Onko tämä yhteisen seikkailun alku?

//Darayka ja Thaluipoztli tänne päin pelaamaan ^ ^//

Helvetissä oli hyvin rauhallista ja hiljaista. Tämä paikka oli pysynyt samanlaisena hyvin kauan. Mikään ei ollut muuttunut siellä. Kukaan ei edes viitsinyt oleskella Helvetissä, koska siellä haisi aina hyvin ikävälle, mutta tänään tämä haju leijui entistä voimakkaammin ja ehkä tämän hajun takia mikään elävä olento ei viitsinyt tulla ulos piilopaikoistaan.

Samassa yläilmoissa välähti jokin kirkas piste. Tuo piste oli liidellyt Helvetin taivaalla jonkin aikaa. Aivan kuin se tarkkailisi tuota etovan hajuista paikkaa. Siinä oli jotain omituista, koska piste näkyi välillä hyvin selvästi, mutta se katosi joksikin aikaa.

Tuo kirkas välähdys oli peräisin ilmassa lentävän lohikäärmeen suomuista. Tämän lohikäärmeen nimi oli Shoneah Ohanzee. Lohikäärme oli lentänyt ja tutkinut Haadeksen alueita jo muutamia vuosia. Shoneahin suomujen erikoiskyky oli auttanut sitä pysymään piilossa muilta olennoilta, koska se oli halunnut tutkia muita olentoja rauhassa. Nyt Shoneah oli löytänyt Helvetin alueen ja ajatteli levätä siellä. Lohikäärme oli lentänyt ja metsästänyt tältä päivältä tarpeeksi. Se löysi hyvän laskeutumispaikan, missä oli pari hyvin suurta tornia. Noista torneista näki, että ne olivat kokeneet kovia, mutta silti ne seisoivat ylväästi paikoillaan.

Lohikäärme lipui pikku hiljaa alemmas ja tarkkaili koko ajan, että vain lähellä kulkevat saattoivat nhdäi sen laskeutuvan maahan. Muutaman metrin päässä maasta Shoneah iski voimakkaasti siivillään ilmaa, jolloin se jäi leijailemaan paikoilleen. Laskeutui sulokkaasti maahan parilla varovaisella siiven iskulla ja haisteli ilmaa hieman uteliaan sävyyn. Ilma haisi ikävälle, mutta se pettäisi Shoneahin oman hajun. Lohikäärme asteli varovaisesti tornien varjoa kohti ja nuuhki ilmaa yrittäen haistaa, jos jokin yrittäisi hyökätä sen kimppuun.

Saavuttuaan varjojen suojiin Shoneah katsoi suomujaan ja näki miten sen suomut tummentuivat hyvin nopeasti. Se meni maahan makailemaan rauhallisesti hymisten, laittoi etujalkansa ristiin ja laski päänsä jalkojensa päälle. Lohikäärme piti silmänsä auki ja tarkkaili ympäristöä hieman laiskan puoleisesti.

//Here we come~ :3//


Helvetti oli yksi niistä alueista, jotka samanaikaisesti kiehtoivat ja ällöttivät Tlahuita äärettömästi yhtä aikaa. Muinaiset kirjoitukset olivat pyörineet demonin mielessä jo jonkin aikaa: hän paloi halusta tietää enemmän, ja nämä ikuisuuksia vanhat rakennukset tuntuivat paikalta, josta jotain saattaisi löytyäkin. Ne olivat olleet täällä niin pitkään kuin demoni vain jaksoi muistaa. Hän ei kuitenkaan tiedonhalustaan huolimatta ollut käynyt alueella kovin montaa kertaa, tämä suorastaan kuvottava haju piti siitä huolen. Nyt tylsistyminen ja uteliaisuus kuitenkin olivat vieneet voiton, ja Tlahui oli suunnannut askeleensa kohti helvetin ahdistavia raunioita.

