Kuiskaus tuulessa

#Cerbu kera hauvansa~

Thanatos

Helvetin portit. Mahtava muuri, joka kätki sisäänsä pimeyden ja tuskan. Kuka tahansa tänne ei eksyisi, ei ainakaan mieleltään puhdas olento. Kuka ylipäätänsä halusi olla tällaisessa paikassa? Taivaan ja Helvetin välimaastossa elävä taruolento tuskin, eihän sellaisella olennolla pitäisi olla mitään asiaan pimeyden valtakuntaan. Jo kaukaa pystyi aistimaan paikan tuulen, joka ei toivottanut tulijoita tervetulleeksi niin kuin saaristossa saattoi olla. Ei ystävällistä ujellusta, ihoa hivelevää, hellää tuulen kaipuuta. Kuin olisi saapunut loputtoman pimeyden keskelle, vailla päämäärää taikka tietoa. Kuin eksyisi jonnekin, mistä pääsyä ei ollut pois.

Jos joku kohottaisi taivaalle katseensa, saattoi nähdä pienen hahmon lentelevän sinne tänne - kuin tanssien yhdessä lämpimien ja kylmien tuulenvireiden kanssa. Tämä olento näytti maasta katsottuna vain pieneltä lehdeltä, joka oli ruskan aikaan lennähtänyt omasta puustaan pois ja yritti nyt kamppailla tietään maahan, lepoon. Jos odotti hetken, ennen kuin käänsi katseensa pois, pudotti tämä olento korkeuttaan hieman, jääden taas lentelemään kevyenlaisesti aloilleen. Kaunis aurinko ei enää saanut sen turkkia kimmeltämään, ei täällä, missä aurinkoa ei tunnettu. Ainoastaan tuuli, joka tuntui yllättäen kääntyvän olentoa vastaan, syleili tuota petollisesti. Hiljalleen olennon ruumiinrakenne alkoi muistuttaa käärmettä, ja tuon pudottaessa korkeuttaan yhä enemmän ja enemmän, sitä kookkaammalta se näytti. Päätä koristi neljä mahtavaa sarvea ja kuono oli kuin valtavan suden - silmissään ystävällinen, mutta varautunut katse.

Thanatos oli kuullut pikkulintujen laulavan eräästä toisesta jätistä, joka asusti Helvetin porteilla. Vahti, joka vaatisi jokaiselta manalaan haluavalta kyllin hyvän syyn astua sinne. Sitä, millainen peto oli kyseessä, ei Thanatos tiennyt. Hän ei osannut aavistaakaan, sillä koko pitkän ikänsä lohikäärme oli elellyt saaristossa vaivaamatta edes ajatusta synkkyyteen. Nyt uteliaisuus oli ottanut vallan jätissä, eikä hän enää voinut pidätellä itseään. Oli oikeastaan jännittävää kohdata joku muukin peto, kenties vielä hurjempi kuin hän itse oli.

Thanatos käänsi tuulen puolelleen leikiten, niin että jokainen maassa asti pystyi tuntemaan yhtäkkisen muutoksen. Lohikäärme kiemurteli ilmassa, kunnes luodin tavoin ampaisi pää edellä kohti maata. Tömähdys oli kuitenkin pehmeä ja varsin vaivattoman näköinen niinkin isolta olennolta kuin hän. Helvetin muurit sekä portti siinsivät edessäpäin tummina ja uhkaavina, kuin ne haluaisivat työntää sinut pois ja tavallaan taas imaista sisään. Thanatos siristi hiukan silmiään ja kohautti päätään. Pitkät, piiskamaiset viikset asettuivat tuon sivuille leijailemaan kuin niillä olisi oma tahto. Vaikka koiras olikin suuri, sen askeleet kohti muuria olivat pehmeät ja hallitut. Toistaiseksi se ei nähnyt ketään, mutta voisihan olla että tämä portinvartija piileskeli jossain. Thanatos päästi suutaan avaamatta pikkulinnun viserrystä, yhtä kaunista, mutta paljon kovempaa - niin että kauempanakin oleilevat olennot sen kykenivät kuulemaan.

