Luonnon louhima

//Sinisilmä ja Gillian tervetuloa//

EZriel ei pahemmin ollut sitä tyyppiä joka tuli lähteille rentoutumaan. Hän seisoi pahantuulisen näköisenä erään lähteen edessä kädet nyrkissä lanteilla. Hänellä oli kuitenkin muistoja tästä paikasta, miksi hän olikin niin pahantuulinen. Kulmat olivat vihaisessa kurtussa ja jos joku olisi nähnyt hänet siinä tämä olisi saattanut kuvitella hänen jäädyttävän vettä katseellaan. Sen hän olisi ehkä tehnytkin, jos olisi ollut oikeastaan pahalla päällä. Tyytymätön hän oli, se että jokin paikka herätti niin vahvan tunteen jostain menneestä sai hänet tyytymättömäksi.
Hän ei mielellään muistellut niitä aikoja, kun oli maannut täällä, jokainen lihas ruumiissaan niin kipeänsä ettei ollut kyennyt liikkumaan, maannut vain ja pitänyt itseään yhden käden varassa uppoamasta kuumaan veteen. EZriel nyrpisti nenäänsä ja siirsi ajatuksen pois päästään. Hän irroitti katseensa tosin hieman vastahakoisesti lähteestä, kääntyen ja alkaen pahantuulisesti pohtia missä Gillian mahtoi olla. Hän siirsi pahantuulensa siihen että oli muka vihainen, ehkä hieman oikeasti olikin, sen sijaan että olisi myöntänyt itselleen edes hetkeksi että paikka herätti hänessä jonkinlaisia tunteita, siis muita kuin vihaa.

Hän jäi kuuntelemaan, joka puolelta kuului jonkinnäköistä liplatusta ja jostain jopa ajoittain sihinää, muuten oli aivan hiljaista. EZriel oli hieman tylsistynyt muttei antanut itsensä vajota siihen että olisi alkanut leikkiä vedellä ja muodostaa keskelle kuumia lähteitä kummallisia jää patsaita, sitäpaitsi, niiden kasassa ja jäässä pitämiseen tällaisessa paikassa tarvittiin alituista voimankanavoimista, ei sillä ettei EZriel olisi siihen kyennyt tai jaksanut, hän ei vain viitsinyt vaivautua. Sellainen oli typerää, joskin olisi käynyt hyvästä harjoituksesta ja enkeli päättikin että jonakin kauniina päivänä tosiaan tulisi harjoittelemaan voimiensa kanavoimista, sillä täällä se olisi haastavaa, ei tietenkään läheskään niin haastavaa kuin kuuman laavan keskellä tai jonkin tulidemonin läheisyydessä mutta menisi paremman puutteessa vallan mainiosti.

EZriel supisti siipensä kasaan, muutaman kerran niitä kahauttaen jotta sai niihin kertyviä pisaroita ravisteltua pois ja ilmaa sulkien väliin jottei kosteus pääsisi sinne niin helposti, tosin, koska vesi oli höyryä se tunkeutui sinne pakostakin mikä ärsytti enkeliä vielä enemmän. Hän olisi voinut viileentää ilmaa ympärillään niin paljon että vesi olisi muuttunut nesteeksi ennen kuin ehti kerääntyä iholle tai siipiin. Sitäkään hän ei kuitenkaan tehnyt, muuta kuin sen verran ettei hänen hiuksensa lässähtäneet ihan kokonaan, hän inhosi sitä että muistutti hiukset suorina ja päänmyötäisinä hieman heikompia veljiään.[i]

Gillian

Kävellessään kohti määrättyä tapaamispaikkaa Gillian selasi vasta kirjastosta löytämäänsä vihkosta. Vaikka hän olikin keskittynyt vihkon selaamiseen hänen kaikki aistinsa olviat silti valppaina ja terävinä kaiken varalta. Hän myös tavallaan pelkäsi sitä, että EZriel tekisi yllätyshyökkäyksen heti harjoituksen alkuun ikään kuin jonkinlaisena kokeena, mutta tyttö uskoi vahvasti, ettei mitään tällaista tapahtuisi, kunhan vain kuvitteli.

Enkeli tunsi pikkuhiljaa ihollaan kuumistä lähteistä nousevan vesihöyryn lämpimiä pisaroita. Hän ei pitänyt kamalasti lähteistä nousevasta kosteudesta, siitä tuli aina kamalan märkä olo, vaikkei välttämättä edes ollut kastunut. Hiukset lihmusivat päätä vasten jos niitä ei muistanut heilutella tarpeeksi ja vaatteetkin tuntuivat imeytyvät vähän ihoon kiinni. Kuitenkin, alue olisi oikein sopiva harjoitteluun, sillä se oli kostea, höyryinen ja maa oli luikas; juuri sopivasti haastetta jo pelkästään maaston osalta. Gillianin mielestä oli oikein hyvä, että hän pääsi harjoittelemaan vähän normaalista poikkeavimmilla alueilla.

Gillian saattoi ja erottaa EZrielin seisovan vähän kaueampana ja nopeasti tyttö sujautti vihkon pieneen reppuunsa, jota kantoi olkapäällään. Hän oli ottanut repun mukaansa voidakseen laittaa sinne rievun ja puhdistusainetta, jos vaikka tämän miekka sotkeentuisi. Gillianin mielestä ase piti heti huoltaa kuntoon tai lika saattaisi pinttyä siihen kiinni - kuten veri Zawirin vetisessä, jonka hän oli nähnyt tavatessaan enkelin ensimmäistä kertaa. Ollessaan jo lähellä toista hän jätti reppunsa paikkaan, jossa ei olisi liian kosteaa tai märkää, ja käveli sitten EZrielin luo. Hän olisi tehnyt mieli tervehtiä toista samaan tapaan kuin hän tervehtii muita - iloisesti hiukkaamalla - mutta enkeli tyytyi nyökkäämään ja tervehtimään hillitysti. Hänen tuntui olevan vaikea keksiä mitään sanottavaa, mutta hipaistessaan puolivahingossa tupessa olevaa miekkaansa vyötäisillään tämä kysyi kuin ohimennen:
"Käytämmekö tänään aseita harjoituksissa?"

EZriel tunsi toisen läsnäolon tämän lähestyessä muttei reagoinut siihen mitenkään, hän ajatteli omiaan miettien muunmuassa miten hän toista opettaisi, hän ei voisi käyttää samoja metodeita kuin hänen isänsä oli käyttänyt häneen, tyttö kuolisi samantien tai jos ei kuolisi vammautuisi ja sitten koko aseen antaminen olisi ollut turhaa. EZriel purasisi rystystään ajatuksissaan, laskien sen kuitenkin takaisin lanteilleen ja kääntyi toisen puoleen tämän ollessa tarpeeksi lähellä.
Enkeli pisti merkille tämän kantaneen mukaanaan laukkua jonka oli hylännyt hieman kauemmas, hän nosti hieman toista vaaleista kulmistaan osoittaen kuinka turhana piti sellaista että kantoi jotain laukkua mukanaan, ehkä se oli joku naisten juttu.

Hän hymyili selvästi tyytyväisenä toisen käden hipaistessa miekkaansa. Se sai enkelin värähtämään mikä näkyi lähinnä siipien liikkeenä sillä ne reagoivat hänen lihallisesta ruumiistaan asiaan kaikkein voimakkaimmin. EZrielistä toisen kysymys oli mitä mainioin, hän innostui itse ajatuksesta suunnattomasti ja oli jo lähes pikkupoikamaisessa malttamattomuuden mielentilassa kun puisteli hieman päätään.
"Voimme, mutta ensin haluan opettaa sinulla muutaman perusasian, myöskin"
Hän katseli arvostellen toisen siipiä ja tuhahti.
"Tahdon että tästä päivästä alkaen alat treenata lentämistäsi, sillä siipien käyttö taistelussa on käytännöllistä"
Hän oli hetken hiljaa kuin miettien ja lisäsi sitten.
"Jollet sitten halua suojella niitä enemmän kuin minä omiani, sinulla kun niitä on vain piskuiset kaksi"
Hän sanoi äänessään selvää provokaatiota, hän halusi samalla nähdä oliko toista kuinka helppo hermostuttaa, sillä omien tunteidensa taistelussa hillitseminenkin saattaisi olla ihan hyvä asia, toisaalta, toinen oli viime taistelussa kiinnittänyt hänen huomionsa juuri sillä tahdollaan.

"Lopussa voin näyttää sinulle muutaman perusasian miekalla mikä sinun on hyvä oppia ja harjoitella, olisi myöskin hyvä jos sinulla olisi joku tasoisesi tai sinua tasokkaampi jonka kanssa miekkailla, voin tuoda miekan joskus mukaani"
EZriel tuhahti lauseen loppuun, ilmaisten siten inhonsa miekkoja kohtaan.
"Parasta olisi sinun kannaltasi kuitenkin nähdä muidenkin tapoja ja tyylejä, ottaa oppia sellaisesta."

Gillian

Enkeli piti kasvoillaan koko ajan tyyntä ilmettä ja asentoaan vakaana, sillä hän tahtoi näyttää toisen silmissä skarpilta ja siltä, että olisi periaatteessa koska tahansa valmis harjoituksiin. Hän tahtoi antaa mahdollisimman hyvän kuvan itsestään. Alistuvalta hän ei kuitenkaan tahtonut edes vahingossakaan näyttää, sillä sellainen hän ei edes tahtonut olla. Vaikka toinen olikin huomattavasti Gilliania kokeneempi ja vahvempi hän ainoastaan piti toista kunnioituksen kohteena.

"Selvä" hän vastasi toiselle ja yritti pitää innostuksen poissa äänestään.
"Tahdon että tästä päivästä alkaen alat treenata lentämistäsi, sillä siipien käyttö taistelussa on käytännöllistä, jollet sitten halua suojella niitä enemmän kuin minä omiani, sinulla kun niitä on vain piskuiset kaksi", hän kuuli EZrielin sanovan. Gillian ei tästä pahemmin välittänyt sillä se oli täysin totta. Tytön siivet muutenkin olivat päässeet vähän laiskistumaan kun hän ei ollut niitä käyttänyt, mutta oli silti jo pikkuhiljaa alkanut niitä treenata ja kykeni jo ihan sulavaan lentämiseen metsämaastossa ainakin.
"Kyllä, lupaan harjoittaa niitä enemmän", hän sanoi nyökäten mutta hymyili samalla vienosti merkkinä siitä, ettei ottanut ollenkaan itseensä toisen huomautusta.

Gillian oli kamalan malttamattomana sillä hän olisi tahtonut ja harjoitella, vaikka siitä taatusti kunnon rääkki tulisikin. Hän ei kuitenkaan viitsinyt hoputtaa toista - jos EZrielillä vaikka olisi vielä sanottavaa - ja koki hoputtamisen törkeän epäkohteliaaksi.

EZriel katseli toista huvittuneena hymyillen, hän tekisi toisesta vielä sellaisen taistelijan jolle oli ominaista se että tämä oli koko ajan valmiina, hänen ei tarvitsisi esittää taidokasta ja mahtavaa vaan hänestä tulisi sellainen. Hän ei kuitenkaan kieltänyt toista vielä, jos Gillian jatkaisi sen sijaan esittämistä vielä muutaman kuukauden harjoituksen päästä hän karsisi sellaisen toisesta pois heti. Vaikka enkeli olikin lyhytpinnainen ja kärsimätön oli hänessäkin se puoli joka kyllä jaksoi odottaa.

Toinen lupasi harjoittavansa siipiä, EZriel väräytti omiaan, se oli sama kuin nyökkäys hänen kohdallaan. Hän katsoi toista hieman arvioiden, tämä ei selvästikään ollut moksiskaan hänen äänensävystään tai ärsytyksestän. Se korjaantuisi pian, mutta juuri nyt hänellä ei ollut mielenkiintoa sellaiseen vaan hän halusi päästä harjoittamaan toista.
"Minä olen huono opettaja, saatan tappaa sinut jos innostun"
Se oli toteamus, hän antaisi toiselle vielä yhden mahdollisuuden pakenemiseen. Hän päästäisi kyllä toisen menemään jos tämä oli tullut katumapäälle, mutta hän myös metsästäisi toisen kuoliaaksi.

EZriel oli nyt täysin kääntyneenä toiseen katsoen tätä kulmat kurtussa.
"Minä en opeta sinua kädestä pitäen, minä opetan sinua taistelulla, tekniikkaa saat oppia muilta"
Hän katsoi toista ankarasti, hänellä ei olisi aikaa tuhlattavaksi siihen että alkaisi ohjata toisen jokaista askelta.
"Kuitenkin"
EZrielin jäiset silmät pysähtyivät hetkeksi, kokonaan, kuin joku olisi pysäyttänyt ajan heidän ympäriltään.
"Saat esittää kysymyksiä joihin saatan vastata"
Sen verran myönnytystä hän oli valmis antamaan, typeriin kysymyksiin hän ei vastaisi.
"Oletko valmis, saat vetää ensimmäisenä aseesi, en käytä kykyjäni vielä ensimmäisellä kerralla, jos siis pystyn pidättelemään itseäni."
Hän virnisti ilkeästi, mikä antoi sellaisen kuvan ettei enkelillä ollut mitään aikomuksia välttämättä estellä itseään millän tavoin.

Gillian

Gillian värähti hieman kuullessaan, että EZriel saattaisi tappaa hänet jos innostuisi liikaa. Kuitenkin, Gillian ei antanut sen häiritä itseään sillä, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan, hänestä oli parempi kuolla taistellen harjoituksissa kuin kyvyttömyyden vuoksi vihollisen tai pedon kynsissä. Tosin hänellä ei kyllä ollut edelleenkään mitään aikomuksia kuolla, hän aikoi sinnitellä ja pysyä elossa.

