katsotko silmiin kuoleman?

//Toi vaikuttas oikein inspaavalta ja mahtavalta idikseltä, voisin ottaa ton tohon miekan kykyihin, jos ei haittaa että käytän sun idistä ~ Yms: jostakin 7-8 metrin etäisyydeltä tulee pinta naarmua, 5-6 metrin edäisyydellä tulee ihoon jo hieman syvempää jälkeä, ja siitä alaspäin alkaa jo rikkoa ihoa //

Nainen oli tyytyväinen osumastaan, ja laskeutui maahan. Hän huitaisi miekalla sivulleen ja hiekka pöllähti sen alta. 'Vihdoinkin.' Nainen ajatteli ja katsoi miehen kädessä olevaa rautaista korua johon oli tullut viilto miekan iskusta. "Uskomatonta." Camelia sanoi hiljaa itselleen ja nosti miekan taaseteensä jolloin hiekka taas pöllähti. Tätä nainen ei kumminkaan huomannut katsoessaan miestä. Hän nousi ilmaan ja lähti lentämään kohti EZrieliä. Hän tiesi kyllä että tuo varautiusi iskuihin. Camelia lensi kohti miestä tällä kertaalentäen päin. Camelia nosti miekkaansa ylös ja huitaisi sillä EZrieliä kohti.

//Hyvä jos ideastani oli apua. Ei haittaa ollenkaan se että käytät sitä. : D//

EZrielin pelasti hänen kokemuksensa ja kykynsä aistia aseita. Se oli heräämässä jollei jo herännyt. Hän nosti tällä kertaa molemmat kädet suojakseen ja toinenkin käsirannekkaista hajosi, se ei pysäyttänyt edes koko iskua vaan sai aikaan pienoisen haavan hänen käteensäkin. EZriel otti siinä vaiheessa aimo harppauksen pitäen kuitenkin edelleen siipiään supussa, iskien niillä kuitenkin vaihtia päästäkseen kauemmas iskuetäisyydeltä.

Hän oli nyt täysin valppaana, sillä ilman kummempaa taitoa tai kokemustakaan miekan kyky olisi äärimmäisen vaarallinen. Rinnassaan hän tunsi kuitenkin ääretöntä paisuvaa riemua. Hän pääsisi todistamaan miekan heräämisen ja sen kykyjä. Todellakin tämä päivä alkoi näyttää aina vain paremmalta. Laskeutuessaan hän katsoi toista rannekettaan ja pidätteli harmistunutta huokausta. Nyt niitä olisi kaksi korjattavana. Enkeli tarkasti haavansa ja totesi sen mitättömäksi.

Hän jäi odottamaan naisen seuraavaa siirtoa varmana siitä että jos pysyi enemmänkin puolustavalla kannalla toinen käyttäisi sitä hyväksen ja hyökkäisi. EZriel toivoi myös, ettei tällä olisi niin paljoa kokemusta että kaatuisi omaan nousevaan itsetuntoonsa ja aliarvioisi hänet täysin.

Camelia lensi kauemmas miehestä ja katsoi miekkaa, hän ei ollut koskenut koko terällä edes mieheen, ja silti se teki selvää tuon rautarannekkeesta. 'Mitä...'Camelia kysyi itseltään ja nosti miekan ylös. 'Tämäkö on se piilotettu kyky?' Camelia ajatteli ja ryhtyi hymyilemään ja katsoi miestä. "Nyt päästäänkin kokeilemaan korkeammalla tasolla." Camelia tokaisi, katsoi toista ja heilautti sitten miekkaa kohti miestä jolloin miekan terän päälle ilmestyi ikään kuin ilmasta kerrostuma ja se lähti lentämään kohti miestä. Ilmavirta piti lentäessään suhisevaa ääntä. Camelia hymyili ja olisi valmis nyt yrittämään uudestaan taistelua.

Enkeli katseli tyytyväisenä naisen ilmettä, tämän alkaessa ymmärtää miekkansa kykyä. Selvästikin tämä ymmärsi mikä se oli ja miten sitä käyttää, hän näki sen tämän kasvoilta.
Hän hymyili vain naisen puhuessa, todellakin nyt hän pääsisi todistamaan miekan todellisia kykyjä.

Naisen iskiessä miekallaan enkeli piti katseensa tarkasti miekassa, hän odotti iskun tulemista ottamatta kuitenkaan liiallista riskiä ja levitti nopeasti kaikki kuusi siipeään iskien itsensä ylös toisen iskun tieltä. Hän nousi ensin nopeasti ylös ja sitten äkisti naista kohti. Hän halusi kokeilla miekan kykyä läheltä, sitäpaitsi kyky oli juuri sellainen että jos hän jäisi nyt taakse olisi vaikeampaa hyökätä.

EZrielin ideana oli iskeä naisen käsi syrjään omallaan ja ilmassa lyödä tätä tällä kertaa vatsaan.

Camelia katsoi miestä joka väistä hyökkäyksen. Camelia hymyili edellen hieman ja otti kaksin käsin miekasta kiinni ja nosti sen ylös. Nainen alkoi tehdä useita pitkiä viiltoja toinen toisensa perään kohti miestä osa oli hieman nopeampia ja osa hitaampia mutta silti liikkuivat kohti miestä jolloin miehenkin liikkuessa ne törmäisivät tuohon jollei tuo väistäisi. Camelia nousi itse lentoon sillä oli ketterämpi niin. Nainen hymyili leveästi noustessaan ilmaan.

EZriel teki väisteleviä liikkeitä pääsemästä toista lähemmäs iskujen tiheyden vuoksi. Hän ei kuitenkaan aikonut vielä käyttää omia kykyjään, vaikka ympärillä oli tarpeeksi nestettä siihen että hän kykenisi muodostamaan vedestä jäätä. Tämä oli näin paljon haastavampaa eikä enkeli halunnut tehdä asioista liian helppoa, tokikaan hän ei myöskään ollut sen tyyppinen idiootti että olisi vaarantanut itsensä vain sen tähden että oli liian ylimielinen ja aliarvioi vihollisen kuolettavin seurauksin. Ei, sellainen ei kuulunut hänen tyyliinsä, vaikka hän muuten ylimielinen olikin hän ei ollut tyhmä, kokenut sitäkin enemmän ja tiesi että huonoinkin taistelija saattoi kaataa parhaimman hyvällä tuurilla pelkästään.

Pikkuhiljaa hän sai kiinni naisen rytmistä ja pääsi etenemään pikkuhiljaa, koko aika kuitenkin varuillaan odotellen rytmin vaihdosta, sillä jos hän ei huomaisi sitä, hän kuolisi hyvin äkisti miekan pitkiin iskuihin.
EZriel joutui kuitenkin hieman ottamaan pois ketteryydestään kuuden siiven kanssa sillä oli liian riskialtista liikkua ne kaikki leväällään joten hän oli suipistanut kahdet yhteen saadakseen voimakkaita ja nopeita iskuja, käyttäen kahta muuta tarkemman ohjauksen saamiseen.

Camelia alkoi miettiä hieman, mies oli saanut vaistettya kaikki, joten hän teki pian hyvin nopeasti viiltoja niin, että ilmavirta teki läpinäkemättömän aallon. Tämä oli kumminkin tarkoitus olla harhautus, Camelia otti asennon jotta pääsisi lentämään eteen päin ja lähti ilmavirran perään lentämään miekka vierellään. Ilmavirran takaa häntä ei olisi voinut nähdä. Camelialla oli tarkoitus päästä ilmavirran takana lähemmäs EZrieliä ja halkaista sitten ilmavirta loka olisi ehkä yllätys miehelle, Camelia aikoisi lyödä sen jälkeen miestä.

EZriel katseli kuinka toinen kiristi tahtiaan, enkeli väisti minkä taisi, ottamatta kuitenkaan liian rankasti jottei olisi kuluttanut itseään loppuun, olihan hänellä kuntoa vaikka kuinka pitkään ja rankkaan taisteluun, typerät liian nopeat liikkeet saattaisivat kuitenkin viedä hänet vaarallisen iskun eteen ja se olisi silkkaa typeryyttä joten oli parempi ottaa hieman rennommin.

Enkeli tajusi äkkiä jonkin olevan pielessä, vihollista ei näkynyt, hän lähinnä kuuli sen sillä laski kaikki iskut mitä toinen teki. Toisin kuin moni kokematon tai kokenutkin joka olisi hätääntynyt ja alkanut kääntyä typerästi vihollista etsien hän tiesi että toisen tarkoitus oli varmastikin yllättää hänet, siispä hän jatkoi antaen itsensä vajota entistä syvemmälle omien vaistojensa varaan.

