Countdown to ZERO

Gillian

Gillian huokaisi, ja kyyristyi alemmas tarkastellakseen ainetta. Kieltämättä häntä hirvitti ja rinnassa tuntui painavalta, mutta he olivat jo näin pitkällä. Olisi parasta tutkia asiaa tarkemmin; ei ollut aikaa -vielä- tarpeettomalle panikoinnille. Hän nykäisi siivistään irti yhden sulan - joka oli joka tapauksessa pian irtoamassa - ja kosketti sulalla nestettä. Hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että olisi koskenut siihen sormillaan ja koko sormi olisi sulanut pois. Pahimmassa tapauksessa siis.

Neste oli tahmeaa, mutta tarpeeksi nestemäistä kuitenkin noustakseen sulan mukana, kun Gillian kohotti sitä. Enkeli kohotti katseensa toiseen, näyttäen samalla sulkaa, josta roikkui hieman nestettä.
- "Mitä tuumaat tästä?", hän kysyi.
- "Se näyttää vähän kuolalta. Voisiko se olla sitä?", tämä jatkoi ja tunsi kylmät väreet selkärangassaan. Jotenkin ajatus tuntemattoman otuksne tuoreesta kuolasta ei saanut häntä yhtään levollisemmalle tuulelle.

Zawir

Zawir antoi katseensa kiertää huonetta Gillianin tutkiessa outoa, tummaa ainetta. Hänen selkäpiissään karmi hämärän huoneen varjoja tarkastellessa, jäänsiniset silmät kiiluen kuin haukalla.
Zaw käänsi pian katseensa tyttöyst--- ystäväänsä, kun tämä kohotti valkeaa sulkaa johon oli tarraantunut hiukan tahmeaa ainetta. Hiukan vastahakoisesti mutta uteliaana Zawir eteni Gilliania kohti ja nuori mies kyykistyi tytön vierelle, tarkastellen sulkaa lähemmin.
Nyt oli pidettävä pää kylmänä, hän mietti tunnustellessaan toisella kädellä miekkansa kahvaa.
''Jos se on jonkin olennon kuolaa, siitä ei ole kauaa kun otus on ollut täällä'', Zawir lausui ja nielaisi äänettömästi palan pois kurkustaan.

Zaw tunsi kylmän hien vierivän alas hänen hiusrajasta ohimoa pitkin. Hän vihasi ahtaita paikkoja... jos nyt jokin hyökkäisi...
Zaw pudisteli päätään itsekseen, ja käänsi jämäkästi katseensa Gillianiin.
''Mitäs nyt?''

Gillian

Gillian mietti tarkasti, mitä tulisi tehdä. Olisi riskialtista jatkaa, sillä he eivät tienneet mikä heitä odottaisi, mutta toisaalta... Zawir ja hän - ja Zero - olivat nähneet vaivaa päätäkseen tänne. Ja oliko Gillianilla mitään menetettävää? Kun tyttö tarkemmin mietti tämänhetkistä elämäntilannettaan, hänellä ei oikeastaan ollut muuta menetettävää kuin Zawir. Hänellä ei ollut tiedettävästi sukuakaan elossa. Gillian kuitenkin tiesi, ettei ollut täysin "puhdas" enkeli. Hän oli kahden enkelin jälkeläinen, joka oli varsin yleistä näinä aikoina. Siitä huolimatta se näkyi hänessä varsinkin siinä, että hänen kykynsä magiaan ei ollut kovin vahva.

Tyttö huokaisi.
- "Mitä sanot, otammeko riskin ja jatkamme? Uskon, että tila muuttuu avarammaksi, jahka jatkamme matkaa. Joka tapauksessa minä aion jatkaa", Gillian sanoi toiselle, yrittäen vääntää pientä hymyä. Hän pelkäsi salaa, ettei Zawir tulisi. Hän nimittäin ei näyttänyt... voivan kovin hyvin.
- "Ja ken tietää, ehkä pääsemme rähinöimään? Pieni nujakka saattaisi.. tehdä ihan hyvää minulle. En ole pitkään aikaan edes harjoitellut kunnolla, kiitos Zeron"

Zawir

Zawir tuijotti hetken Gilliania ja mietti. Ajatus tilan muuttumisesta avarammaksi helpotti häntä hiukan.
''Jos aijot jatkaa, tulen mukaasi'', Zawir vastasi jääräpäisesti, ja virnisti sitten. ''Älä luulekkaan että jättäisin sinua yksin'' varsinkaan Zeron kanssa, hän jatkoi lausetta mielessään.

Zawir nousi seisomaan, polvien jänteet niksahtaen vaimeasti. Virne pysyi hänen kasvoillaan, kun hän loi rohkaisevan katseen ystväänsä.
''Potkitaan sitä persuksille, mikä onkaan tulossa jos uskaltaa.''

//hng lyhyttä ;___;

Gillian

- "Kyllä!", Gillian naurahti. Hänellä alkoi olla jo paljon varmempi olo. Ehkä hän olikin kaivannut pientä seikkailua kaiken tämän keskellä. Tyttö hipaisi vyötäröllään olevaa miekkaa, Darosta, ja tämän siivet liikahtivat hieman jännityksestä. Tästä se alkaisi virallisesti: Seikkailu.

Gillian valaisi soihdullaan eteenpäin, ja edessä avautui käytävä. Se oli kuitenkin yhtä ahdas kuin muutkin katakombin käytävät.
Gillian lähti askeltamaan eteneenpäin, seuraten oletettua kuolavanaa. Tyttö ei puhunut mitään, mutta kuunteli. Tuntui siltä, että edessä liikkui jotain. Kaukana, mutta sen kykeni silti kuulemaan. Gillianin voistot olivat edelleen ylireagoinnilla.
- "Kuuletko tuon", Gillian sanoi ja pysähtyi, hivuttautuen lähemmäs Zawiria. Ääni alkoi tulla hitaasti lähemmäs, ja käytävät kaikuivat. Askeleita ei kuulunut, mutta eräänlaista suhinaa kylläkin. Ja pian myös hyvin matalaa, kammottavaa ääntä.
Gillian tarrasi miekkaansa, muttei siltikään siirtynyt Zawirin läheltä pois. Hän haki kumppanistaan turvaa sitä itse varsinaisesti edes tiedostamatta.

Zawir

Zawirin kasvoille lemisi pieni, lempeä hymy kun Gillian tuntui tuntevan olonsa astetta paremmaksi. Mitä vain, jotta tytöllä olisi edes hiukan helpompaa olla.
Nuorukainen lähti seuraamaan Gilliania ja tarkasteli seuraavaa hämärää käytävää, jota soihtu hiukan valaisi. Zawir tunsi itsensä nielaisevan uudemman kerran havaitessaan käytävän olevan ahdas kuten aiemmin - varoittamatta hänen mieleensä tulvivat kuvat mahdollissesta maavyörymästä, jolloin koko paikka romahtaisi ja he hautaantuisivat tänne... Zaw pudisti päätään ja ravisteli kuvitelmat tiehensä. Jos katakombit olivat kestäneet tähän asti romahtamatta, kestäisivät ne luultavasti -tai ainakin toivottavasti- hiukan pidempäänkin.
Kylmät väreet kulkivat pitkin nuoren miehen selkäpiitä, kun hän käveli Gilliania muutaman askeleen jäljessä.

Zawir melkein säpsähti, kun Gillian puhui, ja tämän sanojen jälkeen hänen jäänsinisten silmiensä katse porautui eteenpäin. Aikaisemmin hän oli pitänyt silmällä selustaansa ja uppoutunut omiin ajatuksiinsa kuulematta ääniä edestä päin. Gillian astui lähemmäs häntä ja Zawir astui askeleen edemmäs, nykäisten tyttöä hitusen taaemmas, samalla kiertäen sormensa miekkansa tumman kahvan ympärille.
Ääni tuntui tulevan lähemmäs, ja aiempi hikipisara vierähti Zawirin poskelta leukapieleen ja tipahti likaiselle kivilattialle hänen jalkojensa juureen.
Yrittäen unohtaa ahtaan paikan kammonsa Zawir nielaisi, vetäen miekkaansa esiin hitusen verran, siivet supussa mutta valmiina lyömään vastustajaa ja puollustamaan ruumista.

Gillian

Gillian jännitti jokaisen lihaksensa, kuten jokainen kerta ennen taistelua. Hän ei uskaltanut liikahtaa paikaltaan, mutta oli valmiina iskemään heti, jos mahdollinen tulija paljastuisi vihamieliseksi. Samassa ääni alkoi kuulua kumeampana ja kovempana. Se oli kammottava, matala ja hirviömäinen.
"MMMMMAAAAAAAAAAAAAAAAAAA"
Gillian tunsi taittuvansa kaksin kerroin, ja pitelevänsä päätä.
Jostain syystä Zero huusi. Se huusi lujalla, mielipuolisella tavalla ja Gillianista tuntui, että hänen päänsä ei kestäisi sitä enää. Enkeli ei osannut ollenkaan sanoa, miksi Zero käyttäytyi noin. Yleensä se oli hiljaa suurimman osan ajasta, toisinaan saattoi ikävän välikommentin heittää, muttei suurempia. Eikä se totisesti ollut koskaan aiemmin menettänyt hermojaan millään tapaa. Gillian oli aina ajatellut, että Zerossa pelottavinta oli sen tyyni rauhallisuus jokaisessa tilanteessa, mutta nyt hän joutui muuttamaan mielipidettään: Tällainen Zero oli vielä pelottavampi.
- "Zero.. se.. huutaa...", Gillian sopersi pidellessään päätä. Hän ei erottanut enää matalaa ääntä, ainoastaan Zeron raivoisa huuto kaikui tämän korvissa.

Sitten Zero hiljeni.

Oikeastaan kaikki hiljeni. Matalaa ääntä ei enää kuulunut, ainoastaan Zawirin ja Gillianin hengitys, sekä tulen loimuaminen soihduissa.
"Gillian, kuuntele tarkkaan", tyttö kuuli Zeron puhuvan, ja hän säpsähti. Häntä hirvitti. Tytön takaravoissa jumputti, ja ja hän hengitti kiivaasti. Hän pelkäsi tosissaan Zeron tekevän nyt jotain ennalta-arvaamatonta.
"Lopeta tuo typerä täriseminen ja kuuntele", Zero tiukkasi vihaisesti.
"Tuo ääni jonka kuulut, kuuluu olennoille, joilla ei ole nimeä. Niitä ei virallisten kirjojen mukaan ole, tai ole koskaan ollut olemassakaan. Ne elävät vain katakombeissa. Kauan, kauan sitten ne karkotettiin maan alle, ja nykyään ne asuttavat katakombeja. Niiden kanssa on turha yrittää puhua, tappakaa jokainen, jonka näette ".
Gillian kuunteli hiljaa, miettien, tulisiko Zeroon luottaa. Tässä tilanteessa Zero oli kuitenkin heistä ainoa, jolla oli mitään hajua mistään, joten olisi parasta ainakin sanoa asiasta Zawille. He voisivat tehdä paremmat päätökset sitten, jos näkisivät noita olentoja.

- "Zero puhui", Gillian vastasi sitten, vedettyään henkeä ja saadessaan itsensä rauhoittumaan.
- "Se sanoi, että nuo äänet kuuluvat kauan sitten karkotetuille olennoille, joilla ei ole edes nimeä. Zero käski tappamaan jokaisen jonka näemme, sillä niiden kanssa ei voi puhua", hän selitti, katsoen toista kysyvästi. Hän tiesi, että Zawir ei luottanut Zeroon pätkääkään.
- "Minusta meidän kuitenkin olisi parasta jatkaa eteenpäin, ja vasta sitten miettiä asiaa, kun kohtaamme niitä. Jos siis kohtaamme. Mitä mieltä sinä olet?"

Zawir

Huomaamattaankin Zaw puristi hampaansa kiinni toisiinsa, kärsimättömänä vain odottaen. Tuntemattoman olennon karjunta oli korville inhottavaa kuultavaa, mutta kun Gillianilla näytti olevan jokin yllättäen -pahemmin kuin aiemmin- pielessä, Zawir antoi katseensa herpaantua ja tuijotti ystäväänsä, joka näytti kärsivän.
''Gil?'' Zawir kysyi matalalla äänellä, jossa saattoi kuulla huolestuneisuuden. Nuorukainen laski varovasti toisen kätensä tytön olkapäälle ja tunsi selvästi kuinka tämä tärisi. Zaw ei tiennyt mitä tehdä: hän ei ollut ikinä tottunut rauhoittelemaan ketään tai pitämään ketään hellästi lähellään.

Kun Gillian sai suustaan ensimmäiset sanansa kohtauksensa jälkeen, Zawir tunsi kylmien väreiden kipuavan pitkin selkäänsä. Zero, se nyt tästä vielä puuttui... mitä Zero nyt halusi? Zawir odotti malttamattomana, ja huomasi hämärästi olennon karjunnan hiljentyneen.