Nenäänsä nyrpistellen demoni kuljeskeli eteenpäin pienten rakennusten raunioiden ympäröimänä. Polku, jota hän kulki, johti mutkitellen kahden suuremman tornin luokse, mutta ne olivat vielä kauempana.
Tlahui katseli tarkasti ympärilleen, yrittäen etsiä jotain mielenkiintoista tai tavallisesta rauniomassasta poikkevaa. Se astui erään rakennuksen pohjan ylitse sen sisälle. Katto siitä oli romahtanut jo aikoja sitten, ja vain kiviset seinät olivat jäljellä. Niistä demoni näki selvästi, että rakennuksessa oli ollut yksi isompi huone, josta aukesi ovi ulos, sekä sen perällä pienempi, neliön muotoinen huone. Mitään mielenkiintoista tässä talossa ei kuitenkaan ollut, niinkuin ei juuri missään muussakaan, vain kivenmurikoita ja lahonneita puunpalasia lattialla. Turhautuneena Tlahui potkaisi lähintä puunpalaa ja se kolahti läheiseen seinään äänekkäästi.

Demoni jatkoi matkaansa eteenpäin. Aina välillä se pysähtyi kurkkimaan rakennusten sisään tai pyyhkimään likaa kivisten seinien pinnalta vihjeiden toivossa. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, ja se toivoi, että suuret tornit toisivat parempaa onnea.

Muutaman kymmenen minuutin kuljeskelun jälkeen se saapuikin toisen tornin eteen, ja alkoi kiertämään sen ympäri. Sillä oli kummallinen tunne siitä, että joku katseli sitä, mutta se oli täällä melko normaalia. Olkiaan kohauttaen, ja mahdollisesta vaarasta vähät välittäen demoni jatkoi tornin seinien tutkiskelua.

Koska Shoneah ei nähnyt mitään erikoista, se uskalsi sulkea silmänsä ja torkahtaa vähäksi aikaa. Sen ajatukset alkoivat leikkiä lohikäärmeen mielessä. Sen muistot palasivat lapsuus aikaan, jolloin Shoneah eli ja leikki muiden poikasten kanssa. Lohikäärme ei ikävöinyt ollenkaan lapsuuttaan, koska se oli ollut aika karu. Varsinkin, jos oli heikompi yksilö, muut poikaset kiusasivat varmasti sitä ja lopulta saattoivat syödä heikomman sisaruksensa. Muistellessaan menneisyyttään Shoneah murahti vahingossa kovaan ääneen, muttei itse huomannut asiaa.

Yhtäkkiä lohikäärme kuuli läheltä kolahduksen. Shoneah aukaisi silmänsä, nosti kaulansa ylös ja katseli tarkkaavaisesti ympäristöä. Sen sydän hakkasi kiivaasti sen rinnassa ja lohikäärme oli valmiina hyökkäämään tai juoksemaan pakoon, jos tarve vaatisi sitä. Tämä näky oli majesteettinen, nimittäin lohikäärme olemus oli hyvin uljas ja sen valtava koko lisäsi sen majesteettisuutta.

Huomatessaan, ettei mitään vaarallista ollut lähistöllä, Shoneah rauhoittui hieman. Sen uteliaisuus heräsi, koska yleensä kolahdukset eivät sattuneet itsekseen. Samassa lohikäärme haistoi jotain lähistöllä, mutta se ei tiennyt, että mitä tai mikä. Shoneah murisi matalasti ja se nousi ylös lihakset hieman jännittyneinä. Lohikäärme kääntyi niin, että näkisi kummallekin tornin sivuille, jos sieltä tulisi jotain.
Lohikäärme laski hieman päätään, mutta sn kaula pysyi sulokkaalla kaarella. Shoneah piti kaikki aistinsa valppaina ja jäi odottamaan, koska sillä oli sellainen tunne, että jotain saattaisi tapahtua pian.

