Portaat taivaaseen

//Rosario tänne olkaa hyvä : ) //

Lucifer oli istunut kappelissa jo jonkin aikaa. Hän oli ihaillut lumoutuneena sen jylhää kauneutta, ulkona oli pimeää mutta katosta tuleva valo tuntui valaisevan koko kappelin tai sitten se johtui vain siitä että hän kuvitteli sen. Ikkunamaalauksissa oli kuvattuna upeita tarinoita jotka hän olisi enemmän kuin mielellään kuullut. Mutta enkeli ei tiennyt kuka niitä osaisi kertoa.
Hän oli vältellyt kappelin etuosaan kulkua sillä siellä oli alttari jonka päällä oli kellotapuoli ja sieltä kulkutie, josta ei tosin määränpäähän päässyt, taivaaseen. Lucifer oli käynyt taivaassa, useaankin otteeseen, mikä oli aina riski siihen nähden että jos joku tunnistaisi hänet yhdeksi Sarielin pojista hänet olisi vangittu samantien, jollei jopa surmattu siihen paikkaan. Hänen ainut turvansa oli hänen hyvä kykynsä lentää ja toivo siitä että veli ehtisi hänen luokseen ennen takaa-ajajia.
Nytkin, hän oli täällä ilman veljensä lupaa, EZriel ei pitänyt siitä että hänen avuttomat veljensä kulkivat hänen harmikseen paikoissa joissa saattoivat oman henkensä alttiiksi vaaralle. Sillä silloin isoveljen oli pakko lähteä näitä pelastamaan, omaksi harmikseen.

Lucifer nielaisi, sillä tunsi kurkkunsa hieman kuivuneen, välillä hän oli haistavinaan edenin puutarhat ja kuulevinaan helisevää naurua sekä linnunlaulua. Ehkä hänen mielikuvituksensa vain teki tepposet koska se tiesi että valon sanottiin johtavan taivaaseen. Henon oloinen enkeli värisi hieman, sillä Haadeksen kylmyys ylettyi kappeliinkin. Hän asetteli siipiään niin että sai niistä hieman lämpöä mutta se ei auttanut siihen kolkkoon kylmään joka hänen sieluunsa oli hetkeksi asettunut. Hänestä tuntui kuin joku olisi kutsunut häntä nimeltä. Hän ei yleensä koskaan kysyttäessä antanut oikeaa nimeään, sillä se sai monet suuttumaan tai muistamaan ikäviä asioita muinaisista ajoista. Lucifer ei itse ollut kovin tietoinen siitä minkälainen enkeli oli hänen nimeään ennen kantanut, mutta oli vannonut ottavansa asiasta selvää.

Enkeli nousi seisomaan, lähestyen alttaria varoen, hänen teki mieli kurkata ylös, ottaa selvää johtaisiko se tosiaankin taivaaseen. Hän pysähtyi kuitenkin kuullessaan ääniä jostakin ja kääntyi kasvoillaan pelokas ilme katsomaan taakseen. Oliko joku juuri tullut sisään, vai ollut siellä koko ajan hänen kanssaan.

Hentoinen, nuoren oloinen enkeli näytti avuttomalta istuessaan yksin kappelissa, selvästi palellen haadeksen kylmyydessä, kykenemättä kuitenkaan hakemaan lämpöä muualta kuin omasta kehostaan, ympäristö ei sitä hänelle suonut.
Mitä pikkuruinen enkeli teki yksin helvetissä? Se pysyi arvoituksena katsojalle, joka ei voinut ymmärtää, miksi kukaan ottaisi haadekseen tulemisen riskin vain käydäkseen kappelissa, tekemättä siellä kuitenkaan mitään.
Kenties juuri tämän tilanteen ristiriita oli saanut Rajinin jähmettymään paikalleen. Mies olisi mieluusti ottanut useamman askeleen taaksepäin, kadonnut varjojen suomaan kätköön sen sijaan, että seisoisi keskellä käytävää, muttei jäi ajatuksestaan huolimatta seisomaan paikalleen.

Lopulta enkeli nousi seisomaan ja lähestyi alttaria varoen ja Rajin otti askeleen taaksepäin. Hänen askeliaan ei voinut kutsua hiljaisiksi, kävelykeppi päästi selvän kilahduksen jonka ei kenties voinut väittää soivan lähes äänettömässä kappelissa mutta jonka kaikesta huolimatta pystyi helposti kuulemaan. Enkeli kääntyi ympäri pelokas ilme kasvoillaan, hakien äänen aiheuttajaa.
Punatukkainen demoni seisoi selvästi nähtävissä kappelin keskikäytävässä, yrittämättäkään piiloutua penkkien lomaan - hän ei nähnyt siihen syytä eikä Rajinilla olisi muutenkaan ollut raajarikkona siihen vaadittavaa nopeutta - vaan kohtasi pelokkaan nuorukaisen katseen.
"Vaikuttavaa, eikös?" demoni sanoi, siniset silmät tarkastellen kiinnostuneina hänelle tuntematonta nuorukaista, mies jätti selittämättä mitä hän oikeastaan tarkoitti sanoillaan. Kävelykeppiin nojattiin huolettoman oloisesti, Rajin oli tottunut näyttämään vaarattomalta. Hänen ihmismäiset piirteensä antoivat helposti ennemmin mielikuvan ystävällismielisestä olennosta kuin pahantahtoisesta.

Mies lähti askelemaan lähemmäs alttaria, jonka ääressä nuorukainen nyt seisoi. Kävelykeppi päästi äskeisen kaltaisen kilahduksen jokaisella askeleella ja miehen kapeat silmät katselivat laiskasti kappelia, ikkunamaalauksien taideteoksissa, komeaa rakennusta, käväisten kuitenkin useampaan otteeseen pelokkaassa enkelissä. Oli luonnollista, että hän oli kiinnostuneempi tästä muukalaisesta kuin kappelista.

Lucifer vapisi hieman, niin kylmästä kuin pelosta, hän näki edessään Haadeksen asukkaan, jolla oli kuitenkin ihmismuoto, hirviömaisen olemuksen sijaan. Hän avasi hieman siipiään nähdäkseen hieman paremmin ja tajusi toisen olevan vain yhden jalan ja kävelykepin varassa. Se herätti enkelissä suurta myötätuntoa ja uteliaisuutta, jälkimmäisen hän piilotti kohteliaisuus syistä ja laski häpeissään hieman päätänsä jäädessään itse itselleen kiinni tuijottamisesta. Enkeli ei kuitenkaan tuijottanut pelkästään puuttuvaa raajaa vaan myöskin demonin muuta olemusta. Hän oli samaan aikaan peloissaan että utelias.

Toinen puhui hänelle ja enkeli nyökkäsi.
"Tämä on kaunis kappeli, mutta hieman surumielinen"
Hän vastasi hennolla äänellä josta ei saanut pidettyä pois pelkoaan. EZriel oli aina varoitellut ettei sellaista heikkoutta saanut näyttää, varsinkaan demoneille joille se oli kuin huumetta, kuitenkaan Irilia ei ollut ollenkaan ollut sellainen demoni, mutta ehkä se oli johtunut tytön enkeliverestä, mistä hän edes tiesi oliko tuossa ihmisenkaltaisessa demonissa myös langenneiden verta.

Lucifer otti askeleen taaksepäin, alitajuntaisesti, tajutessaan sen hän häpesi taas, sillä ei tiennyt pitäisikö hänen pelätä oikeasti vai ei. Hän yritti hymyillä mutta se oli ujo ja arka hymy.

Rajin oli kenties vaarattoman näköinen mutta enkeli vaikutti siltä, että olisi pelännyt jopa demonilasta jos olisi sellaiseen sattunut törmäämään. Varovaisuus ei ollut pahaksi Haadeksessa, missä kuka tahansa saattoi kätkeä aikeensa viattoman hymyn naamion taakse eikä voinut kieltää, etteikö yksijalkainen mies ollut yksi näistä.
Pelostaan huolimatta enkeli vastasi hänen oikeastaan mitään tarkoittamattomaan toteamukseensa. Mies hymähti, siivekkään kaltaisilla henkilöillä oli epäilemättä taipumus ihailla surumielistä kauneutta.

Demoni pysähtyi vain muutaman askeleen päähän enkelistä nojaillen tukensa varaan. Hänen huulillaan oli kohtelias, peräti ystävällinen hymy, mutta todellisuudessa Rajin teki jo arviointeja pojasta. Enkeli oli harvinainen näky Haadeksessa ja mistä hän tietäisi, kuinka tärkeä henkilö hänen kohtaamansa nuorukainen saattoikaan olla? Ainakin hänen ulkonäkönsä miellytti punatukan silmää, vaikkei hän voinut väittää suorastaan keräilevänsä henkilöitä.
Olisiko tämä hyvä hetki aloittaa se? Parempi katsoa kuin katua, jos hän saisi pojan napattua, hän voisi ottaa jälkikäteen selvää, kuka hän oikeastaan oli ja mitä hyötyä hänestä voisi olla.

Mies raapi partaansa, hänen mietteensä eivät näkyneet kasvoilta.
"En uskonut tapaavani täällä ketään - mikä tuo noin kaukaa tulleen matkalaisen tänne?"

Lucifer oli sen verran naivi, jopa veljensä varoituksista huolimatta ettei osannut epäillä toisen hymyä, eikö pahantahtoinen hymy ollut aivan erilainen. Tosin, hänen mieleensä nousi samantien tarinoita petollisista demoneista, mutta yleensä nämä huijasivat enkeleitä käyttämällä hyväkseen näiden joko hyväntahtoisuutta tai omahyväisyyttä, useimmiten jälkimmäistä sillä niillä tarinoilla oli tapana opettaa enkeli lapsille ettei omahyäisyys ollut muuta kuin synti josta palkkana oli kuolema, hän laski siipiään hieman rentoutuneempana ja hymyili nyt hieman uskaliaammin takaisin, tosin ujostellen edelleen. Hän ei ollut elämänsä aikana kohdannut montakaan muuta kuin veljensä, isänsä ja muutaman tarinankertoja.

Demonin kysymyksestä hän suorastaan näytti ilahtuvan ja väryäytti siipiään yrittäen kätkeä, huonosti kylläkin, äänestään innostuksen.
"Tulen tarinoiden perässä, kuulin eräältä veljistäni sekä monilta matkalaisilta että täällä on paljon piilossa tarinoita ja minua alkoi kiinnostaa että minkälaisia."
Hän laski hieman katsettaan, kuin häpeissään, mutta halusi kuitenkin kertoa, Lucifer oli olemukseltaan kuin pieni lapsi joka pääsi innoissaan selittämään aikuiselle itseään kiinnostavia asioita.
"Langenneista ja kapinoista lähinnä, mutta nuo"
Hän nosti silmänsä lasimaalauksiin pientä surumielisyyttä kasvoillaan, lähinnä sen takia ettei osannut lukea niitä tarinoita joita oli tullut etsimään.
"Ovat vaikeita tulkita enkä uskalla kysyä keltään kun no tuota.."
Hän takelteli hieman, nosteli käsiään hieman vaivaatuneena ja siirsi jalkojaan tuskastellen.
"Minua on varoitettu teistä demoneista"
Hän kuitenkin myönsi kuin pieni lapsi joka tiesi tekevänsä jotain kiellettyä ja kertovansa sen juuri väärälle henkilölle.

"En siis millään tarkoita että kaikki teistä olisi sellaisia, tapasin tässä yhdenkin mukavan demonin tosin hän oli puoliksi enkeli ja tuota, no"
Hän kiirehti lisäämään mutta tunsi vajoavansa vain tekosyynsä nojalla syvemmälle suohon ja pelkäsi loukanneensa demonia edessään verisesti. Hän valmistui jo loikkaamaan karkuun jos toinen tulistuisi niin että hyökkäisi, tosin vaikka kappeli iso olikin olisi lentäminen siinä tilassa ollut hankalaa, ei mahdotonta, ei todellakaan niin taidokkaalle pakenijalle kuin hän oli mutta hädässä hänkin saattaisi tehdä hirvittäviä virhearvioita ja satuttaa itsensä pahemmin kuin mihin vihollinen kykeni. Toisaalta, hän ei kokenut yksijalkaista demonia suurenakaan uhkana itselleen.

Poika ilahtui miehen kysymyksesta vielä suuremmassa määrin kuin punatukka oli osannut odottaa, vaikka suurin osa olisi sulkeutunut kuoreensa tuntemattoman lähtiessa utelemaan heidän menemisistään ja tulemisistaan. Nuorukainen yritti kätkeä selvästi innostuneisuutensa mutta epäonnistui siinä.
Enkeli kertoi tulleensa tänne tarinoiden takia, mainitsi sivulauseessa veljensä - joku siis kaipaisi poikaa takaisin, jos hänelle sattuisi jotain - näyttäen kuitenkin kokoajan häpeilevän kuin kotoaan karannut lapsi. Hän olisi halunnut löytää tarinoita langenneista ja kapinoista mutta oli löytänyt niiden löytämisen hankalammaksi kuin oli osannut odottaa. Punatukan silmät kävivät pikaisesti lasimaalauksissa; epäilemättä.
Seuraavaksi poika pääsi siihen seikkaan, minkä vuoksi hän oli vaivautunut. Hän sanoi, että häntä oli varoitettu demoneista ja punatukka nyökkäsi kuin aikuinen, joka kuunteli tunnustusta tekevää lasta.
"Niinkö tosiaan?" mies sanoi, kuin nuo sanat olisivat tulleet hänelle yllätyksenä. Tietenkin vanhemmat varoittivat lapsiaan, olisi Rajinkin varoittanut jälkeläisiään, jos hänellä sellaisia olisi ollut, enkeleistä.

