Kaksipuoleinen peili

Gillian

Oli myöhäinen iltapäivä. Vihermetsä oli pikkuhiljaa alkanut jo tummentua. Kesä oli pikkuhiljaa päättymässä, yöt tulisivat olemaan joissain päin saaria vähän pimeämpiä kuin toiset, ja Vihermetsä oli yksiä niistä. Gillian oli aina pitänyt Vihermetsästä, hän oli viettänyt siellä paljon aikaansa ja suorittanut jopa joskus etsintätehtävää siellä. Se oli tämän ensimmäisiä tehtäviä, ja hän muisteli edelleen tapausta jonkinlaisella kaiholla.

Tänä iltana enkeli ei kuitenkaan ollut tullut muistelemaan vanhoja tai rentoutumaan. Hänellä oli metsään jotain ihan muuta asiaa. Hän oli nimittäin lueskellut pari iltaa sitten löytämästään vihkosta taas sivuja, ja huomannut sivun, jota hän ei ollut huomannut ennen. Se erosi muista sivuista sillä, että se näytti uudemmalta ja siitä syystä tytön kiinnostus heräsi heti. Sivu oli laitettu siihen paljon vihkon valmistumisen jälkeen.

Sivuun oli kuvattu eräänlainen vanha taikaympyrä. Gillian oli nähnyt sellaisia vain vanhoissa historiankirjoissa. Ympyrä kinnosti häntä, hän tahtoi kokeilla sen tekemistä, eikä tytön mielessä edes käynyt näinä hetkinä, että se voisi olla yhkarohkeaa, jopa vaarallista. Hän oli vain utelias, ja utaliaisuutta hän ei kyennyt voittamaan. Enkelin heikkous oli aina ollut se, ettei hän ajatellut tekonsa seuraksia pahemmin.

Tyttö oli raahannut mukaansa kaiken tarvittavan; kynttilöitä, laudan ympyrälle, liidun, sekä vihkon. Hän etsi sopivan paikan itselleen - sellaisen, missä häntä ei heti huomattaisi - ja alkoi purkaa sitten reppunsa sisältöä maahan. Lähistöltä ei kuulunut pihaustakaan, tänään ei edes tuullut. Ilma oli peilityyni, ja normaalit metsän äänetkin tuntuivat vaienneen, kuin aistien jotain tapahtuvaksi. Gillian hymyili hampaat näkyen, ja alkoi piirtää liidulla ympyrää lautaan.

- "Maltan tuskin odottaa, mitä tapahtuu", hän puheli ääneen. Hän oli varma, että ainakaan mitään pahaa ei voisi sattua, sillä vihko ei hänen mielestään tuntunut pahalta. Tai ainakaan yleensä, kerran hän oli kuullut puheensorinaa päänsä sisällä, mutta sen hän laski väsymyksen piikkiin.

Iltapäivä oli kaunis. Vihermetsän puiden lehdet olivat pikku hiljaa muuttuneet syksyn väreiksi. Tuuli puhalsi vielä lämpimästi, mutta se tuntui silti kylmemmältä. Joistakin metsän linnuista huomasi, että ne aikoivat lentää Saaren etelä osaan kohta puoliin.

Siru oli lähtenyt iltakävelylle Vihermetsään. Nyt hän kuljeskeli innoissaan metsän pimennossa ja tarkkaili samalla ympäristöä. Välillä Siru jäi katselemaan lintuja ja hyräili lempeästi niiden kanssa. Yksi linnuista katseli kiinnostuneena, mutta epäilevästi tyttöä. Ei ihmekään, koska hän oli puoleksi enkeli ja puoleksi Lishtral.

Siru jatkoi heräilyään ja ojensi varovasti kättään. Hetken kuluttua lintu kierteli hänen ympärillään ja laskeutui tämän kädelle hitaasti. Tyttö hymyili iloisesti, koska oli voittanut tuon sievän yksilön luottamuksen. Siru korotti ääntään, jolloin lintu sirkutteli mukana. Sirkuteltuaan jonkin aikaa se nousi ilmaan ja lensi lajitoveriensa luokse.

Tyttö hymyili hennosti, hyräillen silti hiljaisella äänellä ja jatkoi matkaansa. Samassa hän pysähtyi paikoilleen, sulki silmänsä ja antoi mielensä sekä aistinsa päästä valloilleen. Hän kaikki aistinsa herkistyivät samalla äärimmilleen. Se tunne oli omituinen tytön mielestä, koska silloin Siru unohti omistavansa kehon ja hänen mielensä tuli mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja aistimuksia maailmansa.

Gillian

Järjestelyt oli miltei tehty. Ympyrä ei ollut kamalan monimutkainen tehdä, pääosin enkelin aika oli kulunut siihen, että jokainen erikoinen kirjain - tai mikä lie olikaan - oli tehty identtiseksi mallikuvan koukeroiden kanssa. Gillian huokaisi, kuin yrittäisi saada sillä jännityksensä katoamaan, mutta huomasi, että hän oli hieman hermostunut. Hän alkoi tosissaan miettiä, olisiko tämä sittenkään niin viisasta. Hän ei tiennyt mitä ympyrästä tarkalleen ottaen seuraisi, ja ajatus jostain kamalasta alkoi hirvittää häntä. Gillian perääntyi hieman laudan luota, mutta hän oli liian itsepäinen antamaan periksi tässä vaiheessa.

Gillian oli kyllä silti mielestään tarkistanut, ettei ympyrässä ollut mitään erikoista. Hän oli kipaissut Taivaallisessa kirjastossa ja lukenut pari kirjaa taikaympyröitä koskien. Hän oli tullut siihen tulokseen, että kyseessä oli kutsuntaloitsu, mutta kutsuttu olento tai esine ei kuitenkaan ollut suuri, vaan sen voimataso oli merkkien mukaan fyysiesti äärimmäisen heikko. Gillian oli siis varma, että jos hän kutsuisi jotain pahaa esiin, hän voisi peitota niin heikon olennon mennen tullen.

Gil ojentautui suoraksi ja siirsi kaikki muut ylimääräiset tavaransa läheisen kannon viereen ja alkoi asetella kynttilöitä tasaisen symmetrisesti laudalle. Ilta hämärtyi koko ajan, metsässä alkoi olla jo hyvin pimeää, kun Gillian oli saanut tarkkuutta vaativan työnsä loppuun. Hän ojentautui seisomaan ja avasi vihkonsa sivun, jonka sivuilta alkoi lausua:

"Au allrach drén, fororg as Fudarian
Au arian forg, furun an Feroriárg
Lás bo fim fon don ov ginnál, Kilmadrud
O niv sureg o"

Hän veti henkeä ja jatkoi monotonisella äänensävyllä:

"Cisav Angham
Singhalfial aethlranno
Lathev ponn tindo morgav
Kaundnial lathelo"

Luonnollisestikaan Gillianilla ei ollut hajua siitä, mitä hän sanoi. Hän vain toisti sen, mitä vihkossa luki. Saatuaan loitsun loppuun, hän jäi odottamaan, mitä tapahtuisi - vai tapahtuisiko mitään. Hänestä tuntui, kuin joku katselisi häntä, mutta hänellä ei ollut aikaa keskittyä ulkopuolisiin juuri nyt. Mitä tahansa hänen luokseen saapuisi, hänen olisi oltava valmis joko taistelemaan tai ottamaan esine tai olento mukaansa, jos tarve vaatisi.

Antaessaan aistiensa ottaa vallan Siru haistoi jonkin omituisen tuoksun, mikä tuoksui ihmiseltä tai enkeliltä ja lisäksi jonkin muun, mutta hän ei osannut sanoa, mistä se toinen tuoksu tuli. Myös hän aisti ympärillä olevan metsän tuntuvan erilaiselta kuin hetki sitten. Yhtäkkiä pari lintua lähti lentoon hyvin nopeasti aivan kuin ne olisivat säikähtäneet jotain.

Siru lopetti hyräilemisen, avasi silmänsä ja huomasi miten pimeäksi metsä oli tullut. Vähän aikaa hän siristeli silmiään, mutta onneksi tytön silmät tottuivat tavallista nopeammin pimeyteen.

”Onneksi lishtral puolestani on jotain hyötyä”, Siru tuhahti itsekseen ja tähyili ympärilleen. Hän tunsi itsensä jostakin syystä itsensä levottomaksi ja tarkkaili ympärilleen entistä huolestuneemmin.

Samassa hän huomasi jokin matkan päässä heikkoa valoa niin kuin kynttilän valoa. Tytön uteliaisuus heräsi ja hän lähti kävelemään valoa kohti.

”Kukahan täällä näin myöhään oleskelee kynttilän valossa”, Siru mietti kummissaan ja kohotti uteliaana toista kulmaansa. Hänelle tuli monenlaisia ajatuksia mitä valon luona saattaisi olla. Siru päätti lähestyä valoa käyttäen puiden varjoja apunaan. Onneksi tyttö osasi liikkua lähes äänettömästi maastossa kuin maastossa.

Tulleessaan lähemmäs valoa Siru kuuli jotain omituisia sanoja aivan kuin loitsusanoja. Hänen uteliaisuutensa heräsi entisestään. Hän livahti nopeasti läheisimmän puun taakse ja rohkaisi itseään kurkistamaan puun taakse, jotta saisi tietää kuka siellä oikein oli. Samassa tyttö huomasi tulleen hiljaista, joten Siru päätti katsoa. Hän henkäisi hyvin hiljaa, mutta syvään ja kurkisti varovasti puun taakse. Hän yllättyi, kun siellä oli nuori naisenkeli. Siru olisi tahtonut loikata esiin, mutta samassa huomasi laidan, jossa oli omituisen näköinen symboli. Hän päätti pysyä vielä piilossa ja tarkkailla mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Gillian

Gillian odotti jännittyneenä, mitä tapahtuisi. Hän oli niin jännittynyt - mutta myös vähän peloissankin - , että hengitti raskaasti, kuin olisi juuri tullut juoksulenkiltä. Hän katseli ympärilleen, mutta mitään ei näkynyt. Gillian pyyhkäisiä hiuksiaan turhautuneesti ja oli avaamassa jo vihkoaan uudelleen lausuakseen loitsun taas, mutta samassa suunnattoman suuri, räjähtävä kipu lamautti hänet. Enkeli säpsähti ja tämän keskivartalo meni hieman kyyryyn kivun seurauksena. Tämän näkäkenttä sumeni kerralla ja tämän päätä jomotti. Samanlaista kipua hän ei ollut ennen tuntenut, ja luuli tosissaan kuolevansa. Samassa tämän jalat pettivät alta, ja hän kaatua rysähti maahan, saaden käsillään juuri ja juuri estettyä kasvojensa lasahtamisen nurmikkoon.

