Vuoret jotka kuiskivat sinulle

//Whitey tänne//

Insula oli tullut vuorille, se oli aina ihaillut niitä kauempaa, punainen väri oli sen mielestä aina ollut kiehtova, sen verran itserakkautta siitä löytyi, se suki mielellään punaisia hiuksiaan ihmismuodossa ja sulkiaan listhral muodossaan. Se kapusi pitkin jyrkempää rinnettä jossa sen kynnet osoittautuivat kerrankin hyödyllisiksi, vahingollisten sijaan. Ylhäällä tuuli vähemmän kuin se oli odottanut ja tuuli oli lempeän lämmin eikä kylmä tai armoton. Insula pysähtyi hetkeksi ja jäi katselemaan alas laaksoon, kun sen korviin yht äkkiä kantautui kummallinen ääni. Sitä ärsytti kovasti kun sen heikon ihmiskuulon tähden se ei kyennyt kuulemaan paremmin eikä paikallistamaan mistä se kuului. Se raapaisi ajatuksissaan kasvojaan ja tunsi kuinka pieni verinoro, kauniin punainen vaikkei se sitä itse päässytkään todistamaan. Insula ei huomannut sellaista, jos koskaan olikaan, kivun hän tunsi, mutta sitä harvemmin huomasi hänen imeettömiltä kasvoiltaan.

Päästessään hieman korkeammalle hän kuuli äänen jo huomattavasti tarkemmin ja lähti lähestymään sitä lähes nelinkontin kulkien sillä joskus unohti kummassa muodossa mahtoikaan olla. Käveleminen siinä muodossa oli kuitenkin niin hankalaa mutta se jatkoi kuitenkin. Sen kovat kynnet kaivautuivat maahan ja lähes kallioon kun se kulki hitaasti, tylsistyneen oloisesti eteenpäin katse koko ajan äänen suunnassa. Sillä meni hetki ennen kuin se sai näköpiiriinsa jonkun josta ääni oli selvästi lähtöisin. Insula lähestyi toista pelkäämättä ja häntä oli vaikeaa havaita koska Insula ei pitänyt ääntä eikä antanut lähes minkäänlaista auraa oman lähes persoonattoman luonteensa tähden. Hänessä ei ollut tarttumapintaa.

Insula istui ja jäi katselemaan laulajaa sekä tämän kummallista ulkonäköä. Se oli hieman kuin hän, muttei kuitenkaan. Sillä oli häntä, hänellä ei siinä muodossa ollut, sillä oli siivet, hänellä ei ollut. Kynsiäkään sillä ei ollut samanlaisia. Punaiset hiukset valuivat selkää pitkin kun Insula käänteli päätään ja nojasi polviinsa. Se ei niinkään kuunnellut laulun sanoja vaan enemmänkin ääntä jolla laulettiin. Se olisi värisyttänyt sulkiaan mutta sen hiukset eivät toimineet samalla tavalla joten se tyytyi olemaan täysin liikkumaton ja katsella toista puoli avoimin silmin.

//tässä sitä nyt törötetään : D //

Siru oli jonkin kumman syystä lähtenyt tutkimaan Saarta hieman enemmän ja oli kulkeutunut Verenannan vuoristolle. Hän oli aivan innoissaan saavuttaan niin korkealle kuin nyt seisoi. Tyttö ihali kaukana näkyviä maisemia ja antoi tuulen hyveillä kasvojaan. Samalla Siru levitti hieman siipiään ja antoi tuulen tarttua hieman siipiinsä.
Tuuli tuntui niin lämpimältä ja ihanalta näin korkealla. Tyttö henkitti syvään ja rauhallisesti ilmaa sisäänsä. Yhtäkkiä hänelle tuli mieli laulaa ja Siru katseli ympärilleen, jottei paikalla ollut ketään. Tyttö

Hän sulki silmänsä ja hengitti muutaman kerran ennen kuin alkoi hyräillä hennolla äänellä. Hyräiltyään jonkin aikaa Siru korotti ääntään ja alkoi laulaa yhtä laulua, jonka oli joskus opetellut. Tyttö antoi mielensä liitää vapaasti ja muisteli samalla miten tuo laulu meni.
Hän kuuli miten tytön ääni nousi kauniisti hyvin korkealle ja välillä se laski hieman matalammalle.

Siru ei uskaltanut laulaa, kun joku vieras kuunteli häntä. Siksi hän lauloi rauhallisilla paikoilla, jossa tiesi, ettei kukaan voisi kuunnella häntä.
Laulaessaan laulun loppua, Siru aisti, että joku tai jokin oli hyvin lähellä. Tyttö raotti silmiään hieman ja huomasi jonkun tarkkailevan häntä. Siru lopetti heti laulumisen, kiljahti kovaa ja lennähti maahan selälleen.

