Pieni aurinko

Porteilla oli tyypilliseen tapaansa hiljaista, toisin kuin mitä ihmisille opetettiin manalan porteilla ei ollut tungosta, ei ollut koskaan ollutkaan, kun nyt sinne olisi vapaaehtoisesti halunnut, paitsi ulos, aikoinaan sodan ollessa kuumimmillaan. Pakoilaisia oli virrannut suuntaan jos toiseen. Nykyään suurista porteista ei poikennut paljoa porukkaa. Muutamia enkeleitä ja demoneita, harvemmin niitäkään, eniten läpi meni olentoja joista porttien vartija ei jaksanut välittää, pieniä jumalia, olentoja kuten hän, sellaisia joita ei tarvinnut koskaan pysäyttää, olentoja joille hän, Cerberos heilutti joskus häntäänsä ja nämä vastasivat kuka milläkin ruumiinkielellä. Suurin osa näistä olennoista oli nuoria, uusia, vanhat eivät enää jaksaneet liikkua, niin kuin ei Cerberoskaan, se makasi mieluiten onnellisena paikallaan muistoihinsa uppoutuneena.
Tälläkin hetkellä se keskusteli itsensä kanssa, muisteli kolmannen päänsä kanssa sitä kuinka aikoinaan oli surmannut luvattomia kulkijoita, enkeleitä jotka yrittivät karata pois, demoneita jotka yrittivät palata vaikkei niillä ollut enää mitään asiaa helvettiin. Toinen pää totesi ensimmäiselle, että ne olivat olleet aikoja jolloin heitä oli jopa pelätty, nykyään he alkoivat olla tarina, myytti ja vanha vitsien aihe, kukaan ei enää välittänyt vartijasta, liikenne oli tyrehtynyt, ne vain odottivat aikaansa kuluttaen.

Ensimmäinen pää nyökkäsi, se ei kaivannut aikoja jolloin sen oli pitänyt hampaillaan surmata olentoja jotka anoivat polvillaan anteeksiantoa. Toinen ja kolmas pää alkoivat kiistellä siitä oliko kellään todellista valtaa enää mistään asiasta, enkeleiden Isä oli kadonnut tai unessa, Angel Islandin johtaja oli tiellä tietämättömillä ja Helvetti, helvetissä ei ollut enää ketään paitsi nahistelevat ruhtinaat. Ensimmäinen kuunteli puolella korvalla ja mietti, muisteli aikoja jolloin se oli ollut hurja peto, jonka luona ruhtinaat olivat kunnioittaen käyneet, nyt ruhtinaatkin nahistelivat.

Suuri haukotus ravisteli pienen puun oksia ja kaikki kolme päätä jääntyivät katsomaan väriseviä lehtiä. Kuin yhteisestä sopimuksesta, kaikki kolme päätä vaihtoivat pois yhteisen koiran ruumiinsa ja muuttuivat kolmeksi suloiseksi tytöksi joilla oli sylissään tee kupit ja kimeä mutta pehmeä pienen tytön ääni. Kolmas oli tyytyväinen, se pääsi nyt käpertymään nukkumaan sen sisarusten keskustellessa ajoista, ajoista jotka olivat jo jääneet kauan aikaa sitten taakse. Nyt oli levoton lepo, jokainen pää tiesi sen. Tämä rauhaton rauha ei ollut ikuista, se oli ikävän petollista ja puuduttavaa, mutta koska Cerberos oli jo niin vanha, vanhimpia olentoja, se jaksoi odottaa, sillä ei ollut kiire ja aikaa enemmän kuin riittävästi.

Gillian

Enkeli asteli kohti Manalan portteja varmoin askelin. Hän ei koskaan aiemmin ollut käynyt sielläpäin, mutta nyt hän oli rohkaistunut ja päätti mennä tapaamaan Manalan vanhaa vahtikoiraa, Cerberosta. Koska Cerberos kuitenkin oli jo hyvin vanha olento, Gil ajatteli, että tämä tietäisi enemmän Taivaan ja Helvetin historiasta ja tapahtumista ennen edes tämän syntymää. Vaikka tyttö itsekin tiesi suhteellisen paljon hän halasi kuitenkin lisää tietoa. Lisäksi hän myös salaa tahtoi tavata legendaarisen vartijan.

Manalan suunnalla näytti olevan hiljaista. Jostain syystä Gillian olo odottanut edes jonkinlaista liikehdintää. Portti lähestyi, mutta silti alueella ei näkynyt ketään. Vai näkyikö? Gil laittoi kätensä silmiensä yläpuolelle ja tiiraili eteensä hieman silmiään siristäen. 'Puu..?, hän mietti ajatuksissaan. 'Aivan, olen kuullut siitä joskus. Manalan porttien ainoa maamerkki, joka on elossa lähimain', Gil muisteli. Hän muisti myös, että Cerberos olisi myös puun luona, mutta jostain syystä hän ei tuntunut näkevän mitään. Vaikka puu olikin vielä jonkin matkan päässä, Cerberoksen pitäisi näkyä, ei koira hänen tietääkseen ainakaan mikään ihan pieni ollut.

Gil oli hieman jo jännittynyt. Hän alkoi jo miettiä, oliko sittenkään ihan viisas idea mennä häiritsemään Cerberosta. "Toisaalta ehkä kävijä voisi vähän rikkoa tätä hiljaisuutta, tuskin täällä käy enää juuri ketään", hän tuumi ääneen.
Nyt Gillian näki jo puun selkeästi. Puu näytti tavallista kauniimmalta siinä kolkossa ympäristössä ja hetken Gil pysähtyi ihailemaan sitä. Sitten hän huomasi kolme tyttöä puun juurella. Yksi tytöistä nukkui kahden muun jutellessa keskenään. Gil ihmetteli hetken näkemäänsä, mutta samassa hän muisti tarinan Cerberoksen muista hahmoista. 'Nuo kolme varmaan sitten ovat Cerberos... Mitä pitäisi sanoa? On hankalaa puhutella kolmea henkilöä jotka kuitenkin ovat yksi ja sama jotka eivät kuitenkaan ole!. Gillian tunsi päässään jonkinlaista kipua ja kuvitteli aivojensa menevän solmuun. Tyttö kuitenkin yritti piilottaa pienen jännityksen ja hermostuneisuutensa lähestyessää tyttöjä.
"Te olette varmaan Cerberos, jos en nyt ihan väärin ole ymmärtänyt tarinoita" Gillian sanoi kumartaen hieman. Hän oli jännittynyt, mutta yritti parhaansa mukaan pitää itsensä ainakin ulkoisesti tyynenä.

Portilla oli joku, mutta koska kukaan heistä ei aistunut väkivaltaa, rumia aikeita, eikä haistanut verta tulijassa Cerberos ei reagoinut, muuten kuin että kolmas heräsi ja nousi istumaan Toisen ja Ensimmäisen seuraan. Niillä ei ollut käynyt vieraita pitkään aikaan ja ne odottivat uteliaina sitä mitä tulijalla oli tuotavana, uutisia, tarinoita vai vain pyyntö päästä läpi. Oli mikä oli, ne että tulija tulisi lähemmäs, ikiaikaisilla vartijoilla kun ei kiirettä liiemmin enää ollut.

Kolme päätä, kuusi silmää kääntyi katsomaan tiiviisti tulijaa. Ne tarkastelivat tätä päästä jalkoihin, kukin pää eri kohtaa muodostaen kuvaa ja mietteitä tulijasta. Portinvartijat olivat tyytyväisiä toisen tapaan lähestyä heitä, tämä ei ollut epäkohtelias ja pullisteleva nuori kuten moni muu. Enkelit varsinkin, demonit olivat sellaisia syntyessään, enkelit taas olivat vain ikäviä. Kolmas, joka oli nukkunut, oli nyt hereillä ja puhui ensimmäisenä.
"Nuori lapsi, mitä sinä teet täällä porteillla, etkö sinä pelkää manalan vartijan vihaa?"
Hän puhui kun kaksi muuta nyökkäilivät tarmokkaasti, silmissä kuitenkin uteliaisuuden villi kiilto. Ne olivat hyvin iloisia siitä että pieni tuli heidän luokseen.

