katsotko silmiin kuoleman?

Ziiick, ziiick

Ruostuneet rauta häkit roikkuivat natisten ylhäällä rautapalkeissa. Ne heiluivat edes takaisin pitäen inhottavaa ääntä. Välillä toisiaan lähellä olevat häkit kalahtivat toisiaan vasten. Ylhäällä, erään häkin päällä istui mustiin pukeutunut, blondi nainen joka kuunteli häkkien natinaa ja ruosteisten kuhtien yhteen hankautuvaa ääntä silmäät kiinni. Nainen kuuli kuinka menneiden vankien turkaan äänet kaikuivat pitkin rautaisia palkkeja, kuinka likaiset rotat kävelivät pitkin lattioita. Kun nainen avasi silmänsä, tuo kaikki oli poissa, tuskan huutoja ei kuulunut, eikä lattialla ollut edes kuolluta rotan ruumista. Naisen kädessä roikkui miekka jota hän kopsutteli säännöllisin välein häkkiin.

Klinks.... klinks.... klinks.

Kuului miekasta kun se osui häkkiin. Camelia katsoi kaukaisuuteen, kuin odottaen jotain, hän oli istunut siinä monta tuntia ja hänen siipenkä olivat alkaneet puutua. Camelia levitti siivet apposen auki ja tunsi tuulen viiman kulkevan mustien höyhenten välistä. vähän aikaa hän olisi voinut kuvitella että tuuli olisi tarttunut siipiin ja vienyt hänet kauas pois, mutta tuulen voima ei riittänyt naisen kannatteluun pälkästään. Camelia sulki siipensä jälleen hieman heilutellen niitä.

EZriel oli päätynyt helvettiin, hän oli ohittanut vartijan vanha koira ei ollut tuhahtanutkaan kun hän oli kävellyt sen nukkuvan olemuksen ohi, se ei ollut laiskuuttaan edes avannut silmäänsä hänen tähtensä. Tosin, EZriel, kokeneena soturina ja isänsä tarinoita joskus kuunnelleena, tiesi että hurjistuessaan koira oli mahtava vastus, eikä hän voinut kieltää etteikö olisi halunnut joskus mitellä sen kanssa omia voimiaan.
Enkeli ei peitellyt olemustaan millään tavoin, vaikka enkeli olikin. Hänen hurja maineensa riitti ajamaan kaikki pelkurit tiehensä ja typerät ylimieliset vastustajat hän toivotti tervetulleeksi hänet haastamaan, hän repi mielellään nämä palasiksi.

Nyt kuitenkaan hän ei ollut etsimässä haastajia, vaan asetta, asetta omiin kokoelmiinsa. Hän oli löytänyt siitä mainintoja muinaisista kirjoista, tai Lucifer oli löytänyt ja tuonut tiedon veljelleen. EZriel oli kuunnellut kasvavalla innostuksella ja halusi kuulla siitä enemmän, joten hän lähti tarinan alkulähteille. Jäänsininen enkeli erottui mustaa ja ruosteenpunaista vasten kuin majakka, hän katseli ympärilleen tyytymätön ilme kasvoillaan. Ilmassa haisi ruoste ja rauta, veren tympeä ja kostunut haju.
EZriel painoi kaikki kuusi siipeään suppuun, ne vajosivat selkää vasten niin pieninä että sellainen joka ei tiennyt että EZrielillä oli kuusi siipeä, olisi ajatellut tällä olevan vain yhdet, hieman isommat kuin yleensä.

Camelia Katsoi harmaalle taivaalle, ja kuuli kuinka joku asteli paikalle. Aluksi hän ei katsonut tulijaanlainkaan, mutta kun hän kuuli siipien sulkeutumisen äänen, hän arvasi että paikalle tulija ei olisi demoni. Sulkeutumisen ääni oli pehmeä, hieman vaimea, samanlainen kuin sulkia hieroisi yhteen. 'Enkeli.' Cameila ajatteli ja katsoi tulijan suuntaan nostaen miekkaansa ylemmäs.
Zzzzzzzzz

Kuului metalli metallia vastaan hieroutunut ääni kun nainen nosti miekaa ylemmäs, miekasta jäi naarmu häkin pintaan ja siltä kohdalta myös ruoste hävisi, ja häkin kiiltävä, hopean harmaa metalli pilkahti viillosta. Camelia levitti siipiään ja littoi ne suppuun uudelleen. 'Mitä enkeli tekee näinkin alhaalle vajonneenna?' Camilea mietti, eikä avannut vielä suutaan, hän enemmänkin odotti että huomaisiko tuo jalan kulkija häntä.

//Cameliasta tosiaan sitten huomaa että se on entinen enkeli //

EZriel käveli syvemmälle aukiota katsellen sitä välinpitämättömänä. Ilmassa kuului raudan kitinää rautaa vasten kun häkit heiluivat ilmassa, EZriel kuunteli sitä vain puolella korvalla, hän etsi henkilöä jolta kysyä aseesta mutta näytti siltä että ketään ei ollut paikalla. Tai oli, mutta enkelille se oli sama kuin ei mitään.
Hän nosti kylmän katseen naiseen joka roikkui yhdessä häkeistä. Tämä oli selvästi yksi langenneista tai tuomituista. EZriel hymyili vahingoniloisesti, sen siitä sai kun oli heikko. Hän ei tuntenut minkäännäköistä sääliä sellaisia kohtaan jotka olivat hävinneet taistelun. Olivat olosuhteet tai tilanne mikä tahansa, hän ei koskaan suostuisi luovuttamaan. Kuolisi mieluummin.

