Happen in beaty garden

//Tässä ois biisi mitä Ginette soittaa: https://www.youtube.com/watch?v=-EQ6eHeBrhM //

Puiden oksat heiluivat hennossa tuulessa, tuuli ulisi ja pian alkoi kuulua ääntä, joka ei tullut luonnosta, kuin joku olisi aloittanut soittamaan viululla. Pian alkoi kuulua hyvin rauhallinen melodiaa. Valkosella marmori penkillä istui täysin valkoiseen sonnustautunut nuori neito, hän soitti ruskeaa, kiiltävää viuluaan täysin virheettömästi. Hän oli sulkenut silmänsä päästäkseen tunnelmaan ja oli täysin transsissa musiikkiin, vaikka kuulikin ympäristön äänet, sen kuinka pien eläimet kipittivät ohitse ja kuinka puut kahisivat tuulessa. Naisen ei niinkään kovin hennon näköiset, mutta ei niin suuretkaan siivet heiluivat hitaasti ja rennosti musiikin mukana. Ympärillä olevat kukat tuoksuivat hyvältä ja tytöstä tuntui jo hetken siltä että hän olisi rauhassa kaikelta.

Raimei

Olihan siinä ollut hieman hommaa, mutta Raimei oli kuin olikin saanut luvan käydä Taivaassa. Kyllä kannatti olla puolueeton henkiolento; hyvällä köytöksellä saattoi silloin tällöin käydä niin Taivaassa kuin Helvetissäkin, kunhan ei siellä jatkuvasti rampannut. Kettuhenki ei ollutkaan käynyt Taivaassa ainakaan sataan vuoteen.
Reippain askelin tämä käveli kauniissa puutarhassa ja tämän kynsistä kuului pientä kopinaa marmoritiessä. Kettuhahmossaan Raimein aistit olivat parhaimmillaan ja hän nuuski ilmaa, kuunteli ja katseli tarkasti ympäristöään. Luonnonhenkenä luonnon oma kauneus oli tälle huumaavaa ja hänen olonsa oli aina hyvä ja autuas sellaisessa ympäristössä.

Pian henki kuuli tarkoilla korvillaan jotain. Se kuullosti musiikilta, ja lähemmäs ääntä kävellessään se todellakkin oli sitä - ja viulumusiikkia vieläpä. Uteliaasti mutta vähän arasti hän lähestyi ääntä ja erotti pian kauniin enkelinaisen soittamassa viulua. Raimei ihasteli toisen kauneutta ja hiippaili läheiseen pensaikkoon, jotta voisi nähdä toisen lähemmin ja kuulla myöst tuota kaunista musiikkia.

Hiljaisin askelin Raimei kipitti pusikkoon ja oli nyt hyvin lähellä enkeliä. Henki kuunteli ja katseli lumoutuneena ja heilautti innostuksesta pari kertaa häntäänsä niin, että pusikosta kuului kova raksahdus maassa olleen kuivan oksan mennessä poikki. Raimei ei ehtinyt nähdä toisen reaktiota mutta hän itse säikähti ääntä pahasti ja peruutti taaksepäin vaihtaen välittömästi muotonsa nuoren, noin 15-vuotiaan pojan hahmoon, jottei säikyttäisi toista oikealla petohahmollaan.
-"Auts..", tämä vaikersi istuessaan maassa ja hieroessaan vasenta päästä kohoavaa ketunkorvaansa, sillä hän oli raapaissut sen oksaan. Raimei - tai tässä hahmossa tunnetummin pelkkä Rai - irvisti hieman mutta tämän kasvot olivat hieman punaiset, sillä häntä hävetti.

Ginette avasi hieman silmiään, ei kyllä kumminkaan rasahduksen tai minkään äänen takia vaan aivan oman tunnelmansa takia. Pian kumminkin hän pysäytti viululla soiton kun hän kuuli rasahduksen puskasta, se ei nimittäin ollut enää minkään pien eläimen tekosia. Tyttö laski viulunsa marmori penkille joka päästi pienen onton äänen.
"Auts." Kuului puskasta ja Ginette käänsi päätään sivulle pitäen käsiään ristissä rintakehänsä päällä. "Onko siellä joku?" Ginette kysyi hennolla äänellä koettaen katsoa samalla puskan taakse, että mitä siellä olisi. Siipien sulat olivat nousseet hieman säikähdyksestä. Ginette piti niitä myös ylhäällä valmiina lähtemään lentoon jos sielä olisi jotakin joka olisi hänelle vaaraksi, vaikkakin ei Ginette uskonut että Edenissä mitään vaarallista olisi, paikka oli nimittäin oli turvallinen, ainakin hänen tietojensa mukaan.
Ginette asteli yhä lähemmäs puskaa ja tarttui sen karheista oksista ja siirsi niitä nähdäkseen puskan taakse.

