Siellä missä ei kuulu onnea olla

//Redmoon olkaa hyvä//

Lucifer nosti hieman ruskean kaapunsa huppua, hän oli pukenut sen peittääkseen pukunsa ja siipensä, hän oli oppinut nyt varovaisemmaksi. Yksi huono kokemus oli tarpeeksi hänelle. Poika oli kuitenkin taas tullut helvettiin, vaikka EZriel olikin antanut hänen tuntea nahoissaan sen mitä mieltä vanhempi veli oli siitä että hänen nuorempansa pisti henkensä sillä tavoin alttiiksi. Nuorukainen ei ollut koskaan nähnyt veljeään niin vihaisena, hän oli pelännyt tätä. Koskaan ennen, ei Luciferin ollut tarvinnut pelätä veljeään sillä tavoin ja taas hän teki tämän tahtoa vastaan.
Enkeli inhosi kaapua ja mietti miten EZriel sieti sellaista päällään, hänellä oli sentään kuusi siipeä ja Luciferilla vain neljä. Tosin, hän rakasti lentämistä yli kaiken, ehkä se oli suurin syy. Hänestä kaapu oli ahdistava. Hän huokaisi, mutta jatkoi, jalan kulkeminen oli vaivalloista ja hidasta, mutta enkeli oli päättänyt kävellä Asparagukseen sillä lentäminen paljastaisi mikä hän oli. Toki helvetissä oli lentäviä demoneita ja langenneita enkeleitä, mutta hän ei selvästikään ollut kumpiakaan joten ei ottanut sitä riskiä.

Luciferin jalkoja särki ja hän päätti istua hetkeksi istumaan. Siellä täällä oli vanhoja raunioita, tummasta kivestä veistettyjä, hän istui yhdelle niistä raunioista ja katseli lohdutonta maisemaa. Oli hiljaista ja pian alkoi sataa lunta, se leijaili hiljalleen kohti maata ja tuntui tappavan, imevän kaiken lopunkin äänen tästä lohduttomasta maasta. Lucifer himoitsi saada kuulla tarinoita siitä minkälainen helvetti oli ennen ollut, selväsi nämä rauniot, olivat aikoinaan olleet suuren suuri sivilisaatio, nyt se oli raunioina, kuten koko muu helvetti ja sen asukkaat. Ajankulukseen Lucifer alkoi laulaa. Hän valitsi lempeän laulun, se oli laulu jota saarella laulettiin lapsille jotta nämä nukahtaisivat. Se kertoi nuoresta kauniista olennosta, sen rotua ei laulussa oltu määritelty, joka ihaili taivasta joka ilta ja laski sen tähtiä, eikä koskaan päässyt loppuun sillä aina kun aurinko tuli esiin olento nukahti ja unohti luvun jota oli laskenut.
Se oli yksi hänen lempilaulujaan ja Lucifer oli yrittänyt kerätä kaikki sen erilaiset versiot yhteen jotta saisi koottia paloista, vertauksista ja symboliikasta kokonaisen tarinan jonka voisi joskus laulaa jollekin, isälleen ehkä, isä piti hänen lauluistaan ja kuunteli niitä mielellään.

Täysin ajatuksiinsa uponneena, ei enkelille tullut edes mieleen että joku muu saattaisi olla kuuntelemassa hänen lauluaan.

//ruskea kaapuisten bileet!!! :DDDDD//

Hieman kauempana puiden väliköstä vilkkui ruskea kaapu kun nuori miespuolinen olento käveli pitkin metsää keppi kädessään ja lyöden samalla sillä puun runkoja, ja hyräili jotakin kappaletta. Olento vaikutti hyvin iloiselta hyppiessään pitkiä loikkia, pian hän alkoi kuulla hiljaista laulua. Olento rauhoittui hetkeksi kuuntelemaan ja hänen leveä hymynsä painui hetkeksi perus lukemiin. Hän kuunteli laulua, joka tuulen ja lumen mukana kulki eteen päin. Pian olennon naama vääntyi taas irvistävään hymyyn ja tämä lähti ääntä päin etsien sen lähteen.
Jester niminen demoni nuorukainen käveli pitkin ruskean-valkoista maata ja talloi mennessään monia oksia ja lehtiä jotka rapisivat askelten tahdissa.

Pian nuorukainen oli laulun lähteen lähellä, ja jäi tuijottamaan tuota, hän seisoi keskellä tietä ja hymyili leveästi katsoen ruskea kaapuista henkilöä joka lauloi laulua. Jester kallisti hieman päätään ja painoi sanoja mieleensä, samalla painaen myös mieleensä äänen joka sanoja lausui. Hiukset silmiensä edessä mies katsoi henkilöä. Jester alkoi nojata erääseen raunion palkkiin ja hymyili hymyilemistään valkoiset, terävät hampaat suusta paistaen.

Lucifer lopetti laulamisen ja laski hetkeksi tukahduttavan huppunsa kokonaan alas ihaillakseen laskevaa lumisadetta. Hän naurahti hieman lapsekkaan oloisesti ja nosti kätensä kaapatakseen lumihiutaleita. Ne tuntuivat mukavan viileiltä käsiä vasten, vaikka kylmä muuten ei ollut kovin mieluisa olotila koskaan. Hänen teki mielensä räpäyttää siipiään, mitä hän teki aina ollessaan levoton, peloissaan tai esittääkseen muita tunteita. Nyt hän ei kyennyt siihen.
Yksi lumihiutaleista laskeutui hänen kasvoilleen ja suli siihen. Hän pyyhki sen pois. Se toi hänelle mieleen kyyneleet. Hän oli itkenyt niin paljon näiden parin viikon aikana ettei uskonut enää edes kykenevänsä siihen.

Hän huokaisi ja nojautui taaksepäin, sen tehdessään, hän näki silmäkulmastaan jonkun muun, ensin hän ajatteli nähneensä omiaan sitten hän pelästyi ja nousi pystyyn, vetäen molemmat kädet vasten rintaansa kuin suojakilveksi. Hän hengitti hetken nopeaan tahtiin hänen rinnassaan.
"Kuka sinä olet?"
Hän kysyi pientä pelkoa äänessään. Hän näytti siltä kuin olisi valmis lähtemään karkuun minä hetkenä hyvänsä. Lucifer inhosi sitä, hän olisi halunnut olla rohkeampia ja uteliaampi. Niin kuin ennen, mutta häneen oli jäänyt pienet traumat edellisestä vankeudesta.

Lumihiutaleet olivat tehneet miehen hiusten päälle valkoisen kerroksen jolloin hiukset näyttivät vaaleammilta, mutta kerros tipahti hiuksilta kun hän taas liikautti päätään. "kukako olen...." Jester sanoi hymyillen tavalliseen malliin ja aisti toisessa pelkoa. Hetken hän oli hiljaa ja päätti sitten sanoa: "Turhaan minua pelkäät... olen Jester" Mies koetti pienentää leveää hymyään hieman tavallisemmaksi, vähemmän pelottavaksi mutta suu tahtoi pysyä perus virneessä.
"Anteeksi että säikäytin, ei ollut tarkoitus, satuin vain kuulemaan laulusi ja tulin kuuntelemaan..." Jester selitti ja asteli hieman lähemmäs toista ja istuutui maahan ristiistuntaan. "Entäs sinä, kuka sinä olet, et vaikuta täkäläisiltä..." Jester sanoi ja kallisti taas päätään alkaen nojata kättään vasten. "sinulla on upea ääni..." Jester lausui kohteliaisuuksia, joka oli ehkä demonille harvinainen piirre. Jester katsoi toista silmiin, vaikka hänen omansa eivät näkyneet, ja useita tuo häiritseekin, etteivät voi katsoa häntä silmiin.

