Ojasta allikkoon.

Angelica

Oliko nyt päivä vai ilta ? Sitä ei osannut nuori enkeli arvioida tuon päädyttyä usvaiselle suolle jonne ei aurinko tuonut valoaan.
Majatalon isäntä oli sairastunut, niinpä Angelica sai olla se onnekas joka pääsi hakemaan suolla piilottelevalta mielipuoliselta mausteenmyyjältä, -jota myös noidaksi nimiteltiin-, mausteita ja rohtoja. Tapaaminen vinksahtaneen kanssa ei ollut mitenkään mieluisa, mutta pahemminkin olisi voinut kai olla.

Nyt laukku täynä kehuttuja mausteita ja toimivia rohtoja koitti blondi löytää reittinsä takaisin kotiin. Siivekäs ei ollut täysin varma oliko kulkemassa oikeaan suuntaan, kunnes suunnan miettiminen unohtui täysin. Usvan seasta näkyi hieman päälaen korkeudesta ylöspäin jotain kimaltavaa.

Angelica siristi silmiään kävellen lankkuja pitkin lähemmäksi, ja lahonnököisen puun oksassa tosiaan kiilteli miekan nuppi. Loppu miekasta oli upeasti kirjaillussa nahka tupessa, jonka remmi oli jäänyt korkealle oksaan kiinni.
Neito hieraisi vielä silmiään uskoakseen näkemänsä, kenties tuo olisi ritarin miekka ? Ehkä hän saisi pitää sen ? Ei omistajaa ainakaan näkynyt mailla halmeilla. Tosin tässä sumussa ei nähnyt juurikaan muutenkaan.

Neito laski laukun ehjemmiltä näyttävien lankkujen päälle pois olaltaan, jottei se heilauttaisi häneltä tasapainoa tuon kurkottaessa miekkaan.
Varoen Angelica haki tukevaa kohtaa jaloilleen tuon kurotellessa lankuista hieman etäämmällä olevaan puuhun. Varovainen kurottelu palkittiin kun nuorikko sai kunnon otteen tupen hihnasta, oli kuitenkin turha elätellä toiveita siitä että hän ylettäisi nostamaan hihnan oksan yli. Päättäväisin ilmein siivekäs kuitenkin riuhtaisi hihnasta, jolloin oksa pamahti poikki, ja pieni voiton virne kerkesi hipoa kasvoja, mutta se katosi äkkiä kasvoilta tukijalan livetessä kosteilta lankuilta ja tasapainon kadotessa.

BLondi hulahti suohon puunoksan ja miekan kera, vaikka paniikki meinasi ottaa vallan kun tahmaisessa suossa koitti pysyä pinnalle, ei neiti irroittanut otettaan miekasta.
Tuurilla tuo sai hihnan harteidensa yli jolloin se pysyi mukana pitämättäkin. Vaikka keväinen sää oli ollut lämmin ja hellä jo muutaman päivän ajan, ei se ollut tavoittanut lämmöllään suota. Hyinen kura ja vesi kastelivat vaatteet ja hiukset, jalat tuntuivat olevan kokoajan pohjassa, mutta jos koitti hakea tukea, ei sitä saanut vaan jalka tuntui uppoavan. Vaaleanpunaiset siivetkin heiluivat suossa, mutta turhaan. Märillä sulilla ei lennetty, eikä tässä lillussa juurikaan uiskenneltu.
Angelica koitti saada kuitenkin otetta lankuista, mutta ote lipesi tai lankku jäi käteen. Hätäisiä ääniä kaikui suolla, mutta neito tiesi ettei kukaan olisi kuulemassa.

//Ainakin luuli tietävänsä, Cerberusta odotellessaaa//

EZriel

Enkeli puri hampaitaan raivoissaan yhteen, ne pitivät narskuvaa ääntä joka ärsytti häntä vielä enemmän. Kaikki kuusi siipeä iskivät raivokkaasti ilmaa hänen iskiessä ilmaa niiden alle. Hän oli joutunut isänsä käskystä etsimään yhtä nuoremmista veljistään. Tämä oli yksi niistä hänen ikävistä velvoitteissaan. EZriel murahti, vapautti lihastensa jännityksen, varsinkin leuasta ja hidasti hieman vauhtiaan. Hän tunsi lihastensa värisevän jännityksen purkautuessa niistä yhtenä valtavana aaltona. Enkeli olisi voinut vannoa kuulevansa ruumiinsa huokaisevan helpotuksesta. Sarielin vanhin poika siirsi katseensa raivostaan suolle. Hän ei suolla liikkuessaan pitänyt kovinkaan montaa asiaa uhkanaan, ne pienet uhat osasivat välttää häntä, eikä kovinkaan moni enkeli, saati demoni, uskaltanut haastaa heikompiakin vastuksia suon tappavan luonteen tähden. Sitä paitsi, sinne oli helppo piilottaa ruumiit, jos joku koskaan hyökkäisi täällä hänen kimppuunsa ruumis katoaisi eikä olisi ruumista haudattavaksi eikä ketään jota julistaa kuolleeksi.

Enkeli oli kuulevinaan ääniä, jonkin eläin oli tainnut taas pudota suohon. Mitäpä se hänelle kuului, toisaalta, hän tunnisti kyllä eläimen kun se piti ääntä suossa, tuo mikä ikinä olikaan ei ollut eläin, ainakaan sellainen jolla oli useampi kuin neljä jalkaa, raajoja kylläkin useampi. EZriel ei ollut sitä tyyppiä joka urhoollisesti pelasti mitään elävää, eläimistä hän piti, aavistuksen enemmän kuin ihmisistä ja lähinnä petoeläimistä jotka surmasivat ja tappoivat heikompiaan. Niihin hän kykeni samaistumaan. Enkeli iski kerran siivillään, ääni oli lähellä, ennen kuin suoristi ne liitoon jonka suunnisti alemmas. Hän näki jo kaukaa että se joka suossa rämpi oli enkeli, jolla näytti olevan mitä typerimmät siivet, väriltään. EZriel tuhahti, kukaan itseään kunnioittava enkeli ei olisi koskaan pitänyt sellaisista siivistä, paitsi turhamaiset naiset ja kas kummaa nainenhan toinen oli, EZriel ei ollut tippaakaan ilahtunut tai hämmentynyt. Nainen jos mikä oli niin idiootti että putoaisi suohon tuolla tavoin.

EZriel laskeutui sulavasti ja hallitusti lankuille jotka natisivat ottaessaan vastaan hänen painonsa. Sen jälkeen enkeli käveli lähemmäs tarkkaillen kylmillä silmillään naista suossa. Hän ei sanonut mitään, käveli vain lähemmäs ja kävi istumaan lähelle, muttei niin lähelle että toinen saisi hänestä minkäänlaista otetta. Miehen silmissä näkyi selvää huvittuneisuutta, samanlaista kuin ihmisillä jotka omaksi ilokseen vetivät kärpäsiltä siipiä irti. Tai pikemminkin, katseli kuinka kärpänen pyristeli irti seitistä ennen kuin hämähäkki tulisi ja sulattaisi hitaasti myrkyllään tämän sisuskalut.

Angelica

Neito räpiköi suossa yhä tuntien kuinka kylmä alkoi hiljaksiin kangistaa kehoa, tilanteeseen kuitenkin ilmestyi joku muu, toinen osapuoli. Tyttö jähmettyi katsomaan lähettyville istuutuvaa miestä, räpiköiden loppuessa oli lähellä ettei pääkin vajonnut pinnan alle. Hämmennyksen jälkeen leuan hipoessa pintaa säikähti neiti taas alkaen räpiköimään. Mies ei näyttänyt kovinkaan avuliaalta joten katse kiersi nopeasti lähimaastossa etsien jotain minkä avulla kiivetä pinnalle, muttei mitään tarpeeksi lähelläolevaa ollut mistä olisi voinut olla edes vähän apua.

Katse palasi takaisin miehen liikkeiden hidastuessa, ensin ne vaikuttivat hallitummilta liikkeiltä, mutta kokeneempi osaisi sanoa että kylmä sai kehon toiminnot oikkuilemaan.
Mies näytti suorastaan nauttivan toisen hädästä, ja Angelica ei uskaltanut sanoa sanaakaan, tuo vain yhä koitti kiskoa itsensä kuiville, samoin tuloksin kuin aijemminkin.

Vaikka toisen siivekkään läsnäolo tuntui käskevän upota suon pinnan alle turvaan ja jäädä sinne iäksi, ei neidolla ollut enään muita ideoita, ylös oli päästävä ja ilman apua se ei onnistuisi. "Auta !?" Angelica parkaisi hädissään, tuntui siltä että jokin kiertyisi jalan ympärille, ja että suo velli olisi hetki hetkeltä paksumpaa ja liikkeiden teko hankalampaa.
Anova katse pysytteli monisiipisessä miehessä, mutta olisiko sillä vaikutusta niin jäätävältä tuntuvaan henkilöön?