Hän laski katseensa ja nosti katseensa horisonttiin, ei vieläkään mitään.
"Sinä!"
Hän puhui naiselle katsomatta tähän laisinkaan. Äänellä josta kykeni lukemaan selvästi ettei enkeliltä heruisi sääliä tai kunnioitusta toista kohtaan.
"Oletko nähnyt täällä demonia! Isoa rumaa ja luultavasti karvaista, pelkuria jolla ei ole mitään muuta syytä olla täällä kuin pelätä henkensä puolesta"
Enkelin äänestä kykeni lukemaan selvästi ettei hän tarkoittanut pelkkää demonia puhuessaan vaan pilkka oli kohdistettu myös toista kohtaan.

Camelia katsoi miestä.
"Sinä!" Kuului miehestä. "hmmm?" Camelia hymähti kysyvästi.
"Oletko nähnyt täällä demonia! Isoa rumaa ja luultavasti karvaista, pelkuria jolla ei ole mitään muuta syytä olla täällä kuin pelätä henkensä puolesta" Kuului enkelin suusta, ja Camelia huomasi heti tuon äänen sävystä että tuo koetti pilkata häntä. Camelia katsoi miestä tyynesti, melkein ilmeettömästi, vaikka oikeasti tuo halusi huutaa miehelle kurkku suorana, mutta hillitsi itseään. Camelia alkoi nojata miekkaansa. "Riippuu mistä roikkuu, miksi kysyt?" Camelia kysyi hymyillen. Naisen ilme muuttui tympeäksi äkkiä ja hän aikoi seisoa häkin päällä. "En ole koskaan nähnyt moista, kysyisit mielummin: Oletko nähnyt demonia, laihaa, kaunista ja joka haluaa kostaa." Camelia sanoi diivamaisesti, puristaen miekan ympärillä olevaa kättään nyrkimpään. "Se ei tuntuisi niIin pahalta." Camelia sanoi hymyillen. "Vai haluatko vain kääntää puukkoa jo valmiiksi puukotetussa sydämmessä?" Camelia kysyi vo hieman voimakkaampaa ääntä käyttäen jolloin olisi voinut luulla että nainen suuttuisi. Ja niinhän se oli, lähempää katsottuna olisi voinut huomata että naisen silmät olivat punaisemmat.

EZriel kuunteli toisen puhetta, vaikkei tähän vielä katsonutkaan, hän kuuli kuitenkin häkin liikkuvan ja näki silmäkulmastaan toisen liikkuvan, päälle tämä ei sentään käynyt. Naisen lopetettua hän nauroi tälle.
"Minua ei kiinnosta sinun tunteesi eikä se loukkaako sanani sinua"
Hän käänsi jäänsiniset, vahingonilosta säteilevät silmänsä naiseen. Tutkaillen tätä päästä jalkoihin.
"Sellainen kuin sinä, sinulla ei ole edes arvoa kysyä minulta mitään, sinun ainut tehtäväsi on vastata minun kysymyksiini"
EZriel oli täysin välinpitämätön toisen olemusta kohtaan. Nainen oli hänelle kuin mitättömin enkeli taivaassa, yksi niistä typeristä pulskista enkeleistä joilla oli lapsen kasvot.

"Siis sano, oletko nähnyt vai et ole nähnyt, jos sinulla ei ole vastausta kysymykseeni ole hiljaa, sillä jo pelkästään sinun olemassa olosi on tarpeeksi nöyryyttävää!"
Hänen äänessään oli kova ja kylmä sävy. EZriel ei todellakaan pokkuroisi tai nöyristelisi sellaisen edessä jota ei kunnioittanut ja hän, Sarielin pojista vanhin, ei suostunut kumartamaan edes isäänsä. Toki silloin, hänen henkensä oli todellakin, kirjaimellisesti, tämän käsissä.

Camelia kuunteli mitä mies sanoi ja puri huuliaan ja kun tuo toisti kysymyksensä, Camelia tuhahti hiljaa. "Jos kerran nyt janoat noin vastausta, niin en." Camelia sanoi hieman tympääntyneellä äänen sävyllä. Camelia levitti siipensä, nosti miekkansa ja heilutteli niitä sen verran että pääsi lentoon. sitten hän kevyesti laskeutui alas maan kamaralle, hieman kauemmas EZrielistä. Camelia katsoi tuota hiljaa pitäen miekkaansa edessään maahan painettuna. Silmät olivat muuttuneet takaisin sinisiksi piemen raivonpurkauksen jälkeen, ja jotka katsoivat nyt suoraan eteen. "Oliko sinulla muita kysymyksiä?" Cameliasai vihdoin sanotuksi, sillä arvaili että tuo miess avaisi vielä suunsa.