Sitten ilmavirta halkesi ja nainen paljastui sen takaa. EZrielille jäi hiuskarvan verran tilaa eikä hän kyennyt väistämään. Sen sijaan hän nosti pikaisesti suojakseen keihäänsä, se katkesi miekan kyvyn tähden kahtia mutta pyrki hidastamaan iskua muodostamalla sen päälle valtavaa ja painavaa jäätä. EZriel teki hätäisen siipien suppuun vedon päästäkseen pois iskun tieltä tiputtautumalla täydellä vauhdilla alas leväyttäen siipensä auki juuri ennen maanpintaa. EZrielin siivet olivat vahvat joten ne eivät vielä täysin ottaneet nokkiinsa äkillisestä liikkeestä sillä niiden lihakset olivat jo hieman lämmenneet ja niitä oli kuusi mikä jakoi rasituksen tasaiseksi. Kädessään keskeltä kahtia lyöty Maraudel hän hymyili naiselle.

Camelia kerkesi jo hetken hymyillä onnistumisesta, mutta huomasi että ei onnistunutkaan, tai sitten onnistu, sai hän katkottua tuolta keihään, kumminkin Camelian ilme muuttui kun hän huomasi jäätä muodostumeen keihääseen, ja ehkä hieman myös miekkaan. Camelia jarrutti siivillään ja katsoi miekkaa jonka päällä oli jäätä. Hän heilautti miekkaa jolloin tämän pinnalle syntyi ilmasta paine aalto joka rikkoi jään lähtiessään etenemään ilmassa ja osui maahan tehden pienen hiekka pilven. Camelia kääntyi katsomaan EZrieliä ja pysyi siinä katsoen miestä joka hymyili, ilmeisesti melko ivallisesti.

//Maraudel???//

//Maraudel on keihäs, eli EZrielin oma ase, pahoitteluni siitä että olin pelissä epäselvä tämän asian tiimoilta.//

EZriel pyöritteli taitavasti keihästä joka oli nyt kahdessa osassa hänen käsissään, toisessa pitkä varsi ja toisessa terä. Maraudel oli hänen keihäänsä, hän tunsi sen nimen, mikä sitoi sen häneen ja hänet siihen, sillä he olivat jakaneet nimensä keskenään. Se antoi voimaa hänelle Maraudelista ja Maraudel sai voimaa hänestä, ase ja enkeli elivät symbioosissa keskenään.

Jäänsiniset silmät seurasivat kuinka nainen rikkoi jään miekkansa pinnasta. Enkeli kumarsi nauraen.
"Saanen esitellä sinulle"
Hän selvästo puhui niin että tarkoitti puheensa toisen aseelle eikä niinkään naiselle itselleen.
"Aseeni, Maraudel"
Sanojensa painoksi hän pyöräytti uudelleen palasia käsissään. EZriel ei yleensä asettaan edes käyttänyt kuin äärimmäisen kovissa taisteluissa, mutta aseen mielenkiinto oli selvästi heränny taistelun aikana eikä enkeli aikonut kieltää siltä huvia. Hän tiesi myös saman mistä ase hänelle huvittuneena huomautti. Hän tarvitsi tätä tässä taistelussa, sillä aseettoman pärjäsi niin kauan kuin terän sai pysäytettyä, naisen miekan terää, ei aivan niin helpolla enää pysäytettykään.

Camelia lensi paikallaan ja kuunteli kun mies esittteli keihästään. Camelia hymyili ja ojensi miekkaansa. "aiónios tahtoo tatuskti tutustua lähemmin." Camelia sanoi ja laski miekaa. 'Olisiko viisain odotttaa hänen hyökkäystään vai hyökätä...' Camelia mietti ja tyytyi seisomaan paikallaan. Hän nosti miekkansa suojaukseksi ja katsoi miestä tarkoin hetkauttamatta silmiään ja oikeastaan tutki tuota keihästä, se vaikutti ei niin tavalliselta, joten Camelian piti olla varuillaan jo sen että sen omistajan voimakkuuden takia.

EZriel kuunteli ja hymyili, todellakin, hän tunsi keihäänsä voiman suonissaan, kylmänä ja polttavana, toisin kuin yleensä kun taistelutahto poltti suonia kuumalla verellä, Maraudel muutti kaiken nesteen lähes jäätäväksi. Pelkästään sen omistajaan sillä ei ollut tappavaa vaikutusta, tosin se oli aseensa äärimmäisen vaarallinen sillä se ei hyväksynyt ketä tahansa kantajakseen se saattoi tappaa kantajansa silloin kun tunsi sen muuttuvan liian heikoksi kantajakseen.

Nainen nosti miekkansa suojakseen, EZriel lähti siispä suoraan hyökkäykseen, keihäs edelleen kahdessa osassa. Hän iski siivillillään itsensä ilmaan, korkealle pudotakseen hieman alemmas ja lähti lähestymään. Heilauttaen samalla keihään sillä palalla missä ei terää eneää ollut ilmaa, aiheuttaen toista lähestyvän vaakasuoran jäisen sateen jonka piikit osuessaan uppoaisivat suoraan lihaan polttaen ja jäädyttäen vastustajaa.

Maraudelin yksi mahtavimpia kykyjä oli se, että sen jää lamautti lihaksia kylmyydellään, sellaisella kylmyydellä mikä turrutti lihakset, vaikutus oli sama kuin jos olisi pudonnut jäihin, sillä erolla että Maraudel jäädytti ilman pakkasta, eikä sen jäähän auttanut kuin hiljainen ja pitkäaikainen sulatus esimerkiksi kuumissa lähteissä. Tai vaikka vain lämpimässä ilmassa.

Camelia katsoi kun EZriel lähti tulemaan kohti ilmasta ja hymyili. Hymy kumminkin hyytyi kun hän huomasi että mies osasi tehdä jonkin sortin jäätä. Camelialla ei ollut miettimis aikaa paljoa, mutta tunsi sitten kuin miekka olisi puhunut hänelle, kuin se olisi käskenyt tekemään jotain. Camelia teki käskyjen mukaan ja käänsi miekkansa niin että sen pitkä sivu oli edessä päin, eli miekka oli hänen edessään sivuittain. Hän nosti vauhdilla miekkaansa ylös jolloin miekan terään "tarttui" ilmaa. Kun Camelia pysäytti miekan päänsä ylä puolelle, ilma virta lähti kohti EZrieliä ja jäätä. Oikeastaan ilma virta oli paine aalto, yhtä leveä kuin miekka, ja n. 1,5 metriä koerkea. Camelia hieman ihmetteli tuota, mutta oli varma että tuo pysäyttäisi tai ainakin tuhoaisi jään, nimittäin nainen pystyi melkein itsekkin tuntemaan kehossaan miten paineaalto työnsi häntä taakse päin.

EZriel katseli naisen huolestunutta katsetta hänen hyökätessään ja kiinnitti huomiota niihin kun ne muuttuivat. Toinen selvästi kuunteli nyt asettaan mikä sai enkelin huomattavasti hyväksyvämmälle kannalle, sekä odottamaan mitä nainen seuraavaksi keksisi hänen päänsä menoksi.
Hänen ei tarvinnut kauaa odotella kun toinen puski aseensa voimalla hänen jäätään poispäin. EZriel teki nopean sukelluksen paineen alta, kuitenkin jää muuttui pelkiksi hileiksi jotka putosivat lumena maahan joka jäädytti kaiken mihin se koski monen metrin alueelta.

Hän ei jäänyt katselemaan taakseen vaan pudottautui maahan asti ottaakseen muutaman ripeän askeleen päästäkseen niin lähelle jalan toista että kykenisi siitä ponnistamaan suoraan ilmaan toisen kimppuun, maassa hän lähetti toisen häiriöksi pieniä jäisiä neuloja jotka olivat läpimitaltaan kaksi senttisiä, sellaisia tikareita jotka tekisivät ikäviä muttei tappavia reikiä, hän tähtäsi pää asiallisesti kasvoihin mutta myös siipiin, vapauttaen niitä sellaisella tahdilla ettei toinen toivottavasti ehtisi tajuamaan hänen tuloaan ennen kuin hän olisi taas aivan vieressä iskeäkseen tätä terättömällä puolikkaalla ylhäältä alas tähdäten kylkeen murskatakseen tämän kylkiluita.

