Toivomuslähde

Lucifer oli jo kauan istunut siinä. Ihaillut lähteen pirstoutunutta patsasta ja koetellut ääntään. Hän piti paikasta, sillä se oli syrjäinen ja kohtalaisen turvallinen. Hän kykenisi pakenemaan nopeasti ja piiloutumaan joko raunioihin tai labyrinttiin. Ilmassa oli lintujen ääniä ne pesivät puissa mistä ne saivat itselleen enemmän kuin tarpeeksi ravintoa, niitä oli täällä runsaasti mutta toisin kuin kaupungeissa, missä ne näyttivät aina osoittavan mieltään patsaille, ne jättivät täällä rauhaan lähteen patsaan. Lucifer oli jäänyt ihailemaan sitä, se oli vanha ja taidokkaasti veistetty, hänen veljensä olisi nauranut jos olisi nähnyt hänet silloin, sillä Lucifer itki patsaan särkymistä, hän olisi halunnut nähdä sen kokonaisena ja usein täällä ollessaan puhui sille ja lauloi kauniita balladeja, joku olisi jopa voinut väittää tämän rakastuneen patsaaseen, ehkä hän olikin. Hän oli kerran lentänyt sen viereen, kuljettanut kättään varoen ja hieman häpeää tuntien pitkin säästyneitä käden ja lantion kaarteita. Hänestä tuntui kuin patsas olisi voinut herätä henkiin minä hetkenä hyvänsä ja alkaa tanssia, hän kykeni kuvittelemaan sen mielessään, sulavat liikkeet, notkea vartalo alituisessa pehmeässä liikkeessä.

Enkeli laski katseensa punastuen pois patsaasta, kuinka houkka hän olikaan ajatellessaan sellaisia asioita, varmastikin hän oli ainoa joka teki sellaista. Ajatteli asioita niin. Hän muisti veljensä ilkeät sanat, EZriel pilkkasi häntä aina, kuin olisi lukenut veljensä ajatuksia, mikä sai Luciferin tuntemaan itsensä hyvin alastomaksi veljensä edessä, vielä enemmän isän edessä, mutta isä oli lempeämpi. Paljon veljeä lempeämpi ja enkeli hymyili tätä ajatellessaan, miksei EZriel tullut isän kanssa toimeen, miksi näiden tuli aina tapella keskenään. Lucifer laski katseensa ja tunsi ohuiden hiuksiensa kutittavan poskiaan. Hän katseli käsiään avuttomana, miksei hän kyennyt estämään sitä. Hän yritti parhaansa, hän selitti veljelle isän hyvät tarkoitukset, silti tämä pysyi vihassaan. Miksi hän vihasi niin paljon.

Lucifer ei kyennyt ymmärtämään veljeään, hän ei nähnyt samoja asioita, hän halusi vain että he olisivat kaikki pitäneet toisistaan, tulleet toimeen keskenänsä. Hän puristi pitkät sormensa kiinni ja auki, kiinni ja auki, jättäen ne rentoutuneeseen tilaan. Jos hän olisi kyennyt poistamaan veljensä vihan, kaiken vihan maailmasta, hän olisi tehnyt sen, ei enää sotia demoneiden ja enkelien välillä, kaikki olisivat yhtä onnellisia keskenään. Aivan kuten se linnan neito jolle patsas oli aikoinaan pystytetty. Varmasti hän oli ollut onnellinen ja omissa kuvitelmissaan, Lucifer näki tämän kauniiden kasvojen hymyilevän itselleen.

Irilia

Demoni käveli rauhallisin, vakain askelin yhä syvemmälle puutarhaan. Hän kuunteli lintujen ääniä - vaikkei niistä pahemmin välittänytkään - ja katseli ympärilleen. Vaikka hän ehkä yleisesti ottaen pitikin itseään muita parempana ja kuvitteli olevansa kaiken yläpuolella - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, Irilia arvosti kaikkein vanhimpia taruolentoja syystä tai toisesta - hän silti ihasteli puutarhaa ja sen kauneutta. Luonto oli Irilialle asia, josta hän oikeastaan piti hyvin, hyvin paljon. Vähintäänkin yhtä paljon kuin tulesta ja sillä asioiden polttamisesta. Erilaiset hedelmät, kukat, köynnökset ja muut kasvit saivat aina tämän mielen vaeltamaan jonnekkin kauas pelkästään siitä ihailusta, jota Irilia niille osoitti. Ne saivat hänet myös ajattelemaan Edeniä, vain enkeleille luvattua paikkaa jonne hänellä itsellään ei koskaa olisi pääsyä. Vaikkei häntä pahemmin itse asiassa Edenin enkelit kiinnostaneet - Irilia piti näitä vain tylsänä ja itserakkaana sakkina, vaikka hän itsekin oikeastaan aika itserakas on, muttei myönnä sitä - mutta se kaikki mitä Edenistä itsestään ainakin kuuleman mukaan löytyi, rauha, kaikki ilot ja muut, ne kiinnostivat häntä. Kaikki mihin itsellä ei tule koskaan olemaan pääsyä tuntuu houkuttelevalta.

Jostain kuului veden solinaa ja Irilia tiesi, että ääni kuului suihkulähteestä, joka sijaitsi keskellä puutarhaa. Sen ääni tuntui vain korostavan paikan paratiisimaista tunnelmaa ja toisinaan Irilia miettikin, miksi siellä ei juuri koskaan silti näkynyt ketään. Hän itse kävi aina silloin tällöin puutarhassa muttei ollut koskaan nähnyt mitään muita kuin värikkäitä ja kaikenkirjavia lintuja. Lähestyessään suihkulähdettä jokin kuitenkin tuntui erilaiselta. Demoni saattoi pikkuhiljaa aistia jonkin läsnäolon, eikä kyseessä ollut tässä tapauksissa yksikään lintu. Hän raivasi tietä kohti suihkulähdettä ja toden totta, hän näki siellä istumassa jonkun. Ensimmäisenä hän kiinnitti huomiota neljään purppuraan siipeen. Hieman lähempää hän jo tunnisti enkelin Luciferiksi. Hän ei ollut koskaan tavannut toista henkilökohtaisesti, mutta toki hän tiesi silti tämän. Harvinaista kyllä näin äkillisesti toisen tapaaminen häkellytti Irilian, eikä hän tuntunut saavan mitään sanaa suustaan.

Lucifer heräsi ajatuksistaan, jokin ilmassa, ehkä lintujen laulun muutos, kiinnitti hänen huomionsa. Hän nosti katseensa ja katseli ympärilleen kuin unesta heränneenä, katse vielä hyvin kaukana todellisuudesta. Hän katseli hämmentyneenä ympärilleen näkemättä vielä mitään. Hän katsahti taivaalle, joka oli samannäköinen eikä sää näyttänyt muuttuneen rajusti. Hän katsahti patsasta sekään ei ollut liikkunut, pieni toivo hänen sydämessään sammui ja Lucifer huokaisi, kunnes keksi mikä se tunne oli joka häntä vaivasi, hänestä tuntui että häntä tuijotettiin.
Hän käänsi katseensa ja näki demonin, pelästyen hieman. Miten hän ei ollut huomannut toista ollenkaan. Lucifer tiesi että hänen olisi täysijärkisenä pitänyt paeta paikalta, enkelit ja demonit eivät yleensä tulleet toimeen, johtuen usein siitä että demonit surmasivat enkeleitä. Mutta Lucifer uskoi, että kuka tahansa kykeni olemaan hyvä.

Enkeli mietti hetken mitä sanoa toiselle. Tämä ei näyttänyt ainakaan siltä että olisi hyökkäämässä mutta Luciferilla ei ollut paljoa kokemusta demoneista.
"Hei"
Hän siis aloitti lempeällä ja tyypillisen hiljaisella äänellään puhuen. Lucifer ihaili avoimesti toisen kauneutta, hänen mielestään toisella oli kauniit symmetriset sarvet sekä kauniit siivet. Lucifer siirtyi hieman kivisellä penkillä ja osoitti toiselle paikkaa vieressään, ei hän toki voinut olla varma oliko toinen tullut jäädäkseen vai vain ohikulkumatkalla, mutta se ei ollut tekosyy olla tekemättä tilaa. Tai ehkei toinen halunnut istua hänen viereensä.

Irilia

Nopeasti Irilia sai kootua itsensä ja oli taas täysin oma itsensä. Hän käveli määrätietoisin askelin kohti enkeliä joka istui niin, että Irilialle itselleenkin oli tilaa. Demoni piti tästä oikein paljon, aina kun joku käyttäytyi kohtieliaasti, kunnioittavasti tai alentuvasti häntä kohtaan sai hänet hyvälle tuulelle ja yleensä tällöin hänen oli helpompi oppia "pitämään" toisesta. Pitäminen kuitenkin tarkoitti vain sitä, että hän ei ollut ilkeä ja ynseä toista kohtaan, vaan piti itseään ainoastaan parempana.
"Päivää", tämä sanoi ja hymyili. Toisen katseesta saattoi huomata, että hänen ulkomuotonsa oli tehnyt vaikutuksen, ja sekös vasta saakin Irilian hyvälle tuulelle. Siroin, naisellisin askelin hän käveli lähemmäs suihkulähdettä ja istuutui toisen viereen - paikkaa kun oli tarjottu siitä ei sopinut kieltäytyä.
Istuessaan siinä hän ei tuntunut saavan mitään aihetta puhumiseen, toisen läsnäolo sai hänet epätavalliseen tapaan hämilleen vaikka erityisesti miespuolisten henkilöiden seurassa hän oli hyvin itsevarma. Hän päätti langetta varmaan kuluneimpaan keskustelunaiheeseen, säähän.
"Kaunis ilma, vai kuina?", hän kysyi hymyillen ja katsoi sitten ohilentävää hyvin värikästä lintua jonka sulat olivat siivissä hyvin pitkät ja puhtaannväriset ja sen pitkän pyrstön päässä sulat levenivät ja kaartuivat ylöspäin.

Lucifer ihail demonia ja tämän olemusta koko sielullaan, enkeleistä naispuoleiset olivat yleensä arkoja ja hyvin ujoja, he välttelivät katsekontaktia vieraiden miesten kanssa ja olivat yleensä yksiavioisia, kun asuivat saarella siis, taivaassa sellaista ei katsottu hyvällä. Lucifer ei ihmetellyt yhtään laulujen ja tarujen kertomuksia demoneista jotka viettelivät miespuoleisia hyveellisiä enkeleitä helvettiin kiellettyihin huveihin. Ajatus sai enkelin hieman punastumaan ja laskemaan katsettaan, oli epäkohteliasta tuijottaa sillä tavalla mutta toisen eksoottinen kauneus oli henkeä salpaavaa.
Toisen tullessa istumaan hänen viereensä Lucifer huomasi hengittävänsä syvempään nenänsä kautta toisen tuoksua, se oli pyörryttävää sillä nuori enkeli ei koskaan ollut kokenut vastaavaa. Hän hengitti kerran syvään sisään, rauhoittuakseen mutta se oli hankalaa sillä hän tunsi sydämensä hakkaavan rintaansa vasten kovempaa kuin ikinä.

Demoni puhkesi puhumaan mikä oli kuin kupla olisi puhkaistu, tosin lucifer jäi uudestaan ihailemaan toisen ääntä. Niin ihastuttava. Meni hetki ennen kuin hän tajusi sanojen ja lauseen merkityksen, sitten hieman punastuen hän vastasi.
"Ky-llä, ihana, olisi ollut sääli jäädä sisälle tällaisena päivänä"
Lucifer uskaltautui katsomaan toista vierellään uteliaasti vaaleahkojen ripsiensä alta.

Irilia

Katsellessaan toista nyt lähempää hän huomasi pitävänsä enkelin ulkonäöstä. Irilia mieltyi usein toiseen ulkonäön perusteella mutta Luciferin ulkonäössä oli jotain, mistä hän erityisen paljon piti eikä hän ollut nähnyt ennen oikeastaan vastaavaa. Toisen kasvojen naiselliset piirteet vetivät demonia jotenkin puoleensa ja hän katsoi toista kuin lumoutuneena, silmät osittain kiinni niin, että hän kykeni näkemään omat, pitkät ripsensä. Ehkä toisen viehätysvoima piili siinä, että tämä ei ollut ihan mikä tahansa enkeli mutta Irilia ei voinut sanoa sitä varmaksi.

"Aivan, se olisi ollut sääli", Irilia vastasi. "Jostain syystä muuten en ole nähnyt sinua ennemmin täällä, vaikka käyn täällä aika usein", tämä jatkoi ja yritti keksiä jotain luontevaa aihetta josta olisi helppo puhua ja päästä lopulta juttelemaan ihan kunnolla.
"Tämä on yksiä niistä paikoista joissa tykkään käydä silloin kun tahdon olla omissa ajatuksissani ja miettiä asioita". Demonin katse oli edelleen enkelissä - joka oli itse kääntänyt katsettaan vähän poispäin - ja Irilian kasvoilla oli lempeä ilme. Ilme, joka ei ollut hänelle tyypillinen sitten ollenkaan sillä siinä ei ollut mukana ripaustakaan ylemmyydentuntoa tai arvioivaakaan ilmettä.

