei voinut olla varma mitä voisi tapahtua ja kenelle.

Sirena

Sirena poti hieman huonoa omatuntoa siitä, että oli onnistunut vaihtamaan keskustelun kulun paljon synkempään aiheeseen. Itselleen hän ei kuitenkaan mitään voinut, ja hän paloi halusta tietää enemmän, mutta näytti siltä, että tämän uusi ystävä tiesi yhtä paljon kuin hän itsekin. Merenneito saattoi aistia, että keskustelunaihe hermostutti hänen lisäkseen myös Ameshirea ainakin hivenen. Hänkin oli siis kuitenkin huomannut, joten Sirena ei ollut yksin tämän kummallisen tuntemuksen kanssa.
”Toivon, ettei mitään pahaa tapahdu, mutta sen näkee sitten joskus”
- "Sitä toivon minäkin", Sirena vastasi.
- "Useilla lajeilla on jo nyt vaikeaa, vastoinkäymiset saattaisivat vain pahentaa tilannetta ainakin, jos tapahtumat ulottuvat koko saareen ja kenties jopa Taivaaseen ja Helvettiin".

Sirena naurahti hieman:
- "Anteeksi, ajattelen koko ajan tuolla 'Muut lajit'-kannalla. En vain voi sille mitään, olen niin kiinnostunut ja samalla luonnollisesti myös huolissani. En tahtoisi, että mikään laji tulee katoamaankaan"

Merenneito vilkaisi taivaalle ja huomasi, että ilta alkoi pikkuhiljaa saapua. Pimeää ei vielä ollut, mutta pieni hämärä alkoi hitaasti mutta varmasti laskeutua.
- "Mutta minusta tuntuu, että minun taitaa olla aika pikkuhiljaa lähteä. Täytyy vielä etsiä jokin suihkulähde, jonne voisin mennä nukkumaan. Tai siis, useissa suihkulähteissä saarilla on pohjassa salaluukkuja, jotka johtavat merelle, joten käytän näitä reittejä. Ja minusta on turvallisempaa nukkua pienemmässä suihkulähteessä kuin aavalla merellä", tämä selitti pahoittelevaan sävyyn.
- "Näemme kai sitten seuraavan täysikuun aikaan?", hän kysäisi ja alkoi venytellä hieman jäseniään.
- "Odotan sitä innolla", hän hymyili kallistaen leikkisästi hieman päätään.

Amesia katseli merenneito pää kallellaan, kun se kuulteli tätä. Se nyökkäsi syvään ja kehräsi matalasti.

”No näemme sitten, kun tapahtumat alkavat loksahtaa paikoilleen ja siksihän kannattaa kerätä tietoa”, Lishtral sanoi reippaammalla äänen sävyllä.

”Ei se mitään. On mukava kuulla, että olet huolissasi muista olennoista”, Ameshire puhui iloisella äänen sävyllä: ”Ja mitä me tavalliset olennot voimme itseämme mahtavimmille olennoille. Jos he aikovat tehdä jotain, meidän täytyy sopeutua siihen, kuten olemme jo nyt tehneet.”

Ames pohti asiaa kuumeisesti, koska halusi nyt tietää enemmän tulevista tapahtumista, vaikka ne olisivat joko huonoja tai hyviä tapahtumia. Lishtral säpsähti, kun Sirena aikoi lähteä. Se hymyili leveästi ja sanoi huolehtivaiseen sävyyn:
”Aah! Pienet paikat ovat aina turvallisia paikkoja levätä. Kannattaa olla varovainen, jottei sinulle satu mitään ikävää. En edes huomannut, että aika kului näin nopeasti”, Ameshire heilutti iloisesti häntäänsä ja jatkoi: ”Kyllä. Näemme sitten täydenkuun aikoihin. Näemmekö sitten täällä rannalla vai jokin suihkulähteen luona?”

Lishtral huomasi miten sen jalat alkoivat puutuavähäsen, joten se nousi ylös ja venytteli ensin selkäänsä kissamaisesti, mikä naksahteli vaisusti. Sen tehtyään Ames taivutti takajalkojaan taaksepäin, jotta veri alkaisi kiertää jaloissa. Se vielä haukotteli ja sanoi sitten reippaasti:
”Minäkin odotan sitä todella paljon.”

// Anteeksi kesto, piirtorintamalla on ollut kiireistä, kiitos kesällä syntydeiden ; u ; '''

Sirena

- "Kävisikö hedelmäpuutarha?", Sirena kysyi, kun tuli puhetta seuraavasta tapaamispaikasta.
- "Siellä on paljon suihkulähteitä ja puutarha on varsin suuri ja viihtyisä, eikä siellä kauneudesta huolimatta käy juuri kukaan", tämä selitti hymyillen. Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi oli paikassa käynyt. Sirena pelkäsi, että paikka olisi hävitetty tai se olisi muuttunut paljon sitten viime käynnin, mutta sysäsi ajatuksen syrjään. Puutarha olisi varmasti yhtä kaunis kuin aina ennenkin, täynnä erilaisia paratiisilintuja ja niiden laulua, pieniä ja suuria suihkulähteitä ja mitä erikoisimpia kasveja.
Sirena nosti käsillä hieman itseään ylöspäin ja parempaan asentoon, sekä alkoi hitaasti hivuttautua kohti merta. Pian hän oli jo päässyt veteen, mutta tahtoi vielä kuulla ennen lähtöään, kävikö paikka Amesille.
Jos Ameshirelle paikka kävisi, hän voisikin sitten vilkuttaa ja hyvästellä toisen - siis väliaikaisesti.