Tlahuipoztlin sormet tunnustelivat tornien karheaa pintaa. Ne olivat varmasti nähneet paljon sellaista, jota kukaan täällä asuva ei enää tiennyt. Demoni toivoi, että olisi voinut laittaa tornit puhumaan, mutta tiesi sen olevan mahdotonta. Yhtä mahdotonta tuntui olevan tiedonjyvästen etsiminen niistä loputtomista halkeamista ja kulumista, jotka noita kivisiä seiniä koristivat.

Äkkiä Tlahui havahtui ajatuksistaan matalaan murisevaan ääneen. Tarkkailun tunne oli tuttu, mutta hänen päässään ei ollut vikaa: ääniä hän ei kyllä kuullut tyhjästä.
Demoni katseli ympärilleen, antaen kätensä yhä hipoa tornin pintaa. Hänen edessään maisema pimeni, sillä suurten tornien varjot peittivät maiseman alleen. Tlahuin täytyi siristää silmiään aavistuksen verran, että se näki, mikä sitä hämärän suojissa odotti.

Se oli lohikäärme. Tumma väritykseltään, ja komea ulkomuodoltaan. Tlahui oli monesti nähnyt tuollaisten lentävän ilmojen halki, mutta koskaan se ei ollut nähnyt niitä näin läheltä. Etäisyyttä melko hyökkäävän näköiseen otukseen oli jonkun verran.
"Eeep!" Tlahui säpsähti näkemäänsä, ja kavahti askeleen taaksepäin, pystymättä kuitenkaan irrottamaan katsettaan olennon vangitsevan kauniista ulkonäöstä. Demoni harkitsi mielessään vaihtoehtoja, ja päätyi siihen tulokseen, että jos tuo otus halusi syödä hänet, ei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia.
Niinpä hän päätti jäädä siihen. Uhmakkaasti, vaikkakin hieman epäluuloisesti toista mulkoillen, se astui askeleen eteenpäin.
"Krhm. Tervehdys, muukalainen. Minä olen Tlahuipoztli", se tervehti ja kumarsi sulavasti.
"Toivottavasti en, öh, häiritse teidän... oleskeluanne?"
Se ajatteli lisätä vielä 'minä maistun pahalta', mutta se kuulosti jo liian kornilta jo sen omiinkin korviin, joten se jäi vain odottamaan olennon reaktiota.

Shoneahin lihakset jännittyivät enemmän, kun lohikäärme haistoi sille tuntemattoman tuoksun lähestyvän. Se jännittyi hieman lisää, kun se näki jonkun kaksijalkaisen seisovan näkyvillä. Lohikäärme rauhoittui huomatessaan, ettei hahmolla ollut mitään aseita mukana. Se myös huomasi, että tulokas taisi jonkin verran pelätä sitä. Silti Shoneah pysyi varuillaan ja nuuhki ilmaa.

Shoneahia vähän harmitti, että sen mietinnät jäivät kesken. Lohikäärme ei halunnut hahmon lähtevän pakoon. Olihan toinen erikoisen näköinen, mikä herätti Shoneahin uteliaisuuden.
Toisen kertoessa nimensä lohikäärme katsoi tätä hyvin uteliain silmin. Se nyökkäsi hitaasti ja rauhallisesti ymmärtäväisesti olennolle vastaukseksi, että se ei aukoisi pahaa. Samalla se heilautti päätään rennosti.

Shoneah otti pari varovaista askelta lähemmäs olentoa niin, että sen pää ja suurin osa kaulasta tulivat pois varjosta. Lohikäärme tiesi, että sen väritys muuttuisi melkein silmän räpäyksessä hopean sävyiseksi. Se vilkaisikin kaulaansa ja näki, että suomut olivat muuttuneet vaaleiksi ja lohikäärme tuhahti äänekkäästi. Ääni kuulosti ihan valalta, joka tuli hengittämään ilmaa.
Tuhahdettuaan Shoneah katseli innoissaan ja hyvin uteliaana tuota erikoisen näköistä olentoa.