How I wonder what you are

# Rosario ja Rajin ~

Lulu

Yö oli aikaa, jolloin hauraan enkelin oli syytäkin kadota kotiinsa taivaaseen, turvaan ja lämpöön. Tummien pilvien saavuttaessa meren taakse laskevaa aurinkoa, myös kaikenmaailman taruolennot ja hirviöt hiipivät koloistaan esiin lähtien näin yöllisille ruoanhakureissuilleen. Sellaisella, joka tosissaan osasi suojella itseään muutenkin kuin vain karkuun juoksemalla, ei tulisi olemaan hätää, mutta aseitta jättäytynyt enkeli ei ollut kuin mitätön yöpala moisille pedoille, mitä metsissä pimeyden laskeuduttua liikkuisi. Oman sydämen lyönnit kantautuivat korviin samalla kun jalat hakkasivat maata pakokauhun vallatessa koko kehon. Millään ei ollut väliä; jos kaatui, oli pakko repiä itsensä ylös vaikka ei jaksaisi enää juosta. Mikä tahansa kolo kävi piilopaikaksi, se olikin sitten eri asia jos satuttiin löytämään. Hengitys poltteli kurkussa niin että pystyi ihan tuntemaan keuhkojen palavan sisällään.

Lulu pidätti hengitystään hetken ja henkäisi sitten ulos, jolloin pieni hymy nousi hänen huulilleen. Nuori enkeli katseli kiven päällä kohti merta ja laskevaa aurinkoa, joka loi kauniita värejä ympärilleen. Hän rakasti mielikuvitustaan ja onnistui melkein häkeltymään moisen haaveilun lomassa, hetken aikaa hän oli jopa oikeasti luullut, että joku jahtaisi häntä. Jännityksiä kaipaava enkeli vilkaisi taakseen ja siristi hiukan silmiään, kuin hän olisi kuvitellut jonkun pedonkin seisomaan taakseen. Lulun vanhemmat olivat aina vihanneet hänen mielikuvitustaan, kykyä tuottaa mitä ihmeellisempiä asioita päänsä sisältä. Joskus he olivat jopa erehtyneet luulemaan häntä hulluksi - mitä Lulu ei tietenkään ollut, vaikka usein puhelikin yksikseen. Tai oikeastaan pääkallolleen, jonka oli mukaansa kerran poiminut ja siitä asti tuo oli roikkunut hänen mukanaan. Harmi vain, että sillä kallolla oli joskus tapana mennä hukkaan, mikä oli tapahtunut nytkin. Mistä tahansa tämä aarteenmetsästäjä etsikin, hän ei koskaan löytänyt ainoaa ystäväänsä.

Turhautunut huokaisu karkasi hänen suustaan. Lulu oli nimenomaan täällä etsimässä niitä aarteita, mutta hänen tuurillaan ei nainen ollut löytänyt taaskaan mitään kiinnostavaa. Häntä alkoi jo huolettaa moinen asia, sillä olihan se hänen elinkeinonsa. Lulu oli päättänyt jäädä saaristoille pidemmäksi aikaa, sillä hänen oli aivan pakko pian löytää jotain. Tällä hetkellä hän piti taukoa etsinnöistä, joiden tiimellyksessä valkea mekkonsa oli hieman likaantunut ja nainen oli saanut poskeensa hienon viillon puunoksasta. Nyt siitä valui hieman, ohuena norona verta jota Lulu tyytyi vain käsivarrellaan välillä pois pyyhkäisemään. Tuo katseli ympärilleen, tarkkaillen pitkää rantaa, ja varmisti, ettei paikalla ollut muita. Vieno tuuli helli hänen hieman ruskettunutta ihoaan, samalla kun nainen laskeutui pois kiveltä ja asteli kohti vedenrajaa. Häntä oli oikeastaan kokoajan tehnytkin mieli mennä uimaan, ja samalla voisi puhdistaa liat kehostaan.

Lulu vielä varmisti, ettei ketään ollut näköpiirissä, sillä eihän se ollut siveliästä noin vain muiden silmien edessä vetää vaatteita pois. Koska hän ei nähnyt ketään, Lulu sujautti mekon pois päältään ja otti nopeita askeleita veteen. Kylmä vesi pisteli jaloissa ja mitä syvemmälle hän meni, sitä enemmän hänen teki mielensä juosta takaisin rantaan. Hetken kuluttua hänen valkeiden siipiensä sulatkin koskettivat vedenpintaa, Lulu kun oli pyrkinyt kohottamaan siipensä tarpeeksi ylös jotta ne eivät kastuisi. Niiden suuren koon vuoksi hän ei kuitenkaan voinut mitenkään estää kastumista. Hän pysähtyi, kun vettä oli noin vyötäröön asti. Hassua miten hän ei ollut ajatellutkaan kylmyyttä, sillä nyt se pureutui koko kehon läpi ja sai hänen ihonsa kananlihalle ja leukansa hiukan tärisemään.