// Hnngh, ja tästä tuli tällainen kääpälyhyt, anteeksi ovo'''

Ameshire huiskautti innokkaasti häntäänsä ja äännähti riemuissaan.
”Sopii vallan mainiosti. Valitettavasti en kovin hyvin tiedä missä tämä puutarha on, joten voisitko hieman kuvailla missä päin se sijaitsee. Niin osaan tulla sinne.”, Ames hihkui innoissaan.

Tämä hedelmäpuutarha kuulosti lupaavalta paikalta, missä he voisitvat tavata ihmismäisemmissä muodoissa. Lishtral odotti jo nyt täpinöissään heidän tapaamista.

Se katseli kuinka merenneito liikkui pikku hiljaa vettä kohti ja mietti miten voisi livahtaa perheensä luota huomaamatta. Onneksi Ameshirellä oli muutama niksi miten voisi lähteä kotoa huoletta ja sitähän kerkeää suunnitella paremmin hieman myöhemmin.

Ames nosti päätään ja nuuhki ilmaa mietteissään. Ilma tuoksui mukavan raikkaalle. Se tuhahti vähäsen ja käänsi katseensa takaisin Sirenaan.

//Ei se mitään. Ymmärrän, että sinulla on ollut kiirettä ^^ No, tulihan minullekin aika lyhty, joten no worries : ) //

Sirena

- "Toki", Sirena vastasi toiselle Ameshiren kysyessä, kuinka puutarhalle pääsee.
- "Tiedät varmaankin Sahrealen erämaan? Sen keskellä on vanha linnake - tai oikeastaan sen rauniot. Kun menet raunioille, löydät varmasti myös puutarhan", tämä selitti. Hän itse oli löytänyt paikan aikanaan vesiteitse - eräässä rannan kalliossa oli juuri ja juuri merenneidonmentävä aukko, jonka kautta hän pääsi salaluukkua hieman nostamalla puutarhan yhteen suihkulähteistä.

// Anteeksi kun tämä on kääpälyhyt, en vain nähnyt tarpeelliseksi enää mitään muuta laittaa :___D

Lishtral kuunteli merenneitoa, kun tämä kertoi missä puutarha sijaitsi.

”Kyllä, tiedän missä Sahraelin erämaa on.”, Ames sanoi luottavaisesti Sirenan kerrottua paikan sijainnin.

Onneksi Ameshire oli joskus liikkunut Sahraelin erämaassa, joten hän tiesi suurin piirtein minne mennä. Se tuhahti miettiessään, mikä voisi olla suhteellisen helppo reitti puutarhaan.

Mietittyään hetken Ames murahti kepeästi ja sanoi:
”Kiitos avusta. Nyt osaan tulla oikeaan paikkaa.”, Lishtral sanoi iloisesti ja nyökkäsi vielä kerran kiitokseksi ja jatkoi:
”Näemme sitten täydenkuun aikoihin.”

Ames sanoi varmistaakseen asian vielä kerran. Samalla se kääntyi puoleksi metsää kohti ja jäi odottamaan, aikoisiko Sirena sanoa vielä jotain.

Sirena

Kuullessaan, että Ameshire tiesi nyt, mihin mennä, tyttö heilautti kättään.
- "Noh, nähdään sitten täydenkuun aikaan", hän huudahti toisen perään ja sitten sukelsi niin, että pyrstö läimäytti veden pintaa räiskäyttäen suuria vesipisaroita ympäriinsä.
Uidessaan eteenpäin merenpinnan alla, hän pakostakin mietti hetken, oliko vesi kylmää vai lämmintä. Asia nauratti hieman merenneitoa, sillä ennen Ameshiren kysymystä tähän liittyen, hän ei tosiaan ollut koskaan ajatellut tuollaista. Siihen oli ehtinyt tottua, jotne hänen ei ollut ennen tarvinnut miettiä asiaa. Kuitenkin, Sirena oletti, etti vesi luultavasti oli jotakuinkin sopivaa, olihan kumminkin kesä ja ilma oli ollut myös lämmin. Hetken uituaan Sirena löysi pienen tunnelin, joka johtaisi kaupungin syrjäiselle suihkulähteelle. Hän sukelsi pienestä aukosta sisään ja alkoi uida pitkin tunnelia lopulta päätyen luukun luo, jonka hän avasi ja hetkessä hän olikin jo pinnalla taas. Tarkistaen, ettei kukaan ollut lähettyvillä, hän haukotteli uneliaasti ja suli sitten silmänsä kerraten mielessään päivän tapahtumia siihen asti, että nukahti. Seuraavasta tapaamisesta tulisi varmasti yhtä mielenkiintoinen.

// Kiitos pelistä ~ C:

Lishtral nyökkäsi toiselle vastaukseksi ja katseli, kun merenneito sukelsi meren syvyyksiin. Ames ei heti lähtenyt vaan nuuhki antaumuksella meri-ilmaa ja kuunteli rannan ääniä. Lopulta se kääntyi kokonaan metsään päin ja lähti hölkkäämään kotia kohti.

Tullessaan metsän rajalle Ameshire pysähtyi, vilkaisi vielä nopeasti rannan suuntaa ja hymyili hieman. Sen tehtyään Lishtral pyrähti juoksemaan nopeasti eteenpäin.

//Kiitos itsellesi mukkavasta pelistä : ) //