Tytöllä oli olo kuin halvaantuneella. Hän vain makasi maassa kykenemättä näkemään mitään tai liikuttamaan raajojaa tai kasvojaan.
" Ohhoh, menipäs sinulta taju helposti", tämä kuuli pilkallisen äänen nauravan jossain päänsä sisällä. Tai ei nyt ehkä päänsä, mutta ulkopuolelta se ei ainakaan tullut.
-"Ole hiljaa. En ole tajuton", Gillian tiuskaisi ajatuksissaan, sillä ei kyennyt avaamaan suutaan.
"Kylläpäs meni. Nouses nyt siitä makaamasta ja avaa silmäsi, jotta voin tarkastella sinua paremmin", ääni käski. Gillian teki työtä käskettyä ja huomasi, että nouseminen kävikin helposti. Hän ei kuitenkaan ollut tajuissaan, vaan oli pimeässä paikassa, jossa valoa heijastui vain sieltä ja täältä, samaan aikaan ei-mistään.
- "Mikä paikka tämä on?", Gillian kysyi arasti puristaen olkavarsiaan kämmenillään. Hänen olkapäänsä olivat korkealla ja hän katseli arasti, valmiina taistelemaan tai pakenemaan.
"Sinun alitajuntasi", tälle vastattiin tylsistyneesti.
"Pitäisihän sinun se omilla aivoillasi tajuta. Ei sinusta ole mitään hyötyä, jos olet _noin_ tyhmä". Ääni kuului selvästi tytölle, vaikka se olikin matala. Se muistutti vähän Gillianin omaa ääntä, mutta siinä oli jotain maskuliinisempaa sävyä, kuin hänen omassaan. Puhuja ei varmasti olisi ainakaan fyysisesti Gilliania kovinkaan vanhempi.

Gillian vain tuhahti suivaantuneesti.
- "Jos tämä kerta on minun alintajuntani, niin mitä sinä sitten täällä te-", hän aloitti mutta jätti lauseensa kesken, sillä tajusi juuri itse. Hän itse oli kutsunut tuon oudon puhujan, hän oli antanut sille luvan tulla. Gillian kirosi itseään mielessään.
"Ai, tajusit. Ihme"
- "Ole hiljaa ja tule esiin. Tämä on minun alitajuntani, sinulla ei ole mitään tekemistä täällä", tyttö uhosi, pui nyrkkiään ja levitti siipensä. Hän haastoi toisen taisteluun.
"Odotinkin, milloin alkaisit uhitella. Sillä välin kun sinä makasit tajuttomana, minä ehdin välittömästi penkoa kaikki muistosi, tietosi ja muut läpi. Tiedän sinusta kaiken". Tämän sanoessaan äänen lähde astui esiin. Tulija oli naispuolinen - sen pystyi näkemään kaikesta huolimatta - , ja tämän hiukset olivat luonnottoman harmaanvalkoiset, ja tämän asu oli sekoitus mustaa ja valkoista. Asu muistutti pitkälti jonkinlaista univormua. Tytön hiukset roikkuivat sivuilta vapaina, mutta takimmaiset oli vedetty poninhännälle, joka sojotti sivulle päin ikään kuin se olisi liimattu siihen. Tyttö oli Gillianin kanssa lähes samanpituinen, tämän silmät olivat kissamaisen vinot ja pupillit muistuttivat myös kissan vastaavia.
[i]"Nimeni on ZERO. Muuta sinun ei juuri nyt tarvitse tietää, sillä ajattelin käyttää kehoasi jonkni aikaa, ja siksi minun on ensin voitettava alitajuntasi", hän sanoi pirullisesti hymyillen silmät kaventuen viiruiksi.

// Jatkan tuota alintajuntakamppailua hivenen vielä sitten seuraavassa viestissäni, ettei tämä paisuisi.
Btw, kun Gillian puhuu alitajunnassaan, tämä puhuu myös oikeasti, joten Siru pystyy kuulemaan kaiken Gillianin sanoman CB <-- kuulostaa varmaan todella hullulta Sirun mielestä xD

Huomatessaan enkelin pyörtyvän Sirun lishtralmaiset mustuaiset menivät aivan viiruiksi ja hän epäröi pari sekuntia uskaltaisiko loikata esiin. Mutta toisen makaavan maassa vieläkin, tyttö loikkasi esiin välittämättä, mitä enkeli saattaisi sanoa hänet nähdessään. Samalla hän huudahti:
”Hei, oletteko kunnossa? Tuo välähdys näytti tosi kummalliselta?”

Hän asteli reippaasti lähemmäs toista ja tarkkaili tätä huolestuneena. Hän yllättyi tytön alkaessa puhua kummallisesti ääneen. Siru pysähtyi parin metrin päähän ja kohotti toista kulmaansa.

”Anteeksi, mutta kenelle te puhutte?”, tyttö kysyi ihmeissään ja käänsi katsettaan etsien kohdetta, jolle enkeli puhui.

Huomatessaan ettei paikalla ollut ketään muita kuin he, Siru käänsi katseensa takaisin toiseen tyttöön ja kyykistyi. Toisesta näki, että tämä oli hengissä, mutta hän ei uskaltanut mennä lähemmäksi, jos toinen yrittäisi iskeä häntä vahingossa tai.. mistä tyttö tiesi, vaikka enkeli iskisi Sirua tahallaan.

Tyttö tuhahti äänekkäästi ja alkoi miettiä miten voisi auttaa toista. Siru oli ujo, mutta ei tahtonut jättää toista siinä kunnossa siihen. Hän hämmentyi koko ajan yhä enemmän ja enemmän, koska toinen ei näyttänyt huomanneet häntä ollenkaan vaan jatkoi itsekseen puhumista. Siru raapi hiuksiaan huolestuneena. Hän tuli vähän lähemmäksi ja tarkkaili toisen liikkeitä valmiina puolustamaan itseään.

Samassa Siru hoksasi, että äskeisellä välähdyksellä taisi olla jotain tekemistä toisen käytökseen. Hän huolestui enemmän ja kurtisti kulmiaan.

Gillian

Täysin tietämättömänä ulkopuolisesta maailmasta Gillian jatkoi edelleen jutusteluaan ZEROn kanssa. Taistelun todennäköisyys oli täysin selvä. Gil sääti itsensä kamppailun aloitusasentoon ZEROn kävellessä rauhallisesti tätä kohti, silmät laskemoivasti tyttöä arvioiden ja kasvot peruslukemilla, vaikka niistä saattoikin huomata lievän huvittuneisuuden. Ikään kuin toinen yrittäisi ilmeellään kertoa "Ei sinusta ole vastustakaan". Sitten, kuin merkistä, molemmat syöksyivät yhtä aikaa toistensa kimppuun. Gillian yritti iskeä EZrieliltä oppimillaan liikkeillä - hän oli painanut niitä mieleensä - vastustajaansa, mutta ZERO väisteli ne huoletta. Ja jokaisella kerralla, kun ZERO hyökkäsi Gillianin kimppuun, enkeli otti osumaa.
Pelko yritti vallata Gillianin. Hänestä tuntui, että ZERO oli jopa EZrieliä kovempi vastustaja. Hän oli sentään saanut jotain osumaa silloiseen vastukseensa, ZEROa hän ei saanut edes hipaistua. Se johtui siitä, että se tiesi jokaisen Gillianin oppiman liikkeen, aivan joka ikisen.

- "Jos sinä et osaa muuta, kuin apinoida minua, niin katsopas tätä", Gillian uhosi ja kokeili iskua, jota ei koskaan ennen ollut käyttänyt. Hän sovelsi EZrieliin käyttämäänsä pyörimistaktiikkaa, mutta tällä kertaa tekikin sen hieman erillä tavalla ja riemukseen hän sai suoran osuman ZEROon sillä.
Iskun voimasta vastustaja peruutti taaksepäin. Kuitenkin, hymyillen toinen vain tuumasi:
"Perin kekseliästä, taisit tajuta, miksi pystyn torjumaan kaikki käyttämäsi ja tietämäsi liikkeet. Jatkaisin mieluusti tätä kamppailua, mutta minua alkaa pikkuhiljaa tylsistyttämään ja tahtoisin päästä vuosien jälkeen kokeilemaan taas, miltä tuntuu hengittää, kävellä ja puhua oikeasti. Suonet siis anteeksi", tämä puhu lähes monotonisella äänellä, ja Gillianin kauhuksi kutsui tahtonsa voimalla esiin suuren, ZEROa itseään paljon isomman viikateen, jonka ympärillä leijui kasa kettinkejä.
"Ei hätää, en tapa sinua", tyttö kertoi hymyillen ja sen sanottuaan tämä iski kissamaisen nopeasti viikateensa suoraan Gillianin mahaan.

ZERO avasi silmänsä. Hän oli onnistunut voittamaan tuon enkelin, Gillianin, alitajunnan ja keho oli nyt hänen. Ainakin väliaikaisesti. Zero tiesi oikein hyvin joutuvansa palauttamaan kehon enkelille takaisin ennemmin tai myöhemmin, sillä hän ei ollut sen oikea omistaja ja se tavallaan hylki häntä. Hänen olisi siis paras aloittaa välittömästi kehoon totuttelu, ja harjoitella siihen asti, että Gillianin tietoisuus taas heräisi takaisin ja ottaisi vallan. Tyttö olisi varmaan perin järkyttynyt, mutta Zero ei piitannut siitä. Yhteistyötä hän ei alkaisi tekemään, mutta olisi paras myöhemmin selittää nuorelle enkelille, mistä tässä kaikessa oli kyse. Hyvällä tuurilla hänen ei tarvitsisi sen jälkeen vaivautua kamppailemaan aina uudelleen ja uudelleen, jos he pääsisivät yhteisymmärrykseen.

Zero kuuli ympärillään liikettä. Hän ei kuitenkaan päässyt tarkasti kuuntelemaan, sillä Gillianin tietoisuus otti osittain valtaa. Sitkeä tapaus, kieltämättä. Itsepäisyyttä ei ainakaan puuttunut.