Mies kurtisti kulmiaan pojan selitellessä ettei tietenkään tarkoittanut jokaisen demonin olevan paha ja tavanneensa jopa mukavan demonin, mutta mainiten samantien että hän oli ollut puoliksi enkeli. Joku kiivaampi olisi varmasti suuttunut tuosta, mutta laiskalla ja laskelmoivalla luonteella varustettu demoni näki itselleen edullisemmaksi olla suuttumatta enkelin harkitsemattomista sanoista.
Ah, kuinka helppoa olisikaan saada pojan luottamus puolelleen yksinkertaisella valheella. Jälleen kerran Rajinin ulkomuoto toimi hänen hyväkseen ja jos poika haluaisi nähdä jonkinlaista todistetta siivistä, pystyisi mies puraisemaan sormensa auki ja muodostamaan verestään oikein viehättävän siiven, kunhan saisi hetken aikaa.
"Kenties sitten vain me puoliveriset olemme mukavia", punatukka totesi. "Minulla on laaja kirjasto - haluaisitko kenties tutustua siihen?"
Miehellä tuskin todellisuudessa oli tarjota pojalle juuri mitään tietoa noista lasimaalauksista, vaikka hänellä kirjasto olikin - tosin erittäin suppea-alainen. Näön vuoksi se kuitenkin tulisi toimimaan, nuorukainen ei huomaisi mitään, ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Lucifer jännitti hieman siipiään sen pelossa että toinen suuttuisi hänen sanoistaan, sen sijaan tämä näytti äärimmäisen rauhalliselta, eikä näyttänyt mitään sellaisia merkkejä joita pojan olisi pitänyt pelätä. Tosin, niin sinisilmäisenä Lucifer ei edes tiennyt mitä pelätä vaan hänen luottamuksensa toiseen kasvoi koko ajan. Ehkä demonit olivatkin vain väärinymmärrettyjä olentoja. Hän uskalsi jopa miettiä. Hänen silmänsä tummenivat hieman, kun hänen muistinsa sopukoista nousi hänen veljensä moittiva ääni ilmoille siitä ettei sellaisen heikon enkelin kuin hän, pitäisi koskaan edes poistua tornista ennen kuin osaisi itseään puolustaa.
Luciferilla oli kyllä ase, piilossa tosin, se tuli kutsusta, lahja hänen veljeltään, jousella ei kuitenkaan käyty minkäänlaiseen lähitaisteluun.

Toinen ihmetteli selvästi sitä että demonit olisivat pahoja kaikki ja lisäsi että puoliveriset olivat sitten mukavempia. Poika näytti selvästi hämmästyneeltä, oliko tosiaan mahdollista tavata toinenkin puolienkeli näin lyhyellä aikavalillä. Luciferista sellainen oli vain mieluisaa ja sen näki hänen hymystään.
"Ehkä niin"
Hän vastasi kuitenkin hieman varuillaan. Hän huopasi ja souti, luottamuksen ja epäluulon välillä. Hän halusi uskoa kaikesta hyvää, vaikka veljet varoittelivat että näissä ulottuvuuksissa oli enemmän pahaa kuin hyvää.

Sitten toinen teki uskomattoman ehdotuksen.
"Onko sinulla oma kirjasto?"
Lucifer tunsi pienen kateuden lainehtivan sisällään mutta hääti sen pois. Hän olisi kuitenkin toivonut itselleenkin edes pientä kirjastoa Babelin torniin, mutta EZrielin mielestä sellainen oli täysin turha paikka. Eikä Lucifer uskaltanut puhua toiveestaan isälle, sillä silloin veli suuttuisi hänelle ja väittäisi tämän olevan isän puolella häntä vastaan, eikä Lucifer halunnut veljensä vihaa niskoilleen.
"Olisiko se tosiaan mahdollista?"
Hän jatkoi hieman arasti, ettei kuulostaisi liian tungettelevalta. Hän näkisi toisen kirjaston niin mieluusti.

Miehen vale ei yllättävää kyllä mennyt poikaan täydestä vaikka muuten Rajin tuntui voivansa syöttää pojalle mitä valheita tahansa jäämättä kiinni. Sokea kanakin ilmeisesti löysi jyvänkin joskus, enkeli löysi valheen.
Se ei haitannut hänen suunnitelmiaan, hän oli jo onnistunut ansaitsemaan pojan luottamuksen ilman tätä valhettakin. Miehen ei tarvinnut muuta kuin käyttäytyä hieman tavallista ystävällisemmin ja hän saisi enkeli-paras houkuteltua ansaan. Hänen kirjastostaan poika ei pääsisi noin vain pakoon, jollei hänestä sitten löytyisi ulkomuotoon nähden ristiriitaisen voimakasta taistelijaa.

Poika yllättyi selvästi miehen ystävällisestä ehdotuksesta, suorastaan innostui tarjouksesta päästä katsomaan hänen kirjastoonsa. Tämä oli aivan liian helppoa, kuin olisi vienyt tikkarin lapselta. Nuorukainen tuntui uskovan mitkä tahansa sanat, uskovan miehen hyväntahtoisuuteen vaikka häntä oli varmasti kehotettu varomaan demoneita.
Mies ei ollut uskonut, että enkelten joukosta olisi löytynyt tällaisia yksilöitä.
"Miksi ehdottaisin sitä, jos ei olisi?" mies totesi huulillaan huvittunut hymy. Hän ei ymmärtänyt, miten kenestäkään saattoi kasvaa noin suloisen naiivia, täysin elämästä mitään tietämätöntä nuorta, mutta näin oli parempi hänelle.

Mies kääntyi yllättävän ketterästi yksijalkaiseksi.
"Seuraa minua", Rajin kehotti. Hän vilkaisi olkansa yli poikaan. "Olen Rajin."
Omalla nimellä esittäytyminen oli helpointa, keräilijä ei kuitenkaan voinut väittää olevansa nimekäs missään muissa, kuin omissa piireissään. Enkeli ei luultavasti ollut koskaan kuullut hänen nimeään, joten hänen esittäytymisensä ei pitäisi haitata hänen aikeitaan ja hän reagoisi parhaiten omaan nimeensä.
Tärkeintä oli kuitenkin se, että poika esittelisi itsensä, tosin hän tuskin teki sitä omalla nimellään, kuten demoni oli tehnyt. Tekaistu nimi saattoi kuitenkin kertoa jotain kantajastaan, jos ei hänen oikeaa nimeään niin mistä ympäristöstä hän oli kotoisin.
Mies lähti linkkaamaan eteenpäin.

Lucifer nipisti suunsa kiinni ettei olisi sanonut mitään loukkaavaa toisen kysymykseen siitä miksi tämä väittäisi muuta kirjastosta. Ei ollut hyvä suututtaa ketään epäkohteliaalla olemuksella. Hän ei koskaan osaisi käsitellä ketään niin kuin hänen vanhin veljensä. Hän paheksui veljensä pahantahtoisuutta, mutta salaa ihaili tämän voimaa sanoa vastaan ja aina omat mielipiteensä selkeästi.

Ollenkaan kyseenalaistamatta sen enempää toisen aikeita, Lucifer lähti tätä seuraamaan. Toinen esitteli itsensä Raijiniksi, Lucifer arkistoi nimen samantien suurenmoiseen muistiinsa jotta vastaisuudessa osaisi toista oikein kutsua ja jos se koskaan nousisi missään keskustelussa ylös hän osaisi heti yhdistää sen oikeaan henkilöön.
Lucifer päätti olla antamatta oikeaa nimeään edelleen peläten että joko häntä luultaisiin siksi Luciferiksi, tai tunnistettaisiin Sarielin pojaksi, kuka tiesi kuka ei. Hän päätti käyttää samaa valenimeään kuin aiemminkin.
"Minä olen Mirael, miellyttävä tutustua"
Hän sanoi hieman virallisemmin, ehkä jopa jäykähkösti sillä se oli vanhanaikainen tapa tervehtiä juuri tutustumaansa henkilöön mutta hän käytti sitä silti. Ehkä joskus hän oppisi vielä sanomaan sen juuri niinkuin halusi, aivan kuten tarinoita kerrottiin.

Lucifer mietti hieman huolissaan ehtisikö kuinka paljon tutustua toiseen ja tämän kirjastoon ennen kuin hänen veljensä tulisi häntä etsimään. EZriel oli kuitenkin ollut poissa Babelin tornista hänen lähtiessään joten tämä saattaisi olla poissa kauemminkin, joten hänellä ei luultavasti ollut mitään hätää.

Rajin ei edes huomannut, että hänen huvittunut toteamuksensa olisi saattanut loukata jotakuta tai saanut pisteliästä vastausta keskustelukumppanin huulille. Kenties hän ei aina ymmärtänyt, kuinka röyhkeä ja ylimielinen osasi olla, kohtelihan hän nytkin keskustelukumppaniaan kuin tämä ei olisi ollut muuta kuin lapsi.
Jos poika oli pelkkä lapsonen, mikä Rajin oli - namusetä? Se tuskin olisi liian kaukana hänestä tässä tilanteessa, hänhän houkutteli poikaa asuntoonsa.

Poika esitteli itsensä Miraeliksi, mikä ei soittanut mitään kelloja. Esittely itsessään oli jäykkää ja Rajin oletti virheellisesti tämän johtuvan siitä, että enkeli ei kertonut hänelle oikeaa nimeään. Jäykkä, virallinen esittäytyminen soti demonin silmissä Miraelin muuta käytöstä vastaan, enkelihän käyttäytyi vasta hetki sitten kuin pieni lapsi.
Väärän nimen antamisesta syyttäminen ei käynyt miehen mielessä, hän ei halunnut vielä antaa pojalle mitään syytä epäillä häntä ja hänen rehellisyyttään, joten ainoa, minkä mies teki oli pieni hymy ja nyökkäys.
"Hauska tutustua, Mirael."

Mies jatkoi eteenpäin nilkutusta, mutta hänellä oli vielä tietoa, mitä hän halusi pojalta, ennen kuin he ehtisivät hänen kirjakokoelmalleen sillä sieltä poika tuskin pystyisi pitkällisen koluamisen jälkeenkään löytämään mitään. Täytyihän hänen puristaa kaikki mahdollinen tieto irti nyt, kun hänelle annettiin se vapaaehtoisesti.
"Mitä perheesi on mieltä siitä, että harhailet täällä yksinäsi?" demoni kysyi. Hän muisti pojan aikaisemmin maininneen veljensä, oikeastaan enkeli oli epäsuorasti maininnut, että heitä oli useampikin - Rajin ei kuitenkaan siirtynyt samantien kyselemään veljistä, hän ei halunnut vaikuttaa liian kiinnostuneelta.

Lucifer kuunteli hetken aikaa ajatuksissaan askeleita jotka kaikuivat kappelissa, hänestä tuntui siltä kuin siellä olisi ollut joku heidän lisäkseen, ei samalla tavalla verenä ja lihana tai siis kinteänä kuin he, vaan pikemminkin näkymättömänä. Hänen siipensä värähtivät hieman ja silmät vaelsivat katsomaan valoon jonka sanottiin johtavan taivaaseen. Hetken aikaa hän ajatteli nähneensä alttarin juurella hahmon, kuin rukoilemassa ja katsomassa ylöspäin. Luciferia kylmäsi. Ei niinkään pelosta vaan siitä mielettömästä alakuloisuuden ja surumielisyyden tunteesta mikä hahmosta tuintui säteilevän. Hän halusi ehdottomasti tietää kuka kappelissa oli aikoinaan aikaansa niin viettänyt.

Toinen vastasi hänelle ja Lucifer käänsi päätään toisen hymyn suuntaan. Lucifer hymyili takaisin onnellisena siitä ettei hänen hieman jäykkä esittäytymisensä ollut toista häirinnyt, jotain turhan tärkeää enkeliä se olisi häirinnyt. Lucifer olisi saanut ylimielisen katseen osakseen ja selvää paheksuntaa siitä ettei osannut puhua kunnolla. Mikä häiritsi enkeliä kovasti, hän osasi laulaa kauniisti, silloin hän osasi unohtaa kaiken ympäriltään, mutta tarinankertojan painotusta ja ääntä hänellä ei vielä ollut. Miksi hän kiersikin ihailemassa ja kuuntelemassa parhaita ja huonompiakin oppiakseen.

Raijin kysyi hänen perheestään ja Lucifer selvästi hieman hätkähti, aihe oli sen verran henkilökohtainen ja hän mietti voisiko toiselle kertoa, ei häntä itseään niin haitannut, mutta EZriel ja isä ei ehkä pitäisi jos hän levittelisi juttuja perheestään. Tosin jos hän pitäisi nämä nimettöminä niin oliko siitä silloin haittaa, tai tarvittaessa muutt inäiden nimiä.
"Isäni mielestä se on vain hyvä asia, että opin mahdollisimman paljon maailmasta"
Lucifer päätti olla kertomatta siitä että isä oli myöskin määrännyt vanhimman veljen huolehtimaan ja suojelemaan nuorempiaan. Muuten toinen saattaisi vaikka pelästyä tai hermostua, tosin jos toinen ei tiennyt EZrieliä tai edes tämän mainetta.
"Vanhin veljeni on erimieltä, hänen mielestään heikkojen kuuluisi elää sisällä turvassa, kuin linnun häkissään"
Viimeisintä veli ei ollut sanonut, mutta siltä Luciferista aina tuntui kun veli puhui hänelle ja kielsi lähtemästä Babelista. Mikä olikin iänikuinen riidan aihe hänen ja isän välillä.