#nähnäh.

Ranta oli autio, tuuli toi tuoksuja kaukaisuudesta. Johonkin toiseen aikaan, jonain toisena päivänä olisi epäilemättä ollut mahdotonta olla yksin tällä hienolla rantahiekalla. Tämä oli epäilemättä paikka, jonne tuoda naisystävänsä, jonne tuoda lapsensa, jonne tuoda koko perheen mutta juuri nyt kukaan ei ollut nähnyt tätä aiheelliseksi. Juuri nyt Rajin sai olla yksin, keskittyä siihen, mitä oli lukemassa.
Usea hänen tuttunsa eli siinä harhaluulossa, että miehen lempilukeminen käsitteli hänen keräilykohteitaan mutta punatukka oli onnellinen ettei asia ollut näin. Hän olisi seonnut, jos ei olisi saanut välillä muutakin ajateltavaa.

Mies oli varma, että näki liikettä silmäkulmassaan ja kääntyikin katsomaan tuohon suuntaan. Hän joutui pinnistämään näköään nähdäkseen, mitä siellä oli eikä nytkään kyennyt näkemään muuta kuin pienen hahmon, joka asteli epävarmasti veteen - joku oli päättänyt hukuttaa itsensä? Asia ei kuulunut demonille, hänellä ei ollut aikomustakaan estää ketään päättämästä elämäänsä sillä sellaiset päätökset eivät kuuluneet hänelle. Jokainen tiesi epäilemättä itse parhaiten, milloin lopettaa.
Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö Rajin olisi ollut kiinnostunut näkemään, millainen olento oli kyseessä. Näin ollen pitkä mies nousi ylös, sulki kirjansa ja työnsi sen raskaan viittansa kätköihin.

Näin lähempää katsottuna mies ei ollut enää varma, oliko kyse itsemurhasta jonka tekijä oli tullut toisiin aatoksiin vai oliko hän erehtynyt ja tyttö oli mennyt vain uimaan. Mies pysähtyi ja nojasi kävelykeppiinsä, nuori nainen ei epäilemättä halunnut tuntea demonin katsetta niskassaan mutta punatukka ei voinut irroittaa katsettaan komeasta siipiparista, joka pisti esiin tytön selästä.
Enkelillä oli komeat siivet. Muuten hän oli pienikokoinen, säälittävän lyhyt ja hoikka eikä Rajin osannut arvioida hänen ikäänsä ainakaan näin selästä nähtynä. Pelkkä lapsi kenties?

Demoni oli oletettavasti jo nähty joten hän istui alas.
"Vesi on kylmää", mies totesi keskustelusävyyn ja taitteli auki suklaidensa käärepaperit - joskus hän itsekin ihmetteli, miten hän kykeni kantamaan tätä kaikeka mukanaan. "Suklaata?"
Katse kohosi herkuista tyttöön.

((Tulipas pedofiilin oloinen Rajin, haha :'DD))

Lulu oli astunut muutaman askeleen syvemmälle, jolloin hänen vaaleat hiuksensakin koskettivat vedenpintaa - suurin osa siipien sulista levittäytyi pinnan mukana ja myötäili pieniä laineita, jotka Lulu sai aikaan liikehdinnällään. Hän katseli taivasta hiukan epäilevä katse tummissa silmissään, sillä normaalisti hänei olisi veteen edes uskaltanut mennä kun tummat pilvet loivat synkkyyttä sen yllä. Edessäpäin oli vain mustan näköistä vettä, joka ei niinkään houkutellut luokseen. Ja Lulu kun ajatteli vain pistäytyä vedessä, rentoutuakseen? Synkkyys ei rentouttanut häntä. Enkelin toisen käden sormet liikkuivat pehmeästi veden pintaa pitkin hänen empiessä, menisikö vielä edemmäksi vaiko ei.

Vaikka hän oli suhteellisen kaukana rannasta, kykeni nainen erottamaan hiekassa kahisevat askeleet ja entistä kylmemmät väreet kulkivat hänen selkäpiitä pitkin kuullessaan puhetta selkänsä takaa. Aavistuksen verran hän säpsähti ja pysytteli hetken aloillaan, käyden päässään lävitse kuka toinen mahtoi olla, miltä näytti ja mitä tuo edes teki täällä. Hän vilkaisi kättään, joka oli edelleen kananlihalla ja kohotti hiukan kulmaansa vieraan sanoille. Hänen teki mieli vastata takaisin jotain todella piikikästä ja inhottavaa, ei hän tiennyt miksi, mutta luultavasti se johtui siitä että tunsi olonsa kovin turvattomaksi.