Lucifer katsoi toista nyt hieman uteliaammin, tämä selvästikään ei ujostellut häntä mikä oli hienoa sillä hän keskustelisi mielellään toisen kanssa enemmän, tämä oli ensimmäinen demoni joka ei uhannut hänen henkeään joten EZrieliä ei kannattanut tähän asiaan sotkea. Toinen mainitsi ettei ollut nähnyt häntä täällä koskaan aikaisemmin vaikka kävi siellä usein. Lucifer mietti samaa.
"Ehkä olemme olleet vain murto-osan toisistamme jäljessä, minäkin käyn täällä säännöllisesti." Lucifer ei peitellyt innostustaan siitä että toinen kävi siellä usein, sillä se tarkoittaisi sitä että he kykenisivät tapaamaan uudestaan samassa paikassa.
"Minä pidän aamuista sillä juuri kun aurinko nousee tämä paikka herää eloon"
Hän jätti sanomatta että aamuaurinko sai patsaan näyttämään siltä kuin se olisi tanssinut. Se tuntui liian intiimiltä asialta sanoa toiselle.

"Juuri se hetki ennen aamunkoittoa kun koko maailma on hiljaa ja odottaa heräämistä, tulee olo että sellaisena aamuna herää aina uudestaan henkiin"
Hän puhkesi puhumaan toisen lempeän ilmeen rohkaisemana. Ei sillä että Luciferia olisi ylimielinen tai ylpeä asenne haitannut, hän joutui sellaisen kohteeksi joka päivä, toki hän usein tuli surulliseksi ja alakuloiseksi sellaisesta kohtelusta, mutta hän ymmärsi hyvin miksi veli suhtautui häneen niin. Olihan Lucifer pelkuri, eikä edes vahva. Hänellä ei ollut tarjota veljelleen ominaisuutta josta olla ylpeä, toisaalta, jos hän olisi vastannut tuleen tulella, olisi EZriel raivostunut vielä enemmän, joten ehkä oli hyvä olla sellainen kuin oli.

Irilia

"Se voi olla hyvin mahdollista", tämä vastasi. Oli hassua, että hän ei ollut koskaan tavannut tätä enkeliä, tuntui todella epätodennäköiseltä, että molemmat kävivät samassa paikassa usein mutteivat olleet kertaakaan nähneet toisiaan. Irilia itse tosin ei kamalasti ollut aamun ystävä, hän piti enemmän illlasta ja yöstä mutta tämän tavat olivatkin sellaiset, että ne edellyttivät päivän pimeintä aikaa. Kuitenkin, hänen oli myönnettävä, että paikka oli aamulla kaunis.

"Jos totta puhutaan en ole käynyt juurikaan aamuisin täällä, yleensä olen ollut täällä enemmän iltapäivisin. Se voi ehkä olla syy, miksi emme ole aiemmin tavanneet toisiamme täällä. Iltapäivisn rakastan sitä kun aurinko varjaa kaiken kauniin punaiseksi", Irilia jatkoi ja katsahti nopeasti taivaalle. Kieltämättä aamussakin oli omat puolensa kirkkaine, puhtaine väreineen ja auringonpaisteineen mutta iltapäivä oli kuitenkin tämän oma, henkilökohtainen suosikki. Irilia kun rakasti punaista väriä erityisen paljon, ne toivat tämän mieleen liekit, veren mutta myös sellaiset vähän "kauniimmat" asiat kuten ruusut.

Lucifer huomasi miettivänsä kuinka kummallista oli että he eivät olleet koskaan kohdanneet, mutta ehkä niin ei vain ollut aikaisemmin tarkoitettu käyvän, tosin Lucifer tiesi senkin, ettei Taivaallinen Isä enää kyennyt sellaisia asioita valvomaan tai hoitamaan ja yleensä tämä oli vain keskittynyt ihmisiin sen sijaan että oman taivaallisen valtakuntansa asukkaisiin.
"En ole koskaan ollut täällä iltapäivisin" Lucifer sanoi ajatuksesta innostuneena, kunnes muisti miksi niin oli. Hän punastui puhuessaan.
"Veljeni kieltää minua jäämästä tänne yöksi, sillä saattaisin kohdata vaikka" Hän nielaisi väliin ja näytti hieman pahoittelevalta "Vaikka demoneita." Hän kiirehti lisäämään ettei loukkaisi toista kovasti. "Tai muita petoja jotka haluaisivat tuhota ja syödä minut"
Lucifer punastui vielä enemmän tajutessaan että hänen sanansa saattaisivat loukata toista vain enemmän.

Hän yritti korjata sitä kehumalla toista, ei kuitenkaan sellaiseta nöyristelevää ja ylimalkaista kehumista vaan aitoa ja sydämellistä sellaista.
"Punainen on erittäin kaunis väri, vaikka hieman surullinenkin. Se pukee sinua erityisesti." Lucifer laski häveliäästi katseensa maahan, hän pelkäsi kuulostavansa liian päällekäyvältä.
"TArkoitan siis, että, se, tai siis"
Hän tosin hymyili omalle käyttäytymiselleen huvittuneena ja jatkoi.
"Anteeksi, olet ensimmäinen demoni jonka kanssa puhun kunnolla"
Yleensä hän kuunteli tavernoissa näiden juttuja jotka yleensä pyörivät suurien saavutusten, tappojen, ryöstöjen yms. ympärillä. Kuitenkin jos osasi ja oli pitkäjänteisyyttä näiden saattoi joskus kuulla puhuttavan suurista ikiaikaisista taisteluista, juuri sellaisista tarinoista joita Lucifer halusi kuulla ja joista myöhemmin hän etsi tai kehitti lauluja.

Irilia

Irilia kuunteli lähinnä huvituneena kun toinen selitti demoneista ja muista pedoista ja sitten vaivautui tästä. Tottahan se kuitenkin oli, demonit eivät olleet se kaikista rauhantahtoisin rotu ja olikin ihan hyvä, että hänen lajiinsa suhtauduttiin terveellä varauksella. Jos tahtoi säilyä hengissä ei kannattanut ihan jokaisen demonin kanssa alkaa rupettalemaan. Onneksi Irilia oli demoneiden mittapuulla vähän säyseämpi tapaus vaikka sadisti olikin. Hän kidutti äärimmäisen harvoin syyttä suotta, vaan yleensä niitä joita oli huijaamassa. Kiduttamisen jälkeen hän pyyhkisi muiostot ja tämän uhri heräisi seuraavana aamuna ryöstettynä muttei muistaisi tarkalleen ottaen kuka hänet oli ryöstänyt. Irilialla oli 12 tunnin aikaraja muistojen pyyhkimisessä - sen pitemmältä aikaväliltä hän ei voinut niitä pyyhkiä - ja joka kerta hän tahtoi venyttää tämän aikarajan pisimmilleen. Kuitenkin, demonilla ei ollut edes ajatuksia enkelin ryöstämisestä, sen verran mieltynyt hän toiseen oli.

"Toisaalta veljesi on myös ihan oikeassa, mitä pidemmälle päivä menee sen vaarallisempia suurin osa olennoista on", hän sanoi äänellä, josta ei kaikunut minkäänlaista tunnetta. Se ei ollut pahoitteleva taikka myötätuntoinen muttei myöskään ilkeä, hän sanoi asian ikään kuin toteamalla.
Kun enkeli puhui siitä, kuinka punainen sopi Irilialle hän hymyili ihan hivenen. Hän ei osannut oikein kiittää -kiittäminen oli hänelle harvinaisen vaikeaa, kuten myös esimerkiksi anteeksipyytäminen- joten hän ei vastannut mitään vaikka olikin hyvillään kehuista.
"Ei se mitään, on varmaan ylipäätänsäkin monille harvinaista jutella demonin kanssa ja jäädä vielä henkiinkin", tämä sanoi ja olisi saattanut naurahtaakin jos olisi omistanut vähän laajemman tunneskaalan.

Toinen ei ottanut itseensä hänen puheitaan ja Lucifer rentoutui helpottuneena, hänen siipensä pitivät hiljaista havinaa laskeutuessaan hieman lihasten jännityksen lauetessa. Hän ei ehkä tuntenut oloaan kuitenkaan täysin turvalliseksi mutta ainakin helpottuneemmaksi.
Hän nyökkäsi toiselle. Hän naurahti hieman vaivautuneesti, yrittäen saada sen kuulostamaan siltä että nauroi itselleen huvittuneena.
"Sen tähden pelkäänkin pimeää."
Siinä mielessä hän kai olikin kuin pieni lapsi, vaikka olihan se aivan järkevää olla peloissaan kun tiesi että pimeydessä vaanii niin paljon petoja. Miksi hän toivoikin että EZriel olisi ollut lempeämpi ja ymmärtäväisempi, silloin hän olisi voinut pyytää tätä matkoilleen mukaan ja ottaa Juudaksenkin matkaan, silloin ei olisi pelosta aihetta sillä hänen veljensä olemuskin karkoitti kauas monet vaarallisimmat vastustajat. Se mitä Lucifer ei tullut ajatelleeksi oli se tosi asia että hänen veljensä myöskin houkutteli mitä vaarallisimpa vastuksia tämän luokse. Mikä ei tietenkään haitannut toista laisinkaan, mutta olisi saattanut heikommat veljet turhiin vaaratilanteisiin.

Lucifer hymyili, hän siis olisi yksi niistä harvoista jotka juttelivat demonille ja jäivät henkiin. Hän ei aistinut toisesta minkäänlaista suoraa pahantahtoisuutta, hän itse asiassa aisti toisesta perin vähän. Tämä tuntui puhuvan hyvin tasapaksusti ilman suurempia tunteita. Se kuulosti enkelin korvaan hyvin kummalliselta ja karulta. Jopa hänen veljensä tunteettomimmassakin puheessa oli kylmä ja välinpitämätön sävy. Mutta toisen äänestä hän ei sellaista säröä huomannut, mikä sai enkeli katsomaan toista entistä kiinnostuneempana. Oliko se joku yleinen piirre demoneilla, oliko se suurin erottaja heidän rodussaan, se että enkeleitä ohjasivat tunteet ja demoneita tunteettomuus. Toisaalta, osa tarinoista ja lauloista soti tätä teoriaa vastaan, kun osa taas tuki tätä. Oliko siis enkeleitäkin jotka eivät tunteneet mitään.
"Toisaalta eikö kaikilla pitäisi olla omaa tilaa ja aikaa olla olemassa. Jos ne pedot eivät uskalla olla päivällä näkyvillä koska pelkäävät niitä jotka kulkevat valossa, eikö se tarkoita että periaatteessa ne jotka kulkevat päivänvalossa ole uhka heille ja toisin päin?"

Irilia

Irilia piti toisen näkökannasta asiaan, hän itse ei ollut oikeastaan koskaan tullut edes ajatelleeksi tällaista mutta hänen oli myönnettävä, että se oli periaatteessa ihan tottakin.
"Uskon, että olet ihan oikeassa. Useille yön olioille auringon alla kulkevat olennot ovat uhka ja siksi ne ovat öisin agressiivisia näitä kohtaan, sillä monien mielestä yö on vain heidän aikaansa. Toisille taas auringonvalo voi olla syy miksi ne elävät yöllä, sen valo voi sokaista ne tai niiden keho reagoi siihen valon määrään. Olen kuullut lajeista, joiden keho murenee kokonaan pois, jos ne joutuvat auringonvaloon. Joillekin taas puolestaan ammatti edellyttää päivän pimeintä aikaa, varkaat sun muun käyttävät hyväkseen yön pimeyttä ja sitä, että yöllä on vähemmän silmiä näkemässä mitä tapahtuu." Demoni oli itsekin hieman hämmentynyt siitä kuinka paljon osasi aiheesta selittää, vaikka ei ollutkaan niin kovin hyvin siihen perehtynyt. Tosin hän itse oli varkaantapainen, joten jälkimmäisestä asiasta hän toki osasi kertoa. Yön olentojen mielipiteet taas olivat Irilian omaa tulkintaa asiasta sen perusteella mitä hän oli itse nähnyt ja kuullut.

"Toisaalta", tämä jatkoi. "Vaikka pimeässä saattaakin olla vaarallisempaa, ei sitä välttämättä tarvitse silti pelätä. Se kuuluu vuorokauteen siinä missä päiväkin. Riskialttiinpaahan yöllä on kulkea, se on myönnettävä, mutta sekin aika vuorokaudesta on itse asiassa hyvin kaunista". Irilian äänestä saattoi kuulla loppua kohden pienen, lempeän sävyn.
"Demoniyhteisössä jossa minä kasvoin, meillä oli tapana aina täysikuuöisin osoittaa sille kiitollisuutta yöllä valaisemisesta tanssimalla ja laulamalle sille. Siksi pidän erityisesti öistä, jolloin täysikuu paistaa".