Lucifer katseli kuinka toinen lähestyi häntä, enkeli seurasi demonin jokaista liikettä hakien jotain. Lähinnä hän seurasi tätä saadakseen selville tämän käyttäytymisestä millä asialla tämä oli. Toinen vakuutti ettei hänen tarvitsisi häntä pelätä. Lucifer ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut mutta rentoutui hieman, ollen kuitenkin edelleen varuillaan.
"Ei se mitään, oma vikani kun en huomioinut ympäristöäni"
Lucifer vastasi ja tajusi kuulostavansa aivan veljeltään. Mikä tuntui hieman ärsyttävän, vaikka hän veljestään pitikin, mutta hän ei halunnut olla kuten hän. Ainakaan aivan samalla tavalla.
"Kiitos"
Hän vastasi punastuen hieman.

"Tuota "
Hän aloitti hieman arasti.
"Mitä teet näin etäällä mistään asutuksesta? Vai onko täällä jossain jotain asutusta?"
Hän käänsi päätään kuin olisi voinut nähdä johonkin ilmestyneen yht äkkiä asutusta jostakin. Lucifer käänsi katseensa takaisin demoniin, hän pysyi paikallaan tosin hieman jännittyneenä toisen istuessa. Lucifer laski kätensä syliinsä ollakseen edes hieman rennomman oloinen.

Jester kuunteli ja nyökkäili. Hän oli täysin rento, vaikka se ie olisi yllättänytkään, hän uskaltaa olla menkein kaikkien seurassa, riippumatta yhtään toisen persoonan luonteesta. Jester alkoi maata maahan ja otsikset valuivat toisen silmän päältä pois jolla mies tujotti tarkkaavaisesti Luciferiä. Keltaiset silmät kuin hehkuivat hieman ja viirun takia silmä näytti aika villiltä, villeyttä tasoitti tosin pinkki-musta silmää ympäröivä luomiväri rajaus.
Jester alkoi katsoa taivasta kun mies kysyi tämän syytä olla kaukana asuinalueelta. "noh.... olen melko luonnon läheinen.... kiertelen aika paljon metsiä omistä syistäni..." Jester sanoi hymyillen. "En viitsisi kyllä syitäni tähän keskusteluun lisätä..." Hän sanoi ja nousi sitten takaisin istumaan melkein pompaten jolloin otsikset menivät takaisin silmien peitoksi.
"Entäs sinä, mitä sinä täällä istuskelet... kyllä kai tiedät että täällä liikkuu petoja ja mitä kummallisempia otuksia, tämä ei ole mikään rauhallisin alue, vaikka siltä vaikuttaa." Jester sanoi hampaat paistaen hymyn myötä. Kummallisilla otuksilla Jester tarkoitti ehkä hieman itseäänkin, mutta ei antanut sen tulla esille, hän puhui asiasta yleisellä tasolla.

Lucifer nyökkäsi, hän ymmärsi hyvin. Hän oli edelleen varovainen. Eikä osannut oikein rentoutua. Kuitenkin häntä kiinnosti tämä oletettavasti demoni, joka oli siihen ilmestynyt paikassa jossa oli hiljaista, eikä ketään muita mailla halmeilla.
Toisen kysymykselle hän jopa hieman hymyili rohkeammin.
"Etsin lauluja ja tarinoita, unohdettuja sellaisia, joita kerrotaan ja joita lauletaan mutta joiden alkuperää kukaan ei enää muista."
Hän sanoi hieman innostuen.
"Meille opetetaan me opimme ja me kuulemme erilaisia tarinoita joka päivä, mutta emme koskaan pysähdy miettimään ovatko ne tarinat olleet joskus todellisia, onko näin joskus käynyt. Etsin niiden alkua ja niiden loppua, usein ne löytyvät jo tarinoista itsestään, mutta jotta tarinat saa kokonaisiksi pitää etsiä niiden kaikki versiot"
Lucifer selitti aiheesta innostuneena. Sitten hän tajusi höpötelleensä ja punastui nostaen kätensä kasvojensa eteen kuin nuori neito vaikka mies olikin.

Jester hymyili leveästi ja nyökkäili kuunnellesaan miehen puheita. Hän itse ei tienny paljoa tarinoita, eikä kyllä laulujakaan, tiesi vain ihmisiä jotka kertoivat niitä mielellään, hän alkoi muistella tarinoita joita hänen äitinsä kertoi kun Jester oli vielä pieni ja hymy hyytyi pieneksi hetkeksi, oikeastaan vain siksi aikaa kun hän muisteli vanhempiaan.
Jester katsoi toista ja alkoi puhua. "muistan kuinka äitini kertoi minulle tarinoita kun olin pieni..." Puhuessaan Jesterillä ei ollut enää sitä samaa yli menevää hymyä kuin yleensä, enemmän alakuloinen ilme. "Tarinat kertoivat aika paljon demoneista, ja joskus niihin eksyi enkeleitäkin." Jester sanoi. "Mutta se mitä olen nähnyt oikeita enkeleitä, eroavat paljon äitini tarinoista." Hän sanoi ja alkoi taas hymyillä pikku hiljaa.

Luciferin mielenkiinto heräsi toisen puhuessa tarinoista mitä tämän äiti oli demonille aikoinaan kertonut, enkelin siivet värisivät kaavun alla innosta. Hän halusi tietää lisää.
"Miten enkelit eroavat niistä tarinoista? Minkälaisia tarinoita äidilläsi oli tapana kysellä?"
Lucifer kyseli uteliaana, punastuen sitten uudestaan.
"Siis, jos se ei ole liian röyhkeää minulta kysyä, pahoittelen"
HÄn laski katseensa käsiinsä ja väänteli niitä sylissään vaivaantuneen oloisena. Hän toivoi ettei ollut liian tungetteleva ja liian innokas. Ehkä toinen ei halunnut jakaa niitä tietoja hänen kanssaan. Lucifer tiesi innostuvansa aina hieman liikaa kun oli puhe tarinoista ja lauluista. Ehkä hän voisi kertoa toiselle kiitokseksi toisne tarinan, ehkei toinen edes pitänyt tarinoista.
Lucifer hermoili hirveästi ja pelkäsi nyt enemmän loukanneensa toista, nyt hän ei enää niinkään pelännyt toista, tai tämän olemusta. Rakkaus tarinoihin oli häivyttänyt hetkeksi muut pelot tiehensä.

Jester nyökkäili ja alkoi muistella tarinoita. "Hmm... hän kuvasi enkeleitä hirviöinä jotka veivät demoneilta toivon elää ja olla rauhassa..." Jester sanoi miettelijään näköisenä. "Äidin tarinoissa enkelit olivat aina valkoisia lentäviä paholaisia, jotka veivät demonin hengen lentäessään ohi... mutta en usko niihin tarinoihin, enkelit joita olen tavannut, eivät vastaa yhtään tarinoiden enkeleitä..." Mies sanoi ja katsoi sitten Luciferia. "Tietysti, tarinoiden kertomukset ovat demoneiden näkemys..." Jester tokaisi hymyillen. Sitten mies syventyi ajatuksiinsa.

