Siellä missä puut nuokkuvat unissaan

//Isukki tänne eli Theseventh raapaaha Sarikka tänne : ) //

Lucifer katseli upeaa maisemaa. Hän oli taas lähtenyt veljensä vastustuksesta huolimatta omille teilleen nauttien joka hetkestä imeä sisäänsä raikasta lämmintä ilmaa. Enkeli levitteli siipiään tuulessa joka tarttui niihin ja levitteli niitä, hänellä oli olo kuin pienellä lapsella joka leikkii. Hän lopetti hetkeksi sillä tajusi nauraneensa mikä kuulosti hieman hupsulta. Nojaten yhteen puista hän tutki sen kaarnaa kiinnostuneena, siveli sen pintaa tuntien sen karheuden pehmeiden sirojen sormiensa alla. Sen lehdet olivat kirkkaanpunaiset, kuin verenpisarat, mikä kuulosti hieman surumieliseltä. Hänen kätensä liike hidastui ja hänen silmänsä alkoivat katsella maisemaa.

Vuoristoilta näkyi pitkälle saaren eri osiin. Hän piti maisemasta, hän näki sieltä jopa Babelin, vaikka se olikin hieman piilossa kaikelta ja kaikilta, koska sellaiseksi veli oli sen rakentanut. Lucifer istahti, ajatellen isäänsä ja veljeään, sitä kuinka harmillista oli että EZrielillä oli niin paha tapa aina isää ärsyttää. Se miksi EZ ei tullut isän kanssa toimeen ei oikein ollut koskaan auennut hänelle. Miksi tämä aina ärsytti isää tahalteen vaikka yleensä kärsi siitä kovasti. Häntä kylmäsi ajatella kaikkia niitä vahinkoja mitä hän sillä itselleen aiheutti. Isän raivo oli hänestä pelottavaa.

Lucifer huokaisi, hän mutristi hieman ohuita huuliaan toivoen että EZriel olisi hieman lempeämpi persoona. Olisi ollut hienoa jos he olisivat kaikki tulleet toimeen keskenään, eikä isoveli olisi aina moittinut häntä heikoksi ja naisekkaaksi. Lucifer näpräili hiuksiaan ja mietti näyttikö oikeasti niin tytöltä. Ehkä jos hän olisi leikannut hiuksensa, mutta hän ei halunnut. Eikä ollut lihaksikas tai vahva. Hän oli kyllä hyvä lentäjä, mutta se siitä.

(( DAN DAN DAAAAAN ))

Sariel Feimel

Kaikki kuusi siipieä levittäytyivät täyteen kokoonsa kun Sariel iski kovaa siipiään kohoten korkeamalle ja korkeamalle kohti vuoriston huippua.
Tuuli hyväili kultaista pehkoa ja kultaiset silmät sirristyivät tuulen iskiessä ne kuiviksi. Hän oli aistinut poikansa läsnäolon lähellä ja suuntasi siis tätä tunnetta kohti kuin seuraten hienonhienoa silkkiä.
Hän iski vielä kerran siivillään saaden muutaman höyhenen varisemaan maahan samalla kun hän laskeutui univormun kaapu kevyesti liehuen vuoren huipulle.
Asettaudutuaan maahan tukevasti hän venytteli siipiään pitkään ja hartaasti ennenkuin painoi ne suppuun selkäänsä vasten. Pitkät lentomatkat tekivät kyllä tehtävänsä.
Katse kierteli maisemia hitaasti ja kun hän keskittyi, hän näki heidät. Pienet valopilkut jokaisessa paikassa.
Sotureita. Pieniä pippurisia kirkkaita liekkejä. Leveästi hymyillen hän kääntyi nähden poikansa istumassa selin hänen.
Toinen ei selvästikkään huomannut hänen tuloaan mistä hän sai idean. Lapsellisen mutta toimi isän roolissa erittäin hyvin.
kevyesti ja ääntä päästämättäkään hän liehutteli poikansa taakse ja painoi kätensä tämän silmille.
"ARVAA KUKA!?" hän hihkaisi iloisella äänellä joka helisi tuulen mukana pitkin näkymää.

Lucifer oli niin omissa ajatuksissaan ettei huomannut isänsä tuloa vaan lähes hypähti nahoistaan lahden kämmenen laskeutuessa hänen silmilleen ja äänen kysyessä kuka. Hän etsi ääntään joka oli karannut johonkin ja hänen aivonsa kävivät suurilla kierroksilla. Ääni oli selvästi jonkun hänen veljistään, sen hän tunnisti kyllä. EZriel se ei ollut, sellaiseksi hän ei veljeään voinut suin surminkaan kuvitella, Juudasin ääni oli paljon hiljaisempi, niin hiljainen että siitä oli vaikeaa saada selvää. Heiel tai Amael se ei ollut, entä sitten Samael.

Lucifer tuskaili pitkään ennen kuin hieman arasti uskalsi kysyä.
"Öh, noh tuota .... el" Hänen äänensä hukkui kesken lauseen kun hän värähti hieman, pienet kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä, kuin kertoakseen jotain tärkeää mutta enkeli ei ymmärtänyt mitä se ajoi takaa. Miksi sellainen tunne.