Nopeasti tyttö nousi istumaan ja sanoi takellellen.
"Kuka.. Miten.. Mistä.. Kuinka?"
Siru punastui totaallisesti ja peitti kasvonsa käsiensä suojiin tarkkaillen kuitenkin toista sormiensa välistä. Hänellä ei ollut mitään tietoa kuka toinen oli ja mitä tämä aikoisi tehdä.
"Kuka te olette?", Siru sai sanottua hyvin hennolla äänellä ja katseli toista.

Hän oli niin pahasti järkyttynyt ja hieman peloissaan, ettei ollut huomioinut ollenkaan, miltä toinen näytti. Tytöstä tuntui koko ajan, että hänen kannattaisi juosta pakoon niin nopeasti kuin mahdollista.

Insula kuunteli laulua ja jos olisi osannut olisi varmastikin kehrännyt hieman. Hän piti kirkkaasta äänestä joka täytti hänen korvansa äänellään. Se peitti muut äänet ja ajatukset allensa, Insula ajatteli aina, paljon ja erilaisia asioita, se ihmetteli miksi taivas oli sininen, miksi sen hiukset olivat vain pieniä lankoja ja mistä sen verenpunainen väri tuli. Se mietti mikä sai ruohon kasvamaan ja oliko tuuli kiinteä vai ei.
Laulu kuitenkin loppui, Insula istui kyykyssä kädet jalkojen välissä rentoina roukkumassa, tuo olento puhui, lyhyillä sanoilla jotka Insula tieti kysymyksiksi. Miksi toinen kyseli niin lyhyitä juttuja, miksi ei lauseilla, eikö se osannut puhua kunnolla, hieman niin kuin Insula joskus silloin kun ensi kerran oli ymmärtänyt ettei tässä muodossa kyennyt puhumaan ajatuksillaan vaan oli pakko käyttää ääntä. Ääni oli ollut vieras ja karhea kurkussa, Insula ei pitänyt äänestä jonka päästi, nyt puhuminen ei enää sattunut samalla tavalla.

Insula käänsi päätään uteliaana, toinen mudoosti lauseen, sillä oli siivet. Insula mietti millaista olisi ollut omistaa siivet, kuinka paljon ne painoivat, miltä n etuntuivat. Hän nosti yhden kynsistään huulilleen, se aukesi ja pieni verivana valui pitkin leukaa kaulalle. Insula ei huomannut sitä.
"Insula"
Hän vastasi hiljaisella äänellä, laskien sormensa rinnalleen, osoittaakseen itseään.
"Oletko ne mitä sanotaan enkeleiksi?"
Insula kysyi pitkän tauon jälkeen. Hän oli jäänyt hetkeksi miettimään kysymystä ja sen muodostamista, sitä minkälainen lause muodostaisi kysymyksen jolla hän saisi selville toisesta parhaiten ja selvimmin asioita. Insula ei tunnistanut toisen hätää tai hämmennystä, hän ei osannut lukea ihmismäisten olentojen ilmeitä ja eleitä, eikä osannut muodossaan haistaa niitä. Kovin hyvä hän ei ollut siinä Listhral muodossaankaan, hän ei välittänyt paljoa siitä mitä toiset tunsivat, miksi olisi.

Siru piteli edelleen käsiään kasvojensa suojissa, koska tunsi kuumotusta poskissaan. Hän tunsi olonsa hyvin vaivautuneeksi, että reakoi sillä tavalla ja lisäksi asiann vaikutti tuon toisen henkilön hiljainen olemus. Tyttö yritti koko ajan rohkaista itseään sanomaan jotain ja yllättyi, kun toinen kertoi nimensän ja kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kysymyksen.

"Insula", Siru toisti nimen ja huomasi samassa toisen olevan Lishtral niin kuin hän itsekin oli puoliksi. Siru yllättyi suuresti, nousi istumaan ja katseli Insulaa siömät suurina. Samalla hän muisti tämän kysymyksen, huokaisi hieman ja sanoi vähän varovaisella äänen sävyllä:
"Tuota.. Kyllä. Minussa on enkelin verta, mutta en ole puhdas enkeli. Olen puoleksi Lishtral. Ööm.. Tekin taidatte olla Lishtral vai kuinka?"

Yhtäkkiä Siru haitoi ilmassa veren hajun ja katseli ihmeissään ympärilleen. Hän huomasi Insulan huulesta valuvan verta. Siru hätääntyi hieman ja kysyi huolestuneena:
"Oletko kunnossa? Mistä tuo sinun haavasi ilmestyi? Se pitää saada nopeasti tyrehtymään."

Tyttö katseli huolestuneena Insulan haavaa ja alkoi vilkuilla ymärilleen etsien jotain, millä voisi auttaa toista. Hän nousi ylös ja vilkuili entistä huolestuneemmin ympärilleen. Valitettavasti Siru ei tiennyt parantavista kasveista mitään tai muita luonnosta saatavia asioita, mitkä auttaisivat tällaisissa tilanteissa.