"Ymmärrän", tämä vastasi ja nyökkäsi terävästi päällään jonka jälkeen hän meni valmiusasentoon ja laittoi kätensä sivuille. Vaikka EZriel tiesi, että tämä käyttäisikin asetta, teki hän jo luonnolliseksi muodostuneen tavan myötä niin, että hän ei näyttänyt mielellään etukäteen mitä oli tekemässä. Hän vilkaisi nopeasti silmällään sivuilleen, tämäkin oli tottunut tapa tarkistaa, ettei ympärillä ollut muita häirötekijöitä ja ampaisi sitten eteenpäin kohti EZrieliä. Hän tiesi, että ei tulisi luultavasti osumaan toiseen tai jos osuisikin, niin se ei tekisi suurta vahinkoa. Hän tiesi viime taistelustaan, että EZrielin keho ei ollut heikko ja toisen refleksit olivat vertaansa vailla. Se ei kuitenkaan estänyt Gilliania yrittämästä. Päästyään tarpeeksi lähelle hän vetaisi esille miekkansa ja yritti vetää sen esiin niin, että saisi siinä samalla voimaa iskeä toista viistosti kylkeen. Jos enkeli yrittäisi iskeä toista vatsaan hän olisi itse helpommin tulilinjalla, joten hän päätti mennä sivulle, jotta pääsisi nopeasti toisesta kauemmas jos isku menisi ohi ja toinen kävisi vastaiskuun.

EZriel pisti merkille toisen värähdyksen ja nopean toipumisen, se oli hieno ominaisuus toisessa, ei pitänyt jäädä miettimään sellaisia asioita kuin mahdollinen kuolema taistelun tiimellyksessä, sillä mikään ei harhauttanut sen pahemmin. Enkeli seurasi tarkkaan toisen liikkeitä nauttien huvittuneena jokaisesta yrityksestä hämäykseen tällaisessa vaiheessa kun oli juuri puhuttu että aseita saisi käyttää. Toisaalta, näin se oli paljon huvittavampaa. Myöskin tämän silmäily ympärilleen, EZriel ei antaisi kenenkään häiritä heidän taisteluaan, tosin enkeli oli täysin tietoinen että oli niitä taistelijoita jotka tarvitsivat apua toisilta ja laittoivat väijytyksiä, mikäpä sen parempi paikka kuin lähteet missä näkyvyys oli lyhyt ja lämpö ja kosteus helposti häiritsevä tekijä taistelussa.

Enkeli katseli toisen liikkeitä kuin hidastettuina, hänestä oli hienoa katsella toisen kekseliästä iskua vetää miekka huotrasta vasta aivan lopussa, tilanne olisi ollut aivan eri jos hänelläkin olisi ollut ase, sillä silloin toisen olisi ollut parasta käyttää miekkaa suojaamiseen, iskun sijaan, hänellä ei kuitenkaan ollut asetta kädessä joka mahdollisti toiselle yrityksen. Myöskin kylki oli valintana mainio, joskin hänen teki mieli todistaa toiselle samantien että sellainen saattoi olla myöskin väärin tähdättynä kohtalokasta myös tälle. Sillä jos miekka jäisi kiinni kyljen luihin sen irrottaminen ei kävisi ihan hetkessä.

EZrielin ruumis liikkui ilman suurempia käskyjä, hän oli ehdollistanut ruumiinsa taistelulle joten suurin osa liikkeistä tapahtui ilman sen kummempia käskyjä häneltä itseltään. Hän kääntyi kääntäen kätensä niin että pitkä kultaisen värinen ranneke otti iskun vastaan. Kuului kilahdus ja enkeli jännitti kätensä jokaisen lihaksen pysäyttääkseen iskun ja oli jo tähtäämässä vapaalla kädellä toista suoraan kasvoihin. Hän ei todellakaan aikoisi säästellä edes harjoittelussa kenenkään kasvoja, varsinkaan kun naisilla yleensä oli sellainen käsitys että ulkonäkö oli kaikki kaikessa. Sellainen pinnallisuus ajaisi pian typeriin virheisiin. Oli opittava olemaan välittämättä sellaisista. Myöskin, niinkuin hän itse, olisi hyvä saada toisen refleksit toimimaan nopeilla iskuilla niin että tämä osaisi väistää ne ajattelematta.

Gillian

Gillianin isku pysähtyi suoraan toisen kultaiseen rannekkeeseen, vähän kuten Gillian oli aavistellutkin. Tai siis, hän ei tiennyt tarkalleen millä tavalla EZriel hänen iskunsä pysäyttäisi mutta hän oli varautunut siihen. Kuten viimeksi heidän taistellessaan, vastapuoli yritti tähdätä kasvoihin. Tätäkin Gillian oli arvellut mahdolliseksi mutta ei luonnollisestikaan ollut kyennyt etukäteen miettimään mitä hän tarkalleen ottaen tekisi. joten hänen olisi vain yritettävä nopeasti improvisoida jotain.

Nopealla liikkeellä enkeli yritti heilauttaa itseään siten, että saisi hieman rannekkeeseen painuneen miekkansa avulla pieneen ja kevyeen kehoonsa vauhtia, yhdellä, kierätävällä käsiliikkeellä irrottaisi siinä samalla miekkansa ja tasoittaisi sitten lyhyen ilmalentonsa siivillään. Hän oli harjoittanut niitä viimeaikoina hieman ja ne tottelivat jo erittäin hyvin häntä, vaikka niissä ei pahemmin sellaista iskunkestävää voimaa ollutkaan, kuten EZrielillä. Sellainen voima kuitenkin oli Gillianin haaveena, sillä jos hän tahtoi pärjätä hänen tulisi myös oppia vahvistamaan yhtä heikkouksistaan, tässä tapauksessa siipiään.

Tuntiessaan toisen ottavan vauhtia hänen kädestään EZriel taisteli hetken vaistoaan vastaan, sillä vaisto käski häntä rentouttamaan käden, pudottamaan sen alas saadakseen toisen kompastumaan, milloin hän olisi voinut iskeä toista suoraan polvella vatsaan. EZriel kuitenkin vakuutteli ruumiilleen ja itselleen ettei halunnut tappaa toista, mihin hänen liikkeensä yleensä, poikkeuksetta, aina tähtäsivät. Tyttö nousi siivilleen ja EZriel näytti jopa hieman tyytyväiseltä. Viime kerralla toinen oli käyttänyt niitä äärimmäisen vähän, hän toivoi että tämä olisi oppinut nyt sen kuinka suuri voimavara siivissä oli taistelun kannalta.

Enkeli ei kuitenkaan tuhlaillut aikaansa kehuihin, se ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan, vaan EZriel kävi päälle. Hän oli silmänräpäyksessä ilmassa toisen edessä, valmiina iskemään toista kierrepotkulla suoraan kylkeen, tosin harhautuksena, oikeastaan hän halusi tekosyyn väistää toisen iskun niin että joutuisi vetämään eturuumiinsa kumaraan iskeäkseen toista napakasti kämmentyvellä ranteeseen jolla tämä piteli miekkaa. Saadakseen toisen pudottamaan sen yhteen lähteistä jos tuuri kävisi.

Idea miekan pudotuksen takana oli se että kuka tahansa soturi saattoi olla vahva aseensa kanssa. Jopa hän luotti paljon aseensa voimaan taistelussa. Kuitenkin, hän oli kaatanut useamman kuin yhden taistelijan yllättämällä tämän aseistariisumisella. Kun tämä ylpeä asettaan kantava taistelija sitten menettikin tukensa ja turvansa hän meni paniikkiin. Ilman asettaan näistä tuli heikkoja ja pelokkaita. Aseen menetys ei saanut tuntua missään. Sellainen ei saanut olla häiritsevä tekijä, se ei saanut pelottaa. Aseen menetys piti olla saman tekevää. Vihollinen piti pystyä torjumaan aseetta vaikka tällä, olisikin ase ja noukkia oma mukaan kun se sitten siihen sattui. Liian moni typerys kuoli siihen että kurotteli asettaan.

Gillian

Gillian tajusi menneensä suoraan ansaan. Toisen käydessä heti päälle hän ei osannut lukea toisen liikkeitä kunnolla, vaan harhautuksen tuloksena EZreil sai iskettyä tyttöä suoraan ranteeseen niin, että Gillianin ote herpaantui ja hän menetti otteensa miekasta. Miekka putosi suoraan maahan kolahduksen seästämänä, mutta enkelillä ei jäänyt aikaa hakea sitä takaisin tai jäädä haikailemaan sen perään vaan oli keksittävä vain keino, jolla hän pystyisi väistelemään iskuja ilman miekkaa ja iskemään niitä itse. Toisarvoinen suunnitelma oli se, että hän saisi vielä taistelun tiimellyksessä tilaisuuden päästä miekan lähelle ja ottaa se taas käyttöönsä. Hän ei kuitenkaan alkaisi tähtäämään siihen, että saisin sen jossain vaiheessa, sillä oli erittäin varomatonta yrittää keskittyä samalla aseen ottamiseen ja toisen iskujen torjumiseen ja väistämiseen.

Enkeli ei antanut miekan menetyksen viedä tämän keskittymisestä sekuntiakaan, vaan rivakasti tämä päätti iskeä toista, lähelle kun oli nyt päässyt toisen hyökkäyksen johdosta. Gillian yritti iskeä EZrielin alimpiin kylkiluihin, sillä toinen oli iskua tehdessään vetänyt eturuumiinsa kumaraan ja näin antanut pienen paikan iskeä sivulle. Isku kuitenkin olisi vain pieni, mutta terävä ja kova napautus jalalla, sillä tämä tiesi EZrielin olevan reaktioissaan nopea ja jos isku epäonnistuisi, hänen olisi päästävä pian vähän kauemmas.

EZriel ei jäänyt katselemaan tai iloitsemaan iskunsa onnistumisesta, miksi olisi, sellainen vei taistelussa huomion muualle ja antoi viholliselle aikaa iskeä nopeasti takaisin. Enkeli ei antanut tyytyväisyytensä näkyä, toisen iskiessä heti takaisin, vaikka olikin äärimmäisen tyytyväinen päätökseensä jättää tämä nainen eloon sekä antaa tälle vielä käyttöön yksi asehuoneensa aseista. Tässä oli selvää potentiaalia taistelijaksi.
Hän antoi toisen iskun mennä läpi, sillä hän sai niin vangittua toisen. Vaikka toisen isku oli kivulias, se ei ollut lamauttava, Isä oli koulinut poikansa kestämään kovaakin kipua, sillä eihän ensimmäisen pojan, taistelijoista parhaimman pitänyt pelätä kipua vaan sietää sitä.

EZriel ei pelännyt ruumiillista kontaktia, kuka tahansa mies joka osasi taistella ei pelästynyt sitä että koskisi naiseen. Hän oli joskus taistellut sellaisiakin vastaan jotka karttoivat fyysistä kosketusta taistelussa kuin Taivaan Isän tappavaa ruttoa. Nämä kokivat sellaisen likaiseksi ja isän tahdon vastaiseksi. Sellainen heikkous oli helppo käyttää hyväkseen, EZriel oli siitäkin tyytyväinen, ettei Gillian pelännyt tai karttanut fyysistä kontaktia ollenkaan. Se olisi ollut jopa ihailtavaa hänestä, jos hän olisi osannut ihailla jotain.

EZriel yritti tarttua toista jalasta ja vetääkseen tämän iskun tuomalla voimalla eteenpäin, iskeäkseen toista voimalla vapaalla kädellään vatsaan päämääränä saada keuhkot tyhjenemään.

// Pahoittelen taas vähän hidasta peliä, nyt ovat kaikki kokeet onneksi ohi ja koulu on periaatteessa jo niin paljon voiton puolella, ettei siitä tarvitse edes murehtia ovo''''

Gillian

Iskun onnistuttuessa Gillian antoi, valitettavasti, ajatustensa herpaantua ja EZriel sai tämän jalasta tiukan otteen. Tuntiessaan otteen ja vetaisun jalassaan enkeli hätkähti ja hämääntyi mutta yritti silti pitää ajatuksensa selkeinä, vaikka tämän vaistot yrittivätkin ajaa häntä sekavaan tilaan, että seuraavaksi tulevaa iskua ei välttämättä sekaisuudessaan enää tajuaisi. Kaikki olisi nopeasti ohi ja seuraava asia jonka tajusi oli räjähtävä kipu. Gillian inhosi sitä kankeaa, sekavaa tunnetta enemmän kuin mitään.

Enkeli yritti saada tajuntansa takaisin selkeäksi samalla kun tunsi tulevansa koko ajan vaudin myötä toista enkeliä kohden. Tyttö kykeni näkemään toisen käden, joka oli hieman jännittynyt. Se tulisi taatusti kohti, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta minne. Gillian mietti nopeasti erilaisia vaihtoehtoja ja valitsi niistä oikeastaan arvaamalla yhden. Viime hetkellä Gillian kääntyi hieman ja sai kovan iskun suoraan olkavarteensa, jolla oli ottanut iskun vastaan hieman kehoaan jännittäen. Kipu oli kamala, se tuntui suorastaan räjähtävän ja vievän voimat enkelin kädestä kokonaan, mutta tyttö puri lujasti hampaitaan yhteen ja yritti päästä toisen otteesta irti. Gil yritti iskeä vastustajansa vapaalla jalallaan toiseen käteen ja samalla yrittäen hieman peittää toisen näkyvyyttä siivillään, saaden mahdollisesti hetken murto-osan hämäyksen ja saattaisi päästä toisen otteesta.