"Yhden tarinan muistan vahvasti, se kertoi tavallisesta ihmis pojasta joka halusi pelastaa niin kovasti äitinsä kuolemalta että lupautui antamaan itse helvetin ylivaltiaalle mitä tahansa jos tuo pelastaisi pojan äidin.... tosin valtias oli itse pojan äidin loukkaantumisen takana, jotta saisi huijattua pojan antamaan sielunsa hänelle. Tarinassa valtiaan lemmikki korppi oli kuollut ja hän tarvitsi uuden sielun sille. Poika oli suostunut valtijaan ehdotukseen ja valtias otti pojan sielun, mutta pelastamatta tuon äitiä. Pojan sielu hallussaan valtias herätti lemmikki korppinsa henkiin, mutta oli ottanut sielusta pienen palan taskuunsa, nimittäin osan pojan muistista. Korppi heräsi henkiin, mutta valtiaan ihmetykseksi se muuttui epämääräiseksi möykyksi maahan ja alkoi muotoutua ihmismäiseksi olioksi, jolla oli kädet, jalat, mustat hiukset, mustat siivet, mustat, tiukat haalarimaiset vaatteet ja punainen huivi. Olio oli siis puoliksi ihminen ja puoliksi korppi, valtias nimesi olion kuoleman linnuksi."

Jester kertoi tarinan hieman ehkä hyppien tarinassa, mutta pääpiirtein tarina oli siinä. "Demonien keskuudessa huhutaan että kuoleman lintu olisi oikeasti olemassa, ja että tuo olisi oikeasti tapahtunut, itsekkin olen uskonut että se voisi olla totta." Jester sanoi ja katsoi sitten taas Luciferia.

Lucifer kuunteli mielenkiinnolla. Olihan se sanomattakin selvää että demonit pitivät enkeleitä pahoina olentoina ja äin päin enkeleiden keskuudessa.
"Enkeleillä on taas tarinoita painajaismaisista hirviöistä, eli demoneista jotka syövät enkeleiden siipiä ja yrittävät aina loata näiden sielun"
Hän selitti. Lucifer oli nähnyt demonien ikävänkin puolen tai ainakin sen petollisen, muisto siitä oli yht äkkiä taas kirkkaana hänen mielessään, se nöyryytys minkä hän oli kokenut oman luottavaisen luonteensa tähden. Hän peitti ilmeensä katsahtamalla nopeasti pois päin toisesta.
"Tokihan, molemmat rodut ovat sovittaneet omien tarinoidensa pahat juuri sellaisina kuin näille on sopivaa."

Hän antoi toisen kertoa tarinan ja jätti enemmät selitykset. Lucifer katseli Jesteriä tarkkaavaisesti ja imi jokaisen sanan sisäänsä painaen ne muistiinsa jotta voisi lisätä sen tarinoihinsa ja koota sen jos koskaan sen paloihin törmäisi.
"Olen kuullut huhun että ihmiset pitävät korppia kuoleman lintuna, se tukisi tarinaasi kovasti. Ehkä tuolla tarinalla ja ihmisten uskomuksilla on yhteys"
Mikä tarkoittaisi sitä että tarinat olivat universaalisia, että osa niistä tarinoista joita hän etsi täältä, olivat maassa tai maasta, eik ähän kenties koskaan saisi niitä kokonaisiksi, sillä mitä muutakaan olento joka eläisi ikuisesti saattaisi tehdä, kuin kerätä tarinoita ja muistaa ne. Toisin kuin olennot joiden elinaika oli lyhyt ja kuluisi loppuun jossain vaiheessa pakosta.

"Miksi ei, moni tarinoista osoittautuu todeksi, vaikka sisältö usein muuttuu kun se on kerrottu moneen kertaan eri ihmisen kautta. Jokainen lisää tarinaansa aina hieman jotain itsestään. Mutta sen takia monesti, pitäisi osata tarkkailla tarinaa, kuunnella sen sisältöä ja verrata niitä toisiinsa"
Lucifer tajusi jääneensä taas höpöttämään ja värisytti siipiään kaapunsa alla, se oli epämukavan tuntuista kun kangas otti kiinni siipiin eivätkä ne päässeet liikkumaan vapaasti.

Jester nyökkäili. "ymmärrän.... ovathan demonit hurjempia ja ehkä myös vaarallisempia luonteeltaan kuin enkelit...." Jester sanoi ja katsoi Luciferia. Hän kuunteli miehen sanoja ja nyökkäsi. "ihmiset ovat omituisia..." Demoni mies tokaisi ja alkoi nojata taakse päin. "En ole ikinä ymmärtänyt niitä..." Jester katsoi taivaalle ja kuunteli Luciferia loppuun asti. Hän ymmärsi hyvin sen että kulkiessaan kosvasta kosvaan, tarinat muuttuvat, ja on hyvin huomannut sen. Jester nyökkäsi ja katsoi nyt miestä ja sitten tämän kaapua joka heilui selän puolelta.
"hooh.... mitä sinä piilottelet..." Jester kysyi hymyillen taas perus hymyään ja katsoi koko ajan Luciferista niin sanotusti ohi tuon selkään. Jester alkoi nyt pohtia vain tuota selän käytöstä, hänestä se näytti hyvin paljon samalta, kuin mitä hänellä suiden tullessa ulos päin näytti, mutta ei hän uskonut oikein että miehellä olisi mitään sellaista takkinsa alla.

//sori... vittu että tuli lyhyt D://

//Ei se haittaa, lyhyet pelit on ihan ok. Tuossa on tarpeeksi rivejä. : ) Eli älä ota paineita.//

Lucifer kuunteli Jesteriä. Hänestä tuntui epäreilulta että demonit vain olisivat pahoja, tosin hän ei koskaan ollut nähnyt ilkeää ja julmaa enkeliä. Hän tiesi kuitenkin että tarinoissa niitä oli, jopa siinä tarinassa mitä hänen isoisästään kerrottiin.
"Eivät kaikki enkelitkään pyhimyksiä ole"
Lucifer ajatteli ensimmäisenä veljeään. EZrieliä, joka olisi käynyt hyvin demonista, hän ei ollut julma, mutta rakasta taistelua niin paljon sekä erilaisia aseita, ettei tämä täysin normaalista enkelistä käynyt.
Lucifer ei ollut koskaan nähnyt ihmisiä, vain kuullut näistä, hän katsoi toista uteliaana, puhuiko tämä nyt omasta kokemuksestaan vai jutuista mitä oli kuullut.

Kun toinen ihmetteli hänen selkäänsä Lucifer suoristautui ja yritti painaa ne mahdollisimman lähelle selkäänsä.
"Siivet vain"
Hän sanoi ääni hieman väristen sillä pelkäsi näyttää niitä kahdestakin syystä. Ensinnäkin, ne olivat myrkylliset, eikä hän tiennyt miten myrkky hänen siivissään toimi. Lucifer ei ollut sitä tyyppiä joka tahtoi toisille pahaa ja siksi keräsikin kaikki tiputtamansa höyhenet ettei niistä koituisi mitään pahaa kellekään. Toinen syy oli se että hän pelkäsi sitä että hänet tunnistettaisiin. Kuten oli käynyt aikaisemmin. Lucifer oli silloin vasta alkanut ymmärtää sitä miksi hänen vanhin veljensä rähjäsi hänelle ulkomaailman vaaroista ja käytti itse taivaassa aina kaapua, tosin, kuusi siipiset enkelit olivat harvinaisuus jopa taivaassa joten EZ olisi tunnistettu helpommin kuin Lucifer.