Toinen puhui nyt myös.
"Me olemme se joksi meitä oletat, Me olemme Cerberos, kolme ja yksi ja yksi ja kolme"
Kolmas myötäili Ensimmäisen ja Toisen puheita.
"Me olemme eläneet kaummin kuin monikaan olento täällä, vartioineet ja katsoneet. Mitä kaipaat pieni lapsi?"
Ensimmäinen jatkoi.
"Jos haluat kulkea portista, tulee sinulla olla hyvä syy"
Toinen puhui.
"Sillä muuten me käännytämme sinut takaisin"
Kolmas päätteli.
"Sillä olet vielä niin pieni ettemme sinua haluaisi millään surmata"

Kaikki kolme päätä kääntyivät katsomaan toisiaan ja nyökkäilivät yhtä aikaa. Yhteisestä sopimuksesta ne olivat niin päättäneet, pikkuinen ei näyttänyt uhkalta, eikä Cerberos enää ollut niin hurja, tai oli, mutta se oli jo vanha ja jaksoi harkita, se ei tarvinnut ruokaa, eikä nauttinut tuskasta ja kivusta.
Taas kasvot kääntyivät enkeliin ja toinen levitti kätensä.
"Istu seuraamme hetkeksi, saat teetä ja syötävää, jää tänne hetkeksi samalla kun kerrot meille mitä haluat, meillä ei ole kiire, etkä sinäkään näytä malttamattomalta lapsi"

Gillian

Cerborus puhui tälle. Vaikka olento ei ollutkaan pelottavassa koiran hahmossaan, Gil tunsi ikiaikaisen vahvuuden tyttöjen ympärillä. Hän mietti, kuinka kohteliaasti tämän kuuluisi käyttäytyä, hän ei tahtonut vaikuttaa näyristelevältä, mutta ei myöskään liian varomattomalta tai epäkunnioittavalta. Gillian nosti ryhtiään, laittoi käden rinnalleen ja yritti puhua mahdollisimman arvokkaasti; Oi Manalan vartija, olen tullut tänne etsimään tietoa. Tietoa, joka on jo kirjoista kadonnut ja jota kukaan ei tunnu enää muistavan. Mutta en tule etsimään sitä vallan tai muiden itsekkäiden halujen vuoksi, vaan yksinkertaisesti kylttymättömän tiedonjanon vuoksi. Te olette eläneet pitkään ja olette nähneet enemmän kuin moni. Siksi pyydän mitä nöyrimmin, että voisitte jakaa tietojanne kanssani mutta ymmärrän, jos se on liikaa vaadittu. On varmasti tietoa, jota minun ei kuulu edes kuulla ja jota te ette saa kertoa".
Gil pysyi ulkoisesti tyynenä, mutta sisällä oli päällä pienoinen paniikki; 'Toivottavasti ei mennyt liian yli? Entä jos vaikutin liian itsekkäältä tai töykeältä tai...'. Hän kuitenkin yritti pitää ajatuksensa jotenkuten kasassa, hän ei saisi päästää hermostuneisuuttaan vaikuttamaan puhumiseen tai muutenkaan käyttäytymiseen.
"Jos pystytte kertomaan minulle jotain tulen mielelläni mukaanne, mutta jos en ole mielestänne tarpeeksi kypsä kuuntelemaan tai ette voi kertoa mitään, on minun varmaan viisain lähteä, sillä kuluttaisin vain turhaan aikaanne", Gil jatkoi loppuun. Vaikka Gil kuvittelkin, ettei Cerberos usein seuraa saanutkaan, niin oli parasta kuitenkin sanoa niin kuin hän sanoi, jottei antaisi itsestää liian itsekästä kuvaa. Mutta oli siinä kuitenkin totuuden siementä; jos Cerberos ei voisi kertoa tälle mitään, ei näillä varmaan pahemmin puhuttavaa olisi. Tai näin Gil ainakin ajatteli.

"Istu toki seuraamme lapsi"
Ensimmäinen kehoitti ja kaatoi jo höyryävää teetä kuppiin vieraalle, olisihan toki epäkohteliasta olla tarjoamatta lapselle mitään, varsinkaan kun tämä niin nöyrästi ja kiltisti oli pyytänyt saada tietoa jota moni muu ei olisi kyennyt tarjoamaan.
"Tule toki, niin kerromme sinulle sen mitä tiedämme, niihin kysymyksiin mitä haluat kysyä"
Toinen katsoi tulijaa hymyillen tyttömäisesti, toki siihen ei sisältynyt sellaista lapsen uskoa ja tiedottomuutta, se kauneus, viattomuus, mikä teki lapsesta kauniin, puuttui kokonaan näiltä.
"Istu ja kerro meille mitä haluat tietää"

Uteliaisuus kasvoi vartijan sisäisissä syövereissä.
"Olemme vartioineet jo niin kauan"
Kolmas sanoi.
"Eikä kukaan ole pysähtynyt luoksemme pitkään aikaan"
Toinen jatkoi.
"Jos annat meille tietojasi, saat vaihdoksi tietoa, me emme liiku paljoa täältä ja olisi mukavaa kuulla mitä saarella on tapahtunut, sieltähän sinä olet tulossa eikö?"
Ensimmäinen puhui pisimpään ja katsoi tulijaa koko ajan silmiin.

Sitten ne muistivat hyvät tavat, ne olivat olleet niin tohkeissaan että olivat unohtaneet.
"Pieni lapsi, kerrohan meille nimesi, sinustakin olisi varmaan mukavampaa kutsua meitä Cerberokseksi, saat siihen luvan ja tiedä että olet yksi etuutetuista joille se lupa myönnetään, olemme sinuun kovasti ihastuneet sillä yksinäisyys löytää tiensä varsinkin vanhaan sydämeen."
Vartijat nyökkäsivät toisilleen, kuin todetakseen olevansa samaa mieltä ja onnitellakseen yhtä joka oli osannut asetella sanansa hyvin edustaen heidän kaikkien mielipiteitä. Kolme päätä, kuusi silmää kääntyi katsomaan tulijaa kiinteästi odottaen vastausta kutsuun joka oli juuri esitetty.

Gillian

Cerberoksen kehotuksesta Gillian istuutui tuolille ja kuunteli tarkasti, mitä kolmella tytöllä, Cerberoksen kolmella päällä, oli sanottavanaan. Gil ei voinut sille mitään, mutta tämän uteliaisuus tuntui koko ajan vain heräävän ja heräävän ja sitä mukaa myös tämän kylttymätön tiedonnälkä. Hän oli hyvin innoissaan, mutta piti itsensä silti hallitun tyynenä, ei olisi hyvä töpätä olemalla yli-innokas.

Manalan vartijan kertoessa nimensä ja antaessaan Gillianin luvan käyttää sitä, hän muisti, ettei itsekään ollut muistanut itseään esitellä. "Oma nimeni on Gillian, lyhyesti vain Gil", hän piti hyvin lyhyen tauon ja jatkoi; Tahtoisin tietää teiltä, Cerberos, enemmän sodasta, jossa oli mukana niin enkeleitä Taivaasta kuin demoneita Manalasta ja olentoja jostain näiden väliltä. Olen lukenut sodasta, mutta en tiedä siitä kovinkaan paljoa silti, sillä siitä tunnutaan usein veikenevan, -ymmärrettävää kyllä, sota ei ole mikään hauska asia. Vaikka tapahtumat eivät ehkä tänne sijoittuneetkaan kunnolla niin uskon, että teiltä löytyy tietoa, josta muut eivät välttämättä edes tiedä. Vastapalveluksena näistä tiedoista voin itse kertoa kaiken sen mitä saarilla on tapahtunut. Kiertelen paljon joten en aina ole täysin perillä asioista, mutta pyrin kertomaan kaiken, minkä itse tiedän".
Enkeli hieman aristeli puhutella vartijaa nimeltä mutta koska tämä oli siihen luvan saanut, hänestä tuntui epäkohteliaalta olla käyttämättä nimeä.

Cerberos seurasi lasta joka istuutui heidän seuraansa ja hymy levisi kaikille kolmelle kasvolle täsmälleen samaan aikaan. Se ei niinkään ollut lempeä hymy, mutta ilahtunut, lähes samanlainen kuin vanhuksilla jotka ilahtuvat nuoren seurasta, sillä erolla että tältä vanhukselta puuttui kokonaan koiranentumainen kuolevan ihmisen kaipaus nuoruuteen.

"Gillian, se on hieno vanha nimi"
Päät nyökkäsivät yhteisestä hyväksynnästä. He pitivät nimestä kovasti.
Enkelin esittäessä suuriirteisen kysymyksensä kolme päätä vajosivat heti muistoihinsa, heidän silmistään näki kuinka ne siirtyivät ajassa taaksepäin, jonnekin kauas, pois siitä nykyisyydestä missä he olivat kiinni sillä hetkellä.
"Sodasta"
Mutisi ensimmäinen ajatuksiinsa uppoutuneen.
"Enkelit"
Toinen totesi.
"Demonit"
Kolmas laski päätään.