Jos paikalla jonkun ylimääräisen läsnäolo olikin, se jäi mieheltä täysin huomiotta. Demoni ei ollut koskaan ollut Miraelin tapaan herkkä huomaamaan tällaisia läsnäoloja. Sen sijaan mies suunnitteli jo mielessään, mitä tekisi tuon pojan suhteen, huomaamatta lainkaan että nuorukaisen mielenkiinto oli täysin muissa asioissa.

Hetken aikaa demoni luuli menneensä liian henkilökohtaisuuksiin nähdessään pojan härkähtävän hänen kysymyksensä kuullessaan. Mirael kuitenkin kertoi, hetken selvästi harkittuaan ja kyyninen mies oletti, etteivät pojan antamat tiedot olleet välttämättä täysiä tosia.
Enkelin isä halusi pojan oppivan mahdollisimman paljon maailmasta mutta vanhin veli oli toista mieltä. Hänen mielestään heikkojen - mies pani sanan merkille, enkeli siis tosiaan oli heikko - oli pysyttävä sisällä turvassa.
"Mutta sinä halusit tietää, miltä sinua suojellaan", demoni totesi. Hän pyrki antamaan vaikutelman siitä, että hän oli kiinnostunut pojasta itsestään, eikä siitä, kuka tulisi hänen peräänsä, jos Miraelille sattuisi jotain. "Vanhin veljesi on varmasti huolissaan sinusta."
Oliko pojan veli joku arvohenkilö? Oliko enkelin isä joku, joka demonin olisi ollut parasta tietää? Se hänen olisi otettava selville. Ainakin pojan sanoista oli ymmärrettävissä, että vaikkei Mirael ollut vahva, samaa ei voinut sanoa hänen vanhemmasta veljestään - Rajinin olisi siis parempi välttää veljen kohtaamista. Jalkansa menetettyään hän oli heikentynyt taistelijana huomattavasti.

Mies raapi partaansa.
"Miten pääsit Haadekseen?" punatukka kysyi. "Taidat olla kaukana kotoasi."
Hänen katseensa oli kysyvä, huolehtiva kuin aikuisella, joka sattuu löytämään pikkuisen lapsen harhailemasta yksinään. Kuin hän olisi todellisuudessa sopinut tuohon kuvaukseen, demoni oli todellisuudessa yksi niistä, joista poikaa oli varoiteltu.

Lucifer ei tuntenut enempää läsnäoloa heidän lisäkseen. Se oli kadonnut kuin muistikuva menneestä. Enkeli kahautti taas kaikki neljää siipeään, pitäen ne supussa niin että ne näyttivät vain kahdelta. Hänen mielensä ei enää harhaillut siihen asiaan vaan keskittyi nyt kokonaan Raijiniin ja siihen että hän pääsisi tämän kirjastossa vierailemaan.
Toisen kommenttiin hän nyökkäsi.
"Nii-in"
Periaattessa hän etsi lauluja ja tarinoita, mutta halusi myös tietää ja oppia, keihin oli hyvä luottaa ja keihin ei. Eikä sellaista oppinut välttämättä tarinoista. Kommenttiin siitä että hänen veljensä olisi huolissaan Lucifer näytti hieman hymyilevän huvittuneena vaikka yritti peitelläkin sitä.
"Veljeni?"
Hän sanoi kuin kysyen puhuttiinko nyt samasta henkilöstä.
"Hän ei pidä kaitsemisestani, hänestä se on ärsyttävää ja rasittavaa, huolissaan hän ei ole eikä etsi minua jollei isä patista, ja silloinkin se on tahtojen taisto"

Viime kerralla Isä oli murtanut EZrielin jalat, molemmat polvet ja useita lihaksia oli irronnut paikaltaan heidän mitellessään tahtoja keskenään. Hänen veljensä ei vapaaehtoisesti isänsä käskyihin taipunut. Lucifer palautti kasvonsa peruslukemille. Hän ei uskonut että isä välittäisi ihan heti, eikä pakottaisi veljeä etsimään häntä ja hakemaan takaisin, eihän hän ollut edes missään vaarassa sillä hetkellä.

Lucifer mietti miteb vastata kysymykseen sillä ei halunnut paljastaa että Sarielin poikana hänellä oli lähes vapaa pääsy Haadekseen. Tosin vanhalla vartijalle piti osoittaa kunnioitusta jos siltikään halusi läpi. Hän hymyili.
"Vartija on vanha ja mukava mutta vain niille joilla haluaa. Hän osaa olla hurja enkä suin surminkaan menisi tätä suututtamaan. Olin vain kohtelias"
Hän puhui totta ja vaikka hän oli vartijalle luvannut ettei puhuisi liikaa siitä että tämä päästi läpi porukkaa hän ei mielestään ollut sanonut mitään raskauttavaa.
"Asun saarella, olen syntynytkin siellä, minä ja perheeni emme ole kovin tervetulleita enää taivaaseen"
Hän vastasi. Vaikka he taivaassa kulkivatkin, mutta aina varoen ja matalalla profiililla.

Poika yritti peitellä huvittunutta hymyään miehen mainitessa, että veli oli varmasti huolissaan nuorimmaisesta. Hienoa, jos asia oli näin, ei Miraelin katoamista huomattaisi ihan heti vaan Rajinilla olisi aikaa puristaa jokainen mahdollinen tiedonmurunen irti pojasta - tämä taisi olla liian hyvää ollakseen totta.
Huonolla tuurilla enkeli kuitenkin osoittautuisi tavanomaiseksi kotoaan karanneeksi kakaraksi. Punatukka ei kuitenkaan vielä uppotunut pessimistisiin mietteisiin - miten hän voisi ikinä saavuttaa mitään, jos ei uskoisi omiin teorioihinsa?
"Se on harmi", mies sanoi hymyillen. "Minä olisin kakarana kaivannut jonkun kaitsemaan minua - eikö siis jokainen tarvitse?"
Tämäkin oli vale. Rajin oli ollut helppo lapsi, tai ainakin niin helppo kuin demonilapsi saattoi ikinä olla. Hän oli myös ollut onnellinen siitä, että oli ollut ainoa lapsi, koska hän oli saanut kaiken huomion osakseen, onnellinen lapsuus Haadeksessa ei tainnut olla kaikkein yleisintä.

Poika tuntui miettivän hetken ennen kuin vastasi miehen kysymykseen. Hänen täytyi miettiä, miten esittäisi asian tulematta kertoneeksi liikaa. Juuri nyt Rajinin palapelistä puuttui muutama pala, jos hän vielä saisi nuo tiedot itselleen, hän saisi koottua tämän arvoituksen palapelin.
"Vartija on ilmeisesti käymässä vanhaksi - en uskonut, että se päästäisi kenet tahansa läpi", Rajin sanoi, ensimmäistä kertaa hänen äänestään kuulsi epäilys. Hän kurtisti punaisia kulmiaan mietteliäästi, hän ei suostunut uskomaan että hurtta päästäisi läpi ketä tahansa Haadeksen ulkopuolista asukasta.
Poika kertoi syntyneensä saarella ja sanoi, ettei hänen perheensä ollut tervetullut taivaaseen. Kokonaiskuva alkoi jo selkiintymään, vaikka useat yksityiskohdat olivat vielä epäselviä.
"Ah, hylkiöitä omassa kotimaassaan", Rajin sanoi.

He olisivat jo pian perillä. Rajinin hitaasta kävelyvauhdista päätellen olisi voinut kuvitella heidän kulkeneen vielä pidemmän matkan, kuin he todellisuudessa olivat astelleet.

Demoni sanoi kaivanneensa kaitsemusta ja Lucifer mietti oliko se ihan yleistä, kaipasivatko siis nämäkin pahuuden olennot rakkautta osakseen siinä missä muutkin. Miksi eivät, mikä hän tai kukaan muukaan oli sanomaan muuta kun suurin osa taruista joita hän oli taivaassa kuullut olivat varoittavia tarinoita vihollisista.
"Riippuu kai henkilöstä"
Lucifer totesi asialliseen sävyyn-
"Minä ja nuorempi veljeni tarvitsemme periaatteessa koska emme ole kaksisia taistelijoita, mutta lähes kaikki muut veljeni präjäävät hyvin yksinään, eikä isän tarvitse vahtia heitä. Mutta se olisi kai ihanne että olisi aina äiti ja isä huolehtimassa ja rakastamassa"

Lucifer pohti minkälaista olisi jos heilläkin olisi äiti, joku lempeä olento joka tarujen mukaan tuoksui aina hyvälle ja rakasti lapsiaan enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Hänen mielestään ajatus tuntui abrurdilta. Eikä hän osannut sanoa oikein miksi, olihan sellainen täysin normaalia, ainakin normaaleille perheille, mutta entä heidän perheensä, jos sitä sellaiseksi pystyi kutsumaan.

Lucifer mietti hetken kommentoisiko vartija asiaan lisää.
"Sinun kannattaa itse käydä kokeilemassa. En usko että se tappaisi sinua jollet sitten olisi äärimmäisen epäkohtelias sitä kohtaan. Se on kuitenkin vanhempi kuin jaksaa muistaa ja tietää paljon"
Ehkä toista ei vain kiinnostanut, mutta Lucifer oli aivan varma että Cerberos ei pistäisi laisinkaan pahakseen vieraita, vaikkei se näitä ehkä läpi päästäisikään.
Lucifer kohotti olkiaan hylkiö sanalle.
"Periaatteessa me lapset emme, isä kyllä, sillä minä lasken kotimaakseni saaren en taivasta."
Hän jätti sanomatta että luultavasti jos EZriel olisi saanut päättää he asustaisivat mieluiten Haadeksessa jossa tämä pääsisi taistelemaan jatkuvasti. Mutta isä oli ehdoton saaren suhteen ja EZrielin oli ollut pakko rakentaa Babel saarelle.

Mies sai jälleen hieman lisätietoa Miraelin voimista, jotka eivät vaikuttaneet olevan kovinkaan valtavat tai poika aliarvioi itseään rankasti. Poika myös kertoi jälleen epäselvästi hieman enemmän perheensä koosta - tavallisesta keskustelusta sai huomattavasti enemmän tietoa, kuin olisi osannut arvata.
Hän olisi voinut todeta, että kokonainen perhe oli yliarvostettua ja ettei lapsi tarvinnut kumpaakin vanhempaa kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi, mutta hän olisi puhunut asiasta, mistä ei tiennyt mitään.
"Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole välttämätöntä", Rajin totesi. Hänen huulillaan kävi ystävällinen hymy. "Miten muuten olisit kasvanut noin fiksuksi nuoreksi mieheksi?"
Mielistelyä, mielistelyä. Kuinka alhaista ja luultavasti poika kieltäisi asian punastellen kuin ujo neitsyt.

Punatukka hymähti.
"Minä olenkin paikallinen", Rajin totesi. Olihan hänellä jonkinlaista kokemusta vartijasta, vanhasta hurtasta joka kuulemma saattoi olla raivokas tilaisuuden sitä vaatiessa. Demonin kokemukset eivät kuitenkaan tukeneet pojan sanomisia, vaikka hän ei epäillut sitä, etteikö otuksella olisi yhtä ja toista kerrottavaa, jos joku pysähtyisi kuuntelemaan sitä.
Kiinnostava ajatus.
"Kiehtova idea", demoni totesi, naurahtaen. "Kenties minun olisi paras joskus kokeilla sitä."
Mies myhähti pojan tunnustella siitä, että perheestä juuri isä oli se, joka oli hylkiö. Mirael jakeli vihjeitä solkenaan, luultavasti itse kuvitellen olevansa ovela - tosin saattaisi lopulta olla niin, että Rajin olisi se, joka kompastuisi omaan oveluuteensa ja juonikkuuteensa.
"Hyvä, että ole löytänyt paikan, jota kutsua kodiksi."

Mies pysähtyi tuhoutuneen rakennuksen eteen. Joskus siinä oli ollut komea kirjasto, punatukan omissa silmissä kyseinen rakennus oli suorastaan ollut kaunis. Nykyään siitä ei kuitenkaan ollut jäljellä kuin rauniot, joiden keskelle mies nyt asteli. Hänellä ei ollut tarjota pojalle fiiniä ympäristöä, turkiskauluksella vuorattuun viittaan pukeutunut mies ei näyttänyt sopivan asuinalueelleen juuri lainkaan.
Siitä huolimatta mies lähti nilkuttamaan raunioiden keskellä sijaitsevaa syvännettä, sen portaita jotka oli pidetty yllättävän hyvässä kunnossa. Tietenkin, muutenhan yksijalkainen kaatuisi.
Äsken he olivat kenties tarkastelleet portaita taivaaseen mutta alemmas vievät kapeat kierreportaat eivät tuoneet yhtä positiivista mielikuvaa.