Cerberos oli juuri nukkumassa, sen päivät seurasivat toisiaan samankaltaisina, harva halusi kulkea portista läpi, kuka nyt helvettiin olisi halunnutkaan vapaaehtoisesti mennäkään. Olihan niitäkin, harvakseltaan, sitä hieman huolestutti se määrä mitä pyrkijöitä oli ollut lähiaikoina, lähiaikoina sisälsi satoja vuosia, se ei enää muistanut kuinka vanha se oli, tai kauan se oli porteilla ollut, ikuisesti, jos siltä kysyttiin. Kolme päätä makasi kovalla maalla sillä muuten niillä olisi saattanut puhjeta riita siitä kuka saisi pitää päätänsä pehmeällä tassulla, kun kaikki kolme eivät siihen mahtuneet.

Isokokoinen koira kohotti hieman kaikkia kuutta korvaansa, kuin jokin olisi lähestynyt, sitä laiskotti liikaa avata silmiä, päistä valppain, vanhin nosti hieman silmäluomeaan laiskan oloisesti eikä nähnyt mitään joten se sulki silmänsä uudestaan. Sen korvat kuitenkin värähtelivät edelleen, se nosti päätään ärtyneenä ja katseli unisena ympärilleen, muut päät nukkuivat autuaina ja kolmatta alkoi ärsyttää että vain se oli hereillä ja muut kolme nukkuivat. Se puraisi keskimmäistä korvasta ja keskimmäinen ulvahti vaisusti ja yritti puraista vihaisena kolmatta päätä, meteli ja liike herätti ensimmäisen joka haukotteli veljiensä kinasteluun tottuneena.

"Joku on porteillamme"
Ensimmäinen totesi nahistelevalle kahdelle jotka siirsivät nyt katseensa porteille. Yhdellä ajatuksella ne nousivat ylös, kolme päätä yhdessä ruumissa ja kävelivät portille uteliaina sillä tämä olento oli erikoisempi kuin yleinen porteilla helvettiin pyrkijä. Ne haistelivat ilmaa mielenkiinnolla ja tulivat hitaasti, rauhallisesti olennon luokse, se ei näyttänyt agressiiviselta. Joten se ei ollut sitä myöskään, Cerberos oli jo aikoja sitten jättänyt tyypillisen keskenkasvuisen pennun rehvakkaan asenteen.

"Tervehdimme sinua jalo olento joka olet porteillemme saapunut, vartijan ominaisuudessa on meidän velvollisuutemme tiedustella tänne tulosi syytä"
Se aloitti kohteliaasti, kolmesta päästä ensimmäinen oli se joka puhui, sillä kaikista kolmesta se oli heistä viisain, siinä missä keskimmäinen jääräpäisin ja kolmas kiivain.

Thanatos tiesi, ettei hän ollut yksin. Tämä portinvartija, josta hän oli tarinoita kuullut, oleskeli varmasti ihan lähistöllä. Yksi surullisimmista kertomuksista mikä hänen korvilleen oli suotu. Thanatos oli aina ollut vapauden lapsi, oman tiensä kulkija - eikä hän koskaan voisi olla samassa paikkaa koko ikäänsä. Ja tämä portinvartija, joka oli koko elämänsä ajaksi tuomittu valikoimaan olennot, jotka Helvettiin pääsisivät. Tällainen käytäntö oli lohikäärmeen mielestä varsin omituista ja sangen ahdistavaakin; mutta vaikka lohikäärme oli hyvin viisas ja maailmaa nähnyt, ei sekään voinut tietää kaikesta. Ei esimerkiksi sitä, millainen olento itse asiassa mahtavaa porttia vartioi.