Lucifer kuunteli toisen selostusta enemmän kuin mielellään, todellakin yö oli oma aikansa omalle elämällensä ja moni pelkäsi sitä ehkä hiukan turhaakin, toisaalta se tosiaan antoi varaa sellaisille teoille joille ei halunnut todistajia. Lucifer mietti varovaisesti pääsisikö koskaan todistamaan sellaista yöllistä elämää. Toisaalta hän olisi halunnut esimerkiksi nähdä varkaan työssään niin kuin eräässä laulussa laulettiin ilta myöhiin tavernoissa. Mestarivarkaasta Ludan nimeltään, joka oli kovin mieltynyt rikkaiden kauniisiin tauluihin ja ryösti mahdottoman isojakin yöllä kenenkään kuulematta. Salamurhaajaa hän ei välttämättä haluaisi nähdä, kyllä enkeli tiesi näiden olemassaolosta ja ammatista. Hän mietti kuinka moni olikaan yrittänyt surmauttaa hänen isänsä tai veljensä, siinä ainakaan vielä onnistumatta. Pieni ajatus joka sääli näitä väistyi pian sen tajunnan tieltä joka kertoi että jos nämä olisivat onnistuneet, hänellä ei olisi enää veljeä tai isää.

Toisen selitys kuun riitistä sai enkeli kohottamaan katsettaan uteliaana. Hänen siipensä kahahtivat kun hän liikautti niitä kasvavan uteliaisuuden myötä. Hän katsoi toista nyt tiiviisti silmiin.
"Palvoitteko te kuuta? Minkälaisia lauluja te lauloitte? Minkälaisia tansseja te tanssitte?"
Hän kysyi äänessään suurta innostuneisuutta, mutta hän pidätteli itseään ettei vaikuttaisi aivan pikkupojalta toisen edessä.

Irilia

Toisen kysymykset saivat Irilian entistä innostuneemmaksi selittämään, hän piti pätemisestä ja toki siitä, että huomio keskittyi häneen ja hänen juttuihinsa.
"Emme varsinaisesti palvo sitä mutta kunnioitamme sitä suuresti. Yleensä meillä oli - tai on edelleen mutta en asu enää Helvetissä, käyn siellä harvemmin - tapana kokoontua yhteen ja muodostaa kehä josta jokainen aloittaa tanssin ja laulamisen ja tietyssä kohtaa tanssin vaihetta jokainen siirtyy samanaikaisesti taaksepäin isontaen kehää ja lopullisessa vaiheessa kenelläkään ei enää ole varsinaista paikkaa. Jokaisen tanssikuvio alkaa pikkuhiljaa muuttua persoonallisemmaksi ja siksi on mahdotonta enää liikkua samaan suuntaan. Törmäilyn riskiä ei kuitenkaan ole, sillä liikkeet on kuitenkin hiottu niin, että jokainen on riittävän etäisyyden päässä toisesta", Irilia selitti ja veti sitten hieman henkeä ennen kuin jatkoi.

"Laulut puolestaan ovat koko ajan samat, ne eivät muutu. Ne muodostuvat useista kielistä, niin enkeleiden ja demonien vanhoista kielistä aina nykyisiin kieliin ja mukana on jopa ihmisten kieltä seassa. Ihmisten kielistä mukaan on valittu ne, jotka kuullostavat korvaan laulettaessa hyvältä ja ne on helpohko lausua. En ole kumminkaan perehtynyt itse siihen millä nimillä nämä kielet sitten tunnetaan ihmisten keskuudessa. Edes minä en myöskään osaa kaikkia sanoja tulkita mutta ymmärrän sen, että laulu perustuu erilaisiin ylistyksiin ja kiitoksiin". Selittäessään tätä Irilia tajusi, että voisi myös samalla kysyä tämän tavan alkuperää. Hän oli jo aiemmin selittänyt eräälle toiselle enkelille siitä ja kysynyt oliko tämä lähtöisin enkeleiltä. Tätä tapaa hän ei ollut nähnyt muiden demonien keskuudessa, ainoastaan hänen omassa, pienessä yhteisöntapaisessa. Siihen kuului aikanaan hyvin paljon langenneita enkeleitä - kuten Irilia jo edesmennyt isä - ja demoni oli miettinyt useinkin oliko tämä tapa lähtöisin enkeleiltä.
"En ole koskaan muualla törmännyt tällaiseen tapaan Helvetissä tai Saarilla ainakaan demonien keskuudessa, joten olen miettinyt, onko enkeleillä tämänkaltaisia tapoja". Langenneista enkeleistä Irilia ei viitsinyt alkaa erikseen mainitsemaan mutta hän kyllä myös kertoisi niistä, jos toinen vain kysyisi.
Samalla hän myös hieman ihmetteli, kuinka avoimesti ja yksityiskohtia säästelemättä hän enkelille tämän kaiken kertoi.

Lucifer kuunteli ja imi tietoa kuin paperi mustetta. Hän mietti oliko kuullut sen kaltaisista rituaaleista mistään ,mutta keskeytti ajatuksensa kuunnellakseen toisen selitystä jottei olisi menettänyt siitä hetkeäkään. Lucifer nosti kiinnostuneena kulmiaan toisen selittäessä että seassa oli sekä ihmisten kieltä että enkeleiden demonien kielen lisäksi. Hän olisi mielellään kuullut laulun mutta ei kehdannut pyytää toista laulamaan jos olisi vaikka siten loukannut jotain toisen tärkeänä pitämää. Sen sijaan hänen mieleensä takertui uteliaisuus siitä mistä tuollainen saattoi olla peräisin.

"Onko teitä jonkinlainen heimo joka harrastaa tätä pelkästään vai oletteko pelkkä sekalainen ryhmä. Onko se jonkinlainen suvun sisäinen tai jotain muuta?" Lucifer päätti kysellä lisää sillä niin hän saisi tietoonsa mahdollisimman paljon jotta kykenisi tiedostamaan asian paremmin, vertaamaan sitä tai etsimään tarvittaessa siitä tietoa.
Lucifer puisteli päätään toisen pohtiessa oliko enkeleillä sellaisia tapoja. Kuitenkin, hän kaiveli muistinsa syvyydestä erinäisiä tarinoita joita oli aikoinaan kuullut.
"En ole varma, mutta se saattaisi tietenkin liittyä siihen että langenneet palvoivat ja kaipasivat edelleen taivaaseen joten kuu saattoi olla valona symboli sille kaipuulle. Kuunsiltaa on usein verrattu taivaansillaksi. Myöskin jos tietoni eivät kauhean väärässä ole helvetissä sijaitsee kappeli jossa on aukko taivaaseen mutta josta ei kuitenkaan eedeniin pääse, ehkä kuu on voinut olla sen symboli. Jos se siis on alunperin langenneilta tullut tapa"
Lucifer veti henkeä ja punastui hieman. Hän selitti hypoteeseja siitä mitä itse ajatteli ja mietti loukkasiko toista puhumalla langenneista, sillä osa demoneista halveksui näitä olentoja suuresti. Hän uskaltautui kuitenkin jatkamaan.
"Toisaalta se saattaisi olla demonien alunperäinen jumaluus tai lordi joka on hallinnut niin sanotusti kuun voimaa tai jotain siitä muistuttavaa, tai sitten tämän nimessä on vain mainittuna kuun nimi tai symboli"
Mitä enemmän hän ajatteli sitä enemmän hän sai mahdollisia ideoita. Hänen päässään pyöri nyt kymmeniä eri lauluja joissa mainittiin joillain tavoin kuu mutta ei osannut yhdistää niitä juuri tähän.

"Voin ottaa asiasta selvää jos haluat, pääsen käymään taivaallisessa kirjastossa ja Isäni tietää aika lailla, voin kysyä häneltäkin. Ja jos haluat joskus voin esitellä sinut sellaisille kiertäville tarinankertojille jotka tuntevat minua enemmän lauluja ja tarinoita"
Lucifer esitti ehdotuksen innoissaan kuin pieni poika ja tajusi jaaritelleensa hirvittävän paljon. Hän laski katseensa katuvasti alemmas ja katseli demonia silmäripsiensä alta.
"Siis jos sinua asia kiinnostaa?"

Irilia

Kohteliaasti Irilia kuunteli loppuun asti mitä toisella oli sanottavanaan, ennen kuin alkoi itse puhua.
"Noh, kai sitä voisi heimoksi sanoa. Asuimme kaikki suurinpiirtein samalla alueella ja osa meistä oli sukua toisilleen tietoisesti, -varmaan sukulaissuhteita oli enemmänkin mutta niiden perässä ei pahemmin enää Helvetissä pysy-, osa taas oli muuten vain sinne asumaan asettuneita ja osa taas", Irilia piti tahallaan dramaattisen tauon "...langenneita enkeleitä. Omassa - sanotaan nyt vaikka heimossani - oli erityisen paljon näitä langenneita joten uskon sen olevan enemmän kuin mahdollista, että tämä riiti on peräisin heiltä. Se mitä sanoit kuullosti nimittäin erittäin järkeenkäyvältä. ". Demoni ei ollut aiemmin ajatellut, että langenneet kaipaisivat taivaaseen. Hänestä tuntui harvinaisen vaikealta ymmärtää sitä, että enkelit jotka olivat kapinoineet tahtoivat silti takaisin. Tai toisaalta ei mutta tavallaan taas kyllä. Asia tuntui menevät jopa Irilian aivoissa vähän yli, joten hän päätti vain unohtaa.
"Jos vain viitsit olisi hienoa kuulla vähän enemmän", tämä sanoi. Samassa demoni huomasi jotain, hän ei ollut esitellyt itseään ollenkaan. Hän oli varmaan kokonaan unohtanut sen, koska tiesi enkelin nimen jo entuudestaan. Yleensä Irilia ei pitänyt aloitteen tekemisesti oikeastaan missään sillä hän tavallisesti odotti, että joku toinen ehdotti jotain, kysyi jotain tai muuta. Iriliasta kuitenkin tuntui, että jos hän ei esittelisi itseään nyt hän saattaisi unohtaa koko asian - kuten oli jo aiemmin tehnyt - ei Lucifer edes tietäisi tämän nimeä. Tai noh, ei se ollut niin tärkeää että toinen saisi tietää nimen mutta se tuntui kuitenkin oudolta olla kertomatta nimeään.
"Ai niin.. Olen kokonaan unohtanut esitellä itseni", Irilia sanoi vähän aremmin kuin oli tarkoituskaan ja asetti kätensä rinnan päälle. "Nimeni on Irilia", tämä esittäytyi.

Lucifer nyökkäsi kuunnellessaan toisen selitystä, hän hymyili toisen todetessa että hänen teoriassaan oli perää, mikä sai enkelin entistä innostuneemmaksi ajatuksesta etsiä lisää tietoa tästä kuun palvonnasta. Hän kuunteli toisen ääntä ja sen dramaattista sävyä tämän kertoessa että hänen ympärillään helvetissä oli paljon juuri langenneita. Lucifer ei ollut koskaan joutunut kokemaan sellaista kurjuutta ja häpeää mitä tuli taivaasta karkottamiseen, nimensä hän oli kuitenkin saanut yhdeltä heistä. Hän oli kuullut myös tarinoita, surullisia tarinoita. Taivaassa vieraillessaan hän yleensä käytti toista nimeä, hän ei uskaltanut lausua isältään saamaa ristimänimeään, hyvästä syystä.

Hän ilahtui toisen ottaessa hänen tarjouksensa etsiä lisää tietoa aiheesta, vastaan. Kun hän nyt tiesi että toinen kävi täällä usein hän pystyisi tulemaan tänne tuomaan tietoa toiselle. Ehkä hän uskaltaisi tulla illalla kun toinen oli täällä. Ehkei mikään halunnut hyökätä toisen kimppuun tai ainakaan kahden henkilön kimppuun niin kärkkäästi kuin yksinäisen enkelin.
Toinen huomautti ettei ollut vielä edes esitellyt itseään ja Lucifer tajusi tehneensä itsekin suuren etiketti virheen. Hän punastui mutta nyökkäsi toiselle.
"Hauska tavata Irilia"
Hän sanoi nimen heleästi kuin olisi kokeillut laulun nuottia, painaen sen mieleensä sillä oli epäkohteliasta unohtaa.
"Minä olen Lucifer"
Enkeli ei tiennyt toisen tietävän nimeään. Vaikka Lucifer käyttikin usein muuta pukua kuin isänsä antamaa unoformua, ettei häntä olisi siitä erotettu, hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka moni hänet tunsi jo nimeltä ja ulkonäöltä, hän ei lähinnä halunnut erottua joukosta hyvin pukeutuneena ja piilotti usein siipensä toistensa lomaan luoden illuusion vain kaksista siivistä.