Suuren riskin tämä silti otti, sillä jos hän ei onnistuisi, olisi toinenkin jalka lukossa hänelle tulisi entistä tukalammat paikat.
"Myönnettävähän se on... EZrielin veroista vastusta en ole koskaan ennen saanut", hän ajatteli samalla purren hampaitaan entistä kovemmin toisiaan vasten, sillä käsi oli mennyt iskun seurauksena hirvittävän kipeäksi ja sitä ei kyennyt liikuttamaan kunnolla. Se toi enkelin mieleen erittäin hyvin heidän viime taistelunsa, jossa hän oli ottanut pahasti turpiinsa.
Kuitenkin taistelu väkevän vastustajan kanssa teki hänet jollain oudolla tavalla myös iloiseksi, onnelliseksi tai jotain, Gillian ei osannut oikein keksiä sille tunteelle nimeä. Hän oli joskus ajatellut sen olevan jonkinasteista masokismia, mutta tuli siihen tulokseen, ettei se sitä ole. Hän ei sinänsä nauttinut kivusta vaan enemmänkin siitä tunteesta, kun sai käyttää sekä aivojaan, että kehoaan taistelussa.

//ei haittaa, itsellä kanssa jumittaa kun työelämävalmennuksessa on menossa viimeisiä viikkoja ja kevätjuhla painaa päälle, itsellä jaksaminen hieman hukassa. Aika kovastikin joten ; D Eiköhän me molemmat pärjätä hyvin vaikka jumittaakin hieman//

EZriel oli tyytyväinen, isku ei ollut mennyt täysin perille mutta hän tunsi toisen jännittyneisyydestä sen tehneen kipeää. Se oli hyvä.
"Kipua oppii sietämään"
Hän totesi hiljaa, hän ei olettanut toisen välttämättä kuulevan, mutta jos tämä kuulisi hyvä niin. Tosin, EZriel ei ollut varma oppisivatko naiset koskaan olemaan valittamatta omista vaivoistaan. Sehän oli sille sukupuolelle tyypillistä toimintaa. Mikä inhotti häntä kovasti. Sellainen oli heikkoutta, liha oli pehmeää ja silloin myös sielu, eikä sellainen sopinut taisteluun. Enkelin tyydytykseksi toinen puri hammasta kivusta valittamatta.

Vastaiskuna hän sai käteensä vapaana olevasta jalasta, myöskin toinen nosti siipensä tielle niin ettei EZriel näkisi hetkeen mitään. Fiksua, muttei tarpeeksi hänen kohdallaan. EZriel nojautui hieman eteenpäin jotta näkisi toisen kasvot.
"Päästäksesi irti sinun olisi parasta vetää jalkaasi kerran yhdellä liikkeellä alaspäin."
EZriel sanoi välittämättä laisinkaan siitä oliko toinen tietoinen asiasta jo etukäteen. Hän käänsi katseensa käteen joka piteli jalkaa.
"Nilkka on niin paksu ettei koko kämmeneni yletä sen ympäri, sama ranteessa. Sorien väliin jää aukko josta karkaat yhdellä liikkeellä. Yritä, pääset irti paitsi jos murran nilkkasi"
Se oli puoliksi uhkaus, jos et pääse irti rankaisen sinua.

Gillian

Gillian kuuli toisen sanat. Tai hän ei ollut oikeastaan ihan varma kuuliko ne oikeasti vai kuvitteliko hän ne mielessään, mutta jos tilanne ei olisi ollut sellainen kuin nyt, hän olisi nyökännyt.
-"Päästäksesi irti sinun olisi parasta vetää jalkaasi kerran yhdellä liikkeellä alaspäin.", tämä kuuli EZrielin puhuvan.
-"Nilkka on niin paksu ettei koko kämmeneni yletä sen ympäri, sama ranteessa. Sormien väliin jää aukko josta karkaat yhdellä liikkeellä. Yritä, pääset irti paitsi jos murran nilkkasi"
Enkeli kuunteli tarkasti, hän imi tietoa sisäänsä ja kuvitteli mielessään tilannetta, kuinka liikkeen voimasta jalka, tai käsi, pääsisi irrottautumaan etusormen ja peukalon välistä. Kuvittelemalla mielessään tilanteen Gillian tunsi aina oppivansa hieman paremmin kuin ilman minkäänlaista mielikuvaa.

Nuori enkeli räpäytti terävästi siivillään itseään ja yritti samalla kääntää kehoaan niin, että pääsisi kiertoliikkeen tapaisella pyörähdyksellä toisen otteesta. Hän yritti liikuttaa samalla kiinniotettua jalkaansa saadakseen kaiken mahdollisen voiman, että kykenisi saamaan nopeasti nilkkansa irti vetämällä sen suoraan etusormen ja peukalon väliin jääneen pienen aukon välistä.

EZriel katseli tyytyväisenä kuinka toinen kuunteli tarkkaavaisesti hänen sanojaan ja onnistui upealla liikkeellä saamaan itsensä irti miehen otteesta. Enkeli värähti innosta, toinen oli miellyttävän nopea oppimaan ja soveltamaan tietoa. Hän paukautti siivillään itsensä toisesta hieman kauemmas, tyytyväisesti virnistäen.
"Olet hyvä oppimaan"
Äänessä kuultavaa tyytyväisyyttä.
"Sama pätee myöskin käsiin, jos joku ottaa kiinni ranteistasi pääset riuhtaisemalla irti siihen suuntaan missä väli on. Oli ote kuinka tiukka vain, olettaen tietysti ettei vihollinen ole murskannut luitasi ensin"
Hän jatkoi hieman vahingoniloisesti. Monikaan ei jäisi ihastelemaan siroja nilkkoja tai ranteita, jollei sitten ottaisi toisesta kiinni juuri sellaisissa aikeissa. Mistä sitä ikinä tiesi. Sellaisia henkilöitä enkeli inhosi. Hän vihasi monia asioita ja halveksi sitäkin enemmän monia muita ja yksi halveksuttavimmista oli sellainen joka halusi alistaa ja pilkata heikompiaan.
Hänen mielestään oli oikein tappaa heikommat, kaksintaistelussa varsinkin, mutta oman itsensä nostaminen korokkeelle muiden edessä heikompaa kiusaamalla oli halveksuttavaa ja sai ajatuksena enkelin niskakarvat nousemaan pystyyn vihasta.

EZriel ei kuitenkaan aikonut antaa toiselle sijaa hengähtää onnistumisen jälkeen vaan kävi uuteen hyökkäykseen, taaskin kohti toista. Iskeäkseen kämmensyrjällään toista kasvoihin. Hän otti vauhtia jarruttaen juuri ennen toista saadakseen jarrutuksen tuomasta edusta kiertoliikkeen jolloin hänen kätensä toimisi kuin heiluri.

Gillian

- "Kiitoksia", tämä vastasi nyökäten, äänessään muodollisuus. Hänellä ei ollut kesken taistelun aikaa nostaa tunteitaan esiin, sillä se olisi erityisesti tositilanteessa kohtalokasta. Tosin EZrielin harjoituskaan ei kyllä ollut kovin kaukana 'tositilanteesta', mieshän oli ilmoittanut jo alussa, että saattaa vahingossa tappaa Gillianin, jos innostuu liikaa. Siksi tytön täytyi olla koko ajan tarkkana, eikä antaa huomion herpaantua, vaikka niin olikin jo oikeastaan muutamaan otteeseen käynyt.

Tyttöä alkoi myös pikkuhiljaa ärsyttämään se, ettei hän saanut mitään tulosta aikaan. Tai ainakaan mitään näkyvää sellaista. Hän tulisi nääntymään, jos sama meno jatkuisi. Hän oli saanut myös osuman toiseen käteensä, tarkalleen ottaen olkavarteen, ja kipu häiritsi, mutta se ei ollut enää läheskään yhtä kipeä, kuin vielä hetki sitten.

Toisen tullessa kohti Gillian päätti olla väistämättä. Hän odotti paikoillaan toisen iskua, mitä sieltä tulisikin, ja alkoi pikkuhiljaa jännittää lihaksiaan. Enkeli lähestyi tyttöä nopealla vaudilla, ja Gil päätti nyt hieman testata itseään. Hän päätti panna parastaan, tai ainakin yrittää.
EZriel pysähtyi nopeasti, hyvin lähelle tyttöä, ja sivusilmällään Gillian näki, kuinka toinen samanaikaisesti alkoi heilauttaa kättään. Hieman arpapelillä tyttö laittoi kätensä raksia muistuttavaan puolustavaan asentoon, mutta ei unohtanut myöskään mahansa suojausta, vaan oli valmiina nostamaan samanaikaisesti myös toisen jalkansa polven ylös, jos isku ei tulisikaan kasvoihin. Kuitenkin, toinen oli jo useampaan otteeseen yrittänyt osumaa kasvoihin, joten Gillian uskoi, tai enemmänkin toivoi, että vastustaja tähtäisi siihen.

Isku tuli kohti tyttöä, ja onnekseen, tämän teki mieli miltei huokaista helpotuksesta, hän sai torjuttua kasvoihin kohdistuvan iskun omilla käsillään, eikä se edes käynyt kamalan kipeää. Iskun voimasta hän tosin oli pakostakin horjahtanut vähän taaemmas mutta pysyi silti edelleen samassa asennossa. Välittömästi hän yritti käydä vastahyökkäykseen. Tytön ideana oli, että hän työntäisi omilla käsillään toisen kättä hieman taaksepäin ja sukeltaisi sitten sivummalle ja iskisi nopeasti alavatsaan kyynerpäällään. Siitä hän kääntyisi poispäin ja iskisi toista vielä polvellaan, mutta iskupaikan hän luultavasti improvisoisi, jos onnistuisi edes kyynärpäällään.

EZriel huomasi että toinen kuunteli ja oppi eikä suhtautunut hänen neuvoihinsa ylimielisesti tai ottanut niistä itseensä. Se oli hyvä sillä niin hän kykenisi opettamaan toiselle tehokkaammin asioita. Vaikkei kummoinen opettaja siinä mielessä ollutkaan. Hän oli aistivinaan myös pientä turhautumista toisesta ja hymyili tyytyväisenä. Hän opettaisi pian toiselle että sellainen saattaisi taistelussa olla hyvinkin ratkaisevaa. Sillä se vaikutti aina taisteluun ja sen osapuoliin. Virheitä teki nopeammin kun tuli kiire saada taistelu päätökseen.

Hyökätessään EZriel katseli kuinka toinen oli jo ottanut opiksi sen verran että tiesi mihin enkeli oli tähtäämässä, tämä oli hienoa sillä hän pystyisi luultavasti vastaisuudessa hämäämään toista sillä että antaisi tämän olettaa hänen olevan kaavoihin kangistunut ja iskevän aina samaan paikkaan.

Onnistuessaan torjumaan hänen iskunsa tyttö työnsi häntä taaksepäin, enkeli luki tämän ruumiinliikkeitä, hän mietti ensin väistävänsä, mutta muutti suunnitelmaansa ja antoi iskun mennä suoraan läpi. Kipeäähän sellainen teki, kipu ei ollut kuitenkaan mitään uutta hänelle eikä tyttö iskenyt kuitenkaan niin kovaa että hän menettäisi jotain tärkeitä elimiään. Hän aukaisi koko suojauksensa nähdäkseen kuinka tämä reagoisi siihen että sai vihollisen niin sanotusti armoilleen. Tästä tulisi mielenkiintoista, hän pohti mielessään hymyillen leveästi.

Gillian

Gillian tunsi olevansa miltei riemuissaan siitä, että tämän isku onnistui. Kuitenkin, hänestä alkoi tuntua jopa hieman epäilyttävältä, että EZriel ottaisi osumaa niinkin heikosta iskusta, minkä tyttö oli tehnyt. "Tuntuu siltä, että hän antoi iskun 'mennä läpi' ihan tahallaan. En tosin tiedä, kuuluuko se tämän suunnitelmaan vai tahtooko hän testata minua...", enkeli mietti mielessään. "Niin tai näin, parasta silti yrittää parhaani ja olla erityisen tarkkana!", hän vielä lisäsi aiemman aatoksensa perään. Tyttö mietti, kuinka iskisi mahdollisimman tehokkaasti, mutta kuitenkin niin, ettei ottaisi liikaa riskejä ottaa itse osumaa. Hän muisteli mielessään nopeasti oppimiaan liikkeitä. Osan hän oli oppinut käytännössä, osan katsellessä vierestä soturienkeleiden harjoituksia Taivaassa, ja muutaman hän muisti niiltä ajoilta, kun hän oli saanut joiltain enkeleiltä vinkkejä taipaleensa alussa.

Yksi liike kuitenkin tuntui pyrkivän tämän mieleen muita vahvemmin. Hän muisti pari päivää sitten löytämänsä mielenkiintoisen vihkosen, joka oli täynnä vanhoja kuvia. Eräässä kuvassa oli kuvattuna kuvasarja kahdesta taistelevasta, joista toinen, siivekäs demoni, kävi toisen kimppuun ilmasta. Liike, jota toinen oli suorittamassa, oli eräänlainen pyörähdysliike. Kimppuun käytiin suoraa edestä ja liike aloitettiin pyörimällä siipien avulla nopeasti, ikään kuin pora. Vauhdin ollessa tarpeeksi suuri ei syöksytä pää edelle kohti, vaan käännytään niin, että isku saadaan osumaan napakasti molemmilla jaloilla, ja heti siitä voidaan syöksyä esimerkiksi taakse lukko-otteisiin tai mihin tahansa muualle, tilannetta palvelevaan kohtaan.
"...tai niin kuvasta voisin ainakin päätellä", hän ajatteli, mutta hänellä ei ollut enää aikaa muuhun ajattelemiseen. Oli kokeiltava iskua välittömästi.

Enkeli uskoi, että saisi siipiensä avulla kehoonsa tarpeeksi nopean liikkeen iskua varten. Vaikein kohta olisi luultavasti käännös, sillä hän ei ollut koskaan ennemmin kokeillut vastaavaa, eikö oikeastaan tiennyt toimisiko se. Henkeään jännityksenkaltaisesta tunteesta vetaisten hän alkoi ottaa salamannopeasti vauhtia siivillään ja kävi suoraan EZrielin kimppuun yrittäen iskeä jaloillaan toista suoraan keuhkojen alapuolelle - jos siis onnistuis kierreliikkeessään, ennen kuin EZriel ehtii tehdä mitään muuta.
"Se on menoa nyt...", Gillian ajatteli.