EZriel katseli naisen ulkomuotoa, tämän ylisuuria siipiä, hän hymyili tämän siiville pilkallisesti, tuollaisista ei ollut hänen mielestään kuin äärimmäisen epäkäytännölliset ja hankalat kaikin tavoin. Nauranut hän ei, mutta hänestä näki selvästi kuinka hän inhosi toisen siipiä heti nähtyään ne kunnolla. Sen sijaan, miekkaan hän kiinnitti katseensa, välinpitämättömän toki, mutta se oli kiinnittänyt hänen huomionsa.
Hän nosti kuitenkin katseensa uudestaan naiseen joka oli nyt laskeutunut häkin päältä. Ilmeettömänä hän laski vasemman käden lonkalleen laskien painon samalla jalalle. Hänen ei tarvinnut näyttää yhtään enempää uhkaavalta, hänen ei tarvitsisi tuhlata noin mitättömään naiseen mitään sellaisia näytöksiä, sitä paitsi, toisin kuin pelokkaisiin ja nöyristeleviin demoneihin, joille riitti pelkän äänen muuttaminen uhkaavammaksi, toiseen sellaisen ei tehoaisi.

Sen verran hän uskoi tällä olevan omaa tahtoa jota ei oltu murrettu kuten kahleet joita tämä kantoi käsissään. Tosin, EZriel huomasi pohtivansa, miksi toinen kantoi moisia häpeän merkkejä käsissään.
Naisen kysymykseen enkeli vain tuhahti.
"Sinulla ei ole minulle mitään tietoa jota tarvitsen, paitsi"
Hän laski katseensa miekkaan.
"Jollet osaa kertoa minulla aseestasi enemmän"
Se ei ollut kysymys, vaan toteamus joka esitettiin mitäänsanomattomalla äänellä jonka oli selvästi tarkoitus selvittää toiselle että käski sen sijaan että kysyi.

Camelia katsoi miestä ja huomasi että tuo oli kiinostunut hänen miekastaan. 'Tsh, tietysti joku joka keräilee aseita.' Camelia ajatteli jaaa nosti miekkaansa hieman taemmas. Hän myös kuomasi että mies kiinitti huomiota kahleisiin jotka Camelialla oli käsissään. Naikkonen otti piemen askeleen toisella jalallaan taakse päin, mutta ei aikonut hyökätä, vaikka liike saattoikin näyttää hieman siltä kuin nainen aikoisi pian hyökät. Camelia katsoi miekkaansa kun EZriel kysyi miekasta. "Minulla on ollut se kauan, jo ennen kuin putosin paratiisita." Cameila sanoi. "Se on kulkenut suvussani iätajat, ja päätynyt minulle." Camelia sanoi, ja osasi arvata että mies ivaisi sitä että miten näinkin pyhä esine on jäänyt naisen kaltaiselle syntiselle. "Miekan terä on niinkin terävä, että sillä saa helposti mitä vain katki." Cameila sanoi nostaen sen käsiensä varaan. "Enkä ole vieläkään selvittänyt kaikkia miekan ominaisuuksia, jos niitä on." Camelia tokaisi katsoen peilikuvaansa miekan kyljestä, ja iski sen taas maahan.

EZriel avasi puoliavoimet silmänsä nyt kokonaan uteliaisuutta hehkuen, sen arvostus naista kohtaan ei ollut noussut millään tavoin, mutta kiinnostus miekkaan sen sijaan oli. Toinen sanoi ettei tiennyt sen kaikista ominaisuuksista ja että se oli kulkenut suvulla pitkään. Ensimmäinen ajatus mikä hänelle nousi oli se miten toinen oli saanut säilytettyä sen itsellään tuomiosta huolimatta. Ehkä se oli eräs aseen ominaisuuksista tai siihen liittyvä. Nainen sanoi sen olevan niin terävä että sillä sai mitä vain katki. Oli sanomattakin selvää että enkeli paloi halusta nähdä miekka toiminnassa, mutta hän ei sanonut mitään vaan nosti nyt katseensa naiseen.

Hän mittaili tätä uudestaan, kuin arvioiden nyt, oliko tämä todellakaan aseen arvoinen. Hän venytteli sormiaan jotka syyhysivät päästä koskemaan asetta. Hän rentoutti olkalihaksensa päästäen siipensä hieman valahtamaan alemmas.
Hän ojensi kätensä.
"Anna minun katsoa asettasi, annan kunniasanani etten vie sitä sinulta, mutta mielelläni haluaisin katsoa sitä lähemmin."
Enkeli joutui pakottamaan äänensä sovinnaiseksi ja pitämään kielensä kurissa, EZriel ei ollut mikään diplomaatti, mutta tiesi milloin ei ollut hyvä ärsyttää vastustajaa. Ylpeyttä hänen äänessään oli edelleen, eikä laisinkaan anovaa sävyä. Se oli kuitenkin aseista riisuva ja mahdollisimman tasainen.