EZriel

Enkeli mies katseli toisen pyristelyä. Hän antoi tämän räpiköidä aivan rauhassa ja arvioi toisen mahdollisuuksia kyetä nousemaan ylös omin voimin. Kylmä, märkä ja suon vetovoima veisivät pian vedon taistelusta ja suo voittaisi. Enkeleillä ei ollut minkäänlaista kunnianhimoa tai vahvuutta elää. Ainoa asia mikä oli tärkeää niille, oli oma turhamaisuus, ylpeys ja ulkoinen kauneus. EZriel tosin ei itsekään ollutr rumuudella pilattu, mutta verrattuna kaunishipiäisiin komeisiin vaaleisiin kiharapäisiin enkeleihin hän oli kylmä ja karu. Hänestä puuttui teeskennelty lämpö kokonaan. Tilalla oli kylmää realisimia. EZriel katsoi toista silmiin. Nykyenkeleiden ongelmana oli se etteivät nämä koskaan joutuneet katsomaan kuolemaansa silmiin. Nämä elivät omassa paremmuuden tunnossaan ja vahvuudessaan. Kukaan niistä ylimielisistä paskiaisista ei ollut katsonut todellisuutta silmiin. Omaa kuolevaisuuttaan.

EZriel nautti siitä kovasti, siitä kuinka hän sai osoitettua näille sen kuolevaisuuden. Hän sai sadistiset enkelit tuntemaan kipua ja tajuamaan että he eivät olleetkaan kaikkivoipaisia. Se kuinka heikko tahto murtui hänen nähtensä tuotti enkelille suurta mielihyvää.
Heikot saivat hänen puolestaan kuolla, niin kuin tuo nainen tuossa.
Toisen pyytäessä apua EZriel hymyili selvästi hyvin vahingoniloisesti.
"Miksi? Mitä minä siitä hyödyn että pelastan sinut?"
Hän kohotti toista vaaleansinisistä kulmistaan, ilme muuten värähtämättä.
"Jos olet liian heikko pelastamaan itsesi olet liian heikko elämään. Vain vahvat selviävät."

EZriel nousi seisomaan ja levitti hieman siipiään venytelläkseen. Hän piti kuitenkin katseensa toisessa.
"Lihaksesi alkavat kohta krampata, sen jälkeen et kykene edes pyristelemään sitä vastaan. Mikset vain luovuta, loppu tulee nopeammin niin"
Miten säälittävä loppu, kuolla nyt avuttomana suohon. EZrielistä sellainen oli halveksuttavaa, ei kunniaa, ei minkäänlaista arvoa. Jos piti kuolla, piti kuolla taistellen, henkensä edestä, vihollista vastaan, eikä suota laskettu viholliseksi eikä kamppailua sitä vastaan kunniakkaaksi. EZriel mietti jo hetken että auttaisi toista, kylmettämällä suota tämän ympärillä hieman lisää jolloin toinen kuolisi vain nopeammin. EZriel oli ehkä armoton vihollisilleen, mutta sadisti hän ei ollut, jos hän olisi voimiaan siten käyttänyt hän antaisi toiselle nopean kuoleman. Hieman samalla tavalla kuin eläin lopetettaisiin. Mies kuitenkin estyi kun hänen katseensa osui johonkin tuttavalliselta vaikuttavaan. Hänen silmänsä vangitsivat kokonaan välähdys siitä että toisella saattoi olla ase. Jos miehellä jokin intohimon kohde oli, olivat ne erilaiset aseet. Hän laski katseensa uudestaan toiseen. Selvästi arvioiden, oliko ase tämän oma, vai vain tämän löytämä.

Angelica

Mies oli ilmeisesti yhtä kylmä kuin tuon katse antoi ymmärtää. Avunpyyntöön vastaus oli oman hyödyn takaa ajamista. Angelican silmissä välähti epätoivo, mutta monisiipisen sanat saivat ilmeen muuttumaan. Sisällä kytevä tuli puski taas pintaan tarmonpuuskan tavoittaessa mielenkautta kehon. Kysymys sai ilmeenkin muuttumaan, niin että miehenkin silmiin olisi nähtävissä toisen palava halu elää.

Vielä miltei viimeisiä voimiaan keräten tarttui Angelica lautoihin uhmakas ilme kasvoillaan, tuo ei katsonut enään miestä vaan neito keskittyi ylöspääsemiseen. Käsien täristessä koitti tyttö kiskoa itseään suosta, ja tuo sai kuin saikin voimiaan tarpeeksi kulutettua rintakehänsä takaisin lankuille. "Koskaan ei saa luovuttaa." Angelica sanoi miltei murhaavalla mutta uupuneella äänensävyllä, vilkaisten vaivalloisesti vielä miestä. Valitettavasti tuuri teki tepposensa ja rintakehän alta kuului voimakas rasahdus.

"Voi paska..." Nuorikko huokaisi tuskin ääneen leveän lankun pettäessä alta, jolloin siivekäs hulahti taas suohon. Tälläkertaa pääkin painui huppeluksiin. Onnekseen tuolla oli sen verran sisua ja voimaa jäljellä että hän pääsi takaisin pintaan. Liikkeet kuitenkin hidastuivat ja tökkivät niin että tuo meinasi upota uudelleen. Tulisiko tästä suosta hänen kylmä hautansa ? Angelica taisteli ajatusta vastaan toivoen saavansa jostain vielä hieman voimia, mutta kun keho lakkaisi toimimasta, se lakkaisi toimimasta.

EZriel

Enkeli katseli toisen toivontonta räpistelyä vain sivusilmällä, nyt kun toinen pääsi jo noin pitkälle hän näki selvästi että tällä oli jotain selässään ja että se oli ase, ehkä sillä ei ollut mitään suurempaa arvoa, eikä EZriel ollut varas, hän ei tappanut varastaakseen, paitsi jos aseen käyttäjä oli erityisen idiootti tai hänet haastettiin siitä taisteluun. Tai hän haastoi itse, hän ei pitänyt nenäkkäistä itsestään liikaa kuvittelevista taistlijoista. Sellaisista joilla oli pokkaa mennä aliarvioimaan hänet, EZrielin, vaikkei hän tuntenut ylpeyttä alkuperästään olisi niiden jotka hänen isänsä nimen tiesivät tuntea pelkoa jo sen tähden, tosin harvemmin mies paljasti kenen poika oikeastaan oli. Hän ei pitänyt siitä että häntä verrattiin siihen mieheen. Pelkkä ajatus nostatti miehessä hurjaa raivoa.

Nainen vajosi taas, lankut olivat pettäneet alta. EZriel katseli ympärilleen miettien miten estäisi miekan hukkumisen toisen mukana, kaipa hänen sitten olisi autettava nainenkin ylös. Jos ase oli tämän ja naisella oli siihen sidos, vaikkei hän sellaista kyllä aistinut. Miekka itsessään saattaisi kuolla omistajansa mukana. Hänen keihäänsä, Maraudel joka uinui rauhassa ja tuli kutsuessa näkyviin, oli juuri sitä tyyppiä, se kiintyi yleensä vain yhteen omistajaan ja kuoli omistajansa mukana. EZriel oli luvannut sille ikuisen elämän, tai ainakin sellaisen lopun että heistä puhuttaisiin vielä kauan.

Hän olisi tietenkin voinut käyttää keihästään, mutta Maraudelin kosketus saattaisi jo pelkästään jäädyttää naisen itsessään. Miehellä ei selvästi näyttänyt olevan aikeita auttaa ainakaan ulkoisesti. EZriel venytteli hieman ja suoristi kaikki siipensä saaden aikaan pienen puuskan. Kaikki puu suolla itsessään oli lähes mätää, oli muutamia nuoria versoja jotka jaksoivat yrittää kasvamistaan niitä hän ei aikonut vahingoittaa. Hän katsahti tyttöä ja hymähti tyytymättömänä. Hän puraisi hampaitaan yhteen sillä ei halunnut että hänestä lähtisi kiertämän mitään typeriä huhuja pelastajana ympäri saarta. Toisen ylös vetäminen lentämällä olisi idioottimaista, hänen siipivälinsä oli liian suuri siellä lentämiseen, tiellä oli ensinnäkin puu, eikä EZriel ollut yhtä ketterä lentäjä kuin veljensä Lucifer.