EZriel kiinnitti huomiota toisen suhtautumiseen iskun perille menosta. Tämä selvästi oli tyytyväinen mutta myöskin epäileväinen, tyytyväisyys oli hyvästä sillä se valaisi toiseen toisaalta uskallusta kokeilla jotain erilaista, kun edes jotain perusiskuja olisi mennyt läpi. Tosin EZriel ei odottanut naisenkeliltä mitään suurta ja ihmeellistä, mistäpä tämä olisi sellaista oppinut. Hänellä ei ollut mitään suuria odotuksia, jollei sitten aseen osalta mutta sen käyttäjältä ei niinkään. Mutta senhän takia hän oli ajatellut tämän kanssa taistella ja tätä opettaa, vaikka se hieman tylsältä kuulostikin.

Sitten tyttö tekikin jotain uskomatonta ja repäisi liikeen jonka käytöstä hän oli kuullut, muttei koskaan nähnyt sen käyttöä. EZriel ei kuitenkaan jäänyt laakereilleen kummastelemaan sillä tiesi että isku olisi äärimmäisen tehokas, sen näki liikkeestä samantien. Hänestä oli hienoa seurata toisen suoritusta kuinka se onnistui tehokkaasti niinkin heikoilla siipivoimilla.

Hän iski itseään hieman taaemmas ettei ottaisi iskua niin kovaa mutta päätti antaa sen tulla lähelle. Toinen oli valinnut hyvän iskukohdan ja vaikka hän olikin ottanut hieman takapakkia siivillään isku oli napakka ja voimakas. Tällaista kehitystä hän ei ollut osannut edes toivoa, Gillian oli osoittanut kykynsä hyvin varhaisessa vaiheessa. EZriel antoi itsensä pudota maahan tehden kiepin ilmassa päästäkseen putoamaan jaloilleen kuin kissa eikä selälleen. Hän onnistui laskeutumaan maalle, kovalle kivelle. Hän oli aluksi sinkoutumassa takaisin ylös kun ähkäisi hieman, isku olikin ollut kovempi ja painoi hänet lähes kouristuksenomaisesti koukkuun. Hän hymyili tyytyväisenä ja sen sijaan että olisi lähtenytkään suoraan hyökkäykseen käytti voimiaan sen verran että sai veden usvautumaan niin että katosi siihen kokonaan.

Hän pääsisi kokeilemaan toisen vaistoja hyökätessään niin ettei toinen näkisi häntä ollenkaan. Yleensä, hän ei käyttäisi niin juonikkaita ja pelkurimaisia keinoja, mutta oli hyvää harjoitusta tunnistaa hyvin pienistä asioista vihollisen hyökkäyssuunta, antaa vaistojen kehittyä, sekä opetella olemaan rauhallinen sellaisessa tilanteessa. Hyvin äkkiä hermot tekivät kohtalokkaita temppuja sellaisessa ympäristössä ja paineessa.

Gillian

Tytön isku oli EZrielin reaktioista päätellen onnistunut ainakin tarpeeksi. Gillian tunsi riemuntunteen onnistumisesta, mutta isku ei ollut myöskään häntä itseään säästellyt. Kipeässä kädessä veri oli pakkautunut kämmeneen pyörimisen vuoksi, ja koko kämmen oli punainen ja sitä kuumotti vietävästi. Lisäksi enkeli väsähti hieman ja jalkojen pienestä särystä päätellen hän ei ollut suorittanut iskuaan ihan tyylipuhtaasti.

Vastustaja kuitenkin onnistui luomaan ympärilleen usvaa, ja näin ollen Gillian ei voinut enää silmillään havaita toista. Hän laskeutui itsekin maahan - sillä tunsi, että maankamaralla olisi turvallisinta, kun vastustajaa ei voinut nähdä - ja tunsi hieman hikeentyvänsä, mutta yritti pitää päänsä kylmänä ajattelemalla. "Pahus, sinne katosi...", hän manasi mielessään. "Mieti...mieti... ajattele vaikka jäljittäjäkoiria! Nehän kuuntelevat ja nuuskivat ilmaa, eivätkä niinkään käytä silmiään...", tyttö selitti itselleen mielessään. Toisinaan, silloin kun hän oikein tunsi menettävänsä itsensä hallinnan, hän yritti ajatella, miten jokin toinen tilanteessa toimisi. Se oli Gillianin itsensäkin mielestä vähän typerää, eikä välttämättä nyt ihan tervettäkään, mutta se tuntui usein toimivan. Matkimalla toisten olentojen menettelytapoja saattoi selvitä yllättävistäkin tilanteista.
"Ehken nyt haistamaan kykene, mutta voin ainakin yrittää kuunnella...", hän mietti ja siirteli hieman katsettaan ympärilleen, jos vaikka erottaisi EZrielin varjon tai vastaavan usvasta. Toivotonta. Samassa Gillian huomasi maassa miekkansa. Se ei ollut kamalan kaukana, mutta matkaa toki oli ja olisi erittäin varomatonta lähteä hakemaan sitä nyt, kun hän oli menettänyt katsekontaktinsa vastustajaansa. Enkeli mietti, olisiko mahdollista, että EZriel laskeutui tarkoituksella miekan lähelle, saadakseen Gillianin ansaan. Mitään tyttö ei kuitenkaan tähän osannut sanoa, vaan päätti varoen, pienin askelin lähestyä miekkaa. Aina välillä hän pysähtyi kuuntelemaan silmät suljettuina, kuuluisiko vastustajasta mitään.

"Näkeeköhän EZriel minut?", hän esitti itselleen kysymyksen. Olisiko mahdollista, että nostattamalla usvan myös EZriel joutui käyttämään näkökykynsä sijaan muita aistejaan? Jos niin olisi, niin...
Nopealla liikkeellä Gillian liukui jaloillaan miekkaansa kohti, yrittäen saada sen haltuunsa. Jos hän saisi miekan ja EZriel reagoisi äkkinäiseen liikkeeseen, hän voisi käyttää miekkaansa toista vastaan. Erittäin pieni mahdollisuus oli, että toinen ei ollut nähnyt miekkaa, mutta mahdollisuus kuitenkin. Gillianin suunnitelma oli, että hän voisi usvan turvin yllättää vastustajan käyttämällä äkkinäisesti myös miekkaa, joka tähän asti oli ollut poissa ulottuvilta. Jos EZriel hyökkäisi samaan aikaan kun Gillian saisi miekan otteeseensa, hän voisi hyökätä toisen kimppuun välittömästi.

EZrielin ruumis tai vaistot pikemminkin, vaihtoivat toimintojaan. Hänellä meni aikansa tietenkin terästää kuulonsa, jonka piti tottu hiljaisuuteen ja veden liplatukseen. Tuntoaistiin sillä liikkeen varsinkin täällä kykeni aistimaan äärimmäisen tarkasti seisovasta ilmasta. Siipensä hän oli levittänyt sillä ne aistivat parhaiten, tosin liikkuessaan ne aiheuttivat vastaisuudessa valtavaa liikettä ilmassa mikä oli kuin hälytyskello. Mutta hän piti liikkeensä hitaina, ennen se oli ollut hänelle täysin sietämätöntä ja hän oli aina hävinnyt tällaisen taistelun malttamattomuutensa vuoksi. Hänen lihaksensa olivat jäykistyneet hä nen yrittäessä liikaa ja pakottaessa ne sellaiseen liikkeeseen mistä ei ollut mitään muuta kuin haittaa. Kuitenkin, oppiessaan lisää hänen ruumiinsakin oli sopeutunut ja kaiken avain oli se ettei pakottanut itseään mihinkään. Ruumis reagoi itse ja totuttautui uskomattoman nopeasti, tietenkin niitä piti hieman kouluttaa. Periksi antaminen ja tilanteeseen antautuminen oli paras keino.

EZriel äkkäsi Gillianin tämän lähtiessä suureen harppaukseen. Suunta ja nopeus kieli siitä että tämä tavoitteli miekkaansa joten EZriel päätti käyttää hyväkseen toisen keskittymistä aseen saamiseen ja hiipiä tämän taaksen päästäkseen yllättämään tämän näin. Ase toisi ehkä rohkeutta mutta pahin virhe mihin toinen saattaisi kaatua oli se että tämä luotti teräänsä niin paljoa että unohtaisi että se mitä tarvittaisiin eniten tällaisessa tilanteessa olivat vaistot.
Kun Gillian oli saanut aseen käteensä, EZriel lähes tämän takana. Siivet supussa jottei itse aiheuttaisi paljastumistaan. Hän valmistautui jännittäen ruumistaan kuin petoeläin. Hän aikoi iskeä toiselta jalat alta takaa, napakalla potkulla suoraan polvitaipeeseen, kuitenkin niin voimiaan iskun ehkä onnistuessa ettei murtaisi toisen jalkaa taipeesta. Jos isku osuisi hän käyttäisi hyväkseen tämän kaatumista ja kaataisi tämän suoraan alleen lukitakseen tämän ruumiin liikkumattomaksi.

Gillian

Samaan aikaan, kun hän sai otteen miekastaan, hän kuuli takaansa liikkeestä aiheutuvaa ääntä. Se ei ollut kovin kuuluva, mutta hiljaisessa ympäristössä sen saattoi silti kuulla. EZriel iski takaa ja Gillian reagoi hieman liian myöhään. Tuntiessaan iskun polvitaipeessaan tyttö yritti kääntää yläruumistaan siten, että saisi miekalla osuttua lähinnä sattumanvaraisesti johonkin. Se oli epätoivoista, Gillian tiesi, mutta häntä kismitti, että oli mennyt kuin mennytkin lankaan aseen suhteen, ja hänen mielestään oli parempi tehdä jotain kuin heittäytyä kokonaan toisen armoille.

Enkeli ei tiennyt, osuiko hän vai ei, sillä suurempi keskittyminen oli nyt siinä, että hän saisi kaaduttua nopeasti kyljelleen tai selälleen, että voisi puolustautua paremmin. Siivet oli nopeasti saatava alta pois, etteivät ne menisi murskaksi tytön oman painon alla, ja oli yritettävä päästä maassa puolustavaan asentoon niin, että hän voisi pitää kämmenillään päänsä suojassa ja käsivarsillaan kyljet suojattuna.
Tyttö tunsi, että sai ainakin hieman ennen maahan törmäämistä itsensä selälleen, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä EZriel tekisi. Gillian itse oli kuitenkin nyt äärimmäisen heikoilla, ja hänen olisi käytettävä tästä edespäin ainoastaan järkeään, jos tahtoi selviytyä tilanteesta. Jos hän pääsisi maahan asti selälleen, hän voisi yrittää potkaista itsensä taaksepäin ja siipiensä avulla päästä jaloilleen, mutta jos vastustaja onnistuisi tekemään jotain, hänen olisi taas vain yritettävä improvisoida ja toimia tilanteen mukaan niin hyvin, kuin kykeni.

EZriel hyökkäsi ja huomasi ilokseen toisen reagoivan häneen, tämä oli siis ainakin huomannut hänet jollain tasolla jossain vaiheessa, vaikkakin hän pääsikin yllättämään tämän kohtuullisen hyvin. Miekka meni nimittäin läheltä ja se olisi tehnyt pahaa jälkeä jos se olisi osunut. Nyt se vain onneksi hipaisi hänen ihoaan aukaisten hänen rintalihastensa kohdalle kauniin punaisen viivan. EZriel tuskin huomasi sitä, mutta pani sen kuitenkin merkille. Vauhtiaan enkeli ei hidastanut sillä toinen oli juuri huitaissut miekallaan niin että hän saisi toisella kädellä torjumalla estettyä miekkaa iskemästä tarttumalla käsivarteen. Olettaen tietenkin että hän saisi kädestä kiinni.

Hänen perimmäisenä tarkoituksenaan oli saada toisen molemmista käsivarsista kiinni ja saada ne lukittua kylkiin polvillaan jolloin saisi toisen tarkalleen armoilleen, käyttäessään jalkojaan hän saisi kätensä vapaaksi eikä toisen potkimisesta olisi haittaa sillä ne eivät ylettäisi, tosin polvella voisi osua napakasti selkään mutta voima puolittuisi eikä osuma olisi tarkka tai mahdollinen hänen painaessaan selkäänsä kaarelle.

Hänellä ei ollut aikeita tappaa toista, ei missään nimessä, niin innoissaan hän ei vielä ollut, vaan lähinnä saada tämä tuntemaan olonsa mahdollisimman epätoivoiseksi. Se oli osa oppimista. Tosin, hänellä oli vain olettamus siitä että naiset panikoivat heti ja alkoivat itkeä, tosin Gillian ei ollut kertaakaan osoittanut sellaista taipumusta eikä hän sellaista odottanutkaan niin paljoa kuin aikaisemmin olisi. Hän odotti pikemminkin hyvää vastavuoroista puolustusta.
Juuri se, teki toisen kanssa taistelusta hienoa, hän tunsi joka kerta oppivansa itsekin jotain uutta, kaikkien niiden tylsien taistelujen jälkeen joita hän oli joutunut käymään. Joku osasi osoittaa hänelle, että muutakin oli odotettavissa.

Gillian

Gillian kyllä onnistui päässä ilmassa selälleen, mutta EZriel kuitenkin sai otteen tytön kädestä. Tyttö ei jäänyt kaatumaan maahan asti, se olisi typerää, vaan tavallaan otti tukea toisesta ja siipiensä avulla hän sai itsensä parempaan tasapainoon.
Hän hengitti usvaista ilmaa raskaasti henkeensä yrittäessään katseellaan ja aisteillaan seurata, mitä vastustaja tulisi tekemään tullessaan hieman kohti toista.
Tuurin kautta hän onnistui huomaamaan toisen yrittävän ottaa kiinni myös toisesta kädestä, ja tyttö liikahti hieman vastakkaiseen suuntaan. Kuitenkin, hän oli siltikin aika moisessa kiipelissä. EZriel iskisi välittömästi jotain takaisin, ja Gillianilla itsellään ei ollut mitään suunnitelmaa, sillä hän ei kyennyt nopealla vilkaisulla löytämään mitään sopivaa iskupaikkaa. Hän itse oli toisen armoilla, tällä kertaa ihan kunnolla. Ainoa mahdollisuus, tai ainakin ainoa ajatus, joka tytölle tuli mieleen, oli yrittää riuhtaista äkkiä oma käsi irti toisen otteesta ja lentää hieman taaksepäin.