"Haluat siis tietää taivaallisesta sodasta? Kapinasta? Vai sodasta Saarella?"
Päät katsoivat Giliä uteliaina. Ne halusivat kertoa, sen näki niiden ilmeestä, tunsi ilmassa ja tunnisti asennosta jossa nämä olivat. Mitä enemmän ne muistelivat sitä enemmän ne paloivat halusta kertoa nuorelle. Ne aistivat halun tietää, halun joka oli silkkaa uteliaisuutta, ei pahantahtoista, eikä alentavaa. Se oli nuoruutta, sellaista mistä vanhukset nauttivat kovasti. Cerberos tunsi suurta mielihyvää. He olivat mieltyneet enkeliin, tyttöön joka oli tullut heidän luokseen kunnioittavan pelon saattelemana. Ensimmäinen pää ojensi enkelille teekuppia kun toinen asetteli pöydälle, pitsiliinan päälle, kaiken näköisiä herkkuja, viinereitä, keksejä, kaikkea suolaista ja makeaa mikä maistuisi hyvältä teen kanssa. Cerberos ei elääkseen tarvinnut ruokaa, mutta nautti kuitenkin seurassa syömisestä.

Gillian

Esittäessään kysymyksensä Gillian saattoi nähdä, kuinka Cerberoksen kolme päätä uppoutuivat muistoihinsa.
"Kuulisin mielelläni itse sodasta, mutta tieto muustakin voi avata ovia parempaan tietämykseen sodasta ja siitä, mikä siihen johti", Gillian sanoi samalla kun otti vastaan yhdeltä tytöistä teekupin. Kuuma teekuppi lämmitti tämän käsiä. Gil alkoi olla yhä enemmän innoissaan siitä, että saisi tietää uusia asioita muidenkin olentojen näkökulmasta eivätkä tarinat välttämättä olisi niin yksioikoisia kuin kirjoissa, joiden kirjoittajina olivat toimineen enkelit. Olisi varmasti hyvin opettavaista ja mielenkiintoista saada tietää myös muiden kuin enkeleiden näkökulmia sodasta. Odottaessaan Cerberoksen aloittavan puhumista hän ei voinut mitään sille, että tämän siivet väpättivät hieman innostuksesta. Niillä oli paha tapa kertoa muille, millaisella tuulella tyttö oli ja mitä hänen päässään pyöri.
Mielenkiinnolla hän jäi odottamaan, mitä vartijalla olisi sanottavanaan.

"Siitä on aikaa"
Totesi kolmas unelmoivalla äänellä, kuin kaivaten sitä kaaoksen merta jossa he olivat aikoineen kahlanneet, aikaa jolloin se oli ollut olennoista yksi voimakkain ja kunniotetuin.
"Kauan aikaa"
Ensimmäinen puhui ja puhalsi teetään, jonka lämpö nosti vesihöyryä joka tarttui ilmavirtaan kuin silkkinen huivi.
"Silloin enkeleitä ja demoneita oli paljon, paljon enemmän kuin nyt"
Toinen aloitti ja kaksi muuta kuuntelivat silmät kaukana menneisyydessä.
"Niitä oli niin paljon ettei yksikään luku riitä kertomaan, mutta me voimme kertoa, kertoa kuinka paljon niitä oli"
Ensimmäinen puhui, tosin puhe alkoi sekoittua, he vajosivat muistoihinsa eivätkä enää välittäneet siitä kuka puhui, välillä näytti siltä ettei kukaan heistä puhunut tai kaikki puhuivat samaan aikaan, sanojen pysyen hyvinkin selvinä sekä ymmärrettävinä.

"Porttien tällä puolella oli meri, joka liikkui, se oli tumma ja levoton, upea, upea meri jossa kimmelsi kulta, punainen veri ja muut uskomattomat värit täydellisessä pimeydessä, kyllä sinä varmasti tiedät minkälainen valo täällä helvetissä on lapseni."
Yksi tytöistä joi teetä epäkohteliaasti ryystäen, mutta kaksi muuta eivät kiinnittäneet siihen huomiota nyt.
"Meri oli demoneja, meri joka jatkui horisonttiin asti"
Cerberuksen ääni voimistui sen puhuessa, se muisti kaiken selvästi, se haistoi ja maistoi kaiken kuin se olisi tapahtunut juuri silloin.
"Me emme silloin vielä tienneet että taivaassa kapinoitiin, Samarael, Taivaan Isän kaunein poika oli tyytymätön isänsä vapauteen luoda olentoja omaksi kuvakseen. Hänen mielestään se oli virhe, toinen syy hänen tyytymättömyyteensä oli mustasukkaisuus Isän rakkautta kohtaan"
Kolme päätä nyökkäsivät. He muistivat, he eivät olleet nähneet mutta myöhemmin kuulleet, moni ei tiennyt mutta he olivat istuneet kauneimman enkelin kanssa tämän puun alla, tämän surressa kaikkea pahaa mitä ihmiset olivat saaneet aikaan, surrut Isänsa tuskaa ihmisten tuottamaa.
"Taivaan isä oli silloin nuori ja hyvin äkkipikainen, ei sellainen kuin sen jälkeen, lempeä ja rakastava, ihmiset olivat liian tyhmiä, liian julmia ymmärtääkseen sellaista rakkautta, Lucifer oli tajunnut sen ennen isää ja itki."

Cerberos sulki hetkeksi silmänsä, kuin kunnioittaakseen muistoa, sielua, edesmennyttä elämää. Sitten ne katsoivat Gilliania ja hymyilivät lempeän vanhemman hymyä. He olivat hyvin tyytyväisiä tytön kykyyn kuunnella.
"Jos haluat kysyä jotain tarkentavaa, älä pelkää avata suutasi, sinulle annamme luvan keskeyttää, etkä saa meitä hukkaamaan itseämme muistoihin, haluamme sinulle tarjota kaikki vastaukset mitkä sieluasi kaivertavat"
Sitten he palasivat menneisyyteen.
"Sota, se oli hurja, me kuulimme sen tänne asti, olimme silloin vielä aika nuoria, emme näin vanhoja ja viisaita, kaikki oli pysynyt samana luomisesta asti, mutta Taivaan Isän viha, se oli hirmuinen poikaa kohtaan. Kuka tahansa kylmäsieluinen demoni joka kuunteli itki hieman. Niin julmat olivat Taivaan isän käskyt ja sanat. Taistelu itsessään ei ollut kovin pitkä."
Yksi tytöistä kurotti pöydältä, tuoliaan vaaralisesti kallistaen, viineriä kohti. PIenet sormet tarttuivat hentoon voitaikinaan ja puristivat sen kuorta rikki. Murusia tippui mustalle mekolle eikä tämä välittänyt laisinkaan vaan katsahti toista joka jatkoi tarinaa.
"Hän ei saanut puolelleen montakaan enkeliä ja enkeleitä oli paljon, jos täällä oli musta meri, oli Taivaan isällä kultainen ja valkoinen pilvimeri joka kimmelsi kauniina ja häikäisevänä ja kun se soitti soitto mursi kallioita ja tärisytti sielua. Se oli komeaa kuunneltavaa."

Tytöistä kolmas haukotteli uupuneena ja heilutteli jalkonaan tuolilla, valkoisen pitsi sukkien peittämät jalat joissa kiiltelivät nahkaiset tossut, eivät koskettaneet maata laisinkaan, ne eivät edes hiponeet ruohoa joka kituen kasvoi heidän allaan.
"Kapina käytiin ja sen loppu, loppu oli hirmuinen, me todistimme kuinka Taivaan Isä viskasi enkeleitä porteistamme. Me suutuimme Taivaan Isälle ja sanoimme, ettei meidän porteistamme noin vain saa viskata tavaraa. Taivaan Isä karjui vihoissaan takaisin ja säälistä me päästimme pakenevat enkelit sisään. Sillä ehdolla että ne sanoisivat muille demoneille että heidät oli viskattu niin ettemme me nähneet ja ne jotka oli nähty me olimme surmanneet, sillä eihän sellainen käynyt että Me Manalan vartija olisimme enkeleitä sisään noin vaan päästäneet"
Kuusi silmää kiinnittyi Gillianiin, salaisuus jonka he olivat nyt tytölle paljastaneet he halusivat säilyvän tytön mielessä muttei sieltä koskaan lähtevän. Cerberos ei ääneen sitä sanonut, sillä uskoi tytön ymmärtävän kyllä. Siksi he tälle tarinaa kertoivatkin.