Irilia

Vaikka Irilia tiesikin Luciferin nimeltä jo entuudestaan ulkonäön perusteella, hän päätti olla kuitenkin mainitsematta asiaa. Sitä hän ei kuitenkaan aikonut peitellä, etteikö olisi kuullut tästä aiemminkin. Jos siis asiasta koskaan tulisi edes puhtetta, ei hän alkaisi siitä kuitenkaan mitään numeroa tekemään, se ei ollu hänestä yhtään tarpeellista.
"Tuota... hauska tutustua", tämä sanoi vähän takellellen. Tuntui oudolta vastata näin mutta muutakaan demoni ei keksinyt. Häntä hämmensi jo muutenkin se, kuinka erilaisella tavalla hän toisen seurassa käyttäytyi. Yleensä hän oli paljon itsevarmempi ja yleensä myös pätemässä tilanteessa kuin tilanteessa. Harvoin hän edes vaivautui kuuntelemaan mitä toisilla oli sanottavanaan tai ei ainakaan alkanut keskittymään.
Samassa hyvin läheltä heitä lensi ohi lauma värikkäitä lintuja - jonkinilaisia paratiisilintuja ne kai lajiltaan olivat - ja ne laskeutuivat suurena ryhmänä hyvin lähelle heitä. Irilia piti niistä kovin, kaikki ne värit tuntuivat olevan niin hallitusti jokaisessa linnussa; yksikään väri ei pistänyt silmään yli toisen ja jokainen väri oli niin kauniissa harmoniassa. Irilia oli ihaillut lintuja jo aiemminkin, hän tiesi itsekin sen ja hänestä tuntui perin hassulta, että hän ihaili jotain elävää olentoa näin paljon. Muutama linnuista lennähti lähemmäs suihkulähdettä ja muutama rohkein uskalsi jopa tulla peseytymään lähteeseen aivan heidän lähelleen. Irilia käänsi katseensa lintuihin ja katseli niitä. Hänestä oli omalla tavallaan mielenkiintoista, etteivät nuo linnut tuntuneet pelkäävän häntä. Pieni hymynpoikanen pakottautui tämän kasvoille lintuja katsellessa.
Iriliasta tuntui hyvin vaikealta keksiä mitään puhuttavaa ja se vaivaannutti häntä hieman.

Esittely oli toimitettu eikä toinen suinkaan näyttänyt pahastuneelta siitä että se oli hieman jäänyt, milteipä unohtunut mikä oli suuri etiketti virhe. Kuitenkin, hän mietti johtuiko se toisen rodusta vai ihan pelkästä persoonallisuudesta, sillä jos hän olisi tehnyt samanlaisen virheen kenen tahansa enkelin läsnäollessa, taivaallisen sellaisen, siitä olisi seurannut rangaistus.

Lucifer hymyili lintujen lentäessä ohi, ne olivat äärimmäisen kauniita ja hän toivoi että joku maalaisi niitä Babelin torniin, olisi ollut liian julmaa vangita niitä sinne häkkeihin tai johonkin huoneeseen, sitäpaitsi hänen veljensä olisi luultavasti raivostunut, sillä piti hiljaisesta ja kuolleesta tornistaan juuri sellaisena kuin olikin. Luciferin mielestä se oli ankea kuin vankila, yleensä hän lähtikin sieltä omille teilleen, vaikka EZriel olisi nähnyt asian toisin. Niin kauan kun heikot veljet olivat Babelissa he olivat turvassa ja veli sai mennä kuinka halusi.
Lucifer tunsi kuitenkin olonsa levottomaksi niin. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut lintu vangittuna häkkiin. Ehkä hän hieman kadehtikin noita lintuja. Toki niilläkin oli luonnollisia vihollisia, mutta ne saivat olla muuten vapaina ja lentää vain. Hän huokaisi, asiaa tajuamatta itsekään ja muisti sitten että hänellä oli seuraa. Enkeli oli kokonaan vajonnut omiin ajatuksiinsa ja nyt hän tiesi toimineensa kovinkin loukkaavasti.

Hän heilautti siipiään hieman hermostuneena yrittäen miettiä jotain asiaa mistä puhua. Hän mietti kysymyksiä ja tiesi että niistä suurin osa oli hyvin tungettelevia, hän kuitenkin halusi tietää lisää siitä mitä toinen oli puhunut.
"Oliko siellä missä asuit helvetissä paljonkin langenneita?"
Lucifer olisi halunnut joskus käydä helvetissä, tavata sen kuuluisimpia skaldeja ja kuunnella näiden lauluja. Hän halusi nähdä sen surullisen rauta-aukion sekä kappelin. Mutta ei uskaltanut astua sinne yksin, eikä voinut pyytää veljiään mukaan. EZriel ei tulisi, Juudaksesta ei olisi mitään hyötyä ja muut veljet. Heiltä hän ei kehdannut kysyä, näillä oli omat asiansa hoidettavanaan eikä hän tohtinut millään häiritä näitä.

Irilia

"Oliko siellä missä asuit helvetissä paljonkin langenneita?", hän kuuli kysymyksen joka rikkoi hiljaisen hetken mutta sitähän Irilia toivoikin. Hän mielellään tahtoi puhua ja ehkä jopa tutustua toiseen vähän paremmin - ihan hyvältä tyypiltä kun enkeli vaikutti - mutta ei tänään osannut oikein keksiä mitään aihetta. Hän tunsi itsensä vain hirvittävän vaivaantuneeksi ja vähän levottomaksikin. Mutta hänelle ei kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, ettei hän pitäisi toisen seurasta ja hänen täytyisi lähteä, päinvastoin.
"Uskoisin, että heitä oli lukumäärältään aika paljon. Jo pelkästään minä sain 'oppia tuntemaan' jotakuinkin 20 heikäläistä kun samalla alueella asuivat mutta heitä oli silti kuulemma vielä useita muitakin mutta he elelivät yksinään tai muilla alueilla".

Irilia muisti, kuinka useat langenneet olivat katkeria ja kaipasivat takaisin Taivaaseen, he olivat surullisia ja vaikka osa yrittikin esittää vahvaa he olivat sisältä aika... kadoksissa. Heistä osa oli jopa epätoivoisia. Niitäkin kuitenkin oli, jotka hymyssä suin jatkoivat elämäänsä eteenpäin ja olivat silti tyytyväisiä siihen, mitä olivat tehneet. Irilia tunsi kuitenkin vähän sääliä niitä kohtaan, jotka katuivat tekojaan ja tahtoivat taivaaseen mutta demonin mielestä se oli silti ihan enkeleiden oma vika, mitäs menivät tekemään jotain kiellettyä. Hänestä tuntui erittäin hankalalta ajatella ylipäätänsä sitä, että enkelit - joilla oli hyvä olla Taivaassa kaikkien suosiossa - alkaisivat kapinoida. Tosin hän ei tiennyt itse asiassa oikein kunnolla kapinan yksityiskohtia sillä ne eivät olleet häntä aiemmin kiinnostaneet mutta hän oli kuullut vasta-aikoihin, että Taivaassa ei mennytkään niin hyvin kuin hän itse oli luullut. Tätä ajatellessaan Irilialla kävi päässä ajatus, että hän voisi ehkä kysäitä toiselta enemmän Taivaan nykyisestä tilanteesta. Hän ei vain tiennyt miten sen sanoisi - tänään ei ollut oikein hänen 'Aloitetaan keskustelu'- päivänsä ja Lucifer oli lisäksi ainakin juuri nyt kiinnostunut vielä langenneista. Olisi ilkeää vaihtaa aihetta nyt mutta jossain välissä hän kyllä kysyisi asiasta.

Lucifer kuunteli ja mietti kuinka suuri määrä oli 20 henkeä. 20, montakohan demonia oli ollut samalla alueella. Tuhansia kysymyksiä nousi enkelin päähän, tämä ei kuitenkaan ollut varma, osaisiko toinen vastata kysymyksiin, ne olivat kaikki juuri sellaisia jotka liittyivät näiden tuntemuksiin. Olivatko nämä olleet yksinäisiä? Tunsivatko demonit olonsa uhatuiksi? Miltä tuntuikaan olla poissa kotoa ja tietää ettei enää koskaan ollut tervetullut kotiin. Lucifer tunsi hirvittävän palan muljahtavan vatsassaan pelkästä ajatuksesta siitä että isä vihastuisi hänelle niin paljon. Lucifer esti kättään nousemasta sydämelleen ja sulki hetkeksi silmänsä. Niin vihastuttava piirre kuin se hänen veljensä mielestä olikin Lucifer herkistyi hyvin kummallisista asioista ja tämä oli yksi niistä. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä tasoittaakseen ajatuksensa pois niiltä urilta. Olisi äärimmäisen nolostuttavaa alkaa itkeä, varsinkin näin ilman syytä, täysin ventovieraan edessä.

Hän nosti katseensa kuin olisi vain ollut ajatuksissaan.
"Minkälaista heidän elämänsä siellä oli? Tiedätkö poikkesiko se paljonkin elämästä taivaassa?"
Lucifer jatkoi utelua toisen vastatessa myötämielisesti hänen ensimmäiseen kysymykseensä asiasta.

Irilia

"Noh, en tiedä paljoakaan siitä millaista elämä Taivaassa on - tai oli, olen nimittäin kuullut juttuja siitä, että siellä asiat eivät menisi niin hyvin kuin olin ainakin itse luullut. Kuitenkin, useat langenneista olivat... jotenkni apaattisia. Monet heistä tuntuivat säteilevän surua ja ne, jotka näyttivat ulkoisesti perin vahvoilta tuntuivat olevan henkisesti jossain ihan muualla. Se oli varmasti..", Irilia piti pienen tauon. Hänestä itsestäänkin alkoi tuntua hieman pahalta ajatella, miltä langenneista oli saattanut tuntua. Heillä ei ollut enää pääsyä paikkaan jossa olivat syntyneet, kotiinsa. Vaikka demonin mielestä langenneiden enkeleiden ongelmat olivatkin itseaiheutetut ei hänkään täysin turra sentään ollut.

"... aika epämiellyttävä tunne. Tai siis, oli varmasti tuskastuttavaa kun ei oikein enää tiennyt mihin kuului. Oli kuitenkin myös niitä, jotka olivat loppuun asti tyytyväisiä tekoihinsa ja jotka tuntuivat ihan oikeasti tulevan demonien kanssa Helvetissä toimeen. Omalla kotiseudullani nämä enkelit hyväksyttiin aika helposti joukkoon vaikka muutama vanhimmista demoneista ensin oli sitä vähän vastaan. Tai näin minä olen kuullut. En ole kovin vanha edes demonien mittapuulla, joten osa näistä asioista on tapahtunut jo ennen minun syntymääni. Ei olisi edes mahdollista, että olisin ollut tuolloin paikalla, sillä isäni oli yksi noista langenneista. Tosin... en koskaan päässyt tuntemaan häntä kunnolla, sillä hän kuoli ennen kuin muistin edes hänen kasvojaan. Mutta minun perheongelmani tuskin sinua kiinostavat". Demoni mietti tovin mitä muuta voisi kertoa. Hän alkoi tuntea itsensä jo vähän rennommaksi - tietysti, saihan hän taas olla äänessä - mutta hän ei tuntenut oloaan enää niin mahdottoman kankeaksi kuin oli tuntenut vielä hetki sitten.

"Ja niin, noh, langenneista suurin osa sopeutui nopeasti demonien joukkoon mutta pikkuhiljaa he ovat alkaneet vetäytyä täysin omiin oloihinsa ja osa on lähtenyt vaeltelemaan pitkin Helvettiä 'viimeiselle matkalleen', he ovat kyllästyneet elämään. En tiedä tämänhetkistä tilannetta kotikonnuillani mutta siellä ainakin lähtiessäni oli vielä parisen langennutta, jotka olivat vielä elämäniloisia suhteutettuna muihin. He kai toivovat, että jos he odottavat tarpeeksi pitkään he ehkä saavat tekonsa anteeksi. Tai jotain". Iriliaa harmitti se, ettei hänkään ollut ihan ajan tasalla. Hän ei ollut oikeastaan ajan tasalla mistään, hän ei tiennyt paljoakaan siitä mitä hänen ympärillään tapahtui. Sen siitä sai kun ei käynyt enää Helvetissä ja Saarella vältti paljon vilkkaampia asuinalueita. Hän kuitenkin toivoi, että Lucifer saisi kuulla edes jotain sellaista, josta ei vielä ehkä tiennyt.

Lucifer kuunteli Irilian selitystä alakuloisena, hän tunsi pientä syyllisyyttä siitä että oli itse tietenkin kuvitellut nämä sankareina, mutta tokihan näiden oli pakko maksaa siitä että olivat kapinoineet. Koti-ikävö oli varmasti ollut kova, sillä taivas oli kuitenkin kaunis paikka ja äärimmäisen rauhallinen. Lucifer mietti monesti miksi kukaan haluaisi edes lähteä sieltä, näin hän ajatteli vaikka oli syntynyt ja kasvanut saarella.
Häntä kuitenkin ilahdutti kuulla että osa oli löytänyt onnensa helvetistäkin. Koti on siellä missä sydänkin, joku oli sanonut hänen muistinsa mukaan.

"Olen pahoillani"
Hän sanoi toisen puhuessa isänsä kuolleen. Kaikilla ei ollut sitä onnea että näillä oli opastava ja rakastava isä rinnalla elämässä, tosin, Lucifer ei ollut varma kuinka tärkeinä demonit pitivät perhesuhteita, tosin toinen oli puoliksi enkeli. Silloin vasta Lucifer tajusi asian kunnolla, toisessa oli enkelin sekä demonin verta. Hän katsoi toista aivan uudesta näkökulmasta. Siksikö toinen oli niin kaunis ja no, enkelimäinen. Lucifer tunsi olonsa hupsuksi ja punastui, olisihan hänen pitänyt tajuta asia jo aikaisemmista puheista.