Hirveä tuska ravisteli Gillianin kehoa tämän noustessa ylös. Hän tärisi holtittomasti ja piteli päätään, josta alkoi nousta esiin musta, pieni sarvipari. Samanlaiset kuin ZEROlla. Gil pelkäsi, hän pelkäsi enemmän kuin koskaan ja ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Sitten hän huomasi lähellään toisen tytön, joka muistutti enkeliä.
- "Ku-kuka sinä olet?", Gillian kysyi pelonsekaisten tunteittensa vallassa.

Siru ihmetteli toisen käytöstä ja omituista puhumista. Hän kurtisti enemmän kulmiaan ja hätään hieman. Hän katseli ympärilleen hätääntyneenä, että olisi ketään lähistöllä ja tulla auttamaan. Mutta huomatessaan, ettei ketään ollut lähi maillakaan, tyttö kääntyi takaisin enkeliin päin. Ilokseen toinen nousi ylös ja kysyi häneltä kuka oli.

”Minun nimeni ei ole tärkeä, koska sinulla tuli jonkinlainen kohtaus tai vastaava, joten sinut on saatava sinulle apua ja pian”, Siru sanoi hätäisesti ja tuli varovasti lähemmäksi.

Kumminkin hänen omatuntoaan alkoi kolkuttaa ja tyttö sanoi ujolla äänen sävyllä:
”Anteeksi. Minun nimeni on Siru. Nyt meidän on saatava sinulle apua.”

Siru loikkasi nopeasti ylös ja tuli vielä lähemmäksi varovaisesti, ettei osoittaisi minkäänlaista aggressiivisuutta, koska toinen näytti hyvin säikähtäneeltä. Tyttö ojensi kätensä lempeästi, hymyillen aluksi liian leveästi nimittäin hänen terävät kulmahampaansa välähtivät kynttilän valossa. Muistaessaan hampaansa, Siru laski huuliaan alemmas, jottei hänen hampaansa näkyisi niin selvästi. Tyttö ei tahtonut pelästyttää toista heti alkukättelyssä tämän enempää omalla kummallisuudellaan.

”Saanko auttaa sinut ylös vai onko parempi, että lepäät vielä jonkin aikaa?”, tyttö kysyi huolehtivaisella äänen sävyllä.

Siru huomasi, että toiselle oli kasvanut pienet sarvet. Tyttö tuijotti noita sarvia ihmeissään, mutta samassa ravisti päätään, jotta keskittyisi toisen vointiin eikä tämän sarviin. Hän töksäytti yhtäkkiä:
”Tuota.. Mistä nuo sarvet kasvoivat päähäsi? Ne eivät olleet vähän aikaa sitten.”

Saman tien Siru alkoi nolottaa, että oli töksäyttänyt sillä tavalla ja hänen poskensa muuttuivat melkein yhtä punaiseksi kuin tomaatti. Hän menikin sanattomaksi ja toivoi, että toinen sanoisi jotain.

Gillian

Gillian pelkäsi, että jos toinen tulee lähemmäs, hän saattaisi vahingossa tehdä tytölle jotain. Hän tunsi, kuinka ZERO teki jotain hänen päänsä sisällä, ronkki tämän muistoja ja yritti päästä valtaan.
- "En usko, että lepääminen enää auttaa", Gillian sanoi väsyneesti hymyillen ja edelleen päätään pidellen. Sen sanottuaan Gillian taittui kaksin kerroin ja tämän siivet rävähtivät auki kivusta.

"Sitkeä tapaus kyllä olet", ZERO sanoi ja sai viimeinkin Gillianin luovuttamaan. Hän suoristautui ja kokeili liikuttaa käsiään, välittämättä siitä, että häntä katseltiin. Hymy kaartui ZEROn - tai oikeastaan Gillianin - kasvoille. Hän oli viimein, kaikkien näiden vuosien jälkeen saanut kehon. Sitä pitäisi testata välittömästi, hän tahtoi tietää, mihin se kykeni. ZERO toivoi, ettei Gillian ollut fyysisesti niin heikko, kuin näytti. Hän tarvitsi voimallisen kehon, sellaisen, joka jaksaisi ottaa iskuja vastaan, mutta myös jaella niitä pahempia vahinkoja kärsimättä. Ei tosin auttaisi valittaa, vaikka keho osoittautuisikin heikoksi, muuta ei ollut saatavilla.
Nyt ZEROn katse kiinnittyi tyttöön tämän lähellä. Toinen oli selvästi huolissaan, mutta Zero ei kyennyt empatiaan juuri missään mielessä, joten hän ei ymmärtänyt miksi. Hän kyllä pystyi lukemaan kasvoilta, mikä tunnetila oli kyseessä, mutta ei ymmärtänyt sitä itse.

Jos olento olisi tahtonut, hän olisi voinut leikkiä tällä uudella tytöllä, kokeilla kehoansa rajoja ja käytää rakasta viikatettaan, mutta toisen ulkonäkö herätti Zeron kiinnostuksen. Toinen ei selvästi ollut kokonaan enkeli, ja se kiehtoi häntä siinä määrin paljon, että hän päätti pitää viikatteensa erossa.
"Kukahan sinä mahdat olla?", tämä kysyi selvästi Gillianin ääntä matalemmalla, omalla äänellään. Zero oli ilahtunut tästä, sillä hän piti erittäin paljon omasta äänestään. Kissamaiset silmät seurasivat katseellaan toista, kuin janoten vastausta.

Siru huolestui enemmän enkelin puheesta ja varsinkin, kun tämä aukaisi siipensä niin yllättäen. Hän oli jo tarttumassa toisen kädestä kiinni, mutta samassa enkeli nousi ylös ja tarkkaili omaa ulkonäköään.

Siru kurtisti kulmiaan ihmeissään tälle tilanteelle ja hämmentyi suunnattomasti. Hän pohtikin mitä oikein oli tapahtunut. Äsken tämä tyttö oli maannut maassa tuskissaan ja nyt hän näyttää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siru tuli koko ajan varmemmaksi, että äskeisellä välähdyksellä oli jotain tekemistä toisen äkilliseen muutokseen. Hän päätti olla varovaisempi tämän enkelin kanssa, koska tytöllä oli sellainen aavistus, että mitä tahansa voisi tapahtua. Vaistomaisesti hänen kehonsa jännittyi, jotta tyttö voisi puolustaa itseään, jos toinen sattuisi hyökkäämään hänen kimppuunsa.

Yhtäkkiä enkeli kysyi Sirulta uudelleen kuka hän oli. Toisen ääni oli matalampi kuin hetki sitten, mikä hämmensi tytön ajatuksia. Siru tarkkaili toista tyttöä tarkkaavaisesti ja arvioiden tätä. Tämän tilanteen takia tytön pupillit ovat menneet entistä viirumaisiksi ja hänen lishtral vaistot alkoivat herätä pikku hiljaa.

”Ajattelin juuri kysyä sinulta samaa. Et taida olla sama henkilö kuin äsken”, Siru sanoi ujolla, mutta varautuneella äänen sävyllä. Hän piti pienen tauon pohtien uskaltaisiko paljastaa oman nimensä toiselle, mutta sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja jatkoi:
”Minun nimeni on Siru. Kuka sinä olet?”

Tyttö liikehti hermostuneesti paikallaan ja yritti pysyä mahdollisimman rauhallisena ja tyynenä. Siru tiesi, etteivät asiat paranisi, jos hän nyt menettäisi itsehillintänsä. Tarkkaillen edelleen enkeliä Siru tuhahti pari kertaa äänekkäästi, jotta saisi rauhoitettua itseään jonkin verran.

Gillian/ZERO]

ZERO hymyili hymyään, joka muistutti aika pitkälti tiikerin tai muun kissaa suuremman kissaeläimen irvistykseltä. Hänen silmänsä eivät olleet juuri sillä hetkellä tosin viirussa - johtuen valon vähyydestä - mutta jos olisivat olleet, ne olisivat luultavasti luoneet vielä paremman mielikuvan tiikeristä.
- "Ehei, en taida olla. Terävä huomio", tämä vastasi äänessään erittäin vahvasti itsevarmuutta huokuva sävy. Zero mietti, pitäisikö sen kertoa tuolla uudelle tytölle, Sirulle, jotain, ja kuinka paljon. Eipä se kuitekaan pahitteeksi olisi, Zero olisi vain tyytyväinen, jos tämän maine alkaisi kiiriä ympäriinsä. Hän ei tiennyt mitään muuta parempaa kuin pelonsekainen kunnioitus, sellainen, millä häntä oli joskus aikoja sitten kohdeltu niin kauan, kun hän varsinaisesti 'eli'. Fyysisesti siis.

Kädet selkänsä takana ja rintakehä hieman korkealla - Zero tiesi, että kehonkielellä oli suuri vaikutus niin olentoihin, jotka kykenivät tuntemaan erilaisia tunteita - , suu kaartuneena edelleen hymyyn hän käveli hieman Sirun ympärillä tunnustellen samalla tämän uuden kehon liikkeitä.
"Ei paha. Hieman jäykkä, mutta eiköhän tämän kehon liikkeistä saa sulavempia pienellä harjoittelulla", tämä totesi mielessään.
- "Minun nimeni on ZERO. Sillä nimellä minua kutsuttiin, kun minut luotiin. Kuten varmasti huomasit, tämä keho ei ole minun", hän aloitti ja sanoessaan sanan "keho" hän katsahti Gillianin käsiin ja sulki ne sitten hitaasti.
- "En tiedä, kuinka paljon näit, mutta tämän kehon omistaja, Gillian, suoritti typeryydessään itselleen tuntemattoman riitin, jolla kutsui minut omaan kehoonsa. Tyttö ei luultavasti tiennyt tarkalleen mitä teki, sillä loitsu oli niin vanha, ettei kaikkia sanoja ja merkkejä enää pysty edes tulkitsemaan. Gillian löysi Taivaallisessa kirjastossa vahingossa vihkon, johon minun sieluni oli kytketty, ja piti sen itsellään. Mokoma varas". Viimeiset sanat sanoessaan hän tarkoitti ne suoraan Gillianille, jonka alitajunta edelleen oli hereillä, mutta kykenemätön vastarintaan.