Gillian

Tyttö kuunteli tarkkaan, mitä Cerberos tälle kertoi. Kuunnellessaan tarinaa hän saattoi kuvitella kaiken; demonien ja enkelten sotajoukot, Taivaan isän vihan poikaansa kohtaan. Ei Gil tietenkään mitään tarkkoja kuvia voinut päähänsä tietenkään saada, mutta jonkinlaisia viitteellisiä ajatuskuvia, joita ei oikeastaan pystynyt edes kuvailemaan.
'En tiennyt, että Taivaan Isä oli joskus äkkipikainen... En olisi voinut kuvitella', Gil ajatteli ihmeissään. Hän oli aina ollut tottunut siihen lempeään ja kärsivälliseen kuvaan Taivaan Isästä.
Gillian joi hörpyn teetä, se oli viimeinkin jäähtynyt tarpeeksi.

"Tahoivatko siis jotkut enkeleistä paeta Isää Haadekseen?", Gil kysyi mietteliäänä kohottaen katseensa teekupista taas tyttöihin. Samalla hän otti pöydältä ihan vierestään keksin ja piti sitä kädessään, mutta ei kuitenkaan syönyt sitä vielä. Tämän siivet väpättivät edelleen pienestä jännityksestä, tämän mielestä oli mahtavaa kuunnella tarinaa Cerberoksen näkökulmasta. Hän myös tiesi, että tälle oli juuri myös uskottu salaisuus, joka ei ainakaan Gilin suusta saisi toisten korviin kantautua.

// Pahoittelen, että tästä tuli tälläinen hirvittävän lyhyt :'D

//Ihan rauhassa, meinasin jo kysyä ettei kai mun peli tyyli ole liian vaikea? Joskus kuullut kommenttia nimittäin siihen suuntaan, silloin toki yritän helpottaa. Välillä saa olla ihan luvan kanssa ; ) Lyhyttäkin. Itse en pane ollenkaan pahakseni lyhyitä//

Cerberus nyökkäsi Gillianin kysymykselle.
"Kyllä, ne jotka pääsivät pakoon tämän vihaa halusivat piiloutua ja ainut paikka missä Taivaallinen Isä ei saa mellastaa on helvetti, se on vanha sopimus mikä luonnin alussa kirjattiin ylös, nyt se on kadonnut, mutta edelleen voimassa. Jos Isänne rikkoisi sen jotain kammottavaa seuraisi siitä hänelle ja teille, ihmiset siitä eivät kärsisi sillä he ovat sopimuksen ulkopuolella"
Portinvartijan katse oli palautunut hetkeksi nyky aikaan ja se katsoi kaikilla kuudella silmällään kiinteästi lasta jonka siivet väpättivät, se näytti hymyilevän huvittuneena, mikä saattoi olla myöskin puun lehtien luoma varjo kaikille kolmille kasvoille.

"Me otimme vastaan ne jotka pakenivat, he olivat surkeita ja kodittomia. Olisit itkenyt jos olisit nähnyt heidät, he olivat menettäneet kaiken ja katuivat tekoaan, osa heistä oli vihaisia, katkeria ja vannoivat ikuista kostoa, heistä julmimmat Taivaallinen Isä säästi ja teki heistä vanginvartijoita, metsästäjiä, hän antoi heille hirveitä tehtäviä ja lähetti nämä pettureiden perään, sillä Isän kostonhimo oli sammumaton."
Cerberus murisis hiljaa, tyttömäisessäkin olomuodossa sen murina oli kumeaa ja hurjaa.
"Silloin syntyi sota tänne, Lucifer nousi ensimmäisenä tätä sortoa vastaan vain muutaman lojaalinsa kanssa, he taistelivat näitä takkinsa kääntäneitä vastaan täällä ja kun Ruhtinaat saivat selville mitä Isä oli tehnyt nämäkin suuttuivat"

Kolme tyttöä nosti teet huulilleen ja ryystivät niitä, näytti siltä, kuin varjo olisi langennut tyttöjen ylle ja viha oli ilmassa paksuna ja voimakkaana.
"Mekin taistelimme, sillä Taivaallinen Isä lähetti omia sotajoukkojaan Manalaan, Ruhtinaat tästä hurjistuneita taas keräsivät kaikki omat sotilaansa ja ottivat yhteen taivaan sotajoukkojen kanssa"
Tyttöjen päät laskivat yhtä aikaa.
"Jos menet Manalaan, ja käyt kappelin luona, näet sen ympärillä kivistä koostuvan puutarhan, sinne, on haudattu suurin osa sen sodan uhreista, siellä makaa haudoissa niin enkeleitä kuin demoneita, vain kuolemassa, nämä olennot tuntuvat löytävän sijaa toistensa kanssa"

Cerberuksen silmät kohosivat katsomaan eteenpäin, ne tuijottivat portteja mitään näkemättä, vihan sijaan, ilma täyttyi nyt surusta ja pienten tyttöjen silmissä olisi voinut vannoa näkyvän kyyneleiden kiillon. Ne jatkoivat.
"Mekin surmasimme ja tapoimme, se oli julmaa sillä yksikään enkeli, eikä kukaan yhdessäkään, olisi meitä kyennyt surmaamaan. Se ei ollut taistelu se oli murha, teurastus. Me haistamme veren edelleen maassa, siksi tulemme puun juureen, sen ympärillä maa tuoksuu maalle, eikä verelle, me emme jaksa enää sitä hajua emmekä halua surmata jollei ole aivan pakko"
Kuusi silmää kääntyi katsomaan Gilliania, tällä kertaa hymy oli aito ja näkyvä, ne hymyilivät.

// Ei ollenkaan, pidän ropetustyylistäsi, koska itsekin olen vähän tuohon tapaan tottunut ropettamaan :---D

Gillian

Mitä pitempään Gillian kuunteli tarinaa, sen enemmän hän alkoi hahmottaa päässään. Hän sai kuulla paljon sellaista, josta ei todellakaan ollut kuullut aiemmin. Sota ja sen syyt myöskin alkoivat järjestäytyä loogisempaan järjestykseen tytön pään sisällä. Gil myös alkoi tuntea jonkinlaista surua, sillä sota kuullosti tämän korvissa jotenkin turhalta. Miten pienikin asia saattoi johtaa sellaiseen teurastukseen? Mukana oli varmasti ollut useita sivullisia, niitä, joilla ei ollut oikeastaan mitään osaa tai arpaa asiaan.
Gil söi aikaisemmin ottamansa keksin pitäen kättä sen alla saadakseen muruset talteen.

"Sota ei ole koskaan kaunista...tai reilua", hän sanoi hiljaisella, hieman miettivänsävyisellä äänellä katsoen samalla hieman alaspäin. Vasta nyt hän oli saanut kunnollista mietittävää sodasta ja tappamisesta. Aiemmin hän oli lähinnä vain jättänyt asian omaan arvoonsa. 'Äidynhän minäkin joskus väkivaltaiseksi, myönnettäköön, ja malttinikaan ei aina ole se parhain, mutta tappaminen...', hän ajatteli. Joutusikohan Gilliankin joskus tappamaan? Ajatus hieman puistatti häntä. Taisteleminen oli lähellä hänen sydäntään, kyllä vain, mutta tappaminen... Cerberoksen tarina sai tämän oikeasti miettimään asiaa.

"Taistelu jatkoi hirmuisen ajan. Vuosisatoja Taivaan Isä vainosi langenneita, kunnes väsyi ja antoi olla, kuitenkin osa enkeleistä jatkoi, he etsivät kunniaa ja Isän hyväksyntää surmaamalla Luciferin."
Cerberus nosti katseensa taivaalle kuin isäntään ulvova koira.
"Lucifer jäi asustamaan Helvetin Valkeaan Kappeliin, siellä hän odotti ja otti vastaan näitä hurjimuksia kaataen nämä miekallaan. Lucifer valitsi sen asuinsijakseen, koska silloin hän näki joka päivä kivipuutarhan ja muisti uhrauksen mikä oli jouduttu maksamaan kapinasta"

Cerberuksen ääni madaltui entisestään ja koira laski päänsä suruissaan.
"Sitten eräänä päivänä hän vain katosi, Luciferia ei enää ollutkaan."
Manalan vartija selvästi suri enkelin katoamista, se oli hatken aivan hiljaa ja tuijotti tee kuppinsa pohjaa, kuin olisi löytänyt sieltä rauhaa sielulleen ja kaikille niille painajaisille mitä se oli joutunut elämään. Jos se olisi ollut koira muodossa, se olisi vinkunut hiljaa, nyt se tyytyi vain hiljaisuuteen joka puhui puolestaan. Yksi tytöistä niiskautti ja kaksi muuta nostivat päänsä, pyyhkien muiston syrjään kuin roskan ja vaihtoivat seuraavaan.

