Älä herätä uinuvaa petoa

# Redmoon Aorisan kanssa, kiitos~

Thanatos

Hämärä oli laskeutunut muutama tunti sitten Saaristojen ylle, kattaen näin jokaisen kolkan pimeydellä ja vaaroilla. Uhkaava tunnelma vallitsi kaikkialla, metsästä kantautui hirviöiden huutoja ja vain taivaalla kalpeana mollottava kuu piti seuraa yön matkaajille. Tähdet kimmelsivät kirkkaina ja kauniina, johdatellen eksynyttä - yhdessä nämä valaisivat varsin huomattavasti ainakin kuumien lähteiden aluetta. Alueella oli varsin helppo nähdä eteensä ja maaston muutokset eivät jääneet huomaamatta. Aivan, tänä yönä oli täysikuu, jotkut kokivat sen helpotuksena, jotkut tilaisuutena ja jotkut uhkana. Jota kuta se lähinnä vain häiritsi.

Suuri lohikäärme makasi laiskanlaisesti kuumilla lähteillä, jokunen osa kehostaan aina veteen koskettaen. Käärmemäinen peto näytti olevan unessa, sillä sen koko keho makasi vasten lämmintä maaperää ja keuhkojensa kohdalla iho kohoili ylöspäin rauhallisesti. Jokaisella hengenvedolla maassa lojuvat kuivat lehdet vetäytyivät tuota kohden, ulos puhaltaessa ne kaikkosivat kaksinkertaisen matkan poispäin. Sankka höyry verhosi näinkin suuren ilmestyksen suojiinsa, mutta ei peittänyt alleen ääntä joka kantautui sen hengittäessä. Rohiseva, tasainen hengittäminen kantautui melko kauaskin, ja ainakin lähimetsän asukit kuulivat olennon olevan yhä täällä. Harjaspäinen lohikäärme kurtisti kulmiaan, niin että sen kuonoonkin muodostui ryppyjä ja paljasti valtavat hampaat. Hän avasi silmänsä ja kohotti katseensa oitis kohti taivasta, kuuhun, joka piti häntä hereillä. Turhake, joka ei osannut muuta kuin valaista tämän paikan eikä antanut lohikäärmeelle tilaisuutta levätä. Hän oli niin suuri, että harvemmin mahtui mihinkään luoliin taikka turvallisempiin paikkoihin lepäämään. Kuumat lähteet houkuttelivat häntä juurikin sen vuoksi koska olivat nimenomaan kuumia lähteitä. Lämmin maaperä tuntui mukavalta vatsaa vasten.

Thanatos kohotti pitkän kaulansa ja päästi matalan urahduksen suurista sieraimistaan, niin että ilmassa leijaileva höyry kaikkosi hetkeksi. Thanatos ei kuitenkaan päättänyt vielä luovuttaa, vaan painoi päänsä etujalkojensa väliin ja heilautti häntäpäätänsä niin että se laskeutui tuon silmien eteen.

Kuu paistoi harmaana metsä polulle ja paljasti sen päällä olevat kuivuneet lehdet, pian kumminkin lehdet alkoivat ratista ja haloilla kun nuorehko, kaunis enkeli asteli niiden päältä. Mustana hehkuva sädekehä näkyi sumeasti varjoissa ja kirkkaammin kun hän pääsi taas kuun valoon, tyttö oli tullut etsimään tietoa silmästään alhaalta, sillä hänestä tuntui ettei taivaasta löytyisi häntä auttavaa henkilöä.

Aorisa ei ollut suunitellut kovemmin lähteä pois taivaasta, mutta saaristolle tulo oli yksi hänen äkkinäisistä ideoista. Hän oli vain äkkiä pakannut pieneen kassiin ruokaa, harjan ja meikkejä jos matka venähtäisi pidemmäksi. Nyt hän vain kuljeksi pitkin tuota metsää, jossa ei ollut käynyt ennen, mutta se ei tyttöä pelottanut. Aorisa jatkoi matkaansa jonkin aikaa, mutta istahti sitten suurehkolle kivelle. Hän avasi laukkunsa ja otti sieltä vesi pullon ja alkoi luoda, juotuaan hän alkoi maata kivelle ja katsoi taivasta kohti, kuun valo heijastui hänen vaalealta iholtaan. Aorisa otti silmä lappunsa pois toiselta silmältään ja sen alka paljastui harmaata ihola joka kiersi vasenta silmää. Silmäkään ei ollut tavallinen. Pupiili oli ristin muotoinen ja valkoinen, ja väri osa oli musta. Aorisa katsoi hetken suoraan lehvastojen läpi taivaalle kuuta, mutta käänsi sitten kylkeään ja nukahti.