Siru katseli toista hieman käännelleen päätään pöllömäisesti. Toinen sanoi olevansa todellakin sellainen jota enkeliksi kutsuttiin, puoliksi. Insula kurtisti hieman kulmiaan lauseelle koska ei täysin ymmärtänyt sitä. Enkelin verta, miten, miksi. Toinen kuitenkin kysyi jotain ja Insula nosti katseensa sisältä ajatuksistaan Siruun.
"Listhral"
Se sanoi kuin sanaa maistellen.
"Kyllä olen"
Sitten se katsoi kummaa olomuotoaan.
"Olen, näytän vain tältä joskus, muutun silloin tällöin"
Insula yritti miettiä miten selittää sen, hän oli vielä huono sanojen kanssa. Insula oli paljon mieluummin tavannut toisen oikeassa muodossaan koska tunsi itsensä hieman kömpelöksi näin.

"Haava?"
Se kysyi ja katsoi Sirua kummissaan. Se alkoi katsella ympärilleen kummissaan. Kuin haava olisi ilmestynyt johonkin hänen ympärilleen maahan tai muualle, se että haava oli hänessä ei edes käynyt Insulan mielessä. Olihan Insula kunnossa, ei hänellä mitään hätää ollut.

Siru unohti mitä oli tekemässä, kun kuuli Insulan olevan todellakin saman lajinen kuin hän. Tyttö tansahteli pari kertaa paikallaan, mutta lopetti melkein heti muistaen, että toinen oli paikalla edelleen. Juuri, kun Siru oli saanut kasvonsa normaali näköisiksi, hän punasutio uudelleen oman reaktionsa takia.

"Mistä päin sinä tulet? Oletko kotoisin etelästä, pohjoiseta vai jostain muualta? Tahtoisin mielelläni tietää, mistä olet kotoisin ja millainen perheesi on?", Siru kyseli innoissaan ja yritti puhua mahdollisimman rauhallisesti. Tyttö oli aivan täpinöissään, kun sai tavata muita Lishtraleja. Hän oli hieman ihmeissään, kun Insula puhui hieman hassusti aivan kuin tämä ei osaisi puhua tässä muodossa kunnolla. Kun Siru mietti toisen puhetapaa, hänestä se kuulosti myös aika suloiselta ja hyvin heto hymy levisi tytön kasvoille.

Sirun katsoessa uudelleen Insulaan päin, hän muisti toisen haavan huulessa ja mutisi itsekseen:
"Äh! Mitä minä höpötän? Täytyy löytää jotain, mikä tyrehdyttäisi toisen huulessa olevan haavan."

Samassa hän muisti, että hänellä oli pieni pala kangasta piilossa. Tyttö alkoi etsiä tätä kankaan palasta kuumeisesti lantiollaan olevan huivinsa kätköistä. Hetken etsiskelyn jälkeen Siru löysi etsimänsä, käveli lähemmäs Insulaa ja ojensi palasen toiselle.
"Juu. Teidän huulestanne valuu vertaa, joten painakaa tällä siihen, jotta verenvuoto tyrehtyisi.", tyttö yritti puhua mahdollisimman rauhallisesti, vaikka tiesi äänensä värisevän jonkin verran.

Insula seurasi katseellaan tytön tanssahtelua kummastuneena, sitten tämä pysähtyi ja punastui. Insula ei tiennyt miksi tämä muuttui sen väriseksi ja kummasteli sitä kovasti, oliko tämä sairas tai jotain. Tämä kuitenkin jatkoi utelemista joten ei tämä ollut ainakaan kuolemassa. Insula mietti hieman.
"Metsästä"
Se sanoi lyhyesti, Insula ei tiennyt suuntien nimiä mutta tiesi kyllä suunnan jos sen olisi pitänyt sinne mennä. Se tiesi aina missä koti oli, muttei osannut neuvoa suullisesti kellekään reittiä.

"Perhe!?"
Se pysähtyi miettimään ja nosti taas sormensa huulilleen leikaten siihen uuden haavan.
"Meitä oli monta, isä ja äiti"
Insula vastasi miettien kulmat kurtussa, se yritti muistella perhettä, olihan sillä ollut se mutta maailmassa oli niin paljon muita asioita että se tuppasi unohtamaan perheen. Eikä Insula osannut oikein hävetäkään sellaista.

Sirun ojentaessa hänelle kangasta Insula katseli sitä ja sitten Sirua.
"Minun huulestani"
Se nosti taas sormensa huulilleen sen kämmenelle tippui hieman verta, Insula katseli sitä kummastuneena. Hänkö tosiaan vuosi. Hän nuolaisi veren kämmenestään. Hän katseli riepua ja sitten sormiaan, sekä sirun sormia. Insula kokeili ottaa kankaanpalaa pitkien kynsiensä varaan mutta veti vain siihen reiän. Hän laski kyntensä ja näytti pohtivan miten onnistuisi siinä parhaiten. Sen mieleen oli noussut että jos se sai kankaan niin helposti rikki, tekisikö se saman Sirun sormille. Hänen mielensä teki kokeilla, mutta se ei uskaltanut jos se vaikka suuttuisi jos saisi haavan hänen kynsistään.