Camelia katsoi miestä ja huomasi että tuo oli selvästi kiinostunut miekasta. Itsekkin oikeastaan Camelia alkoi miettiä, että miten miekka oli onnistunut pysymään hänellä hänen lähdettyä taivaasta, mutta sen enempää hän ei sitä miettinyt kun kuuli EZrielin pyytävän miekkaa, jotta voisi tutkia sitä. camelia epäröi hieman ja katsoi miehen ilmettä, joka ei valehdellut. camelia katsoi silti hieman epäröiden, ja lähti kävelemään kohti miestä. "Hyvä on, mutta ei mitään temppuja." Camelia sanoi, ja tiesi mitä tekisi jos tuo yrittäisi jotain. Camelialla oli nimittäin temppu hihassaan, jota mies ei voisi tietää etu käteen, jollei tuntisi naista paremmin. Camelia ojensi miekkaa EZrielille.

//Mä keksin nytte että miken toi miekka, ja Camelian selässä olieva merkki voisi liittyä toisiinsa: Se että Camelia ei ole menettäny miekkaansa kun lähti taivaasta, ni se merkki selässä, voisi olla eräänlainen sineetti miekan ja camelian välillä, joten miekkaa ei voi viedä sen takia , tuli tämmönen tyhmä jälkiviisaus tila.//

EZriel näki naisen hieman epäröivän mutta ojentavan miekkaa kuitenkin. Hän jännitti vatsalihaksiaan huomaamattaan pidättäessään henkeä, joskus aseet eivät hyväksyneet toista kantajaa edes vaikka se ojennettiin omistajan tahdosta. Mitään ei hirveää ei kuitenkaan ainakaan heti tapahtunut ja hän otti aseen molemmille käsilleen, laskien mielessä sen painoa. Hän tarttui sen kahvaan ja kokeili sen tasapainoa. EZriel nyrpisti hieman nenäänsä, mutta lähinnä vain siksi että ei itse pahemmin miekoista perustanut.

"Onko sinulla mitään tietoja sen alkuperästä tai ominaisuuksista"
EZriel katsoi toista, mielenkiinto kuitenkin koko ajan miekassa. Hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä miekan kanssa karkuun. Hän kunnioitti aseita niin paljon ettei ryöstänyt niitä omistajiltaan muuta kuin tapauksissa joissa ase vihasi omistajaansa eikä omistaja ollut sen arvoinen, ei sillä että hän olisi toista arvostanut, mutta ase oli selvästi toiseen yhteydessä tavalla tai toisella. Sen hän kykeni aistimaan, sanomattakin. Hän nosti sitä siihen vähäiseen valoon mikä siivilöityi pilvien välistä, kirkas metalli oli selvästikin joko täydellisen asemestarin käsialaa tai sitten ase sisälsi niin paljon maagista voimaa että se pysyi kirkkaana ajankin kuluttaessa sitä, tai kovasti yrittäessä.

//: D Itsellä tulee kanssa tällaisia aina välillä, miksi en kauheasti usko siihen että hahmo on heti valmis, sillä se saattaa esim. Singota käsistä, meikällä näin käy usein, hahmo muodostuukin aivan eri henkilöksi pelatessa. Tuo on hieno idea ja jos saat niitä lisää kerro, koska musta olisi ihana analysoida hahmollani sun hahmosi miekkaa joten tarvitsisin siitä mahd. paljon tietoa, jollen saa sitten lupaa säveltää?//

Camelia laittoi kätensä puuskaan katsoen miestä, joka arvoi selvästi miekkaa. Camelia nyrpisti naamaansa kun mies kysyi jotain miekan alkuperästä. "En tiedä muuta kuin sen että se on kulkenut suvussa, ainoastaan iso-iso-iso isäni tiesi viimeisenä mistä miekka oli tullut, ja tehty." Camelia sanoi ja alkoi ihmetellä äkkiä, miksi hänen selässään oli niin kummallinen tunne, aivan kuin joku olis vetänyt jollakin koukulla häntä. Camelai alkoi raapia ihoaan siipien välistä, jossa "tatuointi" oli.

//Alan muokata tonne hahmon tietoihin tota miekan tietoja , ku alko mulle sillee salakavalasti keräänty ideoita. >: D//

EZriel katseli naisen ilmettä ja mietti miksi tämä oli niin nyrpeänä. Tosin hän oli aseen upeuden lumoissa. Hän kokeili sitä muutamalla asiantuntevalla otteella ja viillolla. Se oli hyvin tasapainotettu ja miellyttävä käyttää. Ilmaa leikatessaan se humahti hiljaa ja EZriel oli varma että se todellakin leikkaisi kaikkea, häntä kiinnostikin nyt se, miten se leikkasi, kuinka paljon voimaa sen kanssa pystyi käyttämään, surmasiko sen ilmavirtaus yhtä lailla kuin sen teräkin.

Vaikka hän ei ollutkaan päässyt tapaamaan sitä joka hänelle oli upeasta aseesta lupauksia antanut hän näytti törmänneen aivan uudenlaiseen aarteeseen. Jäänsiniset silmät heijastuivat miekan terästä täydellisenä kuvajaisena, hän ojensi miekan ja kätensä suoraksi, sen paino ei ollut liikaa lihaksille ja asento oli helppo joskin tosin hankalaa pitää, sillä se ei ollut luonnollinen.
EZriel olisi mieluusti puhunut toisen esi-isän kanssa miekan alkuperästä.
"Onko hän elossa vai jo kuollut"
Todennäköisesti kuollut, mutta enkelit olivat totisesti pitkäikäisiä joten mahdollisuus oli olemassa. Tosin se, miksi ase oli periytynyt naiselle, eikä jollekin soveliaammalle suvun miehelle askarrutti enkeliä.