Enkeli käveli reunalle josta naisen painon alla laudat olivat juuri pettäneet, laudat narisivat hiljaa, mutta tuntuivat kestävän, EZriel tarkisti asian potkimalla rikki viimeisetkin lahot laudat. Sen jälkeen hän kyykistyi ja ojensi toiselle yhden siivistään.
"Tartu siihen onneton nainen, jos et pysty pitämään tarpeeksi kovaa kiinni kun vedän saat luvan upota sinne"
Miehen äänessä oli ärtyneisyyttä, kuin hän olisi puhunut idiootille lapselle. EZrielin siivet olivat lihaksikkaat ja paksut, sulat olivat hieman sekaiset, sillä EZriel ei pahemmin sukinut niitä koskaan. Vain sen verran kuin oli tarpeellista lentämisen kannalta.

Angelica


Naisenalku halveksui hiljaa mielessään miestä, miten tuo voisis elää onnellista elämää kohdellessaan muita tällätavalla ? Herra näytti vain venyttelevän toisen tehdessä kuolemaa.
Angelica kerkesi jo ajatella mielessään hyvästit henkilöille joihin tuo oli tutustunut, paikkoihin joissa tuo oli aikaansa viettännyt, ja vielä edessäpäin oleville seikkailuille.
Hiusten alta näkymä oli sumea, eikä neito voinut olla miettimättä mitä suurempi teki polkiessaan lahoimpia lankkuja veteen.

Tuo kuitenkin ojensi vahvan siipensä kohti Angelicaa, tarjoten viimein apua. Enkelin toinen jalka krammpasi ja ilman apua tuo olisikin uponnut pinnan alle. Kädet tarrasivat tiukan otteen toisen siivestä, välittämättä tippaakaan siitä sattuisiko toiseen. Tyttö puristi rystyset valkeina otettaan tiukemmaksi, miehen sanat saivat otteen vain tiukentumaan. Hän oli täysin varma että tuon kylmäsydämisen miehen sanat toteutuisivat ongelmitta jos ote ei pitäisi.

Kyyneleet valuivat silmistä, mutta se ei onneksi ollut erotettavissa muutenkin märkien ja nyt vielä likaistenkin kasvojen pinnasta. //autohit ?// Mies veti blondin kuiville, eikä se tuntunut olevan herralle ongelmallista toteuttaa. Tuntiessaan tukevat lankut allaan, piti nuorikko vielä kiinni siivestä, tuo ei uskaltanut hetkeen irrottaa toisesta, mutta kun jalan kipu tavoitti tajunnan, irroitti tuo kätensä siivistä, vain ja ainoastaan painaakseen pohjettaan kivun lievittämiseksi.

Angelica tärisi kylmästä, kivusta ja pelosta, Tuo kyyhötti jalka koukussa otsa polvelle laskettuna, kädet pohjetta puristaen. Sydän tykytti rinnassa, hän oli selvinnyt. Ainakin toistaiseksi. Kramppi alkoi mennä ohi, ja varoen uskalsi siivekäs laskea jalkansa suoraksi, nostaen sitten katseensa mieheen. "Kiitos." Tuo sanoi vaimeasti.


//Tein nyt lievän hittauksen pelin etenemisen nimissä, jos haittaa niin muutan :3 Aivan ja jos olis mielessä jotain kritiikkiä että saisin pelitaitoja hiottua niin ilmoittele yksärillä jos suinkin sopii//

//Juu minua ei tuollainen pieni hitti haittaa. Kannattaa kuitenkin aina kysyä ja varmistaa jos on epävarma. : ) Annan mielelläni palautetta pelistä jos sitä toivot ja huomautan jos on jotain huomautettavaa. Pisteet kotiin siitä että uskallat kysyä. Tässä kohtaa voin todeta että hyvin sujuu. Jatka samaan malliin vain//

Naisen vetäminen kuiville ei ollut temppu eikä mikään. EZriel oli pitänyt huolta siitä ettei mikään hänen ruumiissaan ollut toista heikompi, moni enkeli näki siivet vain lentoon tarkoitettuina osina itseään. EZrielille ne olivat ase, vielä mahtavammat ja vahvemmat kuin kädet. Toki, siivissä oli herkemmät tuntoelimet, juurikin lentämisen tähden, mutta miehellä oli korkea kipukynnys.

EZriel käveli hieman kauemmas toisesta eikä noteerannut tämän kiitosta mitenkään. Sen sijaan hän tarkasteli toista päästä varpaisiin, hänen kasvoilleen nousi vino halveksiva hymy.
"Tämän takia naisen kuuluisi vain pysyä kotona ja hankkia mies, teistä ei ole mihinkään yksin"
Avuttomia olentoja, toki, EZriel oli tavannut muutaman naisen joka oli taistelussa pärjännyt hänellä kohtuullisesti, nämä olivat osoittaneet äärimmäistä mielikuvitusta ja taistelukentän hyväksi käyttöä taistelussa, EZriel itseasiassa odotti innolla erästä taistelua, naisen kanssa jonka oli luvannut kouluttaa taistelijaksi, nähdäkseen, oliko naisista oikeasti vastustamaan miestä taistelussa. Tämä oli osoittanut halunsa ja päättäväisyytensä tehden vaikutuksen kylmään EZrieliin. EZriel arvosti sellaista tahdonvoimaa. Miehet olivat idiootteja jotka luottivat omiin voimiinsa ja vahvuuteensa liikaa.

Angelica

Miehen kasvoilla oleva halveksuva ilme sopi tuon jäätävään olemukseen liiankin hyvin. Angelica katsoi toista hetken ajan kiitollisena, todeten sitten ettei tuollainen mies kaivannut kiitoksia naiselta.
"Kelle tahansa olisi voinut käydä noin." Neito vastasi koppavaan sävyyn takaisin. Tuo kiskoi kaisloja ja muita suossa lilluvia köysimäisiä kasveja irti itsestään nakellen ne takaisin suohon.
Hiukset pyyhkäistiin sivulle silmien edestä, ja haparoiden blondi nousi seisomaan.

Tuo kokeili kädellään selän taakse tiedostaen että miekka oli pysynyt mukana. Huokaisu karkasi huulilta, oli ollut typerää, muttei aivan turhaakaan kurkotella miekkaa puusta.
Siivet tekivät napakan liikkeen sivulle jolloin suurin osa mudasta sun muusta lensi pois niistä. Keho tärisi yhä ja Angelican olisi tehnyt mieli heittäytyä makuulleen laudoille ja jäädä siihen nukkumaan, mutta silloin tuo ainakin sairastuisi, ellei jopa unissaan sitten pyörisi takaisin suohon.

Nuorikko pakotti itsensä liikkeelle, kävellen lievän pelon ahdistaessa aivan miehen lähelle noukkimaan laudoille jätetyn laukkunsa. Katse pysytteli kokoajan miehen kasvoissa tai tuon kehossa, se pieni ääni päässä käski olla varuillaan miehen lähellä.

"Ei taida olla tarpeen vaivata sinua enempää ?" Neito kysyi suoristautuessaan. Tuo koitti olla mahdollisimman varma liikkeissään ja olemukseltaan, mutta varovaiset askeleet taaemmas kertoivat pelosta.

//hyvä :3//

EZriel

Enkeli mies nauroi toisen puolustelulle.
"Vain heikot kuitenkin kuolevat tuollaiseen, sitäpaitsi."
Hän täräytti lankkuja uudelleen napakalla iskulla.
"Olet suolla, nämä lankut ovat lahoja kosteudesta, idiootinkin pitäisi tajuta ettei jokaiseen jalansijaan voi luottaa"
EZriel astui aavistuksen kauemmas naisen ravistaessa mutaa siivistään, sitä oli äärimmäisen rasittavaa siivota siivistä, samalla tavalla kuin verta ja lihanpalasia.
Mies piti toisen härnäämisestä. Naisen liike ei jäänyt häneltä huomaamatta ja miehen silmissä välähti uteliaisuus. Nainen, miekan kanssa, ei sopinut yhdistelmäksi hänen mielessään, ei ainakaan tuollainen nainen, tässä ei ollut mitään, mikä olisi kielinyt siitä että nainen olisi osannut käyttää sitä, tai mitään muuta asetta senkään edestä.