Lucifer nyökkäsi, joutuihan moni kasvamaan ilman toista vanhempaa monistakin syistä, se ettei hänellä ollut äitiä tarkoittanut ettei hän olisi voinut kasvaa normaaliksi, mikä sellainen sitten ikinä olikaan. Lucifer miltei jähmettyi toisen kehuessa häntä fiksuksi ja silmät kovettuivat hetkeksi sen merkiksi että hän kävi päässään rajua mietintää. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän avasi suunsa.
"Fiksuksi en menisi sanomaan"
Hän sanoi tosissaan, ei sellaisella äänellä jolla ali arvioitiin itseään tai alennettiin oma itsensä huonommaksi kuin oli.
"Viisaus ja tieto on ihailtavia ominaisuuksia, mutta niiden hankkimiseen tarvitaan pitkä aika ja kokemus, eikä sellaista hankita jäämällä jumiin yhteen paikkaan"
Hänen ilmeensä palasi vakavasta hieman pehmeämmäksi, enkelin mieleen nousi että hän oli saattanut asenteellaan loukata toista, mutta olipa sanonut mielipiteensä suoraan. Hän halusi viisaaksi ja oli omasta mielestään valmis maksamaan siitä kovankin hinnan. Se kuinka kovan, ei ollut koskaan edes käynyt hänen mielessään.

Lucifer nyökkäsi, vartijalla oli monia hyviä tarinoita ja se oli puolueeton kertoja, olihan sillä omat mielipiteensä, mutta enkeli kunnioitti koiraa ja sen viisautta, hän olisi istunut mielellään sen vierellä pitempiäkin aikoja ja vain kuunnellut muttei ollut vielä kehdannut sillä piti itseään sen verran ala-arvoisena. Ehkä jokin päivä hän uskaltaisi vielä.
Tosiaan, Babel oli hänelle koti, siellä oli suurin osa hänen perheestään. Vaikkakin se oli hänen veljensä linnake. Eikä tämä ollut kovin mieltynyt ajatukseen että isä tai muut veljet edes kävisivät siellä puhumattakaan siellä asumisesta.

He saapuivat raunioille ja Lucifer totesi että rakennus oli aikoinaan mahtanut olla upea. Hän tarkasteli äärimmäisen uteliaana jäljellä olevia raunioita ja piirteli mieleensä sen mahdollisia ääriviivoja. Hän tunsi taas pientä surumielisyyttä siitä ettei ollut koskaan päässyt näkemään sitä, niin paljon hienoja rakennuksia ja kaupunkeja oli tuhottu kapinoissa ja sodissa. Enää kukaan ei jaksanut rakentaa niin upeita temppeleitä tai taloja, mitään koska kaikki tuhoutuisi kuitenkin. Mikä oli enkelin mielestä äärimmäisen harmillista.
Hän katsahti rappusia ja karkoitti pelon mielestään. Se oli ahdas ajatellen sitä ettei kyennyt lentämään sisällä ja pieni klaustrofobia iski häneen.

Taas hän tunsi, kuin joku olisi kävellyt hänen ohitseen ja koskettanut hänen siipiään. Lucifer pidätteli itseään ettei olisi kääntynyt katsomaan menikö lähellä todellakin joku. Hän sai kiinni jopa ääniä, kuin vaimeita keskusteluja. Hän loihti kasvoilleen kuitenkin hymyn, hälventääkseen sitä luuloa että epäröisi, sillä sitä hän ei halunnut. Hän oli tullut näin pitkälle eikä enää lähtisi pois. Ei vaikka tunsi pientä epäilystä. Ei hänen veljensäkään olisi pelännyt ja isä vielä vähemmän. Hän halusi osoittaa itselleenkin, ettei pelännyt. Vaan oli valmis seuraamaan Raijinia alas.

Poika esitti oman mielipiteensä asiasta, joka oli hyvin erilainen Rajinin oman mielipiteen kanssa. Laiska demoni ei aina jaksanut väittää vastaan, jos asialla ei ollut hänelle väliä, mutta nyt punatukka päätti sanoa oman mielipiteensä ääneen.
"Tuosta olen eri mieltä, poikaseni", mies totesi, huulillaan hienoinen hymy. Kuinka hän rakastikaan tällaisia keskusteluja, tosin hän näki oman mielipiteensä ainoana oikeana, kuten odottaa saattoi. "Sekoitat toisiinsa kaksi eri asiaa. Älykkyys ja viisaus eivät tarkoita samaa. Viisaus on jotain, mikä tulee iän ja kokemuksien mukana, älykkyys jotain, minkä yleensä saa synnyinlahjana."
Demoni hymähti.
"Olen kuullut sanonnan: Älykäs selviää tilanteista joihin viisas ei joudu", punatukka jatkoi, tosin pianhan he saisivat tietää, pitikö tämä paikkaansa, viisas ei olisi tosiaankaan lähtenyt Rajinin mukaan. "Vaikka viisaat ovat epäilemättä usein myös älykkäitä, ei sinun tarvitse olla viisas ollaksesi älykäs tai fiksu."
Rajin ei edes huomannut, että hänen olisi kuulunut loukkaantua. Hän oli kuitenkin pohjimmiltaan käytännöllinen mies, suuttuminen oli harvoissa tilanteissa toimintaa, joka saisi häntä lähemmäs tavoitteitaan. Näin ollen Rajin menetti tyyneytensä ainoastaan tuntiessaan olevansa uhattuna. Hän ei pitänyt Miraelia suuttumisen arvoisena, näkihän hän pojan olevan niin fyysisesti kuin henkisesti häntä heikompi, vaikkei asia välttämättä todellisuudessa näin ollutkaan. Pystyikö henkilöitä edes laittamaan näin arvojärjestykseen.

Rajin nilkutti alas portaat, joiden määrä tuntui jalkapuolesta joka kerta lähes loputtomalta. Hän kuitenkin tunsi, että hänen omaisuutensa oli paremmassa turvassa täällä maan alla, kovinkaan moni kun ei tiennyt missä punatukka tarkalleen ottaen eli. Hän oli ehkä elänyt onnellinen, ongelmattoman lapsuuden mutta hänet oli kasvatettu tietämään, ettei maailma ollut hyväntahtoinen ja että Haadeksessa oli parasta olla varovainen.
Olisi myös ihme, jos joku ilmestyisi tänne Miraelia hakemaan sillä portaiden jälkeen seurasivat pimeys ja hienoinen sokkeluus. Tämä oli ollut kirjaston varastotiloja - kenties täällä oli säilytetty jotain laitonta, koska tänne pääsy oli niin hankalaa. Ilma oli viileää mutta demoni tunsi olonsa kotoisaksi hiljaisessa pimeydessä, jossa ei pystynyt kuulemaan muuta, kuin kahden askeleet.

Mies avasi lopulta oven. Sisälle ei päässyt lainkaan luonnonvaloa, mutta mies valaisi paikan maagisilla kristalleilla, mustasta pörssistä ostettua tavaraa mutta hän ei luottanut tuleen. Se voisi tukehduttaa hänet tai, mikä vielä pahempaa, polttaa hänen arvokkaan kokoelmansa!
Mirael näki sisälle astuessaan kirjaston, ei tosin laajaa ja suurta, ainoastaan muutaman kirjahyllyllisen kirjoja. Jos poika vaivautui katsomaan ympärilleen, hän pystyi näkemään myös miehen keräilykohteita, mutta oletettavasti nuorukainen oli liian kiinnostunut kirjoista pannakseen merkille ympäristöään.
Kun enkeli oli astellut sisälle, Rajin käänsi oven lukkoon.

Lucifer kuunteli toisen mielipidettä ja nyökkäsi, tämän sanoissa oli perää. Mutta siltikään hän ei pitänyt itseään älykkäänä, mistä hänen veljensä häntä koko ajan kiusasi. Lucifer naurahti toisen sanonnalle.
"Pahoittelen"
Hän yritti hillitä tikahdustaan.
"Tuo kuulosti sellaiselta mitä veljeni saattaisi sanoa, varsinkin se viimeinen"
Todellakin, jos EZriel olisi tietänyt millaisessa seutassa hänen nuorempi veljensä oli, olisi Lucifer saanut kuulla kunniansa. Hän ei kuitenkaan osannut pelätä veljeään ja tämän raivoa sillä hetkellä. Hän tunsi pientä paniikkia siitä että hänen ruumiinsa pani merkille sen että he vajosivat aina vain syvemmälle maan alle. Ehkä se johtui siitä että hän oli enkeli jolle ominaista oli lentäminen. Babelissa hänelle ei tullut ahtaanpaikan kammoa, mutta se ei sijainnutkaan maan alla.

Hän ei mahtunut levittämään siipiään mikä tuntui ahdistavalta mutta Lucifer oli päättänyt sietää sen. Niitä särki hieman sillä hän oli jännittänyt niitä niin kovasti, lihakset olivat kipeät ja arat. Lucifer pakotti ne rentoutumaan. Päästäen ne alas, antamatta niiden kuitenkaan koskettaa lattiaa, sillä niiden putsaaminen oli tuskaa. Sillä ne hylkivät vettä tehokkaasti, likaa eivät niinkään.

Kirjastossa Lucifer kiinnitti ensin huomion nerokkaaseen valaistukseen, hän ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja ymmärsi heti maagisten kristallien käytännöllisyyden tällaisessa tilassa. Mistä toinen oli saanut sellaiset oli hänelle täysi mysteeri, hän mietti oliko taivaallisessa kirjastossa samanlaisia, mutta hän ei ollut koskaan käynyt siellä yöllä milloin se oli suljettuna pelkästään näön vuoksi. Seuraavaksi hänen katseensa osui kirjoihin. Niitä ei toki ollut läheskään niin paljoa kuin taivaassa, mutta taivaan kirjastossa oli vain kirjoja, joita enkeleiden haluttiin lukevan, ei kirjoja mistä saisi puolueetonta tietoa. Lucifer näki heti etteivät nämä kirjat olleet sellaisia mitä löysi taivaasta. Hän värisi ajatuksesta siitä mitä ne pitivät sisällään. Hän oli niin ajatuksiinsa uppoutunut ettei kuullut toisen lukitsevan ovea.

Mies oli yllättynyt pojan reaktiosta. Aivan kuin hänen sanomansa olisi huvittanut poikaa ja pian hän sai tietää mikä. Punatukan huulilla kävi vino hymy.
"Puhummeko me nyt siitä väkivaltaisesta ja julmasta veljestäsi?" demoni kysyi. Ilmeisesti hän ei osannut olla suorastaan mukava edes silloin, kun erityisesti sitä yritti, jos hän kerta toi pojan mieleen tuon ilkeän oloisen veljen. "Mutta jos tuo on totta, niin hän ei voi olla kovinkaan huonoa seuraa."
Pitihän Rajin itseään laadukkaana seurana. Hän oli sivistynyt ja hillitty, ei heti hyökkäämässä seuralaisensa kimppuun kun tämän mielipiteet erosivat hänen omistaan, muttei myöskään pelännyt tuoda omia mielipiteitään esille, jos näki keskusteluseuran sen arvoiseksi, että jaksaisi vaivautua.

Mies asteli tottuneena pimeyden keskellä. Hän ei tuntenut minkäänlaista klaustofobiaa pimeyden keskellä, vaikka tila todellisuudessa ahdas oli. Joku olisi myös saattanut ajatella kauhulla, että katto saattoi sortua millä hetkellä tahansa, olihan hänen kämppänsä yllä ainoastaan hoitamatonta kerrosta maata ja kiveä jota ennen oli kutsuttu kirjastoksi.
Tukehtuminen aarteidensa keskelle ei tuntunut niin pahalta tavalta kuolla. Ainakin hän saisi olla rakkaidensa luona kuollessaan.

Kuten Rajin oli osannut arvata, hänen avatessaan oven Mirael oli täysin hänen kirjakokoelmansa lumoissa. Lukko päästi hiljaisen kalahduksen avaimen kääntyessä ja se katosi miehen taskuun samantien. Hienointa tässä oli se, ettei poika pystynyt näkemään, minne demoni oli avaimen pistänyt, hänen huomionsa kun oli täysin kirjoissa, jonkalaisia nuorukainen ei ilmeisesti ollut koskaan nähnyt.
Demoni istui nojatuoliin.
"Mitä jos aloittaisit kertomalla tällä kertaa oikean nimesi?" mies totesi. Hänen eripariset silmänsä tarkastelivat enkeliä arvoiden.

Lucifer hymyili toisen kommentille julmasta ja väkivaltaisesta sekä siitä että tämä ei ehkä olisikaan niin huonoa seuraa. Ei EZriel paha ollut, omapäinen vai ja no, hänellä oli täysin omat näkemykset elämästä ja moraaleista joita hänkään ei aina aivan ymmärtänyt, mutta julmaksi hän ei olisi tätä sanonut, pikemminkin ajattelemattomaksi. Ehkä hieman jopa tyhmäksi. Lucifer jätti sen kuitenkin sanomatta.

Alhaalla Lucifer oli häkeltynyt kirjoista ja vajonnut aivan ajatuksiinsa kuulematta toisen lukitsevan ovea, ehkä jokin hälytys kello soi hänen takaraivossaan mutte hän ei antanut sellaisen häiritä. Hän aisti kuitenkin toisen liikkuvan ja kuuli kuinka tämä istui.
Raijinin kysymys sai hänet liikauttamaan levottomana siipiään. Luciferilla kävi ensimmäisen kerran mielessä ettei ehkä ollut maailman paras idea seurata ventovieraita näiden kirjastoihin tai yleensä asumuksiin. Hän ei kääntynyt, mutta puhui.
"Miten niin oikea nimeni?"
Hän yritti pitää äänensä mahdollisimman tasaisena, se tuli ulos kuitenkin hieman ohuempana ja Lucifer kirosi itseään. Hän oli äärettömän huono valehtelija.

Hän suoristi kätensä sivuille jottei olisi näprännyt niitä levottomana antaen lisää aihetta epäillä. Tosin, sen verran hän ymmärsi, ettei tyhmän leikkiminen kestäisi kauaa. Toinen oli varmasti siinä mielessä häntä paljon kokeneempi ja viisaampi. Lucifer ei kuitenkaan antanut sijaa itsemoitteelle vaan päätti kärsiä seuraukset, mitä oli ollut niin tyhmä.