Camelia hymyili mutta näki että EZriel jatkoi vielä matkaa kohti häntä. Nainen nosti miekkansa ja heilautti sitä samalla itse lähtien ylöspäin lentoon vauhdilla. Hän huomasi valoa vasten pilkettä maan kamasalla ja tajusi että mies oli heittänyt häntä kohti jonkin tyylisiä neuloja. Camelia nousi ylemmäs ja huomasi pian että EZriel oli hypännyt häntä kohti. Nainen nosti miekkansa suojakseen vauhdilla, jolloin samalla miekka loi uuden paine aallon joka lähti kohti EZrieliä. Hän ei kumminkaan ehtinyt kunnolla estää tuon iskua joten hän tunsi pistävän tunteen kyljessään. Hän lensi maahan iskusta ja tunsi kuinka hänen kylkeensä alkoi pistellä, enemmänkin sattua.

EZriel antoi iskunsa mennä läpi, sillä uhrauksella että otti vastaan toisen miekasta luoman paineen ja lensi vauhdilla maata kohti. Hetken aikaa hän tiesi kadottaneensa tajuntansa, sillä tajusi putoavansa, kaikki kuusi siipeä levittäytyivät ja EZriel tunsi rajua kipua yhdessä siivistään. Paine oli selvästi reväyttänyt niistä yhden, hän painoi haavoittuneen suppuun antaakseen sille hieman lepoa ja keskittyi kuuntelemaan muuta vartaloaan, kaikki oli paikallaan, hänen päätänsä särki hieman ja ohimolta valui verta, samoin nenästä sillä isku oli osunut kasvojen ja olkapään kohdille.

Enkeli pyyhkäisi veren nenänsä alta estääkseen sitä valumasta suuhun ja iski uudestaan ilmaa siipiensä alle niin että pieniä jäisi hiukkasia lensi kimallellen ilmaan siitä kohdin mistä hän oli noussut ilmaan. EZriel hyökkäsi uudestaan. Tällä kertaa nopeammin, suurentaen neuloja nyt lähes viisisenttisiksi halkaisijaltaan jolloin niiden paino tuplaatui ja niiden tuhoaminen vaatisi entistä enemmän voimaa.

Samaan aikaan hän lähestyi toista taas, pyrkien nopeasti tämän selän taakse käyttäen tällä kertaa terällistä osaa iskeäkseen toista suoraan siiven tyveen saadakseen tämän alas.

//Huomautan siis että Camelia on maassa,//

Camelia hieroi päätään ja piteli toisella kädellään kyljestään. Siihen sattui jumalattomasti. Camelia alkoi nousta ylös ja levitti siipensä lähteäkseen lentoon hän näki kuinka EZriel tuli lähemmäs ja lähemmäs. Camelia nosti miekkansa ja heilautti sitä tehden ilmasta terän ja se ampaisi kohti miestä. Heti perään hän teki uuden paine aallon jolla oli tarkoitus vain koettaa edes pysäyttää jääpiikit. Camelian silmät eivät kyenneet kumminkaan mihinkään super tarkkaan katseluun joten hänellä jäi sen kiireen ohella huomaamatta EZriel joka pyrki hänen taakseen. Vasta liian myöhään, kun Mies oli jo kiini hänessä, Camelia huomasi tämän. Samalla hän tunsi kuinka siivet tuntuivat selässä hyvin raskailta ja nainen lähti tippumaan kohti maata. Camelia katsoi tippuessaan vähän aikaa taakseen miestä, käänsi katseensa maata kohti, ja sulki silmänsä.

//Kiitos : ) siis siitä huomautuksesta //

EZriel katseli tyytyväisenä toisen putoamista, häneen koski hieman, mutta se oli vielä pientä, kipu tuntui mukavalta se jomotti hänen ruumiissaan tylsänä. Hän laski aseensa ja jää palat tippuivat maahan pirstoutuen tuhansiksi säkenöiviksi sirpaleiksi. Enkeli ei laskenut ihan kaikkia suojauksiaan kuitenkaan. Hän oli edelleen varuillaan josko toinen vielä nousisi. Esittäisi vakavemmin haavoittunutta kuin mitä oikeastaan oli.

Hän laskeutui kuitenkin alas, varoen sillä hän oli saanut iskun päähänsä, jalat kuitenkin kantoivat, eikä häntä huimannut pahemmin, joten hän lähti kävelemään toista kohti tyytyväinen hymy huulillaan, ottaen sen riskin että toinen vielä hyökkäisi, sillä tämän miekan kyky teki pahaa jälkeä osumatta, sen hän oli saanut kokea, sillä yksi hänen ylimmistä siivistään oli loukkaantunut niin että sitä teki pahaa liikuttaa.
Siivet olivat aina ikävät haavoittuessaan, niissä oli niin paljon hermoja jotka ohjasivat liikkeitä ja lihaksia, mitä enemmän niitä käytti sitä enemmän hermoratoja syntyi ja sitä herkemmiksi ne tulivat. Oli hänen onnensa ja kirouksensa että niitä oli kuusi.

Camelia tunsi kuinka kipu vieri pitkin hänen siipiään, kuin kaikkien sulkien päähän oltaisiin laitettu 3kg painot ja ne olisivat vetäneet siipiä alas. Hän nousi tuskasta huolimatta ylös päin, ja kaantyi katsomaan EZrieliä nostaen miekkansa suojaukseksi. 'En anna sinun tappaa minua.' Camelia ajatteli ja nosti miekan poikki suorasti ylös ja loi uuden paine aallon ja sen perään hän käänsi miekkansa sivaltavaan asentoon ja teki paineaallon perään viiltävän tuulen. 'Olen kai hullu jos jään tähän, mutta olen kömpelö maalla enkä voi lentää.' Camelia ajatteli. 'Pakko vain yrittää'

EZriel katseli kuinka toinen nousi vaivalloisesti seisomaan. Edelleenkin hän hämmästeli miekan valintaa, mikä ei tietenkään ollut hänen asiansa. Paineaaltojen tullessa hän nosti jäisen muurin eteensä ja se murtui kauniisti ensin kahtia sitten vielä keskeltä kauniisti. Jäiden liukuessa maahan EZriel laski viiltopinnalle kätensä ja ihaili sen sileää pintaa. Todellakin, terän leikkaus oli aivan omaa luokkaansa.

"Vieläkö jaksat yrittää?"
Hän kysyi laiskan oloisesti nojaillen pystyyn jääneeseen lohkareeseen.
"Sattuuko?"
Hän hymyili ilkeästi, sillä kipu siivissä mahtoi olla kova. Ainakin toisen olemuksesta päätellen. EZriel iski ilmaa siivillään päästäkseen hieman ilmaan, laskeutuen lohkareelle joka muodosti heti hänen alleen valtaistuimen johon enkeli täysin levollisesti istui.

Camelia katsoi miestä joka ihasteli viilto pinnan sileätä pintaa, joka oli kuin juuri jäädytetty luistelu rata, sileä, ja virheetön. Hiki virtasi naisen otsaa pitkin kun hän nousi seisomaan kunnolla, mutta hän laskeutui hieman kyyryyn koska jos hän oli suorassa, siipien tyveen olisi alkanut koskea hyvin tuskallisesti, kyyryssä siipiin ei sattunut miin paljoa. Nainen nosti miekkaansa. Viha nousi pitkin hänen punaisia poskiaan kun EZriel kysyi ivallisesti että sattoisiko. Camelia kyllä tiesi tuon olevan ivaa ja että mies nautti hänen tuskistaan. Camelia vetäisi syvään henkeä ja katsoi jäätä miehen alla, joka muodostui valtaistuimeksi. 'Hän hallitsee jäätä... täytyy olla varovainen...' Camelia ajatteli ja nosti miekkaansa tehten pari viiltävää aaltoa ja perään paine aallon ja yritti lähteä kompuroiden pois. 'Helvetin siivet, tämä olisi nyt helpompaa jos toimisitte.' Camelia ajatteli ja koetti kivuista huolimatta juosta joka oli kumminkin mahdotonta. Naisen juoksu näytti enemmän hölkkäämiseltä. Hän juoksi kiven lohkareen taakse joka oli aukion reunalla. Hän otti miekastaan tukevan otteen ja halkaisi kiven kymmeneen osaan, sitten hän teki paine aallun jolloin 50x50cm lohkareet lennähtivät kohti EZrieliä paine aallon mukana.