''Hengitä syvään,'' Zawir kehotti kun Gillian puhui taas. Zaw piti edelleen kättään tämän olkapäällä, antamassa edes jonkinlaista lohtua. Zawir kuunteli mitä Gillian kertoi Zeron sanoneen, ja hänen kasvoilleen ilmestyi synkkä ilme.
''En arvellutkaan että niiden kanssa voisi kommunikoida... tch'', Zawir lausui hetken kuluttua ja käänsi katseensa jälleen eteenpäin. Pimeydessä ei näkynyt mitään, mutta täällä luultavasti oli kannattavaa odottaa odottamatonta - tiedä mitä he kohtaisivat.

''Jatketaan eteenpäin, tapetaan se mitä tulee vastaan... simppeliä.'' Zawir lausui ja virnisti. Pitkästä aikaa jonkinlainen nujakka tiedossa, vaikka Zaw olisi ehkä mielummin nujakan näiden otusten kanssa välttänytkin. Nuorukaisen katse kääntyi jälleen ystäväänsä.

''Olethan kunnossa?'' Hän kysyi puolikuiskauksena.
'

Gillian

Gillian koki huonoa omatuntoa siitä, että sai Zawirin hermostumaan. Hän ei koskaan tahtonut olla se heikko nainen, jota joku joutuisi hyysäämään. Hieman pahantuulisesti Gillian siirtyi pois Zawirin läheltä.
- "To-totta kai olen kunnossa", hän tuhahti, mutta ei turhan vihaisesti. Hän ei tahtonut olla liian töykeä toiselle, joka yritti vain auttaa.
- "Eiköhän mennä eteenpäin", tämä jatkoi, yrittäen kuulostaa innokkaalta.

Gillian ei ollut varma, tekisikö tämä reissu hänen mielenterveydelleen hyvää.

Vaitonaisena Gil käveli käytävällä eteenpäin, yrittäen pysytellä hieman Zawiria edempänä. Kävelyä kesti jonkin aikaa ilman, että mitään sen erikoisempaa tapahtui: Muutama kivenmurikka vain aiheutta kaikuvaa ääntä lentäessään pitkin lattiaa, kun jompi kumpi enkeleistä astellessaan sitä vahingossa potkaisi.
Pian heidän edessään oli umpikuja. Tai oikeastaan se ei ollut umpikuja, vaan suoraan edessä oli pieni ovi, ja vieressä seinähauta.

Gillian käveli hitaasti lähemmäs oikealla puolella ovesta olevaa hautaa. Seinässä oli reikä, ja sen sisällä oli....
Gillian hypähti taaksepäin ja tämän siivet levittäytyivät niin suuriksi, kun ne vain käytävässä sai.
- "Lu-lu-luuranko", tämä sopersi ääni väristen ja osoitti reikään. Toden totta, sisällä makasi vanhaan ja kuluneeseen riepuun kääritty, suurikokoinen luuranko. Luuranko ei kuulunut enkelille, sillä sen siivistä ei näkynyt luita lainkaan.
- "Tai siis!", Gillian huudahti sen jälkeen, ja ryhdistäytyi.
- "Ahem... Hätkähdin vain, sillä jotenkin oli yllättävää oikeasti nähdä tuolla luuranko. Mitä se täällä tekee? Yksinään, erossa muista? Oliko tuo luukasa joskus ehkä arvostettu henkilö, joka tuli haudata erilleen", tyttö mietti ääneen, arvioiden luurankoa nyt taas lähemmin katseellaan. Se ei haissut enää tässä vaiheessa, mutta sen luut olivat jo ihan ruskehtavat.
- "Jättää paljon kysymistä", hän totesi ja käänsi katseensä nyt vieressä olevaan pieneen oveen.
- "Mitä sanot tuosta? Mahdumme sisään, jos menemme kontallemme", Gillian tuumi.
- "Hyvällä lykyllä sisällä on tilavampaa"

Zawir

Zaw kurtisti hiukan otsaansa Gillianin äkkinäisestä vaitonaisuudesta. Hän halusi varmistaa, että hänen ainoalla ystävällään oli kaikki hyvin... Zaw huokaisi ääneti itsekseen ja lähti kävelemään Gillianin perässä, antaen tämän kulkea ensimmäisenä mutta pysytteli silti turvallisen lähellä. Zawirin vaistot olivat tiukoilla, ja hän saattoi tuntea jokaisen lihaksensa jännittyvän pienimmänkin äänen vuoksi. Nuorukainen yritti nielaista omat pelkonsa, vaikka se tuntui melko mahdottomalta.

Zawir säpsähti pahemman kerran, kun Gillian säikähti jotain. Zaw rynnähti eteenpäin hiukan hapuilevin askelin, yrittäen saada selkoa mikä oli hätänä - hänen onnekseen tyttö oli vain pelästynyt jotain harmitonta... Zaw tunsi itsensä huokaisevan ja siirtävän katseensa luurankoon, joka oli saanut Gillianin säpsähtämään pahemman kerran.
Zawir ei maininnut tytölle mitään säikähtämisestä niin pienestä, mutta antoi huolestunene katseensa yrittää tavoitella Gillianin silmiä.
Ehkä tänne tulo ei ollut niin hyvä idea. Tosin, Zawir oli varma ettei saisi Gilliania enään käännytetyksi palaamaan.

''Kuka tietää,'' Zawir vastasi Gillianille ja käänsi katseensa luurankoon. Zaw uppoutui omiin ajatuksiins ajälleen kerran - miksi täällä piti olla näin ahdistavaa ja ahdasta, hän ajatteli - silloin hän oli kuulevinaan kuiskauksen korvansa juuressa.
Zawir tunsi itsensä säpsähtävän juuri ja juuri näkyvästi, kääntäen salaman nopeasti katseensa sen korvan puolelle josta oli kuiskauksen kuullut. Gillian seisoi hänen toisella puolellaan, ja Zaw huomasi tuijottavansa synkkään pimeyteen.
Nuorukainen nielaisi, ja kuunteli mitä Gillian puhui.
Sanat tilavammasta saivat Zawirin huomion täysin, ja tuo nyökkäsi vastaukseksi.

Gillian

- "Mennään sitten sisään?", Gillian kysyi, mutta ei odottanut vastausta. Hän avasi pienen oven, ja välittömästi ilmaan lehahti tuoksu, joka sai Gillianin aluksi voimaan hieman pahoin. Hän kuitenkin kyyristyi, ja hivuttautui sisään.

Yllätyksekseen tyttö sai huomata, että heti oven sisäpuolella käytävä oli taas yhtä iso, kuin aiemminkin. Se oli hyvä, sillä liian pienessä tilassa olisi ollut vaikea puolustautua. Tyttö odotti Zawirin tuloa, ja jatkoi sitten kulkua.

Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta pian sama, matala ääni alkoi kuulua. Gillian värähti, sillä pelkäsi Zeron taas alkavan mekastaa, mutta mitään ei tapahtunut.
- "Kuljetaan vain eteenpäin", hän kuiskasi Zawirille taakseen katsomatta. Hän ei ollut varma yrittikö rohkaista Zawiria, itseään vai pitää vain jonkinlaista muuta ääntä yllä, ettei keskittyminen menisi kokonaan tuohon hirivömäiseen ääneen.

Pian tyttö saattoi kuulle ne: Laahaavaa ääntä kuului suoraan heidän edestään, eikä edes kovin kaukaa. Mitä lähemmäs ääni tuli, sen enemmän tytöstä tuntui, että myös muualta alkoi kuulua ääniä: Hädin tuskin erottuvia kuiskauksia, valitusta ja supinaa.
- "Mitä tämä on...?", Gillian kuiskasi. Tytön silmät seisoivat, ja hän piti kättään kiinni miekkansa kahvassa, valmiina kiskaisemaan Daroksen esiin.

"Te....ei....tulla.."
Ääni kuului suoraan heidän edestään. Soihdun valossa saattoi erottaa mustan hahmon, mutta ei mitään selkeää. Gillian ei kyllä edes tahtonut valaista hahmoa, hän ei tahtonut nähdä, sillä tiesi, mitä edessään näkisi. Hän oli nähnyt kuvan silloin kirjastossa, kun he olivat lukeneet Zawirin kanssa hänen löytämäänsä vihkoa: Musta, mitään muistuttamaton olento, jonka silmät olivat tyhjät.
"Te...ei..häiritä...meidän..työ"
- "Mi-mitä työtä teette? Emme halua häiritä, emmehän?", Gillian kysyi kuulostaen mahdollisimman varmalta, ja tökkäsi Zawiria. Olisi parempi puhua, kuin rynnätä nyt suoraa päätä mätkimään toisia. Olennot osasivat heidän kieltään, joten jo pelkästään se oli syy kuunnella.

Zawir

Zaw seurasi ystäväänsä kuin hai laivaa. Hän oli helpottunut ettei seuraava tila ollut ahdas.
Zawirin hermot joutuivat koetukselle oudon äänen kuuluessa taas. Tuo vilkaisi ympärilleen vaikkei paljoa mitään nähnytkään ja seurasi tiuhaan tahtiin Gilliania. Zawir nielaisi palan kurkustaan ja tunnusteli toisella kdäellä miekkansa kahvaa.

Zawir suuntasi katseensa suoraan eteensä ohi Gillianin kuullessaan laahustavan äänen. Eikä se tullut kovin kaukaa.
Jos Zawir olisi ollut kissa, sen karvat olisivat luultavasti nousseet pystyyn ja häntä pörrööntynyt kuin sähköiskun saaneella.
Zaw kietoi nyrkkinsä aseensa kahvan ympärille, puristaen sitä tiukasti kuin etsien lohtua. Pelostaan huolimatta Zawir oli valmiina loikkaamaan eteenpäin ja taistelemaan vaikka sitten omansa ja Gillianin henkien puolesta.

Nuorukainen oli hiukan yllättynyt olennon puhuessa. Ei tuon puhe ollut niin selvää, mutta siitä sai jotenkuten selvää. Siitä huolimatta Zawir muisti sen, mitä Zero oli kertonut Gillianille: tappakaa jokainen olento. Silti, kun Gillian ei tehnyt aikeita hyökätäkseen, epäröi Zawirkin.
Zaw hivuttautui ääneti Gillianin viereen.
''Eikö Zero käskenyt tappaa nuo?'' Hän kysy irrottamatta katsettaan epämuodostuneesta olennon kuvatuksesta. Zawir hivutti miekkaansa hiukan vyöltään niin, että se olisi mahdollisimman nopea lyödä eteenpäin.

Gillian

- "Tiedän", Gillian kuiskasi nopeasti ja terävästi Zawirille, kun enkeli oli esittänyt kysymyksen.
- "Mutta en tahdo tappaa ketään ilman oikeasti pätevää syytä", hän sopersi. Enkeli käänsi taas katseensa kohti olentoa, odottaen sen vastausta. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, ei muuta, kuin matalaa murinan kaltaista ääntä.
Sitten se puhui taas:
"Me..ei...kertoa.. Te...ei...häiritä"
- "Mutta...!", Gillian aloitti, mutta ei saanut edes sanaansa loppuun olennon alkaessa murista uhkaavasti kumpuilevalla äänellään. Samassa myös kuiskaukset ja kaikki muut äänet alkoivat kuulua niin kovaa ja selkeästi, että ne lamauttivat Gillianin ajatusmaailman kokonaan. Hän peitti korvansa ja yritti kääntyä pois, mutta oli kuin jähmettynyt. Sitten olento kävi päälle, ja soihdun valo paljasti sen kammottavat piirteet. Gillian ei olisi koskaan uskonut, että tyhjäsilmäinen olento voisi olla niin kammottava.

Olento kasvatti itselleen kädet. Ne olivat pitkät, laihat ja sormet oikeastaan pelkkia suuria, paksuja kynsiä. Se yritti raapia kaksikkoja niillä, päästäen samalla matalia ääniä.
Gillian tarttui miekkaansa, ja vilkaisi Zawiriin. Jos he tekisivät tiivistä yhteistyötä, he saattaisivat saada olennon hengiltä. Se näytti olevan lihaa ja verta kuten hekin, joten sen ei pitäisi olla liian vaikeaa. Tyttö veti siipensä niin suppuun kuin kykeni, ja viittoi silmillään Zawiria iskemään käsiin. Olisi hyvä saada ensimmäisenä olennon pahin ase pois.

Gillian otti pari juoksuaskelta ja iski miekallaan yrittäen osua olennon käteen. Hän ei ollut varma osuiko, mutta koskiessaan miekallaan johonkin hän kaatui tarkoituksella maahan ja liukui olennon käden alta. Hän kiero pari kertaa sivuttain ja nousi ripeästi ylös tarkistaakseen, mitä oli saanut aikaan - ja oliko Zawir ymmärtänyt tämän vihjeen,

Zawir

Zawirista aika tuntui matelevan. Ehkä joku oli pysäyttänyt sen, hän mietti odotellessaan malttamattomana mitä tapahtuisi.
Zawir ktsoi pala kurkussa kuinka olento näytti uhkaavalta, ja samassa se hyökkäsi. Zawir vetäisi miekkansa esiin nopeammin kuin salamana, lyöden sen sivuttain eteensä kun olennon käsi oli kaartumassa uhkaavasti hänen yläpuolelleen koukkukynnet välkehtien soihdun valossa. Kuului metallinen kilahdus, kun kynnet osuivat vasten miekkaa ja Zawir sai taistella pitääkseen pedon aisoissa.