Rajin tarkasteli poikaa levollisesti. Mirael ei pystyisi noilla hentoisilla raajoillaan tuota vain rikkomaan painavaa ovea ja maanalla ei ollut ikkunoita, joista enkeli olisi voinut paeta, joten demonilla oli syytäkin olla tyytyväinen itseensä. Hänen kotinsa oli täydellinen vankila taivasta rakastavalle enkelille.
Tietenkin poika yritti esittää tyhmää, oliko Rajin muka odottanut häneltä jonkinlaista muunlaista reaktiota. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään keinoa, millä poika olisi voinut pyristellä pakoon hänen otteestaan ja myös enkeli näytti ymmärtävän tilanteensa toivottomuuden. Kiertelystään huolimatta hänen äänensä oli ohut, siivet värähtivät levottomasti nuorukaisen kuullessa punatukan kysymyksen.

Demoni hymyili vinosti.
"Jos olet kiltisti, minulla ei ole mitään syytä ryhtyä kohtuuttoman väkivaltaiseksi", mies sanoi rystysiään rusauttaen. "Kiertelet totuutta jatkuvasti ja paljastat itsestäsi paljon tajuamatta sitä itse - nyt haluan kuulla lopultakin oikean nimesi, Mirael."
Joku saattoi erehtyä pitämään demonia vaarattomana tämän hitauden vuoksi, mutta erehtyi siinä. Rajin ei ollut vaaraton, hän oli kiero saalistaja, joka johti pahaa-aavistamattoman saaliinsa ansaan, ennen kuin paljastaisi todelliset kasvonsa.
"Kerro se kiltisti. Sinun on turha edes vaivautua yrittämään oven avaamista, se on lukossa."
Poika ei ollut vielä rynnännyt ovelle, mutta demoni ei olisi yhtään ihmetellyt, vaikka se olisi tapahtunut seuraavaksi. Enkelin ainoa vahvuus häneen nähden näytti olevan nopeus.

Lucifer mietti tilannetta tarkkaan, hänen ei tehnyt todellakaan mieli paljastaa todellista olemustaan, miksi hän pohti, se mitä hän ei itse tiedostanut oli se häpeä mitä hän tunsi nimeään kohtaan. Se tuntui jotenkin kohtuuttomalta, eikä hän ollut varma mitä toinen halusi tai tekisi jos hän paljastaisi oikean nimeni. Häntä hermostutti hieman, muttei kuitenkaan pelännyt kuollakseen. Eikä hän voinut olla ajattelematta huvittuneena veljeään toisen uhkaillessa väkivallalla ja rusautellessa rystysiään, hän kykeni kuvittelemaan vanhimman veljensä tekevän juuri samoin halutessaan saada jonkin asian täydellisesti perille, tyypillisesti uhkailemalla.
"Mirael on nimi jonka olen itse valinnut käytettäväksi joten kaiken oikeuden mukaan on minun nimeni."
Se ei tullut näsäviisasteluna vaan toteamuksena, se oli eräänlaista viivytyspeliä, tämä olisi tahtojen taisto siitä kumpi määräisi sen miten puhuttiin, mitä puhuttiin ja kuka teki kysymykset.

Lucifer katsahti ovea, niin tyhmäksi ja epätoivoiseksi hän ei itseään kokenut että olisi hypännyt ovelle joka selvästi oli lukossa, miksi toinen olisi asiasta valehdellut, kaiken järjen mukaan, hän oli kävellyt tyhmänä ansaan. Toinen oli jalkapuoli joten paras tapa pitää hänet paikassa jossa hän ei kykenisi pakememaan oli tämä paikka ja lukollinen ovi jota hän ei omilla voimillaan saisi auki. Itse hän oli aiheuttanut oman ahdinkonsa, tosin, se mitä toinen ei tiennyt ja mistä hän oli harmillisen tietoinen oli hänen siipiensä kyvyt, ne erittivät voimakkaita myrkkyjä. Hän ei itsekään ollut täysin tietoinen niiden ulottuvuuksista, mutta keräsi aina pudonneet höyhenensä siitä syystä.

Mies naurahti. Hän ei nähnyt tuota viivytyspeliä muuna kuin harvinisen hienostuneena näsäviisautena. Oli hänkin nuorukaisena harrastanut tuollaisia - nykyään hän tällaisissa tilanteissa mieluummin valehteli tai vaihtoehtoisesti, kertoi totuuden jos näki tilanteen niin toivottomaksi, että oli yritettävä päästä mahdollisimman vähällä vaivalla.
Tietenkään Rajin ei joutunut tällaisiin tilanteisiin enää usein nykyään.
"Mitä jos kertoisit sedälle oikean nimesi, poju", demoni sanoi lempeä ilme kasvoillaan joka oli ristiriitainen äänestään kuultavan petomaisen muriseva sävy. Hän oli kyllästynyt olemaan mukava, hän voisi hakata pojan päin seinää, pahoinpidellä häntä, takoa sieviä kasvoja seinää vasten kunnes enkeli puhuisi - tai näin Rajin ainakin oletti voivansa tehdä.
Oli tavallaan helpottavaa huomata, että enkeli ei tilanteen epätoivoisuudesta huolimatta alentunut hakkaamaan ovea säälittävästi mikä kertoi, että Miraelilla, tai mikä ikinä pojan nimi olikaan, oli järkeä päässä.

Mies repäisi oikean peukalonsa pään huolettomasti auki.
"Jos et kerro hyvällä, minun on käytettävä kovempia keinoja", jalkapuoli totesi muovaten verta hajamieliselle liikkeellä, tikari, köysi? Ei, verkko olisi tässä tilanteessa varmasti paras, sillä hän ei halunnut vahingoittaa poikaa, ainoastaan ottaa hänet kiinni. Rajinin näennäisestä hajamielisyydestä huolimatta hän oli valppaana, jos poika lähtisi hyökkäämään, hän voisi napata hänet paraikaa kokoamaansa verkkoon.
"No, Mirael?"

((Anteeksi, Rajin kiertää nyt vähän kehää :'DDD))

Lucifer kuunteli demonin äänensävyä ja yritti olla värisemättä. Hän tunsi pientä inhoa sitä kohtaan että toinen puhutteli häntä pojuna, se kuulosti hänestä alentavalta. Sellainen johtui kuitenkin ylpeydestä eikä sellaisella kannattanut antaa liikaa valtaa, sellainen alentaisi vain typeriin virheisiin, ärtymyksenä. Sen sijaan hän yritti keskittyä tilanteeseen parhaaseen mahdolliseen tapaan. Rauhallisesti ja arvioivasti. Lucifer yritti rentoutua hieman, kuin antaakseen toiselle käsityksen ettei tuntenut oloaan kovin uhatuksi, tai että hänellä olisi kiire yhtään minnekään. Sellaisen kuvan että hänen mielestään tilanne oli suorastaan nautittava. Luciferin luontainen uteliaisuus esti häntä pelkäämästä liikaa, olihan tämä sentään koitos hänelle itselleenkin.

Hän katseli kiinnostuneena, vaikka hänen olisi kai pitänyt olla peloissaan, huolissaan hän hetken oli, mutta kun hän näki mitä toinen kyhäsi hän joutui estämään itseään naurahtamasta, he olivat suljetussa tilassa, hän ei yrittäisi karkuun, loukkaisi vain itsensä lentämällä. Lucifer katseli toista arvioiden uudestaan päästä varpaisiin, tullen siihen tulokseen ettei ensinnäkään hänellä ollut sellaisia fyysisiä ominaisuuksia jolla saada toinen selätettyä, vaikka tämä olikin jalkapuoli, selvästi tämä kykeni muokkaamaan omaa vertaan, mutta mihin muuhun tämä pystyisi ja mitä kaikkea siitä saisi aikaan. Toinen johtopäätös oli se että vaikka hän olisi pystynyt käyttämään toisen vammaa hyväkseen saadakseen tämän kaatumaan olisi hänellä edelleen ongelma lukitun oven kanssa. Lucifer ei halunnut vieläkään paljastaa nimeään, tosin hän tiesi ettei demoni ehkä jaksaisi kauaa kalastella sitä häneltä ennen kuin saattaisi käydä kärsimättömäksi.
"Mitä iloa sinulle on minun oikeasta nimestäni?"

Lucifer päätti jättää kiertelyn siitä ettei Mirael ollut hänen oikea nimensä ja päätti kokeilla toisenlaista taktiikkaa. Hän ei halunnut kyselyn muuttuvan yksipuoleiksi ja pelkästään Raijinin hallitsemikseksi, vaikka hän olikin se osapuoli joka oli alakynnessä hän ei haluaisi jäädä toiseksi tiedonsaannissa. Häntä alkoi kiinnostaa demonin motiivi, oliko tämäkin sitten niitä jotka tavoittelivat paikkaa Tropheumissa vai jotain muuta.

Rajin ei alkuun pannut merkille, että pojan pelko oli väistymässä uteliaisuuden tieltä - demoni ei kai osannut olla tarpeeksi pelottava, kiitos pohjimmiltaan leppoisan luonteensa ja luontaisen laiskuutensa. Pojan äänen värinä oli vakuuttanut punatukan siitä, että hän oli ollut tässä tilanteessa se, jolla oli kaikki nauhat käsissään.
Lopulta, pojan ainoastaan katsellessa häntä kiinnostuneena vikinän ja armonaneluiden sijaan mies huomasi typerän pojan jo rauhoittuneen, liekö sitten syy typeryydessä ja ymmärtämättömyydessä vai siinä, että Miraelilla, tai mikä hänen nimensä ikinä olikaan, oli suunnitelma, ei Rajin voinut olla varma. Hän kuitenkin epäili ensimmäistä vaihtoehtoa, poika ei näyttänyt siltä, että nerokkaat suunnitelmat olisivat liikkuneet hänen päässään. Miehellä ei ollut tietoa pojan erikoiskyvystä joka oli hänen kaltaiselleen kohtalokas, myrkky kun kävisi hänen kiivaana virtaavan verensä kimppuun, hänen aseensa kimppuun.

Mies huokaisi pojan jatkaessa asian jankuttamista. Hän oli liian vanha inttämään kenenkään kanssa, miksei Mirael yksinkertaisesti osannut luovuttaa? Hän ei ollut siinä tilanteessa, että olisi voinut puhua noin. Jos Rajin olisi ollut väkivaltaisempi persoona, olisi hän lyönyt pojan tässä vaiheessa maahan.
"Se riippunee nimestäsi. Entä jos minä esitän oman epäilykseni", demoni totesi. "Sinusta kun ei tunnu saavan mitään irti, arvon Mirael."
Se, mitä iloa hänelle olisi pojan nimestä oli kysymys, johon ei voinut vastata yksiselitteisesti. Jos poika paljastaisi sen nimen, jonka hän oletti kuulevansa, hänellä olisi paljon tekemistä - kiristämistä ja pakottamista pääasiassa, mutta demoni pystyisi siihen epäilemättä. Jos poika puolestaan osoittatuisi joksikin muuksi vaikutusvaltaiseksi henkilöksi; tai sellaisen pojaksi, Miraelista kun ei ollut karismaa jonka olisi voinut olettaa kuuluvan vaikutusvaltaiselle herralle; ei Rajin tekisi mitään hänellä. Hän ei ollut kidnappaaja tai rikollinen.
"Olet yksi Sarielin pojista", mies totesi ja risti kätensä rinnalleen.
Rajin oli aina pitänyt itseään fiksuna, hyvänä päättelemään ja oletti nytkin olevansa oikeassa, kuten hän tällä kertaa olikin.

Lucifer yritti lukea parhaansa mukaan demonin ilmeitä ja eleitä, mutta kokemattomana sai niistä yhtä paljon irti kuin kaarnan tuijottamisesta, osittain se saattoi johtua siitäkin että oli tottunut vain veljiensä seuraan, edes heitä hän ei osannut lukea, paitsi EZrieliä joka ei edes salaillut ajatuksiaan tai mielipiteitään vaikka olisi ollut ihan hyvä tehdä niin. Ainakin isän edessä. Lucifer ei kuitenkaan koskaan salaillut mitään isältään tai veljiltään, odottaen saavan samanarvoista kohtelua näiltä. Häntä ei edes lannistanut näiden kylmäkiskoisuus häntä kohtaan. Toki se satutti häntä, mutta Lucifer oli optimisti ja uskoi ajan tekevän tehtävänsä, hän ei uskonut että hänen veljensä saattoivat olla pahoja, eihän isäkään ollut.

Raijin sanoi esittävänsä oman epäilynsä hänen nimestään, pieni ääni Luciferin takaraivossa kiljui, yrittäen varoittaa häntä siitä että toinen jo luultavasti tiesi kuka hän oli, tai ainakin, juuri sen että kenen lapsia hän oli.
Lucifer ei kyennyt peittelemään hämmästynyttä ilmettään toisen todellakin tietäessä, puhumattakaan siitä että hänen siipensä paiskasivat ilmaa ympärillä yhdellä voimakkaalla iskulla, tosin toisen tieto saattoi olla hyvä arvauskin, mutta sillä ei enää ollut väliä sillä hän tiesi paljastaneensa itsensä siinä vaiheessa kun oli yllättynyt toisen vastauksesta. Lucifer moitti itseään, mutta samalla hänen mieleensä nousi kaiken järjen vastaisesti kuva EZrielistä samanlaisessa tilanteessa ja hän joutui peittämään hymynsä toivoen Raijinin ajattelevan hänen peittelevän järkytystään. Entä sitten jos olenkin, niin olisi EZriel vastannut itsevarmuutta ja sotaisuutta huokuen joka solullaan.