Siru ihmetteli, etteikö Insula tiennyt ollenkaan ilmansuuntia, mutta tyttö ei jäänyt miettimään asiaa sen kauemmin.
"Tuota.. voisitteko osoittaa siihen suntaan, missä kotinne on suurin piiretin?", Siru kysyi lempeästi ja hänen äänensä väirisi hieman, vaikka tunsi olonsa aika normaaliksi. Tyttö tunsi edelleen kuin hänen poskiaan kuumotti jonkin verran äskeisen punastumisen takia.

Siru kuunteli uteliaana, kun Insula kertoi lyhyesti omasta perheestään. Häntä alkoi kiinnostaa enemmän, oliko tällä sisatuksia. Pienen rohkaisun jälkeen tyttö kysyi:
"Onko teillä muita perheenjäseniä kuin vanhemmat? Sisatuksia? Mnun perheeseeni kuuluu vain rakas äitini. Muita sisaruksia minulla ei ole."

Tyttö yllättyi, että oli vahigossa kertonut itsestään ja oli alkanut kyselemään sillä tavalla toisesta, vaikka ei tiennyt suuttuisiko Insula hänen utelimisesta. Siru henkäisi hieman ja pörrötti vähän hiuksiaan miettiessään asioita.

Siru säpsähti ajatuksistaan, kun Insula puhui jälleen lyhyesti ja varsinkin, kun kuuli repeytyvän kankaan äänen. Hän laski katseensa kankaan palaseen ja säikähti toisen pitkiä kynsiä. Tyttö henkäisi syvään, jotta saisi ajatuksensa kokoon ja yritti rauhoittua parhaansa mukaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt kellään noin pitkiä kynsiä, joilla pystyisi helposti satuttamaan muita vahingossakin.

"Tuota.. jos sinulle sopii.. niin voin pyyhkiä tuon veren huulestasi pois.", Siru puhui hieman takellellen, koska ei tiennyt mitä toinen reakoisi hänen ehdotukseensa.
Tyttö asteli yhden pienen askeleen lähemmäksi Insulaa ja kyykistyi hitaasti ja rauhallisesti, jotta voisi pyyhkiä toisen veren pois paremmin. Siru taittoi sievästi kankaan pari kertaa ja aikoi pyyhkäistä veren pois. Tietenkin hän oli valmiina antamaan palasen Insulalle, jos tämä tahtoi itse pyyhkiä veren pois.

Insula nosti sormensa osoittamaan suuntaan jossa tiesi tasan tarkkaan kodin olevan, jos kulki suoraa pääsi sinne. Insulan mielessä ei käynyt kertaakaan että olisi saattanut olla vaarallista näyttää missä koti oli, mutta tokihan sitä oli vaikeaa erottaa edes näin kaukaa. Insula näytti miettivän hetken, se laski.
"Yhdeksän, meitä oli yhdeksän sisarusta."
Insula muisti kaikki kyllä, mutta ei niin hyvin ehkä kuin olisi saattanut toivoa, Insula oli aina ollut hieman, erilainen. Se oli ollut alusta asti utelias ja omissa ajatuksissaan, kun muut leikkivät ja painivat Insula oli maannut paikallaan tai katsellut ötököitä, lintuja, tähtiä, kaikkea, miettien mikä niitä liikutti, miksi ne olivat olemassa ja sellaista.

Insula seurasi toisen ilmeitä kun se näki hänen kyntensä, se näytti hämmästyneeltä mutta Insula ei voinut olla varma, se katsoi itsekin kynsiään uudestaan, ne olivat niin hauskat, ne eivät oikeastaan olleet niinkään kynnet, kuin sormetkaan sillä mitenkään ei erottanut mistä alkoi kumpi, ensin oli vaaleaa ihoa, sitten se alkoi tummua ja kovettua, muuttuen kynsiksi. Missään ei ollut linjaa erottamassa niitä toisistaan. Sirulla ne olivat erilaiset, se näki kun tyttö tuli lähemmäs ja pyyhki verta. Insula värähti, vaikka sen hajuaisti ei ollut ihmismuodossa yhtä hyvä kuin Listhralina se haistoi silti kuinka erilaiselta toinen tuoksui ja hieman säpsähti. Se oli niin odottamatonta että se hämmästyi. Insula ei heti huomannut että toinen oli antamassa palasta hänelle.