- Ai niinkö? Enkeli vastasi ja käänsi päätään rannan suuntaan, näki siellä seisovan miehen ja tuli siihen tulokseen ettei herra ainakaan enkeli ollut. Hän pyöräytti hiukan päätään ennen kuin laski siipensä vartalonsa suojaksi, palatakseen takaisin rantaan. Ollessaan hiukan rannempana, niin että vettä oli enää säärissä asti, hän katsahti tähän suklaaseen ja sen käärepaperiin. Lulu pudisti päätään varovaisesti - hän ei tiennyt mitä suklaa oli. Oli hän joskus äitinsä nähnyt syövän vähän samantapaisen näköisiä herkkuja, muttei ollut koskaan itse saanut. Ehkä hänen olisi korkea aika ottaa selvää arkipäiväisemmistäkin asioista.

- Mitä se on? Tai kyllä minä tuollaista nähnyt olen, mutta... Enkeli sanoi kohauttaen hiukan olkapäitään, paikantaessaan sitten rannalle jättämänsä vaatteensa ja asteli tuon luokse, nostaen sen maasta ja puhdisti sen ylimääräisistä hiekoista. Hän ei enää niinkään pistänyt toisen läsnäoloa pahakseen, päinvastoin, hänestähän oli aina mukavaa saada seuraa vaikka se joskus sattuikin tapahtumaan vähän liiankin yllättävästi. Puhumattakaan siitä, että mies taisi olla demoni. Lulu ryhtyi ähertämään valkeaa mekkoaan päälle, mikä oli hankalaa koska hänen ihonsa oli edelleen märkä.

#Lulu on jäänyt paitsi kaikesta kivasta!

Rajin tiesi ansaitsevansa jotain piikikästä ja ilkeää vastaukseksi sanoihinsa. Hän tunsi olonsa vanhaksi, irstaaksi ukoksi. Tyttö ei kuitenkaan, kummallista kyllä, suuttunut asiasta, kutsunut häntä nuorten naisten kiivaaseen tapaan perverssiksi ja viskonut häntä jollain niin pitkään kunnes demoni olisi kadonnut näkyvistä.
Hän ei yllätyksekseen saanut kivestä päähänsä.

Tyttö päätti ilmeisesti, ettei uiminen tai itsemurha, kumpaa hän hautoikaan, ollut järkevää yleisön todistaessa sitä. Kummasta tahansa olikin kysymys, päätös oli epäilemättä oikea vaikkei Rajin olisi pannut kummankaan todistamista pahakseen.
Hän ei ollut koskaan seurannut vierestä kenenkään päättävän omaa elämäänsä. Ainakaan näin rauhanomaisessa ympäristössä, jonne sellaisten asioiden kuin kuolema, ei olisi uskonut yltävän.
Ties kuinka moni oli hukkunut tai hukuttautunut tänne. Jos suuri osa kuoli omaan kotiinsa niin kuinka moni kuoli rauhalliselle ja vaarattomalle rannalle? Epäilemättä moni.

Mies tarjosi rantaan saapuvalle tytölle suklaata mutta neiti pudisti päätään. Hän kysyi, mitä se oli ja totesi, että oli nähnyt aikaisemminkin suklaata mutta ilmeisesti maistaminen oli jäänyt väliin. Se oli menetys nuorelle naiselle, juuri naistenhan sitä kuviteltiin rakastavan tätä korkeakalorista herkkua.
Rajinin katse seurasi nuorta naista hänen kulkiessaan päältään riisumien vaatteiden luokse. Valkeaa mekkoa ruvettiin pukemaan päälle ja mies käänsi katseensa hienotunteisesti pois. Märän ihon vuoksi enkelin oli mitä ilmeisimmin vaikea pukea mekkoa päälleen, mutta hän jättäisi tytön taistelemaan yksin sen kanssa.

"Suklaa on ihmeellisintä kaikista herkuista", mies totesi keskustelusävyyn. "Se parantaa huonovointisuuden, antaa energiaa ja nostaa mielialaa. Sinun pitäisi kokeilla sitä, ihastuisit varmasti."
Punatukkainen naurahti ja hieroi partaansa. Hänen katseensa pysyi merellä mutta suklaat laskettiin alas, jos tyttö haluaisi kokeilla, niin hän voisi ottaa siitä. Muussa tapauksessa mies epäilemättä huomaisi syöneensä kaiken.
"Mutta varo, ettet jää koukkuun."