Raimei

Kasvot nolostumisesta hieman punaisina tämä yritti nousta varovasti pystyyn. Hän ei uskonut tuon kauniin enkelin olevan vaarallinen mutta arkana henkenä Rai oli luonnostaan varautunut ja tiesi myöskin iän tuomalla viisaudella, että pahuus ei aina näkynyt ulkopuolelta.
-"Onko siellä joku?", hän kuuli toisen sanovan kauniilla mutta hentoisella äänellä ja hetken päästä Rai näki kuinka pensaan kylkeen alkoi pikkuhiljaa avautua aukko.
"Apua, mitä minä teen?", tämä huusi mielessään, sillä häntä pelotti hieman. Pakoon hän ei kuitenkaan tahtonut lähteä sillä se tunne ei ollut hänellä niin pakonomaisen suuri ainakaan vielä.

Pian Rai näki pensaan reunasta enkelin kasvot ja yritti vaikuttaa mahdollisimman ei-uhkaavalta laittamalla korvansa hieman eteenpäin päätä vasten ja piti kaikki neljä häntäänsä maassa.
-"Tuota... päivää", hän sanoi arasti ja hipaisi lyhyitä hiuksiaan kädellään.

Ginette katsoi puskassa olevaa henkilöä hetken aivan hiljaa pyörein silmin. Hän ei ollut ennen nähnyt mitään sellaista mitä nyt näki, poika jolla oli korvat ja häntiä. Ginette oli hieman hämmästyneen näköinen kunnes kuuli pojan sanovan hänelle päivää. Vielä hetken hään oli hiljaa ja nosti hieman kättään vilkuttaen pienesti. "Hei..." Tämä sanoi ja laski kätensä hitaasti alas. Kuinka ollakkaan Ginetten huomaamatta pari oksaa lähti hänen kätensä alta ja huitaisi tyttöä poskeen. Ginette hyppäsi pari askelta taakse päin päästäen kaikki oksat kätensä alta, vahingossa kän myös kaatui takana olevan kiven takia. Hän lensi pyllylleen kiviselle polulle. "aah!" Tyttö kiljaisi säikähtäessään kaatumista. Kauniin vaalealle iholle oli tullut pari punaista viirua oksista, mutta ei tyttö niistä valittanut koska ei huomannut niitä. Enemmänkin hän alkoi mielessään valittamaan siitä että yksi kivi oli ollut polilla korkeammalla kuin toiset. Ginette katsahti puskaa jonka takana poika oli. Ginette tunsi itsensä hyvin kömpelöksi, ja sitäkin enemmän hän tunsi itsensä tyhmäksi, hän ajatteli että poika olisi ajatellut että mikä idiootti tyttö oli. Ginette jäi istumaan maahan ja katsoi puskaa, jos poika tulisi sieltä, tai sitten se oli lähtenyt pakoon tyttöä.

Raimei

Nopeasti Rai nousi puskasta, puisteli äkkiä länsimaalaistyylisistä, poikamaisista mutta koristeellisista vaateeistaan mullan, kuihtuneet lehdet ja muun lian ja käveli sitten enkelin luo tarjoten kättään toiselle.

- "Ethän vain satuttanut itseäsi?", hän kysyi ja hymyili hurmaavasti mutta samalla vähän hämmentyneesti toiselle. Häntä hävetti se, että oli säikähtänyt toista saaden myös toisen itse säikähtämään. Sekin häntä hävetti, ettei kyennyt ottamaan toista kiinni tämän kaatuessa. Hän ei olisi millään ehtinyt mutta Railla oli paha tapa syyttää itseään tilanteissa, joissa hän kuvitteli, että olisi voinut tehdä jotain. Hän kuitenkin toivoi nyt, että enkelille ei olisi käynyt pahasti, luita murtunut, niveliä naksahtanut tai mitään muutakaan.