Yritys oli epätoivoinen, Gillian tiesi, mutta ainakaan hän ei yrittänyt alkaa potkimaan jaloillaan tai tekemään jotain vielä epätoivoisempaa, millä ei olisi mitään vaikutusta. Se saattaisi näyttää vain lähinnä huvittavalta. Hän kuitenkin muisti, miten EZriel oli neuvonut tätä silloin, kun enkelin nilkka oli toisen otteessa. Tyttö yrittikin tehdä samoin, mutta tällä kertaa vain ranteensa kanssa: Yrittää kääntää omaa kättään niin, että hän voisi heilauttaa kättä sen sivupuolella toisen peukalon ja etusormen välistä, johon jää yleensä pieni rako.

Enkeli sai samatien kiinni toisesta, tosin hän ei saanut vietyä suunnitelmaansa aivan loppuunasti, mistä hän oli samaan aikaan harmissaan että tyytyväinen. Hänen olisi pitänyt selvästi enemmän hyväkseen ruumiinpainoaan ja liikettään mutta oli tehnyt virheen ajatellessaan toisen kaatuvan vähemmästä. Hän ei saanut aikaan edes otetta toisesta kädestä ja tunsi jo aikamoista voitonriemua toisen puolesta, se oli hienosti ajoitettu ja väistetty. Se että oliko se jotain mitä toinen osasi jo luonnostaan hän ei tiennyt, vaikkei hän sitä ääneen sanonutkaan hiljaa mielessään hän kehui toista loistavasta toiminnasta.

EZriel oli tyytyväinen hänen otteensa pettäessä Gillianin käyttäessä samantien hyväkseen aikaisemmin todettua heikkoutta hänen otteessaan. Se että toinen kykeni niin nopeasti muistamaan ja soveltamaan sitä tietoa. Hänellä oli mennyt aina kauan oppia uusia asioita, mikä johtui siitä että hän oli aina fiksoitunut tekemään kaiken omalla tavallaan koska piti sitä aina parempana kuin mitä isä tai kuka tahansa muu oli yrittänyt hänelle näyttää.

Toisen karatessa hänen otteestaan EZriel kävi kuitenkin samantien uuteen hyökkäykseen estääkseen tätä saamasta otetta miekastaan. Hän ponnisti potkaistakseen toista kylkeen, sellaisella voimalla että vaikka isku ei menisi läpi hänellä olisi hyvät mahdollisuudet saada toinen putoamaan yhteen lähteistä ja onnistua kastelemaan niin tämän siivet kuin vaatteetkin rajoittaakseen tämän liikkeitä sillä tavoin. Kuuden siiven omistajana hän tiesi tasan tarkkaan mitä tarkoitti kun jokainen siipi kastui likomäräksi, toki hän sai sen muuttumaan jääksi, mutta se ei koskaan helpottanut tilannetta, arvatenkin päinvastoin pahensi asiaa. Minkä takia hän oli viettänytkin aikaansa paljon täällä harjoitellen. Jo pelkästään sen takia että oppisi olemaan innostuksissaan jäädyttämättä siipiään.

Gillian

Enkeli riemastui suuresti siitä, että onnistui pääsemään epätoivoiselta vaikuttavasta tilanteesta, mutta hän riemuitsi lähinnä vain päänsä sisällä. Hän yritti pysy tarkkana nyt, kun oli taas jotakuinkin vapaa. Pikkuhiljaa kuitenkin fyysinen rasitus alkoi hidastaa hänen liikkeitään ja kipu alkoi olla siinä rajalla, että sen sai vielä hallittua jotenkuten, mutta sen sietäminen alkoi myös kuluttaa jo vähän voimia.

Tästä syystä, vaikka hän luulikin jo hetken selviävänsä, hän ei saanut ajoissa torjuttua EZrielin potkua kylkeen. Potkun vaikutuksesta tyttö lennähti keveästi ja nopeasti lähimpään lähteeseen. Hän onnistui lentäessään naksauttamaan oikean siipensä niin, että se meni tunnottomaksi ja sitä ei kyennyt liikuttamaan. Luultavasti se kuitenkin oli vain nyrjähdys, tai niin Gil ainakin toivoi.

Nopeasti hän nousi pystyyn hieman täristen jo uupumuksesta, hänen kehonsa ei ollut kuitenkaan vielä ihan täysikasvuisen, ja jo se itsessään vei oman veronsa. Siihen mukaan vielä kaikki ruhjeet ja nyt vielä tuo siipi. Gillianista ei olisi enää kovinkaan pitkäksi aikaa pistämään hanttiin.
Raskaasti huohottaen tyttö katsoi EZrieliä, yrittäen arvioida, mitä tämä tulisi tekemään seuraavaksi. Hyökkäykseen hänestä ei olisi, hän saisi vain turpiinsa nopeammin, joten oli parempi koettaa parhaansa mukaan lukea vastustajan liikkeitä ja koettaa torjua niitä.
Märät siivet ja vaatteet painoivat hieman, mutta Gillian oli juuri nyt siitä onnellinen, että hän oli harjoitellut jo aiemmin taistelua myös ilman lentokykyä, joten taistelu mahdollisesti lentävää kohdetta vastaan ilman, että itse lensi, ei ollut mikään uusi juttu enkelille.

EZriel oli tyytyväinen siihen että oli saanut toisen paiskattua lähteeseen. Hänen ennen aikainen hymynsä kuitenkin hyytyi hieman. Hän pysähtyi, nosti kätensä lanteilleen ja katseli toisen olemusta joka oli selvästi jo hyytymässä, sitäpaitsi tämä näytti hieman arastelevan toista siipeään ja enkeli pohti oliko toinen mahtanut loukata sen äsken.
Muuten hän ei olisi välittänyt, muttei ollut varma toisen parantumisen tasosta, sillä jos siipi vaurioituisi pahasti, pystyisikö toinen enää koskaan käyttämään sitä.
Hän päätti kuitenkin jatkaa mutta seurata hieman tarkemmin, ei olisi hyvä jos hän kolhisi toisen jo nyt sellaiseen kuntoon että tämä saisi pysyviä vammoja, mutta hänen luonteeseensa ei kuulunut muista huolehtiminen, eikä olisi koskaan itse myöntänyt satuttaneensa itsensä. Toisaalta, toisen olisi hyvä oppia tuntemaan rajansa joten hän aikoi kokeilla mihin asti tämä päästäisi tilanteen ennen kuin pyytäisi lopetusta.

EZriel kävi uuteen hyökkäykseen antamatta toiselle enää isompaa aika väliä mitä oli jo aaatoksiinsa vajonneena ehtinyt antaa. Hän aikoi kylmästi hypätä perään, hänellä ei pahemmin sellaista asustusta ollut että se olisi häntä painanut tai hidastanut, siivet hän vetäisi suppuun ja pahimmassa tapauksessa pystyisi niiden lämpötilaa laskemaan niin ettei lämmin vesi hidastaisi häntä mutta antoi nyt luonnollisen ilman sulkien välissä estää turhaa kastumista.

Hän oli pian lähteessä, hän jatkoi siitä että saisi toisen menettämään lähteessä jalansijansa, hän saisi pelkällä omalla massallaan halutessaan toisen pysymään pinnan alla, näin hän asian näki. Parasta olisi saada toinen horjahtamaan omasta painosta. EZriel oli pidempi joten vesi ei hidastanut hänen liikkeitään samalla tavoin kuin lyhyemmän henkilön. Hän kävi hieman suorempaan hyökkäykseen sormet tällä kertaa koukussa niin että saisi toisen kurkusta kunnon otteen. Jos hän onnistuisi hän pystyisi pakottamaan luultavamminkin toisen pään pinnan alle, tosin epävarmaa oli se pitäisikö hänen märkä otteensa tai miten toinen reagoisi hänen hyökkäykseensä, EZriel tunsi pientä, ilahduttavaa kihelmöintiä ruumiissaan pelkästä innostavasta odotuksesta siihen mitä toinen tarjoaisi hänelle tällä kertaa.

Gillian

Gillianin suurin ongelma saattoi olla se, ettei hän osannut lopettaa ajoissa. Kivuista huolimatta tämä aina vain puri hammasta. Hän ei oikeastaan koskaan ollut osannut huolehtia itsestään kuin vasta sitten, kun alkoi hengenlähtö olla hyvin pienestä kiinni.

EZriel kävi suoraan kimppuun, eikä Gillianista EZrielin kehonkieli näyttänyt siltä, että hän olisi tekemessä mutkikkaampaa liikettä, kuin ensialkuun yksinkertaisen kuristusotteen. Gillian muisteli, että vauhdissa tehtyyn kuristusotteeseen löytyi ainakin yksi vastaisku. Tai siis, Gil muisti sillä hetkellä vain yhden. Hän ei ollut joutunut kamalasti tekemisiin kuristusotteiden kanssa, hänhän oli enemmän niitä, jotka taistelivat aseilla, mutta oli hän luonnollisesti niidenkin kanssa joutunut tekemisiin.

Enkeli laski painopisteensä alas - sillä tavoin hän kykeni keskittämään painonsa paremmin, eikä hän tällä tavoin liikkuisi niin paljon, jos hänen oma liikkeensä, jonka seuraavaksi tekisi, epäonnistuisi.
Tyttö odotti EZrielin olevan lähellä - mutta sen verran lähellä, että hänellä olisi vielä mahdollisesti epäonnistuneen liikkeen jälkeen sekunti tai pari aikaa väistää ehkä johonkin suuntaan - ja kun tämän käsi ojentuisi kuristusotteeseen, Gillian yrittäisi vasemmalla kädellään kääntää toisen rannetta hieman oikealle. Sen jälkeen hän laittaisi oikean kätensä oman vasemman kätensä ja Ezrielin käden välistä tämän saman pidellyn käden päälle. Sen jälkeen hän irrottaisi vasemman kätensä ja yrittäisi vastustaja käteen hieman nojautuen päästä potkaisemaan tätä siihen kohtaan selässä, mistä siivet alkavat. Jos toisen siivet eivät olisi olleet niin vahvat - kuten tyttö oli todistamaan joutunut aiemmin - hän olisi kiertänyt taakse ja yrittänyt käydä takakautta kurkkuun kiinni.

Jos hän onnistuisi pääsemään loppuun asti liikkeessään, hän saisi hyvällä lykyllä ja osumalla siiven tai pari lukkoon, eli niitä ei voisi hetkeen käyttää. Luultavasti silloin hän yrittäisi päästä kurkkuun kiinni, mutta Gillian ei ajatellut vielä näin pitkälle, vaan keskittyi täysillä siihen, mitä oli tekemässä. EZrielin kanssa oli tytön mielestä parhain keskittyä juuri käsilläolvaan hetkeen.

EZriel näki toisen vaihtavan painopistettään ja tunsi eräänsorttista riemua siitä ettei toinen ollut vielä luovuttamassa. Hän tunsi myös kihelmöintiä niskassaan, toinen yrittäisi jotain, enkeli näkisi mielellään mitä tällä oli mielessä. Hän ei pysäyttänyt liikettä vaan jatkoi, huomatakseen toisen tarttuvan käteen jonka hän oli ojentanut kuristusotteeseen. EZrielin silmät seurasivat upeaa liikesarjaa tarkasti ennustaakseen mihin toinen sen veisi. Lämmin vesi kuohusi heidän liikkeidensä voimasta ja peitti alleen voimakkaansa kaikki muut äänet. Jäänsiniset silmät kiinnittyivät kokonaan siihen mitä toinen sai aikaan.

Toinen pääsi iskemään häntä selkäpuolelle ja EZriel tunsi kuinka tämä iski häntä siipien juureen. Se tuntui samalta kuin olisi iskenyt kiukkusuonen kovaa johonkin terävään. Se löi hänen toisen puolen keskimmäisen sekä ylimmän siiven täysin lukkoon. Kipua se ei niinkään tuottanut, tai tylsäksi kivuksi sitä olisi ehkä sanonut sillä se ei ollut terävää laatua. EZriel kuitenkin tiesi ettei kykenisi hetkeen liikuttamaan niitä kahta siipeä sillä ne olivat lähes tunnottomat, jäljellä oli enää alasiipi ja toinen puoli, joka ei kuitenkaan taipunut taakse niin hyvin että hän olisi päässyt iskemään niillä toista. Sitäpaitsi, jokainen joka on lyönyt kiukkusuonensa kovaa tietää miltä se tuntuu ja siksi hän ei ehtinyt reagoida muillakaan siivillään senkään vertaa.

EZriel ei jäänyt kuitenkaan miettimään sen enempää vaan valmistautui heittäytymään niin että kun toinen olisi hänen takanaan, taaksepäin ponnistuksella saadakseen toisen itsensä ja vastaan tulevan reunan väliin, hyvällä tuurilla hän saisi sillä tavoin iskettyä tältä ilmat pihalle tai ainakin joko kaadettua tämän veden alle tai vedettyä jos saisi pitävän otteen. Kovin kaunis ja kuvauksellinen se liike ei olisi, mutta taistelussa ei tarvittu upeita opittuja mahti liikkeitä, niistä oli joskus apua, mutta parhaimmat iskut olivat niitä jotka tehtiin silloin kun halu säilyä hengissä kehitteli ne ex tempore. Tosin, EZriel nyt ei pelännyt henkensä puolesta, mutta ei koskaan ollut arvostanut hyppyheikkejä jotka eivät pysyneet paikallaan ja huitoivat vain ruumiinosiaan, yleensä hän seivästi nämä kesken hypyn tai kyllästyessään joko jäädytti nämä paikoilleen sopivaan paikkaan tai iski kerran kunnolla nassuun jolloin sai kummastuneen ilmeen kohoamaan vastustajiensa kasvoille.