EZriel katseli naisen taistelua, hän myönsi toisen kunniaksi sen että tämä kaikista tuskista huolimattaan oli edelleen pystyssä ja taisteli. Hän ei halunnut jäädä siispä toista huonommaksi ja aikoi jatkaa taistelua.
Toinen selvästi kärsi haavansa kanssa mutta onnistui silti liikuttamaan käsiään ja miekkaansa. Enkeli nostikin nyt itsensä ilmaan jään avulla joka kasvoi nyt vuorena hänen allaan ja mureni ilmanpaineen voimasta hänen alleensa. EZriel otti ilmaa siipiensä alla ihaillen jäätä joka tuhoutui sirpaleina maahan paineen tuhotessa ne leikkamaalla.

Sitten hän kiinnitti katseensa naisen hieman epävarmaan juoksuun, tämä pyrki lohkareelle eikä EZriel yrittänyt millään tavoin estellä vaan jäi mielenkiinnolla seuraamaan tämän seuraavaa hyökkäystä jonka tämä toteutti leikkuuttamalla kiveä useiksi paloiksi, lähettäen ne häntä kohti. Enkeli päätti ottaa leikin hieman todemmin ja kieräytti Maraudelia käsissään iskien palaset yhteen, ase sulautui taas yhdeksi pitkäksi keihääksi ja enkeli nosti maasta uskomattomalla vauhdilla eteensä jäisen esteen johon kivet jysähtelivät harmittomasti. Jää murtui kuitenkin viimeisien kohdalla ja muutama harmiton eteni hänen ohitseen.

EZriel hymyili ja pysäytti ilmaan putoavat jää palat ja heilautti ilmassa kättään lähettääkseen ne vastaisesti toisen päälle, antaen samalla mitalla takaisin.

Camelia katsoi kuinka murikat pysähtyivät jää muuriin ja hän nyökkäili pohtien. Pian tuo muuri sortui mutta palat jäivät leijumaan ilmaan, jota nainen hieman ihmetteli, mutta tajusi sitten että EZriel oli tuon takana. Jää palat lennähtivät Cameliaa kohti ja hänn nosti taas tuskissta huolimatt miekkaansa. Hän huitaisi vauhdilla sen ylös ja takaisin ylös jolloin miekasta tuli kaksi peräkkäistä paine aaltoa, jos jäät eivät tuhoutuisi ensimmäiseen, ne vähintään pysähtyisivät toiseen tai ainakin hidastuisivat. Ensimmäisten jäiden osuessa paine aalto pylvääseen alkoi niistä irrota kirkkaan sinistä pölyn kaltaisia hiukkasia, jotka kimaltelivat päivän harmaassa valossa.

//Pahoittelen kun kestää, on hieman menoa ja meinikiä koko ajan eikä meinaa jaksaa kun tehdä pakolliset asiat //

EZriel käytti hyväkseen hetkeä jolloin toinen oli luomassa paineaaltoa tuhotakseen jään kimpaita ja syöksähti lentoon niin että kimalteeksi hajonneet jäät jättivät aukon siihen kohtaan mistä enkeli pyyhälsi lävitse iskeäkseen toista nyrkillä uudestaan kasvoihin.
Hänen kädessään ei ollut enää Maraudelia, se oli piilossa sillä hän mieluiten käytti käsiään ja vartaloaan aseenaan.

Enkeli nautti kyllä aseensa kanssa taistelemisesta, olihan terä tietenkin terä, mutta mikään ei voittanut sitä tunnetta kun liha osui lihaan ja lihas jännittyi ottamaan vastaan iskun, se tärähdys mikä kulki pitkin vartaloa, luun murtuessa jykevästi napsahtaen. EZriel oli juuri sen tyyppinen henkilö joka nautti ruumiillisesta tuskasta ja kivusta. Niin toisten kuin omansa.

//Ei se mitää EZriel=masokisti xDDDDDD//

Camelia sai paineaallot liikkeelle ja huomasi sitten sen läpi kajoavan varjon ja tajusi että EZriel yritti hyökätä. Camelia nosti miekkansa suojaksi odottaen että mies olisi lähempänä.Camelia ei halunnut enää enempää vammoja, hän odotti että mies tulisi jostakin päin, sillä tuntui siltä että hän tulee joka reijästä läpi jos siihen annetaan mahdollisuus.

//Sori lyhyt//

//XD Minun pienellä pojallani on hieman kieroutuneet taipumukset, se johtuu ehkä 10% kasvatuksesta 90% oman pään viasta (tosin voisin veikata että siitä 50% johtuu liiasta pään lyömisestä lapsena, EZZi kun oli aika vilkas lapsi XD). Tee vaan lyhyttä jos ei tule pitkää, : ). Minä en pistä pahakseni//

Enkeli näki toisen nostavan miekan puolustukseen ja tunsi pientä pettymystä, joko tämä oli päättänyt mennä siihen kohtaan taistelua missä oli parempi yrittää puolustaa kuin hyökätä. Se oli yleensä sen merkki että vastustaja oli väsymässä, EZriel taas vasta lämmittelemässä.

Hän lensi suoraan naisen luokse, laskien kaikki suojansa, kokeillen josko se rohkaisisi toista hyökkäämään vielä. Kaikki kuusi siipeä iskivät vauhtia enkelin syöksyessä paineaaltojen edestä ja toisen kimppuun.

Camelia todellakin oli väsynyt, hän oli kuluttanut kuntoaan ja voimiaan tässä ottelussa enemmän kuin yleensä. Hänen otsansa oli hien peittämää, ja vaikka miekka tuntui kevyeltä yleensä, nyt se tuntui kuin se olisi ollut painava kuin synti, vaikka syntikään ei ollut Camelialle painava. Camelia nosti miekkaansa hieman enemmän ja repäisi jostakin taas hieman voimia. Hän ei halunnut menettää ainakaan heti päätään. Camelia odotti että EZriel tulisi lähelle ja huitaisisi tätä niin että miekka osuisi mieheen ja samalla tekisi viiltävän tuulen.

Nainen nosti miekkaansa EZrielin lähestyessä ja odotti että enkeli oli tarpeeksi lähellä ennen kuin iski. Hiuskarvan verran, oli varaa ettei hän tapattanut itseään suoralla hyökkäyksellä sillä ei antanut periksi tällä kertaa tuumaakaan vaan juuri ennen iskua oli, hieman vastentahtoisesti ja Maraudelin moittiessa häntä tyhmänrohkeudesta, hän otti esiin keihäänsä, jolla torjui miekan. Maraudel toki katkesi mutta koska sen elementti oli jää sen kykeni todellakin liittämään yhteen varsin helposti. Tuulen leikkaus sen sijaan oli viedä enkeliltä hengen. Hän sai nostatettua ohuen jää kuorteen itsensä ja sen väliin ja pysäytettyä viillon juuri ennen tappavuutta iholleen luomalla panssarilla.

Lämmin veri kuitenkin valui hänen rintakehästään vatsalle hyvinkin runsaana norona. EZriel oli kuitenkin niin lähellä ettei jäänyt ihmettelemään tai edes tuumailemaan täpärää pelastautumistaan vaan yritti iskeä samantien alaviistosti naista kasvoihin. Yrittäen samaan aikaan tarttua naisen miekka käteen vääntääkseen sitä niin, ettei tämä tiputtaisi miekkaansa, muttei kykenisi enää käyttämään sitä häntä vastaan iskulla.

Camelia ei aikonut enää herpantua, jo aikaisemman kokemuksen vuoksi. Jos hän kääntäisi katsettaan hetkeksikään tuosta miehestä, hänen kuolemansa olisi vain lähempänä. Camelia nosti miekkaa eteensä ja katsoi EZrieliä joka aikoi hyökätä. Camelia huitaisi miekalla mutta kauhukseen huomasi että EZriel oli saanut otteen hänen kädestään jossa miekka oli. Hän tunsi puristuksen siinä kädessä, ja se muuttui yhä epämukavammaksi kunne siinä virtasi kipu. Camelia ummersi mitä EZriel yritti ja koetti pitää miekastaan kiinni. Tai no, näköjään EZriel ei yrittänytkään tiputtaa miekkaa naisen kädestä ja joka sai tämän hämmästymään. Camelia kunsi iskun naamassaan ja lennähti iskusta hieman taakse päin. Camelia hieraisi naamaansa kädellään ja yriti nostaa miekkaa, mutta huomasi että ei voinut liikuttaa kättään, tähän näköjään EZriel oli pyrkinyt. Camelia hymyili hieman. 'Ehkä en voi nostaa kättäni mutta jollakin tapaa voin kyllä käyttää sitä.' Camelia ajatteli ja laittoi jalkansa hieman haaralleen ja pyörähti ympäri. Hänen kätensä seurasi löysänä liikkeen perässä ja miekka loi pinnalleen vaaleana hohtavan ilma terän joka sinkosi kohti EZrieliä vauhdilla.