Pikku hetken tyttö sai nukuttua, kunnes kuuli kauempaa rohisevaa ääntä ja heräsi siihen. Hetken hän istui kivellä ja kuunteli tarkkaan mistä ääni tulisi, hänen mielen kiintonsa heräsi. Aorisa kietoi silmälapun takaisin vasemman silmän päälle, otti laukkunsa ja lähti kävelemään kohti ääntä. Kun ääni vain koventui, hän alkoi enemmänkin hiipiä kuin kävellä, sillä ei voinut tietää olisiko se joku eläin. Pian hän oli aivan äänen aiheuttajan lähellä, hän seisoi paksuhkon puun takana ja katsoi olentoa joka rohisevaa ääntä piti. Aorisa näki suoraan edessään iso kokoisen lohikäärmeen, hän ei ollut koskaan nähnyt moista, ja oikeastaan lumoutui olennon olemuksesta. Aorisa vain tuijotti puun takana suurta otusta.

Syvä huokaisu pääsi lohikäärmeen sieraimista kun tuo yritti uudelleen saada unestaan kiinni. Häntä väsytti, mutta mikään ei ollut rassaavampaa kuin yritys nukahtaa paikassa jossa se tuntui olevan mahdotonta. Hetkeksi hän yritti kuitenkin rentoutua, unohtaa viimepäivien tapahtumat ja keskittyä lepäämiseen.

Thanatoksen korvat eivät kuitenkaan voineet jättää ympäristöstä kuuluvia ääniä rauhaan. Hänen suuret ja karvaiset korvalehdet nytkähtelivät hellien rasahduksien tahdissa, askeleita? Lohikäärme ei halunnut välittää tästä, mutta sitten kun mieleen kiiri ajatus metsästäjästä joka hamusi hänen sarviaan, oli käärmemäisen pedon pakotettava itsensä ylös. Mikään ei olisi nöyryyttävempää kuin sarven menettäminen, kasvoivathan ne takaisin mutta se vei monia vuosikymmeniä. Siispä lohikäärme kohotti päätään jälleen, jolloin häntänsä luiskahti alas tuon kasvoilta. Tuon kirsu saavutti vieraan tuoksun, ilmeisesti kaksijalkainen, enkeli tai demoni. Thanatos ei pitänyt ketään ystävänään, eikä tässäkään tapauksessa antaisi armoa. Lisäksi taruolento oli hyvin tuohtunut koska ei saanut nukuttua, tunkeilija olisi vain yksi riippakivi lisää. Kun Thanatos otti maata jalkojensa alle, syvältä sen kurkusta kantautui matalaa murinaa, joka kuulosti näin suuren olennon suusta ihan muulta kuin murinalta. Pikemminkin ääni muistutti mahtavaa ukkosta, eikä se olisi mikään ihmekään ilmojen valtiaalta. Tanner tömähteli hiljalleen kun Thanatos otti askeleita.

Käärmemäinen keho vetäytyi muutamalle kiekuralle sen ruskeiden silmien etsiessä tunkeilijaa. Hiljalleen Thanatoksen suuri pää käännähti kohti metsää, kohti sitä puuta jonka takana aavisti sen jonkun olevan. Arpiset kasvot olivat nyt suoraan kohdistettuina tätä puuta kohti, ilme oli vihainen ja kynsillään olento raapi maanpintaa. Thanatos vapautti kylmän vireen sieraimistaan tehdäkseen selväksi, että hänen kanssaan ei ollut leikkiminen.
- On raukkamaista piilotella tuolla tavoin, lohikäärme sanoi viimein ja killitti puuta. Hänen äänensä leijaili aavemaisena ilmassa eikä suunsa liikkunut ollenkaan sanojen mukana. Jos hän haluaisi, hän kaataisi puun leikiten.