Lulu ähersi kiivaan oloisena mekkoaan päälleen ja kirosi sitä, että hänen ylipäätään piti mennä veteen. Hän luikautteli suustaan ties mitä sanoja hiljaa sihisten ja sai viimein mekkonsa kunnolla päälleen, avaten siipensä vartalonsa tieltä vielä hieman puhdistellen vaatettaan ylimääräisistä hiekoista. Ei hän varmaan olisikaan mennyt kokonaan veteen, vaikkei paikalle olisikaan sattunut ketään. Nyt hän vain vilkaisi hiljaa rantaan lipuvia aaltoja ja kiepautti vaaleat kutrinsa toiselle olkapäälleen, kierrellen märkiä latvoja sormiensa ympärille. Hän jäi vielä hetkeksi seisomaan aloilleen ja suuntasi katseensa tähän mieheen, tutkaillakseen tuota paremmin. Ei toinen ainakaan enkeliltä vaikuttanut, joten ehkä mies oli demoni tai jokin sellainen. Lulua karmi. Tai ei, ei karminut, häntä jännitti.

Seuraavana hänen silmänsä, jotka jo itsessäänkin näyttivät miltei suklaanapeilta, seurasi suklaarasiaa maahan asti ja viipyi niissä hetken. Hänen houkutuksensa maistaa oli hyvin suuri ja rasia itsessäänkin oli jo niin hyvän näköinen että hän olisi varmasti syönyt senkin. Lulu tuhahti terävästi ja kävi kovaa sotaa mielessään: maistaako vaiko eikö. Normaalisti hän oli hyvin innokas kokeilemaan kaikkea uutta, mutta päätti jättää tarjouksen tällä kertaa väliin. Ainakin toistaiseksi, tai sitten hän löytäisi itsensä rasialta muutaman kymmenen sekunnin kuluttua.

Sen sijaan hän otti muutaman epävarman askeleen eteenpäin hiekassa ja sen enempää ujostelematta istahti noin kahdenkymmenen senttimetrin päähän herrasta. Jos toinen osoittautui sitten demoniksi, olisi Lulu valmis ottamaan enemmänkin selville vieraasta - eihän hän paljoa demoneista tiennyt. Hän hymyili tuttavallisesti ja piti siipensä poissa tieltä antamalla niiden roikkua rentoina takanaan.
- Mikä teidät tänne tuo, ja tähän aikaan? Nainen kysyi uteliaan kuuloisena ja hyvin estottomasti tarkasteli miehen ulkonäköä. Ensimmäisenä hän oli tietenkin huomannut maskuliinisen ulkomuodon, mihin nyt naisena aina ensimmäisenä kiinnittikin huomionsa. Lulu tuhahti jälleen, tällä kertaa rauhallisemmin ja hallitummin.

Tyttö ei ilmeisesti luottanut häneen tarpeeksi ottaakseen suklaata. Kenties neiti oletti sen olevan myrkytettyä ja Rajinin löytävän jollain ihmeellisellä tavalla juuri oikeat suklaat. Hän ei pahemmin katsonut, minkä konvehdeista nappasi sormiinsa koska hän piti niistä kaikista - joskus nuorempana hän oli inhonnut muutamaa makua mutta nyt hän oli tullut liian vanhaksi jaksaakseen nirsoilla.
Punatukka ei voinut väittää olevansa niin pahoillaan siitä, ettei tyttö verottanut hänen herkkujaan, kuin hän antoi mietteissään ymmärtää. Jos enkeli ei haluaisi, ei miehellä menisi kauaa kun hän olisi syönyt pikkuneidin osuuden.

Enkeli kuitenkin vaikutti olevan utelias ymmärrettävästä epäluuloisuudestaan huolimatta. Hän istui aivan lähelle miestä, mikä hämmensi Rajinia. Hän ei tietenkään olisi pannut pahakseen, vaikka nuori nainen olisi istunut hänen syliinsä.
Tyttö hymyili hänelle ystävällisesti eikä demoni voinut olla vastaamatta tuohon hymyyn. Pohjimmiltaan hän oli mukava herra - jos lajille ominaisia piirteitä ei otettu huomioon.
Tyttö oli utelias siitä, mitä hän teki täällä.
"Samaa saattaisi kysyä sinulta", mies totesi. "Kuolema tulee joskus liian aikaisin vieraisiin mutta sitä on turha kutsua vielä nuorella iällä." Siniset silmät tarkastelivat tyttöä demonin lausuessaan mielipiteensä enkelin mahdollisesta itsemurhayrityksestä.

Punatukka antoi neidin hetken miettiä hänen sanojaan ennen kuin jatkoi.
"Tulin katsomaan rantaa", mies sanoi. "Olen kuullut sanottavan, että noihin aaltoihin on kätketty useampikin aarre - lieneeköhän se totta?"
Rajin ei kyennyt uimaan yksinjalkaisena tarpeeksi hyvin, jotta voisi tarkistaa asian. Hänen voimansa ei ymmärrettävästi toiminut veden alla. Veri hajosi veden mukana, muuttui epävakaaksi, ajelehti pois.
Vedenalaiset aarteet olivat miehen tavoittamattomissa.