Ei mennyt aikaakaan, eikä Thanatos ehtinyt kauaa mutinoitaan miettiä, kun hän jo kuuli puhetta sekä näki olennon astelevan hänen luokseen. Peto itse oli pysähtynyt aloilleen heti kun oli liikettä lähistöllä aistinut, ja kaarsi mahtavaa kaulaansa katseensa tavoittaessa portinvartijan. Hän loi pitkän ja arvokkaan silmäyksen yläilmoista olentoon, suureen kolmipäiseen koiraan. Kolmea päätä kannatteli suuri, vahva ruumis. Mitään tämän tapaista tuulen lapsi ei osannutkaan kuvitella. Hän oli jo piirrellyt mielessään kuvaa rumasta miehestä, kuin pirun kaksoisolennosta. Thanatos oli kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä oli löytänyt.
Lohikäärme laski hieman päätään, tai pikemminkin kaarsi pitkää kaulaansa niin että se asettui miltei samalle korkeudelle portinvartijan päiden kanssa. Jätti oli kieltämättä hieman hämmentynyt kolmen pään vuoksi, eikä tiennyt mihin niistä katsoa vai katsoakko kaikkia yhtäaikaa. Kuin luonnostaan, hän kohdisti ruskeiden, ystävällisten mutta petomaisten silmiensä katseen keskimmäisen pään silmiin.

Thanatos puolestaan tervehti uutta tuttavuutta omalla tavallaan, eli lämpimällä ja vienolla tuulenpuuskalla. Kauaa tuuli ei ehtinyt Thanatoksenkaan turkkia pörröttää, kun se jo katosi muuhun ankeuteen. Kumea hymähdys, joka kantautui syvältä lohikäärmeen kurkusta, jäi ilmaan kummittelemaan hetkeksi.
- Olen kuullut tarinoita sinusta, portinvartija, lohikäärme aloitti ja antoi pienen virnistyksen levitä huulilleen, niin että tahtomattaankin paljasti surmanloukkunsa ikävemmän puolen. Hän kohautti hieman päätään, loi katseen kohti porttia ja laski sen takaisin kolmipäiseen koiraan.
- En tullut tänne pyrkiäkseni porttien toiselle puolelle. Ei ole varmasti helppoa oleskella vain portin luona, odottaen seuraavia sisäänpyrkijöitä, Thanatos sanoi ja hymähti sanojensa päätteeksi niin että hänen viiksensä värähtivät. Hetken kuluttua Thanatos laski käärmeenvartalonsa vasten maata ja asetti eturaajansa sievästi päällekäin. Joskus oli hankalaa kannatella suurta painoa neljällä jalalla, varsinkin kun paino ei jakautunut kovin tasaisesti kehoon.

Cerberos arvioi tätä olentoa joka sen porteille oli tullut kaikilla kuudella silmällään, niiden ajatukset olivat yhtä, mutteivat kuitenkaan yhtä mieltä asiasta. Yksi sanoi että se oli vaarallinen ja oli jo murisemassa kun kaksi muuta estivät sitä. Se oli juuri keskimmäinen, kolmas oli lähinnä välinpitämätön kun ensimmäinen taas aavistuksen utelias, kohteliaalla tavalla kuitenkin. Olento oli suorastaan uljaan oloinen, kompelöön ja epäsuhtaiseen koiraan verrattuna. Cerberos oli kuitenkin hyvin omanarvon tuntoinen, mutta toki se osasi ihailla muita olentoja kun nämä sen ansaitsivat. Cerberos oli vanha, se tiesi että vaikka jokin saattoi olla pieni ja heikko, saattoi sillä olla sydän kuin leijonalla. Vartijana se oli myös hyvä aistimaan olentojen todellisia aikeita ja tarkoituksia, se osasi hyvin sanoa milloin joku valehteli, eri asia oli se antoiko se asian olla vai ei.