Jester katsoi kaapua ja mietti hetken. 'Hän on enkeli.....' hän katsoi Lyciferia hetken ja ajatteli että henen ei varmaan paranisi näyttöö tuolle omia voimiaan, ainakaan heti, tai niin että se vaikuttaisi uhkaavalta, olihan tuo melkein ensimmäinen joka uskaltautui puhumaan hänelle, kumminkin, Jesterillä alkoi olla jo nälkä, hän ei ollut syönyt koko aamupäivään ja nälän takia voimat heräisivät metsästämään. Nyt ensimmäistä kertaa Jester tunsi itsensä hieman hermostuneeksi, hän ei olisi halunnut paljastua, ainakaan vielä.
"..... tuotah... niin, taidat olla enkeli.... millaista on asua taivaassa?" Jester kysyi hymyillen, mutta nyt se vivahti ehkä hieman tekohymyäkin. "En usko että koskaan pääsisin käymään siellä... jotem sillä kysyn.." Jester sepitti.

Lucifer laski hieman katsettaan, oliko toinen tajunnut mikä hän oli, miten tämä reagoisi siihen. Muuttuisiko tämä jotenkin erilaiseksi häntä kohtaan. Hän huomasi hermoilevansa mutta yritti parhaansa mukaan olla mahdollisimman rauhallinen. Toisen kysymys vahvisti sen mitä Lucifer oli ajatellut.
"Olen"
Hän vastasi hieman alakuloisen kuuloisena. Hänestä tuntui pahalta olla siinä juuri sillä hetkellä, eihän hän toki halunnut piilotella mutta se oli välttämätöntä. Lucifer nosti katseensa demoniin, heittäen kuitenkin sen sivulle.
"Tuota, asun saarella, taivaaseen minulla on kyllä pääsy mutta en voi asua siellä"
Hän vastasi totuuden mukaisesti sillä ei halunnut valehdella toiselle.
"Joten en itsekään ole ihan varma."
Hän hymyili pahoittelevasti. Lucifer kävi kyllä ahkeraan taivaassa, muttei koskaan pysynyt siellä pitkään. Koska paljastumisen vaara oli aina läsnä hänen kohdallaan ja ehkä enemmän hän pelkäsi enkeleitä kuin demoneita vangitsijoina.

Hän oli kuullut tarinoita salaisista vankityrmistä ja katakombeista kirjaston alla, mutta ei ollut tarpeeksi rohkea lähtkieäkseen tutkimaan niitä paikkoja, eikä hän halunnut ottaa edes sellaisesta selvää, millään tavoin.

Jester nyökkäili ja ihmetteli sitä miksei tuo voisi asua enkeleille tarkoitetussa paikassa, mutta ei halunnut kysyä toiselta sitä, näytti siltä että se olisi huono puheen aihe. "en ole kyllä käynyt saarellakaan koskaan..." Jester sanoi meitien ja hymyillen. "Millaista siellä on? uskoisin että se on rehevämpi paikka kuin tämä.." Jester sanoi ja levitti kätensä, laskien sitten ne alas. "en ole poiskunut helvetistä koskaan, enkä usko että portinvartija päästäisikään minua...." Jester sanoi, portti ei ollut paikasta kaukana missä he seisoivat. Hän katsoi siihen suuntaan missä porti oli, mutta sitten kääntyi katsomaan taas Luciferia. 'Hän taatusti säikähtäisi jos näkisi minun tosimuotoni... mutta silti.. pakko lähteä syömään...' Jester ajatteli ja katsoi taivaalle. "Pitäisi kai syödä... en ole syönyt koko päivänä mitään..." H'än sanoi nyt ääneen ja katsoi Luciferiä hymyillen nyt taas tavallisesti, hymyssä ei ollut tekohymyn vivahteita eikä muutakaan epämääräistä.

//vitsi ku tänää ei taas lennä mielikuvitus xDD eiköhän se tässä kun vähä heräilee ni ala virrata :3 sori xDD//

//ihan rauhassa ^ ^//

Lucifer katsoi eteenpäin mutta oli selvästi kääntänyt katseensa sisäänpäin käydessään läpi asioista mitä kertoa saaresta.
"On siellä on rehevämpää eikä näin kylmä, siellä ilmasto vaihtuu aina silloin tällöin ja on vuoden ajat. Se on itseasiassa kaunis paikka, mutta pidän helvetistäkin, Vaikka tämä onkin karu paikka tässä on oma viehätyksensä, tulen tänne aika usein"
Lucifer hymyili toiselle, sillä hänestä tarinoissa helvetti oli liioitellun kamala ja karu paikka. Ainakin hän näki täällä paljon kauniita asioita, mutta ehkä se johtui vain hänen erikoisesta tavastaan nähdä kaikki maailmoissa.
"Portinvartija on mukava, se on vanha olento joten sille pitää olla kohtelias, se on myös hyvin yksinäinen joten jos olet sille mukava ja kerrot vaikka tarinan se saattaisi päästää sinut käymään saarella"
Lucifer oli itse tavannut portinvartijan. Hän oli päässyt läpi, mutta hän oli luontaisesti nöyrä auktoriteetteja kohtaan, sekä kohtelias että ujo. Ensimmäisellä kerralla hän oli halunnut vain kuulla tarinoita sillä portinvartijalle niitä oli kertynyt paljon vuosien saatossa. Lucifer oli laulanut vartijalle ja saanut sen jopa tuuditettua uneen laulullaan. Tosin hän oli jäänyt sen luoksi siksi aikaa että se heräsi kuullakseen lisää tarinoita.

"Mitä te demonit täällä syötte? Metsästättekö täällä ei paljoa taida kasvaa viljaa tai hedelmiä?"
Lucifer uskaltautui kysymään ja katseli ympärilleen karua maastoja ja raunioita. Oliko täällä edes mitään syötävää vai oliko sitä haettava kaukaakin.

Jester nyökkäili kuullessaan faktoja portin vartijasta. "Noh, sitten voisin uskaltautuakkin koettaa mennä saarelle." Jester sanoi ja alkoi miettiä kaikkea sitä vaihtelua mitä voisi nähdä, kuulla, syödä ja tuntea. Jester jäätyi hetkeksi ajatelemaan mitä saarelta voisi löytyä, hän katsoi taivaalle, piti silmiään kiinni ja hengitti syvään. Sitten hän kuuli Luciferin kysymyksen. Jester mietti hetken miten vastaisisi tuohon. "No... tuotah... tosiaan, ei täällä paljoa mitään kasva... joten joudumme metsästämään.... tai pahimmalla ajalla metsästämään toisiamme, joka on valitettava tapa, ja on yksi syy siihen miksi muut ajattelevat että demonit ovat raakalaisia." Jester sanoi ja katsoi Luciferia. "Menetin vanhempani sillä tavoin..." Jester sanoi katsoen nyt maahan hymy hyytyen, hän ei ollut ajatellut asiaa siitä asti kun menetti vanhempansa, mutta kun metsästys tuli puheeksi, hän muisti tapahtuneet.
Jester henkäisi syvään ja katsahti toista. "Mutta siitä on kauan... n. 4 vuotta..." Hän sanoi jo hieman hymyillen. "En halua muistella sitä hirveästi..." Jester sanoi. "Mutta.... haluatko auttaa minua, nyt on onneksi se aika ajasta kun on paras mahdollinen hetki hankkia ruokaa..." Jester sanoi taas hymyillen.