Zawir huomasi samalla sivusilmällään Gillianin merkit, vaikka oli ymmärtänyt mielensä sopukoissa jo valmiiksi että kädet olisi tärkeä hoidella aluksi. Zawir tunsi itsensä olevan puun ja kaarnan välissä pidellessään kaksin käsin miekkaa ylhäällä, mutta ponnistii sitten jalkojensa lihaksia ja potkaisi toisella jalkaterällä olentoa tämän käden kohtaan, jossa arveli kyynärpään -tai sen tapaisen- sijaitseva.

Olento päästi ilmoille hiukan korkeamman ulvahduksen kuin aikaisemmat, nostaen kättään joka piteli Zawirin miekkaa. Tilaisuuden koittaessa nuori, kokenut enkeli hyökkäsi eteenpäin tottunein liikkein, päästen yllättävän lähelle otusta Gillianin iskiessä tuon toiseen käteen. Zawir veti miekkansa taakse ja sitten sivalsi sillä eteenpäin, tavoitellen hirvittävän otuksen keskivartaloa vahingoittavalla iskullaan.
Ei Zawir turhaan ollut yksi - vaikka hän sen itse sanoisikin - parhaimmista palkkamurhaajista.

Zawir antoi katseensa herpaantua pedosta sen vertaa että näkisi, miten Gillianilla meni ja olisiko tämä kunnossa, samalla itse valmisttautuen uuteen iskuun.

Gillian

Gillian vilkaisi huutavaan olentoon. Hän oli onnistunut vahingoittamaan sen kättä, josta nyt valui likaisenpunaista, lähes läpinäkyvää nestettä. Zawir oli myös onnistunut vahingoittamaan tuota olentoa. Sen huuto alkoi käydä korvia - ja sydäntä - raastavaksi. Gilliania hieman säälitti. Hehän olivat tänne tulleet tunkeilemaan toisen kotiin. Se oli varmasti vain peloissaan. Tosin, se oli hyökännyt ja heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Tyttö siirsi säälin pois mielestään ja valmistautui mahdollisiin kuoliniskuihin.
- "Päästetään tuo kärsimyksistä", Gillian sanoi totisella äänellä Zawirille.
- "Isketään molemmat keskivartaloon. Sen luulisi tehoavan", hän jatkoi ja ponnisti sitten iskuun. Koko ruumiinvoimallaan hän iski, ja yritti lävistää miekkansa kärjellä olennon kehon.

"Toivottavasti tämä riittää sen tappamiseen. Ainakin sen pitäisi, jos - ja kun - Zawir iskee myös", hän ajatteli iskiessään.

Zawir

Zawir käänsi katseensa kärsivään petoon ja sitten taas Gillianiin. Nuorukainen nyökkäsi lyhyesti suu vakavana viivana, lähtien nopein askelin uuteen hyökkäykseen.

Zawir ei luovuttanut yhtä ainutta sympaattista ajatusta hirviölle - hän oli tottunut tekemään selvää vielä viattomimmistakin vain oman itsensä tähden. Olento ei ollut poikkeus vainka kuinka säälittävästi rääkyikin.
Zaw suuntasi jo valmiiksi olennon verta tihkuvan miekkansa otuksen keskiruumista kohti, muistellen missä saattaisi olla heikoimpia kohtia - olennon anatomia tosin poikkeis hitusen enkeleistä, joten Zawir ei voinut olla täysin varma.
Tummanteräinen miekka upposi olennon ihon, lihan ja lihasten lävitse helposti kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Olento rääkäisi kuuluvasti, ja Zawir puri hammastaan vetäistessään miekan voimakkaala riuhtaisulla sivuttain ulos, saaden hirviön kaatumaan maahan suurella tämähdyksellä.

Gillianin iskun myöt olento pääsisi viimein kärsimyksistään...

Gillian

Tyttö oli varsin yllättynyt siitä, kuinka samanaikaisesti he iskivät. Ehkä se johtui siitä, että he iskivät olennon eri puolilta. Kun molemmat olivat saaneet miekkansa irti, vastus rysähti elottomana maahan. Tai ainakin siitä verenvuodosta päätellen se ei olisi ainakaan kauaa enää elossa. Se oli jo kykenemätön liikkumaan - sen keho oli kuollut. Mieli ehkä korkeintaan vielä sinnitteli.

- "Olet taitava", Gillian tokaisi Zawirille pyyhkiessään miekkaansa verestä (tytöllä oli asevyössään aina pieni pyyhe; hän ei tahtonut niinkin arvokkaan kuin elävän aseen sotkeentuvan. EZriel oli sitä paitsi vannottanut, että tytön tuli pitää aseesta huolta). Gil oli sitä tyyppiä, joka ei mielellään tehnyt muista kuin omista saavutuksistaan numeron, mutta hänen oli myönnettävä, että toinen oli taitava. Kaiken lisäksi kyseessä oli Zawir. Zawir oli erilainen, Gillianin luonnon päälle ei ottanut tämän kehuminen.

Gillian tökkäsi maassa makaavaa ruumista jalallaan.
- "Näitä tulee varmaan lisää, mitä pidemmäs kuljemme". Tytön ääni neutraalisävyinen toteamus, mutta hänen ajatuksensa pomppivat sinne tänne. Toisaalta hänestä tuntui mahtavalta taas päästä kamppailemaan - varsinkin kun vastassa ei ollut EZriel joka päihitti tytön vielä melko helposti - mutta toisaalta hän ei olisi tahtonut törmätä näihin olentoihin.
- "Jatketaan matkaa".

Zawir

Zawir huitaisi miekkaansa, jolloin osa verestä lensi viereiselle seinälle. Loput nuorukainen pyyhkäisi housunsa lahkeeseen - hänen täytyisi joka tapauksessa pestä vaatteensa tämän jälkeen... moneen kertaan, joten muutamalla uudella likatahralla ei ollut niin suurta merkitystä. Lopuksi Zawir työnsi miekkansa takaisin takkinsa alla olevan vyöhön, kuitenkin helposti saataville.

Zawi kohotti katsettaan Gillianiin ja hymähti. ''Kiitos... niin sinäkin'', hän lausui kohteliaan puoleisesti. Se oli niitä harvoja kohteliaita sanoja, joita Zawirin suusta pääsi... ja vain harvoille hän niitä antoikin.

Zawir oli hiljainen huijottaessaan olennon ruumista, mutta nyökkäsi jälleen Gillianin sanoille.
''Parasta jatkaa matkaa'', nuori enkeli totesi ja lähti kulkemaan toisen lähellä. Zawir hymähti itsekseen omille ajatuksilleen, yrittäen samalla saada mielensä pois ahtaiden käytävien painostavasta läheisyydestä.

Gillian

Tyttö nyökkäsi. Hän oli huomattavasti rentoutuneempi nyt, kun tiesi, että noita olentoja voisi tappaa. Ne eivät olleet kuolemattomia.
Lisäksi Zawirin läheisyys rauhoitti häntä, ja Zeron hiljaisuus. Zawir oli loistava taistelija - eikä hän itsekään mikään huono ollut - ja yhdessä he voisivat hoidella mahdolliset tulevatkin vaikeudet yhteistyöllä. Zero taas oli pysynyt hiljaa, eikä Gillian ollut aistinut olentoa itse asiassa ollenkaan. Se luultavasti oli taas tajuttomuuden tilassa. Toisinaan sitä tapahtui, ja siitä oli muodostunut lempihetki enkelin päivässä. Noin puoli tuntia kokonaan ilman Zeroa; hänen ajatuksensa olivat täysin hänen omiaan ja Zero ei voinut niitä nyt lukea. Tämä tulisi pitää mielessä, jos hän - he. Gillian ei uskaltanut ajatella sitä mahdollisuutta, että Zaw auttaisi häntä - koskaan yrittäisi päästä Zerosta kunnolla eroon, tai juonitella sitä vastaan.

Hiljaa kaksikko jatkoi matkaansa eteenpäin ahdasta, pimeää käytävää pitkin. Oli taas hiljaista, ja ainoastaan heidän askeleensa kaikuivat käytävällä. Heidän eteensä kuitenkin aukeni umpikuja.
- "Mi-miten tämä on mahdollista?!", Gillian huudahti selvästi hyvin pettyneenä, ja ryntäsi seinän luo. Hänen siipensä nykivät hermostuneesti Gillianin yrittäessä vuoroin potkia ja vuoroin takoa seinää.
- "Ei tämä voi tähän päättyä! Täällä täytyy olla jokin jippo!", hän mumisi ja vielä jonkin aikaa seinää tutkailtuaan hän lyhistyi maahan istumaan, nojaten seinään. Hän laittoi kätensä puuskaan ja tuhahti pahantuulisesti.
- "Kaikki tämä turhaan"

Zawir

Nuorukainen ryntäsi ystävänsä perään napsahdettuaan ulos ajatuksistaan. Hän oli tuijtoellut pedon ruumista hetken, omiin ajatuksiinsa täysin uponneena, tajuamatta Gillianin alkaneen jo jatkaa matkaa.
Hän ei halunnut missään nimessä päästää tyttöä silmistään - kuka tietää mihin tuo joutuisi yksinään. Tai Zero saattaisi yrittää jotain Gillianin ollessa alttiina... eikä Zaw halunnut jäädä yksin pimeään. Zawir löi miekallaan muutaman merkin viereiseen seinään näyttämään että he olivat kulkeneet tästä; merkin jonka hän oli lyönyt eri seiniin heidän kulkiessaan, jotta he pystyisivät palaamaan samaa reittiä takaisin tarpeen tullen.

Zawirin korviin kantautui yllättäen Gillianin parahdus ja vihaiset huudahdukset. Tuo kääntyi uudesta kulmasta nähdäkseen mikä oli hätänä, miekkansa kahva tiukasti puristettuna nuoren miehen oikean nyrkin sisään.
''Gil--!?'' Zawir ehti sanoa kunnes huomasi äkkiä umpikujan heidän edessään. Zawir pudisti päätään kun hänen meitteensä valtasi ajatus kaiken olevan turhaa, pelkkää ajan haaskausta.

''Gillian, älä ajattele noin!'' Zawir ärähti ääni hiukan kovempana. Hän myös tajusi lauseens alopussa käyttävänsä tytön koko nimeä, ei pelkkää lempinimeä.
Tämä paikka tosiaan alkoi ottaa häntäkin päähän. Pystyikö Zero vaikuttamaan häneen jollain tapaa...? Eikai sentään? Ehkä se oli vain ahtaan apikan ahdistus... hah. Hän oli varmaan tulossa vainoharhaiseksi - se tästä puuttuikin.

Gillianiin sen enempää mieltään painamatta - miten hän saattoi olla juoksemasta tytön luokse kun tämä tarvitsi häntä? - Zawir käveli laahustavin askelin seinän vierelle ja asetti sitä vasten molemmat kämmenensä, tätä varten laittaen myös miekkansa kiinni vyöhönsä.
Zaw painoi korvansa seinää vastan ja löi kiviä kovaa nyrkillään. Hän ei välittänyt kivusta minkään vertaa, vaan ilostui kuullessaan tutun äänen:
Seinä oli toiselta puolen ontto. Tuttu virne levisi pojan kasvoille.

Hän alkoi haparoida käsillään pitkin seinää ja liukui hitaasti kyykkyyn lattialle taputellen lattiaa varovasti. Nuori enkeli siirtyi kohti vasemman alareunan kulmaa ja pysähtyi äksti löydettyään sen mitä etsi.
Yksi kivistä oli hiukan enemmän koholla kuin muut; hän puhalsi ja puhdisti pölyä sekä muuta roskaa pois sen ympäriltä ja saumoista, hihkaisten sitten voitonriemuisesti.
''Ei tämä kaikki ollut turhaa, Gil'', Zawir lausui ystävälleen ja painoi kiveä kovaa alas. Kuten odotettua, kivi liukui kuin kiukuikin alas, ja hitaasto mutta varmatsi myös umpikujan tekevä seinä alkoi liukua alas päin, paljastaen takanaan jatkuvan käytävän.

''Tule!'' Zawir rohkaisi Gilliania uudelleen löydetyn intonsa avulla.

Gillian

Tyttö tosissaan säpsähti Zawirin äänensävyä tämän puhutellessa Gilliania. Hän ei ollut ennen nähnyt Zawiria tuollaisena, ei ainakaan sen jälkeen, kun he olivat tutustuneet. Poika oli varmasti hermoissaan, eikä mikään ihme. He olivat tuntemattomalla alueella ja tiesivät, että vihollinen vaani jossain. Tyttö huokaisi ja nousi ylös. Hän nojasi hivenen seinää vasten ja puoliavoimin silmin hän katsoi, mitä toinen enkeli oikein puuhasi.
Sitten hänellä sytytti.
Zawir yritti kuunnella, oliko seinä ontto vai ei!

Gilliania ihan hävetti, että hän oli luovuttanut näin helposti. Hän kyllä oli yrittänyt seinää tutkia jonkin mekanismin varalta, mutta ei ollut tajunnut kuulostella, oliko se ontto. Hänen kasvonsa lehahtivat häpeästä punaisiksi siinä vaiheessa, kun Zawir siirtyi seinältä alemmas, ja löysi pienen painikkeen. Enkeliä hävetti pitkästä aikaa kunnolla, eikä hän edes välittänyt siitä, huomasiko Zawir sen vai ei.