//Hienoa, kysyn sitten vielä että haittaako se sinua jos EZrielini sitä analysoi mahd. tarkasti?//

//Ei haittaa//

Camelia katsoi EZrieliä joka tutki miekkaa, mutta miehen ilmeestä päätellen, miekka oli täysin uudenlainen ja ainut laatuinen tuolle. Aikansa kuluksi, ennen kuin mies ojen si miekan, Camelia tutki kynsiään, että oliko ne symmetriset, vai oliko jotakin vikana, melko diivamaiseen tapaansa. Camelia otti heti miekkansa vastaan kun mies sen ojensi hänelle, ja kuunteli mitä kysyttävää tuolla oli. "Hän kuoli melko kauan sitten, mutta hänellä saattaa olla muistiin panoja, hänellä oli tapana tehdä kaikista, eriskummallisista esineistä mitä hänellä oli, muistiin panoja, jotta hänen jälkeläisensä saisi tietää mitä niillä voisi tehdä, mutta ei kukaan ole niitä lukenut hänen kuoltuaan, enkä tiedä missä muistiin panot ovat." Camelia kertoi. Kun Camelia sai miekan takaisin, selän pistely lakkasi. 'Outoa...' Camelai ajatteli ja katsoi selkäänsä, heilutellen siipiään. Siinä kohdalla ei ollut enää mitään erillaisia tuntemuksia, vain siipien liike tuntui.

EZriel kuunteli tarkkaavaisesti ja pohti missä nämä muistiinpanot saattaisivat olla. Hän pystyisi pyytämään veljeään Luciferia katsomaan niitä jos saisi ne käsiinsä, sillä Lucifer oli viisas ja rakasti typeriä kirjoja sekä tarinoita, sitäpaitsi hän oli veljistä ainoa jolta hän pystyisi pyytämään, muiden kanssa hän ei halunnut edes puhua. Harmillista että tiedonhaltija oli jo kuollut, sillä jos tämä olisi ollut elossa ja edelleen taivaassa EZriel olisi kyennyt etsiä tämän käsiinsä saadakseen tietoa aseesta. Hänen sormiaan kihelmöi päästä näkemään miekka toiminnassa.

Kun toinen otti miekan takaisin tämä näytti hetken kummastuneelta, EZriel tutkaili kuinka tämä yritti katsoa selkäänsä ja heilutteli siipiään. EZriel hymyili.
"Miekkasi on luultavasti sinuun sidonnainen, eli jos olisinkin yrittänyt viedä sitä pois luotasi olisi sillä ollut tuhoisia seurauksia, tai sitten en olisi vain saanut sitä luotasi"
EZrieliltä tuntui toisaalta turhalta selittää aseen upeutta sellaiselle joka ei selvästikään ollut, ainakaan hänen näkemyksensä mukaan, sen arvoinen. Kuitenkin.

"Kuvaile mitä sinä tunsit, vai onko sinulle ilmestynyt jokin merkki saadessasi miekan aikoinaan"
EZriel alkoi pohtia aseita joita omisti sekä niiden ominaisuuksia, jotakin joka vastaisi voimiltaan, ulkonäöltään tai kyvyiltään toisen miekkaa.
"Oletko tietoinen aseesi nimestä"

Camelia miekkaa kädessään ja ktsoi miestä joka selitti jotain, ja kysyi sen perään. Camelia katsoi miestä hetken hiljaa. "Tuntui kuin joku olisi vetänyt minua selästä jhonkin suuntaan. Kuin joku olisi laittanut koukun siipieni väliin ja vetänyt siitä minua taakse päin." cameila selitti ja kuuli sitten toisen kysymyksen. "En osaa sanoa että ilmestyikö tämä miekan saamisen aikana mutta, on minulla selässä merkki mitä en itse ole sinne laittanut." Camelia sanoi, kääntyi ja osoitti miekalla suoraan siipiensä väliin, sitten hän kuuli vielä kysymyksen miekan nimestä. "Sen nimi on aiónios." Camelia sanoi, vaikka ei kyllä tiennyt miksi kertoi tuon kaiken enkelille, kai sen takia jos tuo voisi auttaa selvittämään miekan salat.

EZriel kuunteli toisen selitystä kulmat pienessä kurtussa. Hänen ajatuksensa olivat osuneet oikeaan.
"Se johtuu siitä että aseesi, on kirjaimellisesti sinuun kiinnittynyt"
EZriel katsoi miekkaa kasvoillaan hieman närkästynyt ilme. Kuitenkin hän antoi asian olla eikä ryhtynyt pilkkaamaan naista enempää jottei tämä hermostuisi ja lähtisi kesken pois.
Nähdessään merkin hän varmistui entistä enemmän siitä että miekka oli todellakin, juuri sellaista lajia kuin oli ajatellutkin. EZriel huokaisi, eli asetta olisi lähes mahdotonta saada hänen kokoelmiinsa, mikä oli harvinaisen ikävää. Tietenkin hän voisi surmata toisen ja yrittää josko ase ei kiinnittyisi kehenkään sen jälkeen, mutta se oli epätodennäköistä, eikä hän olisi tehnyt sitä siinä pelossa että saisi aseen kirouksen niskaansa. EZriel kykeni kukistamaan kenet tahansa lihallisen vihollisensa, mutta henkisen tason viholliset joilla ei ollut muotoa olivat ikäviä ja pitkästyttäviä.