-"Se kuitenkin oli minun onneni, että Gillian kiinnostui vihkosta niin paljon, että uskalsi kokeilla siihen itse lisäämääni taikaympyräkaavaa. Sen, mitä tämän ajatuksista sain tutkittua, hän luuli kutsuvansa heikon fyysisen olennon tai esineen, muttei tiennyt, että loitsuilla voi kutsua myös henkiolentoja. Sen jälkeen minun ei tarvinnut kuin voittaa enkelin alitajunta, ja olin päässyt pysyvästi sisään. Tai ainakin väliaikaisesti. Koska keho ei kuitenkaan ole minun, en kykene viettämään koko aikaani herran asemassa, vaan minun täytyy myös välillä vetäytyä lepäämään ja päästää Gillian taas valtaan".

Zero piti tauon. Hän oli varma, että Siru tahtoisi kysyä jotain, ja Zero vastaisi kyllä mielellään. Huomio oli yksi niistä asioista, jotka saivat jonkinlaista tunnetta - riemua - hänessä esiin. Hän kertoisi toisen mahdollisten kysymysten jälkeen varsinaisen suunnitelmansa ja syntynsä. Puhekumppani oli varsin mukava ties kuinka monen kymmenen, sadan tai jopa tuhannen vuoden jälkeisen hiljaisuuden jälkeen. Se ei edes muistanut, kuinka kauan oli ollut ylhäisessä yksinäisyydessään, täydellisessä hiljaisuudessa.

Siru katseli tarkkaavaisesti toista ja hänen häntänsä heilahti muutaman kerran vinhasti. Hännän heilautus ei tällä kertaa ollut iloisuuden merkki vaan paremminkin hermostuneisuuden merkki. Kumminkin hän alkoi rauhoittua vähän, koska toisesta tytöstä ei viestittänyt hyökkääväisyyttä tai aggressiivisuutta. Siru nojautui toisen jalkansa varaan hieman rennommin, mutta ei antanut puolustuksensa pudota liian alas.

Kun ZEROn lähtiessä kävelemään tytön ympäri, Siru vilkuili toista silmä kulmassaan kuunnellen tämän puheita uteliaana. Vaikka ZEROsta huokui erilainen olemus, Sirun uteliaisuus heräsi pikku hiljaa. Hän levitti hieman siipiään ja räpytti niitä hennosti, jotteivät ne puutuisi ikävästi.

Tyttö ihaili Gillianin - jonka kehoa ZERO hallitsi nyt -, koska tällä oli kauniin ja vahvan näköiset siivet. Siru ei ollut koskaan osannut lentää ja ihaili sekä hieman kadehti niitä, jotka osasivat lentää siivillään. Hän oli päättänyt jo aikoja sitten harjoittelevansa niin paljon ja ahkerasti, että jonain päivänä pystyisi lentämään taivalla kuin vapaa lintu.

ZEROn pitäessä tauon Siru huomasi uponneensa ajatuksiinsa ja nolostui jonkin verran. Onneksi hän oli kuunnellut hyvin toisen puhuessa.

”Sinä siis olit se välähdys ja otit Gillianin kehon ’lainaan’.”, Siru kertasi lyhyesti ääneen, vaikka hänellä ei ollut tarkoitus ja jatkoi:
”Kuulin vain, kun tämän hetkisen kehosi oikea omistaja sanoi ääneen riitin loitsua ja näin, kun tulit esiin kirkkaana välähdyksenä, mutten nähnyt aivan alkua.”

Siru pohti koko tilannetta ihmeissään, mutta uteliaana. Hänen mielessään pyöri monta kysymystä, ettei tyttö tiennyt mitä kysyisi ensin. Hän pohti vähän aikaa ja selvitti ajatuksiaan.

”Miten sinä olet syntynyt? Kuka sinut loit ja tiedätkö, että miksi? Missä sinun oikea kehosi on? Mitä sinä aiot tehdä seuraavaksi? Aiotko etsiä kehosi ja palata siihen?”, Siru kysyi innoissaan ja katsoi ZERO utelias pilke silmä kulmassa.

Hän huomasi, että hermostuneisuus ja pieni pelko alkoivat hälventyä, mistä Siru oli mielissään. Hänen tiesi, että pystyisi nyt kyselemään paremmin, kun ajatukset ja vaistot eivät pyörineet niin kiivaasti tytön mielessä. Siru odotti kiinnostuneena, mitä toinen vastaisi hänen kysymyksiinsä.

[b]Gillian/ZERO[b]

- "Kyllä, se olin minä. Tai oikeastaan välähdys johtui vain suuresta energiapurkauksesta, minulla itselläni ei juuri nyt ole näkyvää olomuotoa. Ainoastaan henkisellä tasolla, mutta tällä hetkellä Gillian on ainoa, joka on kyennyt näkemään sen. Johtuu siitä, että jouduin näyttäytymään, kun rökitin tämän alitajunnan. Oli muuten aika helppoa, sanonpahan vain". Zero naurahti pilkallisesti ajatellessaan Gillianin kauhuntuskaista ilmettä Zeron iskiessä viikate suoraan tämän mahasta läpi.

- "En muista, kuinka kauan minun luomisestani on. Sillä tuskin on väliäkään", Zero aloitti ja tämän ilme muuttui uhmakkaasta miettiväksi. Tämän silmissä oli hivenen lasittunut katse, kuin tämä olisi mielessään palannut varmasti ainakin kymmeniä vuosia taaksepäin ajassa.
- "Luojani loi minut käyttäen monimutkaista alkemian ja vanhan taikuuden yhdistelmää. Tarkalleen ottaen en koskaan saanut tietää, luotiinko minut yhdestä henkilöstä - elävästä tai kuolleesta - vai tehtiinkö minut monessa erilaisessa osassa. En tiedä onko tämä mitä sieluksi kutsutaan minun, vai olenko minä vain jonkun sielu, joka on unohtanut kaiken elämästään ja aloittanut puhtaalta pöydältä. Oli miten oli, se ei ole koskaan kiinnostanut minua. Olen erittäin sujut minuuteni kanssa, eikä minun tarvitse miettiä mikä joskus mahdollisesti olin.

Varhaisimmat vaiheeni alkavat olla hämärän peitossa. Muistan kuitenkin sitä aikaa, jolloin olin vielä ymmälläni ja kyselin luojaltani kaikenlaista. Silloin minulla ei ollut vielä kunnollista 'minuutta', se kehittyi pikkuhiljaa opittuani elämään suurin piirtein samalla tavalla, kuin luojani. Sitten kerran huomasin, että kykenin asioihin, mihin luojani ei. Se tuntui mahtavalta, se voima jota kykenin hallitsemaan. Omalle keholleni ei tuottanut mitään vaikeutta hallita voimaa tai asetta, jonka huomasin tottelevan itseäni". Zero sulki hetkeksi silmänsä, hän tarkasteli kirkkainta muistooaan kuin olisi yhä siinä hetkessä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi, ja tämän äänestä saattoi havaita tihkuvan sieltä täältä katkeruuden ja vihan sävyä.

- "Silloin luojani suuttui. Hän yritti pysäyttää minut ja väitti, ettei mieleni kyennyt hallitsemaan voimaa, toisin kuin kehoni. Se oli valetta, tiesin oikein hyvin hallitsevani niitä myös henkisesti. Siitä huolimatta ajauduimme taisteluun, jossa luonnollisesti minä olin johdossa koko ajan. En kuitenkaan osannut odottaa, että luoja, se mies, hallitsi niinkin voimallista magiaa. Hän onnistui lukitsemaan mieleni lähimpään esineeseen, jonka löysi ja näin erotti mieleni ja kehoni. Kehoani mies ei kuitenkaan jostain syystä tuhonnut - ja hyvä niin -, vaan hän piilotti sen jonnekin, mutten tarkalleen tiedä mihin. Kykenen kuitenkin tuntemaan, että se on edelleen elossa, ikään kuin koomassa ja odottaa mieltäni palaavaksi". Zero päätti kertomuksensa siihen. Se oli jotakuinkin kaikki, mitä hänestä tarvitsi tietää. Hän ei kuitenkaan kertonut tuota pelkästään Sirulle, vaan piti huolen, että erityisesti Gillian kuuntelisi. Olisi paljon helpompaa, jos tyttö tekisi hänen kanssaan yhteistyötä ja etsisi kadonnutta kehoa. Molemmat hyötyisivät siitä yhtä paljon. Zero pääsisi Gillianin heikosta kehosta ja mielestä eroon, ja Gillian taas saisi olla oman kehonsa herra.

Siru kuunteli kiinnostuneena ZEROn tarinaa ja irrotti katseensa toisesta katsahtaen puiden varjojen pimeyteen. Hän yritti kuvitella millainen elämä ZEROlla oli ollut ja mutristi hieman suutaan. Hänen häntänsä heilui iloisesti. Hännästä kuului hento ääni, kun se löi ilmaa.

”Tämä on ehkä outo kysymys, mutta mikä on alkemia? En ole kuullut sellaista ennen, koska olen asunut äiti kanssa kotiluolassamme enkä ole päässyt perehtymään asioihin kovin tarkasti”, Siru kysyi uteliaana.

Hän punastui hieman tietämättömyydelleen ja toivoi, että ZERO kertoisi enemmän tästä alkemiasta. Tuntiessaan hieman vaivautuneisuutta tyttö hieroi vasemmalla kädellään oikeaa käsivartta. Pienen hiljaisuuden jälkeen Siru jatkoi kyselemistään, vaikka ei tiennyt tahtoisiko ZERO vastata hänen kysymyksiinsä.

”Miten sinä huomasit omat voimasi? Millaiset ne ovat? Pystytkö luomaan tyhjästä jotain vai kutsumaan jotain esiin? Pystytkö aistimaan missä sinun oma kehosi on? Oletko pystynyt aistimaan ulkomaailman tapahtumia, kun olit vihkon vankina?”, kysyi varovaisella äänen sävyllä.

Häntä alkoi jälleen nolottaa, koska oli niin paljon kysynyt toisen yksityisasioista, jotka eivät oikeastaan kuuluneet hänelle. Tyttö iskikin nyt voimakkaammin ilmaa siivillään ja torui itseään liiallisesta utelemisesta. Hänelle tuli vielä yksi kysymys mieleen, jonka hän samassa möläytti:
”Mitä sinun luojallesi tapahtui taistelunne jälkeen?”

Siru murahti itselleen matalasti pitäen katseensa varjoissa ja irvisti vähän niin, että tytön kulmahampaat välähtivät hennossa kynttilän valossa. Hän olisi tahtonut kysellä ZEROlta vielä hänestä itsestään, mutta hillitsi itsensä. Samassa hän muisti, että hänen kannattaisi säästää innostustaan myöhemmälle, jos saisi tilaisuuden jutulla Gillianin kanssa.