Ginette katsoi pojan kättä ja sitten silmiin, ojentaen kätensä tälle. Hän nousi pystyyn ja alkoi vähän aikaa nauraa. "Ei sattunut." hän sanoi pieni naurun puuska kurkussaan ja hieraisi silmän alustaan. "Että osaan olla kömpelö." Hän sanoi putsaillen puhtaan valkoista mekkoaan. Hän laittoi siipensä taysin suppuun ja alas. "Taisit säikähtää minua." Ginette sanoi hieman hymyillen. "Taidamme nimittäin sitten olla yhtä säikkyjä." Nainen sanoi perään.
Nainen katsoi hetken poikaa päästä varpaisiin ja taas uudestaan. "Et taida olla kotoisin täältä, ethän?" Ginette kysyi katsoen poikaa nyt kokonaisuudessaan. "Tai siis, et ainakaan vaikuta siltä." Ginette sanoi.

Raimei

Rai auttoi enkelin pystyyn ja katseli hivenen hämmentyneenä ensin toisen naurukohtausta mutta hymyili sitten itsekin.
- "Niin, ehkä vähän säikähdin", tämä vastasi.
- "Vieraalla maalla liikkuessa varsinkin on oltava hieman varuillaan vaikka Taivaan sanotaakin olevan hyväntahtoinen ja rauhallinen paikka", tämä selitti ja hymyili.
Rai huomasi toisen katsovan häntä päästä varpaisiin kuin arvioiden ja kuten henki arvelikin, toinen pian kysyikin, oliko hän tullut muualta.
- "Olen oikeasti kotoisin Saarilta mutta koska olen puolueeton luonnonhenki saan aina joskus harvoin luvan käydä Taivaassa katselemassa paikkoja ja täydentämässä suitsukevarastojani. Täältä saa mielestäni parhaimmat suitsukkeet", hän kertoi.
- "Mutta te näytätte olevan paikallisia ulkpmuodostanne päätellen", Rai jatkoi ja tarkoitti sanomansa tavallaan myös kohteliaisuudeksi sillä hän puhui ystävälliseen ja pehmeään äänensävyyn.

Ginette hymyili pojan vastauksille ja nyökkäili. Sitten hän vastasi Rain kysymykseen. "Kyllä, en ole koskaan käynyt muualla kuin taivaan sisä puolella olevissa paikoissa, voikka olisikin kiinostavaa käydä muualla." Ginette sanoi miettien, käveli marmorisen penkin luokse ja nosti viulunsa syliinsä mennen takaisin eläin pojan luo. "Minkalaista saarilla on, olisi niin mukava käydä siellä." Ginette kysyi hieman pientä innostuksen punaa poskillaan, oli niin jännittävää nähtä outu, ulkopuolinen olento, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.

Raimei

-"Ai, etkö?", Rai kysyi ja kallisti hieman toista korvaansa. Hänestä tuntui hassulta, että enkeli, jolla oli vapaa pääsy niin Taivaaseen kuin Saarillekin, ei ollut käynyt koskaan Taivaan ulkopuolella.
- "Itse olen syntynyt siellä ja asunut ja voin mielelläni kertoa sinulle siitä", hän sanoi ilahtuneena siitä, että hän saisi taas seuraa. Yksinäisiä kun henget olivat, niille kelpasi melkeinpä millainen seura tahansa mutta Raimei itse oli mieltynyt erityisesti naispuolisiin olentoihin, sillä nämä usein olivat kohteliaampia ja luonnolle herkempiä kuin miespuoliset, jotka turhan usein tahtoivat voimalla tuhota luontoa ja jotka tahtoivat päteä jopa hengille, vaikka se luultavasti tulisikin olemaan kohtalokasta, nämä kun eivät mitään heikkoja ole vaan erittäin voimallisia varsinkin suututettuina.