"Tule", hän kuuli sitten Zawirin puhuvan rohkeaan sävyyn, ja tyttö havahtui aatksistaan. Hän nyökkäsi, hymyili ja kiiruhti sitten toisen perään. Zawir tosiaan osasi valaa intoa ja rohkeutta silloin, kun sitä tarvittiin!

He astuivat sisään, ja sillä Gillianin juuri ja juuri ehtiessä sisään salaovi heidän takanaan liukui kiinni. Lattiassa oli luultavasti jokin mekanismi, joka oli saanut oven liikkumaan takaisin alkuperäiseen paikkaansa.
- "...tässä sitä sitten ollaan", Gillian huokaisi, muttei edes vaivautunut menemään takaisin ovelle tutkimaan, oliko ulospääsyä. Samassa hän huomasi, että seinään oli raapustettu jotain.
- "Zaw, katso", hän sanoi tökkäisten toista hellästi olkapäähän, näyttäen samalla seinää.



- "Se näyttää... pohjapiirustukselta?", tyttö kysyi silmäiltyään kuvaa hetken, katsahtaen sitten Zawiriin vastausta odottaen.

Zawir

Zawir huomasi piirroksen kiviseinässä Gillianin näyttäessä sen hänelle. Nuorukainen siirtyi tarkastelemaan kaiverrettuja viivoja, kuljettaen sormenpäitään kaiverruksissa.
''...hm...'' Hän mumisi ääneen ja sirsiti silmiään hiukan, katsoen samalla ympärilleen käytävällä.

''Meillä lienee kaksi vaihtoehtoa: pienempi huone, tai isompi... joka tosin näyttää houkuttelevammalta...'' Zawir sanoi ääneen, hieroen hiukan säkistä leukaansa sormillaan miettiessään, mikä olisi kannattavin vaihtoehto.
Koska suurempi huone vaikutti mielenkiintoisemmalta, se saattoi myös olla ansa. Toisaalta, pienempi huone saattoi olla myös ansa... tai tyhjä, tai vain täynnä lisää niitä hirvittäviä olentoja.
Zaw pudisti päätään hiukann, yrittäen selkeyttää ajatuksiaan.

''Jos kokeilemme suurempaa huonetta?'' Tuo kysyi hiukan leikittelevään sävyyn, virnene poikanen jälleen kasvoillaan. Enkeli ei ollut varma mistä hänen hyväntuulisuutensa johtui. Tai ehkä hän vain oli tulossa hulluksi... kuka tietää.
Zawir ei jaksanut välittää asiasta sen enempää, vaan jatkoi pitkin käytävää suuremman huoneen ovelle.
''Mennäänkö sisään?'' Hän kysyi vielä ja käänsi katseensa Gillianiin.

Gillian

Gillian hymyili leveämmin kuin aiemmin koko päivän aikana.
- "Tietysti valitsemme isomman. Tarkoitan, jos siellä meitä odottaa väijytys, niin ainakin meillä on tilaa. Pohjapiirrosten mukaan ainakin".
Zawirin ulkoinen hyväntuulisuus oli tarttunut Gillianiin, ja tämä tunsi olonsa turvallisemmaksi. Hän oli valmis, mitä tahansa kävisikin. Tyttö nyökkäsi Zawille vastaukseksi, ja käveli tämän perässä.

Heidän huojennuksekseen ovi oli täysin normaali, ja Gillianin varomattomasti sen avatessa mitään ei sattunutkaan. Ei ansaluukkuja, hyökkääviä hirivöitä tai mitään muutakaan. Ainoastaan liekkien lepatusta soihduissa ja hiljaisuus.

Kunnes edestä päin alkoi kuulua tippuvan veden ääntä.
- "Kuuletko?", Gillian kysyi toiselta, koskettaen jo miekkaansa. Hän saattoi tuntea sen lämpimän sykkeen; halun päästä taistelemaan. Daros oli miekka, joka himoitsi taistelua. Se selvästi tahtoi tulla käytetyksi.

Kaksikko jatkoi matkaansa eteenpäin. Vastassa oli nyt pieni käytävä siinä, missä aiemmin he olivat olleet tilavammassa huoneessa (joka tosin oli ollut tyhjä). Käytävä ei ollut kovin pitkä, ja viimein he olivat perillä. Heidän edessään aukeni suuri huone, jonka keskellä oli kaivo. Se oli väriltään harmaansininen, ja jostain korkealta katon rajasta sinne tippui vettä. Tip. Tip. Tip. Pisarat synnyttivän sen äänen, jonka he olivat aiemmin kuulleet.
Varauksella Gillian käveli lähemmäs kaivoa, ja kurkisti sinne.
- "Vettä", hän totesi sitten. Jos totta puhuttiin, hän olisi odottanut verta tai jotain... epänormaalimpaa. Mutta vettä se oli, ja katosta tippui koko ajan lisää.
- "Olemme varmaan jonkin vedenlähteen alla. Muistatko, onko kirjaston lähettyvillä järviä, jokia, puroja tai vastaavia?", Gillian kysyi, ja vilkaisi sitten korkealle katonrajaan, josta vesi tuli.

Ne olivat siellä.

- "Zaw ne OVAT KATON RAJAJAR-RAJASSA", Gillian huudahti, vetäen välittömästi miekkansa tupesta.
Koko katto oli täynnä mustia, tyhjäsilmäisiä otuksia. Koko katto tuntui kuhisevan niitä, ja ne tarkkailivat maassa olevaa kaksikkoa. Gillianin parkaisusta ja aseen vetämisestä huolimatta ne eivät tulleet alas, vaan tarkastelivat, silmät täynnä tyhjyyttä.

Zawir

Zaw kulki hiljaa Gillianin kintereillä, nielaisten vaivaantuneena. Jostain syystä hän ei pitänyt siitä mitä oli tulossa... mitä ikinä se olikaan.
Miksi hän siis jatkoi eteenpäin? Hän ei ollut varma, ei enään. Muutta hän ei halunnut jättää Gilliania tänne yksin harhailemaan.

Zawir oli odottanut ansoja, myrkkyä - mitä tahansa nyt pimeä mielikuvitus vain keksi, mutta hänen hämmästyksekseen kaikki oli tähän asti täysin normaalin oloista. Tai ainakin niin normaalia kuin kirjaston alla olevassa katakombissa saattoi olla. Joka tosin ei ollut ehkä niin normaalia.
Asiasta toiseen.

Zawir havahtui jälleen kerran ajatuksistaan kuullessaan tippuvien pisaroiden äänen. Hänen mieleensä tulvahti ne monet kuvat hänen omista keikkahommistaan, kun roikkuvan uhrin veri tipahteli pisaroina ja värjäsi maan tai lattian tumma punaiseksi.
Nuoren enkelin yllätykseksi missään ei näkynyt ruumiita tai edes verta; vain huoneen keskellä sijaitseva kaivo. Zawir pysytteli edelleen Gillianin lähettyvillä. Jokin ei tuntunut olevan kohdallaan...

''En muista kuulleeni mistään järvistä tai muust--'' Zawir aloitit vastauksensa kunnes kuuli Gillianin kauhistuneen huudahduksen, luoden oman katseensa yläilmoihin.
Nuoren enkelin silmät suurenivat, jäänsiniset iirikset pelosta värähtäen. Se mitä hän näki oli suoraan sanoen karmaisevaa, epätodellista.

''Voi helvetti ja sen demonit'', Zawir manasi puoliääneen, viimein tajuten vetää miekkansa vyöstään. Tumma metalli välkähti-
Ja kaikki tuntui pysähtyvän. Aikaa tuskin kului enemmän kuin muutama sekunti, mutta se tuntui loputtomalta ikuisuudelta.
Ja sitten yksi olennoista päästi verta hyytävän, sihisevän, hiukan sähähtävän karjahduksen, hyökäten muutamat muut kannoillaan. Zawir katsoi itseään päin tulevan pohjattomia silmiä. Olennolla tuskin oli muita ajatuksia kuin olemattoman tajunnan peittävä verenhimo ja halu tappaa.
Zawir toivoi sydämensä pohjasta Gillianin pystyvän puolustaa itseään...

...koska pahimmassa tapauksessa Zawir ei pystyisi enään suojelemaan tätä...

Pudistaen synkän mietteen mielestään nuorukainen iski miekkansa terän eteenpäin, lävistäen häntä kohti hyppäävän pedon rinnasta. Zawir ähkäisi hirviön painon tuntiessaan ja onnistui kuitenkin viskaamaan sen kauemmas, vapauttaen samalla miekkansa. Samassa kaksi muuta olivat kuitenkin jo melkein kirjaimellisetsi hänen ihollaan--
Zawir näki vain sysimustat, kohotetut sapelimaiset kynnet ja terävät, pitkät hampaat kun neljä kynttä leikkasi hänen vatsaansa vaatteiden ja ihon lävitse lihaan asti kuin juuri teroitettu veitsi kuumaa voita.
Tuskan, sekasorron, pelon ja kauhun sekaisten tunteiden alta Zawir saattoi haistaa, maistaa ja nähdä punaisen veren.

Gillian

Enkeli oli jo ehtinyt toivoa, että tilanteesta selvittäisiin jollain muulla tapaa. Olennot - ainakin hänen käsittääkseen - ymmärsivät ihmiskieltä; taistelu oltaisiin voitu välttää. Gillian piti taistelusta - kyllä - mutta ei silloin, kun kyseessä oli oikeasti kyse elämästä ja kuolemasta, ja vielä lukumäärältään ylivoimaisia vastuksia vastaan. Hieman nuorempana hän olisi ehkä ollut enemmän innoissaan, mutta viime ajat... Zeron takia tytöstä oli tullut hieman varovaisempi.

Zerosta puheen ollen; se oli juuri herännyt. Gillianin huuto oli herättänyt sen, ja tyttö tunsi, kuinka tuo olento tarkasteli Gillianin lähimuistia, yrittäen selvästi päästä tilanteen päälle. Vaitonaisena se kuitenkin pysyi, enkelin kummastukseksi. Hän oli odottanut Zeron sanovan jotain ilkeää tähän väliin; ilkkunut GIllianille suoraan ansaan kävelemisestä, tai jotain. Mutta nyt se vain tarkkaili äänettömänä, mitä lie mielessään. Juuri nyt ei ollut kuitenkaan aikaa Zerolle, sillä olennot hyppäsivät katosta suurella joukolla, ja kävivät välittömästi kimppuun eläimellisellä raivolla.

Gillian hypähti kauemmas lähimmästä hirviöstä, vain huomatakseen, että törmäsi toiseen. Siipiään apuna käyttäen hän hyppäsi korkeammalle, aina hirviön yli ja taakse, sivaltaen vihollista sitten miekalla laskeutuessaan. Tyttö onnistui katkaisemaan käden, ja olento päästi julmetun lujan, kärsivän huudon. Armoa ei kuitenkaan nyt voinut antaa, ja raivokkaasti tyttö hypähti kiinni hirviön toiseen käteen, katkaisten myös sen. Se perääntyi, ja antoi Gillianille hetken hengähdystauon. Tyttö haravoi katseellaan Zawiria, ja kauhukseen näki, että toinen oli pulassa. Nähdessään kumppaninsa olevan haavoittunut, veri kuohahti tämän päähän, vieden hetkeksi tytön kuulon. Paniikinomaisessa tilassa hän huitoi miekallaan itselleen tilaa Zawirin luokse. Hän syöksähteli ja pujotteli, ja siunasi kerrankin hieman lyhyehkömpää kokoaan hyödyllisyydestään.

- "Zaw!", Gillian huusi päästessään lähemmäs ystäväänsä.
- "Eihän sattunut pahasti. Sano, että se ei ole syvä!", hän huusi turhankin hätäisellä äänellä, luoden katseensa tämän veriseen etuvartaloon. Samassa ympäriltä syöksähti lisää vihollisia, yllättäen Gillianin ja paiskaten tämän kauemmas Zawirista. Hän lensi suoraan seinään, lyöden selkänsä. Typertyneenä hän haukkoi henkeään ja ojenteli siipiään varmistaakseen, ettei mitään ollut mennyt rikki. Hengissä ja suurin piirtein kunnossa oltiin, joten Gillian ponkaisi pystyyn. Hän oli saarroksissa, ja kaukana Zawirista.

- "Mitä te oikein tahdotte?!", Gillian karjaisi. Hän yritti hidastaa taistelua, viedä vihollisten huomio itseensä. Ehkä tästä tilanteesta päästäisiinkin vielä eteenpäin, johonkin sopusointuisempaan.
Osa hirviöistä hidasti, ja kääntyi katsomaan enkeliä.
- "Hyökkäätte kimppuun ilman syytä, vaikkemme tulleet tänne taistelemaan. Olen pahoillani, että jouduimme tappamaan toverinne, mutta teimme sen itsep-", hän yritti jatkaa, mutta yksi olennoista keskeytti hänet.
- "Te tappaa... meidän veli. Tulla tänne... ilman lupaa... ja tuhota. Enkelit ei.... osata muuta.... kuin tuhota... tappaa.... polttaa", se mongersi ja koko ajan sen puhe muuttui valittavammaksi ja lujemmaksi.
- Teimme sen itsepuolustukseksi!" Gillian huudahti.
- "Kai teillä pitäisi sen verran... naapurussopua olla, että annatte kahden kulkijan kulkea rauhanomaisin aikein! Sitä paitsi, tämä on Taivasta! Taivas on virallisesti enkeleiden koti, ja näinollen olemme omalla maallamme!", hän yritti epätoivoisesti jatkaa, mutta se ei tuonut tulosta. Olennot alkoivat supista keskenään, liikehtiä epämääräisesti ja mulkoilla tyttöä. Sitten yksi niistä karjahti:
- "ME TAPPAA ENKELIT.
ME REPIÄ TEIDÄN PIENET KEHOT
Me... syödä teidän elonlähde. Te... tulla hyvä lisä... katakombin asukkaille...".
Sen jälkeen eläimellinen karhajdus, ja olennot kävivät kimppuun taas.