Aiónios, se oli hieno nimi miekalle.
"Miekkasi ei ole mikä tahansa esine, sillä on aivan varmasti oma tahtonsa ja sinun tulisi ehdottomasti yrittää ottaa se selville"
EZriel puhui suorastaan vihaisella äänellä, sillä hänestä oli hirvittävää ettei toinen tajunnut aseensa arvoa läheskään sellaisella tasolla mikä oli soveliasta. Hän sulki hetkeksi silmänsä kuin olisi saanut toisesta fyysistä kipua.
"Missä esi-isäsi muistiinpanot saattaisivat olla"
Enkeli loi naiseen tiukan, suorastaan vaativan katseen, tahdikkuus ja kohteliaisuus eivät kuuluneet tämän miehen sanavarastoihin.

Camelia nyökkäili kin EZriel selitti merkin ja miekan yhteyksistä ja osapuilleen tajusikin ne. Camelia katsoi miekkaa hetken ja laski sen takaisin vierelleen. "En kumminkaan tiedä kuinka kauas tämän voi viedä minusta, mutta tuskin kovin kauas." Camelia sanoi mutta antoi asian olla kun mies siirtyi jo asiasta toiseen.
Kun EZriel alkoi saarnata hänelle siitä että miekka ei olisi mikään ihan tavallinen esine, ja että silä olisi tahto, Camelia alkoi hieman hermostua, ehkä hieman äkki pikaisen luonteensa takia, silmät alkoivat muuttua sieman punertäviksi, mutta puna häipui ja silmät olivat taas tavallisen siniset kun Camelia päätti asian vain olla, hän ei halunnut tällä hetkellä mitään tappelua. Pian kuului kysymys. "En osaa sanoa, hän on saattanut antaa ne jollekkin sukulaiselleni, sillä en usko että hän haluaisi kenenkään ulkopuolisen viedä niitä hänen kotoaan kun se on tyhjä." Camelia sanoi hieman miettien. "Voisivat ehkä olla hänen poikansa luona, hän on nimittäin vielä elossa." Camelia sanoi.

EZriel katseli asetta ja mietti asiaa, luultavamminkin maksimi minkä päähän toinen pääsisi miekastaan olisi käytännöllisestä syystä minimissään 4m maksimissaan 10m sen pidemmäksi kukaan ei luultavamminkaan loisi tuon kaltaista miekkaa, erikseen olivat sen lajin miekat jotka kykenivät joko pitkän matkan takaa teleportaamaan tai muuten osoittamaan omistajansa olinpaikan ja tavoin tai toisin houkuttelemaan jonkin viemään sen valitsemansa isännän luokse.
Jäänsininen katse irtosi aseesta hänen aistiessaan naisen hermostuvan, hän pakotti lihaksensa pysymään mahdollisimman rentoina, jos toinen kuitenkin osoittaisi merkkejä siitä että saattaisi karata hänen päällensä, olisi EZriel valmiina. Tosin hän ei täysin ymmärtänyt mikä hänen sanoissaan aiheutti toisen hermostuneisuuden.

EZriel hämmästyi silmin nähden, toisen mainitessa että muistiinpanot saattaisivat olla toisen esi-isän pojalla. Katse kääntyi taas miekkaan, ehkä se oli mieltynyt naisiin. Niitäkin aseita oli jotka olivat äärimmäisen tarkkoja sukupuolesta joka niitä kantoi.
"Onko miekka ollut aina vain naisilla?"
Hän kysyikin ensin, vaikka olisi ollut tärkeää selvittää sukulaisen nimi jotta hän voisi vierailla tämän luona, olettettavasti taivaassa. Siellä hän kykeni kulkemaan suhteellisen vapaasti pienellä vaivalla, siipiään hänen oli piiloteltava sillä kuusi siipeä kiinnitti aina kateellisten huomion.

Camelia hieroi niskojaan hieman vaivaantuneen oloisena ja huomasi miehen reaktion häänen hermostumisestaan. Kun EZriel kysyi että onko miekka ollut vain naisilla, Camelia alkoi pohtia. "Melkolailla kyllä, kyllä se parilla miehelläkin on ollut mutta enimmikseen naisilla." Camelia sanoi. "Jos janoat noin paljon miekan tietoja niin miksi emme menisi kysymään papereita Jacobilta." Camelia kysyi, samalla muistaen miehen nimen jolle hänen isoisänsä oli antanut paperit. Itse asiassa, Cameliakin halusitietää miekasta enemmän, mutta ei ollut varma päästäisikö Jacob häntä sisään. "En tiedä että muistaisiko hän minua, luultavammin kyllä." Cameila sanoi. "Sillä hän ei anna papereita ventovieraiden käyttöön." Camelia sanoi ja huokaisi.