Toinen oli jo lähdössä ja tuntui olevan varuillaan hänestä. Se oli tietenkin viisasta, näköjään naisella oli sen verran suojelu vaistoa että ymmärsi milloin oli tekemisissä itseään vahvempien kanssa. Mies kuitenkin nojasi rennosti kaiteeseen pitäen katseensa tiukasti kiinni toisessa.
"Anna minun katsoa tuota miekkaa, jos et putsaa sitä se ruostuu ja myöskin nahka kärsii."
EZriel yritti pitää äänensä tasaisena, hän osasi kyllä puhua normaalisti halutessaankin, varsinkin kun oli aseista kyse, hän yritti rentouttaa niska ja hartialihaksiaan saadakseen asentonsa hieman vapaammaksi ja avoimemmaksi.
"En varasta sitä, mutta haluan nähdä sen."
Mies ei halunnut vedota toisen kiitollisuuteen ja siihen että voisi käyttää sitä tekosyynä sille että saisi nähdä miekan. Häntä ärsytti toisen pelokkuus.
"Jos olisin halunnut että kuolet olisit jo kuollut"
Hän murahti kiukkuiseen sävyyn, ärsyyntyneenä.
"Mikä on nimesi?"
Se oli enemmänkin käsky kuin pyyntö, EZriel tiesi sen kuulostavan epäkohteliaalta, vaati ponnistelua edes yrittää pysyä rauhallisena ja saada toinen edes hieman rentoutumaan ettei tämä ryntäisi karkuun, sellainen olisi ikävää ja hän saisi kuitenkin tämän kiinni nopeasti.

Angelica

Nainen yllättui toisen tahtoessa katsoa miekkaa. Pienen mietinnän jälkeen pyöräytti enkeli huotran eteensä vetäen miekkaa enemmän esille. Kädellään tuo pyyhkäisi hieman kuraa pois terältä ihaillen hetken ajan itsekkin miekkaa.
Sitten katse kohosi takaisin mieheen. Ukolla oli varmasti taka-ajatuksia, kun noin vain muuttui ystävälliseksi.
"Katsoa saa, muttei koskea." Tyttö totesi takaisin, joka tuntui pienen häilyvän hetken ajan, miksi hän oli tuolle miehelle ilkeä ? Sitten monisiiven murahdus muistutti siitä miksei vieraisiin voi luottaa. Ainakaan tähän.

Miekka hulahti takaisin tupen suojiin, mutta tälläkertaa se sai jäädä eteen roikkumaan. Toinen käsi piteli kiinni huotrasta miehen vaatiessa nuorikon nimeä.
"Angelica Silver." Tuo vastasi perääntyen jälleen askeleen verran taaemmas.

"Ja minun on mentävä, isäntäväki odottaa." Tuo lisäsi ottaen taas askeleen taaemmas, selkäänsä tuo ei vielä tohtinut toiselle kääntää. Tilanne oli ahdistava ja karkuunjuokseminen kuulosti hyvältä idealta, mutta niin uhkaavana ja pelottavan ei Angelica kuitenkaan miestä nähnyt, vielä ainakaan.

EZriel

Nainen oli edelleen varuillaan ja otti miekan esiin vain hetkeksi. EZriel näki sen terän nopeasti ja totesi sen olevan vanha mutta äärimmäisen hyvässä kunnossa, ensimmäisenä hänen mieleensä nousi erinäiset metallit, karaisu loitsinnat, öljyt, joita olisi voitu käyttää siihen jotta sen terä olisi säilynyt täällä. Nahka ei näyttänyt kärsineen paljoa joten se ei luultavastikaan ollut kauaa suolla, tai sitten siinäkin oli vahva taika suojaamassa sitä. Nainen kuitenkin pani miekan tuppeen pienen siistimisen jälkeen mikä sai miehen puremaan hampaita tuskallisesti yhteen, kosteaan huotraan paneminen oli suorastaan synti.

EZriel mietti vaihtoehtojaan.
"Olet märkä ja kylmissäsi, pysyt liikkumaan tasan siihen pisteeseen asti kunnes aurinko alkaa laskea, sitä ennen jo olet kylmissäsi ja lihaksesi panevat vastaan kaikin voimin. Et kestä siihen asti jos et ole tottunut ja tottuneellekin se on jo fyysisesti rasittavaa."
Enkeli mies käveli toisen luokse, ei uhkaavasti vaan määrätietoisesti. Hän katsoi toista kylmillä silmillään.
"Suolla vaanii olentoja jotka vain odottavat heikkoa saalista tulemaan luokseen, ne tappavat sinut ruuakseen tai sitten rosvojoukko tulee, tappaa, ryöstää, raiskaa sinut, riippuen millä päällä he ovat ja monta heitä on. Ehkä he myyvät sinut orjaksi eikä sinusta ole panemaan heille vastaan. Et osaa käyttää tuota miekkaa etkä varmastikaan ole koskaan katsonut silmiin ketään tappaessasi tätä"
Hänen äänensä oli täynnä kylmää realisimia, kokemusta ja tietoa jonka hän omasi, olihan hän asunut koko elämänsä saarella.

"Minä saatan tällä hetkellä vaikuttaa sinulle suurimmalta uhalta, mutta voin luvata että tuolla on paljon sellaisia henkilöitä, eläimiä, joilla ei ole väähääkään myötätuntoa sinua kohtaan."
EZriel ei koskenut naiseen, hän pysyi vain lähellä ja levitti siipensä täyteen mittaansa selkänsä taakse.
"Minä tarjoan sinulle apuani ja vain siksi että tällä hetkellä pidät kädessäsi jotain mikä minua kiinnostaa. Tarjoudun viemään sinut kotiin, tai ainakin lähimpään taloon jossa voit lämmitellä ja levätä turvassa. Minä turvaan sinun matkasi kotiin. Jos annat minun arvioida aseesi, sen jälkeen jos haluan sen, olen valmis neuvottelemaan sen hinnasta. Se miksi teen tämän tarjouksen johtuu siitä, että kuollessasi myös kantamasi ase joutuu hukkaan, varkaille tai suolle ja sen jäljittäminen muuttuu hankalaksi jollei jopa mahdottomaksi"

Enkeli mies astui askeleen taaemmas.
"Minun seurassani kukaan ei käy kimppuusi ja jos käy, hän kuolee. Painotan sinulle nyt sanojeni merkitystä sillä että halutessani, sinä makaisit nyt hengettömänä ja heittäisin ruumiisi pedoille ja suolle."
Hän piti dramaattisen tauon, sanoissa ei ollut uhkaa, hän ei pitänyt rehentelystä, eikä naisten ja lasten tahallisesta pelottelusta, sellaisesta joilla pönkitettiin omaa egoa. Mitä iloa oli siitä että pelotteli jotain joka oli jo valmiiksi häntä peloissaa, ne jotka eivät olleet peloissaan oli hauskempaa laittaa pelkäämään.
EZriel tosin oli jo tehnyt päätöksensä, vaikka nainen kieltäytyisi, hän seuraisi tätä, huomaamattomasti.

Angelica

Mies avasi jälleen suunsa kylmissään tärisevälle nuorelle, selittäen kuinka tuo ei selviäisi auringon laskettua, miten tottuneetkin kaatuisivat. Tuon astellessa määrätietoisesti jäätävän katseensa kanssa Angelican luokse, tunsi siivekäs kuinka sydäntä kouraisi. Vaikkei mies tullutkaan uhkaavasti kohden, mutta silti.
Seuraavaksi tuli luettelo faktoista, inhottavista faktoista. Miehen mainitessa hirveät teot mitä ryövärit voisivat tehdä, tunsi Angelica inhnottavan piston sisimmässään, pieni tuskaisen muiston muistamisen tunne sai nuoren ahdistumaan, mitään tarkkaa muistoa ei kuitenkaan tullut mieleen eikä selitystä tunteelle löytynyt tuon mielestä. Kuitenkin miehen sanoissa oli järkeä, mitä mahdollisuuksia kokenettomalle olisi selvitä ?

Angelica kuunteli yhä miehen puhetta, tuo oli kaiketi tulkinnut kehonkielestä ja käyttäytymisestä neidon pelon. Suurien siipien levittäytyessä täyteen mittaan olisi kylmissään olleen naisen tehnyt mieli napata niistä yksi itselleen ja kääriytyä siiven sisään turvaan. Hämmennys valtasi pieneksi hetkeksi nuoren, oliko toisen tarkoitus vain pelotella lisää kertomalla mitä pahaa tuolle voisi käydä ? tai kuinka nopeasti vaaleaveriköltä lähtisi henki tuon koittaessa selvitä yksin ?

Ei. Kysymyksiin tuli vastaus, mies tahtoi miekan itselleen. Vieläkään ei Angelica meinannut uskaltautua jäämään miehen seuraan, mutta tällähetkellä tarjous oli sangen houkutteleva.
Mies antoi vielä muistutuksen siitä kuinka tuon armoilla nainen todella oli. Ukon ei tarvitsisi kuin siipeä heilautta ja neito hukkuisi märkään hautaan. Lievää epäröintiä katseessaan otti blondi kuitenkin askeleen lähemmäksi toista. Nyt hieman varmuutta saanut katse nousi toisen silmiin. "Kuulostaa reilulta." Siivekäs totesi. "Cufeneryn majatalo, sinne pitäisi päästä." Tuo jatkoi ikäänkuin todeten samalla suostuneensa tarjoukseen. Olihan se karua ajatella että hänen hyppysissään oli miekka jonka ansiosta tuo sai elää, mutta ainakin hän sai pitää henkiriepunsa.