Lucifer nyökkäsi, miettien tiesiko kuinka moni langenneista että Isä ei välttämättä koskaan, antaisi tekoa anteeksi. Tähän astikaan Taivaallinen Isä ei ollut osoittanut leppymisen merkkejä, miksi Lucifer sai olla äärimmäisen varovainen taivaassa jottei olisi paljastunut petturin pojaksi. Hän ei halunnut edes ajatella asiaa, ettei pääsisi enää kirjastoon lukemaan tai saleihin ja puutarhaan kuuntelemaan lauluja.

Irilia

"Ei sinun tarvitse olla", Irilia sanoi. Hänen teki mieli sanoa, ettei hän tarvinnut sääliä mutta jostain syystä hänen ei tehnyt mieli ollenkaan loukata Luciferia.
"Sitäpaitsi", hän jatkoi "Olisi varmasti ollut paljon epämiellyttävämpää, jos isäni olisi kuollut silloin kun minä jo olin kyllin vanha tajuamaan asioita menetys olisi saattanut tuntua jossain. En kuitenkaan muista tästä yhtikäs mitään joten en pahemmin osaa edes kaivata tätä".

Tässä suhteessa Irilia puhui ihan totta, hän ei juuri koskaan edes ajatellut koko enkeli-isää - hänellä ei ollut siihen koskaan ollut tarvetta - mutta toisinaan hänen ajatuksensa kyllä saattoivat hieman harhailla hänessäkin. Se johtui yleensä tosin siitä, että Irilia mietti usein omaa käyttäytymistään, joka ei aina ollut ihan samanlainen kuin muilla demoneilla. Nuorempana varsinkin hän osasi osoittaa oikeasti inhimillisyyden merkkejä entiselle parhaalle ystävälleen, hän osasi olla avoimesti iloinen, surullinen tai mitä vain. Mikään ei kestä tosin ikuisesti, ja heidänkin tiensä erosivat. Sen seurauksena demonista oli tullut vähän sisäämpäänkääntyneempi ja ylimielinen, enemmän stereotypisiä demonien käytöstapoja mutta ne eivät olleet synnynnäisiä vaan elämän aikana tulleita. Irilia oli ennen ollut monessa suhteessa varsin hellämielinen ja herttaisempi - vaikka tämän mielestä oli silti erittäin hauskaa sytytellä asioita tuleen ja varastella toisen omaisuutta.

Toisen sanoissa oli järkeä ja Lucifer nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Menetyksen tuska oli varmasti kovaa eikä hän toivonut sellaista kenellekään, joten niinkin toisaalta ikävän tapahtuman oli järkeenkäypästi ollut parempi tapahtua silloin kun ei ollut tarpeeksi vanha ymmärtämään sellaista. Oliko siis tietoiseksi kasvaminen pahempaa kuin mikään muu. Lucifer irtautui ajelehtivista ajatuksistaan keskittyäkseen seuraansa jota oli laiminlyönyt antaessa itsensä aina välillä harhailla. Hän mietti olisiko soveliasta kysellä toiselta enemmän tämän syntyperästä tai ajatuksia taivaasta sillä enkeli ei koskaan ennen ollut puhunut puolienkelin kanssa. Toinen oli kuitenkin koko ajan erittäin rauhallinen eikä ollut tuohtunut vaikka hän oli jo kysellyt ehkä joidenkin mielestä hieman aroista aiheista hän päätti uskaltaa kysyä. Sillä eihän kukaan osannut hänen ajatuksiaan lukea.

"Oletko koskaan tuntenut itse halua käydä taivaassa? Kun, no tuota, kun isäsikin oli enkeli, kertoivatko langenneet koskaan minkälaista siellä on?"
Hän ehdotti vaihtaen lennosta kysymystä hieman keksiessään paremman. Hän jäi odottamaan hieman niskojaan jännittäen suutahtaisiko toinen hänen kysymyksestään. Siivet värähtivät vain hieman, valmiina nousemaan lentoon refleksinomaisesti jos Lucifer koki jonkin uhkana. Hän pakotti itsensä rentoutumaan. Varmastikaan toinen ei hyökkäisi hänen kimppuunsa, hän ei halunnut uskoa sellaista toisesta.

Irilia

"Toki", Irilia vastasi rauhalliseen sävyyn.
"Yleisesti ottaen jokainen demoni saa jo kuulla lapsena kaikkea Taivaasta ja siitä, kuinka vaikea paikka Helvetti on asua Taivaaseen verrattuna. Langenneet tarkensivat usein monia asioita mutta usein he vain tyytyivät kertomaan sen kaikista 'parhaimmista' puolista, kuten Edenistä ja kirjastosta, josta löytyi tietoa oikeastaan melkeinpä mistä vain. Kuten joku on kerran sanonutkin, niin kaikki kielletty tuntuu kiinnostavan. Voin myöntää, että se paikka kiehtoo minua suuresti mutta niin myös muitakin demoneita, meille kun siellä ei ole paikkaa." Demoni piti hetken tauon ja katsoi sitten taivaalle hieman lasittunein katsein.

"Toisinaan silti mietin, millaista isäni elämä mahtoi todellisuudessa olla Taivaassa ennen tämän lankeemusta. Oliko Taivas sellainen paikka kuin siitä kerrotaan juttuja? En ole ikinä kuullut kenenkään puhuvan Taivaasta ilman, että jutussa olisi suurentelun tuntua."
Näihin mietteisiin Irilia päätti puheensa, hän ei osannut oikein jatkaa enää, sillä oikeastaan kaikki oli nyt sanottu, mitä tällä tuli Taivaasta näin ensialkuun mieleen. Tokihan hän mielellään siitä silti puhui ja varmasti keksisi enemmänkin juteltavaa aiheesta mutta juuri nyt ei tuntunut sopivalta tunkea kesken kaiken mukaan vähän sivuavia aiheita.

Enkeli kuunteli katsellen samalla puutarhaa puoliavoimin silmin. Hänen silmiinsä osui taaskin patsas, tai sitten hänen silmänsä olivat siihen vaeltaneet itsekseen hänen alitajuntansa voimalla. Hän tunsi pienen syyllisyyden pistoksen toisen sanoessa kaiken kielletyn kiinnostavan. Oliko hän samanlainen kun ei suostunut istumaan vain kiltisti Babelin tornissa veljensä uhkailusta huolimatta.

"Kaikilla on tapana muistaa vain hyviä asioita"
Lucifer sanoi ajatuksensa ääneen ennen kuin ehti ajatella asiaa enempää. Hän hämmentyi hieman ja toivoi ettei olisi loukannut toista. Hän kuitenkin jatkoi.
"Eden on kaunis ja rauhallinen, kuten myös kirjasto, tietoa riittää jos jaksaa hakea. Mutta se on myös niiden sanojen mukaan joita olen kuullut, täynnä enkeleitä jotka käyttävät surutta Taivaallisen isän unta hyväkseen omien voimiensa ja asemansa kasvattamiseen ja kuulemma sodan aikaan tapahtui täysin anteeksiantamattomia tekoja."
Luciferia puistatti ajatus. Hän oli kuullut mitä hurjempia huhuja vankityrmistä sun muista. Mutta ei tahtonut uskoa sellaista enkeleistä ja Edenistä. Se oli hänestä kaunis ja rauhallinen paikka.

"Taivas on rauhan tyyssija"
Hän sanoi pönkittääkseen enemmän omaa uskoaan asiaan.
"Siellä on kaunista, on harmi ettet pääse katsomaan sitä."
Lucifer katsoi toista pahoitellen.
"Tarkoitan siis etteivät taivan vartijat varmastikaan katsoisi sinua hyvällä kun olet puoliksi demoni ja langenneen lapsi"

Irilia

Irilia kuunteli tarkasti toisen kuvailua Edenistä ja Kirjastosta. Jostain syystä demoni kuitenkin pisti huomioon sen, että tuntui siltä, kuin Lucifer ei aina ihan itsekään uskonut mitä sanoi. Tai siis, Iriliasta tuntui siltä kuin Lucifer ei tahtoisi uskoa pahuuteen ja sulkee silmänsä siltä vaikka onkin ehkä alitajuisesti tietoinen myös pahoista asioista. Irilia epäili siis toisin sanoen sitä, että Taivas olisi rauhallinen ja onnellinen paikka. Olihan tämän aikaisemminkin tapaama enkeli lähtenyt Taivaasta ihan omasta päätöksestään ja näytti siltä kuin tämä nauttisi elämästään Saarella paljon enemmän. Hän oli saanut sellaisen mielikuvan toisesta tavatessaan, että enkeli oli lähtenyt Taivaasta jonkin ongelman vuoksi, eikä minkään ihan pienen. Näistä ajatuksistaan huolimatta demonilla ei ollut aietta sanoa mitään, hän ei tahtonut pilata heti välejään enkeliin. Ennenmmin tai myöhemmin myös tämä tulisi kohtaamaan jonkinlaista pahuutta myös Taivaassa - Irila kun alkoi nyt olla varma siitä, että siellä oli jokin vialla - ja silloin Lucifer ei voisi sulkea silmiään siltä, ellei olisi tyhmä. Mutta enkeli ei vaikuttanut Irilian silmissä ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Kuitenkin siitä päätellen mitä enkeli oli tälle kertonut veljestään Luciferilla ei ollut kamalasti päätösvaltaa siitä missä milloinkin oli. Iriliaa harmitti hieman tämä.

"Siellä on kaunista, on harmi ettet pääse katsomaan sitä. Tarkoitan siis etteivät taivan vartijat varmastikaan katsoisi sinua hyvällä kun olet puoliksi demoni ja langenneen lapsi", toinen sanoi ja sävuy kuullosti vähän pahoittelevalta.
"Niinhän se on..", Irilia vastasi haikeasti.
"Jos asiaa katsottaisiin optimistisella tavalla niin onhan minulla kuitenkin Helvetti, jonne enkelit eivät pääse. Tosin Helvetti ei ole ehkä se parhain paikka kuitenkaan ja olen kuullut, että enkeleitäkin itse asiassa päästetään portista läpi. Mutta näin se on kuitenkin kai aina ollut ja omaa rotuaan kun ei voi pahemmin valita", hän vielä lisäsi ja yritti jopa naurahtaa vähän loppuun.

Lucifer hymyili hieman alakuloisen oloisesti mutta nyökkäsi.
"Tosin, suuri kysymys on miten langenneet koskaan pääsivät porteista läpi? Siis ne joita ei tiputettu vaan jotka pakenivat sen porteille."
Lucifer ei ollut varma kummankaan tarinan alkuperästä, toinen sanoi että enkelit tiputettiin taivaasta helvettiin, mistä sen portinvartija otti nokkiinsa, yhden tarinan mukaan kuitenkin tämä vartija nöyrtyi Taivaallisen Isän vihan edessä. Mikään näistä tiedoista ei ollut varmistettua, vaan tarinoita joita hän oli kuullut ja mieleensä painanut.
Lucifer mietti minkälainen portinvartija mahtoi olla, ainakin suurin osa tarinoista oli hurjia kertomuksia syödyistä pyrkijöistä, tosin kuka olisi jäänyt eloon kertoakseen niitä tarinoita uhkarohkeista kokeiluista.

"Enkeleitä läpi portista, eikö se hieman vesitä ideaa siitä etteivät enkelit saa astua helvettiin?"
LUcifer pohti siivet ikään kuin huokaisten, mikä oli merkki siitä että enkeli pohti jotain.
Hän huomasi miettivänsä vaihtoehtoa kulkea porteista, hän oli kuullut joskus isänsä puhuvan portinvartijasta, ehkä hän pääsisi siis läpi. Mutta entä jos hän joutuisi ongelmiin, miten hän välttelisi demoneita. Vaarallinen idea alkoi itää hänen päässään ja Lucifer pyyhkäisi sen pois yhdellä käden liikkeellä jolla samaan aikaan tönäisi pois erään puun tiputtaman lehden joka oli päätynyt hänen päänsä päälle. Hän ei halunnut lehtiä hiuksiinsa, sillä joskus kun ei huomannut niitä, ne tarttuivat kiinni hänen ohuisiin hiuksiinsa ja niitä oli ikävä irroittaa sieltä.

Irilia

"Tosin, suuri kysymys on miten langenneet koskaan pääsivät porteista läpi? Siis ne joita ei tiputettu vaan jotka pakenivat sen porteille.", Lucifer sanoi Irilian mielestä hyvinkin miettivään sävyyn. Totta puhuakseen Irilia ei itsekään tiennyt; langenneet eivät koskaan olleet puhuneet näistä asioista varsinaisesti ja yleisesti ottaen heidät jätettiin muutenkin rauhaan kysymyksiltä, sillä myös demoneilla oli tunteita - tai ainakin suurimmalla osalla edes jonkinlaisia - ja he jättivät yleensä enkeleiden päätettäväksi, mitä kertovat ja milloin. Joillekkin muistot saattoivat olla erityisen raskaita ja kivuliaita, eivätkä edes demonit mielellään tahtoneet vääntää puukkoa haavassa. Se saattoi kyllä johtua siitäkin, että jos joku langenneista olisi tosissaan suuttunut ei demoneilla olisi ollut suuriakaan mahdollisuuksia selviytä. Heillä siis oli myös ihan oma lehmä ojassa.
"En tiedä ollenkaan. Langenneet eivät tahtoneet mielellään puhua asiasta ja yleensä jätimme myös tällaiset kysymykset kysymättä. Se olisi ollut menoa, jos joku enkeleistä olisi suuttunut kyselemisestä pahemman kerran. Siinä tilanteessa tuskin pakeneminenkaan olisi auttanut". tämä selitti ja naurahti ensimmäistä kertaa luontevasti. Irilia alkoi pikkuhiljaa jo laskea varautunutta asennettaan.