Tieto oli mielenkiintoinen ja vahvisti hänen luulonsa siitä että ase oli erityisesti mieltynyt naisiin, tieto siitä ettei se ollut valinnut tätä Jacob nimistä henkilöä kantajakseen kertoi joko siitä että naisella oli kykyä käyttää miekkaa tai sitten miekka oletti että nainen synnyttäisi sopivan kantajan sille. Sekään ei ollut laisinkaan pois suljettu vaihtoehto ja miellytti EZrieliä paljon enemmän ajatuksena.
"Kyllä minä ne kirjoitukset häneltä saan, luultavamminkin hän pitää henkeään itselleen tärkeämpänä kuin niitä tietoja joista ei ymmärrä mitään"
EZriel sanoi itsevarmana. Hän ei pelkäisi käyttää voimakeinoja taivaassa, jos joku oli tarpeeksi itsetuhoinen kysyäkseen hänen toimiaan EZriel kyllä hiljentäisi sellaiset äänet.

Hän katsoi naista uhmakkaana ja nauroi tämän miettiessä muistaisiko toinen tätä enää.
"Tämä Jacob luultavasti kieltää sinut, etkä pääsisi portteja pidemmälle, kun vartijat pidättäisivät sinut ja minä voin luvata"
Hän laski ääntään matalaksi ja varoittavaksi.
"Taivaassa on paljon pahemiakin tapoja rankaista enkeleitä kuin karkoittaminen, voit pitää itseäsi onnekkaana sillä olet täällä turvassa"
Tokikaan, helvetti ei ollut enkeleille turvallinen paikka ollenkaa, mutta EZriel tiesi, että se oli turvallisempi kuin taivas, täällä sentään vihollinen yritti reilusti pistää kuoliaaksi edestä päin. Taivaassa kun surmattaisiin niin ettei itse tajuaisi edes asiaa, pelkureita kun suurin osa oli. Tästä syystä EZriel arvosti sotureina paljon enemmän raakalaismaisia demoneita.

Cameliaa ei olisi haitannut vaikka EZriel olisikin käyttänyt voimakeinoja, hän ei enää pahemmin välittänyt suvustaan, eikä hekään varmaan Cameliasta olisi piitanneet. Sitten hän katsahti EZrieliä kun tuo alkoi nauraa. Kun mies oli sanonut sanottavansa, Camelia alkoi hymyillä. "Oikeastaan, todella onnekkaana...." Camelia tokaisi katsoen kättään. "Ilman häätöä, en olisi löytänyt todellista voimaa itsestäni." Camilea jatkoi ja katsahti sitten EZrieliä. Camelia jätti kumminkin asiansa kesken, koska jos tuo enkeli olisi saanut tietää että nainen omasi taidon tappaa koskettamalla, tuo olisi saattanut pitää Cameliaa uhkana, ja nainen olisi taatusti menettänyt päänsä. Kaiken lisäksi Cameila tarvitsi sitä tietoa miekasta, jonka EZriel voisi ehkä hankkia.

EZriel huomasi naisen pidättäytyvän sanoissaan, jättämättä jotain sanomatta, mikä sai toki miehen varuilleen, selvästikin tämä ei halunnut hänen tietävän aivan kaikkea, sehän oli tietenkin aivan normaalia, kuten se että enkeli suhtautui nyt toiseen entistä varovaisemmin. Selvästikin tätä kiinnosti miekka myöskin, mikä taas EZrieliltä kuulosti suorastaan absurdilta sillä miekka oli naisen oma, miten oli mahdollista ettei tämä tietäisi oman miekkansa ominaisuuksista kun sillä oli selkeästi oma tahto millä ohjata itseään ja luultavamminkin omistajansa. Tai sitten se oli lepotilassa, EZriel ei ollut aistinut siinä kuin pientä eloa, isomman mitä kauempana se oli emännästään.

EZriel ravisti kerran siipiään jotka olivat edelleen yhdessä supussa tyytymättömyyden merkkinä. Hän mietti samalla ettei se kenen hänen oli pitänyt tavata tulisi, ehkä tämä oli jäänyt jonkin eläimen saaliksi tai jänistänyt muuten vain. Tietysti ajatus jänistämisestä sai miehen hymyilemään pahantahtoisesti, hän saisi huvin metsästää sen joka luuli pettävänsä häntä. Hän tekisi siitä demonista varoittavan esimerkin muille, ehkä hän toisi sen runnellun ruhon tänne, roikkumaan yhden häkin ikävistä piikeistä.
Ajatus miellytti häntä suuresti.

Camelia huomasi että EZriel oli hieman varautuneempi. "Noh, kumminkin, minua varmasti kiinostaa melkein yhtä paljon kuin sinuakin mitä tämä miekkä pitää sisällään." Camelia sanoi ja alkoi pohtia, johtuisiko "kuoleman kosketus" miekan voimista, mutta ei hän sitä jäänyt kauaa miettimään, saattoi olla tai ei, kuka tietää, sen tietäisi vain muistiin panoista.
Camelia katsahti äkkiä EZrielin siipiä kun ne heilahtivat mutta ei huomannut niissä mitään erikoista niin ensi katsahduksella. Camelia huomas että mies mietti jotakin mutta ei raaskinut kysyä että mitä, ei asia hänelle kuuluisi.