"Mikä on nimesi ?" Angelica kysyi hieman vaativaan sävyyn, tiedostaen kuitenkin ettei hänen asemassaan vaatimuksia saneltaisi. Laukku nostettiin olalle ja nyt tuo jäi odottamaan miehen vastausta. Ja kenties jonkinsortin menosuuntaa. Tyttö kun ei ollut aivan varma siitä minne päin lähteä. Kyllä hän kotiin löytäisi, mutta olisi hieman noloa harppoa ensialkuun väärään suuntaan.

EZriel

Miehen siivet värähtivät hieman kun nainen vastasi hänelle, myöntyvään sävyyn. Enkeli näytti tyytyväiseltä, vaikkei se näkynyt kuin vain aavistuksena kulmien hieman rentoutuessa.
"Voimme lentää jos haluat, mutta sitten kylmetyt nopeammin, parempi kävellä että pysyt lämpimänä"
Kuullessaan minne olisi päästävä pystyi miehen silmistä lukea että tämä selvästi mietti parasta reittiä heille päästä kylään mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Hänellä ei mennyt kauaa päättää suunnasta kun hän lähti jo liikkeelle, nopeilla askelilla, kunnes muisti että hänellä oli seurassaan joku muu jolle hänen tahtinsa saattaisi olla liian nopea.
Kun nainen kysyi hänen nimeään mies naurahti.
"EZriel, ja väännän niskasi nurin jos yrität lyhentää sitä typerästi"
Hän varoitti, lempinimet kuulostivat miehen korviin liian tuttavallisilta, eikä miehellä ollut mitään aikeita ruveta läheiseksi kenenkään kanssa, riitti että hänen oli pakko pitää huolta veljistään, joiden kanssa hän ei ollut yhtään sen läheisempi.

"Sano jos tahtini on liian kova tai sinua väsyttää."
Hän ei kääntynyt katsomaan tuliko tämä kuinka perässä, äänessä oli selvää käskemisen makua, EZriel ei osannut kuulostaa ystävälliseltä, huolestuneelta tai lempeältä. EZriel tiesi että saisi tytön kotiin vaikka kylmä kangistaisi tämän, hän voisi kantaa tämän, jos kiire olisi niin kova. Hän kykeni lentämäänkin toinen sylissään, siitä ei ollut mitään epäluuloa ollenkaan. EZriel oli kantanut veljiäänkin koko ikänsä, yksi niistä syistä miksi hän oli se jolla oli kuusi siipeä niin kuin isällä. Hän oletti että toisessa oli sen verran itsesuojelun vikaa että tämä osaisi sanoa jos muita ongelmia tulisi. Enkeli keskittyi itse kuuntelemaan suota ja varmistamaan ettei kukaan, joka ehkä haluaisi kokeilla onneaan heidän kohdallaan, pääsisi yllättämään.

Angelica

"Näillä siivillä ?" Neito totesi kyvään sävyyn miehen mainitessa lentämisestä, siivet olivat märät ja kuraiset, eikä Angelican lentotaidot olleet niin mahtavat että hän olisi pysynyt ilmassa nillä.
"Kävellään, juu." Tyttö sanoi kuin itsekseen puhuen miehen lähtiessä määrätietoisesti ja turhankin reippaasti kävelemään. Sanaakaan ei kuitenkaan sanottu valituksen merkeissä.

Kyllä nuori sai itseensä potkittua vähän puhtia, ei paljoa, mutta vähän. Ezriel nuorikko makusteli mielessään nimeä. Ihan kiva nimi, kyllä tuon muistaisi. Ja varmasti kokonimen, sitä kun ei kuulema saisi lyhentää typerästi.

"No voisit hieman höllätä tahtia. Kylmä suo kangisti vähän." Angelica sanoi tuntien kuinka alkoi hävettää. Mies piti häntä varmasti mailman heikoimpana maanmatosena, mutta toisaalta mieluummin hän kävelisi tuon kanssa vähän pidemmän matkan, kun mitä harppoisi EZrieliksi esittäytyneen perässä pienen matkan, kuukahtaen sitten maahan.

Alkumatka taittui hiljaisuudessa, Angelican kävellessä nyt tarkkaavaisemmin askelin toisen perässä, enään ei tehnyt mieli hulahtaa uimaan suohon. Jalkoja pisteli, kuten myös käsiä, ja varsinkin krampannut jalka jomotti ja viestitti kipua miltei jatkuvalla syötöllä. Nainen kuitenkin tiesi kykenevänsä vielä kulkemaan, eikä tuo siten tohtinut häiritä toisen kulkua.
Pian kuitenkin sumu ja hiljaisuus alkoivat käydä turhankin aavemaisiksi.
"Sinulla on muuten komeat siivet. En ole vielä kertaakaan törmännyt noin monisiipiseen enkeliin. Enkelihän sinä olet ?" Angelica sanoi avatakseen keskustelun, varmistellen vielä että toinenkin tosiaan oli enkeli, olihan saarella muitakin olentoja ja osalla oli myös siivet.

EZriel

Enkeli ei ollut yllättynyt siitä ettei toinen halunnut lentää, tämän siivet olivat suorastaan naurettavat, mikä sai miehen miettimään pääsikö toinen ilmaan edes silloin kun siivet olivat täysin puhtaat. Miksi naisilla oli niin älyttömän typerät siivet. Ne olivat enemmänkin koristeet kuin siivet. Miehet pystyivät lentämään ja pröystäilemään siivillään toki myöskin, mutta sellainen oli niin turhamaista ja typerää.
Tytön pyytäessä että vauhtia voisi hieman hidastaa mies muutti tahtiaan, mikä hieman ärsytti sillä se alkoi olla liian hidas hänen makuunsa ja sai miehen hermostumaan. Liike pitäisi veren kierrossa ja lämpimänä. Tosin lihaskipu saattoi olla toiselle liian kovaa kestettäväksi.

Toinen aloitti keskustelun kyselemällä EZrieliltä tämän siivistä, tai kehumalla, mikä ei enkeliin tehnyt suurtakaan vaikutusta, puhe oli kuitenkin jotain mikä pitäisi naisen ajatukset pois kivusta joten EZriel päätti vastata.
"Olen, näytänkö minä joltain demonilta mielestäsi vai?"
Mies kysyi tuimasti. Toki, langenneitakin enkeleitä oli, ja niitä jotka olivat puoliksi demoneita ja puoliksi enkeleitä. Olisihan voinut sellainenkin olla, periaatteessa hän oli langennut tai kapinallinen, sillä hänen isänsä oli yksi karkotetuista ja häntä haettiin koko ajan. Jopa EZrielin perässä, niin kuin hänen veljiensäkin, juoksi alituiseen enkeleitä ja salamurhaajia heidän henkeään hakemaan. Sitä varten oli EZriel, hän tappoi Isän viholliset ja suojeli tämän poikia.
"Vai etkö ole ennen enkeliä nähnyt?"

Tällä kertaa hän kääntyi naista katsomaan kasvoillaan ilkeä hymy. Enkeli ei voinut olla käyttämättä hyväkseen tilaisuutta pilkata toista, vaikka tiesi tasan tarkkaan että saisi siitä toisen vihat niskoilleen, mutta miksi hän sellaisesta olisi välittänyt. Ei toisen viha häntä tappanut eikä vahingoittanut.

Angelica

Mies vastasi kehuhuihin vain tuimalla kysymyksellä. Johon Angelica tiesi vastauksen. "Et mutta käyttäydyt kuin sellainen." Tuo tiuskaisi takaisin ärtyneenä. Mokomakin jäärä, ei voinut edes leikkiä mukavaa.
Suraavaksi tulikin typerä kysymys, eikö hän ollut ennen enkeliä nähnyt ? Ei muuten kuin joka aamu peiliin katsoessa, ja joka ilta majatalossa !
"Voi en toki, kuvittelin sinun olevan papukaija !" Neito vastasi takaisin huitaisten käsillään ilmaa. Miehen ilkeä hymy sai tuon ärsyyntymään entistäkin enemmän, ja vaaleatukka virnisti ilkeästi takaisin. Kylmä, väsymys, kipu ja huono seura olivat täydellinen resepti kiukkuiseen mielentilaan.

"Taidat nauttia muiden ärsyttämisestä ?" Tuo heitti ilmoille miettien jo mielessään miekan heittämistä suohon. Voi miehen ilme kun tuo säilä uppoaisi mailmalta piiloon. Mutta tuo säilä oli myös ainoa syy hänen hengissä olemiseen, joten siitä olisi parempi myös pitää kiinni.