Olento puhui ja vartijaa miellytti sen olemus. Sitä ei pelottanut toisen läsnäolo eikä se ollut aistivinaan siitä pahantahtoisuutta. Koira katseli kuinka toinen asettui mukavempaan asentoon ja teki saman, toinen tuntui olevan halukas puhumaan eikä vartijaa haitannut sen seura ollenkaan, se oli tervetullut muutos muuten niin tavanomaiseen arkeen. Sen kolmas pää katsahti sekin porttia j ahuokaisi hieman tylsistyneenä laskien päänsä ja korvansa hieman etukenoon. Keskimmäinen ja ensimmäinen pitivät päänsä ylhäällä eivätkä näyttäneet niin kyllästyneiltä.
"Joskus täällä on ollut kulkijoita enemmänkin, silloin meitä vielä pelättiin, nyt se pelko on haihtunut eikä monikaan edes muista että olemme täällä"
Ensimmäinen sanoi hieman pahoillaan. Keskimmäinen räpäytti silmiään.
"Todellakin, moni tulee ja luulee että portista pääsee niin vain, onneksi ne yleensä juoksevat karkuun kun näkevät minut"
Se kehuskeli hieman korskeana ja kaksi muuta päätä päästivät pienen haukahdusta muistuttavan naurun.

"Kovin moni ei tule tänne muun kuin kulkemisen tähden, kerro minulle, mikä on nimesi ja lajisi, olemme nähneet jos minkä oloisia ja näköisiä olentoja, mutta harvemmin mikään suurempi päätyy porteillemme"
Ensimmäinen pää puhui kohteliaasti ja rauhallisesti, se oli olento jolla ei ollut kiire mihinkään ja se oli oppinut ettei hätiköinti tai levottomuus tuonut vastauksia yhtään sen nopeampaa.

Samaan aikaan hämmentynyt ja utelias Thanatos hymähti jälleen hiukan huvittuneen kuuloisena. Hän piti tämän olennon tyylistä, tavasta puhua ja siitä miten tuon jokaisella kolmella päällä oli omat ajatuksensa sekä luonne. Millaista sitten olisi elää sellaisessa vuosisatoja, omata sama ruumis ja olla juuri näykkäisyetäisyydellä. Lohikäärmeen kehon lävitse kulki kylmiä väreitä kun hän vain ajattelikin moista, mokomakin kun oli tottunut elämään ilman kenenkään käskytystä tai kahlitsemista.
- Olen Thanatos Khshaeta, ilmalohikäärme, tuo puhui avaamatta suutaan, jättäen ilmaan vain hiljaa pois häilyvät sanat. Jälkimmäisen nimensä lausuminen kuulosti lähinnä yhdeltä kielen sihisemisen sekamelskalta, mutta ihan muodonkin vuoksi Thanatos esitteli itsensä koko nimellä. Jälkimmäinen ei kuitenkaan ollut millään tavalla olennainen tai tärkeä muistaa, eikä hän siis vaatinut kenenkään nimittävän häntä Khshaetaksi.

- Myönnän, että olet ensimmäinen näkemäni kolmipäinen koira - ottaen myös huomioon sen, että olen elänyt satoja vuosia ja matkan aikana kartuttanut viisauttani melkoisesti, Thanatos sanoi eikä irrottanut katsettaan hetkeksikään. Hän oli vieläkin niin ymmällään, ettei oikein edes tiennyt pitikö olentoa puhutella monikossa vai yksikössä. Joka tapauksessa, hän osoitti sanansa kaikelle kolmelle mielelle ja yhdelle ruumiille.
Palatakseen siihen mitä portinvartija oli aikaisemmin sanonut, loi lohikäärme pitkän katseen porttiin ja mietti, millaista niiden toisella puolella olisi. Ei varmasti sen kukoistavempaa, kuin tälläkään puolella. Elottomuus ja ankeus eivät kuuluneet Thanatoksen suosikkeihin, mutta kaikkeen hänkin itsensä uhrasi kun päätti tulla tapaamaan tätä itselleen ennennäkemätöntä olentoa.