"Sitten tuli Sariel, hän oli seuraava joka nostatti kapinan taivaaseen, silloin Taivaallinen Isä hurjistui uudestaan, tällä kertaa viha oli katkeruutta, sillä jo toinen hänen pojistaan petti hänet"
Cerberus katseli tee kuppiaan, kulmat kaltevassa kurtussa nenää kohti.
"Sariel sai tietää että Taivaallinen Isä halusi tuhota meidät, helvetin sekä ihmiset, ne joiden tuhoamista Lucifer oli alunperin puoltanut ja jonka tähden Taivaallinen Isä oli poikansa häätänyt."
Cerberusin kasvoille kohosi katkera hymy, sen mieleen ajautui tieto tilanteen ironisuudesta. Jopa suuri Manalan vartija, joka yleensä pysyi puolueettomana ja tarkisteli asioita puolin ja toisin, tunsin vihaa Taivaallisen Isän typeryyttä ja ailahtelevaa mieltä kohtaan. Se salasi kuitenkin ajatuksensa muilta ja näyttikin nukahtavan hetkeksi. Cerberus vaihtoi uudestaan hahmoa, tällä kertaa pöydässä oli kolme nuorta, hyvin pukeutunutta miestä.

"Sariel keräsi pienen kapina joukon muttei kyennyt vastustamaan Isän sotajoukkoja ja joutui pakenemaan"
Cerberus, kolmas ja ensimmäinen, katsoivat merkitsevästi Gilliania, kun toinen näytti haaveilevan jostakin elämää suuremmasta.
"Hän pakeni saarelle ja kirjoitti kaiken tietonsa tauluihin ja salattuihin paikkoihin. Oletko sinäkin etsimässä niitä lapseni?"

Kuusi silmää tuijotti nuorta enkeliä tuimasti, ei kuitenkaan vihalla vaan isällisellä huolella. Cerberus piti rauhasta jossa se eli nyt, se että joku etsisi ja löytäisi kirjoitukset, tarkoittaisi sen rauhan päättymistä, kuitenkin, paremmin kuin kukaan muu, Manalan portin vartija tiesi ettei mikään, koskaan ollut ikuista.

Gillian

Vaikka Gillian itse olikin enkeli, sai Cerberoksen kertoma tämän miettimään Taivaan Isän käytöstä. Tytöstä tuntui typerältä, että sota oli edes käyty jos Isä tulikin sitten lopulta toisiin ajatuksiin. Mutta mikäpä hän oli arvostelemaan, ehkä mielialanvaihteluun oli syynsä. 'Tai sitten ei', tämä lisäsi mielessään.
Kaikki tieto tuntui juoksevan tämän päässä edestakaisin hurjaa vauhtia ja ajatuksia tuli ja meni yhtä nopeaan tahtiin.
Tämä kyllä kuunteli tarkasti mitä tälle kerrottiin, mutta kun muotoaan vaihtanut Cerberos kysyi tältä kysymyksen, ei hän pystynyt olemaan hieman hätkähtämättä. Manalan portinvartija oli osunut nappiin, Sarielin kirjoituksiahan Gil muiden tapaan oli etsimässä. Tosin hän ei edes tuhlannut ajatusta minkään valtiaaksi nousemisesta, seikkailuntuntu, arvoitusten ratkaiseminen ja etsintä, ne ajoivat häntä eteenpäin. Hän ei edes tiennyt, mitä tekisi, jos joskus oikeasti onnistuisi pyrkimyksessään.

"Niin, kyllähän minä niitä useiden muiden tapaan etsin", hän sanoi hieman nolona. Tämän siivet laskeutuivat hieman kasaan. "Mutta pyrkimykseni johtuu puhtaasti seikkailunhalusta, halusta ratkaista arvoituksia ja saada haastetta elämään", hän sanoi jo hieman arvokkaammin. Hän ymmärsi hyvin jos Cerberos ei pitäisi asiasta, kuka tahansa löytäisikin Sarielin kirjoitukset tulisi muuttamaan tämän nykyisen, rauhallisemman ajanjakson, joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Ja jos Gil yhtään tiesi nykyisiä enkeleitä ja miksei demoneitakin, niin asiat menisivät mitä luultavammin pahempaan suuntaan, sillä usea etsijä oli jo vallasta sokaistunut, vaikkei sitä ollut päässyt vielä edes koskettamaan. 'Mutta minä en ole sellainen, en tule olemaan nyt tai koskaan... vai tulenko? Entä jos vallanhimo sokaisee minutkin matkallani?'. Gilin siivet sävähtivät hivenen tämän ajatellessa asiaa, mutta hän jäi silti odottamaan, mitä Cerberos tähän sanoisi.

Koira huokaisi raskaasti, se ei kuitenkaan aikonut ruveta saarnaamaan tai paheksumaan pientä sen tähden että tämä etsi kirjoituksia, varoituksen se aikoi kuitenkin antaa.
"Se mitä etsit ei välttämättä tuo onnea, mutta viisastuneena olentona en kiellä sinua, vaan tahdon sanoa, etsi ne, etsi totuus ja jos se pettää sinut tai saa sinut tuntemaan olosi surkeaksi, kun totuus ei aina ole se paras mahdollisin. Voit tulla tänne luokseni, minä suojelen sinua pikkuinen jos koskaan sellaista tarvitset, saat siitä kunniasanani!"
Manalan vartija tiesi että tällainen lupaus saattaisi vielä jonain päivänä viedä sen tuhoon, samaten kuin helvetin tämän mukana, mutta Cerberus oli kyllästynyt katselemaan sivusta muiden kärsimystä, jos se pystyisi auttamaan edes vähäsen, se voisi tyytyväisenä jättää kaiken taakseen, portti saattaisi jäädä ilman vartijaa, mutta toisaalta, olisiko sellainen ollut ollenkaan pahasta.

Nuoret miehet puistelivat päätään kaikki yhtä aikaa ja ottivat kasvoilleen tuiman ilmeen ja se jatkoi tarinaansa.
"Sariel jäi kuitenkin kiinni ja hänet teloitettiin esimerkkinä muille. Kirjoitukset katosivat ja rauha oli hetken yllämme, mutta sekään ei kestänyt kauaa kun muiden varoituksista ja isänsä kurjasta kohtalosta piittaamatta Feimel Sariel, päätti etsiä isänsä kirjoitukset."
Cerberos sulki hetkeksi silmänsä.
"Tämä sota ei sinällään koskettanut meitä Manalan olentoja, ennen kuin sitten kun se oli ohi ja tuomitut kerääntyivät jälleen kerran porteillemme tai Taivaallinen Isä viskasi heidät suuressa vihassaan tänne tai maahan. Mutta sota, Sariel oli ehtinyt löytää jo usean isänsä kirjoituksista, kun hän aloitti uuden sodan ja onnistui kuin onnistuikin saamaan puolelleen hirvittävän suuren armeijan Herran enkeleitä. Hänen sotajoukkonsa, mahtavana ja kirkkaana, mielessä palaen suuren johtajan karismaattinen liekki he onnistuivat lähes tuhoamaan taivaan, pääsemällä kaikkein pyhimpään paikkaan Taivaalliseen valtaistuin saliin"
Cerberus ei koskaan ollut nähnyt tätä paikkaa, mutta kykeni kuvittelemaan sen silmiensä edessä. Se käänsi vakavamielisen katseensa Gillianiin.
"Silloin vasta Taivaallinen Isä heräsi ja päätti pysäyttää jälleen yhden kapinoivista pojistaan, Isän mahti oli liikaa jopa Feimelille ja hän teki hirvittävän teon, moni muu näki tämän suurena uhrautumisena, taruissa kerrotaan kuinka hänen sotilaansa jäivät urheasti taistelemaan jotta heidän johtajansa pääsisi vetäytymään"
Cerberus veti nenänsä kautta syvään henkeä, se mietti minkälaisia tarinoita Gillian oli mahtanut kuulla ja kuinka sankarina tämä piti ja ketä, mutta yhtenä suurena etuutena vanhuudessa oli lupa sanoa kaikki se mitä ajatteli. Cerberus katseli taivaanrantaa, porttia joka jakoi maan taivaasta ja päästi ilman huokauksena ulos.
"Totuus kuitenkin, niin se on julma ja ikävä, Sariel Feimel pakeni ja jätti omat miehensä kuolemaan puolestaan."
Cerberus värähti tai sitten se oli vain valon leikkiä tämän olemuksella.