"Enkeleitä läpi portista, eikö se hieman vesitä ideaa siitä etteivät enkelit saa astua helvettiin?" , demoni kuuli toisen pohtivan.
"Olet ihan oikeassa. En tiedä onko tämä pelkkä huhupuhe mutta olen todellakin kuullut enkeleistä, jotka tavalla tai toisella ovat päässeet Helvettiin ja sieltä vieläpä takaisin. Minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, mitä he Helvetissä edes tekisivät , siellä kun ei oikeastaan mitään äärimmäisen mielenkiintoista ole, ja vielä vähemmän siitä, miten he ovat päässeet vartijan ohi", Irilia selitti miettivään sävyyn ja heilautti samalla etuhiuksia pois silmiltään.
"Se mitä vartijasta tiedän on se, ettei tältä jää yleensä ketään havaitsematta. Hän huomaa pienimmänkin liikkeen ja kuulee vaimeimmatkin äänet. Siksi enkeleiden pääsy portista tuntuu itse asiassa vieläkin kummallisemmalta. Ehkä joku on keksinyt jonkin keinon, jolla huijata vartijaa kaikesta huolimatta?", hän tuumi ja alkoi itsekin miettiä asiaa ihan kunnolla.

Enkeli näytti ensin hieman hämmentyneeltä toisen sanoessa etteivät demonit pahemmin udelleet enkeleiltä sellaisista asioista. Hän oli aina ajatellut demonien olevan äärimmäisen itsekeskeisiä sekä muista piittaamattomia. Hän tunsi pientä häpeää, tokihan hänen olisi pitänyt se tietää. Kaikessa pahassakin oli jotain hyvää, hän moitti itseään ääneti uskon puutteesta ja oli äärimmäisen onnellinen siitä että oli Irilian kanssa juuri siinä puhumassa näistä asioista. Hän oli suorastaan innoissaan uudesta tiedostaan joka tuki monia taruja joita oli kuullut enkeleihin rakastuneista demoneista tai ihmisiin rakastuneista, ehkä nämä eivät aina vain hakeneet omaa tyydytystä. Lucifer piilotteli punastumistaan, ja rykäisi hiljaa poistaakseen sellaiset epäpuhtaat ajatukset päästään. Sellainen ei ollut ollenkaan soveliasta ja vielä vähemmän naisseurassa.
Sekin että enkelit suuttuessaan olisivat pelottaneet demoneita tuntui kummalliselta ajatukselta, Lucifer oli saanut sen käsityksen toki että helvetin olennot pelkäsivät taivaan kirkkaita ja puhtaita enkeleitä, mutta helvetissä nämä olivat sentään enemmistö. Lucifer päätti siinä samassa, että vierailisi joskus helvetissä ja puhuisi muidenkin demoneiden kanssa.

Hän keskittyi kuuntelemaan Irilian pohdintaa ja kertomusta porttien vartijasta ja mietti veisiköhän hänen Isänsä jos hän pyytäisi, tapaamaan tätä vartijaa, jos hän saisi vaikka luvan astua helvettiin. Mitään muuta keinoa ei kai ollut, tai ainakaan pitänyt olla.
"Olisi mukavaa tietää mikä se tapa on jos joku sellaisen on keksinyt, mutta luulisi"
Hän nosti katseensa erääseen puuhun ja sen upeaan kukintoon vaaleat kulmat kurtussa ajatuksen voimasta.
"Että se olisi pian kaikkien tiedossa jotka haluavat helvettiin, jollei sitten vartija ole selvittänyt sen ja tuhonnut todisteet."
Lucifer työnsi alahuultaan hieman edemmäs, hän teki niin usein ajatellessaan mikä näytti huvittavalta ja mitä enkeli ei itse koskaan huomioinut.

Irilia

"En usko, että sitä keinoa olisi tuhottu, sillä kuulen edelleenkin usein juttuja Helvetissä käyneistä enkeleistä. Voi tosin olla, että nämä kaikki ovat jollain tavalla yhteydessä toisiinsa ja ovat jakaneet tietonsa Helvettiin pääsystä ainoastaan keskenään, mahdollisesti ehkä muutama muukin on saattanut kuulla sen tai saada selville. Mikä tahansa tämä keino onkin, sen täytyy olla tehokas, sillä vartijaa ei noin vain hämätä", Irilia selitti ja vilkaisi siten Luciferiin, jonka alahuuli oli työnnetty hieman eteenpäin, ja se sai demonin huvittuneelle tuulelle mutta tämä piti huvittuneisuuden sisällään. Toinen varmaan mietti jotain hyvin ankarasti.

Irilian päässä kävi ajatus siitä, että olisiko olemassa mahdollisuus siihen, että vartija lahjottaisiin tavalla tai toisella päästämään portista. Se ei olisi teoriassa mikään mahdottomuus mutta jostain syystä Irilia ei tahtonut uskoa siihen, että vartija ottaisi lahjuksia vastaan. Jollain tapaa demoni kunnioitti vanhaa olentoa, vaikkei tiennytkään millainen tämän oikea muoto oli. Hän oli tavannut joskus kauan sitten vartijan mutta tämä ei ollut epäilemättä omassa, luonnollisessa hahmossaan. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa ajatuksensa ääneen, ikään kuin kysyvään sävyyn, mutta hän piti kielensä kurissa. Hän ei tahtonut alkaa mustamaalaamaan vartijaa ilman päteviä todisteita. Irilia arvosti suuresti vanhoja tavalla tai toisella puoluettomia olentoja, tavallisesti tämä ei tuntunut arvostavan oikein mitään tai ketään. Muuta kuin itseään tietty.

Kuunneltuaan toisen viisaita sanoja enkeli nyökkäsi ja imaisi alahuultaan, se oli ehtinyt hieman kuivahtamaan ja tuntui epämukavan paperiselta suussa. Hän luotti toisen tietoon asiasta sillä ei itse tuntenut kuin taruja vartiasta.
"Olet oikeassa, asia on luultavamminkin juuri näin"
Hän ei kehdannut sanoa että hänen Isänsä kykeni kulkemaan porteista ilman huolta siitä että vartija olisi tätä pysäyttänyt. Syyllisyys kalvoi häntä kovasti mutta enkeli ei uskaltanut kertoa sitä toiselle, se olisi ensinnäkin kuulostanut aivan pienen pojan kerskunnalta, eikä hän ollut varma oliko se sellainen asia mistä oli soveliasta puhua Isän mielestä ja Lucifer kunnioitti Isäänsä hyvin paljon.

"Se tarkoittaisi sitä että saarelta saattaisi löytyä joku joka tietää miten päästä portista lävitse"
Ajatus innostu Luciferia suuresti. Että hän tekisi jotain joskus omin voimin ja todistaisi veljelleen että kykenisi sentään johonkin yksinkin. Ei sillä että häntä olisi haitannut veljen huolenpito, hyvin vastahakoinen sellainen, mutta syvällä sisimmässään Lucifer olisi halunnut, varsinkin vanhimmalta veljeltään, edes kerran hyväksynnän itseään kohtaan. Hän ei usein jäänyt murehtimaan tai pohtimaan asiaa siltä kannalta, mutta pieni osa hänessä tunsi aina itsensä pieneksi ja mitättömäksi veljen kylmän katseen alla.

Irilia

"Mutta toinen asia onkin, tahtovatko nämä 'viisaat' kertoa sitä kaikille. En usko, että ihan nätisti pyytämällä nämä sanoisivat mitään. Kiristäminen olisi varmaan sitten asia erikseen", Irilia mietti ääneen ihan tosissaan. Hän oli asettanut oikean käensä leukansa olle korostamaan sitä, että hän todellakin mietti.
"Toisaalta...", hän sanoi tajutessaan jotain.
"... eihän asia oikeastaan minua edes kosketa, kun pääsen Helvettiin vain yksinkertaisesti kävelemällä portista sisään, sain aikanani vartijalta kulkuluvan, ellen sitten alkaisi tosissani aiheuttaa harmia, jolloin menettäisin kulkulupani".

Irilia oli ollut niin toisen mietinnöissä mukana, ettei ollut tajunnut sitä, että hänen ei edes tarvinnut miettiä keinoa, jolla Helvettiin pääsisi. Toinen kuitenkin oli vaikuttanut niin innokkaalta asiasta, että demoni oli kokonaan unohtanut olevansa Helvetin asukki. Kuitenkin, toki Irilian oli myönnettävä, että asia kiehtoi häntä, sillä hän piti jotenkin epäreiluna sitä, että enkelit pääsivät kulkemaan ihan missä tahansa. Jopa siellä, minne heillä ei pitäisi olla pääsyä.
"Onhan se kuitenkin ihan mieltä kiinnostava asia kuitenkin, siis se, että joku pääsee vartijan ohi", tämä vielä selitti päälle sillä ei tahtonut kuitenkaan lopettaa keskustelua aiheesta.
"Mietin vain että... olisiko viisasta tavata itse vartija, jos tahtoisi saada enemmän tietoa?", Irilia ehdotti sitten. Hän ei vieläkään tahtonut mainita sanallaankaan sitä, että vartija ehkä päästäisi lahjusten avulla enkeleitä Helvettiin.

Enkeli siivet räpsähtivät hämmästyksestä, tottahan toki toinen oli tullut porteista, Lucifer tunsi itsensä ihan hupsuksi. Häntä kuitenkin ilahdutti tieto siitä että toinen oli päässyt niinkin helposti läpi ja saanut luvan kulkea. Ehkä vartija ei ollutkaan niin paha kuin tarinat antoivat ymmärtää. Siltikään hän ei osannut karkoittaa pientä pelon kipinää rinnastaan vaikka olisi halunnut.

Toisen ehdottaessa että vartijaa voisi tavatam, saaden sen kuulostamaan äärimmäisen helpolta Lucifer sai kasvoilleen suorastaan pikkupoikamaisen innostuksen. Tavata hänelle vain taruista tuttua vartijaa. Mikä olisikaan ollut hienompaa. Lucifer kykeni kuvittelemaan sen silmiensä edessä, yhden vanhimmista olennoista koko helvetissä. Hän värisi innostuksesta, siivistä nousi pehmeä kahina niidenkin väristessä innostuksesta.
"Luuletko että sen luokse voisi kävellä tuosta noin vain?"
Hän kysyi toiselta koska selvästikin tällä oli asiasta enemmän tietoa kuin hänellä ja ainakin kokemusta.

Lucifer laski innosta tärisevät kätensä syliinsä ristiin jotta ne olisivat pysyneet aloillaan. Hän laski katseensa niihin ja hymyili. Hän oli odottanut tästä päivästä samanlaista kuin muistakin, ei sillä, hän piti yksitoikkoisuudesta ja rauhasta, miksi hän usein istuikin siellä. Mutta hän oli vielä nuori enkeli ja vaikka olikin viisas oli Luciferissa vielä jäljellä tiettyä pikkupoikamaista seikkailumieltä ja halua.

Irilia

"En näe siinä suurta ongelmaa", Irilia vastasi vähän hölmistyneenä - hän ei tiennyt edes miksi.
"Olen vain tosin kerran tämän kanssa puhunt ja se oli silloin, kun pyysin lupaa käydä portista läpi Saarille ja saada muutenkin yleisen kulkuluvan. Vartija odottaa jopa demoneilta arvostavaa ja hillittyä käytöstä, joten monet demonit eivät saa ainakaan heti lupaa kulkea. Vartija vaikutti oikein mukavalta - omalla tavallaan - ja sain kulkuluvan, kunhan en ramppaisi koko ajan Helvetin ja Saarten välillä vaan pysyttelisin aina jommassa kummassa paikassa mahdollisimman pitkään", tämä selitti.