EZriel oli innoissaan toisen kiemurrellessa hänen otteessaan saamatta irti kättään, isku kasvoihin osui ja enkeli tunsi mieluisana tunteensa kuinka hänen kätensä rystysen luut kohtasivat hennot kasvojen luut. Sitten nainen teki yllättävän liikkeen joka sinkosi vaarallisen projektaalin hänen suuntaansa. EZriel nosti nopeasti eteensä Maraudelin, joka nostatti omistajansa suojaksi hennon mutta kiinteän jäisen esteen, joka leikkaantui iskusta täysin kahtia.

Iskun voimasta hän lennähti kauemmas naisesta. Oli ollut taaskin täpärällä ettei hän ollut leikkaantunut kahtia, ihoon oli ilmestynyt uusi matala viilto josta tihkui hitaasti verta, EZriel ei edes vilkaissut haavaa. Vaan piti katseensa kiinteästi haavoittuneessa vastustajassaan. Hänen päähänsä nousi ajatuskuva haavoittuneesta eläimestä joka ajettiin nurkkaan, mutta joka kävi hurjaan hyökkäykseen henkensä edestä.

Enkeli ei antanut toiselle sen enempää aikaa hengähtää kun sinkosi itsensä jo eteenpäin. Nostaen itsensä äkillisesti maasta ylös, edettyään ensin muutaman metsin hurjaa vauhtia toista kohti. Iskeäkseen naista yläpuolelta nopeasti muttei tappavasti, haavoittaakseen toista tällä kertaa käteen joka piteli miekkaa.

Camelia oli uupunut, eikä tiennyt miten kauan jaksaisi taistella enkeliä vastaan, hetki hetkeltä miekka tuntui raskaammalta ja liikkeet hitaammilta. Hän katsoi kuinka mies liiteli kohti, mutta vaikka tuo tuli nopeasti, miehen liikkeet tuntuivat ikuisuudelta, se johtui kai kivusta joka sinkoili siivistä kohti muuta kroppaa. Camelia nosti miekkaansa ylemmäs, mutta huomasi että miekkaa pitelevään käteen tuli verta vuotava haava EZrielin liikkeestä, ja kädessä ollut miekka tippui maahan. Camelia huudahti kivusta ja romahti maahan.
Hän tunsi kuinka kipu sinkoili jokaisesta raajasta, jokaisesta hermosta, jokaisesta solusta ja kuinka hänen kehonsa pyysi lopettamaan tappelun. Camelia tiesi, että jos hän antautuisi, hän kuolisi, mutta jos jatkaisi, kuolisi silti joko miekan iskusta tai siitä että EZriel hakkaisi hänet veriläntiksi asti. Camelia ei kumminkaan jäänyt miettimään, hän ei enää aikonut noustä, eikä olisi pystynytkään, hänen kehonsa ei jaksanut enää liikettäkään.

"Säälittävää!"
EZriel tuhahti naisen lyyhistyessä maahan. Hän oli katsellut tyytyväisenä iskun osuessa mutta ärsyyntyi kovasti kun toinen niin helpolla luovutti. Haava jonka hän oli saanut aikaan ei ollut syvä, hän oli pidätellyt sillä tiesi että se olisi leikkaantunut irti jos hän olisi käyttänyt liikaa voimaa. Hän tuhahti vain.
"Olin oikeassa siitä ettei naisista ole taistelemaan. Ette kestä edes pientä höykyytystä"
Enkeli ei todellakaan antanut vastustajalleen minkäänlaista armoa taistelussa eikä sen jälkeenkään. Hän oli kuitenkin taas sillä tuulella että uteliaisuus poltteli hänen päässään.

Hän kumartui toisen puoleen. Ojentautuen niin jotta voisi yrittää saada otteen tämän hiuksista nostaakseen tyämän päätä niin että EZriel näkisi naisen kasvot, kuitenkin niin että pienellä liikkeellä toinen saisi itsensä rimpuiltua hänen otteestaan.
"Kuuletko minua vielä senkin typerys"
EZriel käytti mahdollisimman matalaa ja voitonriemuista ääntä, kuitenkin sellaista hienovaraista.
"Tiedätkö miksi jäät henkiin tänään?"
Hän kysyi, muttei jäänyt odottamaan mitään vastausta.
"Koska pidän aseestasi, se on yksi syy. Mutta tärkein on se ettei sinun kaltaisessasi ole mitään surmaaminen arvoista. Jos olisit mies olisin surmannut sinut heti taistelussa ettet enempää joutuisi häpeämään olemassa oloasi. Mutta koska olet nainen olet häpeä jo valmiiksi, joten surmaamisesi on täysin turhaa aivan kuten olemassa olosi."
EZriel toivoi sanojensa joko murskaavan kaiken vastarinnan, tai sitten nostattavan naisessa sellaista vihaa että tämä haluaisi kostaa hänelle. Mikä sopi enkelille enemmän kuin paremmin.

Hän uskoi että miekassa oli potentiaalia vielä suurempaan voimaan, saadakseen sen esiin, naisen olisi harjoitettava sitä enemmän. Enkeli toivoi että kostonhimo häntä kohtaan toimisi hyvänä motivaationa, vaikka se nyt oli pelkkää olettamusta.

"Säälittävää!" kuului raskas ääni joka sai Camelian hermostumaan, suuttumaan, ja pelkäämään. Hän hengitti syvään ja katseli haavoja joita hänellä oli kädessään, ne eivät olleet syviä, eivätkä niin kipeitä kuin lauseet mitä EZriel lausui. Camelia alkoi kerätä voimia noustakseen seisomaan, hän halusi edelleen näyttää että hänestä olisi johonkin, hän ei olisi niin heikko kuin aikaisemmin, ennen kuin tiesi miekastaan mitään. Camelia nousi käsiensä varaan, mutta tunsi pian kiristävän tunteen päänahassaan, kun EZriel nosti häntä hiuksista.

"Tiedätkö miksi jäät henkiin tänään?" Kuului miehen suusta, ja Camelia vain odotti miehen kertovan. "Koska pidän aseestasi, se on yksi syy. Mutta tärkein on se ettei sinun kaltaisessasi ole mitään surmaaminen arvoista. Jos olisit mies olisin surmannut sinut heti taistelussa ettet enempää joutuisi häpeämään olemassa oloasi. Mutta koska olet nainen olet häpeä jo valmiiksi, joten surmaamisesi on täysin turhaa aivan kuten olemassa olosi." Camelia kuunteli ja avasi sitten suunsa. "Taidat vain nauttia toisen alistamisesta ja henkisen rohkeuden murskaamisesta? etkös?" Camelia sanoi hieman vihaisen kuuloisena. Miekka oli turhan kaukana hänestä, eikä hän saisi sitä jaloillaankaan lähemmäs.

Camelia ei jäänyt miettimään, teki vain liikkeen joka tuli selkärangasta, riuhtaisi itsensä miehen otteesta, ja olisi voinut luulla että tuon otteesta olisi vaikeampi päästä. Kumminkin nainen maahan päästyään hyppäsi miekkansa luokse. Hänen vihansa miestä kohtaan sai häneen lisää voimaa. Miekan käteensä saatuaan hän huitaisi sillä miestä kohti joka ei ollut hirveän kaukana Miekan terästä lähti taas terävä ilmavirtaus, Camelia toivoi tällä saavansa hieman aikaa mennä kauemmas. Heti kun ilmavirta terästä lähti kohti miestä, Camelia lähti juoksemaan hieman kauemmas mutta kääntyi sitten miestä kohdi heilautti miekkaa alas niin että se muodosti ilmasta seinän, joka lähti vauhdilla kohti EZrieliä.