"Hän pakeni ja me jouduimme kuuntelemaan hirvittäviä tarinoita selvinneistä ja selvinneiltä"
Cerberus katsoi Gilliania silmiin kuin yrittäen porata reikää tämän päähän, se oli hyvin vihamielinen katse. Viha ei kuitenkaan ollut osoitettu enkeliin itseensä vaan tämän rotuun yleensä.
"Sanovat, että helvetti on julma paikka, täynnä kidutusta, tuskaa ja surua, tosi asiassa tämä on kaipauksen tyys sija, janoisten sija ja nälkäisten taistelutanner ruuasta, toisin kuin taivas, joka on täynnä ruokaa ja vettä, Helvetissä kaikesta sellaisesta on taisteltava, ikuinen talvi ja arot, hedelmättömät maat ja kuihtuneet lähteet tekevät elämisestä vaikeaa ja taistelua.
Taivaallisella väellä taas, ei ole mitään syytä omistaa tai tehdä pahaa, silti, he tekivät teoista kamalimpia, toisilleen. Eivät meille tai muille vaan omalle kansalleen, Taivaallinen Isä nimittäin palasi heti häädettyään poikansa uneensa ja jätti enkeleilleen vallan rankaista omiaan. Jos tietoa janoat, pitäisi sinun saada käsiisi yksi näistä joita rangaistiin ja kuunnella heidän tarinansa, he osaavat kertoa sodasta ja Sarielista, sekä vanhemmasta että nuoremmasta enemmän kuin minä.
Vanha rakki joka ei jaksa enää edes haukkua"
Kun Kolmas pää oli lopettanut, se käänsi katseensa maahan niin että valkeat etuhiukset laskeutuivat tämän silmien eteen, se näytti nukkuvan, kuitenkin pieni vävähdys kertoi tämän olevan vielä hereillä. Toinen ojentautui sen sijaan kaatamaan lisää teetä Gillianille.

Gillian

"Se mitä etsit ei välttämättä tuo onnea, mutta viisastuneena olentona en kiellä sinua, vaan tahdon sanoa, etsi ne, etsi totuus ja jos se pettää sinut tai saa sinut tuntemaan olosi surkeaksi, kun totuus ei aina ole se paras mahdollisin. Voit tulla tänne luokseni, minä suojelen sinua pikkuinen jos koskaan sellaista tarvitset, saat siitä kunniasanani!", oli Manalan vartija tälle juuri sanonut. Gillian tusi hieman liikuttuvansa siitä, että Cerberos välitti tästä näinkin paljon. Ei varmaan ollut kovin yleistä, että Cerberos lupaisi tällaista kellekkään, erityisestikään enkelille. Gil ojentui ottamaan pöydältä viinerin ja alkoi syödä sitä samalla kun kuunteli.
Manalan vartija kertoi Sarielista, tämän sotajoukoista ja taistelusta. "...taruissa kerrotaan kuinka hänen sotilaansa jäivät urheasti taistelemaan jotta heidän johtajansa pääsisi vetäytymään", oli toinen sanonut. Gillian tiesi tämän olevan valetta, Sariel oli raukkamaisesti jättänyt joukkonsa. Hän oli jo keskeyttämässä Cerberosta, mutta kun tämä sitten kertoi tälle tietävänsä myös totuuden, hän piti suunsa kiinni.
Gil tunsi Cerberoksen katseessa vihaa, mutta ei uskonut sen kohdistunvan suoranaisesti häneen itseensä.
"...Jos tietoa janoat, pitäisi sinun saada käsiisi yksi näistä joita rangaistiin ja kuunnella heidän tarinansa, he osaavat kertoa sodasta ja Sarielista, sekä vanhemmasta että nuoremmasta enemmän kuin minä. Vanha rakki joka ei jaksa enää edes haukkua", vartija oli sanonut.
'Tuo on kyllä totta...', Gil ajatteli. He jos ketkä tietävät tällaisesta'. Hän olisi lisäksi tahtonut sanoa jotain lohduttavaa, mutta ei löytänyt oikeita sanoja. Gil kuitenkin koki tarpeelliseksi kiittää Cerberosta kaikista tämän antamista tiedoista, ne olivat avartaneet enkelin ajatuksia ja hän oli saanut paljon ajateltavaa ja mietittävää.
"Kiitän teitä tiedoistanne, olen saanut enemmän tietoa ja ajateltavaa kuin olisin osannut edes odottaa. Olen hyvin kiitollinen", hän sanoi ja nyökkäsi päätän kohteliaasti. "Jos on jotain mitä voin kertoa teille, niin kerron mielelläni kaiken minkä tiedän"

Cerberus katseli Gilliania ja sen kolmilla huulilla kareili hymy. Ne painoivat silmänsä kiinni täysin samaan aikaan. Kuin koordinoidussa tanssissa.
"Kerro meille pikkuinen. Omista matkoistasi, kerro miksi olet tällä puhumassa Manalan vartijan kanssa, etkä puutarhassasi muiden kaltaistesi kanssa nauttimassa yltäkylläisyydestä ja ilosta jota Eden tarjoaa?
Mikä ajoi nuoren ja kauniin, enkeli tytön tänne, etsimään ja selviytymään, miksi haluat asettua pelolle alttiiksi, kuolemalle tarjottavaksi ja vaarojen tielle?
Selvästi sinua ajaa viisaus ja tiedonjano, mutta nämä ovat yleensä joko hyviä tai hyvin huonoja luonteenpiirteitä enkeleillä"
Kuudet silmät katsoivat toista ankarasti kulmat kurtussa, ne olivat uteliaita kuulemaan toista ajavista motiiveista.
"Myöskin, jos aikaasi jaksat meille vanhoille vielä uhrata, kerro, minkälainen oli taivas lähtiessäsi? Vieläkö sen saleissa kaikuu tuomittujen huudot vai onko kaikki veri maastakin jo pyyhkitty?
Oletko käynyt jo saarella, kerro meille saaresta joko kaikki siellä on kuollutta ja mennyttä?"

Kolmas päistä pyöritteli taitavalla ranneliikkeellä teetä kupissaan ja katsoi kahta ensimmäistä jotka olivat puhumaan puhjenneet hieman moittivasti.
"Älä hämäänny pienoikainen, me olemme olleet täällä jo niin kauan yksin, että janoamme myöskin tietoa, monikaan ei uskalla luoksemme enää tulla, vaan jättävät tulematta ja ne ylimieliset jotka kuvittelevat tästä noin vaan kulkevansa saavat meidät raivoiksi"
Päistä viimeinen katsoi porttia, se sitoi olentoja omiin maailmoihinsa, helvettiin ja taivaaseen, portti sitoi myös senkin tänne, ei sillä että se olisi valittanut, tai muualle kauheasti kaivannut, sen oli hyvä olla missä se oli. Mutta pieni kaiherrus sen rinnassa oli ja mitä kauemmin se oli yksin sitä suuremmaksi se aina ehti paisua.

Gillian

"Kuten tekin varmaan tiedätte, kapinan ja kaiken muun jälkeen Taivaasta tuli epämieluisa paikka elää. Siellä ei ollut enää rauhallista kuten ennen oli ollut, ja useat enkelit alkoivat katsella toisia nenänvarttaan pitkin. Tovereistäni alkoi päivä päivältä tulla yhä kierompia ja ilkeämpiä toisilleen ja lopulta keneenkään ei voinut enää luottaa. Lähdin pois, koska en enää kestänyt katsella sitä korruptiota, kieroilua ja selkäänpuukotusta. Nämä enkelit pilaavat mielestäni koko lajin maineen, niidenkin, jotka eivät tällaiseen ryhtyneet. Monet meistä päättivät siis itse lähteä, osa seikkailunhalusta osa pakon sanelemana. Itse tosin en ole koskaan edes ollut paikoillaanpysyvää tyyppiä, joten Taivas kaikkine 'täydellisyyksineen' tuntui minusta tylsältä. Kaikki tuntui tapahtuvan niin...helposti. Harkitsin lähtöä jo jonkin aikaa mutta kun tilanne Taivaassa alkoi muuttua yhä ikävämpään suuntaan, en enää edes epäröinyt. Sen jälkeen siirryin saarille ja aloin ottaa vastaan työtarjouksia pientä palkkaa vastaan, tarvitsihan kuitenkin yösijaa ja muuta vastaavaa. Saari tuntuu olevan ainakin keskustassa suhteellisen rauhallinen paikka ja asukkaat saarella eivät rajoitu vain enkeleihin, joka on minusta ihan hyväkin asia. Itse ainakin ihan mielenkiinnolla tutustuisin muihinkin lajeihin", Gillian kertoi ja veti puheen välissä hieman henkeä. Hän oli taas innostunut puhumaan.