Zawir

Nuorukainen näki veren purskahtavan neljästä viiltohaavasta vatsassaan. Hän ei kuitenkaan shokissaan pystynyt ajattelemaan selkeästi tai tietämään, kuinka hengenvaarallisia haavat olivat - kipu tuntui kuin helvetin ikuisen tulen itsensä synnyttämältä, loppumattomalta ja pakoon pääsemättömällä. Se sai Zawirin melkein rukoilemaan tajuttomuutta tai jopa kuolemaa, sillä nuo kaksi vaihtoehtoa tuntuivat paremmilta kuin tälläisen kivun ja sekaisten tunteiden kestäminen.
Mutta jokin pieni kipinä hänen sisällään esti luovuttamisen... jokin tahdon ja taistelun halu, halu jäädä henkiin, halu selviytyä.

Zawir ei kuitenkaan ollut varma, kuinka kauan andrealiinin ja halujensa synnyttämä kuohu kestäisi - milloin hänen olisi pakko luovuttaa.
Hän ei halunnut ajatella sitä.
Hän harvoin luovutti taistelussa, oli asia mikä tahansa tai oli hän miten haavoittunut tahansa. Nuorukainen oli aina noussut jaloilleen. Mutta pystyisiköhän nousemana nyt, mahdollisetsi kymmenien - ehkä satojen - verenhimoisten vihollisten edessä?

Aikaisemmin Zawir oli aina ajatellut omaa etuaan ensin, auttanut muita vain jos siitä oli ollut hänelle hyötyä. Viimeaikoina hän oli kuitenkin huomannut kasavan tunteen suojella parasta ja ainoaa oikeaa ystäväänsä, Gilliania.
Vaikka sitten hengellään, jos tilanne niin vaati...

Zawir pudisti päätään. Hikipisarat tipahtelivat hänen ohimoltaan alas veren tahrimalle kivilattialle. Nuori, ruhjottu enkeli huomasi kaatuneensa polvilleen lattialle haavojensa vuoksi - ja voi herran jumala, että verta näytti olevan niin paljon.
Sivusilmällään Zaw saattoi nähdä uudelleen lähestyvät terävät kynnet - olisi vain ollut niin helppoa luovuttaa ja antaa hirviöiden viedä hänen hekensä lopullisetsi. Niin monesti hän olikin kiemurrellut pulasta kuin pulasta, ja näytti siltä että hänen onnensa olisi pikkuhiljaa hiipumassa. Kuitenkin, jostain hän saattoi kuulla Gillianin hätääntyneen huudon, huutamassa hänen nimeään.
Gillianin ääni valoi Zawiriin uutta toivoa ja kasvatti taisteluhalua. Zawir räväytti silmänsä uudelleen auki - milloin hän oli ne sulkenut? - vaikkei saanutkaan itseään vastaamaan ystävänsä kysymykseen haavojen laadusta.
Nopeammin kuin salama Zawir huitaisi miekallaan hyökkäävää petoa kohti, viiltäen sen rintaan syvän haavan.

''Minua ette saa näin helpolla hengiltä, te kelvottomat paskiaiset'' Zawir puoliksi mumisi, puoliksi ärisi ääneen. Hän löi miekkansa terän maahan ja kampesi itsensä jaloilleen. Nuorukainen astui askeleen eteenpäin, irroitti miekan maasta ja löi sillä jälleen kerran uutta hyökkääjää, samaan aikaan toisella siivellään lyöden ilmaa pitääkseen olennot loitolla, toisen siiven kietoutuessa suojelevasti hänen vatsansa ympärille tyrehdyttääkseen verenvuodon.
Zawir saattoi huomata vitivalkoisten sulkien ja untuvien värjäytyvän pikkuhiljaa punaisiksi...

Eräs peto pääsi yllättämään hänet, sipaisten kyntensä päällä haavan nuoren miehen oikean puoleiseen ohimoon - veri purskahti hänen kasvoilleen, mutta se ei saanut miestä kaatumaan vaikka lähellä olikin.
Zawir löi olennon maahan miekkansa avustuksella - sen musta terä oli jo värjäytynyt verestä - silmillään etsien Gilliania.

Zawir sai viimein katseeseensa ystävänsä, ja kuuli yhden olennon puheen. Se kuulosti hiukan... ikään kuin vetiseltä, jollain tapaa hyvinkin karmivalta.
''Gil!'' Zawir sai itsensä parahtamaan, kun pedot taas hyökkäsivät. Hän lävisti yhden miekkansa terällä, katkaisi toiselta käden ja löi kolmatta kaulaan. Silti mikään ei tuntunut riittävän... olentoja tuntui vain tulevan yhä enemmän, kaksi jokaisen kaatuneen tilalle. Zawir pääsi juuri ja juuri räpiköimään vaivalloisesti, horjuen ja täristen Gillianin luokse. Hän joutui sulkemaan oikean silmänsä kivun tähden.

''G-Gillian'', Zawir lausui haparoiden, yrittäen etsiä hätäisesti sanoja. ''Mei-dän on päästävä ul... ulos täältä nyt, nyt h-heti!''
Nuorukaisen ääni tärisi, kuten hänen kehonsakin.
Zawir saattoi vain toivoa Gillianilla olevan pakosuunnitelma tai tämän keksivän jotain, sillä Zawir itse ei saanut ainoatakaan ajatusta mahdollisesta pakoyrityksestä päähänsä.

Jopa Zero tuntui nyt todella hyvältä idealta.

Gillian

Gillian joutui ainakin kolmen olennon kohteeksi, ja sai melko tuntuvasti turpiinsa. Hän sai osuman poskeen, kylkeen (joka aukesi, mutta onneksi se ei ollut vaarallisen syvä) ja toiseen siipeensä. Se ei mennyt poikki tai mitään, mutta isku veti koko siiven lentokyvyttömäksi. Gillian kuitenkin pääsi pakoon, ja lähestyi Zawiria.

- "Tiedän!", hän huusi, ja vilkuili ympärilleen. He olivat molemmat melko lähellä kaivoa, ja siitä Gillian sai idean.
- "Zaw! Tule kaivolle! Meidän täytyy sukeltaa!", hän karjui ja yritti raivata tietä toiselle, vaikka hädin tuskin pysyi enää pystyssä. Kylkeä vihloi, ja jatkuvasti hän tuli hirviöiden töytäisemäksi.
-"Se on ainoa keino. Kaivon on pakko johtaa johonkin, se on ainoa toivomme!"
'Toivottavasti se vain ei ole kovin pitkä... Minä en ainakaan jaksa pidättää henkeäni kovin pitkään', hän mietti, ja tunsi Zeron olevan levoton. Sekin oli varmasti huolissaan, sillä riippuihan Zeron elämä Gillianin elämästä. Jos tyttö hukkuisi, se oliis leikin loppu myös Zerolle.
Apua hän ei kuitenkaan Zerolta kaipaisi, oli tilanne sitten kuinka kiperä tahansa.

// Lol lyhyt x'DD

Zawir

Zaw liikkui Gillianin lähettyvillä, nyökäten tämän ehdotuskelel kaivoon sukeltamisesta. Zawirin pakokauhu oli jo siinä vaiheessa, että mikä tahansa tuntui hyvältä vaihtoehdolta - vaikka sitä seuraisikin hukkuminen.
Nuorta enkeliä ajatus puistatti - keuhkojen täyttyminen vedellä, kun yritti hengittää hapen sijasta suu tulisi täyteen vettä... hidas mutta varma kuolema. Zawir pudisti päätään, ja pitäen toista siipeään edelleen vatsaan auenneen haavan suojana ja veren tyrehdyttäjänä Zawir lähti etenemään Gillianin kanssa kohti kaivoa, lyöden toisella siivellään, miekallaan ja vapaalla kädellään tummia otuksia tieltään suunnattoman vimman vallassa, hampaat tiukasti yhteen purtuina.

Kaivon luokse rämmittyään Zaw otti vapaalla kädellään tukea siitä, huohottaen raskaasti. Hän saattoi myös tuntea lämpimän verivanan valuvan alas suupieltään leukaan asti.
Hitto, kuinka syvä haavani oikein on!? Kipu on kyllä melkoisen sietämätön... hng... varmaan pahenee kun adrealiini loppuu... Zawir tuumasi, mutta käänsi sitten ajatuksensa Gillianiin, toivoen tämän olevan paremmassa kunnossa. Nuorukainen kurkisti sitten kaivoon ja jälleen takaisin Gillianiin.

''...uh... naiset ensin?'' Zawir älähti virnistäen hiukan, vaikka tilanne oli kuoleman vakava tummien otusten ympäröidesäs ja saartaessa heitä.

Gillian

Gillian tajusi, että jos sukellusmatka olisi liian pitkä, he saattaisivat kuolla verenhukkaan. Vesi kuitenkin edesauttoi verenhukkaan päätymistä erittäin tehokkaasti. Tyttö yritti katsoa jotain, jolla voisi sitoa itsensä ja kumppaninsa niin, ettei veri pääsisi ihan avoimenaan vuotamaan, muttei löytänyt mitään. Ja oli muutenkin kova työ pitää hirviöt loitolla. Onneksi ne olivat melko tyhmiä, ja harhauttamalla niistä pääsi yleensä hetkeksi aina eroon.

-"Ennne kuin sukellamme, meidän on pakko sitoa haavat. Muuten saatamme kuolla ennen kuin happi loppuu", hän tuskaili.
-"Zaw..... voisitko repiä paitasi?", tyttö kysyi sitten kasvot punehtuen hieman.
- "Minulla ei ole... kamalan paljon vaatetta päällä ja...", hän sopersi samalla yrittäen väistellä vihollisia.
-"Minä voin pidätellä näitä sen aikaa, kun valmistat jonkinlaiset siteet niistä. Olet meistä pahemmassa jamassa tällä hetkellä. Jos saat vielä köniisi, et ehkä...", Gillian jätti lauseensa siihen. Hän ei tahtonut ajatella asiaa.
Enkeli jäi odottamaan pojan vastausta.

Zawir

Zaw puuskutti mahdollisimman hiljaisesti, kuin yrittäen näyttää olevansa kunnossa. Edes joten kuten. Sitten hän käänsi päänsä Gilliania kohti kuullessaan tämän puhuvan, kuunnellakseen kunnolla mitä tytöllä oli sanottavana. Hän oli hiukan hiljaa suu hitusen mutrulla. Ei sillä, että minua haittaisi vaikka repisit vaatteesi Gil, mutta ehkä se ei olisi sopivaa tällä hetkellä...

Zawir läpsäisi itseään mielessään ja pudisti nopeasti päätään.
''Öäh, siis, tuota...'' hän haki sanoja ja riisui takkinsa päältään, ''Tämänkin saa revittyä. Siitä saa enemmän sidetarpeita kuin paidastani.''
Sanojensa myötä Zaair repi takkiaan pitkiksi riekaleisiksi suokaleiksi ja tyrkkäsi osan Gillianille, sitoen lopuilla varsinkin suurinta haavaansa. Verta purskahti lattialle kun Zaw osti haavan päälle kietonutta siipeään, ja poika kirosi hiljaa.
Kun Zawir oli sitonut suikaleita haavansa päälle, tyrehdyttäen verenvuodon ainakin suurimmaksi osaksi. Sitten hän otti miekkansa jälleen käteensä.

''Gil, sido haavasi. Pidän niitä loitolla puolestasi sen aikaa... sitten lähdemme vaikka helvettiin täältä,'' Zawir sihahti, hikipisara valuen pitkin hänen ohimoaan.

Gillian

Tyttö tyytyi vain nyökkäämään. Hän ei tahtonut haaskata viimeisiä voimiaan turhaan puhumiseen. Gillian tiesi, että Zawir ymmärtäisi. He kykenivät ymmärtämään toistensa katseita ja elekieltä.

Enkeli hyppäsi eteenpäin, ajaakseen hirviöitä pois kumppaninsa luota. Otukset huusivat ja niiden kirkuminen tuntui hermostuttavan Zeroakin. Se ei kyllä parantanut yhtään Gillianin itseluottamusta tässä tilanteessa. Ponnistaen jaloillaan, hän hyppäsi yhtä vastustajaansa kohti, iskien sitä suoraa silmien väliin. Varomattomuuttaan hän kuitenkin unohti suojata itseään, ja sivulta viuhahtava käsi viilsi kaksi syvää, pitkää viiltoa tytön vasempaan poskeen.
"Tuosta jää jälki...!", hän ehti ajatella, ennen kuin romahti iskun voimasta lattialle. Pidellen toisella kädellä poskeaan ja toisella miekkaan, hän kierähti lattialla ympäri selälleen, ja lämäytti siipensä auki. Se kulutti voimia, mutta niiden suuren koon vuoksi olennot joutuivat perääntymään hetkeksi (luultavasti hämmentyneinä), ja Gil sai pelattua aikaa ylöspääsemiseen.