Siru huomasi Insulan näyttävän siihen, missä tämän kotikuola sijaitsi. Hän yllättyi miten avoimesti toinen näytti oman kotinsa, koska täällä alueella asuisi varmasti sellaisia henkilöitä, jotka käyttäisivät tilannetta hyväski. Tytön kasvoille levesi pieni hymy ja huoahti kevyesti, mutta yllättyi miten monta sisarusta toisella oli.
"Yhdeksän? Vau! Ihailen sinua ja perhettäsi. Olen itse tahtonut aina saada vanhemman tai nuoremman sisaruksen, jonka kanssa saisi viettää aikaa.", Siru selitti haaveilevasti ja hänen hymynsä leveni hieman lisää.

Tyttöä hieman pelotti Insulan vaarallisen näköiset kynnet, mutta ei antanut niiden vaikuttaa hänen ajatuksiinsa toisesta ollenkaan. Siru oli jo nyt niin iloinen, että sai tavata melkein saman lajisin henkilön kuin hän itse, joten hän ei antanut pikku seikkojen vaikuttaa ollenkaan ajatuksiinsa.

Siru säikähti jonkin verran, kun liikahti niin yllättävästi, kun hän pyyhki verta pois. Tyttö katseli poikaa huolestuneena oliko hän satuttanut tätä vai oliko jotain muuta ikävää tapahtunut. Hän rauhoitti, kun mitään pahaa ei ollut tapahtunut ja heilautti iloisesti häntäänsä. Siru käänsi verisen kankaan puoleen sisäpuolelle, jotta poika voisi pyyhkiä uudella puhtaalla puolella veren pois ja ojensi sitä varovasti toiselle.

"Tuota.. jos pystyt niin sinun kannattaa painaa tällä palasella huultasi, jotta veri ei valuisi niin paljoa", tyttö sanoi hieman ujostuneen sävyyn, käänsi hieman katseettaan sivuun ja hymyili hieman Insulalle.

Insula katseli tyttöä hieman päätään kääntäen kuin pöllö. Hänen katseensa ei vain ollut yhtä avoin, mutta hämmentynyt kylläkin.
"Mitä olisit sellaisen kanssa tehnyt?"
Hän kysyi. Ehkä jotain muuta kuin heidän perheessään sillä olihan tyttö hieman erinäköinen kuitenkin, tai ei nyt enää kun hän oli sen näköinen sillä hetkellä, mutta kun hän oli normaalin näköinen hän oli toisenlainen.
Insula ei paljoa välittänyt toisen pienestä pelosta hänen kynsiään kohtaan. Toki niillä tappoi ja ne leikkasivat monia asioita kappaleiksi, mutta eihän hän tyttöä halunnut satuttaa niillä ja tiesi sen itse hyvin. Ei ollut mitään syytä ruveta sellaiseksi.

Insula yritti ottaa liinaa käsiinsä mutta pitkät kynsimäiset sormet eivät saaneet otetta ja repivät siihen vain reiän. Hän katseli kangasta kuin vierasta olentoa ja mietti miten muut pitivät sellaisia käsissään. Hän katsahti omia sormiaan, kuin olisi nähnyt ne nyt ensi kertaa ja sitten toisen käsiä. Ne olivat erilaiset, niissä oli nahkaa ja ne taipuivat selvästi paremmin kuin hänen sormensa.
Insula madalsi hieman itseään nähdäkseen kädet nyt eri kulmasta. Hän tarkasteli niitä seuraten jokaista raitaa ja juovaa. Hän käänteli päätään hitaasti ja rauhallisesti ja ojensi sitten omat sormensa kasvojensa eteen hämmentyneen näköisenä. Sitten hän näytti ymmärtävän ja vajosi tyypilliseen flegmaattiseen tilaansa, heidän sormensa olivat erilaiset, asia ei ollut sen kummallisempi.
"Miksi kätesi ovat tuon muotoiset?"
Hän kysyi.

Siru yllättyi toisen kysymyksestä ja mietti hetken. Tyttö huomasi, ettei ollut ennen ajatellut tuota. Hän pysyi jonkin aikaa hiljaisena miettien asiaa harkitsevasti.

"Hmm.. En osaa sanoa, koska en ole miettinyt asiaa ennen. Olisimme saattaneet tutkia yhdessä uusia paikkoja, loikoilleet lämpimässä päivänvalossa miettien mitä ihmeellisempiä asioita ja kaikkea muita mielenkiintoisia asioista.", Siru sanoi mietteliäästi, mutta iloiseen sävyyn.

Tyttö katseli edelleen pelokkaasti Insulan kynsiä, mutta rauhoitti jonkin verran arvellen, ettei toinen aikoisi mitään pahaa hänelle. Hän tiesi, että Lishtralit pystyivät hyvin julmiin tekoihin halutessaan, mutta Insula tuntui omalla tavallaa erilaiselta. Siru kiinnosti, miksi toinen oli niin rauhallinen ja etäinen muihin lajitovereihinsa verrattuna. Tyttö henkäisi hyvillään, että oli tavannut Insulan ja huomasi unohtuneen miettimään asioita.