Demonina hänellä oli hieman vaikea arvioida millainen vartija oikeastaan oli, sillä vaikka tämä puolueeton olento olikin, tuntui toisella olevan tietynlaisia varauksia demonien suhteen - saattoihan niitä kyllä enkeleitäkin kohtaan olla - Irilian kokeman perusteella. Kuitenkin, Irilia uskoi, että vartija ei pistäisi pahakseen, jos joku tulisi juttelemaan tämän kanssa, kunhan tämä ei käyttäisi vartijaa hyväkseen. Puolueeton kun tämä oli, niin Irilia ajatteli, ettei vartija tahdo ottaa osaa mihinkään keskinäisiin kiistoihin tai vastaavaan.
Irilia katsoi Luciferia, joka näytti olevan enemmän kuin innostunut asiasta, ja toisen innostus sai Irilian hymyilemään hieman. Hän ei ollut pitkiin aikoihin nähnyt kenenkään innostusta, yleensä hän kohtasi vain epätoivoa niiden silmissä, jotka här ryösti tai häneen itseensä kohdistuvaa ihailua. Demonin mielestä oli ihan... mukavaa vaihtelua nähdä tämän tapaamissa henkilöissä muunkinlaisia reaktioita, vaikka tunsi vähän kaipaavansa sitä, että tätä ihailtiin suunnattomasti.
Yleisistä tavoistaan täysin poiketen hän sanoi rohkaisevalla äänensävyllä toiselle:
"Uskon, että vartija tapaisi sinut varmaan ihan mielellään. En usko, että hänellä on aikomustakaan käännyttää sinua pois tai tehdä sinulle jotain"

Hän oli erityisen mieluissaan kuunnellessaan Irilian puheita ja päätti tapaavansa vartijaa, hän tekisi sen pian, sillä jos hän antaisi asian jäädä vain ajatuksen tasolle hän unohtaisi sen pian tai alkaisi taas pelätä, tosin, toisen sanat olivat äärimmäisen rohkeita joten hän hymyili tyytyväisenä. Lucifer nosti katseensa demoniin selvästi rohkaituneempana, hän tosin hämmästyi uudestaan toisen ulkonäköä. Toisen punertava olemus oli niin vastakohta siihen ankeaan harmaaseen ja valkoiseen minkä keskellä hän eli päivänsä ja se sai Luciferin pohtimaan mitä kaikkea häm menettikään sen vuoksi että pysyi lähinnä omissa oloissaan pohdiskelemassa.

Hän punastui tahtomattaankin tajutessaan jääneensä taas tuijottamaan, hän yritti piilottaa sen huokaisemalla helpottuneen oloisena kuitenkin palauttaen katseensa toiseen.
"Et uskokaan kuinka paljon sinun sanasi valavat minuun rohkeutta kohdata vartija. Olen jo pitkään haaveillut siitä että lähtisin vain tornista ja saarelta tutkimaan muitakin paikkoja."
Hän laski katseensa hieman häpeillen, sitten hän nosti ne haaveilevan oloisesti patsaaseen.
"Haluan selvittää mahdollisimman paljon taivaasta ja helvetistä, haluan oppia kaikki laulut mitä koskaan on laulettu ja löytää uudestaan ne mitkä on unohdettu"
Lucifer katseli toista taas ujommin häntä hieman ujostutti paljastaa unelmiaan toiselle.
"Onko sinulle mitään unelmia elämällesi?"
Hän uskaltautui kysymään toisen katsetta vältellen.

// Ehdin käväistä tässä välissä taas vastailemassa, en tosin tiedä sitten, milloin kykenen seuraavan kerran taas pelaamaan kunnolla ;W; Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pian!

Irilia

Irilia piti toisen periksiantamattomuudesta - tai ainakin toisesta sellainen tuntui välittyvän - ja siitä, että tällä oli unelmia, joita tahtoi seurata. Demonilla itsellään kun niitä ei oikeastaan edes ollut ja Luciferin kysyessä asiasta Irilian oli mietittävä ihan tosissaan, mitä enkelille vastaisi.
"Tuota... ei pahemmin. En osaa nyt heti nimetä yhtään unelmaa, jonka tahtoisin saavuttaa", hän selitti mutta muisti sitten jotain. Se syöksyi demonin alitajuntaan nopeasti, salaman lailla.
"Itse asiassa saattaa minulla olla yksi. Se ei kuitenkaan ole mikään varsinainen unelma ja se saattaa kuullostaa hieman naurettavaltakin...", hän yskäisi nolona. Häntä hieman hävetti kertoa Luciferille ehkä ainoasta unelmastaan mutta uskoi, ettei enkeli kuitenkaan nauraisi sille. Enemmän Irilia pelkäsi sitä, että häntä pidettäisiin pehmona. Kuitenkin, hän oli ja lauseensa aloittanut, joten se olisi myös päätettävä loppuun.

"Minulla oli kerran erittäin läheinen demoni - ystäväksi kai sellaista sanotaan näillä main. Hän oli ainoa 'ystävä' (Irilia aristi hieman 'ystävä'-sanan käyttöä), jonka kanssa minulla oli oikeasti hauskaa ja jonka seurassa oystyin puhumaan mistä vain. Hän oli erittäin tärkeä minulle, kuin sellainen asia, jota ei tahtoisi vaihtaa mihinkään - ei edes kultaan tai hopeaan. Kuitenkin, kun meidän molepien oli tarkoitus jättää Helvetti tuli pieni... ongelma vastaan ja sen seurauksena riitaannuimme ja lähdin pois yksinäni, enkä sen jälkeen ole häntä enää tavannut...", tämä selitti ja demonin yleensä niin tunteita vailla olevassa aavistuksessa saattoi selvästi kuulla surun ja katumuksen.
"Ja toisinaan toivon, että voisin vielä tavata tämän demonin, Lavieran, ja....", hän nielaisi kuin tämän olisi ollut vaikea sanoa seuraavia sanoja: "...pyytää anteeksi". Iriliaa nolotti sanoa näin mutta se oli silti totta. Hän ei ollut auttanut Lavieraa vaikka tämä oli sitä itkien pyytänyt - hän ei kyennyt ampumaan Lavieran äidin tappamaa langennutta, vaikka olisi halunnut. Irilia tappoi äärimmäisen harvoin sillä hän ei kyennyt siihen. Aina tosipaikan tullen hänen jalkansa tuntuivat pettävän ja hän ei voinut halita itseään. Hän syytti tästä enkelivertaan; jos hän olisi puhdas demoni hän ei olisi säälinyt vähääkään sitä langennutta vaan ampunut tämän heti, kun tilaisuuskin vielä oli mitä mainioin. Toisinaan demoni oli valehdellut hoidelleensa jonkun päiviltä, mutta todellisuudessa tämä oli vain saattanut jättää uhrinsa jonnekkin odottamaan hidasta kuolemaa. Tappaminenhan sekin oli, mutta ei varsinaisesti oma nköden kautta.

//Vastaat kun ehdit ja jaksat, itse olen viikonlopun tampereella eli täysin epäaktiivisena kaksi päivää ainakin//

Enkeli kuunteli toisen unelmaa, tai toivetta. Hän hymyili toiselle rohkaisevasti ja myötätuntoisesti. Hän ei voinut sanoa ymmärtävänsä sillä se olisi ollut väärin, sen sijaan hän nyökkäsi.
"Toivottavasti saat sen mahdollisuuden."
Hän sanoi tarkoittaen jokaista sanaansa. Lucifer uskoi anteeksiantoon, varmastikin demonikin kykenisi sellaisen antamaan toiselle tämän katuessa. Eikä hän epäillyt hetkeäkään etteikö Irilia todellakin olisi katunut, tai ainakin ollut pahoillaan siitä että oli satuttanut ystävänsä tunteita. Lucifer huomasi kuinka toinen hieman arasteli sanaa ystävä, hän ei kuitenkaan tuntenut paheksuntaa. Se oli sana joka hänen mielestään annettiin vain niille joihin todella luotettiin ja varmasti Irilia, puolidemonina tunsi sen painon ja siksi arasti sitä. Se oli täysin normaalia enkelin näkökulmasta. Hän pidätteli hymyään ajatellessaan kuinka vaikeaa hänen veljensä oli kutsua häntä veljeksi, yleensä tämä puhutteli häntä nimellä. Veli sana oli tälle kuin tabu, myönnytys siitä että he olivat samaa verta ja että tämän olisi pitänyt tuntea jotain häntä tai muita viittä kohtaan eikä EZriel koskaan sallisi itselleen sellaisia heikkouksia.

"Varmasti jos menet hänen luoksensa joskus pahoillasi, enkä usko että sinä siis teeskentelet tai siis..."
Lucifer tajusi valinneensa väärät sanat ja oli äärimmäisen pahoillaan.
"Minä tarkoitan siis sitä että jos menet ystäväsi eteen ja puhut samoin kuin nyt, koko sydämmestäsi anteeksi tarkoittaen saat varmasti anteeksi."
Hän mietti kuitenkin kuinka kauan toisen ystävä kykenisi olemaan vihainen, hän toivoi todellakin ettei tämä olisi pitkävihainen olento. Sillä hänen olisi käynyt sääliksi omantunnon tuskista kärsivää Iriliaa. Lucifer nielaisi ja kysyi hieman vaimeasti.
"Haluatko kertoa mitä tapahtui?"
Enkeli uskaltautui kysymään senkin uhalla että toinen sulkeutuisi kokonaan tai suuttuisi hänen utelustaan. Joskus puhuminen kuitenkin auttoi, eikä hän peruisi sanojaan, ehkä toinen ei haluaisi nyt kertoa, mutta voisi koska tahansa tulla puhumaan hänelle. Lucifer ei juoruilisi, se ei ollut ollenkaan hänelle luonteenomaista.

Irilia

Kuullessan toisen tavalla tai toisella lohduttavat sanat Irilia tunsi jonkinlaista itseinhoa sitä kohtaan, että avautui toiselle. Kuitenkin, kaikista Irilian kokemista asioista tämä oli kaikista katkerin muisto ja siitä syystä hän vain tyytyi nyökkäämään. Itse asiassa lohduttavien sanojen kuunteleminen sai Irilian mielialan hieman kohenemaan ja hän yritti vaistomaisesti syvällä sisimmässään turvautua siihen ajatteluun, että hän ehkä saisi anteeksi. Demoneille - ainakaan yleisesti ottaen - se ei kuitenkaan ollut kovin helppoa, itse asiassa anteeksiantaminen-ja saaminen olivat molemmat äärimmäisen vaikeita asioita.

Irilia mietti pitkään, tahtoisiko puhua asiasta. Yleensä hän vaikeni asiasta kuin kivi ja saattoi vaihtaa aihetta tai jopa suuttua riippuen kysyjästä mutta koska Lucifer oli jo osoittautunut ainakin Irilian mielestä hyväksi kuuntelijaksi demoni huokaisi vähän ärtyneesti ja sanoi sitten vähän ystävällisempään mutta hyvin väsyneeseen - sellaiseen, joka tulee kun ajattelee jotain tuskallista ja uuvuttavaa asiaa - äänensävyyn.
"Jos nyt tämän kerran... Pyrin selittämään kaiken mahdollisimman lyhyesti, ettet tylsistyisi", hän selitti.

"Joillakin demoneilla on sellainen tapa, että nuoret - noin 15-vuotiaat - demonilapset lähetetään käymään katsomassa Helvetin porttia ja heille kerrotaan viimeistään tässä iässä, että heillä on mahdollisuus päästä Helvetin ulkopuolelle. Sitä pidetään kai eräänlaisena 'aikuistumisrituaalina' meidän keskuudessamme. Oli minun aikani käydä porttien luona ja siellä tapasin Lavieran, lohikäärmedemonin. Tulimme erittäin hyvin juttuun pienen alkuvarautuneisuuden jälkeen ja meistä tuli... kai 'ystävät'. Olimme aina yhdessä ja meillä oli hauskaa, vaikka joskus riitelimmekin. Kerran kuitenkin kävi niin, että kun meidän oli tarkoitus viettää viimeinen päivä Helvetissä ennen Saarille lähtöä törmäsimme langenneeseen, jolla ei ollut... miten se nyt sanoaankaan.. 'Kaikki kotona' ja sama enkeli oli Lavieran mukaan tappanut joskus tämän äidin ilman mitään syytä. Demoneille perhesuhteet eivät ole aina niin tärkeitä mutta äidin kuolema oli ollut nuorelle Lavieralle kuitenkni traumauttava kokemus ja hän oli katkera ja vihainen.

Minä en silloin tiennyt mitä oikein tapahtui ja seisoin vain avuttomana katsellen vierestä, kun molemmat vain hakkasivat toisiaan. Lopulta molemmat olivat liian väsyneitä jatkamaan ja makasivat maassa. Silloin Laviera aneli minua ampumaan enkelin vanhalla pyssyllä, joka oli..", hän selitti ja piti tässä sekunnin mietintätauon; pyssy kun oli ollut varastettu muutamien muiden tavaroiden ohella läheisestä kyläntapaisesta, jossa demonit olivat käyneet "Jakamassa valoa kansalle" palavien oksien avulla. "...sillä hetkellä sattunut mukaan. Se ei ollut meidän, vaan löydetty. Minä... minä en kuitenkaan kyennyt ampumaan. Laviera rukoili kyyneleet silmissä - näin hänen ensi kertaa itkevän - minun ampuvan sen enkelin, mutta kun katsoin tätä niin en vain kyennyt siihen." Irilia tunsi kylmän väristyksen muistaessaan sielunsa silmin enkelin kauhusta vääristyneet kasvot.
"Enkeli pääsi pakenemaan, Laviera raivostui minulle ja haukkui minut pystyyn ja sitten pakenin paikalta. Sen jälkeen emme enää tavanneet, sillä lähdin miltei heti pois Helvetistä. Noloa, tiedän.", hän päätti kertomuksensa, joka oli kuin olikin paisunut vähän pitemmänpuoleiseksi. Demoni ei ollut kovin hyvä tiivistämään kertomuksiaan vaikka yrittikin parhaansa.