Ja sen jälkeen tuli vaihto. Zawir oli saanut siteet valmiiksi ja itsensä sidottua, joten oli tytön vuoro. Vapisevin ja verentahrimin käsin hän otti siteet ja alkoi rivakasti sitoa haavojaan. Kasvojen haava ei ollut enää niin paha, joten hän ei sitonut sitä vaan pyyhi vain suurimmat tahrat hihaansa.
"Val... mista", hän puuskutti. Ääni oli agressiivinen, sillä adrenaliini ja vihantunne pitivät tämän enää kunnolla pystyssä.
"Kolmannella sukellus!"

"Yksi", Gillian juoksi kaivoa kohti ja raivasi tietä

"Kaksi", melkein kaivolla

"Kolme!", sukellus.

Zawir

Zawir pyyhkäisi kämmenensä selällä verta silmiensä peitosta. Haava hänen ohimossaan tuntui jo tyrehtyneen, mutta hänen kasvonsa sekä osa hänen hiuksistaan olivat värjäytyneet punaiseen. Zawir sivalsi miekallaan erään hirviön kurkun auki ja potkaisi samalla toista jalallaan, saaden itsensä ärähtämään liikkeen tuottamasta kivusta. Ehkä hänen ei kannattaisi alkaa leikkimään ninjaa tässä kunnossa.
Zawir sivalsi jälleen uutta petoa - niitä näytti tulevan kuin kaksi aina yhden kaatuneen tilalle, hemmetti vie - ja vilkaisi syrjäsilmällä miten Gillianilla meni haavoja sitoessa.
Kävi ilmi, että tyttö oli melkein valmis.

Zawir peruutti taistelupaikaltaan lähemmäs ystäväänsä, hirviöiden lähentyessä samaa tahtia, kuola ja veri lennellennen ja täyttäen kivilattian. Hän puristi hamsaansa yhteen ja nyökkäsi Gillianille. Vaikka Zawiria inhotti ajatus vetisestä haudasta, se vaikutti miellyttävältä kuin tulla revityksi kappaleiksi hirviöiden toimesta.

Tässä sitä mennään sitten, vai mitä? Meni syteen tai saveen.

Zawir tunsi jännityksen kohoavan vatsan pohjalla, kun Gil aloitti lähtölaskennan. Hän huitaisi vielä yhden pedon kauemmas ja peruutti suoraan kaivon luokse.
''Kolme!'' Kuului Gillianin huudahdus, ja Zawir tiesi ajan tulleen. Hän tyrkkäsi miekkansa nopeasti kiinni vyöhönsä ja nojasi vasten kaivon reunaa, katsoen sivusilmällä kun Gillian hyppäsi, hän itse kaatuen taaksepäin. Tiputus tuntui samaan aikaan ikuisuuden kestävältä että vain silmän räpäyksen lyhyeltä, mutta sitten kaikki päättyi suureen molskahdukseen. Zawir teki kaikkensa pitääkseen suunsa kiinni ettei hän hukkuisi, haparoiden samalla alitajuntansa voimalla käsillään Gilliania kohden, etsien hätäisesti tätä, toivoen tytön olevan kunnossa. Zaw ei ollut varma menettikö tajuntansa hetkeksi - hän ei ollut mistään varma - hänen aistinsa tuntuivat turrilta, korvissa kuului vain virtaavan veden humina ja kuohunta. Kaikki oli sakeaa eikä hän saanut avattua silmiään.
Älä uskallakkaan kuolla ja jättää minua tänne yksin, Gil! Hän vannoi mielessään. Siinä samsssa Zawir tunsi kätensä tarttuavan toiseen käteen(?) hänen omaksi helpotuksekseen.

Kaikki olisi hyvin. He olivat tässä yhdessä.
He joko eläisivät tai kuolisivat.... yhdessä.

Gillian

Vesi ei ollut niin kylmää kuin hän oli olettanut. Kaiken sen taistelmisen ja hikoilun jälkeen vesi oli oikeastaan rentouttavan viileää. Ainakin hetken verran.

Mitä syvemmälle he vajosivat, sen kylmempää tuli. Pian tyttö ei voinut enää tuntea ollenkaan raajojaan, ja virta alkoi kuljettaa molempia. Kaksi enkeliä piteli toisiaan kädestä kiinni. Jos he kuolisivat, he kuolisivat yhdessä.
('Ei, älä ajattele tuollaisia')
Gillian veti itseään Zawiria vasten. Tuntui hyvältä olla lähellä. Joku olisi voinut ehkä sanoa, että näky oli tavalla tai toiseella taiteellinen: Kaksi kuolevaa enkeliä, värjäten vettä punaiseksi, kietoutuneena yhteen.

Gillian ei tiennyt kauanko he olivat ajelehtineet. Hän tiesi vain, että he olivat vielä elossa. Happi oli loppumassa, mutta he olivat vielä elossa. Oli onni, että enkeleiden hapettomuudensietokyky oli varsin hyvä, mutta silläkin oli rajansa.

Niin nololta kuin se tuntuikin, Gillian tunsi itkevänsä. Neste hänen silmissään oli hivenen lämpimämpää kuin vesi, mutta pian sekin viileni. Noh, eihän sillä nyt väliä ollut. Kukaan ei nähnyt hänen kyyneleitään. Aina tähän asti hän oli vältellyt itkemistä, sillä se oli heikkouden merkki. Ainakin, jos nainen itki. Nainen tuomittiin välittömästi, hänet leimattiin heikoksi. Ja heikko Gillian ei tahtonut koskaan olla. Mutta nyt, viimeisillä elonhetkillään, se ei kai enää haitannut....
('Hyvästi... Zawir. En ehkä saanut tätä koskaan sanottua mutta... rakastan sinua'), hän hymyili, ja sulki silmänsä.

ZERO

Voi Helvetti ja sen tuhannet demonit. Zero ei saattanut uskoa, että Gillian oli luovuttanut noin vain. Hän oli luullut tytössä olevan edes vähän enemmän sisua ja tahtoa selvitä hengissä. Mutta ei auttanut, hänen olisi nyt otettava ohjat. Zero ei todellakaan tahtonut päättää päiväänsä kalojen ruokana. Ei onnistu.

Gillian oli vaipunut jo tiedottomuuteen, joten Zeron oli helppo ottaa ohjat. Gillianin kehon jokainen kipu iski Zeroa räjäyttävällä voimalla tämän alkaessa tuntea saman kuin Gillian. Se oli kehonhallinnan kirous: Joutui kokemaan saman rasituksen kuin kehon oikea omistaja. Zero kuitenkin tiesi, etteivät Gillianin haavat olleet tappavia, ja toisin kuin tyttö itse, Zero ei välittänyt kehon rajoista.

Hän alkoi uida niin lujaa kuin keholla suinkin kykeni, virran pikkuhiljaa hellittäessä. He olisivat pian kuivalla maalla. Zero vilkaisi Zawiria, johon Gillian oli hivuttautunut kiinni. Tätä ei kuitenkaan kiinnostanut oliko poika elossa vai ei. Hän aikoi päästää irti, sillä oli vaikeaa uida taakan kanssa. Zawir oli muutenkin tiellä Gillianin valtaanotossa, joten hän hankkiutuisi eroon pojasta nyt kun tilaisuus oli täydellinen.

Zero hymyili, paljastaen hampaat jotka olivat vaihdon myötä muuttuneet demonisemmiksi.

Zawir

Zawir ei ollut enään täysin selvillä mistään.
Hän ei ollut varma oliko tajuissaan vai ei, oliko Gil hänen vierellään vai ei, tai missä hän ylipäätään oli.
Tosin se saattoi vaikuttaa, että oikeassa maailmassa hänellä ei varmaankaan olisi pyrstöä ja hän ei uisi meressä, jossa uiskenteli vaaleanpunaisia lintuja joilla oli Gillianin kasvot. Mitä Zawir siinä tilanteessa saattoi tajuta, hän oletti näkemänsä olevan unta ja yritti pudistaa unen mielestään, yrittäen saada itsensä hereille.
Vai oliko hän kuollut? Tosin jos tämä on se mihin hän menisi kuoleman jälkeen, hän alkaisi arvostaa elämää hitusen enemmän. Ehkä.

Herää... herää nyt, tolavana... ajattele Gilliania. Mitä jos hän on hukkumaisillaan ja vain sinä voit pelastaa hänet? Tai mitä jos olemme jo turvassa ja hän itkee ruumiisi äärellä? Zawir sai itsensä ärsyyntymään, jos se oli mahdollista, toistaen vain yhtä sanaa mielessään: Herää, herää, herää... HERÄÄ!

Ja hän heräsi...
...vain nähdäkseen demonimaiset hampaat ja kuvajaisen Gillianista lähellään. He olivat edelleen veden alla. Mutta Gillian ei näyttänyt olevan ruumiinsa ohjaksissa.
Kaiken lisäksi näytti siltä, kuin Zero - jonka Zawir tuossa tuokiossa oletti olevan tällä hetkellä ''paikalla'' - olisi tyrkkäämässä häntä virran vietäväksi.
Ja sehän ei muuten helvetti vieköön nuorelle enkelille käynyt.

Zawir upotti jäänsinisten silmiensä kylmän katseen Gilliani - tai Zeron - omiin, mulkaisten tätä pahemman kerran. Sitten hän tarrasi toisella kädellään Gillianin, tai siis Zeron... no, kumman vain, käsivarresta tiukalla puristusotteella ja alkoi toisella kädellään kauhoa vettä samaan suuntaan kuin Zero oli aikeissa uida, potkien vauhtia jaloillaan. Kaksin he myös pystyivät uimaan nopeammin - vaikka he olisivat ulkopuolisen silmiin varmaan näyttäneet todella oudoilta.
Minuahan et yritä hukuttaa tai jättää tänne, senkin loinen! Zawir ajatteli mielessään ja piti kiinni toisen kädestä kuin mikäkin saalistaja saaliistaan. Outo vertauskuva, mutta hänen mielensä ei nokkelampaa keksinyt siinä hädässä, keskittyen enemmän uimiseen.

Zero

Zero oli jo päästää irti, mutta huomasi - harmikseen - Zawirin olevan vielä tajuissaan ja selvästi myös sen verran voimissaan, että jaksoi mulkoilla ja alkaa kauhoa eteenpäin.
('Oikeastaan parempi näin. Nyt Gillian selviää varmasti')
Molemmat uivat eteenpäin, nyt huomattavasti nopeammalla vauhdilla. He saattoivat jo nähdä valoa ylhäältä. Oli varmaan aamu. Gillian ja Zawir olivat olleet nähtävästi koko yön liikkeellä.

Pian molempien päät rikkoivat vedenpinnan, ja Zero vetaisi Gillianin keuhkot täyteen happea. Keuhkot tuntuivat palavan, sillä ne olivat olleet äärirajoillaan. Zero joutui haukkaamaan vielä pariin otteeseen happea, kummastellen tytön kehon reaktiota. Hän kiskoi itsensä rantaan ja siinä samassa valahti maahan, huohottaen.

Kaikki tämä oli hyvin hämmentävää. Miksi tämä tapahtui? Oliko Gillianin keho vaurioitunut? Voisiko hän enää käyttää sitä? Zero tunsi vihaa.
"Mitä... *puuh* ... tämä *hhhh* oikein on?!", hän äyskähti, huohottaen ja sylkien vettä suustaan.

Hän ei edes kiinnittänyt huomiota siihen, missä oli.
Mutta jos olisi, hän olisi huomannut olevansa vanhassa, hiljaisessa luolassa jonka katosta aurinko paistoi sisään ja porotti suoraan vedenlähdettä kohti. Pääosin ruskeasävyinen luola oli siisti, muutama kivi siellä täällä. Näkyi, että se oli joskus asuttu. Luolan toisessa päässä oli kivirykelmä oviaukon tiellä, ja yhdessä nurkassa oli pieni pöytä, joka oli melkein jo lahonnut. Mutta siinä se silti vielä seistä nökötti, vaikka varmaan kosketuksesta rosahtaisikin maahan.

Zawir

Zaw ponnisteli eteenpäin siitä huolimatta, että hänen keuhkonsa tuntuivat kuin puristuvan hapen huvetessa loppuun. Missä pinta oikein oli? Kuinka syvällä he olivat? Hukkuisiko hän ennen pintaan pääsemistä? Mitä jos he uivat väärään suuntaan?
Zawir ei pystynyt välttämään mieleensä hiipiviä tuskaisia kysymyksiä. Mutta ajattelemisen sijaan hän keskitti viimeiset voimansa uimiseen.

Hänen helpotuksekseen he tulivat lähemmäs pintaa - valon määrä lisääntyi hitusen - ja rikkoivat samassa pinaan. Ensimmäiseksi Zawir veti keuhkonsa niin täyteen ilmaa kuin vain suinkin pystyi, hengittäen sitten hätäisesti ja yrittäen saada hulluna pamppailevan sydäemnsä sykkeen tasaantumaan. Hän oli elossa. Gillian oli elossa... ainakin jollain tasolla.
He olivat elossa...!