Äänen korottaminen ei tainnut olla mikään paras idea, sillä pian läheltä sumunpeitosta kuului rasahdus, oliko se vain säikähtänyt eläin ? Vaiko päättäväinen saalistaja ? Angelica harppasi sillä sekuntilla lähemmäs EZrieliä. Mikä se oli ? tyttö mietti tuntien kuinka syke otti jo kovempaa tempoa.

EZriel

Mies vain hymyili naiselle, se oli itsevarmaa hymyä siitä että hän tiesi ärsyttäneensä toista ja oli siihen tyytyväinen. Papukaija, no jo oli jutut.
"Paraskin puhuja, sinulla on siivet muttet käytä niitä kuin koristeena, mitä se sellainen on, minun siipeni sentään ovat hyödylliset"
Toisen pilkka ei tehnyt edes naarmua miehen itsetuntoon. Toinen sanoi sellaista vain koska hän oli ärsyttänyt, toisen reaktio oli ollut juuri se palkkio minkä mies oli halunnutkin. Vihassa oli omat hyvät puolensa, se auttoi kestämään kipua, mitä enemmän nainen kiukuttelisi sitä jääräpäisemmin tämä pysyisi pystyssä eikä haluaisi valittaa hänelle. Pitääkseen yllä typerää ylpeyttään.

Hän ei vastannut mitään kysymykseen, se nyt oli niin itsestäänselvä asia, samaa sanoi hänen isänsäkin, `EZriel, olet liian jääräpäinen` olivat juuri ne sanat jotka se paskiainen päästi suustaan niin omahyväisenä. Ääni havahdutti hänet, se sai aikaan pienen värähdyksen hänen siivissään. Se oli ainut merkki siitä että mies oli laittanut äänen huomioon. Hän kuuli toisen tulevan lähemmäs ja aisti tämän. Hän laski katseensa sumuun, jossa näkyi selvästi hahmoja. Hänen silmänsä kapenivat hieman. Hän jäi kuuntelemaan, kuuliko hän selviä askelia eläimistä vai jostakin kaksijalkaisesta. Suo oli täynnä erilaista elämää, joten se saattoi olla jotain normaalia.
"Jatka kävelemistä, jos se haluaa käydä kimppuun se tulee kyllä perässä, sitä älä pelkää."
Mies hymyili ja toivoi että se olisi jotain sellaista mitä vastaan hän saisi taistella.
"Se voi myöskin luovuttaa"
Hän sanoi hieman pettyneen oloisena siihen mahdollisuuteen.

Angelica

"Minun siipeni eivät ole mitkään koristeet." Tuo tiuskaisi takaisin hiljempaa, kannattaisiko tästäkään enään keskustella ?

Mies käski jatkaa kävelemistä äänistä huolimatta, kertoen myös että mikä ikinä sumussa olikin niin seuraisi perässä jos aikoi kimppuun käydä. Neidon katseessa vilahti oudoksuva ilme, jos saalistaja liikkui sumussa niin jatkettiin kävelemistä ? Tuntui oudolta ajatukselta, muttei tuo väittänyt vastaankaan.
Luovutus mahdollisuudesta mainitessaan tunutui mies hieman pettyneeltä, mutta Angelica pudisti vain päätänsä, eihän kukaan toivonut että kimppuun hyökättäisiin, vai toivoiko ?

Kaksikon askelien mukana tuntui kulkevan jokin, jokin sumussa liikkui perässä eikä se vaikuttanut olevan aikeissa perääntyä. Angelica tunsi ahdistuvansa lisää sivullapäin tulevien äänien vaijetessa, metsästäjätkin kulkivat saalistaessaan huoletta, kunnes saivat peuran tähtäimeensä.
"En usko että se lähti." Nainen kuiskasi tuntien olonsa hieman turvallisemmaksi vähän lähempänä EZrieliä.

//Vinkki: kysymysmerkit voi jättää pois pelatessa kysymyslauseen perästä. Paitsi hahmon puheessa. Siinä kysymysmerkki on kohdallaan mutta tavallisessa tekstissä sen voi jättää pois. En ole itse törmännyt sen käyttöön foorumeilla, toki joissain sitä on saatettu harrastaakin. Mutta yleensä sitä ei käytetä, haluatko muuten päättää mikä sieltä kimppuun hyppää? :3 Etten mene sooloilemaan jos sinulla on jotain eeppistä mielessäsi asiaa koskien//

EZriel ei noteerannut toisen kommenttia siitä ettei tämän siivet olleet vain koristeet. Hänen silmiinsä ne olivat, niistä ei ollut mitään hyötyä, vaikka niillä olisikin kyennyt vielä lentämään. Sitäkään hän ei uskonut, eikä uskoisi ennen kuin näkisi, silloinkin hän ei luultavasti olisi kovin yllättynyt tai vakuuttunut, hän oli nähnyt veljensä typerän väriset siivet mutta tämä sentään osasi lentää niillä, hyvin.

Mies jatkoi vain kävelyään, hän suorastaan toivoi että olento joka heidän perässään olikin, aikoisi yllättää heidät. EZriel hymyili kävellessään eikä edes yritellyt peitellä sitä. Hän ei hidastanut askeliaan vaan piti tahtinsa tasaisena.
"Tule eteeni, se kulkee takanamme ja hyökkää ensimmäisenä sinun kimppuusi sillä mikään eläin eikä olento ole niin tyhmä että hyökkäisi vahvemman kimppuun ensin. Saalistajat, hyökkäävät aina heikompien kimppuun, sairaat, lapset, haavoittuneet, naaraat"
Hän sanoi viimeisen sanan oikein terävästi, suorastaan maalaten sitä. Hän veti siipensä hieman suppuun jotta olisi pienempi maali, siivet aukinaisena hän suorastaan huusi maalitaulua eikä kukaan voisi heittää, hyökätä ohi mistään niin suuri maali hän olisi siivet levällään. Hän kuitenkin piti niitä jännityksessä, lämpiminä valmiina käyttöön.

Angelica


Mies käski tulla hänen eteensä kulkemaan, sillä heikompien kimppuun hyökättiin aina ensin, ja luultavasti EZriel pystyis paremmin puolustamaan toista kun näkisi missä tuo kulki.
Angelica luikki hiljaisin mutta reippain askelin toisen eteen, pälyillen samalla sumuun. Selvä jännitys leijaili ainakin neidon osalta ilmassa.

Pian sumusta kuitenkin syöksähti täydellä nopeudella valtavan näköinen otus, se muistutti eläintä, muttei sitä olisi voinut mihinkään tiettyyn otukseen yhdistää. Valtavan kokoiset torahampaat sillä oli, ja suupielistä valui mustaa nestettä, raajat olivat jykevät ja niissä oli epämääräisiä ulokkeita, ikäänkuin käsiä ja miltei kasvonpiirteitäkin.
Muutamassa sekuntissa ei Angelica kerennyt tehdä muuta kuin säikähtää miltei hengiltä, ja väistää EZrielin mahdollisia liikkeitä.
Otus vaikutti nälkäiseltä, ja se tuntui väistelevän EZrieliä, koittaen hyökätä pienemmän kimppuun.


//Hoo, kiitos vinkistä, pistetään muistiin. Eikä mulla nyt mitään suunnitelmissa ollu mutta keksinpähän tuommoista, kuvaile otusta toki lisää jos on jotain mielessä =D Mutta ei viitti tehä kolmea viestiä siitä miten sumussa oli joku ja jännitys tiivistyi XD//

//Pahoitteluni kestoa kohtaan, on hieman tosiaan jänniä juttuja menossa oman elämän kohdalla joten saattaa hieman venyä vastauksieni kestot, toivottavasti et kauheasti turhaannu tähän.//

EZriel oli tyytyväinen siihen ettei nainen vastustellut vaan teki kuten käskettiin, hyvä, tästä olisi huomattavasti vähemmän haittaa hänelle jos tämä vain osaisi käyttäytyä kuten kuului.
Kun olento hyppäsi esiin, haistoi enkeli sen tympeän kostean suon tuoksun. Hän nyrpisti hieman kääntyi olentoon ja virnisti. Sen pitkä kieli laahasi maata sen jalkojen välissä, kädet ja kasvot sen kyljissä olivat suohon hukkuneita sieluja jotka olivat katkeruudessa kukkineet tuoksi olennoksi, joskus Luciferin tarinoista oli hyötyäkin, vanhin veli tuhahti itsekseen ja kyyristyi kuin eläin. Hän veti siipensä suppuun, jännittäen niitä, olento ajatteli pääsevänsä ohitse ja loikkasi.
Sitä odotti kuitenkin ikävä yllätys kun EZriel käytti jännittyneiden lihastensa räjähtävää voimaa pyörähtääkseen saadakseen liikevoimaa auki räjähteneeseen siipeen joka iski olennon kumoon ja kaaressa takaisin suolle.