//Jee, eka pitkä viesti xDDDDDDDD //

// onneksi olkoon : ) //

EZriel nauroi naisen sanoille.
"Voittajilla on varaa sellaiseen, enkä ole väärässä sen suhteen mitä sanon, sinusta ei ole taistelijaksi kun et osaa muuta kuin huitoa miekallasi, missä on taito liikkeissä, ennakointi ja vihollisen lukeminen? Missä on sinun voittosi?"
Sitten nainen riistäytyi hänen otteestaan. EZrielin ei tarvinnut edes piilotella tyytyväistä hymyään kun nainen oli miekkansa luona ja löi sillä niin että leikkaava virta lähestyi uhaten.

Enkeli hyppäsi sitä karkuun muttei ottanut ilmaa siipiensä alle sen vertaa että jäisi ilmaan vaan teki hypyn kierteellä laskeutuen jaloilleen kun toinen tällä kertaa seinämä lähestyi häntä. EZriel manasi eteensä saman tien valtava lohkareen jäätä joka hidastaisi iskua hieman että hän ehtisi sen alta. Hän syöksyi sivulle kuperkeikalla saaden näin tarpeeksi voimaa jotta pääsi pois alta. Hän pääsi pian toisen polvensa varaan ja näki naisen.

Maraudel ilmestyi hänen käteensä kun hän lähti paikaltaan pinkaisten juoksemaan naista kohti, heittäen tämän eteen jäisiä valtavia piikkejä maasta tähdäten sekä kasvoihin että keskivartaloon, jotta tämän olisi keskityttävä torjumiseen sen sijaan että saisi estettyä häntä etenemästä luokseen.

Camelian ensimmäinen isku meni ohi, ja toinen osui jäälohkareeseen. Camelia oli osittain vihainen, ja osittain hän käski itsensä rauhoittua. Kun mies väisti ilmamuurin, Nainen alkoi miettiä iskua jota tuo ei helposti voisi torjua. Miettimiselle hänellä tosin ollut paljoa aikaa sillä mies lähestyi häntä kovaa vauhtia. Pian hän heilautti miekkaansa leveästi neljässä eri tasossa, Noin pään kohdalta, rintakehän kohdalta, mahan kohdalta ja jalkojen alueelta, niin että tuo olisi hankala väistää ainakaan tavallisella hypyllä. Kumminkin, ilmavirtaukset pysähtyivät jääpiikkeihin ja osa niistä lensivät ohi iskuista. Camelia nosti äkkiä miekkaansa tehden ilmaseinämän joka torjui piikit. 'Tuo oli virheliike...' Camelia ajatteli ja alkoi katsoa äkkiä missä EZriel olisi. Miehen huomattuaan tuo oli jo melko lähellä. Camelia heilautti miekkaansa kolmekertaa pystysuorassa jolloin miestä kohti lähti kolme pystysuoraa leikkaavaa ilmavirtaa vierekkäin. Nainen teki perään vielä ilmaseinämän jota saisi hieman aikaa mennä kauemmas. Hän koetti siipiään, mutta ne olivat liian kipeät jotta hän voisi lähteä lentämään, joten hänen täytyi tyytyä juoksemiseen. Hän oli päässyt nelisen metriä eteen päin kulles huomasi maassa kohdan jossa oli tuhkan väristä hiekkaa. Nainen päätti menna sinne ja hiekan päällepäästyään heilautti miekkaansa niin että hienojakoinen hiekka lähti tuuliseinämän mukaan tehden seinämästä kovahkon.

EZriel katseli tyytyväisenä piikkiensä toimintaa, seuraten tarkasti naisen liikkeitä. Tämä laittoi matkaan kolme pystysuoraa viillosta, EZriel veti Maraudelin eteensä manatakseen nyt isomman seinämän, lähes puolen metrin paksuisen, mutta tällä kertaa niin ettei se jäänyt pystysuoraan vaan kaatui omasta painostaan. Niin että EZriel kykeni juoksemaan sitä pitkin, se oli tosin liukasta jäätä, mutta hän hallitsi sitä ominaisuutena ja oli ensimmäisen virheensä jälkeen opetellut liikkumaan, sulauttamaan, käyttämään sitä niin ettei enää koskaan, ei koskaan menettäisi niin nololla tapaa taistelussa saatua etua viholliselle. Ilmavirtojen osuessa siihen se murtui kolmesta kohtaa ja EZriel ponnisti yhden siivun päästä ilmaan niin korkealle kuin kykeni. Jää murskaantui maahan valtavina tappavina lohkareina hajoten kuitenkin pieniksi paloiksi maahan.

EZriel laskeutui maahan kun näki taas seinämän lähestyvän tällä kertaa se näytti erilaiselta, enkeli ei ehtinyt reagoimaan tai olisi ehtinyt mutta tiesi ettei mikään liike saisi häntä enää sen alta pois joten hän joutui tyytymään sen ottamiseen vastaan. Hän suojasi vartaloaan siivillään ja lensi taaksepäin railakkaasti seinämän mukana. Hän lensi niinkin pitkälle sen voimasta että putosi omien jäisten palojensa päälle, enkelin oli pakko ottaa siivet eteensä sillä putosi kyljelleen niin että jso ne olisivat jääneet alle olisivat ne murskaantuneet iskun voimasta. Hän lensi mukavasti erään suuremman palan päälle joka iski häntä kasvoihin.

EZriel ei jäänyt kuitenkaan makaamaan pitkäksi aikaa koska hän oli menettänyt tarpeeksi aikaa pudotessaan, hän nousi nopeasti valmiina puolustautumaan uutta hyökkäystä vastaan. Kasvoja kirveli ja EZriel tunsi pieniä teräviä jään paloja ihonsa alla. Kylmä jään sula ja lämmin veri sekoittuivat valuessaan hänen haavoistaan hänen poskensa ihoa pitkin tämän kaulalle ja paljaalle rintakehälle. EZriel hymyili riemuissaan.

Camelia hyyili hieman, hän oli tyytyväinen siitä että oli saanut miehen kauemmaksi. Nainen ei jäänyt ihmettelemään tuulen puuskansa voimaa, vaan jatkoi matkaa. Pieniä verilammikoita sekottui hiekkan jota pitkin hän käveli, mutta se ei häirinnyt Cameliaa. Camelia kääntyi taas kun oli pouden lomassa, sitten hän katsoi puita. Hän heilautti miekkaansa puiden runkoja vasten jolloin ne kaatuivat. Nyt naisen edessä oli 3 kaatunutta puuta. Camelia nosti miekkaansa vauhdilla ylös tasainen pinta edessään vaaka suorassa, jolloin se teki taas etenevän ilmaseinämän, ja se otti puut mukaansa. Siitä ne alkoivat kulkea vauhdilla kohti EZrieliä.

Liikkeellä Camelia saattoi voittaa aikaa. Hän lähti kävelemään syvemmälle puiden helmaan ja koetti löytää paikan jossa saisi mahdollisesti aikaa miettiä siirtojaan tai aluetta jossa olisi jotain mitä käyttää hyökkäyksessä. Hän oli huomannut että hiekka oli melko hyvä huokkäyksessä, mutta sellaisia paikkoja löytyi vain vähän tuolta alueelta. Camelian piti keksiä jotakin muuta mitä käyttää, ja pian, sillä EZriel taatusti pääsisi äkkiä puista ohitse.

EZriel oli jo liikkeessä tarkkaillen vihollisensa toimia tarkasti. Hän nousi siivilleen uudestaan, lentäminen oli tosin alkuunsa hieman vaivalloista ja hänen oli laskeuduttava lähes samantien, vauhtiaan hidastamatta kuitenkin. Siivet olivat venähtäneet kaiken sen poukkoilun aikana ja menisi aikaa ennen kuin hän kykenisi turvallisesti käyttämään niitä, hän ei halunnut näin turhan taistelun tähden kurittaa niitä enempää, sillä jos hän käyttäisi niitä liikaa lihakset eivät kestäisi valtavaa rasitusta ja pian hän olisi lentokyvytön, ei mitään sellaista mitä hänen ruumiinsa ei korjaisi, mutta se oli aina yhtä tuskallista ja ärsyttävää sillä siihen meni tuhottoman paljon aikaa ja energiaa.