Lucifer kuunteli toista ja nosti hämmentyneen sekä pahoittelevan katseensa toiseen.
"Olen pahoillani"
Hän sanoi toisen vanhempien menetystä koskien. Luciferilla ei äitiä edes ollut joten ei tiennyt miltä sellaisen menettäminen tuntui, mutta isän menetys olisi ollut maailmanloppu. Hän ei edes halunnut ajatella sitä mahdollisuutta. Olihan isällä kuitenkin Luciferin ja Juudaksen lisäksi poikia jotka olivat hyviä taistelijoita, parempia kuin hän siis.
Hän nyökkäsi, oli ymmärrettävää ettei toinen halunnut muistella niin ikäviä asioita.

Seuraava ehdotus sai Luciferin hämmästymään.
"Voinko auttaa? Miten? Mitä aiot ruuaksesi hankkia?"
Hän alkoi kysellä yhtenä putkena ja hiljeni tajutessaan höpöttäneensä liikaa asiasta. Hän laski punastuen katseensa.
"Siis toki jos minusta on sinulle mitään apua"

Jester hymyili taas kun kuuli että toinen voisi auttaa. Hän mietti missä tuo voisi auttaa ja katsoi ympärilleen. "En oikein tiedä.... pitäisi ensin löytää jotain saalistettavaa että voi saalistaa, vaikka onkin paras aika saalistaa, sitä ei kumminkaan ole helppo läytää." Jester sanoi ja katseli ympärilleen.
"auttaisitko minua etsimään jotakin..." Jester huudahti innoissaan. Hänen mielestään saaliin etsiminen oli ehkä toisiksi paras homma saalistuksessa, paras homma oli syödä. Jester katseli ympärilleen, eikä nähnyt oikeastaan mitään, oli melko hiljaista. Tosin, paikka jossa he seisoivat, oli muutenkin melko autio paikka, joshuen lähellä olevasta portista. "Pitäisi kai siirtyä hieman tuonnemmas..." Jester sanoi ja osoitti syvemmälle metsikköön.

Enkeli nyökkäsi, hän ei ollut koskaan metsästänyt eikä ollut varma miten sellainen toimisi ja osaisiko hän, Lucifer ei kuitenkaan sanonut mitään. Sillä pelkäsi toisen loukkaantuvan jos hän väittäisi ettei osaisi, parempi jos tämä todistaisi sen itse. EZrielkään ei varmaan osannut, ehkä hänen pitäisi opetella, olihan hänellä sentään aseena jousi, jonka oli saanut veljeltään. Hän kuitenkaan ei ollut edes koskaan kutsunut sitä luokseen koska ei pitänyt aseista ollenkaan.

Lucifer katsahti metsikköä hieman peloissaan, siellä olisi vaikeaa lentää jos piti paeta, mutta hän oli jo luvannut auttaa. Enkeli nyökkäsi hieman varovasti ja nousi ylös. Toki hän auttaisi.
"Näytä tietä"
Hän sanoi lähteäkseen seuraamaan demonia metsikköön.

Jester hymyili ja lähti kävelemään metsään, sitten hän kääntyi ja katsoi toista suoraan silmiin. "Vielä pieni varoituksen sananen, älä säikähdä, olwe kiltti..." Jester sanoi hymyillen. Hän oli varma että toinen tulisi säikähtämään tapahtuvaa, mutta päätti kumminkin varoittaa toista. Sitten hän lähti taas kävelemään kohti metsän hämäryyttä, hän nosti kätensä eteensä niin ettei takana oleva Lucifer näkisi kättä. Käteen ilmestyi pienikokoinen "pää" jota Jester alkoi silittää sormellaan. "pian saamme syötävää, ei enää kauaa..." Jester sanoi päälle, jonka hellästi kädellään painaen laittoi takaisin käden sisään.
Jester katsahti sivusilmällä Luciferiin, sitten hän katsoi maata ja puita. "... olemme hyvällä paikalla...." Jester sanoi ja katseli ympärilleen. "Sano jos näät jotain..." Jester sanoi katsahtaen taas toista. "minä hoidan loput." Jester asteli erään puskan juurelle ja meni sinne piiloon katsellen sieltä tulisiko paikalle mitään.

Lucifer seurasi demonia hieman levottomana. Hän kuitenkin renoutui metsässä hieman sillä siellä oli hyvin tilaa lentää vaikka se ei kovin korkea metsä ollutkaan. Hän kummasteli hieman mitä toinen tarkoitti ja nosti toista valkeista kulmistaan hieman. Hän kuitenkin nyökkäsi.

Lucifer katseli ylös ja sai idean. Hän riisui nopeasti kaapunsa.
"Menen tähystämään ylös"
Hän selitti kun oli saanut kaapunsa riisuttua, hän vapautti kaikki neljä siipeään, tilaa oli vähän lähteä lentoon, mutta Lucifer ei turhaan ollut paras lentäjä kuudesta veljestä ja oli puussa, hiljaa ja nopeasti. Hän tarttui yhteen oksista tiukkaan ja nosti itsensä, koska ylhäällä oli oksia joihin sotkea siivet, yhdelle oksalle joka näytti tarpeeksi vahvalta kestämään enkelin painon.
Sen jälkeen hän alkoi tähystää eikä aikaakaan kun hän näki liikettä pusikossa.

Enkeli viittoi Jesterille hiljaa, hän näytti että näki liikettä käsimerkeillä toivoen että oli tarpeeksi selkeä toisen ymmärtää. Hänestä olu mukavaa päästä puuhun, mutta toisaalta hän oli näin paljastanut itsensä mahdollisille uhkille sillä hänen pukunsa oli kirkkaan valkoinen mustilla kanteilla. Hän luotti kuitenkin omaan taitoonsa lentää karkuun jos jotain pääsisi nyt sattumaan.

Jester katsoi kun Lucifer lehahti lentoon ja puuhun hän katsoi jonkin aikaa tuota ja kummasteli. 'eikö enkeleillä ole yleensä vain pari siipiä...'
Sitten hän huomasi että tuo alkoi viittoa ja Jestel katsahti suuntaan johon tuo näytti. Siellä tosiaan liikkui jotain. "yoshh~" Jester sanoi. Hänen kehostaan alkoi housta pian pieniä kumpuja, jotka suurentuivat ja aukesivat muodostaen terävä hampaisia suita jotka aukesivat ja sulkeutuivat. Jester nousi pusikosta seisomaan. Hänen kaavun laahus oli muuttunut täysin, siinä oli monia lonkeroita, jotka liikkuivat, myös kädet olivat muuttuneet niin että niissä oli samanlaiset suut kuin mitä muualla kropassa.
Sitten meis lähti liikkeelle kohti liikkuvaa otusta. Jokainen esiin tullut suu aikesi täysin ammolleen ja esiin tulivat raidalliset, todella pitkät pielet jotka lähtivät kurottumaan kohti uhri eläintä. Eläin oli suhkot iso kokoinen mutta ei kerennyt huomata kun Jester nopealiikkeisesti oli saanut tuon kiedottua lonkeromaisiin kieliin. Otus rimpuili mutta ei päässyt irti. Pian kielet lähtivät kuin kelautuen takaisin kohti Jesteriä. Kun otus oli täysin Jesterin edessä, jester avasi oman suunsa ja puraisi tuota kaulaan katkoen tärkeät verisuonet jotka päähän meni. Otus huusi kituen ja kuoli siihen. Nyt kielet alkoivat repiä elukan raajoja irti ja vetivät ne suiden sisään syöden ne. Jester huokaisi ja hymyili suu veressä ja katsoi sitten Luciferiä. "done..."