EZriel ei katsonut naista mutta aisti tämän takanaa.
"Mitä ikinä teetkin, älä jää tuijottamaan sitä liian pitkään, tuo olento on levännyt täällä kauan, se osaa hämätä silmiäsi ja aistejasi."
Enkeli mies kyyristyi uudestaan, kuului hiljaista mässähtelyä sen liikkuessa sumussa heidän ympärillään.
"Se houkuttelee saalistaan äänillä ja kasvoilla luokseen, se hämää ja lumoaa sinut, jos kuulet lapsen itkua se on tuon olennon ääni, jos kuulet jonkun huutavan hätäänsä, se on tuo olento, älä koskaan luota sumuun."
Samaan aikaan heidän ympärilleen räjähti äänien kakofonia, tai lähinnä yksi ääni mutta sumu vääristi suunnan josta se kuului, se oli avuttoman naisen ääni joka aneli itkien apua. "Minä hukun, olkaa armollisia ja auttakaa"
Ääni rukoili.

Enkeli hymyili, hän aisti sen, hän kykeni aistimaan missä se olento meni ja alkoi liikkua sen mukana, hän oli hieman kyyryssä asennossa kuin saalistaja ja alkoi kiertää naista katse kiinnitettynä sumuun. Se tulisi vielä, mutta nyt se halusi hämätä häntä saadakseen naisen, raahatakseen tämän suolle jonne hukuttaa tämän ja tehdä osaksi itseään, niin se söi, toisten elämä oli sen ravintoa, sielu ei niinkään liha. Yht äkkiä EZriel jähmettyi ja kirosi muinaisella kielellä joka oli jo enkeleiltäkin lähes kokonaan unohdettu. Hän käännähti ympäri ja katsoi naista hyvin vakavasti.
"Se on kutsunut muita kaltaisiaan, jos luulet ettet kestä peitä korvasi tai ainakin silmäsi, en halua että ryntäät niiden luokse ja minun pitää pelastaa sinut"

Heidän ympäriltään alkoi kuulua hirmuinen huuto ja epätoivoinen parku, siellä täällä rukoiltiin henkensä edestä ja muutama kimeä lapsen huuto ja itku kaikui ilmassa. EZriel vain hymyili ja suoristautui, ne tulisivat pian yhdessä, suurempana laumana ja yrittäisivät saada ensin hänet pois tieltä ennen kuin nainen olisi turvallisesti heidän. Hän halusi sitä, hän janosi sitä haastetta mitä olennot tarjoaisivat hänelle. EZriel, rakasti haasteita ja hänen kylmän olemuksensa alla kiehui lämmin veri, vaaran kuohuttamana.

//Pahoittelen, innostuin hieman >.<//

Angelica

Mies piti olennon etäällä, kunnes se katosi jälleen sumuun. Ilmeistesti viisaampana mies kertoi olennon tavoista saalistaa ja niin eteenpäin, avunhuutoihin ei saisi nyt luottaa.
Ensimmäinen apua aneleva huuto kaikui suolla, ja Angelica tunsi kuinka vatsaan pisti ilkeästi. Oliko joku pulassa vai olike se vain se otus ?
EZriel kertoi olennon kutsuneen lisää kaltaisiaan. Mistä mies sen tiesi. Koittiko tuo vain pelotella Angelicaa, vai todella saada tuon tajuamaan että tilanteesta alkoi olla leikki kaukana ?

Pian ympäriltä alkoi kuulua monia huutoja, niin lapsien kuin aikuistenkin. Osa aneli jo kuolemaa, osa taas huusi apua pienen toivon kipinän kera. Angelica pälyili hätääntyneenä ympärilleen nähden varjoja sumussa, epämääräisiä hahmoja joista osa näytti olevan paikoillaan kun taas osa räpiköi tai juoksi kauhusta.
Enkeli haukkoi happea koittaen muistaa Ezrielin sanat, kukaan ei ollut enään pelastettavissa. Tuki korvat, sulje silmät.

Nuorikko painoi kätensä korvia vasten ummistaen silmänsä, mutta huudot kuuluivat silti, vaikkakin vaimeina, ja varjoissa liikkuneet hahmot tuntuivat syöpyneen verkkokalvoille. Huuto toisensa jälkeen tunsi Angelica olonsa hirveämmäksi. Nuo ihmiset tarvitsevat apua, mutta ei heitä voi enään auttaa, entä jos joku onkin vielä pelastettavissa. ET SAA uskoa huutoja. "OLKAA HILJAA !" Angelica kiljaisi ja sekuntien kuluttua suo hiljeni. Avunhuudot lakkasivat eikä ääniä enään kuulunut. Enkeli avasi silmänsä hieman ihmeissään, laskien kädet korviltaan. Toimiko se ? Hiljaisuus oli pahaa enteilevä, eikä se kestänytkään kauaa kun armoton parkaisu kuului Angelican seläntakaa, ja sumusta loikkasi valtaisa olento suoraan kohden.

"EZRIEL !?" Angelica parkaisi ilman sen parempaa puolustavaa reaktiota.

//No proplemaa ^^//

EZriel ei pahemmin naisesta välittänyt vaan virnisti saalilleen, vaikka asianhan piti olla päinvastainen kaikin tavoin. Ei miehelle, hän ei koskaan enää elämässään alistuisi häviäjän osaan, ei koskaan avuttomuuteen eikä voimattomuuteen. Hänet oli kasvatettu voittamaan. Yht äkkinen hiljaisuus tuntui samalta kuin olisi yht äkkisesti kuuroutunut, enkeli rentoutui hieman, vaikka tiesi että olennot olivat vielä lähellä. Hän kuunteli hiljaisuutta, pientä liplatusta joka erottui kauempaa. Nämä olennot olivat osa suota, joten niistä lähtevä ääni pystyi olemaan suon omia ääniä, hiljaisia, julmia saalistajia, alkukantaisia ja katkeria petoja, niillä oli saalistajan vaistot ei ajattelevan olennon juonikkuutta.

Kuului parkaisu ja sen jälkeen nainen huusi hänen nimeään, EZriel oli tuhahtaa ääneen mutta siirtyi nopeasti, kahdella askeleella naisen ja pedon väliin ottaakseen vastustajansa vastaan. Hän iski siipensä muuriksi eteensä ja liukui hieman taaksepäin pedon törmätessä niihin, siivet kestivät, olento hajosi niitä vasten mudaksi ja vedeksi. Mies murahti ja heilautti siipensä auki niin että mädäntyneistä lehdistä ja muista aineista muodostunut musta mädän kaltainen muta lennähti heidän sivuilleen. EZriel katsahti siipiään vain nopeasti, ne olivat nyt kaksi kertaa painavemmat ja hitaammat. Teko kostautui sillä lisää petoja iski hänen kimppuunsa ja tällä kertaa hän ei ehtinyt reagoida siivillään tarpeeksi nopeasti ja kaatui olennon painaessa hänet maahan painollaan.

Hänen huuliensa välistä karkasi kaikki ilma keuhkoista, mies ehti iskeä olentoa suoralla kädellä. Kuului kostea lässähdys kun hänen kätensä iski olennin kylkeen ja heitti eläimen hänen päältään. Enkeli kompuroi pystyyn, hymyillen kuin mielipuoli. Hän käänsi katseensa naiseen, hän yritti tavoittaa tämän katseellaan nähdäkseen että tämä oli kunnossa. Hänelläkin oli ylpeytensä eikä sellainen antanut myötä että hän rikkoisi lupauksensa viedä toisen kotiin ehjänä.
"Tietäkää, en tahdo tappaa teitä, sillä te olette vain säälittäviä olentoja joilla ei ollut voimaa eikä tahtoa elää. Mutta jos te tahdotte kuolla oikeasti, käykää päälleni, minä lupaan teille vapauden ja levon"
Mies puhui hiljaisella mutta vakaalla äänellä.

Angelica

Keho tuntui jähmettyvän pelosta otuksen loikatessa kohden, mutta onneksi EZriel oli nopeampi kuin saalistaja. Angelica säpsähti niljakkeen lässähtäessä miehen siipiin ja levitessä mutana pitkin suota. Tyttö tunsi sydämensä iskevän rintakehässä niin että sattui, ja paniikki meinasi iskeä miehen kaatuessa maahan pedon hyökätessä.