Gillian

Tyttö tiesi, että tämän voimat ehtyivät koko ajan, ja hän ei enää kauaa tosissaan jaksaisi. Siitä syystä hän päätti panna peliin nyt kaiken, minkä vain kykeni nykyisillä voimillaan.
Iskun onnistuessa Gillian tunsi suurta riemua, sillä hän ei ollut totta puhuakseen edes odottanut, että saisi iskunsa vietyä niin pitkälle. Nyt, kun EZrielin siivistä kaksi oli poissa pelissä, hän pystyisi kokeilemaan itse kuristusotetta. Tytön täytyi kuitenkin vielä ihan hivenen miettiä, mitä hän tekisi. Jos hän pääsisi kurkkuun, riittäisivätkö hänen voimansa mitenkään? Jos hän saisi painonsa keskitettyä oikein ja hän pääsisi kurkkuun kiinni, hän voisi yrittää vetää vastustajaa omalla painollaan taaksepäin, jolloin toinen ei voisi liikkua ilman, että tämän hengitystiet tukkeutuisivat.
Kuitenkin, Gillian pelkäsi mielessään, että tällainen kuristus ei tepisi EZrieliin. Enkeli oli yliluonnollisen vahva, joten ei olisi suuri yllätys, jos homma ei toimisi. Mutta periaatteessa verenkierron pitäisi tälläkin olla jotakuinkin normaali, joten jos hän painaisi kurkkua tarpeeksi, hän pystyisi pysäyttämään väliaikaisesti verentulon päähän, josta seuraisi väliaikainen tajuttomuus, tai ainakin pyörrytyksen tunne.
Siis jos hän nyt edes kurkkuun pääsisi. Vastus ei varmasti antaisi helpolla siihen mahdollisuutta, vaikka paikka olikin nyt jotakuinkin auki.

Gillian kieri alkuperäisen suunnitelmansa mukaan toisen taakse, kokoeron vuoksi yrittäen hypätä toisen kurkkuun kiinni. Kävi kuitenkin niin, että tyttö ei osannut ennakoida EZrielin seuraavaa liikettä kunnolla, ja hypätessään vastustaja lähti heittäytymään taaksepäin tarkoituksenaan selvästi saada Gillian litistetyksi. Jos tyttö ei olisi ollut läpimärkä ja tämän toinen siipi olisi kantanut, hän olisi ehkä hyvällä tuurilla pystynyt estämään litistymisen lennähtämällä hypyn yhteydessä nopeasti ylös. Nyt kuitenkin tilanne oli toinen, ja Gillianin epäonneksi hänen ilmansa onnistuivat lentämään pihalle saaden aikaan kouristuksenomaisen liikeen. Tilanne alkoi näyttää epätovoiselta, sillä tytön voimat olivat jotakuinkin nyt mennyttä. Hän ei jaksanut liikkua enää juurikaan.
Ainoa asia, joka enää tytön mielessä kävi, oli käydä toisen siipien kimppuun, jotka eivät vielä iskun jäljiltä olleet ihan terässään. Gillian ei kuitenkaan kyennyt tekemään sitä. Hän tiesi, että siivet olivat enkelille melko välttämättömät, ja siipien kaikki vammat eivät parantuneet. Jos hän olisi ollut jotain muuta vastassa kuin EZrieliä, hän olisi yrittänyt melko epätoivoisesti raadella siipiä viimeisillä voimillaan, niin raukkamaiselta kuin se kuulostikin. Oman hengen ollessa kyseessä kaikki keinot olivat sallittuja, ja usein siipiin kohdistuneet iskut saivat enkelit hätkähtämään hieman ja keskittymään siipien suojeluun, koska ne olivat tärkeä. EZriel tuskin reagoisi edes samalla tavalla, mutta kuitenkin.

Lämmin vesi vartalolla toimi samaan aikaan EZrielin kannalta mukavana lisänä taisteluun. Vesi oli elementtinä äärimmäisen edukas hänelle mutta harjoittelun kannalta raskas valinta. Sillä sen paino ja lämpö sai äkkiä ruumiin ja sen luonnolliset vaistot sekaisin. Se miksi niin moni hukkui vaikka osasi uida johtui siitä ettei varsinkaan lämpimässä vedessä osannut arvioida oikein vartalonsa kynnystä jaksaa. EZriel tiesi siitä olevan apua itselleenkin yhtä paljon kuin siitä oli Gillianille, miksi hän aikoi käyttää tätä paikkaa useamminkin. Se oli itse asiassa sen hetkinen päätös. Mutta sitä ei kenenkään muun kuin enkelin tarvinnut tietää.

EZriel onnistui yrityksessään saada toinen kaatumaan hänen mukanaan. Äänestä päätellen hän oli onnistunut jopa iskemään tältä ilmat pihalle. Tässä vaiheessa oikea taistelu olisi ollut lähes voitettu. Mutta enkeli oli aistivinaan toisen epäröivän, mikä sai hänet tuhahtamaan.
"Kun harjoittelet kanssani, kohtele minua kuin henkilöä joka haluaa viedä henkesi, koska jos alat tuolla tavoin pehmoilemaan minun kanssani saatan menettää hermoni ja oikeasti tappaa sinut."
Hän varoitti, toiveena saada Gillian toteuttamaan sen suunnitelman mitä oli miettinyt.

"Jos minä haavoituin hyökkäyksestäsi niin pahasti että kuolen tai vammaudun se on oma vikani."
EZriel oli aika varma että toinen kävisi joko hänen kurkkuunsa tai siipiinsä käsiksi sillä niin tämä saisi aikaan pahinta vahinkoa ikinä. Helposti käyttämättä suurtakaan voimaa.
"Vai joko olet niin äärirajoillasi ettet kykene enään edes liikkumaan?"
Hän nauroi pilkaten. Hänhän oli vasta lämmitellyt. Enkeli toivoi saavansa toisen provosoitua hyökkäämään vielä viimeisen kerran. EZrielin teki mieli huokaista ääneen. Millä hän selittäisi naiselle että tahtoi tämän taistelevan aina, kuin olisi kyse hänen hengestään, jos hän alkaisi itse riehumaan tosissaan tässä vaiheessa hän pian oikeasti surmaisi tämän ja siihen hänen huvinsa sitten jäisikin.

Gillian

Se, mitä EZriel sanoi oli ihan totta, ja Gilliania hävetti, että hän ei ollut enää tehnyt mitään vastaan. Kuunnellessaan toista tyttö sai sellaisen käsityksen, että vastustaja olisi vielä tahtonut Gillianin tekevän loppuun sen, mitä oli aikomassa. Tyttöä kuitenkin arvelutti. Siipien kimppuun käyminen tuntui älyttömän raukkamaiselta teolta, mutta Gil ei myöskään pystynyt noin vain luovuttamaan, hän oli liian ylpeä - ainakin tiettyyn rajaan asti. Tilanne kuitenkin tuntui niin ristiriitaiselta, että tyttö ei osannut valita, ja epäröi vielä selkeästi.

Hän kuitenkin päätti tehdä vielä jotain, ennen voimiensa ehtymistä kokonaan. Gillian kuuli toisen pilkallisen naurun, muttei antanut sen ärsyttää itseään, vaikka EZriel olikin aika oikeassa. Gillian tosiaan oli äärirajoillaan fyysisesti. Henkisesti hän oli edelleen valppaana ja jos keho olisi sen sallinut, hän olisi jatkanut.

Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä enää toteuttaa iskua siipiin, kuten hän oli kuvitellut. Ei nyt, sillä EZriel taatusti osaisi jo aavistaa iskun. Oikeastaan, totta puhuakseen Gillian ei olisi varmaan jaksanut enää iskeä ollenkaan, joten hän päättikin käyttää hyväkseen märkiä vaatteitaan. Hän oli tiukassa puristuksessa, mutta jos hän saisi itseensä tarpeeksi voimaa - ja jos EZriel ei välttämättä heti tajuaisi, mitä tyttö on tekemässä - hän saattaisi päästä luiskahtamaan puristuksesta alas, nappaamaan toisella kädellä vastustajan hetkelisesti vielä hieman 'pökkyrässä' olevasta siivestä ja toisen kätensä viimeisillä voimilla ottaa vauhtia takaseinästä - tai mikä nyt mahtoi ollakkaan, se ei ollut juuri nyt mitenkään tärkeää - ja liukua vettä pitkin niin kauas, kuin hän vain pääsisi. Voisi olla, että koska hän oli kevyempi, hän ei pääsisi pitkälle, mutta hyvällä tuurilla hän saisi nykäistyksi tarpeeksi toisen siipeä, että aiheuttaisi jonkinlaista hämmennystä.
Vaikka ei hän kyllä olettanut, että koko juttu edes toimisi, kunhan yritti vain yllättää. Oli varsin selvää, että mitä hän tekisi, hän olisi ihan heti taas toisen armoilla, ja tällä kertaa ihan pysyvästi.

EZriel oli itse sen verran rauhoittunut, ei niinkään vihainen kuin ärtynyt hieman siitä ettei toinen ottanut taistelua tarpeeksi tosissaan. Enkeli aikoi kuitenkin tehdä selväksi vielä ettei kannattaisi alkaa pehmoilemaan edes harjoituksissa, hän ei varoisi eikä odottanut sellaista käytöstä toiselta. Toisaalta heillä olisi aikaa, selvästikään Gillian ei ollut aivan vielä valmis niin kovaan höykytykseen kuin mitä EZriel olisi toivonut, ehkä hän malttaisi ottaa seuraavan kerran hieman rennommin että saisi toisen kestävyyden ensin kasvamaan ja sitten alettaisiin miettiä voimankäyttöä tai sen ohjaamista pikemminkin.

EZriel oli antanut ajatustensa valua väärään suuntaan tai pikemminkin ottanut toisen hieman liian kepeästi eikä siis ollenkaan kiinnittänyt huomiota tämän seuraavaan liikkeeseen kun Gillian kävi kiinni hänen yhteen niistä siivistä jotka olivat saaneet osuman aikaisemmin ja menetti jalansijansa. Toisen liukuessa hänen ulottumattomiinsa EZriel yritti saada aikaan tasapainoa huonommalla menestyksellä ja katosi lämpimän veden alle.

Hän pysyi hetken uppeluksissa, ärtyneenä siihen että oli sillä tavoin kuin aloittelija antanut ajatustensa harhailla ja kompastunut lähes kirjaimellisesti omiin jalkoihinsa siinä vielä samassa. Noustessaan hän valui vettä ja hänen yleensä hieman pystyssä olevat hiuksensa olivat nyt verhona hänen kasvojensa edessä. Hän työnsi pitkät hiukset pois tieltä tuhahtaen ärtyneenä. Sitten hän kääntyi katsomaan miten Gillian pärjäsi, oliko toinen jo niin uupunut ettei jaksaisi edes pystyssä pysyä. Oliko tämä ylipäätään enää hengissä vai oliko uupumus vienyt jo hengenkin.

Gillian

Enkeli tunsi tyytyväisyyttä siihen, että sai noinkin yksinkertaisen iskun onnistumaan. Ehkä syy kuitenkin oli se, että periaatteessa koko taistelu ainakin Gillianin osalta pohjautui vaikeisiin ja monimutkaisempiin liikkeisiin, sekä taktikoimiseen - tai johonkin sen kaltaiseen, Gillian ei ollut mikään varsinaisen taktikko - ja nyt täysin yksinkertaisessa vedossa se tuntui odottamattomalta. Tai EZrielin ajatukset olivat vain herpaantuneet. Gil ei kuitenkaan uskonut niin, sillä hän tavallaan kunnioitti toista hyvin paljon, eikä voinut varsinaisesti kuvitella, että EZrielin ajatukset herpaantuisivat.

Liikkeen voimasta Gillian oli laahautunut vettä pitkin eteenpäin ja kauemmas vastustajasta. Hänen fyysiset voimansa olivat palaneet lähstulkoon kokonaan, mutta hän sinnitteli vielä pystyssä. Hän tarkasteli ympäristöään ja huomasi lähistöllä pienen kolon. Jos olisi ollut tositilanne, Gil olisi varmasti paennut tuohon pieneen ja ahtaan näköiseen onkaloon, mutta koska se ei tässä tilanteessa varsinaisen älykkäältä vaikuttanut, hän ei mennyt mihinkään.
Hänen oli kuitenkin myönnettävä ääneen, että hänen voimansa olisivat loppu.
- "Vaikka kuinka tahtoisin jatkaa, ei keho kysele lupaa mieleltä. Pelkäänpä, että raja tuli vastaan", hän huohotti ja yritti hymyillä hieman esittääkseen, ettei häneen sattunut paljoa.

EZriel tyytyi vain nyökkäämään.
"On hyvä tunnistaa kun keho ei jaksa enää, et saisi antaa ajaa itseäsi täysin piippuun sillä muuten aiheutat itsellesi pysyviä vammoja. Sinun pitää itse huolehtia siitä että pysäytät harjoituksen ajoissa, sillä minulla ei ole aavistustakaan sinun rajoistasi"
Hänen äänessään oli hieman ärstyneisyyttä mutta se johtui lähinnä siitä että hän oli vihainen itselleen typerästä toikkaroinnistaan aikaisemmin.
"Sen takia tämä on hyvä harjoittelu paikka"
EZriel venytteli tyytyväisenä.
"Vesi rentouttaa"
Sitten hän näytti hetken aikaa mietteliäältä kunnes puhui taas.