Seuraavaksi hän sai puita päälleen, EZriel naurahti, pysähtyi ja otti Maraudelista kunnon otteen, kyllä hänkin osasi terää käyttää tarvittaessa vaikkei se niin leveä ollutkaan kuin naisen säilä. Hän valitsi puun ja nousi ilmaan hyppäämällä. Seivästäen yhden puun keihäänsä ja heilautti niin että sai siten torjuttua kaksi muuta puuta ja viskasi sen jälkeen voimalla puun irti keihäänsä kärjestä siihen suuntaan mihin nainen oli juossut. EZriel murahti, hänen olkapäätänsäkin särki hieman, hän ei ollut huomannut sitä juostessaan mutta joutuessaan käyttämään Maraudelia sellaisella voimalla ja tavalla sai kivun sädehtimään päähän joka oli jo muutenkin iskusta kipeä. Hän pyyhkäisi verta kasvoiltaan ja suoristautui. Lähtien nyt kävelemään aivan rauhallisesti naisen perään.

Camelia juoksi pois päin, tai ainakin yritti, pian hän kääntyi katsomaan taakseen ja näki puun lentävän häntä päin. Camelia katsoi tuota hieman turhautuneena ja heilautti miekkaansa vauhdilla tehden taas ilma virran joka lähti runkoa päin, halkaisten sen. Hän jatkoi matkaansa ja hengähti vähän aikaa. 'tästä ei pääse eroon helpolla...' Camelia ajatteli ja katsoi taakseen ja näli EZrielin tulevan lähemmäs. Nainen katsoi tuota turhautuneena ja hieman pelokkalla ilmellä. Camelia henkäisi syvään, hän olisi halunnut käyttää voimia, mitä viha toi hänelle tullessaan, mutta silloin hän ei keskittyisi järkevioin liikkeisiin, toisaalta taas kun hän yritti toimia järkevämmin, hän oli heikko. Camelia katsahti miekkaansa ja sitten EZrieliä. "ei saatana, mitä minä oikein teen..." Camelia puhui itsekseen ja kääntyi sitten päättäväisesti kohti EZrieliä nostaen miekkansa eteensä. 'kuolen mielummin kuin juoksen pakoon.' Camelia puristi miekkaansa päättäväisesti ja päätti kokeilla erästä juttua, hän oli useasti nähnyt että elementin hallitsijat pystyivat tekemään hallitsemastaan elementistä miekalle tai käsilleen pidennyksiä. Camelia puristi täysiä miekkaansa, otti toisella kädellään kiinni sen kahvasta ja nosti sen vaaka suoraan eteensä. Hän katsoi terää jonka ympärillä alkoi pyöriä ilmassa ollutta pölyä ja muita roskia, pian ilma virrat alkoivat liikkua terää pitkin, tämä ei kuitenkaan ollut ns. pidennys. Camelia katsahti EZrieliä ja vetäisi hitaasti miekkaa itseensä päin ja teki pisto liikkeen eteen poin jolloin tekän ympärillä ollut ilma sinkoutui luodin lailla kohti EZrieliä.

//Pahoittelen kun on kestänyt, joku kumma blokki tuli mutta nyt se toivottavasti on poistunut ja pystyn taas jatkamaan ihan kunnolla, pahoittelen vielä uudelleen jos tästä on aiheutunut ylimääräistä mielipahaa sinulle//

EZriel katseli toisen toimintaa leveä hymy kasvoillaan. Tämä alkoi päästä sisälle miekkaansa ja sen toimintaan. Juuri tällaista EZriel oli toivonutkin pääsevänsä todistamaan. Mikä potentiaali miekassa olikaan, harmi ettei sen käyttäjässä näyttänyt sellaista vielä olevan. Lyhyen ajan sisään, nainen oli kuitenkin osoittanut kykyä edistyä uskomatonta vauhtia. Hengen edestä taistelu yleensä pakotti kaikki äärimmilleen, vain ne jotka kykenivät muuttumaan ja muuttaman itseään tiukassa tilanteessa selvisivät. EZriel jos kuka tiesi sen. Kaiken sen jälkeen mihinkä isä oli hänet laittanut.

EZriel näki mitä toinen teki, toisaalta hän ei osannut ennustaa minkälainen isku nyt tulisi. Hän seurasi jokaista naisen liikettä katse liimatuna tähän. Kun isku tuli hänen refleksinsä toimivat hänen ajatustaan nopeammin ja Maraudel nousi kärki edellä iskun vastaan. Mikä aiheutti kuitenkin sen että Maraudel hajosi pikkuhiljaa iskun voimasta pieniksi säleiksi, jotka raapivat hänen ihoaan jäisinä neuloina. Kokonaan Maraudel ei tuhoutunut, sen hajoaminen oli hidaste iskulle joka oli tullut häntä vastaan, Maraudel ei kuitenkaan saanut koko iskua ja sen voimaa imeytymään vastukseensa. Joten iskun voimasta EZriel lennähti sivulle, Maraudeliin iskeytynyt voima heitti hänet ympäri ja EZriel kaatui kyljelleen. Murahtaen hän nousi ylös, horjuen vain hieman. Enkelin kasvoilla oli kuitenkin leveä hymy.

"Pakko myöntää nainen, olet saanut miekasta irti enemmän voimaa kuin olisi voinut uskoa. Se todistaa sen mitä ajattelin. Sinua on turha tappaa, sillä silloin aseesi potentiaali saattaa kadota ikiajoiksi."
EZriel katsahti Maraudelin tynkää joka hänellä oli käsissään. Hän nosti sen niin että nainen varmasti näkisi sen.
"Vaatii uskomatonta voimaa, saada Maraudel särkymään tällä tavoin"
Yksikään sanoista ei ollut kohteliaisuus, ne olivat sanoja jotka oli tarkoitettu toiselle tunnustukseksi siitä ettei enkeli mies pitänyt naista enää aivan niin arvottomana kuin aikaisemmin, tarvittiin kuitenkin paljon enemmän jotta EZrielin kunnioitus olisi voitettu. Se jo että hän tunnusti naisen voiman käyttää miekkaa, lähenteli jo kohteliaisuutta hänen tasollaan.

//eipä mitään, minun se pitäs tässä anteeks pyytää ku oon ollu pois täältä ^^'//

Camelia katsoi miekkaansa ensin hieman hämmästyneenä mutta sitten alkoi hymyillä kun näki minkalaista tuhoa ilmaluoti oli saanut aikaan. Nainen oli kuin tuntenut voiman sisällään, sen kuinka se oli sinkoutunut kärjen päästä kohti miestä, kuin hän ja miekka olisivat olleet yhtä. Camelia katsoi EZrielin ympärillä olevia jään sirpaleita ja sitten miestä joka oli lentänyt iskun voimasta hieman sivumpaan.

Camelia hymyili hieman ja laski hiljaa miekan vierelleen ja kuunteli mitä EZriel sanoi, vaikkakin se ei kuulostanut kohteliaisuudelta, se silti oli vähemmän loukkaavaa kuin mitä mies oli sanonut aijemmilla kerroilla puhuessaan. Camelia piti ilmeensä neutraalilla tasolla, hän ei halunnut näyttää miehelle sitä että piti tuon sanoja tarpeeksi kohtelijaana, siitä tuo olisi kumminkin taas keksinyt suveta pilkkaamaan häntä. "Pakko sitä on laittaa itsensä likoon, jottei henki menisi..." Camelia uskaltautui kumminkin sanomaan rauhallisella äänen sävyllä ja katsoi miestä ja tuon keihästä.

Camelia katsoi pitkän aikaa keihästä miehen kädessä ja alkoi sitten hymyillä. "Olet ensimmäinen, hauska vastustaja, todellakin haastava. Ja jonka ansiosta sain lisää tietoa miekastani...." Camelia sanoi virnistäen ja nostaen miekkansa olkapäänsä päälle.

//Eli olemme sujut ; D //

EZriel jopa hymyili hieman normaalimmin kuin yleensä. Hän naurahti naisen ensimmäiselle lauseelle.
"Hyvä niin, koska muuten olisit kuollut nainen"
Hän sanoi vahingoniloisena, hän räpäytti siipiään. Hän olisi huomenna hellänä mutta se kipu oli mukavaa, se oli sitä kipua joka kertoi että hänen ruumiinsa oli tehnyt töitä, että hän oli taistellut hienon taistelun.

EZriel häivytti Maraudelin kädestään mikä näytti siltä kuin hän olisi ollut ensin viskaamassa sitä olkansa yli, se häipyi kuitenkin ilmaan eräänlaisena jäisenä usvana. Se oli merkki siitä ettei EZriel enää viitsinyt taistella, hän halusi antaa ajan kulua ja haastaa naisen uudestaan. Hän halusi nähdä kuinka miekka kasvaisi voimissaan, kuinka sen käyttäjä löytäisi kumppaninsa kanssa sen sisältä vielä suuremman potentiaalin ja käyttäisi sitä.