Angelica ei tiennyt mitä pitäisi tehdä, tuo vain katsoi peloissaan alakynteen jäänyttä EZrieliä. Ihmettely kuitenkin tyssäsi siihen paikkaan yhden olennoista hyökätessä takaaltapäin naisen kimppuun. Tuo kaatui voimalla lankkuja vasten lyöden päänsä kipeästi.
Ennenkuin nuorikko kerkesi ajatella kuuli tuo kuiskauksen. "Älä pelkää kultaseni." Kuului naisen ääni käden laskeutuessa blondin olkapäälle.
Angelica kykeni juuri ja juuri kääntymään kohden puhujaa, se oli hahmo tuosta pedosta. Naisen hahmo joka kurotti käsiään kohti tyttöä. Ääni kuulosti niin lempeältä, kuin äiti puhuisi lapselleen, ja pyysi olemaan pelkäämättä. Äkkiä niin pelottava otus tummui ja katosi Angelican silmistä, tuo ei nähnyt enään vaaraa, vain tutunoloiset kasvot jotka tahtoivat sulkea neidon hellään halaukseen.

Ansaan langennut enkeli ei sanonut sanaakaan, eikä tehnyt elettäkään estääkseen naista halaamasta, silmätkin tuntuivat painuvan umpeen. Oliko kaikki ollut vain painajaista ?
Pian jokin tuntui kuitenkin olevan pielessä, toisen ympärille kietoutuneet kädet levisivät ja muuttuivat kylmäksi massaksi, silmät rävähtivät auki ja äsken niin tutut ja lempeät kasvot näyttivät sulavan ja vääristyvän.
Nyt Angelica tajusi olevansa todella pulassa, tuo koitti räpiköidä irti pedon otteesta mutta mitä enemmän tuo taisteli vastaan sitä paremmin tuo tuntui uppoavan otukseen, EZrielin ääni kuitenkin sai olennon kääntämään katsettaan mieheen. Ottaakko tämä helppo saalis siinä toivossa ettei sinisiipi kerkeä kimppuun, vai paetakko paikalta siinä pelossa että tämä saalis olisi viimeinen saalis.

//Tulikos hieman epämääräistä tekstiä ?//

//Ei ollenkaan :3 varoitan vaan että meikä sitten tosiaan intoilee aina taistelutyylisissä peleissä että heitä kommenttia jos menee överiksi ;D//

EZriel ei ehtinyt reagoida kun nainen joutui jo pulaan. Olennot olivat vahvoja, varsinkin heikkoja kohtaan ja heikolla EZriel tarkoitti lähes kaikkia paitsi itseään. Toisin kuin tavallisella vastustajilla, joilla oli suu ja heikkous yleensä liiallisessa ylpeydessä, olivat tämänkertaiset saalistajia, julmia petoja joilla oli alkukantaiset vaistot. EZriel kuuli kuinka toinen kaatui, näki silmäkulmastaan mitä tapahtui, mutta hänellä ei ollut aikaa auttaa tätä, ei vielä. Olennot olivat päättäneet tuhota hänet, tai haavoittaa niin ettei hän panisi enää vastaan kun nämä raahaisivat hänen runnellun ruumiinsa suohon ja hukuttaisivat saadakseen uuden sielun liittymään joukkoihinsa.

EZriel katosi olentojen mudasta koostuvien ruumiiden alle, ne aikoivat murskata ja raadella hänet kuoliaaksi. Yksi kävi kiinni hänen kylkeensä, terävät, luista ja oksista muodostuneet hampaat pureutuivat voimalla läpi hänen paljaan ihonsa. Kipu lävisti hänen jalkansa hampaiden ylttäessä hänen luuhunsa. Kaksi oli hänen siipiensä kimpussa. Ne repivät ja raatelivat. retuuttivat kuin nukkea. EZriel vain nauroi, hänen kurkustaan nousi käheä, raspinen nauru.
"Joko olet saanut tarpeeksi kivusta pikkuinen?
Ääni enkelin päässä uteli huvittuneena. EZriel vastasi sille äänettömästi.
"Pikkuinen" Hän tuhahti. "Mitä iloa sinulle on näistä olennoista, ne eivät edes vuoda verta?"
"Totta"
Ääni vastasi, pohdiskelevan oloisena.
"Mutta en halua että saat kaiken huvin itsellesi"
"Totta"
Vastasi tällä kertaa EZriel ja päätti että leikki loppuisi siihen, hän ei pahemmin kuunnellut kenenkään neuvoja, mutta Maraudelia hän kunnioitti, se oli eräänlainen oppilas, opettaja symbioosi, tai veljeyttä, verellistä. Maraudel oli ase joka kiinnittyi yhteen isäntään tämän koko elinajaksi ja kuoli tämän mukana. Sellainen ase oli harvinaisuus, vaikea hallita ja vielä vaikeampaa saada sen hyväksyntä.

EZriel veti syvään henkeä nenän kautta ja pian ilma hyytyi hänen ympärillään, lämpötila laski monella asteella ja olennoista alkoi nousta hiljalleen usvaa. Tällä kertaa hänen aiheuttamaansa.
"Rakkaat saalistajat, valitsitte nyt hieman huonon saaliin ja päivän"
Hän sanoi, ehkä, aavistuksen, vähän, ihan pikkiriikkisen vain, harmissaan. Ennen kuin ensimmäinen jäätyi niille sijoilleen.

Angelica


Angelica tunsi kuinka keho alkoi piiputtaa nyt kun pitäisi taistella selvitäkseen. Kylmässä suossa käyminen ja käveleminen kostautuivat nyt, pahimpaan mahdolliseen aikaan.
Neito rimpuili ja potki otusta joka vain jousti iskuista, ei näyttänyt tuntevan kipua saati muutakaan vaikutusta naisen rimpuilusta.
Hetken ajan olento katseli vielä Ezrieliä, olettaen sitten toisen olevan liian kiireinen hyökätäkseen hänen ja saaliin väliin.

Olento alkoi muuttua kovemmaksi aineeksi, se kääntyi takaisin saaliinsa puoleen tuijottaen suoraan paniikissa olevaa naista. Suon asukki kallisti päätänsä polkaisten sitten enkelin palleaa niin että ilmat pakenivat keuhkoista. Vaaleaverikkö päästi kiljaisun joka muuttui pihinäksi hapen paetessa keuhkoista. Mailma sumeni hetkeksi, ja Angelica kykeni tiedostamaan vain jonkin kiertyvän hänen jalkansa ympärille, raahaten tuota tuskaisan hitaasti jonnekkin.

"Irrota..." Enkeli pihisi saatuaan edes hieman ilmaa takaisin. Hän ei tahtoisi kuolla, ei taas tahtoisi päätyä kylmään suohon. Mutta mitä hän voisi tehdä kun ei kyennyt vastaankaan taistelemaan ? Ei mitään.

Pian EZriel oli jo vauhdissa, hänen kätensä ympärille muodostui hitaasti kiteytyvää usvaa, pian hänen hiljaa helisten ja suhisten, veden jäätyessä ja muokkautuessa hänen kämmenensä alle muodostui keihäs, jonka ympärille hän sulki sormensa, olennot alkoivat sihistä, ne hyppäsivät kauemmas enkelistä joka katsahti niitä välinpitämättömästi. Hän nosti keihäänsä osoittamaan olentoa joka raahasi onnetonta saalistaan kohti suota. Hän avasi suunsa, hengityksen kosteus muuttui usvaksi hänen puheensa mukana.
"Päästä tyttö niin harkitsen jättämistäsi eloon, toisin kuin tavallinen kuolevainen, enkeli tai demoni, sinä et ansaitse kuolemaa olet liian mitätön ja koska et osaa päästää irti olet tuomittu tänne suolle, sinne sinä kuulutkin senkin onneton sielu"

Hän astui yhden askeleen ja ensimmäinen olennoista, se rohkein, yritti purra häntä, sen leuat haukkasivat ilmaa, sillä se oli vasta varoitus. Enkeli käänsi katseensa olentoon, hänen silmänsä olivat muuttuneet hieman läpikuultavimmaksi. Olento sähähti eikä ehtinyt väistää kun enkeli keihästi sen jäisellä keihäällään. Olento alkoi kiljua ja ulvoa, kymmenet sielut sen ruumiissa huusivat epätoivoaan ja pelkoaan, se ei ollut pelkoa enkeliä kohtaan vaan kuolemaa, kuolemaa jota ne olivat jo pelänneet suohon upotessaan.
EZriel käänsi ja repäisi, kuului kauhistuttava ääni, kuin joku olisi repinyt lihaa, kangasta ja maata, haju joka nousi olennosta oli soisen kalman tuoksu ja se hajosi mustaksi massaksi höyryten. Muut olennot alkoivat pitää hirvittävää kakofoniaa ja olivat hurjistuneita toverinsa kuolemasta.
EZriel katsahti tyttöä ja hymyili.
"Pieni hetki niin autan sinut ahdingostasi"
Hän sanoi kumartuessaan ottamaan vastaan hurjan lauman kostonhimoisia sieluja, joita ajoi hulluutta hiukenteleva himo tappaa hänet.