"Jos sinulla on edes vähän voimaa jäljellä tule tänne niin autan sinua hieman palautumaan."
EZriel osasi hieman parantaa, mitä hän ei olisi suin surminkaan sanonut ääneen tietenkään. Mutta sillä ei olisi väliä, sillä hän osasi paljon muitakin tekniikoita joilla auttaa kehoa palautumaan taistlusta ja rentoutumaan. Hän ei ollut aivan varma, mutta uskoi oppineensa ne isältään. Niin paljon kun hän sitä miestä inhosikin hän oli oppinut tältä paljon enemmän kuin olisi halunnut selviytymisestä ja elämästä.

"Saat valita seuraavan harjoittelu paikan, valitse siis tarkkaan sellainen missä sinulla on kotikenttä etu, jos sellaista paikkaa ei ole tee jostain paikasta, mieluiten useammasta, sellainen."
EZriel raapi hieman päätään ja yritti samalla sekoittaa vedestä raskaita hiuksiaan takaisin kuosiinsa, mutta ne vain takkuuntuivat ja jäivät ikävästi sormiin kiinni, eikä Enkeli halunnut jäädyttää niitä vaikka se olisi ollut huomattavasti helpompaa siten.

Gillian

- "Niin", Gillian vastasi nyökkäsi hieman nolona siitä, että oli antanut itsensä tulla näinkin telottavaksi. Tytön oma ylpeys kostautui selkeästi, hänen olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa siitä huolimatta, kuinka 'pelkurimaiselta' lopettamisen pyytäminen vaikutti hänen mielestään. Parempi ehkä se, kuin kuolla.

Hän käveli hieman linkaten lähemmäs EZrieliä. Hänestä tuntui niin surkealta, että häntä autettaisiin edes vähän, mutta oli opittava avunantamisen lisäksi myös joskus vastaanottamaankin sitä - niin hävettävältä kuin se joskus saattoi tuntuakin. Tytön teki mieli huokaista, oli vielä niin paljon asioita opittavana, muitakin, kuin taisteluun liittyviä. Jotain oli tehtävä tuolle ylpeydelle.

-"Saat valita seuraavan harjoittelu paikan, valitse siis tarkkaan sellainen missä sinulla on kotikenttä etu, jos sellaista paikkaa ei ole tee jostain paikasta, mieluiten useammasta, sellainen."
Enkeli mietti hetken, mitä toinen tarkoitti sanomalla 'tee jostain paikasta, mieluiten useammasta sellainen'. Gil uskaltautui kysymään:
- "Tarkoitatko, että minun pitäisi harjoitella jossain tietyssä paikassa erityisen paljon? Kun en tunne mitään tiettyä paikkaa 'kotikentäkseni".
Periaatteessa Gillianilla oli pieni etu silloin, kun joku enkeli luotti liikaa lentämiseen - silloin hän olisi valinnut paikan, jossa lentäminen olisi syystä tai toisesta vaikeaa tai jopa mahdotonta - mutta EZrielin tapauksessa siitä ei ollut mitään apua. Tyttö yritti tosissaan miettiä jotain paikkaa, jossa hänellä olisi jonkinlainen etu, mutta ei saanut mieleensä oikein mitään edelleenkään.

EZriel katsei toisen käyntiä toinen kulma kohollaan.
"Satutitko jalkasikin jossain vaiheessa?"
Hänen äänessään oli moittiva sävy. Hän ei kuitenkaan jatkanut sen enempää vaan käveli kylmästi tämän taakse ja noti kämmenensä tämän ristiselälle.
"Pysy hetki paikallasi"
Hän komensi enemmän kuin pyysi. Hän tunnusteli toista siipeä hieman kovakouraisesti sillä se oli hieman turvonneen oloinen, liekö nyrjähtänyt taistelussa. Hän laski kämmenensä sen päälle, keskittäen energian keskelle kämmentään, hän hieroi siiven niveltä nyt hieman hellemmin jottei toinen vetäisi sitä hänen otteestaan.
"Sitäpä juuri, etsi jokin paikka, mikä tahansa mikä vaikka sitten inspiroi sinua käyttämään hyväksesi maaston mahdollisuuksia"
Toisen kätensä hän laski tytön olalle.
"Sano jos jotakin paikkaa koskee erityisesti niin hoidan sen, olisi ikävää jos et pääse harjoittelemaan jonkin typerän pikkuvamman tähden."

EZriel ei kysellyt mitään toista parantaessaan. Miksi olisi, kaipa toinen halusi että tämä olisi kunnossa seuraavaakin taistelua varten, eikä hän pitänyt toisesta kiinni erityisen kovaa kiinni, tämä saisi itsensä irti enkelistä samantien jos haluaisi.
"Jollei muuta valitse maasto jossa minun on hankala toimia, vedetön ja kuiva paikka on minulle äärimmäisen hankala siinä vaiheessa jos minun tarvitsee käyttää asettani, sen käyttö perustuu kosteuteen jota siellä ei ole välttämättä ihan joka paikassa. Voin loihtia vettä kyllä, mutta se on hitaampaa ja kuluttavampaa"
EZriel nosti hieman kämmentään siiveltä, turvotus oli laskenut hieman.
"Miltä siipesi tuntuu, yritä liikuttaa sitä, jos tunnet vielä kipua niin hoidetaan se pois"

Enkeli räväytti hieman omiaan, nekin olivat vielä hieman turrat, mutta tunto pailailisi pikkuhiljaa, sitäpaitsi hän parani itse nopeasti ja voisi pyytää veljeään hieromaan niitä vielä illalla jotta verenkierto hieman paranisi ja auttaisi palautumaan.
"Myöskin paikka jossa on ahtaat käytävät ovat omiaan, sinun miekkasi on kyllä pitkä, mutta minun keihääni pidempi, joten se rajoittaa aseen käyttöä, sekä jos otetaan kallioinen paikka jossa on paljon ahtaita paikkoja kuudella siivellä maassa liikkuminen on äärimmäisen hankalaa, eli osa sisätiloista on minun kaltaiselleni äärimmäisen hankalia toimia. Saat käyttää esimerkiksi coloseumin vankityrmiä tai labyrinttejä. Paikalla ei ole suurta väliä, kunhan teet siitä kotikenttäsi"

Enkeli toivoi antaneensa edes jotain osviittaa siitä mitä kaikkea toinen voisi keksiä.
"Ota myöskin huomioon se, etten minä välttämättä ole aina vastustajasi. Kun tulet vahvemmaksi on päivänselvää että jos koskaan joudut taisteluun ja voitat sen, tulee haastajia vaikket itse niitä haluaisi"
Se oli toisten mielestä ikävä puoli taistelijana olemisessa. Aina riitti isottelijoita, EZriel oli hieman toista maata, hän nautti haastajista ja oli itsekin kova haastamaan. Mutta se ei ollut mitään uutta ja jokainen joka liikkui piireissä tiesi asiasta. Sellaiset joilla ei ollut itsevarmuutta tai tiesivät omat rajansa pysyivät sellaisissa vastustajissa jotka varmasti voittaisivat. Sellaiset eivät ottaneet mitään riskejä. Hänelle oli aivan sama kuka oli vastustajana, hän haastoi kaikki. Jonakin päivänä, hän haastaisi vielä isänsä lailla taivaallisenkin sotajoukon ja voittaisi sen. Siitä hän unelmoi yhtä paljon kuin isänsä surmaamisesta.

Gillian

- "Luultavasti äskeisessä liu'ussa. Olin liian varomaton, mutta tämä ei ole kuin nyrjähtänyt. Se paranee pian", hän sanoi ja antoi sitten siipiensä rentoutua, että EZrielin olisi helpompi koskea niihin. Toisen koskiessa siipien juureen Gillian tunsi vaistomaista tarvetta vetää siivet suppuun, mutta koska tässä tapauksessa siipiin koskeminen tarkoitti hoitamista, eikä niiden murjomista, hän pakotti siipensä pysymään edelleen auki. Pian siivet tottuivat koskemiseen ja tyttö saattoi keskittyä nyt paremmin kuuntelemaan. EZrielin selittäessä Gillianille alkoi muodostua hieman parempi kokonaisukuva siitä, millainen paikka voisi olla hyvä.

Toisen kehotuksesta - tosin se kuulosti kyllä enemmän ehkä käskyltä - Gillian kokeili siipeään ja hetken liikuttelun jälkeen tämän oli todettava, että kipua ei enää tuntunut. Hieman arki siipi kyllä oli, ja sillä ei ihan heti pääsisi vielä lentämään, mutta ehkä jopa jo tunnin-parin kuluttua se olisi ennallaan. Tyttö ei voinut kuin hailla toisen parantamiskykyä. Häpeäkseen hänen oli tunnustettava, että oli aina kuvitellut EZrielin kykenevän vain tuhoamaan ja haavoittamaan. Sitä hän ei kuitenkaan tulisi ikinä ääneen myöntämään, että oli tällaista kuvitellut.
- "Kipua ei tunnu enää juurikaan, kiitos kovasti", Gillian sanoi kiitollisuus äänessään ja kuunteli sitten, kun toinen vielä kertoi enemmän taistelupaikan valinnasta.
- "Voisinko jonkin aikaa etsiä sellaista paikkaa ja ilmoittaa sitten sinulle, kun olen löytänyt sellaisen?", Gillian kysyi hieman arasti, mutta yritti peittää arkuutensa niin hyvin kuin pystyi. Häntä aina hieman hermostutti EZrielin vastaus, mutta oli parempi kuitenkin kysyä nyt, kuin katua sitten myöhemmin.

Gillian uskoi, että paikoissa, joissa hän voisi hyötyä lyhyenpuoleisesta koostaan, voisi olla hyötyä. Sen lisäksi, että EZrielin siivet olivat isommat kuin hänen, hän oli myös muutenkin toista lyhyempi. Kaipa se jonkinlainen etukin olisi, vaikka myöskin haitta erityisesti lähitaistelussa.

"Luuletko? Voin kyllä parantaa sitäkin jos annat"
EZriel sanoi, sillä ei todellakaan halunnut toisen valittavan seuraavissa harjoituksissa kuinka jalkaan sattui edelliseltä kerralta. Sellainen olisi vain huono tekosyy, niin tyypillistä naisille. EZriel tuhahti itsekseen ajatukselle. Ärsyttävää sellainen. Toinen liikutteli siipeään ja totesi sen hyväksi, EZriel oli tyytyväinen ja toivoi ettei toinen huijannut vain ollakseen rohkeamman oloinen hänen silmissään.
"Sitten et valehtele näissä asioissa ollenkaan, tai katkaisen sinulta jonkun raajan siitä hyvästä, aloitan sormista koska ne ovat tuskallisimpia."
Äänensävyllä joka ei antanut varaa miettiä toteuttaisiko hän tosiaankin uhkaustaan, sillä hän tekisi sen, jotta toinen oppisi kerrasta kunnolla. Toisaalta, hän hieman toivoi että toinen olisi niin tyhmä, mutta toisaalta, jos tämä ei olisi, hän saattaisi olla jopa positiivisesti yllättynyt, saattaisi, jos olisi sillä tuulella.

"Sovitaan niin"
Hän kommentoi paikka asiaan. Toinen tuntui saaneen hieman itsevarmuutta asiaan mihin mies oli tyytyväinen, sillä nyt hänen ei tarvitsisi holhota toista asiasta sen enempää. Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota toisen arkuuteen, sillä selvästikin tämä yritti hillitä sitä, toki hän olisi voinut kiusata toista siitä, mutta sen sijaan hän laski kätensä loukkaantuneen olkapään päälle.
"Särkeekö kättäsi vielä?"
Enkeli kysyi sen sijaan ja vastausta odottamatta käytti voimaansa hieman siihenkin.

"Torniin en kuitenkaan halua että tulet sillä jos isäni näkee sinut siellä hän luultavasti tappaa sinut ja sehän ei käy eihän?"
Hänen äänessään oli hieman ilkeän kiusoittelevä sävy, mutta hän halusi toisen ymmärtävän ettei missään nimessä voisi mennä ja tulla hänen torniinsa kuinka itseä huvitti. Ei hän varma ollut siitä surmaisiko isä naista, mutta ainakin EZriel saisi kuulla siitä lopun ikäänsä eikä tosiaan jaksaisi isänsä huomauttamista asiasta.
"Tulen sovittuna aikana Coloseumille jossa saat määrätä paikan ja ajan jotta saat tehdä tarpeeksi valmisteluja harjoitusta varten"

Gillian

Hetken mietittyään hän vastasi:
- "Jos siitä ei ole liikaa vaivaa"
EZrielin uhatessa katkaista Gillianin sormet, jos tämä valehtelisi tällaisissa asioissa, tyttö suoristi välittömästi ryhtiään ja vastasi hyvin nopeasti
- "E-en tietenkään"
Tytön sormet eivät olleet nivelistä yliliikkuvat, joten hän kyllä tiesi, miltä tuntui, kun sormia väännnettiin. Se oli tuskallista, ja hän olisi helposti toisten armoilla, jos joku pääsisi sormien - erityisesti pikkurillin tai keskisormen - kimppuun. Onneksi vastaavasti sama juttu toimi myös toisin päin erityisesti miehiä vastaan, sillä yleisesti ottaen miesten nivelet eivät olleet yhtä venyvät kuin naisten. Poikkeuksiakin toki aina oli, ja jos esimerkiksi jollain oli yliliikkuvat nivelet,ei vaikuttaisi oikein pyrkiä hallitsemaan sormien kautta.

[i-]"Torniin en kuitenkaan halua että tulet sillä jos isäni näkee sinut siellä hän luultavasti tappaa sinut ja sehän ei käy eihän?" [/i], EZriel selitti tälle samalla, kun paransi Gillianin kättä.
- "Niin, kuoleminen saattaisi kyllä haitata suunnitelmiani", Gillian vastasi muka-totisena, mutta ymmärsi kuitenkin, että asia oli silti vakava. Oli siis parempi pysyä poissa tornin luota.
-"Tulen sovittuna aikana Coloseumille jossa saat määrätä paikan ja ajan jotta saat tehdä tarpeeksi valmisteluja harjoitusta varten"
- "Sovimmeko siis ajan tässä ja nyt?", Gillian kysyi.