Lucifer toivoi sillä hetkellä kovasti omaavansa edes hitusen veljensä itsevarmuutta. Hän oli kuitenkin paljastunut joten päätti ettei salaisi sitä enää enempää, ehkä hän saisi selville pian, kuinka paljon toinen oli selvillä heidän taustoistaan. Hän kumarsi kohteliaasti Raijinille.
"Olen Sariel Feimelin pojista kolmanneksi vanhin, Lucifer"
Suoristuessaan hän väräytti uudestaan hieman hermostuneena siipiään. Miettien miten demoni reagoisi tietoon.

Poika ei kyennyt peittämään hämmästystään miehen lopulta lausuessaan epäilyksensä ääneen mikä varmisti ne samantien oikeaksi. Rajin ei salannut huulilleen livahtavaa hymyä katsellessaan, kuinka pojan siivet piiskasivat tunkkaista huoneilmaa yhdellä voimakkaalla iskulla. Millaista voimaa tuon pikkuisen pojan siivissä olikaan? Demoni oli joskus miettinyt, millaista oli kyetä lentämään sillä vaikka hän kykeni kenties rakentamaan omasta verestään itselleen siivet, puuttui häneltä lentämiseen vaaditut lihakset. Jalkapuolena Rajin tunsi olevansa tavallistakin voimakkaammin maahan kahlittu.
Rajin ei tosiaan huomannut pojan yllättävän huvittunutta hymyä vaan ainoastaan luuli nuorukaisen kätkevän huonosti järkytystään.

Yllättäen joku muuttui pojan käytöksessä. Hän kumarsi erittäin kohteliain elein Rajinille ja esitteli tällä kertaa itsensä kunnolla, todistaen että miehen oletukset eivät olleet olleet vääriä. Demoni tunsi yllättävää itsetyytyväisyyttä tytön lausuessa ääneen nämä sanat.
Hetken aikaa mies ainoastaan tuijotti enkeliä ennen kuin hänen omahyväisyytensä kerkesi huulille asti.
"Hienoa", demoni sanoi, hätkähtämättä loppujen lopuksi pojan muutosta juuri lainkaan. Hän oli aivan liian varomaton, piti poikaa täytenä surkimuksena eikä edes tuo äkillinen itsevarmuus ei saanut häntä muuttamaan mielipidettään.

Jalkapuoli kyyristyi lähemmäs poikaa.
"Kiitos sinun, olen lähempänä aarteiden aarretta kuin yksikään keräilijä koskaan", demoni kuiskasi, kuin olisi kertonut salaisuutta uskotulleen eikä kidnappaamalleen lapselle. "Tropheum on aarre, jota ei ole yhdelläkään."
Rajin ojensi kätensä kohti nuorukaista ja jollei enkeli vetäytynyt kauemmas hänestä, demoni tarttui poikaa leuasta.
"Kuka olisi uskonut, että lapsi johdattaisi minut lopulta sen luokse."

Demoni hymyili mikä sai Luciferin levottomaksi. Hänen siipensä värähtelivät hermostuneina ja muutamia sulkia tippui lattialle. Lucifer taisteli vastaan halua nostaa ne maasta niinkuin hän yleensä teki. Häntä alkoi pikkuhiljaa ahdistaa suljettu tila, hän halusi nähdä taivaan ja saada ilmaa siipiensä alle, mikä idiootti hän olikaan ollut toiseen luottaessa. Aivan kuten EZriel oli sanonut, mutta hän halusi uskoa siihen että tässä maailmassa oli hyvääkin, eikö hänelle oltu jo osoitettu se moneen kertaan, ehkä siksi hänen olisi kestettävä myöskin pahaa näissä maailmoissa, sillä sitähän siellä riitti, eikö se näin mennyt.

Demoni alkoi puhua aarteesta, Tropheumista aarteena. Lucifer oli naurahtaa ajatukselle, hän ei nähnyt sitä kuin suurena rumana tornina, jopa kalsea Babel oli hänestä kauniimpi ja lämpimämpi, miksi kukaan intoutuisi sellaisesta aarteena, oli enkelille täysin käsittämätöntä, hänen tietonsa mukaan Tropheum oli symbolinen vallanmerkki eikä sisältänyt minkäänlaisia aarteita sisällään.
"A-aarre, sehän on vain torni?"
Lucifer uskaltautui puhumaan hieman takellellen koska pelkäsi toisen katsetta, se oli aivan erilainen kuin ennen.

Lapsi! Lucifer olisi voinut suuttua jollei olisi ollut niin kauhuissaan, hänen pienoinen itsevarmuutensa varisi toisen edessä ja hän inhosi itseään sen tähden. Hän lähes vapisi toisen tarttuessa häntä leuasta. Lucifer käänsi pois katseensa toisesta sillä se katse pelotti häntä, se oli niin voimakas. Se oli aivan erilainen kuin mitä hän oli koskaan nähnyt ja se sai nuorukaisen pelkäämään. Hän soimasi itseään mikä typerys hän olikaan ollut, luultavasti edes EZriel ei kykenisi löytämään häntä täältä. Hän inhosi heikkouttaan sillä hetkellä yhtä paljon kuin itseään.

Mies nauroi matalaa naurua kuullessaan pojan hentoisen toteamuksen siitä, että Tropheum oli ainoastaan torni. Juuri sitä se oli - mutta se oli torni jossa oli jotain erityistä! Torni, jonka näkeminen oli jo harvinaisuus, saavuttamaton, mahdoton haaste johon kuka tahansa ei kyennyt tarttumaan. Ei, siihen tarvittiin viekkaimmat, ovelimmat aivot ja suoranainen tuurin lottovoitto, jollainen hänen eteensä oli juuri astellut.
"Vain torni?" Rajin toisti. "Ei, siinä olet väärässä, se on enemmän kuin pelkkä torni - joillekin se on vallan symboli, toisille unelma paremmasta. Minulle se on voittamaton haaste, jotain sellaista mitä kukaan muu kaltaiseni ei ole onnistunut saamaan käsiensä ulottuville ja palannut kertomaan siitä."
Hän ei himoinnut valtaa, ei, mutta hänenkin sisällään kyti halu olla parempi kuin muut keräilijät, voittaa heidät heidän omassa pelissään. Hän ei, valitettavasti, voinut laittaa Tropheumia lasikuvun alle, kätkeä sitä huoneidensa kätköihin ja pitää sitä yksin itsellään. Luonnollisesti hän voisi pyrkiä sen hallitsijaksi, mutta toisaalta tämä soti hänen luontaista vastuunvälttelyään vastaan.
Torni oli ollut hänen unelmansa mutta kuten useat unelmoijat, hän ei ollut miettinyt, mitä kävisi, kun se tulisi toteen.

Rajin pystyi näkemään kuinka se vähäinen itsevarmuus, jonka poika oli saanut koottua, karisi hänen olemuksestaan Rajinin olemuksen dominoivuuden tieltä. Hän siveli enkelin leukaa huulillaan aivan uudellainen virne.
"Kerro minulle - tarvitsemmeko siipiäsi sinne pääsyyn?"
Jos näin ei olisi, voisi Rajin leikata Luciferin siivet pois. Hän voisi napsaista ne ja tehdä lapsesta lentokyvyttömän loppuiäkseen. Se ei kuitenkaan olisi todennäköistä, hän ennemmin uhkailisi katkaisevansa ne kuin tekisi sitä oikeasti. Rajin oli kenties juuri nyt siinä euforisessa tilassa, jonka saaliin näkeminen sai aikaan saalistajassa, mutta hän oli myös omalla tavallaan lempeä mies.
Kuin lapsi joka repi kärpäsiltä siipiä irti, ja juuri nyt hän oli saanut yhden kärpäsen kiinni.

Lucifer vapisi toisen nauraessa. Hän tunsi olonsa turvattomaksi ja sai taistella itseään vastaan ettei olisi alkanut itkeä pelosta. Hänen sydämensä läpätti kuin pienen eläimen sydän, se sattui rintaan ja hän pelkäsi sen kuminan olevan niin kovaa että Raijin kuulisi sen, eikös joillakin demoneilla ollut sellaisia kykyjä. Demoni selitti mikä Tropheum joillekin oli, hän oli kuullut hieman samankaltaista puhetta isältään, mutta hänelle Tropheum tulisi aina olemaan vain torni, toki isä otti sinne päässeet ja sen paikan arvoiset henkilöt sotilaikseen, näin tämä oli uhannut. Oliko se todellakin niin suuri kunnia nähdä torni, Lucifer ymmärsi että koska oli kykeneväinen isänsä tähden näkemään sen ja liikkumaankin siellä, hän suhtautui asiaan eri tavalla. Ehkä hänen olisi tutkittava asiaa lähemmin, jos hän koskaan pääsisi tästä tilanteesta.

Demoni kysyi häneltä tarvittiinko hänen siipiään sinne pääsyyn. Lucifer nielaisi ja hukkasi hetkeksi äänensä. Mitä hän sanoisi, miten hän selittäisi asiat, mitä isä olikaan sanonut Tropheumiin pääsystä. Kykenisikö Raijinin kaltainen siihen. Toisen virne pelotti häntä se sai hänet levottomaksi, hän ei kuitenkaan rimpuillut irti, sillä hänen lihaksiaan särki ne olivat jumissa kun hän oli pakottanut itsensä olemaan vapisematta niin kauan tai ainakin se tuntui pitkältä ajalta.
"Si-Siipiäni?"
Hän löysi äänensä mutta se hukkui miltei samantien. Hän yritti uudestaan.
"Isäni valitsee ne jotka pääsevät Tropheumiin, sinun tarvitsee löytää ensin kaikki kirjoitukset jotka hän on piilottanut saarelle"
Näin isä oli hänen muistaakseen virkkonut. Lucifer imaisi huuliaan, ne olivat kuivuneet ja tuntuivat karheilta hänen kieltänsä vasten.

Joskus enkelit olivat paksupäistä porukkaa. Heiltä puuttui tietty perpektiivi elämään ja Rajinin silmissä Lucifer vaikutti yhdeltä niistä hankalista henkilöistä, jotka tekivät tahtomattaankin elämästä aivan liian hankalaa.
Poika antoi hänelle ainoastaan sellaista tietoa, mitä demoni olisi melko vaivattomasti saanut muistakin lähteistä mikä sai punatukan raapimaan partaansa kuin olisi hetken todella harkinnut asiaa.
"Poikaseni", mies sanoi. "Minun ei tarvitse etsiä kirjoituksia koska minulla on sinut."
Demoni olisi voinut nauraa jälleen. Hänen selväjärkisen ulkokuorensa alta kuoriutui samanlainen demoni kuin kenen tahansa muunkin hänen kaltaisensa. Hän halusi valloittaa kukkulan itse, omin avuin, hän halusi käyttää aivojaan, mutta nythän hän teki sitä. Hän ei etsinyt kirjoituksia, hän etsi toisen keinon.
"Miksi mies, joka näkee edessään oikotien, suostuisi enää vaihtamaan reittinsä takaisin kiertotielle?"
Demoni taputti pojan poskea.

Tässä kaikessa oli yksi mutta. Sitten, kun Rajin olisi aarteenmetsästäjien kuningas, keräilijöistä ansiokkain, mitä hän haluaisi? Huipulta ei ollut enää suuntaa mihinkään muuhun kuin alas.
Oikeastaan oli toinenkin mutta - pystyisikö hän jättämään sen tosiaan pelkkään näkymään ihasteluun? Eikö hän haluaisi tornia omakseen kuten oli halunnut kaiken muunkin, Rajin kuitenkin oli pohjimmiltaan materialisti.
Nyt ei kuitenkaan ollut oikea aika miettiä moraalisia näkökulmia (tai päinvastoin, nyt oli tärkeää miettiä niitä) vaan toimia! Demoni piti itseään älykkäänä mutta myös toiminnan miehenä.

Raijin seuraavat sanat saivat pojan jähmettymään. Hän, hänen avullaan. Isä ei antaisi sen koskaan tapahtua. Ainakin näin hän asian näki, toinen voisi uhata hänen henkeään, mutta Isä saattaisi usuttaa muuta pojat Raijinin kimppuun ja tappaa tämän. Tietenkin sen olisi pitänyt olla lohdullinen ajatus, se tarkoitti sitä että veljet pelastaisivat hänet, oliko demoni ottanut sen huomioon suunnitelmassaan. Lucifer olisi nauranut oikotie sanalle jos olisi saanut aikaan peloltaan naurua. Tosiaan, toinen oli viisas. Lucifer värähti tämän taputtaessa häntä poskelle. Toinen sai hänet pelkäämään, mutta Lucifer tunsi silti hieman sääliä tätä olentoa kohtaan. Lucifer halusi puhua tämän kanssa, kuulla kuinka pitkälle hän oli ajatellut asiat.
"Miten ajattelit sen toimivan käytännössä?"