Henki ei tiennyt, tahtoiko toinen mieluummin istuutua vai kävellä puutarhassa, seistä toinen tuskin tahtoi. Tilanne tuntui Rain mielestä vähän vaikealta, ja vähän matalemmalla äänellä hän kysyi arastellen
- "En usko, että neito tahtoo seistä tässä. Istuisitko mieluummin kanssani tuohon penkille", hän sanoi ja osoitti tässä välissä sulavalla käsiliikkeellä vieressä olevaa penkkiä. Se ei kuitenkaan ollut se, jolla enkeli oli istunut vaan toinen, joka oli koristellumpi ja sen vieressä kohosi kaksi köynnöstä.
- " vai tahdotteko mieluummin kävellä hiukan? Itse en ainakaan ole käynyt täällä puutarhassa moniin, moniin vuosiin ja katselisin mielelläni paikkoja, ovatko ne muuttuneet paljonkin, mutta päätös on kuitenkin neidin. Saannen muuten tässä välissä kysyä nimeänne?", hän jatkoi ja sitten vielä loppuun muisti, ettei ollut esitellyt itseään saati kysynyt toisen nimeä ja se hävetti suuresti säännöissä usein liiankin tiukasti pysyttelevää henkeä.
- "Oma henkinimeni on Raimei, mutta minua tavataan tässä hahmossa kutsua pelkästään 'Rai'-nimellä", hän esittäytyi ja kumarsi toiselle kuin herrasmies ikään. Ulkonäöstään huolimatta henki oli vanha ja pidättäytyi niissä tavoissa sitkeästi.

//Duh, pitää alkaa tsemppaa kirjottelua, i'm sorry olen ollut epä aktiivinen ja laiska enkä oo käyny kirjottaa //

Ginette pudisteli päätään kun poika ämmisteli sitä että enkeli ei ollut käynyt edes saarella. Tosissaan, Ginette ei ollut uskaltanut lähteä tutusta ja turvallisesta paikasta, joskin, aina ei ollut kumminkaan niin turvallista kuin mitä annettiin olettaa. Ginette hymyili vienosti ja nyökkäsi taas kun Rai sanoi että voisi kertoa saaresta. Ginette osasi kyllä kuunnetta toisia. "En usko, että neito tahtoo seistä tässä. Istuisitko mieluummin kanssani tuohon penkille" kuului Rein sanovan ja siihen perään, " vai tahdotteko mieluummin kävellä hiukan? Itse en ainakaan ole käynyt täällä puutarhassa moniin, moniin vuosiin ja katselisin mielelläni paikkoja, ovatko ne muuttuneet paljonkin, mutta päätös on kuitenkin neidin. Saannen muuten tässä välissä kysyä nimeänne?" Ginette katseli poikaa. "Voimme kyllä kävellä, en itsekkään ole tutustunut paljoa tähän ympäristöön. Ja nimeni on Ginette." Ginette sanoi hymyillen. Sitten hän nyökkäsi kuullessaan hengen nimen. "Minusta se on hieno nimi." Ginette sanoi ystävällisesti ja piteli viuluaan syleilyssään, sillä ei halunnut unohtaa sitä mihinkään.

Raimei

// Eipä tuo haittaa, minäkään en ole aina mikään aktiivisuuden perikuva :'D

-"Voimme kyllä kävellä, en itsekkään ole tutustunut paljoa tähän ympäristöön. Ja nimeni on Ginette.", toinen sanoi ja Rai nyökkäsi.
-"Minusta se on hieno nimi", henki kuuli enkelin jatkavan ja tällä tarkoittavan Rain nimeä.
- " Kiitoksia, on mukavaa kuulla tuollaista vieläpä kauniin neidon suusta", hän sanoi imartelevaan sävyyn ja hymyili. Hän kuitenkin puhui täysin tunteilleen avoimena, toisen tarkoitus ei ollut puhua tuollaisia tarkoittamatta sitä.

- "Ja sinunkin nimesi on kaunis, se sopii sinulle", hän jatkoi ja sipaisi nopeasti kaulallaan roikkuvaa kravaattia, jonka hän antoi olla kauluspaitansa päällä niin, että se oli koko ajan esillä, sillä tämän päällä oleva liivi oli auki. Puhuessaan hän otti samalla pienen, kevyen askeleen eteenpäin. Hän ei kokenut tarpeelliseksi kehottaa toista kävelemään vaan ilmaisi asian mieluummin kehonkielellään. Se oli jonkinlainen jäänne kai kettujen käyttäytymisestä. Samalla hänen katseensa osui viuluun, jota enkeli piti syleilyssään. Siitä oli toisen taitavissa käsissä kuulunut kaunis ääni.
- "Taidatte pitää viulustanne?", poika uskaltautui kysymään uteliaana. Hän otti eteenpäin taas askelia mutta pysytteli silti koko ajan Ginetten lähellä. Olisi epäkohteliasta kulkea toisen edellä tai takana.