Pienen hetken jälkeen Siru käänsi katseensa takaisin ZEROon ja tutkaili tätä toinen kulma koholla. Hän mietti miltä ZEROn oikea keho näyttäisi, mutta epäonnistui pohdiskelussaan. Oli vaikea miettiä jotain toista henkilöä, joka oleskeli nyt jonkun muun kehossa ja pystyi hallitsemaan toista halutessaan. Hän laittoi kätensä lantiolleen, vaihtoi painonsa toisen jalkansa varaan ja katseli nyt mietteliäästi toista.

Gillian/ZERO

- "Alkemiako?", Zero kysyi ja kohotti hieman kulmakarvaa. Hänen aikanaan alkemia ei ollut ollut kovinkaan suuri asia, vaikkakin se oli pikkuhiljaa katoamassa epäinnokkuuden vuoksi. Myös se, että taikuutta alettiin käyttää enemmän, vaikutti asiaan.
- "Se on eräänlaista taikuutta, mutta siine hyödynnettään enemmän tietoa liittyen maan ja kaiken elollisen liikkeisiin ja siihen, miten kaikki on rakentunut. Alkemistit ovat yrittäneet luoda esimerkiksi elollisia olentoja, herättää kuolleita henkiin ja luoda viisasten kiveä, joka - riippuen vähän kertojasta - kykeni muuttamaan kaiken metallin kullaksi tai parantamaan minkä tahansa sairaiuden ja kirouksen. Tietääkseni kukaan ei kuitenkaan onnistunut siinä", tämä selitti erittäin tietäväisen näköisenä, mutta ääni kuitenkin vasin monotonisena, edelleen pienessä uhmaavassa ja korkea-arvoisessa sävyssä. Zero piti pätemisestä.

Hän otti askeleen pari, liikutti jokaista raajaansa ja leyhytteli siipiään yrittäen koordinoida khoa paremmin. Toisen kehossa olo tuntui kylmältä, ja tämän liikkeet olivat vähän kömpelöitä johtuen siitä, että Gillianin keho oli tottunut selvästi erilaiseen liikkeeseen, ilmeisiin ja asentoihin kuin hänen omansa. Zero kuitenkin tiesi, että keho kyllä tottui pienellä harjoituksella melkeinpä mihin vain.

- "Omat voimani tiedostin kerran auttaessani kirjaston siivoamista. Vielä silloin olin kömpelömpi johtuen huonosta koordinaatiosta, ja onnistuin tiputtamaan ylähyllyltä pari vanhaa, haurasta kirjaa alas. Pelkäsin todella paljon, että luojani - kutsuttakoon vaikka mestariksi, vaikkei hän sellainen ole. Luoja kuulostaa typerältä - suuttuisi minulle, ja toivoin niin kovasti, että kirjat olisivat vain pysähtyneet ilmaan ja olisin voinut poimia ne siitä. Toivoin, että aika pysähtyisi. Ihan niin ei kuitenkaan käynyt, mutta ihmetyksekseni huomasin, että kirjat tosiaan jäivät leijumaan noin metrin päähän lattiasta. Pienellä kokeilulla ja harjoittelulla huomasin, että kykenin pitelemään esineitä ja asioita ilmassa mieleni voimalla. Mestari oli ilahtunut, hän ei ollut odottanut minulta psykokineettisiä kykyjä laisinkaan ". Zero piti taas hetken tauon. Itsestä kertominen oli erittäin mukavaa, hän piti rehvastelusta, kun puhuttiin hänen omista saavutuksistaan ja erikoisuuksistaan.

- "Sen lisäksi kehoni kykeni suorituksiin, joihin tavallisen enkelin tai demonin keho ei pystynyt. Kaikkea minun ei kuitenkaan kannata paljastaa, on parempi, että silti suurin osa vahvuuksistani ja kyvyistäni pysyy salassa. Sitä ei koskaan tiedä, milloin niistä on hyötyä."

”Mitä sinun luojallesi tapahtui taistelunne jälkeen?”, Siru kysyi tältä, ja Zero joutui miettimään hetken ihan tosissaan.
- "Tarkkaan ottaen en tiedä. Kaiketi kuollut ja kuopattu, mutta saattaapa mestari edelleen elää jossain. Tunnistaisin kyllä, jos vastaan tulisi. Päättäisin silloin sen, mikä meillä jäi kesken", tämä tuhahti. Gillianin kehon käyttö alkoi pikkuhiljaa väsyttää häntä, hän joutuisi pian luovuttamaan paikkansa. Sitä ennen hän kuitenkin tahtoi päästä käsiksi rakkaimpaan esineeseensä, viikateeseensa.
- "Näyttää siltä, että Gillian alkaa pikkuhiljaa toeta. Sitä ennen kuitenkin tahdon kokeilla erästä asiaa...", tämä sanoi ja ojensi vasemman kätensä sivulle, kämmen avoimena. Hän sulki hetkiseksi silmänsä hymähtäen, ja pian tämän kädessä oli suuri, Gilliania paljon pidempi viikate, joka oli kierretty ilmassa osittain leijuvilla, pitkillä kettingeillä. Zero otti viikateen molempiin käsiinsä ja silitti sen teräosaa, kuin lemmikkikissaa. Tämä vilkaisi sivusilmällä Sirua, hän toivoi tehneensä vaikutuksen aseellaan.

Siru kuunteli innoissaan ZEROn kertoessa tästä alkemiasta. Hän uteliaisuutensa heräsi ja tahtoisin tietää siitä enemmän. Ensin tytön pitäisi löytää hyvä kirjasto, josta löytäisi tietoa. Hän oli joskus löytänyt yhden kirjaston, mutta sen kirja- ja tietovalikoima oli ollut hyvin niukka. Sen kirjaston hoitaja oli ollut töykeä, joten Siru etsisi mielellään paremman kirjaston.

”Jos kerran kukaan ei ole onnistunut luoda viisasten kiveä tai herättää kuolleita henkiin, miksi sellaisia asioita edes kokeillaan. Se on aika ilmi selvää, ettei sellainen ole mahdollista. Ehkä se on mahdollista, jos joku käyttää yli-inhimillisiä voimia tai ole jumala”, Siru sanoi pohtivalla äänen sävyllä. Hän mutristi enemmän kulmiaan ja jatkoi:
”Tietenkin kuolevaiset ovat aina halunneet keksiä keinoja huijata kuolemaa tai tehdä jotain muuta mahdotonta.”

Tyttö tarkkaili ihmeissään toisen tekemisiä. Olihan se ymmärrettävää, ettei ZERO hallinnut Gillianin keho, mutta se näytti hieman hassulta. Siru hymyili pikkuisen ja hieroi toista käsivarttaan miettiessään asioita.

Hän yllättyi ZERO voimista ja olisi halunnut tietää tämän muista voimista, mutta ymmärsi, että toinen tahtoi pitää ne omana tietonaan.

”Jos kerran mestarisi piti voimistasi, miksi te sitten aloitte taistella? Kyllästyitkö mestariisi ja tahdoit elää vapaammin kuin hänen tahtonsa mukaan”, tyttö uteli varovaisesti heilauttaen häntäänsä iloisesti.

ZEROn puhuessa jotain näyttämisestä, Siru hämmentyi ja varautui johonkin vaaralliseen. Hän äimistyi todella nähdessään yhtäkkiä toisen kädessä niin ison viikatteen. Tytön suu melkein loksahti auki, mutta sai pidettyä suunsa kiinni ja hänen suupieli alkoi nykiä hieman tästä yllätyksestä. Siru ihaili toisen asetta, mutta tunsi miten perhoset alkoivat pikkuisen lentää hänen mahassaan. Tyttö huolestui, koska hänellä ei ollut kunnollista asetta, jolla pystyisi puolustamaan itseään.

”Sinulla on upean näköinen viikate. Oletko luonut sen käyttäen voimiasi apuna?”, Siru kysyi ja hymyili toiselle leveästi.

Gillian/ZERO

- "Koska elolliset olennot ovat uteliaita. Varsinkin ne, jotka muistuttavat ulkomuodoltaan ihmisiä. Eritoten enkelien ja demonien kaltaiset olennot ovat uteliaita ja näiden tiedonhalu on luonnostaan loppumaton. , ZERO vastasi välinpitämättömällä äänellä.

-"Kuten aiemmin kerroinkin, riita syntyi siitä, kun mestarini yritti pysäyttää minut. Hän väitti, etten hallinnut enää itseäni.", tämä tuhahti vastenmielinen inho kasvoillaan.
-"Hän aikoi pysäyttää minut, ja sitä en sallinut. En, vaikka hän olikin tuolloin kaikki, mitä minulla oli".

”Sinulla on upean näköinen viikate. Oletko luonut sen käyttäen voimiasi apuna?”, Siru sanoi katsellen ZEROn kutsumaa viikatetta. Zero hymyili maireasti. Viikate oli hänen ehdottomasti rakkain esineensä ja ylpeyden aiheensa. Vaikka se oli monta kertaa häntä itseään isompi, hän pystyi liikuttamaan ja käyttämään sitä vaivattomasti. Sama päti myös leijuviin kettinkeihin: Hän kykeni iskemään myös niillä vaivattomasti, sillä ase totteli ZEROa kuin palvelija isäntäänsä.
- "Valitettavasti en voi ottaa kunniaa tämän aseen luomisesta. Huomasin vain kerran, että se tuli kutsusta luokseni, ja olen käyttänyt sitä siitä asti. Sitä on todella mielekäs käyttää, sillä se tottelee mukisematta käskyjäni. En usko, että se on elävä olento, mutta joskus tuntuu siltä", ZERO selitti ja naurahti elottomasti loppuun. Naurussa ei ollut varsinaisesti tunnetta mukana, mutta Zero oli tottunut nauramaan, vaikkei sitä oikeastaan osannutkaan. Hän vain toisti oppimaansa.

-"Ennen kuin katoan hetkeksi, tahdon päästä kaikkien näiden vuosien jälkeen kokeilemaan tätä" , hän sanoi silittäen edelleen hellästi viikatettaan. Pian hän nosti katseensa ylös, kohti puita, ja ponnisti hypätäkseen ilmaan. Päästyään sopivan korkealle hyppäämällä hän levitti siivet ja löi niillä vähän enemmän vauhtia, kunnes oli syöksynyt hivenen puiden yläpuolelle. ZERO pysähtyi ilmassa ja tarkasteli viirusilmillään puita, puristaen sitten tiukemmin asettaan ja ampaisi kohti lähellä olevaa kuusta. Yhdellä nopealla pyörähdyksenomaisella liikkeellä hän löi latvan poikki, ja havunneulaset lentelivät.