Zawir räpiköi Zeron kanssa rantaan, ja Zawirin katse etsi ensimmäisenä mahdollista vihollista. Sitä ei kuitenkaan ensimmäisillä silmäyksillä näkynyt - vaan sitä ennen hän huomasi luolamaisen paikan johon he olivat tulleet. Missä ihmeessä he olivat?
Samassa Zero kaatui maahan. Zawir ei osannut tehdä mitään siinä tilassa, puristaen toisen siipensä jälleen vatsansa ja kyljensä haavojen päälle. Haavoja kipristi vimmatusti, ja kipu oli melkein sietämätön. Zawir tunsi omien jalkojensa tärisevän sekä kivusta että kylmästä vedestä. Samassa hän yskäisi vettä suustaan ja yritti saada keuhkoihinsa valuneen veden ulos vimmatusti köhimällä, sen jälkeen astuen Zeron ohi peremmälle luolaan ja katsellen hiukan ympärilleen, mutta piti samalla Zeroa silmällä kaiken varalta.
Tiedä vaikka tämä puukottaisi häntä kirjaimellisesti selkään.

Zero

Zero ei kyennyt liikkumaan. Gillianin keho oli täysin lamaantunut. Elintoiminnot pelasivat, mutta jokainen raaja tuntui liian raskaalta liikutettavaksi, ja hän sai hädin tuskin edes päätään liikutettua. Lisäksi uni yritti koko ajan vallata hänet, mutta luonnollisesti hänen mielensä oli kehon toimintoja vahvempi. Ainakin vielä. Hän ei ollut koskaan ollut äärirajoilla, joten ei tiennyt mitä tapahtuisi seuraavaksi.

"Vastaa minulle!", tämä sitten äyskähti, kun ei saanutkaan enkeliltä vastausta.
"Mitä tapahtuu?! Miksei tämä pahuksen keho liiku...?". Zero oli vihainen ja peloissaan.

Oikeastaan, Zero oli syntynyt pelokkaana olentona. Hän oli alusta alkaen ollut poikkava; luomus useista sieluista ja kehonkappaleista ja ties mistä kaikesta muusta. Pelon hän oli kuitenkin oppinut kanavoimaan ensin uteliaisuudeksi ja sen jälkeen vihaksi ja raivoksi, kaikiksi negatiivisiksi tunteiksi. Zeron tunnevalikoima oli surullisen suppea. Hän ei tuntenut vihan lisäksi kuin kateutta, katkeruutta, mielihyvää omasta edusta ja vahingoniloa. Ja pelkoa. Siinä oikeastaan se olikin. Koko suppea tunteiden kirjo. Siksi Zeron oli vaikea ymmärtää Gilliania tai Zawiria. Ne tunteet joita Gillian koki, Zero ei voinut niihin koskea saati ymmärtää niitä.

Zawir

Zawir ihmetteli edelleen luolaa ja löysi itsensä miettimästä kuinka lähellä he olivatkaan pois pääsyä. Samalla hän ravitslei vettä hiuksistaan ja vatteistaan - vesi oli suureksi osaksi myös pyyhkinyt veren pois hänen iholtaan, mikä oli mukavaa.
Zawir käänsi katseensa Zeroon vasta kuullessaan tämän puhuvan raivokkaaseen ääneen, vasta silloin kuin tajuten tämän olemassa olon. Ja Gillianin. Hänen tunteensa olivat täysin sekaiset.

''Rikot lelusi, loinen...'' Zawir mutisi itsekseen katsoessaan Zeroon. Melkein kävi sääliksi toista... melkein. ''Sinä et ehkä tarvitse lepoa, mutta Gillianin ruumis tarvitsee.'' Ja minä myös, Zawir jatkoi mielessään. Zawir tutkaili Zeroa hetken. Hän mietti hetken raahasiko raukan pois vedestä hiukan kuivempaan kohtaan... ja mietti että tuo vielä kylmettyy ja saa jonkin taudin tässä tilassa.

Zawir käveli lähemmäksi hitain askelin, katse vankkana ja kädet esillä sen merkkinä, ettei hän aikonut satuttaa.
''Jos et ole suostuvainen, voin aina painaa sinut maata vasten tai muuta vastaavaa,'' Zawir uhkasi, ''Minulla on tällä hetkellä enemmän voimia kuin ruumiillasi. Eikä siitä pitäisi olla haittaa jos edes tarkistan haavas-- Gillianin haavat,''
Varovasti poika kyykistyi Zeron vierelle(?) ja tarkasti Gillianin ruumiin haavojen vakavuutta, kiristellen vedessä löystyneitä siteitä ja hoitaessaan haavoja parhaansa mukaan(?)
Zawirista tuntui oudolta. Tämä oli kuitenkin Zero. Ja Gillian. Mutta Zero.

Ei herran jumala millaisessa sopassa he olivat... ojasta allikkoon, kuten on tapana sanoa.

Zero

Zero naurahti kylmän pilkallisesti.
"Rikoin? Minä? Hahahaha. Minusta Gillian näytti ihan itsensä rikkovan. Mitä huolimatonta kohellusta. Gillian pystyisi parempaan". Zero käänsi kasvojaan niin, että näki keskustelukumppaninsa paremmin. Hän tiesi oikein hyvin, että Zawir mitään hänelle tekisi, vaikka keho tässä jamassa olisikin. Satuta Zeroa niin satutat myös Gilliania. Ja jos Zawirilla oli samanlaisia tunteita Gilliania kohtaan kuin tytöllä oli toista, niin Zaw ei tosiaankaan tekisi mitään. Zero ei ehkä käsittänyt tunnetta, mutta tiesi kyllä, miten joku käyttäytyi sen alaisena.

"Gillian olisi päässyt puolet vähemmällä vahingolla, jos ei olisi valvonut niitä öitä. Gillian ei kykene painajaisiltaan nukkumaan ja vai murehtii ja hermoilee. Ja arvaa mitä? Kaikki on minun ansiotani. Gillanin keho ehkä kärsii tästä hetken, mutta Gillianin mieli kuolee ensin. Ja sitten keho on kokonaan minun ja saan käyttää sitä miten lystään siihen asti, että löydän omani". Julma hymy vääristi Gillianin kasvoja.

Zero antoi Zawirin siirtää itseään. Ei hän olisi Gillianin keholla kyennyt vastaan panemaan kuitenkaan, ja oli vain hyvä, jos joku hoitaisi tytön kehoa.
"On harmillista, että Gillianin paranemiskyky on äärimmäisen heikko. Kestää aina ties kuinka pitkään, että hän paranee täysin, ellei magia ole osallisena", tämä puuskahti ärtyneesti.

Zawir

Zawir tunsi verensä kiehuvan, mutta hänellä ei ollut ylimääräisiä voimia hyökätäkseen. Eikä hän olisi halunnut satuttaa samalla Gilliania... tai tämän ruumista millään tapaa.
''Ja keneköhän syy se oli, ettei Gil voinut nukkua niitä öitä?'' Hän melkein sähisi matalalla äänellä ja nousi jälleen seisomaan, puristaen hampaansa yhteen jottie näyttäisi kipuaan. Puhukoot mokoma loinen mitä puhuu, Zawir mietit ja yritti hillitä ajatuksiaan kävellessään peremmälle luolamaiseen paikkaan jonne he olivat saapuneet virran tuomina.
Mikä tämä paikka edes oli?
Zawir ei paljoa keskittynyt siihen mitä Zero sanoi - olento tuntui nauttivan oman äänensä kuulemisesta - mutta oli sekin parempi kuin se, että tuo yrittäisi hyökätä hänen kimppuunsa. Kai.

Zeron viimeiset sanat kuullessaan Zawir käänsi katseensa toiseen.
''Jaa-a. Siinä tapauksessa meidän olisi varmaan päästävä täältä nopeasti pois, eikö?'' Hän tiuskaisi, ei selvästi leikkituulella. Zero sai luvan auttaa pois pääsyssä; hän itse oli liian väsynyt päivän - tai tiedä kuinka kauan he olivat jo täällä harhailleet - koetuksista.
Zawirin toinen, vedestä huolimatta edelleen verestä punainen siipi kietoi itsensä Zawirin keskivartalon päälle suojaamaan haavoittunutta kohtaa.

"Jos Gillian suostuisi kanssani yhteistyöhön, minun ei tarvitsisi valvottaa häntä lainkaan. Ja mitä enemmän asiaa ajattelen, sen helpompi olisi, ettei minun tarvitsisi ottaa tämän kehoa hallintaan oma-aloitteisesti. Se väsyttää sekä minua että Gilliania", Zero selitti, saaden samalla idean.
"Mutta sinähän voisit puhua Gillianille asiasta, etkös?, tämä irvisti.
"Olisi aina Gillianin omaksi parhaaksi, jos kehoni löytyisi nopeasti". Zeron omasta mielestä idea oli hyvä. Hän hyötyisi asiasta itse monilla tavoin, ja Gillianin "etu" luultavasti olisi jotain, joka saisi tuon toisen enkelin myös suostumaan tämän ehtoihin. Mitä tahansa Gillianin puolesta. Zero oli onnellinen, ettei kyennyt tuntemaan rakkautta. Se selvästi sai olennot käyttäytymään epäloogisesti.

Gillianin voimat alkoivat hivenen palautua, ja Zero kykeni kampeamaan itsensä pystyyn. Se teki kipeää, mutta ei hän voinut toimettomana maahankaan jäädä makaamaan. Hän liikkui tuskalian, hitain askelin lähemmäs vanhaa ja lahonnutta pöytää, joka tähän asti oli melko huomaamattomasti paikallaan nököttänyt.
(Jos tänne tulen, niin tahdon myös saada mukanani jotain... Sen on paras olla hyödyllistä!)
Zero avasi laatikon, ja pöytä rysähti välittömästi kasaan, jättäen rautaisen laatikon ja sen kahvan Zeron käteen. Laatikon sisällä oli pieni paperinpalanen, täynnä erilaisia kuvioita. Edes Zero ei ymmärtänyt niitä täysin, mutta tiesi, että hän oli oikeilla jäljillä. Hänen luojansa oli käynyt täällä, hän oli varma siitä. Syy siihen, miksi tämä niin kovasti tahtoi enkelikaksikon kartoittavan katakombeja oli se, että hänen luojansa oli aikanaan kuljeksinut niissä, piilotellen jotain.
Ehkä... Ehkä niiden tietojen avulla Zero löytäisi kehonsa. Ehkä vastaus piili jo tässä paperissa?
"Minun työni alkaa olla täällä tehty. Gillian heräilee jo...", tämä totesi sitten, sulloen paperin Gillianin taskuun.
"Mutta minusta tuntuu, että luultavasti tahdot vastauksia. Näen sen silmistäsi. Et tiedä minusta mitään, olet hämmentynyt. Halveksit minua". Ei sillä, että Zero olisi välittänyt. Mutta häntä kiehtoi tämä miespuolinen enkeli, ja Zero tahtoi päästä kylvämään hämmennystä ja kaaosta nuoren miehen sisimpään.

Zawir

Zawir tarkkaili Zeroa silmäkulmastaan. Kun Zero oli lopettanut puheensa, Zawir kiristi aluksi otetta miekkansa kahvasta, nielaisi ja laski kymmeneen.

''Tch,'' pääsi nuorukaisen huulilta ja tämä käveli muutaman askeleen eteenpäin, tutkien katseellaan paikkaa jossa he olivat. Hän ei itsekkään ollut varma, oliko hänen äännähdyksensä mylntyvä vai kielteinen... hän miettisi asiaa. Kylmä hiki tuntui valuvan pitkin hänen niskaansa, kylmät väreet ylös hänen selkäpiitään.
Zawir ei pitänyt tästä. Ei sitten lainkaan.

Kun Zero viimeinen hivuttautui seisomaan ja Zawir saattoi nähdä tämän jalkojen tutisevan ponnistuksista, hän olisi halunnut rynnätä toisen vierelle ja tukea tätä eteenpäin - tai vaikka kantaa tätä, hemmetti soikoon! - olihan se silti Gillian... tai ainakin Gillianin ruumin, mutta Zeron tällä hetkellä ''kotona olo'' piti Zawirin paikoillaan, ja tämä tyytyi kiristelemään hampaitaan. Kun Zero käveli pöydän luokse, Zawir upotti kätensä takkinsa taskuihin ja odotti, josko Zero tekisi jotain tai sanoisi jotain.
Pöytä hajosi heidän silmiensä edessä, luoja tietää kuinka vanha sekin oli ollut. Kuitenkin laatikon sisällä ollut paperinpala pisti Zawirin jäänsinisiin silmiin, mutta nuorukainen ei kommentoinut asiaa, sillä huomasi Zeron olevan jo huomannut sen. Mitä paperissa luki? Zawir mietti. Kuitenkin, hän saattoi päätellä Zeron silmissä näkyvästä pilkkeestä, että he olivat oikeilla jäljillä. Zawir tunsi itsensä nielaisevan hiljaa.