Lucifer oli tyytyväinen kun toinen ymmärsi hänen elekieltään. Hän katseli puusta kauhistuneena Jesterin muodonmuutosta, se oli jotain, jotain niin kummallista ja groteskia ettei enkeli ollut vielä koskaan todistanut mitään sellaista. Hänen oli pakko kääntää katseensa toisen aterioidessa sillä ei kyennyt katsomaan kuinka eläin raadeltiin sillä tavoin toisen ruuaksi. Hän voi pahoin pelkästä ajatuksesta.

Kun ruokailu oli päättynyt Lucifer nosti katseensa uudestaan tuohon demoniin. Oli vaikeaa kuvitella että tuo sama demoni oli tähän asti ollut jopa mukava, mutta ulkonäkö saattoi pettää toki Lucifer oli alkanut kovasti pelkäämään ja mietti hyppäisisikö takaisin alas. Asia hoitui kuitenkin hieman eri tavalla sillä yksi metsän asukeista oli villiintynyt ja iski raivoissaan valtavan ruhonsa puuhun saaden sen heilahtamaan.

Isku joka puuhun kohdistui tuli enkelille täysin odottamatta eikä Lucifer kehnojen refleksiensä ansiosta kyennyt siihen reagoimaan, tippui puusta suoraan selälleen, niin että ilmat karkasivat hänen keuhkoistaan. Pahinta kuitenkin oli se kipu mikä säteili hänen vasemmasta siivestään. Sen tyvi oli jäänyt pahaan asentoon ja muljahtanut paikoiltaan. Kaiken sen kivun lisäksi häntä tuijotti silmiin jokin helvetin metsässä asuvista pedoista sen näköisenä että se tekisi enkelistä vielä silppua hurjilla torahampaillaan.

Jester katsoi Luciferia joka pysytteli edelleen puussa. '.... selvästikkiin säikähti...' Jester ajatteli huokaisten ja muutti muotoaan takaisin enemmän ihmismäiseksi. Sitten hän lähti astelemaan kohti puuta jossa mies oli mutta huomasi sitten torahampaisen eläimen joka oli huomannut ilmeisemmin enkelipojan puussa, ja joka törmäsi puuhun tiputtaakseen tuon.
Jester jäätyi hetkeksi eikä tajunnut mistään mitään, kunnes hän huomasi että Lucifer tippui puusta. Sillä vaiheella Jester tajusi että tuo olisi vaarassa oikeasti. Demonimies oli ennenkin nähnyt sellaisen eläimen joka oli v astassa, eikä sellainen olisi kovin armollinen valitessaan uhrinsa.
Jester lähti juoksemaan kohti Luciferia kääntyi toista demonia kohti ja muuttui tosi muotoon ja pian kuului hyvin korkea ja korvia vihlova ääni, joka tuli Jesterin suista, se kuulosti melkein siltä kuin joku olisi hinkannut liitutaulua jollakin teräsvillalla tai muulla terävällä, tai siltä kuin kahta teräspalkkia oltaisiin vedetty yhteen. Jester lopetti äänen ja pysyi liikkumatta Luciferin edessä katsoen vihaisesti demonia. Jesterillä oli tarkoitus koettaa säikyttää demonia pois, mutta tuntui siltä että sillä ei olisi vaikutusta.

//haluutko sä sitä demonia ropee vai onko se sillee että "vuorotellen" että sillä ku on vaa vuoro ni liikuttaa sitä?//

//Se on vapaasti pelattava olento. Sitä saa liikutella ihan oman mielen mukaan : ) eli jos haluat tehdä sillä jotain eeppistä ole hyvä //

Lucifer haukkoi henkeään, keuhkot olivat tyhjentyneet kokonaan, hänestä tuntui ettei hän saanut henkeä. Olento oli hurjan näköinen, Lucifer ei ollut koskaan nähnyt sellaista ja pelkäsi.
Korvia vihlova ääni sai olennon murisemaan, enkeli ei ensin ymmärtänyt mistä ääni tuli, mikä sen aiheutti.
Hän pelästyi toisen tosimuotoa eikä ensin ymmärtänyt että se oli Jester. Lucifer pelkäsi toista, mutta hänen aivonsa ymmärsivät kuitenkin että demoni oli tullut hänen ja tmän olennon väliin.
Samaan aikaan olento murisi uhkaavasti demonille. Se ajatteli demonin haluavan viedä sen saaliin, herkullista lihaa jonka se oli saanut pudotettua ja oli vielä haavoittunut.

Kammottava kipu säteili pitkin enkelin selkää ja kättä saaden hänet voimaan pahoin. Hän yritti nousta mutta pienikin liike aiheutti uskomatonta tuskaa. Kivun kyyneleet kohosivat enkelin silmiin kun tämä yritti purra hammasta päästäkseen liikkumaan. Ensimmäistä kertaa hänen mielessään kävi aatos siitä, minkälaista kipua EZriel oli joutunut ja joutui sietämään elämässään ainaisten taisteluidensa tähden.

Olento alkoi kierrellä tätä demonia joka uhkasi sen ruokailua. Se ei olisi halunnut luovuttaa sitä mutta se pelkäsi tätä joka oli sen edessä. Sen olemus oli hurja ja eläimenvaistot kiljuivat juoksemaan karkuun. Nälkä oli kuitenkin aika hyvä motivaatio sen tasoiselle olennolla. Se murisi uudestaan ja kohotti niskaansa ja selkäänsä uhkaavasti.

Jester katsoi ja huusi taas kirkuvasti demonille, kuin varoituksen sanasena tuolle. Jester oli valmis puolustamaan Luciferia, olihan tuo auttanut häntä, ja muutenkin, tuo oli ensimmäinen joka puhui hänelle ystävällisesti. Jester katsahti olkansa yli Luciferia. "Oletko kunnossa?" Tämä kysyi rauhallisella äänellä ja kkäntyi sitten taas katsomaan toista olentoa, joka kohotti uhkaavasti niskaansa ja murisi. Jester kyyristyi. Hän ei ehtinyt kuunella Luciferia, vaikka tuo olisikin vastannut kysymykseen, hän pinkaisi kohti olentoa ja hyppäsi tuon kimppuun. Olento ei asiasta pitänyt vaan koetti saada Jesterin ensin hampaisiinsa, tuo tuntui siitä paljon uhkaavammalta kuin enkelipoika ja katsoi paremmaksi nirhata Jesterin ensimmäisenä.
Jester Hyppäsi pedon selkään ja hänen keskellä rintakehää oleva suu aukeni ja puri demonia selkään voimakkaasti. Otus alkoi ulista kivusta ja kuin rodeo härkä yrittää saada Jesterin pois selästään. Se lähti juoksemaan pitkin aukeaa, törmäillen puihin ja kallioihin selkä edellä. Jester osui jokaiseen kohtaan jollakin tapaa ja ote hellitti, Jester tippui otuksen selästä, pyöri pari pyörähdystä maassa ja jäi makaamaan siihen. Otus ravisteli itseään, ja katsahti sitten Jesteriä joka makasi maassa.
Jester piti kädellään rintakehästään kiinni ja nousi seisomaan, rintakehässä ollut suu oli kadonnut mutta sen sijaan hänellä oli muualla ruumiissaan suita joiden kielet lähtivät kurottumaan kohti otusta.
//huuh, kädet väsyy, annetaampa sullekkii puheen vuoroa xDD//