Hän yritti pitää pelkonsa poissa äänestään, mutta se värisi ihan liikaa ollakseen uskottava. Isä ei päästäsi toista torniin helpolla, hän oli varma että isä pelastaisi hänet, tai laittaisi jonkun veljistä tekemään sen. Tätä hän hoki päässään koko ajan. EZriel tulisi, aivan varmasti. Mitä enemmän hän sitä ajatteli sitä surkeammaksi hän olonsa tunsi ja joutui nieleskelemään kyyneliään, jottei olisi näyttänyt niitä toiselle. Hän oli aina valittanut olevansa kuin lintu häkissä Babelissa, mutta täällä hän oli nurkkaan ajettu eläin. Mieluummin häkissä kuin epätoivossa. Kuinka monta kertaa EZriel olikaan lähtenyt Isän kanssa ensin tapellen ja näin aikaa voittaen, häntä etsimään. Ehkä veli oli halunnut hänen lähtevän. Se oli absurdi idea, mutta helpotti hieman. Hän esti itseään käärimästä käsiään lohdullisesti ympärilleen. Hän kaipasi niin paljon veljiään ja isäänsä, juuri niitä jotka veivät tällaisen jäytävän pelon pois.

Rajin naurahti pojan kysymykselle.
"Poikaseni, minä en ole vielä suunnitellut niin pitkälle", punatukka totesi. "Miten olisin voinut ennalta suunnitella nappaavani sinut? En olisi ikinä uskonut yhdenkään teistä pojista menevän tällaiseen halpaan."
Hän olisi voinut väittää sitä esittämiseksi mutta hän ei ollut esittänyt heidän tavatessaan kappelissa - tai kenties osittain, mutta suurimmaksi osaksi hän oli ollut oma itsensä.
"Ilmeisesti minulla on jonkinlainen este matkassa, eikös. Isäsi ei päästä ketään käyttämään oikotietä vaan veisi henkeni samantien, kun saisi tietää että olen tunkeutunut alueelle?"
Tietenkin este voisi olla myös jotain sellaista, jota hän ei voisi voittaa. Entä jos Lucifer käytti reittiä, jota ainoastaan enkeli voisi käyttää? Entä, jos se olisi jotain sellaista, josta Rajin pimeydenolentona ei voinut selvitä?
Ei, jos kyseessä olisi ollut jotain, mikä tuhoaisi Rajinin, poika ei olisi kertonut siitä hänelle etukäteen. Hän olisi vienyt demonin tuhoonsa - tai sitten pikkuinen Lucifer oli liian hyvä tuhoamaan edes vangitsijaansa.

Jalkapuoli tarkasteli enkeliä katseellaan.
"Jos kyse on siitä, minun tarvitsee vain odottaa, että isäukkosi lähtee etsimään sinua."
Tietenkin ukko jättäisi jonkun vastaanottamaan mahdollista vierasta. Rajin kuitenkin uskoi, että pärjäisi mahdollisten vartijoiden kanssa, ukko kun ottaisi epäilemättä vahvimmat mukaansa etsimään arvokasta poikaansa.

Lucifer kuunteli toista sulkien silmänsä hetkeksi. Tällä ei ollut siis aavistustakaan siitä mitä tekisi seuraavaksi. Hän väräytti hieman siipiään. Toisen sanat saivat hänet hieman tuohtumaan. Hän tiesi olleensa typerys ja saisi luultavasti kuulla siitä ikuisesti. Ainaakaan EZiltä ei heruisi minkäänlaista myötätuntoa.
"Kukaan muu ei olisikaan"
Hän myönsi. Saatuan sen verran ärtymystään laskemaan. Hän pystyi myöntämään virheensä ja ottaisi siitä varmaksi opikseen. Tätä ei tapahtuisi enää koskaan uudestaan, tai niin hän halusi itselleen uskotella.

"Kuten tiedät jokaisen joka haluaa päästä Tropheumiin pitää etsiä kaikki kirjoitukset sekä"
Lucifer piti pienen tauon ollakseen ehkä hieman dramaattisemman kuuloinen, tosin toiseen se ei varmaankaan tehoaisi niin hyvin kuin hän olisi toivonut.
"Voittaa taistelussa kaikki hänen kuusi poikaansa, joista siis minä olen yksi"
Hän miltei huokaisi, sillä ei todellakaan ollut innoissaan ajatuksesta taistella ketään vastaan millään tavoin, tuskimpa Juudaskaan oli ajatuksesta hirvittävän innoissaan, kukaan ei kuitenkaan vielä ollut koskaan päässyt edes niin pitkälle.
"Ja kyllä jos yrität kiertotietä hän surmaa sinut"

Lucifer nosti hieman kulmiaan toisen puhuessa että hänen isänsä tulisi etsimään häntä. Tahtomattaan hän naurahti siihen.
"Isä ei lähde itse, sitä varten on meistä vanhin, EZriel hyvä ystäväni"
Lucifer puhui nyt varmemmin koska puhui suuresti koska kunnioitti veljensä voimaa, muttei tämän kykyä tulla toimeen muiden kanssa, sellaista asiaa kuin neuvottelu tai keskustelu ei ollut tälle kovin tuttu juttu.
"Isäni ei koskaan lähtisi itse, sitä varten meistä vanhin, on hänen vertaisensa voimiltaan muttei viisaudeltaan."
Hän huokaisi viimeiset sanat, nostaen kätensä puuskaan rinnalleen osoittaakseen sillä ettei todellakaan luottanut siihen että veli koskaan tekisi viisaita ratkaisuja elämänsä missään vaiheessa.

Poika myönsi, ettei kukaan muu olisikaan tullut tähän enkeleissä epäilemättä klaustrofobisia tunteita aiheuttavaan tilaan jota Rajin kutsui kodikseen.
"Onneksi törmäsin juuri sinuun", mies sanoi hymyillen. Hän huomasi, ties kuinka monennen kerran, muistuttavansa itseään millainen tuuri hänellä oli käynyt.

Lucifer onnistui pienen hetken ajan kuulostamaan dramaattiselta kertoessaan vastuksista ennen kuin lisäsi olevansa yksi noista kuudesta. Se.. pilasi vaikutelman vahvoista pojista koska nuorukainen jonka Rajin näki edessään ei ollut hänen silmissään vahva - ainakaan fyysisesti. Hän luonnollisesti arvosti muunlaistakin vahvuutta ja herkyyttä mutta he puhuivat nyt taistelemisesta.
"Ystäväiseni, lisäyksesi ei paranna uskottavuuttasi", mies totesi. "Olen siis kukistanut yhden kuudesta. Se lienee jonkinlainen alku."
Hänellä ei ollut aikomustakaan taistella poikaa vastaan. Rajin piti itseään jo muutenkin voittajana.

Valitettavasti poika tuntui puhuvan totta. Isä ei lähtisi tornistaan edes poikansa vuoksi - mikä ei kertonut paljoakaan isän rakkaudesta. Demoni huomasi, ettei enkeleiden perheiden välejä voinut väittää sen paremmiksi kuin hänen kaltaistensa.
"Ja arvaten hän lähettää toisiksi vanhimman, jos kukistan vanhimman veljesi?" punatukkainen demoni kysäisi kiinnostuneena. Kenties hän ei pystyisi kukistamaan tuota enkeliä voimassa, mutta Rajin luotti älyynsä. Hän oli aivan yhtä turhamainen kuin muutkin demonit ja nosti itsensä mieluusti muiden yläpuolelle.
Tietenkin hänen pitäisi udella pojalta, minkälaista tämän EZrielin älyn puute oli. Oliko se harkitsevaisuuden puutetta, jollaista nuorelta mieheltä saattaisi olettaa.

Tosiaan, Lucifer oli ollut se ainut idiootti, muut olivat tarpeeksi viisaita ja Judas liian pelokas, hän olisi luultavasti lähtenyt itkien karkuun jopa ensin niin lempeältä vaikutanutta Raijinia. Vaikka hän oli peloissaan oli hänelle sen verran kuitenkin ylpeyttä että ärsyyntyi toisen voitonriemuisesta asenteesta.
"Niin tosiaan"
Hän sanoi hieman murjottavalla äänellä, tietäen kuulostavansa äärimmäisen lapselliselta siten. Mikä ärsytti häntä vielä enemmän, koska hän oli pitänyt aina itseään muita veljiään viisaampana.

Luciferin oli pakko puistella päätään toisen sanoille.
"Minun voittamistani ei voi oikein pitää saavutuksena, sen olet todistanut tänään"
Lucifer nöyrtyi sen verran, hänelle oli todistettu se hyvin. Nyt kaikki riippui siitä ottaisiko hän tästä kaikesta opikseen, miten ikinä tämä tilanne päättyisikään.
"Alku se on sitä en väitä etteikö se tosiaan sitä olisi"
Hän kääri kätensä ympärilleen käytettyään niitä puhuessaan ensin. Räpäyttäen siipiään taas, se johtui hermostuneisuudesta ja pelosta, siipien liikuttaminen helpotti sitä. Vaikkei hän kyennyt lentämään, antoi siipien liikuttaminen jonkioloisen tunteen vapaudesta.

Lucifer nosti hieman kulmiaan, uskaltaisiko hän puhua kuinka paljon EZrielistä toiselle. Hän oli aina ajatellut tätä voittamattomana, mutta toisen olemus ja puhetyyli saivat kylmät väreet kulkemaan hänen selässään.
"En tiedä, silloin hän tulee luultavasti itse, koska kukaan meistä ei ole vahvempi kuin vanhin meistä"
Lucifer nosti pitkän hoikan etusormensa huulilleen miettien.
"Hän on taistelija koko sielultaan. Hän vihaa häviämistä ja heikkoja. Hän ei arvosta kuin voimaa. Kirjaviisaus ja yleensä tieto on hänestä yli arvostettua eikä hän ymmärrä lukemista tai korkeaakulttuuria yleensä. Häntä kiinnostavat vain taistelut sekä aseet"
Luciferista tuntui mukavalta puhua veljestään, se sai pojan rentoutumaan hieman ja jopa hymyilemään, hieman alakuloisesti tosin. Kaikki se mitä hän ei veljessään ymmärtänyt, hänen vastakohtansa, tuntui yllättävän tutulta ja lohdulliselta yht äkkiä.

Mies hymähti pojan sanoille. Niin, Luciferin voittaminen ei ollut mikään saavutus, kuten hän oli tänään todistanut.
"Hienoa että olemme samaa mieltä", punatukkainen demoni totesi hymyillen. Tämä oli alku, vaikkei kummoinen alku ollutkaan. Jos hän olisi saanut jonkun vahvemman pojan vangittua, hän olisi voinut onnitella itseään voimistaan ja älystään. Hän ei kuitenkaan voinut väittää, että olisi pahoillaan siitä, että oli saanut juuri Luciferin kiinni.
Hänellä oli kaikki raajat tallella -- ainakin ne, jotka hänellä oli ollut tallella jo ennen kuin hän tapasi pojan. Hän ei ollut joutunut taistelemaan, kamppailemaan ja uhmaamaan voimakasta vihollista.
Rajin oli ainoastaan houkutellut pojan ansaan.

Demonin itsevarma äänensävy näytti saavan enkelin hermostumaan. Hänellä oli syytäkin, puhuihan hän miehen kanssa, joka kylmäverisesti suunnitteli, miten kukistaisi pojan vahvana pitämän veljen.
"Joten saisin kaksi vahvaa vastustajaa kimppuuni", mies totesi. Tietenkin hän voisi sekoittaa keskenään edellisen suunnitelmansa ja tämän. Voittaa pojan ja sen jälkeen livahtaa isän ohitse tornille.
Lucifer tarjosi hänelle tietoiskun vanhimmasta veljestään. EZriel kuulosti olevan juuri niitä voimanjanoisia nuoria miehiä joilta puuttui tervettä harkintaa jollainen mies oli olettanutkin tämän olevan.

Oli väärin luulla, että Rajin ei olisi ollut vahva. Hän oli vahva - mutta oliko hän tarpeeksi vahva? Hän voisi testata sitä mutta mieluummin hän pelaisi varmanpäälle eikä ottaisi turhia riskejä. Hänen pitäisi keksiä tapa, jolla hän saisi väkivahvan demonin ansaansa, josta tuo ei karkaisi.

"Isoveljesi kuulostaa ihastuttavalta persoonalta."

Lucifer ei sanonut mitään, lähinnä alistui siihen mitä oli tehnyt tai mitä ei ollut tehnyt. Hän ei ollut vieläkään tehnyt minkäänlaista vastarintaa, tosin, hän ei todellakaan pitänyt väkivallasta eikä ollut kummoinen taistelija, asiaa ei parantanut se että poika oli lähes tiedoton omista kyvyistään ja se vähä mitä hän niistä tiesi inhotti häntä. Lucifer vihasi tuskaa, tai sen tuottamista, hänestä oli typerää taistella henkensä edestä vain huvin vuoksi. Edes hänen aseestaan ei olisi hyötyä tässä tilassa, olihan se jousi.

"Niin, jollei isä lähettäisi muita veljiä ensin. Luultavamminkin. EZriel on ehkä vahvin muttei todellakaan viisain, mutta en tarkoita että hän olisi täysin aivokuollutkaan."
Lucifer katsoi mitään näkemättä eteensä, hän kuvitteli veljensä eteensä ärsyntyneellä ilmeellä. Hän pohti, olisiko Raijinista voittamaan hänen veljeään, mikä tahansa oli mahdollista ja vaikka hän oli tyhmä ollutkin ei se tarkoittanut ettei Raijin olisi tyhmä vastustaja, olihan tämä sentään demoni. Lucifer huokaisi, hän alkoi pelätä pahinta.