"Saarella monet etsivät Sarielin kirjoituksia ja riippuen etsijästä nämä kuluttavat aikansa kirjastoissa tai uhkailevat muita kertomaan, mitä tietävät. Saarille on myös tullut paljon sellaisia, jotka vain tahtovat elää rauhassa, olla puolueettomia.
Töitä tehdessäni olen huomannut, että asukkaat usein pyytävät etsimään jonkun kauan kadoksissa olleen sukulaisen tai perheenjäsenen varsinaisten 'rökitysten' sijaan. Vaikka olenkin enemmän jonkinlaisen toiminnan, -en välttämättä mukiloinnin, ystävä, niin jotenkin minusta on mukavaa nähdä, kuinka lapset taas pääsevät perheidensä luo, ystävät löytävät toisensa ja niin pois päin. Se saa minut ajattelemaan, ettei kaikki sentään ole ihan pielessä", hän päätti ja punastui hieman puhuessaan siitä, kuinka mieltälämmittävää oli nähdä jälleennäkemisiä. Joskus tälläkin oli herkät hetkensä, ne eivät vain tulleet kovinkaan usein ilmi ainakaan julkisesti.

Cerberis kuunteli kaikki kuusi korvaa tarkkana että se saisi painettua muistiinsa toisen sanat tarkalleen. Se nyökkäsi kuulemalleen kuin antaakseen toisen sanoille painoa ja arvostusta. Se ihaili toisen rohkeutta lähteä sekä tämän selviytymisen voimaa jolla tämä oli tähänkin päivään asti pysynyt hengissä, sillä saarikaan ei ollut kovin helppo paikka elää ja olla, se saattoi olla jopa vaarallisempi kuin helvetti jossa vaara oli aina läsnä, mutta saari taas saattoi turruttaa kenet tahansa valheelliseen turvallisuuden tunteeseen.
Koira mietti itsekseen, että se saattoi olla toisen onni, että tämä oli lähtenyt, sillä kuka ties, hänen kaltaisensa oman tien rakentajan olisi joku kunnianhimoisempi saattanut nähdä uhkana tulevaisuudessa. Se ei hymyillyt, mutta oli kuitenkin hyvin huvittunut toisen todetessa ettei tämä ollut kovin paikallaan pysyvää tyyppiä. Se muisti, tosin hämärästi, mitä oli olla nuori ja levoton.

"Sydämesi on kovin hellä ja lempeä, toivonkin ettei kukaan koskaan löydä siitä itselleen sijaa tehtäville jotka eivät sille kuulu."
Cerberus nyökkäsi yhtä aikaa kaikilla kolmella päällään. Sen uteliaisuus ja huoli heräsi hieman toisen mainitessa useammankin etsivän Sarielin kirjoituksia. Se kurtisti kulmiaan huolestuneena muttei sanonut mitään.
"Oletko saattanut montakin yhteen matkoillasi? Jos saamme olla vielä hieman uteliaita, sallinetko sen, olemme täällä emmekä kuule tarinoita kovinkaan usein. Mutta meitä ilahduttaisi jos kertoisit jostakin matkastasi hieman. Ketä etsit, mistä hänet löysit, kuka etsi ketäkin? Jos kuitenkin kiire on kannoillasi älä anna tämän vanhan rakin estää sinua liikkumasta, emme halua olla nuorien tien tukkeena"

Vaikka koira sanoikin ettei halunnut olla toisen esteenä matkalle, toivoi tämä kuitenkin että toinen vielä hetkeksi jäisi heidän seuraansa.

// Pahoittelen vastauksessa kestämistä, oli kokeita ja muuta IRL-menoa D: Ja sitäkin pahoittelen jo etukäteen, jos tämä seuraava viesti on jollain tapaa ristiriitainen ropen maailman kanssa, en tiennyt ihan varmaksi, voiko Taivaassa ja muualla olla "perheitä" :'D

Gillian

Gilian oli hyvin iloissaan siitä, että pääsi puhumaan lisää. Hän piti puhumisesta ainakin silloin, kun oli päässyt jo mukavaan vauhtiin siinä.
"Voinhan minä kertoa, ei minulla ole kiire mihinkään", tämä sanoi.
"Muistan erityisen hyvin sen, kun apuani tuli pyytämään muuan huolestunut äiti. Istuin silloin kaupungin eräässä ruokalantapaisessa ja muistan, kuinka nainen tuli luokseni kasvoillaan huolestunut ilme, ja tämän mies seisoi ovella ja pysyi siellä hetken ennen kuin tuli. Sain kuulla heidänkin olevan Edenistä lähteneitä enkeleitä, koska tilanne siellä on edelleen kaoottinen, - kuten kerroin. Sain heiltä toimeksiannoksia etsiä näiden nuoren tyttären, joka oli kadonnut edellisenä päivänä. Perhe oli ollut yhdessä Vihermetsän lähistöllä ja kun vanhempien silmä hetkeksi vältti, oli tyttö jo livistänyt johonkin. Tätä oli etsitty koko loppupäivä tuloksetta, ja vanhemmat olivat epätoivoisia. Sen näki heidän kasvoistaan, jotka näyttivät hyvin, hyvin vanhoilta, vaikkeivat ha varsinaisesti vanhoja olleetkaan. Nainen oli varmasti itkenyt, hänen silmänsä olivat vähän turvoksissa ja ne huomasi tämän kauniilta mutta huolestuneilta kasvoilta nopeasti, ne pistivät heti silmään".

Gillian otti hieman henkeä, paransi sitten asentoaan ja jatkoi;
"He olivat tulleet kaupunkiin etsimään minua, sillä he luottivat mieluummin nuorempiin enkeleihin ja isompi mörökölli olisi saattanut myös säikyttä näiden tyttären, jos tämä löytyisi. Minunkin nimeni oli ainakin kuuleman mukaan kiirinyt jo lähitienoille, -koska en pyydä kamalasti vaivanpalkkaa, joten he etsivät minut käsiinsä. Lupasin tietyisti auttaa, ja lähdin matkaamaan Vihermetsän luo. Matkassa kesti oma aikansa ja kun saavuin perille, minun oli vaikea vastustaa maisemien ihailua; jokainen kerta metsässä on yhtä ikimuistoinen". Gillian piti taas tauon, sillä kuva kauniista metsästä sai tämän joka kerta ajattelemaan sitä aina hetken.

"Päätin aloittaa keskeltä metsää, ikivanhan Ygdrasil-puun luota. Sitä kauemmaksi kuitenkaan minun ei tarvinnut mennä, sillä huomasin tytön nukkuvan puun juurelle käpertyneenä", hän naurahti hieman. "Oli kai innostunut metsästä ja juossut sinne leikkimään, eksynyt ja lopulta päätynyt puun luo. Tämä oli kuitenkin kunnossa, joten herätin hänet ja otin mukaani. Ja kiitinhän minä myös hiljaa puuta, että oli pitänyt huolta tytöstä, - tai näin ainakin tahdoin ajatella.", Gil hymähti taas. Muisto nostatti joka kerta pienen hymyn tämän huulille.
"Vanhemmat olivat silmiinnähden iloisia, samoin näiden tytär. Onnellinen loppu ja siitä taisi ihan itsellekin hyvä mieli jäädä", Gil lopetti tarinansa.
Hän huomasi, että tämän suupielet olivat korvissa ja siivet väpättivät hyväntuulisesti. Gil ei kuitenkaan alkanut peittelemään tätä, ei varmaan olisi edes kyennyt, vaikka olisi halunnut. Onnellisen perheen näkeminen sai hänet väistämättäkin hyvälle tuulelle, jälleennäkemisen riemu oli varmaan yksiä kauneimmista hetkistä, joita tämä oli koskaan nähnyt.