Sariel Feimel

Sariel naurahti ja otti kätensä pois poikansa silmien edestä ja pyörähti sitten kädet ristissä poikansa eteen.
"Eipäs kun isukki" hän naurahti pörröttäen poikansa pitkiksi käyneitä hiuksia.
Lucifer oli Juudaksen lisäksi ainut jonka seurassa hän pystyi rentoutumaan ja olemaan hyvillä mielin.
"Sinä se todella tykkäät olla täällä hmm?" Hän hymähti hymyillen ja polvistui sitten poikansa eteen nojaten käsivartensa polviinsa.
Lucifer oli paljon parempi luonteeltaan kuin EZriel. Mikseivät kaikki pojat olleet samanlaisia luonteeltaan.

Lucifer ilahtui kovasti kun kysyjäksi paljastuikin Isä, ei sillä että hän olisi veljiään vihannut, mutta nämä olivat kaikki enemmän tai vähemmän vaikeampia luoteiltaan. Hänen kasvoiltaan loisti tyytyväisyys.
"Siitä on aikaa rakas isä"
Hän vastasi tarkoittaen joka sanaansa sydämellään. Hän naurahti hieman isän pörröttäessä hänen hiuksiaan. Se tuntui mukavalta, häntä harmitti kun lähes kaikki muut perheessä olivat riidoissa keskenään. Ei ollut helppoa olla se ainoa joka halusi rakentaa rauhaa kun muut halusivat jotain aivan muuta.

Seuraavaan isän kysymykseen Lucifer laski hieman katsettaan, punastuen.
"Täällä on niin rauhallista, on helppoa ajatella. Tornissa on niin, no, se on ihan mukava paikka mutta siellä on ahdistavaa. Sitäpaitsi pidän lentämisestä niin paljon että minulla on tornissa aina sellainen osa kuin olisin lintu häkissä"
Isälle hän uskalsi sanoa sen suoraan.
"En siis tarkoita etteikö torni olisi viihtyisä, välillä on vain kiva olla muualla"
Hän ei halunnut ongelmia veljelleen, EZrielhän oli rakentanut Babelin enemmän itselleen kuin veljilleen, sattui nyt olemaan vain helpompaa yrittää vahtia veljiä pitämällä heikoimpia mahdollisimman turvallisessa paikassa.

Sariel Feimel

Sariel rojahti istumaan poikansa eteen ja nyökytteli ymmärtäväisenä.
"Siinä olet ihan oikassa poikani" hän hymähti kohottaen kasvonsa seuraavan tuulen vireen puhaltaessa harjulta alas heidän lävitseen.
Lämmin etelä tuuli hyväili lämpimästi kasvoja joka oli yksi Sarielin lempi puuhia eli istua tuulessa ja ottaa aurinkoa kuin perus rantaleijonat. Tosin ilman lihaksia ja gigolo luonnetta.
Hiukset sekoittuivat entistä pahempaan sekasortoon mutta hän tyytyi pyyhkäisemään enimmät kasvoiltaan vaan pois.
"EZ laittoi taas kerran ranttaliksi...se poika ei ikinä opi. Sain sentään rauhoittumaan kun mainitsin saarella kuhisevat soturit ja muut vaeltajat" hän hymähti ja väräytti siipieään saadakseen tuulen puhaltamaan niidenkin läpi.
Tähänhän voisi addiktoitua hän hymähti mielessään.

Lucifer katseli uteliaana isäänsä, hymyillen lempeästi. Isän pienikin kehu lämmitti hänen sydäntään ja hiveli itsetuntoa siinä missä sekin fakta että isä oli tullut hänen luokseen puhumaan. Lucifer harvemmin pääsi puhumaan kenenkään kanssa mukavia niin tuttavallisesti.
Isän ottaessa EZrielin puheeksi Lucifer hätkähti hieman.
"Tappelitteko te taas?"
Hän kysyi yllättyneenä ja hieman pettyneenä punastuen totaalisesti tajutessaan hieman korottaneensa ääntänsä ja antaneensa tunteidensa paistaa niin läpi sanoistaan.
"Nii-in"
Hän jatkoi hieman rauhallisemmin.
"Hän on hirveän omapäinen"
Lucifer nosti kasvoilleen lempeän hymyn.
"Se on kuitenkin yksi hänen hyvistä puolistaan tai olisi jos hän osaisi olla oikealla tavalla omapäinen eikä niin torjuva"
Lucifer sanoi kuin analysoiden, hän piilotti toiveen siitä että EZriel hyväksyisi hänet veljenä samalla tavalla kuin isä, lempeydellä ja rakkaudella. Sitä Lucifer kovasti kaipasi veljiltään. Hyväksyntää ja rakkautta. Harmi että varsinkin EZriel oli niin riitaisa ja epäsovinnainen kaikkien kanssa.
"Hän tosiaan pitää taisteluista"
Hän lisäsi hieman harmistuneena. Olisi ollut paljon mukavampaa jos tämä olisi jättänyt taistelut vähemmälle, katsonut joskus ympärilleen ja ohitse fyysisen voimakkuuden, oppinut ymmärtämään tietoa yhtä suurena aseensa kuin mitä tahansa muuta terää. Sitä hän ei kuitenkaan mennyt kieltämään, etteikö olisi ihaillut veljensä mahtavaa voimaa ja ylpeyttä johon tällä oli kaikki oikeus.