EZriel tuhahti huvittuneena.
"Minä paranen itse nopeasti minkä takia minun on joskus vaikeaa tajuta kuinka haavoittuneita ne jotka eivät parane ovat. Sinun kannattaa pitää se mielessäsi, aina kun aiheutan sinulle pienenkin vamman jonka hoitamattomuudesta saattaa olla suuria seurauksia sinun tulee kertoa siitä minulle. En tosiaankaan halua että rampaudut minun tähteni kun yritän saada sinua kuntoutettua soturiksi"
Enkeli oli puheliaalla päällä ja puhui hieman tavanomaista pehmeämmin, vaikka painottikin sanoja hieman kiukkuiseen sävyyn saadakseen toisen ymmärtämään asian vakavuuden. Hän ei leikkinyt puhuessaan että saattoi satuttaa toisia vakavasti tarkoittamatta. Mikään ei ollut rasittavampaa kuin vihollinen joka kuoli yhdestä iskusta, vain sen tähden että hän oli sortunut käyttämään liikaa voimaa.

EZriel hymähti. Toinen ei selvästikään halunnut että hänen sormia katkottaisiin mikä oli hyvä juttu.
"Oletko muuten koskaan miettinyt että jos menet taivaaseen ja siellä joku tietää että olet seurassani näinkin tiiviisti ja saanut minulta aseen he saattavat vangita sinut"
Enkeli ei kysynyt tätä ollakseen huolissaan vaan jottei toinen tulisi valittamaan jos niin koskaan kävisi. Ainakaan se ei olisi hänen syynsä, olihan hän varoittanut, vaikka se tulikin nyt hieman myöhässä, toisella olisi kuitenkin vielä varaa perääntyä.
"Enkä tosiaankaan ala leikkiä sankaria jos jäät kiinni!"
Hän lisäsi kiukkuisena tappaakseen heti kaikki sellaiset yltiö naiselliset romanttiset ajatukset. Hänen omissa veljissään oli ihan tarpeeksi prinsessaa ja pelastamista, kaikki kun olivat niin avuttomia, tai ainakin Judas ja Lucifer.

"Riittäkö sinulla kaksi viikkoa löytääksesi paikan?"
Hän nosti hieman katsettaan toiseen.
"Istu niin hoidan sen jalkasikin!"
Hän sanoi heti perään.
"Sen jälkeen kun tapaamme Coloseumilla ilmoitat minulla sen kuinka kauan tarvitset valmistautumiseen ja missä haluat taistelun siis tapahtuvan."

Gillian

Gillian nyökkäsi.
- "Lupaan tästedes sanoa aina, kun tunnen olevani liian loukkaantunut", hän vastasi vähän häpeissään, mutta silti äänestä kuuli, että tyttö oli tosissaan.
"Oletko muuten koskaan miettinyt että jos menet taivaaseen ja siellä joku tietää että olet seurassani näinkin tiiviisti ja saanut minulta aseen he saattavat vangita sinut", EZriel kysyi tältä.
- "Kyllä", tyttö vastasi nyökäten taas.
- "Ja toisaalta, mitäpä minä siellä edes tekisin, kun sieltä ihan itse lähdinkin. Mutta kaikkialla, niin Taivaassa kuin Saarillakin, pitää olla aina varuillaan. Kuka tahansa voi yrittää tulla riistämän hengen, joten osaan olla valppaana myös Taivaassa", hän selitti.
"Enkä tosiaankaan ala leikkiä sankaria jos jäät kiinni!"
- "Ei tarvitsekaan", Gillian tuhahti hieman närkästyneenä, mutta ymmärsi kuitenkin, mitä toinen ajoi takaa. Häntä vain yleisesti ottaen inhotti se, että usein naisia luultiin sellaiksiksi, jotka heti turvautuivat mieheen, kun tilanne alkoi olla liian täpärä. Gillian kuitenkin oli mielestään toista maata, ja hän yritti toisinaan liikaakin nostaa asiaa esille.

Enkeli vastasi myöntävästi EZrielin kysyessä, riittäisikö kaksi viikkoa. Se aika riittäisi vallan hyvin, sillä Gillianilla oli jo mielessä erilaisia ajatuksia paikoista, joita hän päätti tulevien viikkojen aikana kokeilla.

EZriel ei kiusannut toista enää loukkaantumisesta ja hoiti tämän kuntoon jotta seuraavakin taistelu olisi yhtä antoisa kuin edellinenkin. Vaikkei hän sitä suostunutkaan itselleen myöntämään, EZriel nautti kovasti Gillianin kanssa taistelemisesta, tytöllä oli niin suuri halu voittaa että se sai jopa hänen tyypillisen kylmän sielunsa palamaan, kylmällä liekillä tosin mutta palamaan kuitenkin.
"Siinä olet kyllä oikeassa, hyvä että ymmärrät sen"
Hän sanoi kiusoitellen toisen sanoja siitä kuinka piti olla valppaana missä vain.
"Parempi tottua siihen että sen jälkeen kun joku suurimmista enkeleistä saa tietoonsa että koulutan sinua näin he tekevät kaikkensa saadakseen sinut kiinni ja mieluiten luultavamminkin ensimmäisenä kääntymään minua vastaan. Mikä sopii minulle ihan hyvin, koska pystyn helposti pieksemään sinut ja isommankin porukan"
Hän osittain kiusoitteli, osittain oli tosissaan. Se olisi kyllä harmi toisaalta jos Gillian heti jäisi kiinni, mikä oli enkelin mielestä todennäköistä, tosin paras tapa selvitä hyökkääjien käsistä olisi kääntyä häntä vastaan.
"Jos niin käy, aseta oma elämäsi edelle, et ole minulle mitään velkaa"

EZriel ei sanonut niin hyvää hyvyyttään, vaan senkin tähden että silloin hänellä olisi vielä mahdollisuuksia taistella toista vastaan, hän oli jo kehitellyt mielessään sellaisesta tilanteesta itselleen äärimmäisen edukkaan.
Toinen oli hieman närkästynyt hänen sankari kommentistaan, mihin mies virnisti leveästi.
Kaksi viikkoa siis riitti, se oli hyvä, EZriel suoristi selkänsä ja räväytti siipiään, hän oli päästänyt niiden pinnalla kertymään kosteutta ja nyt pienet pisarat lensivät sateensa niistä hänen ympärilleen.
"Noin, vieläkö johonkin koskee?"

Gillian

Gillian kiitti toista kaikesta parantamisesta, ja sen jälkeen kuunteli vielä, mitä toisella oli sanottavanaan. Ajatus siitä, että Gillian yritettäisiin kääntää EZrieliä vastaan, tuntui jotenkin ilkeältä. Vaikka hän ei tuntenutkaan EZrielä kunnolla, hän ei oikeastaan voinut sanoa tuntevansa tätä ollenkaan, mutta silti hän tunsi tavallaan olevansa tiettyyn rajaan asti lojaali. Ja olisihan se varmasti inhottavaa, että kaiken treenaamisen palkka olisi tuollaisessa tapauksessa vastaankääntyminen. Vaikka periaatteessa se tilanne tulisi joskus. Gillianista tuntui, että EZriel tahtoisi vielä jonain päivänä -joskus tulevaisuudessa Gillianin ollessa toivottavasti paljon parempi - saattaa loppuun sen taistleun, jonka he kaksi aloittivat silloin joskus Colosseumilla.

Tytön olisi tehnyt mieli sanoa jotain vastaan, mutta hän tyytyi vähän arasti nyökkäämään mitään sanomatta. Hän ei tahtonut vannoa mitään.
Tämän jälkeen Gillian suoristautui seisomaan kokeillen, oliko enää mitään kipeitä paikkoja.
- "Ei, tässä oli kaikki. Kiitos vielä kerran", tämä sanoi, mutta yritti pitää väkisinkin hymyä. Hän ei tahtonut näyttää vähä-älyiseltä kiittelijältä, joten enkeli yritti pitääjotakuinkin normaalin ilmeen.

EZriel huomasi jääneensä jumiin ajatukseen tulevaisuudesta, yleensä hän ei pohtinut sellaisia asioita ollenkaan, hän eli päivän kerrallaan, eihän hänen tarvinnut pohtia koska aika loppui koska sellainen ei kuulunut hänen elämänkaareensa, aika oli rajattomasti, ongelma oli sen käyttäminen. Tai, eipä se ongelma ollut kun mies käytti sen keräämiseen ja taistelemiseen. EZriel ei uskonut koskaan olevansa voittamaton, hän oli hävinnyt ja inhosi sitä ylitse kaiken. Sitä nöyryttävää tunnetta niellä pölyä ja omaa vertaansa vihollisensa edessä, niin piestynä, ettei kyennyt enää nousemaan eikä tekemään mitään kohtalonsa eteen. Toki, hän oli selvinnyt, mutta joutunut sietämään sitä nöyryytystä lähes kuolemaan asti. Vasta viime hetkillä.
Hän pysäytti ajatuksensa siihen, oli turhaa ajatella tulevaisuutta tai menneitä.

Toinen ei vannonut mitään typeriä valoja siitä ettei koskaan kääntyisi tai muuta typerää sankarillista. Enkeli oli tyytyväinen. Toinen oli parannettu kokonaan. Mihin EZriel vastasi sillä että nousi altaasta ylös kuivatellakseen, tosin niin kosteassa paikassa se olisi hankalaa. Hän laski hieman lisää lämpötilaa ympärillään ja sai kosteuden jäätymään iholleen pieniksi hileiksi. Jotka varisivat hänen liikkuessaan.
"Se tarkoittaa siis sitä että seuraavan kerran Coloseumilla. Pidä itsesi siihen asti hengissä"
EZriel sanoi tuimasti, mutta huulillaan vino hymy.
"Ja pidä hyvä huoli aseestasi tai nirhin sinut!"
Hän lisäsi loppuun vaikka oli aika varma että sitä asetta olisi vaikea pilata, kunhan piti kiusata toista.

Gillian

"Kyllä, luonnollisesti", Gillian vastasi parantaen ryhtiään osoittaakseen, että tarkoitti, mitä sanoi. Hän ei suostuisi kuolemaan, ei vielä pitkiin aikoihin, jos se hänestä vain oli kiinni. Ja asettakaan hän ei rikkoisi, hän piti siitä itse asiassa varsin hyvää huolta. Tai niin hän oli tähän asti luullut tehneensä, kunnes muisti, ettei ollut vieläkään saanut haettua miekkaansa takaisin. Hieman häpeissään Gillian käveli hakemaan miekkaansa maasta, nosti sen ja pyyhkäisi hihallaan siitä vettä pois. Onneksi tämän laukussa oli puhdistusvälineet.
- "Ja kyllä, lupaan pitää miekastakin huolta", hän sanoi kuivattuaan suurimman osan vedestä ja laittaessaan miekan huotraansa.
- "...ainakin tätä paremmin. Tämä ei toistu", hän lisäsi selvästi edelleen häveten omaa huolimattomuuttaan niinkin tärkeää asiaa kohtaan.

Enkeli ei tiennyt, pitäisikö hänen nyt lähteä, vai oliko EZrielillä vielä jotain sanottavaa. Koska hän ei viitsinyt olla törkeä ja tuosta vain häipyä, hän jäi vielä odottamaan, olisiko toisella vielä jotain mielessään, vai olisiko hän vapaa lähtemään.

EZrieliä huvitti se kuinka toinen vannoi pitävänsä miekasta huolta ja haki sen unohdettuna sieltä minne se oli taistelun myräkässä pudonnut. Tyttö tosin tuntui olevan tosissaan, kaikki nuo kömpelöt ruumiinkielen eleet ja epävarmuus häviäisi varmasti ajan kanssa joten hän puri vain hammastaan niille ärsyttäville piirteille.
"Parasta olisi olla, minä en siedä sen kaltoin kohtelua, mutta minun nuhteeni sinua kohtaan ovat vain sanoja, jos loukkaat miekkaa se saattaa osoittautua pahemmaksi kuin minun loukkaamiseni tässä asiassa"
EZriel uhkaili, mutta luuli aseen olevan itseasiassa häntä ehkä lempeämpi, se jos mikä kouluttaisi toista paremmin itsensä käytössä ja hoidossa. Näin hän ainakin oletti.

Hän kääntyi katsomaan tyttöä vielä kerran, tämän olemusta, asentoa ja asetta, kuin muistuttaakseen itseään miksi oli ruvennut niin säälittävään hommaan alun alkaenkin. Hän piilotti toiselta kokonaan sen, kuinka paljon hän odotti tältä edistystä ja kehitystä. Hän oli kärsimätön mies, mutta ymmärsi ettei parasta asetta taottu hetkessä, se vaatii aikaa ja sepältä taitoa, tosin, hän ei ehkä olisi aivan se maltillisin seppä. Paras toki, mutta liian äkkipikainen ja jos olisi koskaan itse takonut aseita luultavasti pilannut ne kiireellä.
"Saat mennä!"
Hän sanoi sillä toinen näytti odottavan jotain. Hän oli tottunut käskemään joten kehoitus tuli tiukalla äänensävyllä. Hän itsekin nousi ilmaan. Hyvästelemättä sen kummemmin. Hänen olisi taas etsittävä Lucifer joka oli selvästi kadonnut taas omille teilleen. Hän ei aistinut veljeään nimittäin villä hetkellä lähes ollenkaan.

//Tuota, tähän on varmaan hyvä päättää, voit laittaa vielä oman viimeisen tähän alle mutta omasta puolestani kiitän tästä jälleen kerran aivan ihanasta pelistä, toivon että nautit siitä yhtä paljon kuin minä. : ) Kiitos ja kumarrus//