//XD Meikän kädet ei onneksi väsy muuten kuin silloin kun kirjoitan käsin eli kynällä tarinoitani, koneella se ei luonnistu. Paitsi tietenkin näin farpeissa : D//

Lucifer kuuli toisen puhuvan normaalilla äänellä ja ymmärsi että se todellakin oli Jester. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata sillä pian nuo kaksi demonia olivat keskenään taistelussa ja enkeli huomasi pelkäävänsä toisen puolesta. Olisi väärin jos tämä haavoittuisi hänen tähtensä. Enkeli tiesi olevansa kömpelö ja täysin puolustuskyvytön tällaisissa tilanteissa. Onneksi hänellä oli sen verran onnea että joku muu oli häntä puolustamassa. Tämä oli yksi niistä asioista mitä hänen veljensä aina mainitsi hänelle. Vain onni pitää idiootit elossa! ja joku päivä sinun onnesi pettää sinut!

Lucifer seurasi katseellaan noiden kahden taistelua niin pitkälle kuin kykeni, sitten nämä katosivat hänen näköpiiristään, ääniä hän kuuli edelleen ja yritti nousta jotta näkisi. Jalat kuitenkin pettivät heti kun siipi vähänkin liikahti. Hän nyyhkäisi kivusta. Toki hän paranisi nopeammin kuin normaali enkeli, se oli hänen verenperintöään, mutta siipi olisi sitä ennen saatava paikoilleen tai se parantuisi väärin ja saattaisi vammautua.
Se oli lähes painajaismaista ajatella sillä hän rakasti lentämistä.

Kielet kietoutuivat otuksen ympärille hyvin tiukasti ja niitä tuli koko ajan lisää Jesteristä, kun tämä loi lisää suita. Pian eläin oli niinkin kiinni rihmamaisissa kielissä että ei olisi päässyt rimpuimelakka irti, kumminkin tuo keksi purra yhtä kielistä, Jester tunsi kivun voimakkaasti pitkin kehoaan ja irroitti sen olennosta. Olento koetti mahdollisuuksien mukaan rimpuilla irti mutta Jester koetti pitää pintansa, hän lähti hilaamaan olentoa itseensä päin, mutta ajatteli että helpompaa olisi mennä itse lähemmäs sitä. Mies laski demonin maahan, mitta piti edelleen sitä kiinni ja lähti kävelemään sitä päin.
Nyt vuorostaan Jester ei antaisi armoa, hän repisi olennolta joka ikisen raajan ja solun irti. Demoni oli taysin Jesterin armoilla nyt. Jester hymyili synkästi ollessaan olennon lähellä ja otti äkkiä eläimen päästä kiinni. Sitä mukaa käsi nmuuttui yhdeksi, isoksi suuksi joka haukkaisi olennon pään yhtenään irti. Ruumis sätki hetken rihmoissa mutta lopetti sitten.
Demonimies oli kumminkin sen verran hermostunut että laittoi rihmat repimään ruumista erisuuntiin jolloin jonniin ajan päästä se alkoi repiytyä paloiksi. Jester laski palat maahan ja katsoi niitä, hänen kaapunsa oli täysin demonin veressä, niin oli osittain myös hänen naamansakkin.
Suut katosivat ja Jester muuttui takaisin tavallisen näköiseksi. Hän katsoi sitten hetken paloiteltua ruumista ja lähti Luciferin luokse.
Hän katsoi hetken Luciferiä ei niinkään iloisella ilmeellä, mutta ilme alkoi muuttua taas hymyksi. "Ei ole mitään hätää~" Jester sanoi lohduttavasti, jottei toinen olisi niin peloissaan, vaikka toki olihan se pelottavaa että toinen tuli juuri puskasta täysin veriset vaatteet päällään tappelun jälkeen.

//minä ja minun kiero mielikuvitus D://

Lucifer ei kyennyt nousemaan ja kuunteli vain kauhuissaan ääniä joita kantautui näkymättömistä metsän lomasta. Hän peitti korvansa käsillään sillä äänet pelottivat häntä suunnattomasti. Sillä hetkellä hän toivoi kovasti olevansa kotona ja ettei olisi koskaan lähtenytkään. yleensä hän jääräpäisesti uskoi olevansa oikeassa ja veljensä väärässä. Kipu ja pelko kuitenkin laittoivat asioita tehokkaasti perspektiiviin.

Kun äänet loppuivat ja Jester tuli näkyviin Lucifer tunsi eräänlaista huojennusta siitä että demoni oli hengissä, olihan tämä suojellut häntä. Hän pyyhkäisi muutaman kyyneleen silmistään. Nyt hän alkoi tuntea häpeää, se oli lähes murskaavaa enkelin psyykeelle. Hän oli ollut niin peloissaan ja toinen oli laittanut henkensä likoon hänen puolestaan. Kaiken lisäksi hän itki kuin pieni lapsi koska hänen siipeensä sattui eikä hän kyennyt liikkumaan koska tunsi hirvittävää pahoinvointia joka liikkeellä koska siipi liikahti myös.

"Oletko kunnossa?"
Hän onnistui kysymään, tosin hyvin vaimealla äänellä koska hänen kurkkunsa oli kuivunut ja puhuminen sattui hieman.

Jester katsoi myötätuntoisesti mutta silti hymyillen Luciferia. "Olen minä, mutta samaa ei voi sanoa sinusta..." Jester sanoi ja katsoi itkevää enkeliä ja tuon siipeä. Hän seisoi hetken tuota, mutta lähti kävelemään sitten ja istuutui pojan viereen katsoen siipeä. "Näyttää ikävältä..." Demoni mies sanoi ja alkoi miettiä millä voisi auttaa Luciferiä korjaamaan siipensä. Jester katseli maassa olevia luonnon antimia ja mietti. Sitten hän taas vilkaisi siipeä, toki hän edelleen ihmetteli siipien määrää, mutta se ei ollut nyt olennaisena asiana, hän voisi kysyä siitä joskus toistekkin, nyt hänen oli vain autettava toista saamaan siipi kuntoon. "onko sinulle ennen käynyt näin?" Jester kysyi ja katsahti sitten Luciferiä, sitten hän ojensi kättään kohti siipeä tarratakseen siihen ja testataksee miten paljon se liikkuisi, että voisi vääntää sen takaisin paikoilleen.

Lucifer yritti hymyillä.
"Hyvä, luulin jo hetken että olisit haavoittunut minun tähteni"
Hän sanoi aidosti huolissaan ja huojentuneena. Hän olisi ollut hyvin häpeissään jos olisi aiheuttanut toiselle pahaa omalla töppäilyllään.
"Ei, en ole ennen koskaan satuttanut siipeäni, luulen että se on sijoiltaan."
Hän vastasi itkuisena. Sillä häntä pelotti hirmuisesti hän ei edes uskaltanut katsoa sitä vaikkei selässään olevia siipiään oikein nähnytkään.