Siru yllättyi toisen hieman omituisesta kysymyksestä, nosti vapaana olevan kätensä ylös kasvojensa korkeudelle ja tutkaili sitä itsekin. Hän kurtisti hieman kulmiaan ja vilkaisi Insulan käsiä ihmeissään.
"Käteni ovat aina olleet tällaiset. Käsiemme ja kehomme rakenne periytyy vanhemmiltamme. Tuota.. miksi kysyit käsistäni? Enkeleillä, demoneilla ja monilla muilla ihmisen kaltaisilla olennoilla on tämän kaltaiset kädet. Tahtoisin tietää, miten sinun kyntesi ovat noin omalaatuiset?", Tyttö puhui uteliaana ja istuutui maahan jalkajensa päälle.

Insula kuunteli Sirun selitellessä mitä kaikkea tämä olisi nuoremman sisaren kanssa tehnyt ja siirsi katseensa kaukaisuuteen, sisäänsä kuin pohtien oli siinä mitään ideaa.
"Kaipa siinä on oma viehätyksensä"
Insulasta oli aina ollut hauskaa etsiä asioita yksin, sisarukset vain häiritsivät häntä kyselemällä ja ääntelemällä koko ajan. Insula piti asioiden miettimisestä hiljaisuudessa. Pohdintaa häiritsivät sellaiset häiriötekijät kuin sisarukset.

Insula katseli toisen käsiä kun tämä nosti ne omien kasvojensa korkeudelle. Hän huomasi toisen katsovan hänen omiaan ja nosti ne paremmin esille jotta toinen näkisi ne. Periytyy, se oli hauska sana eikä Insula ollut aivan varma sen tarkoituksesta mutta kykeni päättelemään sen aika hyvin.
"Enkelit, demonit, ihmiset, olen kuullut niistä olen nähnytkin yhden demonin, sillä oli samanlaiset kädet, eri väriset tosin"
Insula mietti hetken.
"Vanhemmillani on samanlaiset, ne ovat aina tällaiset, vaikka minä muutunkin ne eivät muutu?"
Insula mietti miksi, miksi hänelle jäivät sellaiset kädet vaikka hän muuttui sellaiseksi ihmisen, enkelin ja demonin kaltaiseksi, silti hänelle jäi samat kynnet. Insula ei ollut koskaan ennen miettinyt asiaa kunnolla, koska oli aina ajattelut sen olevan täysin normaalia, kunnes oli nähnyt Sirun ja tämän erilaiset kädet.

Siru hymähti iloisesti miettiessään asioita, mitä hän olisi tahtonut tehdä sisaruksensa kanssa, jos hänellä sellainen olisi.
"Niin. Minunhan on vaikea sanoa, millaista elämäni olisi, jos minulla olisi sisarus. Hän saattaisi olla erittäin ihanaa seuraa, mutta välillä haitatsikin. Riippuen tietenkin millainen luonteeltaan sisarukseni saattaisi olla.", tyttö sanoi haaveilevasti ja hento hymy levisi hänen kasvoille.

Siru säpsähti hieman, kun Insula nosti kätensä ylös. Tyttö katsoi niitä ihmeissään ja uteliaana kuuntellen mitä toinen sanoi. Insulan kynnet olivat niin erilaiset kuin tytöt äidillä, mutta Sirun utelaisuus heräsi entisestään.
"Niinkö? En ole itse tavannut demoneita, mutta yhden enkelin olen.", tyttö mietti katsellen samalla toisen kynsiä. Samalla hän mietti näyttivätkö enkelin ja demonit melkein samanlaisilta. Siru uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa, mutta kuunteli toisen puhetta.

"No kyntesi ovat ainutlaatuiset. Minusta ne ovat hienot. Kuitenkin sinä joskus löydät vastaukset miksi kyntesi eivät muutu samankaltaisiksi kuin muilla. Ehkä löydät myös jonkin maagisen esineen, joka auttaisi asiassa.", hän puhui reippaalla ja lohduttavalla äänellä ja nosti katseensa Insulaan hymyillen tälle iloisesti.
"Sallitko, jos kosken ja katson tarkemmin kynsiäsi?", Siru kysyi varovasti ja punastui omalle kysymykselleen. Hän ei koskaan ennen uskaltanut kysyä toiselta mitään tämän kysymyksen kaltaista, joten tyttöä hieman hermostutti, mitä Insula vastaisi hänelle. Siru hivutti varovasti käsiään toisen Insulan käsiä kohti valmiina vetämään kätensä pois, jos toinen kieltäytyisikin.