Zero laskeutui tämän jälkeen maahan ja tämä tärisi hieman. Rasituksen tyyppi oli Gillianin keholle selvästi ihan uutta.
"...ja tuo luulee vielä olevansa kovakin", tämä huokaisi halveksivään sävyyn ajatuksissaan ja kääntyi katsomaan Sirua. Hän nyökkäsi jostain itselleenkin tuntemattomasta syystä, ja päästi sitten Gillianin takaisin valtaan.

Vielä matkallaan takaisin Gillianin alitajunnan pimentoon hän kävi potkaisemassa tytön alitajunta-minää nilkkaan.

Siru kuunteli uteliaana, mitä ZERO kertoi. Hän tahtoisi tietää enemmän toisesta, jos he tapaisivat uudelleen. Hän ihaili edelleen toisen asetta eikä pystynyt siirtää katsettä pois siitä. Samalla hän ihmetteli, miten ZERO jaksoi kantaa sitä.
Tyttö toivoi, että löyttäisi joskus itselleen sopivan aseen, jotta voisi harjoitella taistelemaan sillä. Olihan Saarillla paljon vaarallisia ja häntä vahvempia olentoja. Toisaalta hän näytti hyvin heikolta ja aseettomana, joten harvat hyökkäisivät aseettoman olennon kimppuun. Valitettavasti olihan niitäkin, jotka häikäilemättömästi hyökkäsivät heikompien kimppuun.

ZEROn npustessa ilmaan tyttö säpsähti ajatuksistaan ja ihaili toista entistä enemmän. Varsinkin, koska toinen osasi lentää ja pysyä ilmassa tuolla tavalla. Hän itse ei osannut, joten tunsi suurta ihailua, mutta myöskin pientä kateutta toisen lentokyvystä.
Siru jähmettyi ällistelemään ZEROn upeaa iskua puihin ja hänen suunsa loksahti hivenen auki.
"Aivan upeat ja täsmälliset liikkeet.", Siru henkäisi tohkeissaan.

Huomatessaan toisen tärisevän tyttö tuli lähemmäksi toista ja kysyi lempeällä, mutta huolestuneella sävyllä:
"Miten voit? Rasititko itseäni liikaa?"

Tyttö astui vielä lähemmäksi, mutta jätti parin metriä väliä, jos yhtäkkiä toinen tekisi jokin hyökkäysliikkeen häntä kohti.


//Anteeksi, kun minulla kesti näin kauan vastata tähän >_<'''' Minulla on tässä ollut kiireitä, joten inspikseni vastaamiseen löpsähti hieman.. : / //

Gillian

Gillianin tajunta alkoi pikkuhiljaa palailla. Hän oli ollut puoliksi kyllä hereillä koko ajan, muttei ollut kyennyt kuin kuulemaan, mitä Zero selitti. Hän ei nähnyt mitään, mitä Zero näki, vaan hän istui lamaantuneena ajatustensa taka-alalla. Vaikka Zeron aiheuttama kipu ei ollutkaan tavallaan oikeaa, Gillianiin sattui silti. Kipu luultavasti kuitenkaan ei ollut johtunut niinkään taistelusta, vaan kenties tytön pelko sai tämän alitajunta-kehon niin lamaantuneeksi. Enkeliä tosiaankin pelotti. Häntä kadutti, että oli mennyt hutiloimaan noin ja päästänyt vieraan olennon niin helpolla kehoonsa.

Tytön silmät aukesivat ja hän huomasi tärisevänsä hieman. Zeron oli täytynyt tehdä jotain rasittavaa tai hyvin äkkinäisiä liikkeitä ilman lämmittelyä. Ehkä toisen keho oli sellaiseen tottunut, muttei Gillianin. Enkelin ajatukset harhailivat edelleen, ja hän ei oikeastaan tiennyt mitä tehdä. Hän oli peloissaan, Zero kun pystyi niin helposti hallitsemaan tyttöä ja hän oli ensimmäistä kertaa elämässään täysin toisen armoilla. Myös teon seuraamukset alkoivat nousta tämän mieleen. Miten hän selittäisi Zawirille? Entä jos Zero tekisi jotain tälle? Ja mitä hän sanoisi Ezrielille. Luultavasti hän saisi rankasti turpaansa, jos totuus tulisi julki.

Kesken ajatustensa Gillian huomasi, että tuo toinen tyttö oli edelleen paikalla. Hän huokaisi helpotuksesta, hän olisi varmaan menettänyt järkensä, jos Zero olisi tappanut tytön ja jättänyt vielä verisenä maahan.
"...mistäköhän tuo ajatus muutenkaan päähäni tulvahti..", tämä ajatteli kuvottuneena ja kosketti päätään. Zeron aikaan saamat sarvet olivat edelleen siinä.
"Miten voit? Rasititko itseäni liikaa?", Gillian kuuli toisen sanovan. Hän ei tahtonut näyttää pelkoaan toiselle, ja yritti vastata niin varmalla äänellä, kuin suinkin kykeni:
- "E-ei kai tässä enää mit-", Gillianin ääni tärisi ja lause jäi kesken huomatessaan, että tämän silmiin kirposivat muutamat kyyneleet. Punastuen Gillian käänsi äkkiä katseensa muualle ja pyyhki kasvojaan vähän turhankin paljon.

Enkeli istahti maahan ja veti syvään henkeä yrittäen ryhdistäytyä.
- "Anteeksi, että huolestutin", hän aloitti.
- "Menin selkeästi möhlimään juuri jokin aika sitten... taisit tavat tämän ZEROksi itseään kutsuvan... olion?", tämä kysyi ääni hivenen vielä väristen, yrittäen pitää ajatuksensa silti kaukana Zerosta. Hän ei tahtonut, että Zero tulisikin äkkiä uudelleen.

// Ei se haittaa ollenkaan OuO/

Katsellessaan toista Siru huolestui entistä enemmän ja toivoi, ettei ZERO olisi väsyttänyt toisen kehoa ja mieltä liikaa. Samassa tyttö alkoi kuumeisesti pohtia tämän nimiä. ZERO oli maininnut tämän toisen tytön nimen aikaisemmin, mutta hän ei saanut mieleensä sitä. Tyttö pörrötti hiuksiaan vaivaantuneena ja mietti toisen tytön nimeä kuumeisesti.
Yhtäkkiä hän mutisi hajamielisesti itsekseen:
"Oliko hänen nimensä... öm.. Gillian?"

Yhtäkkiä hän kuuli toisen puhuvan ja vastaavan hänen kysymykseen. Siru ilahtui todella paljon ja hymyili lempeästi toiselle, mutta vakavoitui hieman nähdessään toisen tärisevän paha enteisesti.
"Sinun kannattaisi ottaa nyt mahdollisimman rennosti. ZERO teki äsken hienon, mutta haastavan näköisen ilmaiskun noihin puihin.", Tyttö kertoi innoissaan äskeisestä, mutta oli silti huolissaan Gillianista.

Enkelin puhuessa enemmän Siru rentoutui hieman ja heilautti rennosti toista kättään puolelta toiselle. Hän kyykistyi ja nojasi varovasti jalkoihinsa tarkkaillen Gilliania.
"Ei se mitään. Tärkeintä, että olet nyt oma itsesi ja kunnossa, vaikka näytätkin hyvin väsyneeltä.", tyttö sanoi huojentuuneena ja hymyillen edelleen hieman toiselle.

"Tuota.. niin taisit mennä tekemään suuren virheen. Mitä ymmärsin oikein, teit jonkinlaisen kutsumisloitsun, jossa kutsui ZEROn vihkosta pois. Sinun pitää olla varovainen ZEROn kanssa, koska hän näyttää vahvalta olennolta.", Siru sanoi varoittavasti ja käänsi katseensa metsän varjoihin vähän haaveilevasti.

Gillian

Gillian vastasi toisen tytön hymyyn hieman aralla hymyllä. Hänestä oli huojentavaa, ettei hänen tarvinnut alkaa kuluttamaan enää voimiaan mahdolliseen taistelmiseen. Mielessään hän kiitti korkeampia voimia siitä, että juuri tämä tyttö oli sattunut olemaan samaan aikaan metsässä. Ja hän oli myös kiitollinen siitä, ettei Zero ollut mennyt kajoamaan toiseen. Olisi tosiaan ollut järkyttävää palata tajuihinsa ja nähdä heti ensimmäiseksi tuntemattoman tytön ruumis verisenä. Gillianin ajatellessa tätä asiaa uudestaan hän tunsi mahansa hieman vääntyvän, vaikka oli kyllä ruumiita ennenkin nähnyt. Kaikki illan aikana tapahtunut vain pyöri tämän päässä ja hän tunsi juuri sillä hetkellä olevansa äärimmäisen heikko, herkkä ja väsynyt, todella väsynyt.

- "Näin on. Oli kieltämättä hyvin ajattelematonta mennä käyttämään kutsuntaloitsua, kun en sitä kokonaan edes ymmärtänyt. Sain luettua vain riimuista sen, että kutsumani olento tai esine ei olisi fyysisesti vahja, ja kuvittelin sen johtavan minua pidemmälle.. eh, etsinnöissäni. Mutta en osannut ollenkaan ajatella, että kutsuttu olento voisi olla henkisellä tasolla vahva. ZEROn tapauksessahan sillä ei ruumista ollut laisinkaan. Ainakaan fyysistä", Gillian selitti ja huomasi, että käytti ZEROsta paljon mieluummin nimitystä "se" kuin "hän". Vaikka ZERO näyttikin Gillianin silmään naispuoliselta, ei hän osannut sitä puhutella henkilönä.