//Juuh no prob, mulla käy hieman samaa, nyt olen kyennyt olemaan aktiivi mutta totta kai menee muut asiat tämän edelle silloin kun on mennäkseen. The Seventh on alkuperäisen idean takana, mutten usko että hänellä on mitään perheitä vastaan. Ei minulla ainakaan, ainakin saarella minusta olisi luonnollista muodostaa perheitä, koska siellä on vapaampaa eikä periaatteessa ketään joka "vahtisi" asiaa, taivas on eri kun Jumala ei pahemmin (joidenkin näkemysten mukaan) enkeleitään haluaisi "tahrittavan" eli selibaatissa kai ovat ainakin aikoinaan eläneet ja kaipa vielä pitävät yllä sellaista imagoa.
Tulipa selitys : ) Pahoitteluni, minusta kuitenkin tuo oli ihan hyvä juttu.//

Cerberus kuunteli tarkkaavaisesti, Toinen ja Kolmas nojasivat vahvoihin käsivariinsa ojentautuen lähemmäs kuullakseen paremmin, vaikka se oli pikemminkin ele kuin tarve, sillä ihmsimuodossakin manalan portin vartijan aistit olivat ylivertaiset. Sen silmät loistivat huvittuneina toisen kertoessa että tällä oli jo nimeä saarella. Sen teki mieli varoittaa tätä ettei sellainen välttämättä ollut aina hyvästä. Kuitenkin, se oli onnellinen että toinen oli valinnut auttavansa toisia ja halusi kantaa juuri sellaista kuvaa itsestään. Vartija näki liian paljon sellaisia jotka hakivat vain omaa etuaan, välittämättä laisinkaan muiden tunteista.

Ensimmäinen painoi silmiään kiinni, se katseli puoliavoimien mutta kuitenkin tarkkaavaisella katseella toista ja mietti minkälaista olisi ollut olla itse etsimässä kadonnutta lasta. Se oli hyvin tyytyväinen kun toinen sanoi lapsen löytyneen vahingoittumattomana. Se pidätteli huokausta, eihän toisen ilmeet tai esitys ollut antanut aihetta sinällään huoleen, mutta siitä oli jännää kuunnella tarinaa odottelematta liikoja. Se hymyili salaa, ensimmäinen pää oli laskenut leukansa pöydälle käsiensä taakse ja siellä nosti suupieliään piilossa.

"Olen kuullut sanonnan täällä, Äiti on lapselle Jumala, Taivaan isä olisi sellaisesta suuttunut kovasti, sydäntäni lämmittää se tieto että lapsi löytyi, kuin myös että saarella on perheitä ja rakkautta, sellaista, mikä täällä on harvinaista ja taivaassa kuulemani mukaan teeskenneltyä. Sellaista tunnetta pitää varjella, Onko sinun sydämessäsi jo paikka rakkaudelle, vai oletko vielä etsimässä?"
Vanha koira otti ääneensä kiusoittelevan sävyn, katsellen iloisena toisen onnellista olemusta.

Gillian

"Niinhän se kai on, tai jokatapauksessa ainakin hyvin, hyvin tärkeä", Gillian sanoi silmät suljettuina hymyn vuoksi, joka koristi tämän kasvoja. Tällä hän tietysti tarkoitti Cerberokselta kuultua "Äiti on lapselle Jumala"-lausahdusta. Tytön mielestä se oli itse asiassa hyvin osuvasti sanottu, mutta hän ei viitsinyt ihan suoraan ilmoittaa olevansa samaa mieltä. "...onko sinun sydämessäsi jo paikka rakkaudelle, vai oletko vielä etsimässä?", toinen oli juuri päättänyt sanottavansa, ja Gil kuuli vartijan äänessä pienen kiusoittelevan sävyn muttei voinut mennä vannomaan, ettei vain kuvitellut.
"Ei, ei ainakaan vielä", tämä sanoi ja hymyili hieman hämillään. "Mutta saattaahan sekin aika joskus tulla, en tiedä. Katson vain, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä sillä on minulle annettavanaan".

Aika oli tuntunut menevän kuin yhdessä hujauksessa, mutta Gillian alkoi olla jo väsynyt. Hän olisi mielellään kuunnellut enemmän, mutta silmät alkoivat väkisinkin tuntua raskailta. Ei hän ihan ylivoimaisen väsysynyt ollut vielä, mutta hänen olisi vielä palattava myös takaisin kaupunkiin tai etsiä matkan varrelta jokin yöpymispaikka.
Gil hymyili vilpittömintä hymyään, nousi tuolistaan hitaasti ja sanoi hieman haikeana, - ei hän olisi tahtonut vielä lähteä, mutta hän ei voinut istua kuuntelemassa tarinoita ikuisuutta, vaikka olisi tahtonut; "On ollut erittäin mukavaa kuulla tarinoitanne ja kertoa omiani, ja tulen olemaan aina kiitollinen tiedoistasi, mutta minun on valitettavasti lähdettävä, sillä matkani takaisin ei ole sieltä lyhyimmästä päästä. Olen pahoillani, että joudun lähtemään jo nyt, mutta uskon, että tulen vielä joskus käymään täällä uudelleen, -kertomassa lisää siitä, mitä Saaren ja ehkä jopa Taivaan puolella tapahtuu". Gil niiasi kohteliaasti mutta ei kääntynyt vielä lähteäkseen, vaan jäi vielä odottamaan lupaa lähteä, se olisi kohteliaampaa kuin lähteä noin vain.

Cerberus nyökkäsi toisen vastaukselle. Se ei ollut koskaan tuntenut emoaan, jos sillä koskaan oli sellaista edes ollutkaan. Joten se oli aikojen saatossa oppinut asioita kuuntelemalla ja avaamalla itsensä vaikutteille. Silloin vielä, kun se oli ollut nuori, se oli vain mahtaillut ja surmannut tai syönyt kaikki porteista pyrkineet. Kuitenkin, se oli väsynyt ja tuntenut surua ja yksinäisyyttä, sen aika oli pysähtynyt ja jäänyt paikoilleen, peto oli ymmärtänyt, että se olisi aina yksin ja tuntenut hirvittävää kipua hetken. Musartavaa sellaista mikä oli ennen kuulumatonta helvetissä.

Toisen paljastaessa ettei tällä ollut vielä ketään erityistä kolma nuorta miestä hymyilivät kuin vanhat miehet. Se aisti toisen uupumuksen.
"Pahoittelemme jos olemme sinua liian kauan täällä pitäneet, aikamme ei liiku ja unohdamme äkkiä että teille se tuntuu. Ole toki vapaa ja etsi itsellesi lepopaikkaa. Ole tietoinen että olet aina tervetullut tänne luoksemme asiassa kuin asiassa."
Se piti pienen tauon, ennen kuin nousi seisomaan kumartaakseen kitookseksi toiselle. Se oli erittäin tyytyväinen keskusteluun joka oli heidän välillään käyty.
"Olisin enemmän kuin onnellinen jos saisin sinut vielä joskus vieraaksemme tänne porteillemme. Me emme kykene täältä poistumaan ja tietosi sekä ilahduttava seurasi olisi meille kuin hoitoa vakavaan haavaan."
Cerberus katsahti portteja jotka tyhjinä seisoivat paikoillaan.

"Sinun ei tarvitse pyytää lupaamme kulkeaksesi porteista niin kauan kuin tiesi on oikea. Me pidämme sen sinua varten auki, sillä vaikket meitä näkisikään tiedämme koska olet kulkemassa ja osaamme odottaa."
Kolme päätä katsahtivat toisiaan ja nyökkäsivät.
"Olkoon matkasi turvallinen ja antoisa"
Niistä tuntui hieman haikealta päästää toinen lähtemään, kuitenkin niiden sydämessä eli toivo siitä että toinen sanansa pitäisi ja palaisi joskus heidän luokseen mukanaan tarinoita ja kuulumisia sen yksinäisyyteen.

Gillian

Gillian tunsi itsensä iloisemmaksi kuin oli ollut pitkään aikaan, Cerberoksen sanat lämmittivät tämän mieltä mutta samalla tämä tunsi hieman surua sitä kohtaan, että pian vartija jäisi taas yksin. Tällä ei varmasti ollut seuraa paljoa enää nykyään. Sitä suuremmalla syyllä Gillian päätti tulvevansa vierailemaan Cerberoksen luona useamminkin.

"Lupaan tulla käymään uudelleenkin, annan siitä sanani", Gil sanoi ja hymyili. "Ja kiitos".
Hän tunsi suurta iloa myös sitä kohtaan, että Cerberos oli antanut tälle luvan kulkea porteista. Gillian kääntyi ja lähti kävelemään pois kauniin puun luota. Vaikka hän oli väsynyt, hän tunsi olevansa onnellinen, vaikkei tiennyt oikein mistä. Kerran hän vielä kääntyi kannoillaan ja vilkutti eloisasti vielä kerran. Vaikka hän olisikin voinut lentää, hän käveli silti. Hän mietti kaikkea kuulemaansa innolla ja kunnioituksella, ja pian tämä oli jo kadottanut puun näkyvistä.

// Kiitoksia pelistä :--D Oli mukavaa pelata kanssasi, ottaisinn mielelläni taas uusiksi kanssasi vaikka jonkun toisen hahmon kanssa kun sinulla on aikaa ~