Gineten poskille ilmestyi pieni puna kun mies kehui häntä. Hän lähti itsekkin automaattisesti kävelemään kuin Rei otti askeleen ja katsahti Reitä kun tämä kiristi kravaattiaan. Ginette hymyili ja kuuli Rein puhuvan viulusta joka oli naisen käsissä. "Kyllä, se on tärkein ja rakkain esine mikä minulla on." Ginette sanoi. "Sen avulla ilmaisen hyvin paljon tunteitani..." Ginette sanoi vielä perään. "En haluaisi kehuskella tai rehvastella taidoillani, mutta haluatko että soittaisin sinulle jotakin?" Ginette kysyi hymyillen ja katsoi Reitä silmiin. "Olen tottunut esiintymään paljon." Ginette sanoi. "Se on oikeastaan intohimoni." Ginette jatkoi hymyillen.

Raimei

-"Toki, mielelläni", Rai sanoi ja hymyili toiselle kannustavasti. Alunperinhän hän oli toisen tavannutkin soittamisen yhteydessä, sillä oli lumoutunut toisen soitosta.
-"En ole itse koskaan osannut soittaa, enkä varsinaisesti ole hyvä missään luovassa, mutta olen hyvä kuuntelija", tämä sanoi lempeällä äänellä. Henkeä suorastaan kutkutti ajatus siitä, että hän pääsisi kuuntelemaan toisen kaunista musiikkia, sillä varsinkin luontoa lähellä olevat olennot, kuten henget ja eläimet, olivat hyvin herkkiä musiikille.

Raimei muisti, kuinka joskus aiemminkin Taivaassa käydessään oli alkanut kuunnella erään enkelin laulua ja soittoa, ja istunut miltei päivän kuuntelemassa toista. Nykyisin hän oli jo unohtanut enkelin kasvonpiirteet, mutta hän muisti edelleen toisen kirkkaan, kauniin äänen, iloisen, kannustavan hymyn ja ennen kaikkea upean musiikin, jonka toinen sai aikaan. Poika punastui hieman ajatellessaan menneisyytensä enkeliä. Hän oli nimittäin ollut hieman ihastunut toiseen. Häntä myös nyt hävetti se, että oli unohtanut naisen kasvot kokonaan.

Ginette nyökkäsi syvästi ja otti viulusta oikean otteen ja piteli sitä rennosti. Sitten hän ojensi kätensä jossa jousi oli ja asetti sen viululle alkaen raahara sitä pitkin viulun kieliä, ja viulu kuin olisi alkanut laulaa sulo sointuja. sointu soinnun peräänhän itse kuin sulkeutui musiikin sisään ja sulki hitaasti silmänsä päästäkseen tunnelmaan. Kauniit soinnut kertoivat tarinaa salaisesta ja aluksi karusta, kivisestä puutarhasta jossa kukaan ei ollut koskaan käynyt. Eräänä päivänä nuori, toisiinsa hyvin rakastunut paris kunta löysivät puutarhan ja astelivat sitä pitkin ja saaneet perästään kukat puhkeamaan, linnut laulamaan ja luonnon taas heräämään. Nuorukaisten rakkaus oli ollut niin vahvaa että se herätti ympärillä olevan kuolleen mailman eloon. Ginette nosti jousen viululta kun hän oli päässyt soittonsa loppuun. Hän avasi silmänsä ja nosti viulun kaulaltaan katsoen sitten Raita.