Gillian haukkoi vielä hieman henkeään, mutta pikkuhiljaa tämä alkoi jo rauhoittua ja saada itsevarmuudestaan kiinni. Ajatus alitajunnassa piilottelevasta ZEROsta oli samaan aikaan hirvittävä ja ahdistava, mutta myös hieman kiinnostava ajatus. Vaikka olento tuntuikin nyt hyötyvän enemmän Gillianista, voisi hänkin ehkä hyötyä toisesta. Zerolla näytti olevan vahvat fyysiset kyvyt, ja hyvällä lykyllä Gillian saattaisi oppia niksin jos toisenkin. Yhteistyötä hän ei mielellään tuon karmivan olennon kanssa tekisi, mutta hän oli valmis uhrautumaan, jos vain saisi Zeron ajattua kauas itsestään.
- "Tuota, kuka muuten olet?", Gillian kysyi. Hän muisti Zeron kysyneen samaa, mutta ei itse muistanut, mitä Zerolle oli vastattu.
- "Minun nimeni varmaan tiedät, Zero taisi mainita sen muutamaan otteeseen"

Siru ilahtui, kun Gillianin hymyili tälle arasti. Kukaan ei ollut aikaisemmin viitsinyt hymyillä hänelle, joten toisen hymy oli ihmeellinen, mutta hieno asia tytölle. Hän heilautti hennosti häntäänsä, mikä sai ruohon vähän kahisemaan pienestä liikkeestä.

Tyttö kuunteli uteliaana Gilliania ja mietti asioita. Sirun uteliaisuus heräsi, kun toinen mainitsi jotain etsinnöistään, mutta pysyi hiljaisena. Olihan jokaisella omia pieniä salaisuuksia, joita ei tahtonut kertoa muille. Olihan ZERO kertonut itsestään tärkeimmät asiat, muttei ei sen tarkemmin.

"Tuota.. Olisithan sinä voinut varautua, ettei kutsumasi olento taida olla ihan tavallisia heikkoja olentoja. Kumminkin asummehan Saarella ja varsinkin, jos löysit sen esineen, mihin ZERO oli suljettu, jostain muualta kuin tavallisesta kirjastosta.", Siru selitti hieman hajamieliseen sävyyn ja tutkaili edelleen Gilliania kiinnpstuneena. Pienen tauon jälkeen hän jatkoi:
"Tietenkin kuka tahansa utelias olento olisi varmasti tehnyt saman."

Tyttö yllättyi hieman Gillianin kysymyksestä, mutta ymmärsi, ettei toinen ollut kuullut hänen nimeään, kun ZERO oli ollut paikalla.
"Minun nimeni on Siru. ", hän sanoi iloisella äänen sävyllä ja hymyili leveämmin toiselle jatkaen:
"Juu. ZERO mainitsi nimesi muutaman kerran. Nimesihän on Gillian. Minulla on hieman huono nimimuisti, mutta ihmisten kasvot muistin todella hyvin."

Gillian

"Tuota.. Olisithan sinä voinut varautua, ettei kutsumasi olento taida olla ihan tavallisia heikkoja olentoja. Kumminkin asummehan Saarella ja varsinkin, jos löysit sen esineen, mihin ZERO oli suljettu, jostain muualta kuin tavallisesta kirjastosta.", toinen sanoi.
Gillianin teki mieli murahtaa jotain ynseästi tähän, mutta hän hillitsi itsensä. Hän ei olisi millään voinut arvata Zeron mielen lujuutta, sillä taikaympyröitä käsittelevät kirjat olivat nykyään harvassa ja olennon piti olla heikko. Siinä ei mainittu mitään erityistä fyysiestä tai henkisestä vahvuudesta, todettiin sen vain olevan heikko. Tai niin Gillian muisteli. Olihan hän saattanut tehdä kääntövirheenkin, mutta sitä hän ei suostunut myöntämään. Ajatellessaan mahdollista mokaansa hän saattoi tuntea kylmänä tunteena Zeron nauravan.
Gillian hätkähti hieman, sillä Zeron läsnäolon aistiminen 'valvetilassa' tuntui erittäin epämiellyttävältä ja hän yritti sysätä ajatukset pois Zerosta.

- "Myönnän, että tein tyhmästi, mutta tutkimani perusteella olennon ei pitänyt olla vahva - millään lailla. Mikä on tehty, on kuitenkin tehty. Nyt minulla ei ole mitään mahdollisuutta kuin totutella Zeroon ja yrittää tehdä sen kanssa yhteistyötä, vaikka en siitä kyllä yhtään pidä. Enkä tahtoisi totella mitään sen käskyjä", Gillian vastasi ja yritti kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä lievästä ärsytyksestään huolimatta.
- "Mutta, hauska tavata", enkeli sanoi ja tällä kertaa hän ei teeskennellyt ystävällistä äänensävyään.

Vasta ojentaessaan kättään kätelläkseen toista, hän kiinnitti kunnolla huomiota toisen ulkonäköön. Toisella kyllä oli enkelin siivet, mutta hänessä oli selvästikin jotain muuta lajia, jota Gillian ei tuntenut. Hieman kiinnostuneena hän yritti katsoa toisen piirteitä niin, ettei näyttäisi tuijottavan, ja mietti samalla, uskaltaisiko kysyä mitään.

Siru huolestui aistiessaan Gillianin olemuksen muuttuneen jonkin verran vihaisemmaksi. Tyttö miettikin kuumeisesti, että oliko hän vahingossa sanonut jotain epäkohteliasta. Noh.. tämähän oli ensimmäisiä kertoja, kun tyttö jutteli jonkin muun olennon kanssa kuin äidinsä. Silti Siru moitti itseään vähän, kun oli äsken mölöyttänyt sen mikä oli ensimmäisenä tullut mieleen.

Vaikka Siru oli uppoutunut ajatuksiinsa, hän kuunteli tarkkaavaisena mitä Gillian sanoi. Tyttö heräsi ajatuksistaan räpytellen muutaman kerran silmiään ja piti pienen miettimistauon. "No onneksi virheitä tehdään, että niistä opitaan jotain", hän sanoi hajamielisesti ja hengähti syväään jatkaen varovaisemmalla äänen sävyllä:
"Totta. Teidän kannattaa löytää yhteinen sävel, jotta te molemmat hyödytte toistenne taidoista. Voisittehan kokeilla tehdä pari sääntöä, joita noudattaisitte. Esimerkiksi sinun pitää olla tietoinen siitä, jos ZERO ottaa kehosi valtaan."

Tyttö yllättyi suuresti, kun Gillian puhui niin ystävällisesti ja tahtoi kädellä häntä. Siru katsoi vähän aikaa tätä elettä ihmeissään, mutta uteliaana. Hetken jälkeen tyttö otti Gillianin kädestä kiinni ja hänen häntänsä alkoi heilui iloisesti ilmassa.
"Ah! Kyllä. Mukava tavata sinut, Gillian.", Siru sanoi iloissaan ja hymyili ystävällisesti hampaat vähän kiiluen himmeässä kynttilän valossa.

Gillian

-"Niin", Gillian vastasi.
- "Zero ei kyllä vaikuta kovin yhteistyöhaluiselta", enkeli naurahti hieman hermostuneena. Hän yritti keventää tunnelmaa liittyen Zeroon, mutta tämän nauru kuulosti lähinnä vain pelokkaalta. Zeron olemassaolo ahdisti Gilliania, häntä hermostutti, mitä kaikkea Zero voisi nyt tehdä. Mitä EZriel tekisi, jos saisi tietää? Ja kuinka hyvin Gillian pystyisi piilottamaan pienet sarvet päässään, jotka Zero oli jälkeensä jättänyt. Entä Zawir?
Hermostuksen aalot pyyhkäisi Gillianin lävitse. Hän oli hyvin, hyvin varma siitä, että Zero tulisi tekemään jotain Zawirille. Vaikka hän ei tuntenut olentoa laisinkaan, pystyi hän jo terveellä järjellä päättelemään, että miespuolinen enkeli olisi Zeron kohde. Toinen pystyisi kiristämään Gilliania paremmin kuin hyvin.

- "En oikein tiedä, mitä tekisin", Gillian myönsi huokaisten. Hän ei yleensä puhunut ongelmistaan kellekkään, saati sitten näyttänyt sitä ulospäin, mutta tämänpäiväinen oli sen verran suuri tapahtuma Gillianin elämässä, että hän ei voinut pitää kaikkea sisällään.

"Ah! Kyllä. Mukava tavata sinut, Gillian." , Siru vastasi Gillianin aiemmin esittämään kysymykseen.
- "Tuota..", hän aloitti ja yritti valita sopivia sanoja.
- "En ole ennen nähnyt sinunkaltaisiasi tällä saarella. Mitä lajia olet?", hän kysyi ja punastui hieman, koska kuulosti omasta mielestään hieman töykeältä.

Siru katseli edelleen huolissaan Gilliania, koska aisti toisen pelokkuuden ja hermostuneisuuden. Tyttö yritti keksiä jotain rohkaisevaa, mutta ajatukset vipelsivät niin vinhasti tällä hetkellä hänen mielissään.
"Voisit kertoa ZEROsta jollekin hyvälle ystävällesi, jotta voisitte etsiä ratkaisuja, miten saisit ZEROn hallintaansa. Tämähän maailma on täynnä erilaisia esineitä, amuletteja ja muita maagisia tavaroita, joiden avulla saisit hallittua ZEROa.", Siru sanoi vähän hajamieliseen sävyyn, koska oli syventynyt ajatuksiinsa miettiäkseen asioita.

Siru säpsähti hieman, kun Gillian kysyi hänen lajistaan. Hän tunsi olonsa vaivautuneeksi ja painoi katseensa maahan. Tyttö mietti uskaltaisiko hän paljastaa vanhemmistaan mitään, koska ei tiennyt miten Gillian suhtautuisi asiaan. Siru tunsi miten häntä alkoi hermostuttaa ja tuntui, että hänen kurkuunsa olisi juttunut jotain.
Pienen hiljaisen hetken jälkeen hän puhui:
"Noh.. Itse asiassa olen kahden eri lajin risteytys, ja taidan olla ainut tämän näköinen olento tällä hetkellä.", tyttö piti pienen tauon tarkkaillakseen toisen reaktiota ja jatkoi entistä hermostuneemmin: "Äiti on Lishtral ja isäni.. oli enkeli."

Puhuessaan Siru vilkuili sivu silmällään Gilliania ja puristi toisen kätensä nurkkiin. Hän ei edes huomannut, että hänen rystysensä muuttuvat valkoiseksi ja hänen häntänsä laskeutui maahan alistuneesti.