Aorisa huomasi että lohikäärme heräsi ja että tuo ei vaikuttanut oikein iloiselta tytön läsnä ollessa. Tyttö piilottautui nyt kokonaan puun taakse. 'Mitä minä nyt teen... ei vaikuttanut oikein iloiselta...' Aorisa mietti. Tyttö katsahti ylös päin ja mietti pitäisikö kiivetä puun latvaan, mutta tajusi sitten että lohikäärme saisi hänet kiinni ennen kuin hän olisi edes puoli välissä puuta, lentoonkaan lähtö ei auttaisi sillä tuo saisi hänet kiinni.
Aorisa hengitti syvään ja hänen sydämmensä pamppaili kovaa.
Tyttö katsahti sivu silmällä että miten lähellä lohikäärme oli,ja huomasi tuon olevan melko lähellä puuta jonka takana hän oli. Aorisa sulki silmänsä yrittäen siinä saada jännitystä pois lihaksistaan. Hän avasi pian silmänsä ja katsoi taas puun toiselle puolelle ja huomasi lohikäärmeen olevan taas lähempänä. Tytön pitäisi äkkiä toimia. Pian hän avasi siipensä ja lähti lentämään kohti puun latvaa, hän laskeutui oksalle ja tiesi että olento oli huomannut hänet. 'Mitäköhän tästäkin tulee...' Aorisa mietti ja katsoi alas lohikäärmettä.

Thanatos olisi ollut kyllin vahva ja suuri vain huitaistakseen puun pois edestään, mutta hän ei tehnyt sitä säilyttääkseen taianomaisen jännityksen mikä saattoi jopa kivuta häneenkin, pisteli lihaksia mukavasti. Toistaiseksi hän ei tiennyt, mikä tämä olento oli, mutta oli kovin kiinnostunut ottamaan siitä selvää. Sen suuret korvat liikkuivat äänien mukana, viikset laineilivat vartalonsa vierellä kuin niillä olisi ollut täysin oma tahto. Ne piiskasivat ilmaa hullun lailla, tehden näin mahdollisille paikallaolijoille selväksi että hän oli ärsyyntynyt.

Thanatos odotti jo odotti, vartalonsa hiukan huojuen. Sen hengitys vavisutti puiden lehtiä ja tunnelma kävi hänen mielestään hieman liian kireäksi ja oudoksi. Jospa paikalla ei sittenkään ollut ketään? Lohikäärme olisi vain kuvitellut kaiken. Tuon hampaat olivat koko ajan esillä, kuononsa iho kurtulleen vääntynyt ja ruskeissa silmissä innokas, mutta luotaantyöntävä katse. Pian tuo kuuli ääniä, kuin siipien havinaa, kovin vaimeaa sellaista mutta silti läheltä. Katsahtaessaan puunjuurelle, hän huomasi enkelin joka pyrähti lentoon siivillään. Hämmentyneenä lohikäärme katseli tuota, silmät seuraten uteliaana. Thanatos kohotti päätään ylöspäin sitä mukaa kun enkelikin otti lisää korkeutta. Kun toinen laskeutui puunoksalle, Thanatos päästi turhautuneen huokaisun.

Hän kohottautui takajaloilleen ja iski etujalkansa puunrunkoa vasten, antaen vaikuttavan ja hiukan metallimaisen karjahduksen täyttää ilman. Hän oli kovasti kiinnostunut tästä löydöstään ja huudolla oli osoittanut yltyneen nälkänsä - hän aikoisi syödä pikkuisen yöpalakseen. Lohikäärme työnsi suuren kuononsa puiden lehvästöön ja hengitti kiivaasti sieraimistaan, napsauttaen muutaman kerran leukojaan yhteen hamutessaan enkeliä suuhunsa.

Aorisa istui oksalla hengittäen syvään illan viileää ilmaa, hänen hengityksensä höyrysi kylmän ilman vuoksi hieman. Hän näki puun alla tuon suuri kokoisen lohikäärmeen, joka selvästi oli kiinittänyt huomion häneen. Pian puu huojahti lohikäärmeen nojautuessa siihen ja Aorisa otti kiinni oksasta ettei tippuisi. Hän nousi pian seisomaan oksalle ja näki kuinka tuo iso, upean näköinen otus havitteli häntä suuhunsa. 'tämä ei ole oikein hyvä...' Aorisa ajatteli ja siirsi kädellään kaapunsa helmaa jonka alta paljastui miekan tuppi jossa hänen n. metrin pituinen miekkansa lepäsi. Aorisa tarttui toisella kädellään miekan tuppiin ja toisella miekan kahvaan vetäisten sen ulos tupista. Hän irroitti toisen kätensä tupista ja nosti sen silmä lapulleen ja otti sen pois silmänsä edestä paljastaen demonilta saamansa kopiosilmän aktivoiden sen. Aorisa nousi siivilleen ja kohosi hieman ylös päin, sitten hän lähti syöksymään kohti Thanatosta käyttäen samalla silmänsä kopioimia miekkailutaitoja. Aorisa syöksyi vauhilla lohikäärmeen kuonon ohitse ja viilsi miekalla ohi mennen tuota ja lensi toiselle oksalle joka oli hieman kauempana.