// https://www.youtube.com/watch?v=rtd2w3wtSAA <-- tossa on se biisi//

Raimei

Poika kuunteli enkelin viulunsoittoa hievahtamatta, täysin keskittyneenä. Se oli kaunista, hyvin kaunista. Rai tiesi kokemuksesta, että jokainen soittaja ja laulaja omasi tietynlaisen tyylin soittaa. Sävelmä saattoi olla sama, mutta jokainen oli silti yksilö ja melodiasta syntyvät mielikuvat tapasivat vaihdella usein soittajasta riippuen. Kuitenkin, jopa hengen omalla mittapuulla Gisellen soitto oli hurmaavan, suorastaan huumaavan, kaunista kuunneltavaa. Silmät puoliavoinna Rai kuuteli viuluista lähteviä sointuja ja aina välillä höristi korviaan siinä toivossa, että voisi kuulla musiikin vielä paremmin.

Soiton loputta hengestä tuntui siltä, kuin hän olisi ollut transsissa ja siten herätetty sormia napsauttaen taas ennalleen. Hänen häntänsä nykivät hieman innostuksesta, mutta poika yritti pitää ne paikoillaan parhaansa mukaan siinä ihan hyvin onnistuen.
- "Se.. Se oli kaunista", Rai sanoi kasvoillaan lempeä hymy. Hän todella tarkoitti sanomaansa.
- "Pidän erittäin paljon tavastasi soittaa, se poikkeaa hyvällä tavalla monista muista, joita olen elämäni aikana kuullut"

Ginette katsoi soittonsa jälkeen Rain naamalle tullutta ilmettä ha hymyili tälle, ilme oli hurmaantuneen, loisen ja transsiintuneen sekoitusta. Ginette laski viulunsa ja jousen käsiensä varaan roikkumaan ja katsoi Raita joka alkoi 'heräillä' olotilastaan. Ginette hymyili kun poika alkoi kehua hänen soitoaan, ja yllättyi kuullessaan että se on erillaista, kuin muiden soittajien mitä Rai oli kuullut. "Kiitos." Ginette sanoi hymyillen. "Kiva että pidit." Tämä sanoi vielä perään. "Onko snulla mitään erikoisempa taitoa, tai siis, sellaista jonka osaat hyvin, kuten minulla viulun soitto?" Ginette kysyi Railta.

Raimei

Rai mietti toisen kysymystä hetken. Hän laittoi oikean kätensä suunsa päälle niin, että etusormi oli hieman ylempänä kuin muut sormet ja hänen ilmeensä oli mietteliäs. Taivaalle hieman katsoen hän aloitti:
- "En ole koskaan varsinaisesti tiedostanut mitään taiteellista, musiikillista tai muutakaan vastaavaa luontaista, ei henkivoimiin perustuvaa, erikoiskykyä"
Tämän sanottuaan hän käänsi katseensa Ginetteen ja antoi kätensä mennä takaisin sivulleen, missä se oli alunperinkin ollut
- "Ehkä muodonmuutos on ainoa kyky, joka ei ole henkien virallinen kyky, vaan enemmänkin lahja jo syntyessä, juten musikaalisuus tai taiteellisuus. Kykenen ottamaan oikean henkihahmoni lisäksi myös ihmishahmon, kumpaa sukupuolta tahansa ja säädellä ikääni ja pituuttani. Tosin aina näytän kasvoiltani samalta, en siis kykene esittämään ketään muuta", hän sanoi ja naurahti selityksensä lopuksi.

- "Ja niin, noh, minulla ei varsinaisesti ole sukupuolta oikeassa hahmossani jos sitä mietit. En ole luonteeltanikaan stereotypisesti kumpaakaan, vaan tavallaan molempia", henki vielä selitti. Hänestä tuntui jostain syystä, että tieto oli tavallaan yhtä tärkeä tai se kuuluisi myös kertoa muodonmuutoskyvyn yhteydessä. Jälkeenpäin sen sanominen tuntui vähän turhalta pojan mielestä, mutta ei antanut sen häiritä kauaa.