//Anteeksi, kun minulla meni näin kauan vastatessa : < Minulla on ollut sen verran kiirettä koulun kanssa, joten aika on mennyt hurahtaen ohi >_< //

Gillian

- "Ni-niin, aivan", Gillian vastasi toiselle yrittäen esittää innostunutta. Hän kuitenkin mielessään pelkäsi jo heti ehdotuksen kuultuaan, että Zero tekisi Gillianille tai tämän läheisille jotain, jos tyttö yrittäisi asettua Zeroa vastaan. Zerolla oli Gillianin kehoon käytännössä katsoen suurempi valta, kuin Gillianilla itsellään. Gillian ei voinut salata Zerolta enää mitään, eikä hän voinut tehdä mitään Zeron tietämättä. Käytännössä katsoen se oli isäntä nyt, ja enkeli sen vanki. Gillian säpsähti ajatukselleen ja pakotti itsensä olemaan hikoilematta kylmää kauhunhikeä.

Tyttö yritti unohtaa omat huolensa hetkeksi ja keskittyä Sirun kuuntelemiseen. Kävi ilmi, että tämä oli - kuten kai olettaakkin kykeni - kahden lajin risteymä. Gillian huomasi, että toinen tyttö oli hieman hermostunut kertoessaan tätä, luultavasti kai häpesi, tai jotain. Gillianin mielestä siinä ei kuitenkaan ollut mitään hävettävää.
- "Sinun pitäisi olla ylpeä siitä, että sinussa virtaa kahden eri lajin verta", hän sanoi kannustavasti.
- "En ole koskaan ennen kuullut tuosta toisesta lajista, sen täytyy olla hyvin uhanalainen tai sitten erittäin taitava piiloutumaan ulkopuolisilta"
Gillian katsoi toiseen kannustavasti, yrittäen saada tätä piristymään.
"Hassua, että vielä hetki sitten tilanne taisi olla toisin päin", Gillian ajatteli ja hetken pelkäsi Zeron jo vastaavan jotain. Olento näytti kuitenkin jättäneen enkelin nyt rauhaan, ja Gillian oli siitä kiitollinen.
- "Kahden lajin ominaisuudet... niistä on varmasti hyötyä? Tai siis..", tämä aloitti ja punastui, koska tunsi vievänsä keskustelua typerään suuntaan. Hän heiliutti hieman käsiään ja korjasi:
- "Tai siis, tarkoitan... Mihin enkeli ei pysty, siihen tuo toinen laji saattaa hyvinkin pystyä".

Alkoi olla aika myöhä, ja Gillian alkoi olla aika uupunut. Hän ei olisi millään tahtonut lähteä tässä vaiheessa keskustelua pois, mutta keho oli toista mieltä. Hän kuitenkin päätti vielä odottaa toisen vastauksia, ennen kuin kertoisi lähtemisaikeistaan.

// Eipä tuo mitään C:
Yritän tätä peliä pikkuhiljaa päätellä, että pääsen viemään tarinaa Gillianin osalta eteenpäin x'D

Siru aisti edelleen ilmapiirin hermostuneeksi, mikä sai hänet vaivautumaan entisestään. Tyttö odotti joitain ikäviä kommentteja Gillianilta, mutta tämä rohkaisikin häntä. Siru nosti hämmestyneen katseensa toisen päin ja tunsi miten ilon tunne valtasi hänet.
"Eikö sinua häiritse minun erikoinen ja kummallinen olemukseni?", hän kysyi ihmeissään silmät suuri ja pupillit laajentuneina.

"Olen vain kuullut halveksia kommentteja, joten siksi pelkään kertoa itsestäni kellekään.", Tyttö sanoi vaivautuneena, mutta avoimesti. Hän jatkoikin riemuissaan muutama ilon kyynel valuen poskeaan pitkin:
"Kukaan ei ole ennen rohkaissut minua. Kiitos siis siitä."
Siru tunsi olonsa paljon kevyemmäksi, koska sai puhuttua asiasta jollekin mukavalle henkilölle. Samassa hän kuuli Gillianin miettivän ääneen, ettei ollut koskaan kuullut Lishtraleista mitään ja vastasi lempeästi muutama kyynel valuen edelleen:
"Lishtralit ovat hyvin varovaisia olento. He eivät näyttäydy mielleen muille lajeilla vaan kuljeskelevat mieluusti metsien siimeksissä. Vaikka he ovat hyvin värikkäitä olento, he silti osaavat piiloutua uteliailta katseilta halutessaan."

Tällä hetkellä Siru oli niin onnessaan, että olisi tahtonut halata Gilliania kiitokseksi rohkaisusta. Samalla hetkellä hän kuuli tämän puhuvan lajien ominaisuuksista ja huomasi toisen ounastuvan. Siru tirskahto huvittuneena, ja hänen häntänsä heilui innokkaasti ilmassa.
"Ymmärrän, mitä tarkoitat, joten ei syytä huoleen. Niin voisihan se noinkin sanoa. Molemmista lajin ominaisuuksista on ollut paljon hyötyä minulle. Harmillisinta on, etten osaa lentää. EN tiedä johtuuko lentotaidottomuus Lishtral verestä vai olenko yrittänyt opetella lentämistä väärällä tavalla.", Siru kertoi hieman nolostuneena, ettei osannut lentää. Hän räpytteli hieman siipiään varmistaakseen, että olivathan ne vielä hänen selässään.

Yhtäkkiä Siru tunsi itkevänsä entistä enemmän ja tunsi suurta helpotuksen tunnetta. Tyttö yritti lopettaa itkemisen, muttei onnistunut siinä vaan alkoi itkeä vuolaammin ja alkoi hieman nauraa onnesta eikä voinut hillitä omaa tunnepurkaustaan. Siru oli niin riemuissaan ja innoissaan, ettei ollut huomannut ajan menevän niin nopeasti.

// Juuh. Tuskin maltan odottaa saada tietää millaisiin sattumuksiin Gillian joutuu ZEROn kanssa >: D//

Gillian

Gillian ei tiennyt oikein miten asiaan suhtautua. Hän oli hieman nolostunut ottaen huomioon sen, että niin pienillä sanoilla hän sai toisen liikuttumaan tuolla tavoin. Enkeli ei tiennyt oikein millä tavalla suhtautua toisen kyyneliin, ja yritti epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa, muttei saanut mitään aikaiseksi. Hän päätyi hyppäämään aiheesta hieman aiempaan: Lentämiseen.

- "Itse en vielä jokin aika sitten lentänyt ollenkaan, sillä koin sen - jostain täysin typerästä syystä - huijauksena. Siksi en osannut lentää kovin hyvin, mutta pienellä harjoittelulla se alkoi sujua. Uskon, että jos siipesi liikkuvat normaalilla tavalla, sinun pitäisi kyetä lentämään niillä", tämä selitti yrittäen kannustaa toista. Ehkä Siru uskoisi häntä ja yrittäisi myöhemmin. Gillian oli melko varma, että tämä kyllä pystyisi lentämään.

- "Mutta alkaa olla myöhä, minun on parasta mennä", Gillian sanoi pahoittelevaan sävyyn ja katsoi maahan.
- "Toivottavasti näemme vielä", hän sanoi nostaen taas katseensa toiseen, ja nostaen kannustavalla tavalla oikean kätensä nyrkissä kasvojensa korkeudelle.
- "Tsemppiä lentämisen kanssa, itse yritän päästä Zeron kanssa yhteisymmärrykseen. Kun seuraavan kerran kohtaamme, olemme toivottavasti molemmat päässeet yli ongelmistamme", Gillian sanoi hymyillen. Hän tunsi, että Zero oli herännyt ja teki kaikkensa, ettei olisi näyttänyt yllättäen pelokkaalta kesken puheen. Hän pyysi mielessään Zeroa jättämään hänet rauhaan, heidän - hänen ja Zeron - pitäisi keskustella myöhemmin. Jos siitä nyt tulisi mitään.

Tämän sanottuaan Gillian levitti siipensä, pyyhkäisi niillä kerran ilmaa ja nousi ylös voimalla. Hän vilkaisi vielä kerran Siruun ja vilkutti nopeasti, ennen kuin katosi puiden yläpuolelle.

// Pahoittelen vähän tönksähtävää loppua, toivottavasti Gillian ei ollut liian hätäinen lähtönsä kanssa x'D
Minun ja Gillianin osalta peli taisi olla tässä, kiitos > // u // </
Hieno peli, toivottavasti tällä olisi myös Siruun jotain tulevaisuutta muuttavaa vaikutusta (kuten Gillianilla oli tuo Zeron tapaaminen ja siitä johtuva jatkuva epäluulon ja pelon kasvu), mieluiten tosin hyvää x')

Siru itki vielä jonkin verran, mutta sai pikku hiljaa itsensä rauhoittumaan. Gillianin rohkaistaessa häntä lentämään Siru ei uskaltanut sanoa mitään, jottei uusi tunnepurkaus ottaisi hänestä valtaa. Tyttö nyökkäsi pienesti toiselle vastaukseksi ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.

Hetken pyyhittyään kyyneleitä tyttö sanoi vastasi:
"Niin. Ehkä on parasta, että etsin itselleni suojaisen paikan levätä tämän yön." Siru pyyhkäisi viimeiset kyyneleet ja hyymyili iloisesti.
"Kyllä. Toivon myös, että tapaamme toistekin.", hän sanoi hymyillen edelleen ja jatkoi nopeasti ennen kuin toinen lähtisi: "Kiitos. Minäkin yritän harjoitella lentämistä parhaani mukaan. Toivon myös, että löydät yhteisymmärrykset ZEROn kanssa."

Siru katsoi ihailevasti, miten helposti Gillian nousi ilmaan ja vilkutti tälle takaisin iloisesti. Tyttö katseli Gillianin lentoa sen verran kuin pystyi. Siru oli paikoillaan jonkin aikaa ja kuunteli metsän ääniä hiljaa.
Hetken päästä hän nousi ylös, huokaisi syvään ja käveli kohti metsän varjoja toivoen, että löytäisi sopivan yöpaikan, jossa voisi nukkua rauhassa.

//Juu. Ei se mitään :> Onhan se ymmärrettävää, että Gillian haluaa nopeasti omat ajatuksensa kuntoon ZEROn takia xD
Kiitos itsellesi. Tämä oli mieltä kutkuttava peli ja toivon, että pääsisimme pelaamaan toisen pelin hahmoillamme :3
Kyllä tästä tapahtumasta oli apua Sirulle. Hän varmasti harjoittelee ahkerammin lentämistä Gillianin rohkaisevien sanojen ansiosta. x3//