Lucifer hätkähti kuin toinen kurottautui koskettamaan hänen siipeän.
"Anteeksi"
Hän pahoitteli äkillistä liikettään. Enkeli yritti pysyä paikallaan kivusta huolimatta. Hän antoi toisen koskea siihen, kipu oli kammottavaa eikä hän olisi koskaan uskonut että mikään muu voisi olla sen tuskaisempaa kuin se mitä hän koki nyt. Lucifer oli painautunut täysin kippuraan. Hän puristi käsiään rintaansa vasten ja hampaitaan yhteen ollakseen valittamatta, vaikkei siihen kokonaan kyennytkään. Kipu oli niin valtava että häntä huimasi.

Jester hätkähti tuon liikkeestä ja vetäisi kättään takaisin päin, mutta jatkoi sitten, otti kaksi käsin siivestä kiinni ja katsoi Luciferia joka oli ilmeisemminkin valmis seuraavaan mitä oli tulossa. Jester tunnusteli että missä asennossa siipi oli ja koetti tehdä kaiken mahdollisemman nopeasti. Hän otti tiukasti siivestä kiinni ja väänsi sitä oikeaan suuntaan kunnes kuului melko kova napsahdus, Jester päästi hellästi irti siivestä ja uskoi sen olevan paikallaan.
"Noniin, uskoisin että se olisi siinä, mutta älä lennä vielä..." Jester sanoi hieman huolestuneella äänen sävyllä ja nousi seisomaan ja ojensi kättään Luciferille jotta nostaisi tuon takaisin seisomaan.

//lyhyt, mutta ei voi mitää D://

Lucifer puri hammasta. Toisen kosketellassa hänen siipeään. Hän maistoi sapen suussaan jonka kammottava kipu toi tullessaan. Sitten enkelin kauhuksi toinen väänsi sen vain kylmästi paikoilleen. Hän luuli menettävänsä tajunsa siinä hetkessä sillä hänen päässään pimeni hetkeksi kokonaan. Hän valitti hetken koska kipu säteili kammottavilla kynsillä ympäri hänen kehoaan.
Hän kuuli toisen puhuvan ja erotti sanat vaikka ne tuntuivat tulevan jonkinlaisen kankaan läpi tai takaa. Enkeli nosti katseensa toiseen ja tämän käteen ja mietti kykenisikö vielä nousemaan. Hän yritti ja tarttui toisen käteen antaen tämän nostaa itsensä.

Kuitenkin ylös päästyään hän oli horjahtaa sillä häntä huimasi valtavasti. Nyt hän ymmärsi miksi enkelit kammoksuivat ja varoivat siipiään niin kovasti, olivat tarkkoja siitä kuka niihin sai koskea ja kuka ei. Hän mietti miten EZriel kesti sellaista kipua, sillä oli nähnyt veljensä siivet joskus kammottavassa kunnossa eikä tämä edes irvistänyt.
"Kiitos"
Hän vastasi hieman sumealla äänellä sillä ei saanut sitä vielä kulkemaan kun kurkku oli niin kuiva.
"Ja anteeksi että minusta on näin paljon vaivaa sinulle"
Hän pahoitteli.

Jestert hymyili taas entiseen malliin kun toinen kumminkin pääsi pystyyn. Hän seurasi toisen liikkeita, sitä kuinka tuo melkein kaatui ja sitä kun Lucifer horjahteli. Sitten hän kuuli kiitoksen ja nyökkäsi. Pian kuului kumminkin anteeksi pyyntö. Jester oli vähän aikaa hiljaa, vain katsoi enkeliä. "Ei se mitään...." Jester sai lopuksi sanotuksi.
"Ei sinusta yhtään sen enempää ollut vaivaa." Jester sanoi yrittäen lohduttaa poikaa.

//ajatus ei oikein lennä tänää :'d//

//Juu ei aina voi lentääkään, ihan normia : ) //

Lucifer puri hammasta pysyäkseen pystyssä, häntä hieman harmitti, tällä siivellä hän ei voisi lähteä enää helvettiin etsimään tarinoita, hän oli hirvittävän haavoittuva siinä tilassa. Kotiin oli jonkin verta matkaa, ehkä hän voisi levätä hetken vartijan luona. EZriel antaisi hänen kuulla taas kunniansa mikä oli ikävää. Veli oli edelleen vihainen ja katkoisi pian, isän raivoa uhmaten, hänen siipensä muistutaakseen siitä että hän oli varoittanut.

"Kiitos"
Hän sanoi demonille antaen tälle aidosti kiitollisen hymyn. Hän kulki hieman kumarassa sillä pelkäsi edelleen kipua jota siipi tuotti.
"Olet aika erikoinen demoniksi, en ole koskaan nähnyt mitään tuollaista aiemmin"
Se oli ollut pelottavaa, mutta koska Jester oli muuten mukava, Lucifer uskalsi nostaa aiheen puheeksi.
"Onko sinun kaltaisiasi useitakin?"
Hän kysyi varovasti.

Jester hymyili kohteliaisuudelle ja kuuli kysymyksen, ja alkoi sen johteesta miettiä asiaa. "hmm, en ole kyllä hirveämmin nähnyt tai kuullut demoneista jotka olisivat yhtä sosiaalisia ja ystävällisiä kuin minä, mutta kai niitä on..... omasta kokemuksesta ja kuuleman perusteella suurin osa demoneista ovat omastamielestään jotenkin niiiiiin voimakkaita ja erityisiä, eivätkä arvosta oikein toisiaan, sen takia demoneilla tulee tappelua, kun koettavat ottaa selvää siitä kumpi on sanansa veroinen." Jester kertoi ja katsoi jo hieman hymyilevää enkeli poikaa. "toisaalta ei sitä voi sulkea pois etteikö täällä olisi jotain jalompaa yksilöä..."
Hän tokaisi perään. "Entäs sinun lähipiireissäsi saarilla, Onko siellä millaista porukkaa?" Jester kysyi, kun kerran aiheeseen päästiin.

Lucifer keskittyi kuuntelemaan Jesteriä jotta saisi ajatuksensa muualle kivusta.
"Tuolla kuvauksella veljeni olisi paljon parempi demoni kuin enkeli"
Hän naurahti mikä sattui hieman. Mutta se oli niin kuvaavaa, hänen veljellään oli samanlainen käsitys itsestään. Hän ajatteli olevansa mahtava ja voimakas, minkä takia hän haastoi kaikkia taisteluun. Lucifer uskoi siihen myös, jos tarinoihin oli uskomista oli hyviä demoneita ja pahoja enkeleitä. Mutta ne olivat harvinaisia.

Lucifer mietti.
"En ole kauheasti saarella kierrellyt, vanhempi veljeni on aina halunnut pitää minua tornissa eikä päästää ulos. Mutta nyt kun olen hieman saanut kuljettua olen tavannut sekä demoneita että enkeleitä ja muita olentoja. Saarella kaikki on neutraalia, on pahoja ja on hyvä. Se on eräänlainen aselepo paikka, mihin tullaan kun ei ole muuta paikkaa ja kaivataan neutraaliutta. Normaalia elämää. Taivaassa sinun on palveltava yhteisöä. Helvetissä taisteltava elämästäsi, saarella eletään. Se muistuttaa minusta hieman ihmisten elämää, mitä olen näiden elämästä kuullut"
Lucifer selitti.