(oculis exemplumses (kopiosilmä) aktivoituna aorisa pystyy käyttämään miekkailutaitoja joita oli kopioinut aijemmista tappeluistaan, ja pystyy kopioimaan samaan aikaan koko ajan muitakin taitoja, mutta ei mitä vaan, enemmänkin ketteryyttä, miekkailu taitoja, lentämistä ja joitakin tekniikoita, pääasiallisesti tuuli ja vesi elementtiä)

Oksat ja lehdet kutittelivat inhasti Thanatoksen suurta kuonoa, häiristivät häntä iltapalansa hamuamisessa. Sen verran puunrunkokin antoi vastaan, ettei vahvakaan lohikäärme tohtinut sen voimista alkaa mittelemään. Vaikka hän saattoi ollakin joskus pahansisuinen, raakalaismainen tai niin nälkäinen ettei osannut ajatella selvästi, hän ei ryhtynyt turmelemaan luontoa, joka hänet oli kasvattanut ... Vaikka silloin tällöin saattoikin runnoa saariston pienempiä asukkeja jalkoihinsa.
Thanatos vetäytyi kauemmaksi, tai oikeastaan hänen ei tarvinnut kuin vetää käärmemäistä yläruumistaan taaksepäin jolloin jykevä pää seurasi perässä. Hän piti suutansa raollaan, antaen uhkaavan murinan kantautua ulos kidasta joka tuoksui vain vanhoilta, mädäntyneiltä ruumiilta. Hetken kuluttua jätti laski myös etujalkansa maahan, pitäen kuitenkin päänsä korkealla. Tuo osasi kuin aavistaa, että pian enkeli lehahtaisi oksaltaan pois ja sen jälkeen Thanatoksen ei tarvitsisi muuta tehdä kuin saada tämä kärpänen kiinni. Lohikäärmeen pitkä häntä piiskasi ilmaa tuon takana, repi huomaamattaan terävillä sivalluksilla puiden latvojen lehtiä pois.

Kun tämä enkeli sitten viimein kehtasi oksaltaan kohottautua, laski Thanatos terävästi päätään ja napsautti leukojaan kiinni, kun adrenaliini virtasi hyökyaallon tavoin sen suonissa. Koko sen pitkä keho jännittyi, kun tuo katsoi yläpuolellaan olevaa enkeliä ja tuon kuunvalossa kiiltelevää miekkaa. Thanatos virnisti huomaamattaan ja päästi kylmän tuhahduksen karkaamaan sieraimistaan.
Sen sijaan, että hän olisi perääntynyt, jäi tuo vain paikoilleen seisomaan ja odotti enkelin itse syöksyvän kohtaloonsa. Thanatos oli kuitenkin sen verran iso, ettei hänen ketteryytensä paljoa painanut kun vastassa oli hänelle keijukaisen kokoinen enkeli. Väistämisyrityksestä huolimatta - tarkemmin pienestä pään heilautuksesta, enkelin miekka sivälsi pitkän viillon miltei kuonon päästä aina silmän alapuolelle saakka. Thanatos tunsi pistävää poltetta, kun lämmin veri tulvahti haavasta ulos ja valui pitkin ylähuulta saavuttaen sitten uroksen hampaat. Suurella kielellään hän lipaisi haavaa, maistoi oman verensä ja samalla hetkellä hänen silmiensä pupillit supistuivat neulankärjen kokoisiksi ja sarvipää käänsi katseensa oksalle, jonne enkeli oli lehahtanut. Kuu loi Thanatoksen ylle entistä kieromman kuvan, kun tuo pehmeä, vaalea turkki kylpi sen kalvakassa valossa.

Thanatos naurahti kolkosti ja kumeasti, se kuulosti lähinnä ukkosen jyrähdykseltä kuin ivalliselta naurulta. Hän ei pitänyt vastustajaansa minään, hän ei pitänyt ketään minään. Thanatos ei osannut kunnioittaa vastustajia, vaikka niin ehkä pitäisikin tehdä.
- Tyttö ei taida tietää, kenen kanssa leikkii, Thanatos luikautti sanat ilmaan ja sinne ne jäivät kaikumaan hetkeksi. Hän kohotti päätään ja kääntyi määrätietoisen oloisena enkeliä kohti. Suunsa avatessaan, Thanatos päästi myrskyn suustaan ja sylki polttavan kuumaa ilmaa kohti puuta, niin että lehdetkin saattaisivat kellastua sen tieltä.