Luciferin oli pakko nauraa demonin sanoille.
"Ihastuttava tosiaan."
Hän sanoi suorastaan kyyniseen sävyyn.
"Pikemminkin mielipuoli, hieno kohde seurata raivohullun käyttäytymistä"

Mies hymähti. Hän ei ollutkaan olettanut, että EZkiel olisi tyhmä. Sana, jota hän haki oli ennemmin harkitsematon. Tässä enkeli taisi olla lähes demonin vastakohta sillä punatukka piti itseään erittäin harkitsevaisena, henkilönä jolla oli jalat maassa.
"En epäillytkään sitä. Jos näin olisi, isäsi kiintymys tuskin kohdistuisi kaikista veljistäsi vanhimpaan", demoni totesi. "Mutta mitä vahvempi hän on, sitä varomattomampi hän on. Jos on tottunut elämään vahvimpana ei pysty huomaamaan saalistajia."
EZkiel epäilemättä oli kuin komea taivaalla kiitävä kotka tai merien suuri saalistaja. Niilläkin oli kuitenkin vihollisensa - ja Rajin oli päättänyt, että hän voittaisi tuon mitä vahvimman olennon.

Lucifer ei vaikuttanut kyyniseltä nuorukaiselta mistä syystä hänen seuraava lausahduksensa sai miehen yllättymään.
"Osasin päätellä sen", Rajin sanoi. "Mutta minulla ei ole ollut ennen mahdollisuutta tarkkailla raivohullua lähietäisyydeltä."
Punatukka iski silmää.

Lucifer katsoi demonia hieman kummastuneena. Naurahtaen. Se oli perheen sisäinen tieto, mutta mitäpä hän sitä salailisi, ei hänen veljensäkään salannut sitä, hän ei vain puhunut siitä.
"Nii-in, EZriel tosin vihaa isää enemmän kuin ketään muuta, hän vihaa kaikkia ja kaikkea, mutta kaikkein eniten hän vihaa isää. Kuitenkaan"
Lucifer mietti että EZrieliä olisi voinut luulla helpostikin ohjailtavaksi sen vihan tähden, Lucifer alkoi miettiä, kääntyisikö hänen veljensä oikeasti isää vastaan kun saisi siihen tilaisuuden.
"Jostain syystä hän ei kuitenkaan voi kääntyä isää vastaan tai uhmata hänen tahtoaan, oli kerran todistamassa kun Isä miltei tappoi hänet koska EZriel vastusti hänen tahtoaan. Kyse oli nuorimman veljen pelastamisesta"
Lucifer katsoi demonia, tämän saalistaja puheessa oli perää.
"Isä itse on kouluttanut EZrielin, joten hän ei ole hävinnyt aikoihin, ehkä sellainen tekisi hänelle hyvää"
Hän sanoi täysin rehellisesti. EZriel oli kuumapää joka luotti voimaansa ja osaamiseensa.

"Oletko ihan varma että haluat ottaa sen riskin?"
Enkeli kysyi hieman huvittuneena. Mitä enemmän hän puhui sitä vähemmän hän tunsi pelkoa, sillä sai itsensä keskittymään muuhun kuin siihen tunteeseen. Vaikka sydän löi edelleen rinnassa kovempaa kuin normaalisti, oli hänestä toisaalta huvittavaa käydä sellaista keskustelua henkilön kanssa joka oli hänet vanginnut.

Lucifer osoittautui erittäin puheliaaksi nuorukaiseksi. Rajin ei ollut uskonut saavansa hänestä tällaista tietolähdettä tai että poika kaiken lisäksi antaisi hänelle vinkkejä siitä, miten hän voisi kukistaa tuon väkivahvan isoveljen.
Viha sokaisi helposti. Sen avulla hän epäilemättä saisi EZrielin ansaan ja jos se olisi tarpeen, pystyisi provosoimaan vastustajansa, saamaan tämän raivon valtaan. Kenties tuolla enkelillä ei ollut fyysisiä heikkouksia, ainakaan mitään sellaisia mistä Rajin voisi hyötyä mutta henkisiä heikkouksia tuntui löytyvän sitäkin enemmän.
Lucifer vahvisti miehen epäilyt siitä, että Ezriel oli tottunut olemaan vahvin.
"Häviäminen aina välillä tekee meille kaikille hyvää", mies totesi huulillaan vino hymy. "Kuten myös huijatuksi tuleminen, se kasvattaa meitä henkisesti. Veljesi tosin saattaa olla jo henkisen kasvun saavuttamattomissa."
Jos olisi, sen parempi hänelle. Silloin hän kykenisi kukistamaan tuon enkelin uudemmankin kerran, jos se olisi tarpeen.

Lucifer kysyi yllättäen, oliko hän varma, että haluaisi ottaa sen riskin.
"Elämä ei olisi elämisen arvoista, jos emme välillä irroittelisi", mies totesi huulillaan kiero hymy. "Lisäksi, jos olen tarpeeksi fiksu, se ei ole mikään riski."
Mies hymyili.
"Enkä voi väittää, ettenkö olisi kohtalaisen nerokas joten älä ole turhaan huolissasi."

Lucifer nyökkäsi, oli ehkä hieman inhottavasti ajateltu, ainakin hänen mielestään, mutta hän tunsi eräänlaista uteliaisuutta siitä miten toinen mahtaisi saada hänen veljensä voitettua, häviö tarkoittaisi tietenkin ettei hän vapautuisi, mutta viisastuisiko veli siitä ja muuttuisi. Luciferista tuntui pahalta ajatella niin, mutta toisaalta, hän halusi veljensä muuttuvan niin kovasti.
"Niin, sitä oppii kuinka tyhmä on"
Lucifer sanoi hieman huvittuneena, vaikka se edelleen kirveli hänen ylpeyttään.
"Jos saat jotain läpi sen tiheän kallon niin onnittelen sinua siitä saavutuksesta, silloin voit jo pitää itseäsi Isääni suurempana henkilönä koska hänkään ei siihen kykene"
Tosin, ehkä juuri siksi veli ei halunut oppia mitään Isältä kun vihasi tätä niin, perhesuhteet saattoivat olla joskus rasite, EZrielille hänkin oli rasite ja inhosi sitä. Se sai hänet tuntemaan aina vain suurempaa häpeää nykyisestä tilanteestaan.

"Kuulostat ihan EZrieliltä"
Hän totesi ensimmäiseen lauseeseen.
"Siitä ei ole epäilystäkään ettet olisi fiksumpi kuin veljeni."
Siivet värähtivät taas hieman ja muutama sulka putosi lattialle.
"En, en ole huolissani, miksi olisin, olisi minun onneni jos kuolisit siinä taistelussa"
Lucifer hieman yllättyi, hän ei oikeasti toivonut kenenkään kuolemaa, sanat olivat vain karanneet häneltä. Hän nosti hämmentyneenä toisen käden sormet huulilleen. Mikä oli saanut hänet sanomaan niin ilkeästi. Hän tunsi katumusta sanojensa johdosta.

Rajin hymyili vinosti. Lucifer epäili, ettei hän onnistuisi takomaan järkeä EZrielin paksuun kalloon, eihän siinä ollut onnistunut poikien isäkään. Punatukka ei hetkeäkään epäillyt, etteikö tehtävä olisi ollut hänellekin hankala.
"Oliko tuo haaste?"
Hän oli ulkopuolinen ja oletettavasti enkeliä heikompi. Sellaiselle häviämisestä ei voinut kuin oppia - jos ei oppisi tilanteesta mitään, silloin kyse ei enää olisi pelkästä härkäpäisyydestä.
"Minä pakotan hänet oppimaan."
Kuten sanottu, Rajin ei ollut tästä niin varma, kuin antoi ymmärtää. Sillä ei kuitenkaan todellisuudessa ollut mitään väliä, oppisiko enkeli vai ei. Se ei Rajinin juonta pilaisi vaikka jättäisikin oppimatta.

Jälleen kerran punatukka sai kuulla kuulostavansa EZrieliltä.
"Sitten hän ei voi olla niin tyhmä, kuin annat ymmärtää", mies totesi. Hän oli mielissään siitä, että Lucifer piti häntä veljeään fiksumpana vaikkei oikeastaan tuntenut häntä.
Se, ettei toista haitannut hänen kuolemansa, ei demonia hetkauttanut - oliko hän odottanut jotain muuta? Luciferin tilanteessa hän olisi ollut samaa mieltä, hän tosin epäili ettei olisi koskaan voinut joutua tällaiseen tilanteeseen.
"Joskus siepattu kiintyy vangitsijaansa", demoni totesi. "Kohta huomaat toivovasi voittoani."
Rajin kallisti päätään.
"Tosin se, että haluat minun kuolevan on vain... loogista. Ja järkevää."

Lucifer katsahti toista hieman alta kulmain.
"Kyllä jos haluat ottaa sen niin"
Hän vastasi, olisi mielenkiintoista tietää saisiko Raijin tosiaan opetettua hänen veljelleen jotain juonillaan. EZriel oli tarpeeksi tyhmä mennäkseen halpaan. Jonakin päivänä tämä ehkä johtaisi isän rinnalla armeijan taivaaseen. Tai sitten ei, luultavasti EZriel kuolisi ennemmin kuin koskaan alistuisi mihinkään isän tahdon alla. Toinen sanoi pakottavansa tämän oppimaan. Mihin Lucifer naurahti huvittuneena, nostaen kätensä sen peitoksi, hän ei halunnut loukata.
"Pakolla et saa mitään aikaan, hän suuttuu vain enemmän"
Tosiaan, siten isäkin yritti, tosin maanittelukaan ei auttanut, eikä veli ollut ahne joten lahjominenkin oli täysin turhaa.

Lucifer katsahti tätä hieman kummastuneena.
"Tyhmä hän on ja jääräpää"
Tosin se saattoi olla sukuvika, olihan hänkin vastoin veljensä käskyä lähtenyt ja vaelteli, tosin isä ei kieltänyt sitä joten silloin hänellä oli periaatteessa lupa siihen. Demonin sanat kiintymisestä saivat pojan hämmentymään ja punastumaan, se oli niin ärsyttävä ajatus että hän joutui hetken nielemään kiukkuaan.
"Toivot vain!"
Hän sanoi hieman kovempaan ääneen kuin oli tarkoitus, hän oli suivaantunut pelkästä ajatuksesta. Niin, olihan se järkevää, vihata sitä joka oli hänet vanginnut, paljon loogisempaa kuin tähän kiintyminen. Typerä ajatus, täysin järjetön ja idioottimainen. Lucifer suorastaan närkästyi pelkästä ajatuksesta.

Miehen sanat saivat Luciferin punastumaan - tuota poikaa oli niin helppo lukea! Tosin Rajin luki häntä omalla narsistisella tavallaan joka ei välttämättä ollut lähelläkään totuutta. Poika kenties kielsi hänen sanansa, mutta se sai miehen ainoastaan hymähtämään.
"Miksi minä sellaista toivoisin?" demoni totesi. "Tosin olisihan se huvittavaa. Ja kuten sanoin, ei mitenkään harvinaistakaan."
Olihan sitä tapahtunut aikaisemminkin. Lähes jatkuvasti, kun henkilöitä siepattiin.
"Joten jos veljesi ei saavu pian pelastamaan sinua, huomaat kutsuvasi minua isoveljeksi."

Rajin loi mietteliään katseen poikaan. Minne hän lukitsisi pojan siksi aikaa, kun tuo olisi täällä? Rajin ei aikonut viettää koko aikaa sisällä kyhjöttäen, hän kaipasi muutamia mustanpörssin tuotteita vangitakseen Luciferin veljen.
"Oletko nälkäinen, poikaseni? Väsynyt?"
Punatukka nousi ylös.
"Minulla on valmisteluita tehtävänä."

Lucifer ei sanonut mitään kysymykseen vaan sen sijaan käänsi katseensa toisesta kuin suutahtaneena, vaikka viha kohdistuikin häneen itseensä. Enkeli ei tiennyt mitään sellaisesta, että joku voisi tykästyä kaappaajaansa, hän ainakaan ei uskonut että sellaista tapahtuisi hänelle, toki, hänet oli osoitettu tiedoissa puuttelliseksi mitä ikävimmällä tavalla. Hän värähti toisen heittäessä mahdollisuuden että hän kutsuisi tätä isoveljekseen. Ajatus oli inhottava eikä hän tahtonut uhrata sille enää yhtään enempää ajatusta siitä asiasta.

Hän katsahti demonia, totta kai tämä olisi huolissaan siinä suhteessa ettei hänestä olisi hyötyä kuolleena. Lucifer huokaisi.
"Tee valmistelusi, en minä mihinkään katoa lukitusta huoneesta."
Enkeli sanoi yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä.
"Tosin"
Hän sanoi selaillen hajamielisesti kirjaa jonka oli nostanut käsilleen.
"Minua kiinnostaa miten aiot voittaa veljeni taistelussa"
Norjat sormet kääntelivät sivuja ja Lucifer tunsi suurta halua uppoutua sen teksteihin jos hän onnistuisi siinä, hän voisi edes hetkeksi unohtaa kurjan tilanteensa ja häpeän joka poltteli ikävästi kuin lauma muurahaisia.
"Ei sillä että kertoisit itse, mutta saanpahan tietää viimeistään kun vapaudun"
Hän jatkoi, vaikkei uskonut sanoillaan mitään tehoa olevan. Mutta hän jaksoi uskoa siihen että EZriel, kaikesta huolimatta, pelastaisi hänet. Lucifer nimittäin tiesi, että hänen veljensä mieleen ei edes tulisi, kuten ei ollut hänenkään mieleensä, että kyseessä saattaisi olla jonkinmoinen ansa. Toisaalta, ajatus huvitti häntä, toisaalta huolestutti. Entä jos EZriel tosiaankin häviäisi tai pahempaa, kuolisi, hänen tähtensä.