"Sisarukset ovat lähinnä haittana jos ei pidä niistä, eivät sisarukset ole sellaisia kuin niiden toivoisi vaan sellaisia kuin ne haluavat olla"
Insula sanoi, täysin tuomitsematta toisen unelmia, hän lähinnä totesi asian totena, kuin se olikin. Ei Insula koskaan ollut ajatellut että saattaisi sanoillaan vahingoittaa ketään, varsinkaan silloin kun lausui totuuden, sellaisen jonka varmasti jokainen muukin jo tiesi. Tosin Insula puhui vähän, perheensä luonakin Insula oli aina ollut hiljainen ja mieluiten omissa oloissaan, joten sosiaalinen kanssakäyminen oli aina jäänyt häneltä vähemmälle, eikä Insulaa sellainen ollut edes koskaan kauheasti kiinnostanut, miksi olisi kun sen omat ajatukset olivat aina riittäneet sille.

Toinen sanoi tavanneensa enkelin.
"Minkälainen se oli, oliko sillä siivet?"
Insula heräsi kysymään. Sen silmien takana välähti kun sen ajatukset lähtivät kulkemaan ja herättivät uusia kysymyksiä. Insula halusi oppia ja tietää. Hänen aivonsa olivat aina kysyneet häneltä kaikkea ja hän oli aina pohtinut asioita. Miksi taivas oli ylhäällä, mitä tähdet oikeasti olivat, entä kuut ja auringot, miksi yöllä oli pimeää, kuinka vanha taivas oli, entä helvetti, mitä paikkoja ne oikeastaan olivat. Kun hänen päänsä oli lopettanut vastausten keksimisen tai hän oli jo miettinyt kaikki asiat uudestaan ja uudestaan hän oli oppinut että joku muukin saattoi tietää jotain. Harmillista oli, että kaikkien ajatukset olivat lähes erilaisia kuin hänen mikä ärsytti Insulaa, pitäisi puhua monen kanssa ja yhdistää oikeas vastaus niistä asioista mitkä pitivät yhtä ja esiintyivät useimmin. Insula oli kuullut, että jonnekin oli säilötty tietoa, niitä sanottiin kirjoiksi, joita kuulemma piti osata lukea. Se oli taito, minkä Insula olisi halunnut oppia ja sen jälkeen päästä lukemaan. Tietoa, kaikkiin kysymyksiin vastauksia, kuinka ihastuttavalta ajatus tuntuikaan.

Toisen lohduttava äänensävy meni kokonaan hukkaan kun oli Insulasta kyse. Kuitenkin sen mielenkiinto selvästi heräsi ja Insula oli nyt enemmän kuin koskaan ulkona kysymyksistään j asiinä hetkessä.
"Mikä on maaginen esine?"
Hän jatkoi kyselemistä. Toinen uteli saisiko tämä katsoa hänen kynsiään lähemmin. Insula nyökkäsi ja antoi toiselle vapaat kädet, hän ei pelännyt että toinen pystyisi häntä vahingoittamaan, varsinkaan kun oli hänen käsistään kyse, Insula itse tiesi hyvin kuinka pahaa jälkeä ne sellaiselle pehmeälle iholle kuin mitä nyt omisti, pystyivät tekemään. Se oli kuin kuuma veitsi olisi tungettu voihin. Pieni hento painallus ja terävä kynsi suli ihoon ja lihaan sen alla.

Siru kuunteli Insulan sanoja ja mietti hieman.
"Totta. Jokainen on omanlaisensa ja niin on hyväkin. Maailma olisi tylsä, jos kaikki olisivat samankaltaisia. Kuitenkin uskoisin, vaikka ei pitäisi omista sisaruksistaan, saattaa aikuisempana alkaa pitää heistä. Nuorina tehdään kaikkea typerää ja noloa, mutta ajan mittaa henkilöt muuttuvat ja heistä voi tulla hyvinkin mukavia.", tyttö sanoi rauhallisesti ja jatkoi pienesti hymyillen: "Kuitenkin on mahdollista, ettei pidä sisaruksistaan aikuisenakaan. Se on kuin pieni mysteeri, pitääkö aikuisempana sisaruksistaan vai ei."

Siru hämmentyi hieman toisen kysellessä häneltä tapaamastaan enkelistä. Hän punastui hieman ja hymyili ujosti. Tyttö ei tiennyt, miten paljon hänen kannattaisi kertoa tästä enkelistä.
"Kyllä hänellä oli siivet niin kuin minulla. Kuitenkin hänellä oli monta siipeä. En kyllä tiedä, miksi, mutten uskaltanut kysyä. Tapaamani enkeli oli mies ja minusta hän oli kaunis. Hän oli minulle todella ystävällinen ja vuokrasi minulle jopa tanssiaispuvun. Kukaan ei ole ollut minulle niin kiltti vaan.. Äh! Hän oli mukava henkilö.", Siru kertoi iloisesti, mutta jätti viimeisen lauseen roikkumaan ilmaan vähäksi aikaa. Kuitenkin hän jatkoi nopeasti, koska ei tahtonut selittää omista asioistaan kovin paljoa. Olisi typerää kertoa omasta menneisyydestään, vaikka pitäisi kertoa aivan eri asiasta.