Lucifer kuunteli tarkkaavaisesti, hänen kävi toista sääliksi, oli surullista että näiden ystävyys oli päättynyt niin surullisesti, mutta elämä yleensä oli paljon karumpaa kuin tarinat joita hän osasi ja kuunteli. Hän laski hieman katsettaan, toinen kuulosti niin surulliselta eikä enkeli oikein tiennyt miten lohduttaa, häntä hieman hermostutti se että toinen oli demoni ja nauraisi vain hänen tunteilulleen, mutta hän oli aidosti pahoillaan.
"Toivon todellakin että hän on antanut sinulle anteeksi ja haluaa olla vielä ystäväsi."
Hän hymyili varovaisen rohkeasti ettei olisi loukannut toista.
"Luulen ymmärtäväni sitä ettet halunnut tappaa enkeliä, minä itse en nauti tappamisesta vaikka jos tuntisi veljeni niin saattaisi olettaa. Se ettet tappanut sitä enkeliä oli hyvä teko. Harmillista vain että se maksoi ystävyytesi"
Lucifer ei tarkoittanut sanojaan suolaksi haavoille hän puhui lempeällä ja myötätuntoisella äänellä. Samanlaisella millä monesti vanhat ja viisaammat puhuvat, tosin sillä erolla että Lucifer oli nuori, mutta ikäisekseen, vaikkakin kovin naivii, viisas.

"Jotkut sanovat että ampuminen on kaikkein helpointa, koska silloin sinun ei tarvitse katsoa tapettavaa silmiin"
Lucifer katsoi toista nyt hieman vakavemman oloisena.
"Se on täyttä puppua, minä käytän itse jousta ja se on yhtä vaikeaa, kun tietää että se mitä olen tekemässä tulee maksamaan jonkun hengen."
Hänen äänessään oli tietynlaista tuomitsevaa kovuutta, minkä hän osoitti lähinnä itselleen. Asia oli kuitenkin niin, että joskus hänenkin oli puolustettava itseään ja hänen veljensä oli oikeassa siinä, ettei Luciferilla ollut voimaa tai taitoa surmata vihollista läheltä, hänen ainoa toivonsa oli saada vihollinen hengiltä kaukaa.

"Surmaaminen ei minusta koskaan ole helppoa, oli vastustajanasi kuka vain, minun olisi vaikeaa tappaa edes silloin, jos se tarkoittaisi vaikka veljeni hengen pelastamista"
Hän sanoi nyt lohduttaen. Toisen puolesta surmaaminen ei ollut helpompaa.
"Sinä joudut vaikeaan tilanteeseen, jossa kuka tahansa olisi epäröinyt ja tehnyt saman valinnan kuin sinä, tiedän ettei se lohduta sinua paljoa, mutta se mitä teit ei ole minusta hävettävää, sillä kun joku sinulle rakas pyytää sinua tekemään tuollaista on entistä vaikeampaa kieltäytyä"

Irilia

Irilia kuunteli hiljaisena toisen lohduttavia sanoja ja alkoi pikkuhiljaa hyväksyä sen seikan, että hänkin tarvitsi joskus lohduttavia sanoja. Se tuntui tavallaan auttavan; hän ei tuntenut enää niin kamalaa itseinhoa ja tuntenut itseään niin kamalaksi pelkuriksi. Hän tiesi nauttivansa toisen kärsimyksestä - jos se kohdistui sellaiseen, jota hän ei tuntenut ja hän eri pitänyt tästä - mutta tappaminen oli tuon tapahtuman jälkeen noussut tälle milteinpä kammoksi. Hän ei ollut itse oman käden kautta tappanut ketään, vaan jättänyt kitumaan jonnekin. Irilian uhrit olivat lähes aina itseään täynnä olevia miehiä, ja heitä Irilia tavallaan halveksi, joten hän oikeutti sillä tavalla oman päänsä sisällä tekonsa heitä kohtaan. Hän ei kyennyt tappamaan edes kaikista karmeimpia heistä, vaan jätti esimerkiksi kaivoon huonokuntoisena, jolloin nämä kuolisivat sinne ajan myötä. Irilia pudisti hieman päätään ajatellessaan asioita ja sitten huomasi, että Lucifer varmaan luulisi, että tämä pudisti päätään jollekkin, mitä tama oli sanonut tai ei vain kuunnellut.

"Niin. Olin silloin kyllä aika nuori, mutta en kykene edelleenkään tappamiseen. Aina tosipaikan tullen muistan menneisyyden tapahtumat ja menen ihan lukkoon. Periaatteessahan se kai on hyvä asia, mutta sitten kun oma henki olisikin vaarassa ihan oikeasti, niin en varmaan pystyisi tekemään silloinkaan mitään", hän huokaisi ja hymyili sitten nostaen päänsä taas ylös rikkoen apaattisen tunnelmansa, joka tästä huokui.
"Mutta en usko, että surmaaminen olisi siltikään ainoa keino", hän sanoi huokaisten hieman. Hänellä oli jo huomattavasti parempi olo kuin äsken, ja vaikka se olikin hankala myöntää Irilialle itselleenkin, lohduttavat sanat oikeasti auttoivat.

Enkeli näki silmäkulmastaan kuinka toinen puisteli päätään, hän mietti oliko hän sanonut jotain väärää, toinen kuitenkin alkoi puhua joten hän hiljeni kuuntelemaan, antaen asian olla hän nyökkäsi toisen sanoille ja tunsi olonsa hieman syylliseksi, hänellä sentään oli veli suojelemassa häntä, toisella ei ollut ketään. Hän olisi halunnut sanoa voivansa suojella tätä, muttei itsekään kyennyt edes suojelemaan itseään. Hän laski päätään hiemän häpeissään siitä että oli niin onnettoman avuton.
Toinen jatkoi ja Lucifer kuunteli nostaen päätään nähdäkseen Irilian ilmeen tämän puhuessa. Hän tunsi sydämensä lämpiävän. Enkelistä oli uskomatonta kuinka lempeä toinen oli, hänen silmissään ainakin. Hän ei olisi koskaan uskonut Irilian kykenevän jättämään ketään kuolemaan, mutta se johtui ainoastaan hänen tavastaan ajatella kaikista hyvää.

Hän hymyili toiselle rohkaisevasti. Hän ei halunnut rikkoa tunnelmaa, muutama paratiisilintu laskeutui aivan lähelle, ne eivät pelänneet kahta puistossa istujaa, ne eivät ajatelleet heitä kahta eri rotuisina, he olivat näille kaksi kummallisen oloista olentoa joissa oli samoja piirteitä. Heillä olisi ollut paljon opittavaa monilta eläimiltä. Luciferin siivet laskeutuivat rentoutuneina alemmas. Hän kuuli selvästi takkinsa kahisevan liikkuessaan vain hieman paikallaan.
"Jos minä saisin valita, en tahtoisi surmata ketään, mutta se on asia jota me emme saa aina päättää"
Hän puhui äärimmäisen hiljaisella äänellä, hieman surullisena. Hän katsoi toista nyt hieman surumielisesti hymyillen.

Irilia

Irilia nyökkäsi toisen sanoille ja sitten tämän katse kohdistui koreisiin lintuihin, jotka olivat laskeutuneet lähelle. Irilia tunsi usein eläimiä kohtaan sellaisia tunteita, jotka useilta demoneilta puuttuivat. Hän tiedosti, että eläimet - kuten linnut - olivat herkkiä olentoja, haavoittuavia ja hauraita. Niitä Irilia osasi arvostaa paljon paremmin kuin enkeleitä tai demoneita ja ne olivat ainoita, joita demoni ei edes ajatuksissaankaan tahtpnut vahingoittaa, ellei sitten se olisi pakko. Pedon hyökätessä kimppuun oli silkkaa typeryyttä, jos antautui niiden kidoille ilman pakenemis- tai taisteluyrityksiä.

Demoni huomasi yhden linnun, kookkaan ja värikkään, laskeutuvan tämän kädelle. Irilia katsoi sitä aidon hellästi hymyillen välittämättä siitä, että Lucifer näki tämän kasvoilla tunteita, asioita, joita Irilia piti tavallaan heikkoutena.
-"Pakko sanoa, että on harvinaista, että eläimet uskaltautuvat lähelleni. Yleensä ne vaistomaisesti karttavat demoneita. Ehkä nämä linnut kuitenkaan eivät ole sellaisia nähneet, jos ne ovat eläneet aina täällä", hän sanoi ja vilkaisi ylös puihin, kun viittasi paikkaan 'täällä'. Irilia uskoi olevansa oikeassa, sillä metsissä ja muualla asuvat eläimet tiesivät luonnostaan mikä oli vaarallista, kun taas eristyksissä kasvaneet eläimet - ja mikseivät demonit, enkelit ja muutkin vähän suuremman ymmärryksen omaavat olennot - luottivat lähes sokeasti kaikkiin, kun eivät tienneet pahasta.

Lucifer katseli kuinka lintu laskeutui Irilian kädelle, tilanteessa oli jotain äärimmäisen kaunista ja sillä hetkellä hän toivoi että olisi voinut ikuistaa näyn kuvaksi. Miten sanat koskaan riittäisivät kuvaamaan jotain sellaista, vaikka hän rakastikin sanoja, oli paljon asioita joita ei niiden kautta aina kyennyt sanomaan. Hän halusi yhdeksi parhaaksi tarinankertojaksi, sellaiseksi joka maalasi sanoillaan kuvia toi paratiisilinnut tavernaan meren tuoksun talliin tai kuvaili hurjan taistelun niin että ihmiset kuulivat kuolevien ja haavoittuneiden kauhistuttavat parkaisut korvissaan. Hän nielaisi ja riisti katseensa Iriliasta ja paratiisilinnusta, sillä häneen koski. Kuinka EZriel halveksuikaan sitä, eikä Lucifer osannut puolustautua veljensä inhoa kohtaan, kuka nyt tunsi kipua niin mitättömistä asioista, niin kauan kun hän ei osaisi maalata kuvia veljelleen, saada tätä tunteman samaa kipua hän ei koskaan voisi kutsua itseään kunnolliseksi Bardiksi, mutta se oli muodostunut hänen elämän tavoitteekseensa, saada EZriel tajuamaan kauneus.

Siispä hän päätti tallettaa Irilian ja paratiisilinnun syvälle sydämeensä, sillä se oli kaunis kuva, langenneen enkelin ja demonin lapsesta, kädessään lintu, eläin joka oli arka ja yleensä pelkäsi kaikkia.
"Luultavasti, tämä paikka on niin piilossa ja turvassa kaikilta pedoilta joita ulkopuolella odottaa, mutta se saa myös miettimään, eivätkö ne tunne lainkaan kaipausta, eikö tämä ole kuin häkki tai linnake joka sulkee ne turvallisuuteen mutta rajoittaa vapautta?"
Ei hän yleensä ajatellut asioista niin negatiivisesti, mutta Lucifer huomasi hätkähtävänsä ajatusta häkkiin suljetusta eläimestä.
"Tai sitten ne ovat tarpeeksi fiksuja tietääkseen mikä niille on parasta?"
Hän pehmensi hieman sävyän aikaisemmasta sillä katui sanojaan. Ehkä se johtui hänen verestään että hän kammoksui ajatusta vankeudesta. Olikohan se piirre vahvasti Isätlä peritty vai hänen omansa.

Irilia

- "Ehkä", Irilia vastasi ja päästi linnun lähtemään kädeltään. Voimakkailla liikkeillä lintu räpäytti siipiään ja nousi korkealle lentoon jättäen jälkeensä muutaman ruskeanpunaisen sulan leijailemaan ilmaan ja lopulta laskeutumaan maahan.
- "Mutta toisaalta, jos ei koskaan mene häkkinsä ulkopuolelle voiko tietää, mikä on omaksi parhaaksi", hän sanoi ja hymyili hieman nolona itselleen, sillä hän hyvin harvoin ryhtyi puhumaan vähääkään syvällisiä. Vaihtelu tuntui kuitenkin virkistävän.
- "Itse en ainakaan osaa asettua paikalleni, sillä tahdon nähdä enemmän paikkoja, kulkea ympäriinsä ja nähdä uutta sen sijaan, että olisin jatkuvasti aloillani. Ehkä se ei ole turvallista, mutta se tuntuu avartavan mieltä ja näkökantoja asioihin. Tai noh, itse asiassa pointtini taitaa olla se, että itse ainakin pidän enemmän vapaudesta, silloin ei ole mitään, joka estäisi sinua kulkemasta eteenpäin", hän selitti.

- "Mutta...", tämä sitten jatkoi ja hipaisi taas pitkiä, punaisia hiuksiaan.
- "Minusta tuntuu, että minun olisi aika lähteä, sillä piakkoin minun pitää olla taas matkalla. Suuntaan vähän syrjäisemmille seuduille ja.. ehkä minun pitäisi käydä Helvetinkin puolella, siitä on pitkä aika kun viimeksi siellä olin ja..", hän selitti hivenen vaivautuneella äänellä
- "Saattaisin jopa törmätä tähän entiseen ystävääni".

Demoni nousi penkiltä, pyyhkaisi vaatteistaan sulkia ja luonnosroskia pois ja katsoi sitten Luciferia ehkä hivenen jopa anteeksipyytävänä siitä, että hän lähtisi näinkin äkkiä pois.
- "Toivottavasti tapaamme vielä"