Nainen sanoi häntä hauskaksi vastustajaksi mikä sai miehen kulmat kurtistumaan vihaisena kulmiaan, enkeli antoi pilkan, sillä sellaiseksi hän sen oletti, olla ja naurahti.
"Käytä sitä tietoa hyväksesi nainen, se miekka pelastaa vielä henkesi monta kertaa. Eikä selvästikään halua jättää sinua, muuten olisin ottanut sen omakseni asekammiooni."
EZriel kuulosti tyytymättömältä sillä oli tottunut saamaan sen minkä halusi, nyt kuitenkin, tällaisessa tilanteessa, hän oli valmis joustamaan.
"Saat kiittää miekkaasi siitä etten raaski tappaa sinua"
Hän sanoi ettei nainen luulisi hänen säälineen tätä muusta syystä, eikä hän halunnut turhien juorujen leviävän siitä että hän jäjtti hyvää hyvyyttään vastustajiansa henkiin. Hän oli tehnyt sen virheen kerran, hän ei olisi halunnut toistaa sitä, mutta rakkaus, tai ihastus aseisiin, vei voiton hänestä tässä taistelussa.

//jepa //

Camelia katsoi kuinka miehen ase hävisi kuin tuhka tuuleen, mutta ei ihmetellyt tuota, olihan hän jo muutenkin nähnyt miehen tekevän asioita joita ei ollut ennen nähnyt. Hän nyökkäsi EZrielin ensimmäiselle lauseelle mutta vakavoitui toiselle, koska huomasi että mies ei oikein pitänyt siitä että Camelia oli pitänyt tuota hauskana vastuksena. Silti hän oli tästäkin taistlusta hyvin kiitollinen, vaikka joutuikin kärsimään paljon, se oli kumminkin sen kaiken arvoista.

Kuului suhiseva ääni kun miekka kulki tupin reunoja pitkin ja meni sen sisään. Camelia oikaisi selkäänsä ja katsahti olkansa yli siipiään jotka eivät vieläkään tahtoneet toimia, ne olivat pirun kipeät eivätkä liikkuneet paljoa, mutta hän uskoi että ne parantuisivat ajan myötä, eikä jäänyt korjailemaan niitä siihen. Camelia pyyhkäisi otsaansa ja katsoi kättään johon oli tarttunut verta ja likaa, sitten hän katsoi EZrieliä. "Niin kiitänkin, kuten sanoit, en olisi pärjännyt tässä ilman sitä." Camelia sanoi hymyillen taas hieman.

EZriel heilautti kättään, kuin pyyhkiäkseen toisen kiitokset ilmasta. Häntä ei toisaalta toisen kiitollisuus mitenkään imarrellut. Hän ei kaivannut sitä.
"Etsin sinut joskus uudestaan käsiini nainen, haluan nähdä pidätkö miekkaasi vain riippakivenä vai opitko tosiaan jotain ja pystyt kehittämään oppimaasi. Jos et vien sen sinulta vaikka se tarkoittaisi aseen tuhoutumista sinun mukanasi. Se on parempi kuin se että asetta käsittelee joku joka ei sen voimaa osaa arvostaa"
Sanat tulivat suusta jäisinä ja piikikkäinä.

EZriel oli tosissaan, vaikka hänen mielessään kävi myöskin se että nainen saattaisi, kun kerran nainen oli, saattaa maailmaan vielä jonkun joka saisi miekasta enemmän irti. Se lohdutti miestä hieman. Hänellä ei edelleenkään ollut suurta kunnioitusta vastakkaista sukupuolta vastaan. Tarvittaisiin paljon enemmän että miehen kunnioitus voitettaisiin. Tosin, hän ei kunnioittanut miehiäkään, vaan piti kaikkia tasapuolisesti heikkoina ja pelkureina, naisissa hänen ongelmansa oli näiden luontaisen ruumiin heikompi rakenne, hänestä nämä olisivat kuuluneet naisten hommiin. Mutta jotkut näistä olivat typeriä ja jääräpäisiä.
Hymyä tästä miehestä ei irronnut, ei edes enää ilkeää virnistystä. Hän näytti lähinnä kyllästyneeltä. Hän oli valmis palaamaan kotiinsa Babeliin, pesemään pois veren ja vaihtaman repeytyneen vaatteensa.

Camelian ilme muuttui totiseksi kun kuunteli taas miestä ja vähitellen ilme muuttui turhautuneeksi. kuului vaan turhautunut tuhahdus ja Camelia katsahti miekkaansa sanomatta mitään. Hänelle oikastaan sopi uusinta ottelu milloin vain, mutta ei ainakaan heti, hänen olisi ensin hoidettava itsensä kuntoon.

hänen käsissään oli useita pieniä haavoja jotka vuosivat verta, joka paikkaan särki ja jomotti, enimmikseen juurikin se kipu sinkoutui siivistä. Camelia katsahti miestä. 'Hänellä tosiaan on asenne vamma...' Camelia ajatteli ja hymähti. 'Toivottavasti hän joskus oppisi ymmärtämään muitakin...' hän ajatteli ja hieroi niskaansa. "tämä taisi olla tässä...." Camelia tokaisi tylsiintyneellä äänellä, kuin kaikki kiinostus ja hauskuus olisi kadonnut tuhka tuuleen tappelun loppuessa.

//Peli näyttäisi saapuneen loppuun, kiitos sinulle RedMoon hienosta pelistä, jos pelittää niin tule rohkeasti kyselemään, pelaan kanssasi mielellään uudestaan, omasta puolestani vielä kerran kiitos ja odotan jo innolla seuraavaa peliämme ^ ^//

EZriel käänsi nyt naiselle selkänsä. Hänen siipensä olivat hieman loukkaantuneet, mutta vain muutama joten hän kykenisi lentämään hyvin kotiinsa. Hän ei toivottanut hyvästejä tai onnellista loppu elämää. Sellainen oli yhdentekevää. Hän lähti kävelemään pois päin, sillä piti tästä osasta helvettiä ja toivoi ettei sen paikan vartija olisi pahemmin suutahtanut heidän pienestä ottelustaan.

Mies nousi kuitenkin pian siivilleen, jättääkseen naisen, jos tällä oli tarpeeksi tuuria tämä selviäisi haavoittuneenakin helvetissä, jos ei, hän voisi aina tulla hakemaan miekkaa siltä kelle se ikinä seuraavaksi joutuisikaan. EZriel tunsi jo kuinka hänen luontainen kykynsä parantua alkoi vaikuttaa, sillä haavat eivät olleet kovin syviä eivätkä vakavia. Häntä ärsytti jo valmiiksi se mitä hänen nuorempi veljensä sanoisi kun näkisi hänen taas taistelleen. Että se osasi olla ärsyttävää. Luciferista olisi tullut parempi naisena, mutta isällä oli ollut jokin pakkomielle tehdä kaikista naisia, tosin, naisista ei ollut taistelijoiksi ja lähes kokonaan, vaikkei se kaikkien veljien kohdalla todelliselta tuntunutkaan, heidät oli tehty taistelemaan Tropheumin tähden.

//ooh, kiva että seura kelpaa, oon tässä suunittelemassa uutta hahmoa.... mutta mietin kyllä 2 tai 4 kertaa ennen kuin teen sen xDDDDD mutta mielellänihän minä tässä tekstiä kirjoitan, vihdoinkin kun sain tän innon takas ^^//

Camelia katsoi EZrielin perään kun tuo lähti lentämään, itsekkin hän alkoi oikaista siipiään, tarttui toisesta kiinni ja alkoi vääntää sitä paikoilleen. Camelian otsalta valui hikipisaroita kun hän väänsi ja väänsi siipeä paikoilleen ja vihdoin se menin niin että sitä pystyi liikuttamaan. Saman hän teki toiselle siivelleen. Camelia heilutteli siipiään onnellisen oloisena, mutta ei lähtenyt vielä lentämään, hän ei uskaltanut yksin kertaisesti vielä ruveta lentämään, ties vaikka siivet lähtisivät pois paikoiltaan tai jotain, joten hän tyytyi kävelemään pois paikalta. Camelia otti pari askelta eteen päin, ja katsoi sitten taaksensa, ja tajusi vasta sitten, minkalaisen sotkun tappelu oli saanut aikaan, sitten hän jatkoi vain tyytyväisenä matkaana.

The End ^^