Siru yllättyi, kun toinen kysyi, mikä on maaginen esine. Tyttö raapi nolona hiuksiaan ja yritti mietti miten selittäisi asian.
"No en kyllä tiedä maagisista esineistä paljoakaan. Kuitenkin olen kuullut, että niiden avulla voi esimerkiksi muuttaa muotoa tai niiden avulla voi luoda maagisen suojan tai niiden avulla voi siirtyä paiaksta toiseen. Mielestäni maagisilla esineillä voi tehdä paljoa erilaisia asioita, mutta yksi esine pystyy tekemään vain yhtä asiaa. Kannattaa käydä kirjastossa lukemassa ja lainaamassa kirjoja, joista voisi löytyä sopivaa tietoa.", hän selitti ja nolostui hieman, kun ei tiennyt maagisista esineistä paljoa.

Siru oli innoissaan saatuaan Insulalta luvan katsoa tämän kynsiä. Hän otti varovasti kiinni toisen käsistä ja katseli uteliaana Insulan kynsiä. Ne olivat todella erilaiset kuin tytöllä tai tämän äidillä. Siru katseli hiljaa toisen ainutlaatuisia kynsiä varoen kuitenkin tämän kynsiä. Insulan kynnet näyttivät vaarallisilta, mikä sai tytön hieman huolestuneeksi. Hän katseli ja käänsi hellä varovaisesti toisen käsiä nähdäkseen kynnet paremmin. Sirun kasvoille levisi pieni utelias hymy ja siveli Insulan ihoa sormenpäillään.

Insula käänsi hieman päätään kuunnellessaan toisen sanoja, hän ei tiennyt, hän ei ollut koskaan vielä kasvanut aikuiseksi sillä tavalla että olisi vielä kokenut sellaista, ehkä ajan kanssa, Insula ei ollut malttamaton persoona, hän oli maltillinen, verkkainen. Hän jaksoi syventyä mitättömiin asioihin pitkäksi aikaa ja pureutua asioiden ytimeen. Hän jaksaisi odottaa kasvavansa ja oppivansa, josko Sirun sanoma kävisi vielä joskus toteenkin. Insula suhtautui asiaan, tyypilliseen sisaruksen tapaan, hyvin kyynisesti.

Hän kuunteli toisen selitystä enkelistä ja mietti haluavansa tavata samanlaisen itsekin joskus. Monta siipeä.
"Kuinka monta, kuinka kaunis?"
Insula pommitti toista heti kysymyksillä, hän halusi tietää lisää. Eikö enkeleillä ollutkaan vain kahta siipeä, miksi niitä olisi useampia? Osasivatko ne oikeasti lentää vai olivatko siivet vain koristeet.
"Miksi tanssiaiset oli järjestetty?"
Insulan piti pysähtyä vetämään henkeä, häntä hieman pyörrytti kaikki se uusi tieto, mutta hän pysyi aloillaan ja silmät tiukasti kiinni toisessa, vastauksien toivossa.

Toinen puhui kirjastosta, ja lukemisesta, Insulan ryhti hieman lysähti.
"Mikä on kirjasto? Tiedän että kirjoissa on tietoa ja että pitää osata lukea sitä tietoa, mutta minä en osaa lukea?"
Insulan viimeiset sanat olivat hieman epätoivoiset. Hän pelästyi sitä itsekin ja vetäytyi hieman kauemmas, vaiston ohjaamana, hän laski katseensa maahan hieman turhautuneena.
"Kukaan ei koskaan kertonut että tietoa voi saada jostain muualtakin kuin kyselemällä, tahdon lukea, tahdon nähdä niitä kirjoja!"
Hän sanoi suorastaan lapsenomaisella uhmalla ja päättäväisyydellä. Tietoa, tietoa paperissa joita saisi lukea, oppia lukemalla eikä vain kuuntelemalla ja kaikki se tieto oli hänen ulottumattomissaan. Insula harvemmin joutui minkään tunteen riepottelemaksi, mutta turhautuminen tässä asiassa sai hänen rintansa painumaan kasaan ja hänen sielunsa kiehumaan. Hän kuitenkin rauhoittui äkkiä, vetäytyen taas sisäänsä, hän tiesi ettei asiaa auttaisi typerät häiritsevät tunteet, joten hän ajoi ne pois, lukitsi sinne missä ne eivät häirinneet.

Kun Siru otti hänen kätensä omiinsa ja katseli niitä Insula katseli tyttöä ja tämän ilmeitä uteliaana, täysin pelotta ja lapsenomaisella kiinnostuksella. Hän ei väistänyt eikä sävähtänyt toisen kosketusta, häntä ei oltu koskettu siinä hahmossa koskaan ja se tuntui kummalta, hän tunsi selvästi toisen ihon lämmön, se oli lähes polttavaa ja siitä jäi haihtuva lämpöjälki missä kosketus oli ollut.