- On hankalaa edes kuvitella, että kukaan vapaaehtoisesti kävelisi noiden muurien toiselle puolelle, Thanatos totesi kuin puoliajatuksissaan, mutta oli selvästi tarkoittanut äänensä kuuluville. Kysyvä katse suuntautui koiraan, kun raskaan puoleinen huokaisu karkasi lohikäärmeen suurista sieraimista.
- Miten sinä kestät tällaista? Hieman epäkohtelias kysymys karkasi kuin varkain jätin suusta. Ei hän kuitenkaan tarkoittanut olla töykeä, joskus vain sanat luikahtivat suusta ja parempi oli kysyä suoraan kuin epäymmärrettävästi.

"Ole tervehditty Thanatos, saan kai käyttää etunimeänne sillä se miellyttää meitä kovasti?"
Ensimmäinen puhui kohteliaalla sävyllä peläten pahastuttavansa ilmalohikäärmeeksi itseään kutsuvan olennon mielen käyttämällä tuttavallisesti etunimeä. Se vaati yleensä kaikilta teitittelyä ja koki olevansa epäkohtelias.
"Saat toki kutsua meitä Cerberokseksi sillä se on ainoa nimi jonka tiedämme ja se on meille aikojen alussa jo annettu"
Se jatkoi laskien hieman päätään sen merkiksi että toinen olisi saanut kunnian käyttää mitä nöyrimmin myöskin sen omaa nimeä. Cerberus katseli tätä ilmalohikäärmettä mielenkiinnolla, he eivät olleet koskaan nähneet sellaista porteillaan. Ensimmäinen oli utelias, keskimmäinen hieman varautunut ja kolmannen agressiivisuus pysyi mutta sekin kohteliaalla tasolla, se oli heistä kolmesta päästä vahvin, jos sellaista nyt kykeni laskemaan yhden ruumiin kanssa.

"On siis suuri kunnia saada tavata sinut"
Ensimmäinen sanoi toisen kertoessa heidän olevan ensimmäinen kolmipäinen koira jonka tämä oli koskaan tavannut.
"Sinä olet myöskin ensimmäinen ilmalohikäärme jonka koskaan näemme, olemme siitä kiitollisia että olet tänne tullut, vaikka meitä on kolme veljeä käy meidänkin aikamme välillä pitkäksi täällä porteilla"
Se myönsi täysin rehellisesti, kolmas hieman hymähti kuin sille ei muka koskaan asia olisi ollut ongelma.

Lohikäärmeen ääneenlausutut ajatukset huvittivat vartijaa hieman. Se käänsi yhden päistään, ensimmäisen helvetin suuntaan.
"Ahneus, viha, kosto, syitä on yhtä monta kuin olentoja jotka sinne kulkevat."
Kolmas sanoi lähes huvittuneena kaikkien niiden olentojen typeryydestä. Ensimmäinen näytti hieman kiukustuneelta.
"On sinne rakkaudestakin menty, kun oma puoliso tai rakas on karkoitettu elämään siellä"
Kolmas tuhahti ja keskimmäinen jatkoi.
"Aikoinaan kukaan ei mennyt sinne omasta halustaan ja meidän tarkoituksemme oli lähinnä estää ketään pääsemästä ulos."
Se valisti opettavaisella äänellä hieman koppavasti, se kaipasi vanhoja aikoja kun se oli saanut surmata ja syödä ulos pyrkineitä. Ensimmäinen näytti hampaitaan keskimmäiselle.
"Kestämme?"
Se sanoi hieman hämmentyneenä ja kaikki kolme päätä hiljenivät hetkeksi omiin aatoksiinsa.
"Emme tunne muutakaan elämää, emmekä tiedä mitä tapahtuu jos lähdemme, täällä on aina ollut hyvä, ennen tosiaan meillä oli töitä niin paljon ettemme ehtineet edes silmiämme ummistaa, saati edes käydä istumaan. Silloin emme miettineet miksi ja miten. Nyt kun olemme lähes yksin koko ajan, me mietimme asioita, kolme päätä yhdessä. Aika kuluu nopeammin kuin uskoisikaan"
Ensimmäinen oli eniten äänessä, mutta se ei näyttänyt haittaavan kahta muuta laisinkaan.