Seron sanat kuuluivat taas. Zawir loi katseensa paikan seinistä takaisin toiseen, kun tämä mainitsi Gillianin. Hän ei edes yrittänyt väistellä toisen katsetta, vaan porasi omansa toisen silmiin. Zaw ei osannut sanoin kuvailla, mitä ajatteli Zerosta, mutta jotenkin se vain tuntui... turhauttavalta. Asialta, jota hän ei kokonaan ymmärtänyt.

''...Gil?'' Zawir kysyi hetken kulutua hiljaa, ja teki tietään toisen luokse, valmiina tarraamaan tähän jos tarve olisi.

Zero
Zero tuhahti. Hän olisi odottanut Zawirin kysyvän jotain, tai ainakin edes yrittävän taas jonkinasteista uhkailua. Noh, samapa tuo. Zero oli varsin tietoinen siitä, että jo pelkästään hänen olemassaolonsa Gillainin alitajunnassa sai miehen hermostuneeksi.
Hänellä ei ollut enää paljon tekemistä, joten Zero päästi itsensä irti ohjaksista ja lipui takaisin enkelin alitajuntaan. Siellä varmaan tulisi tapahtumaan vaikka mitä mielenkiintoista, jahka Gillian heräisi kunnolla.

Gillian
Lähes räjähdyksenomaisesti Gillian tunsi kuinka hänen oma mielensä otti oman kehonsa ohjakset. Zero oli siirtynyt pois tieltä. Gillianin tasapaino petti, ja hän lysähti maahan. Hetken aikaa hänen oli palautettava ja kelattava menneen päivän muistoja ja kokemuksia, mutta kun ne viimein palasivat, hän katui niitä jo.
Gilliania hävetti. Hän oli vihainen itselleen ja puri huultaan pidättääkseen turhautumisen kyyneleitä. Hän piteli molempia kämmeniä otsallaan, peittääkseen edes vähän kasvoilla olevaa ilmettään. Jos tyttö jotain vihasi, se oli heikkauden näyttäminen. Edes Zawir ei olisi saanut nähdä sitä.
"Olet.... elossa. Minäkin... olen", hän mumisi sitten, yrittäen vaihtaa ajatustensa kohdetta. Hänen tulisi olla iloinen siitä, että kaiken tuon jälkeen he molemmat olivat silti selvinneet jotakuinkin ehjin nahoin.
Helpotuksen aalto pyyhkäisi häne ylitseen, ja se riitti saamaan hänet viimein vuodattamaan kyyneleitä. Hampaitaan yhteen purren hän katsoi toiseen enkeliin, lämpimien kyynelpisaroiden valuessa pitkin tytön kasvoja. Gil tahtoi sanoa jotain, selittää käyttäytymistään tai jotain, mutta mitään ei tullut. Tuntui, kuin koko kurkku olisi salpautunut. Hänen siipensä tärisivät, ja hän peitti itsensä omilla siivillään, kääntyen nyt poispäin Zawirista. Hän ei tahtonut toisen sääliä.
"Anteeksi, että tässä kävi näin. Olisi ollut viisaampi vain... olla menemättä", tämä sai sitten sanotuksi - joskin melko itkuisella äänellä.

Zawir

''Gillian!'' Zawir älähti ja syöksähti eteenpäin, välittämättä omien haavojensa kivuista. Hän kietoi toisen kätensä Gillianin olkapäiden ympärille ja vetäen tätä hellästi itseensä päin. ''Shh...'' hän kuiskasi hiljaa. surullinen ilme kasvoillaan. Hän vihasi sitä kun näki toisen kärsivän. Zaw puri huultaan ja odotti toisen puhuvan, tai ainakin että toisen ajatukset selkenisivät hiukan.

''Me olemme elossa, me olemme elossa... shh,'' Zawir toisti, kun tyttö mumisi heidän olevan elossa. ''Ei hätää enään, okei?'' Muuta sanomatta Zawir halasi Gilliani, välittämättä muusta. Hän halusi lohduttaa tyttöä edes jotenkin. Zaw yritti olla varovainen Gillianin haavojen kanssa.

''Hys... itke vain. Kukaan muu kuin minä ei ole näkemässä, enkä minä välitä. Ei se ole heikkoutta, okei?'' Zawir yritti lohduttaa. Paitsi tietenkin... Zero olisi näkemässä, mutta Zawir viis veisasi siitä pikkuseikasta.
''Näh, se on jo mennyttä,'' Zawir vastasi Gillianin viimeisiin sanoihin, ja hymyili mahdollisimman rohkaisevasti, viimein päästäen hitusne irti tytöstä. ''Meidän pitää vain jatkaa eteenpäin nyt, vai mitä? Ja yrittää päästä pois elävinä.''
Zawir taputti Gilliania selkään mahdollisimman hellästi, yrittäen edelleen rohkaista tätä ja vakuuttaa kaiken olevan hyvin. Vaikkei se ollutkaan. Zawir pudisit hiljaa päätään...
hänenkin teki melkein mieli itkeä, mutta Zawir tyytyi nielaisemaan itkunsa.

Gillian
Tyttö karkasi toisen syleilystä. Hänen itsetunnolleen ei tehnyt hyvää olla säälin kohteena. Mutta Zawir oli kyllä oikeassa. Ei ollut hyvä vatvoa menneessä, kun oli jo nykyisyys ja tulevaisuus edessä.
"Olet oikeassa...", hän huokaisi, hipelöiden samalla tottumuksesta taskujaan. Hänen sormensa koskettivat vanhaa paperinpalaa, ja hän poimi sen esiin.
"Mikä tämä on?", tyttö kysyi, laskien sitten siipiään pois itkuisten kasvojensa edestä ja katsoi Zawiriin. Kyyneleet eivät enää virranneet, mutta tämän silmät olivat edelleen vähän turvonneet.
"En muista ottaneeni tätä?"
Ehkä tämä oli Zeron tekosia? Tosiaan, sehän oli kuitenkin ollut ohjaksissa ja.... pelastanut hänet. Luultavasti. Ilman Zeroa hän olisi varmaan kuollut. Gillian värähti. Joutuiko hän tosiaan kiittämään henkensä pelastamisesta sitä... otusta? Ajatus puistatti häntä. Varsinkin, kun Zero teki sen varmasti vain oman etunsa nimissä.

Zawir

Nuorukainen kohosi jälleen jaloilleen ja huokaisi itsekseen.
Gillian oli välillä... ei, hän ei keksinyt sanoja kuvaamaan toista. Zawir aukaisi silmänsä - hänesät tuntui jostain syystä kovin väsyneeltä, hänen silmiensä alle oli varmaan tullut jo tummat uurteet kaikesta valvomisesta ja raisituksesta - ja katsoi Gillianiin.

''...se paperi?'' Zawir mumisi enemmänkin itsekseen, ja räpsäytti silmiään. ''Aa juu... Zero, eh, löysi sen tuon pöydän sisältä,'' Zawir kertoi ja osoitti kasaa, joka oli ollut hetkiä sitten jonkinlainen pöydän tapainen. Pöytä raukka. Viaton pöytä. Zawirin teki mieli lyödä itseään. Hän etsisi lähimmän kuppilan tai baarin ja joisi itsensä kunnon känniin täältä päästyään. Tosin, sitten hän olisi vielä sekaisemmin. Ja varmaan yrittäisi flirttailla pöydän kanssa - kuten viimeksi, joskin se oli ollut baarituoli. Kiva musta nahkakangas ja kaikki. Hän oli herännyt baarimikon tökkisimiseen, baarituoli märkänä hänen kuolast--

Okei. Ehkä hänen pitäisi palata asian pariin. Hän miettisi muistojaan myöhemmin. Ehkä.
''Agh, mitä siinä lukee?'' Zawir mumisi ja hieroi ohimoaan. Päänsärky teki tuloaan. Tämä veti melkein vertoja kunnon krapulalle aamutuimaan.

Gillian

Ehkä se johtui uupumuksesta, mutta tyttöä huvitti kumppaninsa niin rento äänensävy. Hetken aikaa tuntui siltä, että Zero oli vain pikkujuttu. Jotain, josta pystyi vitsailemaan ja jonka pystyi ottamaan keveästi. Mutta ei, niin se ei ollut.
"En osaa sanoa. En ymmärrä tästä raapustuksesta yhtään mitään. Mutta jos Zero otti sen, uskon, että se ymmärtää"
Zerosta puheen ollen....
"Mitä tapahtui? Pe-pelastiko Zero meidät? Mitä tapahtui sinä aikana kun olin tajuton?"

// apuaaa lyhyttä i'm gomen

Zawir

Zawir raotti silmiään kämmentensä alta, ja laski lopulta kätensä pois kasvoiltana. Hän veti henkeä, ja oli hetken hiljaa.

''...no, teknisesti ottaen, vähän niin kuin kyllä,'' Zawir vastasi lopulta. Hän halusi nukkumaan, ja tunsi äänensävynsä heittelehtivän hiukan. Se tuntui tahmealta kuin lämmin hunaja kielellä.

''Pitäisikö meidän yrittää jatkaa nyt? Vai yrittää levätä?'' Hän kysyi lopulta antaen katseensa kierrellä ympäröivää paikkaa. Miten tästä loukosta edes pääsisi ulos? Olisiko edessä päin lisää iljettäviä hirviöitä? He pian kuolisivat yrittäessään paeta täältä... tosin, he kuolisivat varmasti, jos jäisivät tänne.
Zawiria puistatti hiukan, kun hän otti muutaman askeleen ympäri paikkaa ja yritti miettiä mahdollista pakokeinoa. Jokeen meno olisi varmaankin hengenvaarallista. Ja niin oli kaikki muukin, tai ainakin siltä se tuntui, joten minkä tahansa tien he ottaisivat - sillä ei ollut niin suurta merkitystä.
Kaiketi.

Gillian

Gillian huokaisi ja yritti käsitellä kaikkea tapahtunutta.
"En tiedä", hän sai sitten sanotuksi.
"Minusta meidän kannattaa päästä täältä ulos. Alan pikkuhiljaa parantua ainakin siinä määrin, että pystyn kävelemään jos pakotan itseni siihen". Taas hiljaisuus. Vaivalloisesti Gillian alkoi suoristautua ja liikautti arasti siipiään. Niitä aristi ja luultavasti jotain oli poikkikin, joten hän jätti siipensä rauhaan. Hetken päästä täysin pystyyn päästyään hän hoiperteli lähemmäs Zawiria.
"Mennäänkö...? Tuolla häämöttää valoa". Tyttö osoitti heikkoa sivusta päin tulevaa valoa heidän vasemmalla puolellaan.

Hetkeksi enkeli taas hiljeni. Hän alkoi muistaa paremmin katakombit. Hirviöt. Zeron. Kaiken. Ja silloin Gillian sai tarpeekseen. Väsyneenä ja huonokuntoisena hän ajatteli ehkä selvemmin kuin muutamaan päivään. Hän tahtoi päästä Zerosta eroon. Hänen oli tehtävä jotain, tai hän tapattaisi itsensä ja vielä jonkun muunkin.
"Jos en olisi ollut niin väsynyt kiitos Zeron, olisin selvinnyt paremmin", hän ajatteli, syyllistäen itseään siitä mihin jamaan molemmat olivat joutuneet.
"Zaw..", tämä aloitti ja varmisti vielä, että Zero oli tajuttomana. Tiettyihin aikoihin päivästä Zeron tietoisuus kävi kokonaan poissa. Se oli otollinen hetki puhua asioista, jotka eivät sopineet olennon kuultavaksi.
"Pyytäisin sinulta palvelusta". Tyttö katsoi suoraa toisen silmiin, kasvot vakavina.
"Tahdon päästä Zerosta eroon. En tiedä voinko kuitenkaan tehdä sitä yksin, ja siksi.... pyytäisin apuasi"

Loppua kohden hänen itsevarmuutensa alkoi hieman huveta, mutta silti hän onnistui jotakuinkin vakavalla ja päättäväisellä naamalla sanottua asiansa.

Zawir

Zawir räpsäytti silmiään. Niistä olisi kenen tahansa silmiin kuvastunut monia tunteita - päällimmäisinä niistä hätä, myötätunto ja pelko. Zawirin teki mieli nielaista. Hän ei olisi halunnut näyttää niin uupuneelta ja heikolta Gillianin silmien edessä, mutta hän ei voinut asialle yhtikäs mitään.
Zaw kumartui rakkaan ystävänsä puoleen ja katsoi tarkkaan, että tämä pääsisi jaloilleen, ollen valmiina ottamaan vastaan jos toinen rysähtäisikin takaisin alas.
''Hmm?'' Zawir mumahti kysyvästi, kun Gil puhui hänen lempinimeään ääneen. Sitten hän kuunteli tarkkaavaisesti mitä toisella oli asiaa.

Hän raoitti hiukan suutaan jo ennen kuin Gillian oli saanut asiansa loppuun asti. Sitten hän nyökkäsi lyhyesti, joskin hiukan epävarmasti. Mitä Gillian halusi hänen tekevän?
''Millaista apua?'' Niin... apuahan nyt oli monenlaista sorttia. Samassa Zawirin teki mieli lydä itseään, ja hän pudisti nopeasti päätään. ''Tarkoitan - missä tarvitset apuani? tiedät kyllä, että autan sinua missä vain.''
Juu. Missä vain... hän oli selvästi vähän turhan väsynyt.