Ginette nyökkäili hymyillen sievästi. "Muodonmuutos voisi olla hauskaa..." Ginette ajatteli ääneen ja katsoi sitten Raita joka kertoi sukupuolettomuudestaan. Ginette pysyi nyt vaiti, hän oli olettanut tuon olevan jätkä, mutta oli ilmeisemmin väärässä. Ginette katsoi raita mutta tajusi sitten että oli varmaan tyhmän näköinen pojan puolelta ja käänsi katseensa muualle, toivoen toki ettein Rei olisi ihmetellyt. Ginette nosti viulunsa syliinsä ja laski kätensä sen päälle. "Minulle viulun soitto oli melkein kun lahja, kun äiti antoi ensimmäistä kertaa viulun eteeni, osasin melkein heti soittaa sitä.... olen huomannut, että kaikki, niin sanotut voimakkaat kyvyt eivät ole aina tärkeitä, kuten joillakin sotilailla, minulle tälläiset mitä esim. mitä itselläni on, taito soittaa, tanssia, laulaa, ne ovat tärkeämpiä kuin hyvät tappelu taidot. En ole koskaan osannut taistella, enkä oikein ole taitava lentäjäkään." Ginette selitti, vaikkakin melko sekavasti, eikä ollut yhtään varma tajusiko toinen mitä hän selitti.

Raimei

- "Muodonmuutoksesta on kyllä toisinaan hyötyä, mutta vaarana on, että unohtaa lopulta, miltä oikeasti näytti, millainen oli. Itselläni on kolme hahmoa rajoituksena, mutta niille, joilla ei suuremmin rajoituksia ole, voi tulla ajan myötä ongelmia, jos he viihtyvät toisenlaisessa hahmossa, kuin omassaan", Rai vastasi hyväntuulisesti, mutta tämän äänessä oli iän tuoma, tietäväinen ja samalla varoittava sävy. Yli 400:n elinvuotensa aikana Rai oli tosiaan nähnyt kaikenlaista. Myös paljon sellaisia asioita, joita vain vanhimmat olennot tiesivät, ja jotka nuorempi sukupolvi oli jo unohtunut.

Kettuhenki huomasi, että toisen sukupuolettomuus tuntui hieman hämmentävän Ginetteä, mutta hän oli jo tottunut, joten ei varsinaisesti yllättynyt asiasta.
Ginetten kertoessa musikaalisista taidoistaan Rai hymyili toiselle.
- "Minä itse olen aina arvostanut sodankäynnin ja siihen liittyvän stradegian, sekä fyysisen voiman sijaan hengenlahjoja. Musikaaliset, taiteelliset, esiintymiseen liittyvät kyvyt ja muut ovat sukupolvien ajan tuoneet enemmän iloa, kuin sodat tai kamppailut. Kaiken lisäksi itseään voi aina karaista fyysiesti ja kamppailuun voi harjoitella, mutta jo syntyessä saatuja kykyjä ei voi varsinaisesti enää opetella".
- "Muistan kuulemani tarinan miehestä, joka oli loistava sotilas. Hän oli kuuliainen, taitava ja myös väkivahva, mutta muuta hän ei sitten osannutkaan, kuin toistella. Tuli suuri taistelu, johon tarvittiin paljon Taivaallisen armeijan joukkoja, ja tämä mies menetti siipensä ja toisen jaloistaan. Hänestä ei enää ollut taistelemaan, ja pian hän huomasi, ettei hänellä ollut enää mitään. Hänellä ei ollut armeijan takia ollut aikaa perustaa perhettä tai hankkia ystäviä, eikä hän osannut kertoa tarinoita, esiintyä, laulaa, piirtää tai mitään muutakaan. Tämän elämällä ei tuntunut enää olevan päämäärää, ja loppuelämänsä hän käyttikin Taivaallisessa kirjastossa lukien", Rai kertoi.
- "En tosin tiedä, kuinka totta tämä tarina loppujen lopuksi on, mutta kuitenkin. Se pyrkii painottamaan, että elämässä olisi hyvä olla muutakin, kuin se taisteleminen, joka tuntuu olevan varsinkin nykyään hirvittävän tärkeää niin monelle, ettei jää aikaa mihinkään muuhun".

Hengelle tuli hyvin paasaava olo, mutta ei hän sille mitään voinut. Joskus hänelle tuli vain mahdoton tarve kertoa jotain suuresta tarinavalikoimastaan. Hänellä olisi paljon muutakin kerrottavaa, mutta ei kenellekään viitsinyt tarinoita tuputtaa. Hän oli odottanut vuosisatoja metsässä, mutta hänen luokseen ei kuitenkaan ollut tullut juuri ketään.
"Ehkä pitäisi olla vähän enemmän esillä...", hän tuumi.