EZriel epäili naisen sanoja, tai ei niinkään epäillyt, mutta heidän motiiinsa olivat asiassa aivan erilaiset hän teki sen silkasta mielenkiinnosta aseita kohtaan jotka olivat taistelemisen lisäksi hänen elämälleen oleellisimmat henkiset asiat. Sen lähemmäs hän ei niin sanottua henkistä elämää päässyt, eikä sellaista kaivannutkaan.
"Ero on siinä että minä saan sen selville papereistanne, kun sinun"
Hän piti tauon ja katsoi toista ankarasti.
"Pitäisi saada tietosi miekaltasi!"
Hänen äänessään oli kylmänä kipunoivaa raivoa. Jotkut henkilöt puhuivat eläimien oikeudesta ja kuinka niitä riistettiin, toiset demoneiden riistämisestä ja osa enkeleistä tekopyhästi yhtäkään sanaa tarkoittamatta että rikosten tekijöitä tulisi armahtaa näiden kärsittyä tarpeeksi.
EZriel taas, hän ei välittänyt elävistä sen enempää kuin kuolleista, mutta jos hän näki aseen, kaltoin kohdellun, ruosteisen ja risaisen, hän joko tuhosi sen tai etsi jonkun joka takoi sen uudelleen.

Enkeli oli kuitenkin varma ettei toisella ollut mitään tajua siitä mitä tämä kantoi kädessään ja mikä sen todellinen arvo oli. Hänen kävi miekkaa sääliksi, mutta kunnioitti sen tahtoa pysyä kiinni toisessa. Hänellä ei ollut nimittäin mitään tarkoitusta etsiä toista käsiinsä sen jälkeen kun oli saanut paperit käsiinsä jollei keksisi tapaa erottaa noita kahta toisistaan ja sen hän tekisi. Pieni tyytyväinen hymy kohosi enkelin kasvoille. Tosin näytti siltä että ase ei luopuisi omistajastaan kovin helpolla.

Camelia katsoi miestä hieman vihaisesti kun tuo sanoi että naisen pitäisi etsiä tiedot itse. "Tsh, turhaahan sitten tämä juttutuokiomme oli, halusit vain tietää miekastani." Camelia sanoi pamauttaen miekan terää kovasti maahan ja nostaen sen ylös hieman uhkaavasti. Todellakin se olisi voinut olla uhkaavaa, koska hänen silmänsä muutuivat tällä kertaa täysin punaiseksi, merkkinä siitä että naisen aggressiivisuus kasvoi kirjaimellisesti silmissä. Camelia pyöräytti kerran miekkaa kädessään ja huitaisi sillä EZrieliä kohti. Toisaalta, nainen ei tiennyt mitä teki, koska voisi sanoa että viha kontrolloi häntä.

EZriel nauroi naisen kommentille.
"Luulitko minun sitten olleen kiinnostunut jostakin muusta?"
Hän väläytti haastavan ja pilkallisen hymyn. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään. Ainut mikä todellakin oli saanut enkelin jäämään yhtään pidemmäksi aikaa oli tosiaan ollut naisen omistama miekka. Hän katseli kuinka tämä nosti miekan eteensä ja huitaisi sillä häntä kohti. Mikä sai hänet nauramaan uudestaan. Silmäkään ei värähtänyt naisen huitoessa. EZriel ei osannut pelätä itseään heikompaa, varsinkaan naispuolista, vaikka tämä oli selvästi häntä vanhempi. Mutta tälle enkelille, ikä ei tarjonnut mitään syytä kunnioittaa ketään. Kaikki olivat typeriä, ikä ei tuonut viisautta, sen toi kokemus, sen toi silmien avaaminen ja se että otti oppia omistaan ja muiden virheistä.

"Haastatko minut nainen"
Hän kysyi huvittuneena ja silminnähden innoissaan. Hän joutui estämään siipiään levittäytymästä saman tien ne värisivät pingottuneina. Hän nautti nähdessään naisen silmien muuttuvan vihan ottaessa valtaa. EZriel astui askeleen lähemmäs.
"Sillä tiedoksesi, minä en pelkää sinun miekkaasi, ja vielä vähemmän sen vähäpätöistä kantajaa joka ei edes tunne asettaan vaikka se selvästi on alentunut ottamaan sinut kantajakseen"
Hänen jokainen sanansa oli kuin pistävää kylmää jäätä. Hän halveksui naista, eikä piilotellut sitä enää vaan antoi maan kuuraantua ympäriltään ja henkensä huurustua sanojensa painoksi.

Camelia hymyili melko itse varmana, vihan paistaen melkein läpi. "Tietysti, olet vain niitä enkeleitä jotka hamuavat toisten omaisuutta." camelia sanoi. "Ikävä kyllä kuten sanoit, miekkaa ei saa irti minusta." Camelia tokaisi ja nosti miekkaansa eteensä ja levitti mustat siipensä. Kun mies kysyi että haastaisiko nainnen tämän, Camelia hymyili ja nyökkäsi nousten hieman ilmaan. Massiiviset siivet nostivat ilmavirran mukana pölyä sun muuta likaa ja se lika mikä nousi, lensi päin EZrieliä seuraavien siipien heilutusten mukana. Camelia nousi ylemmäs nosti miekkaansa ja osoitti sillä EZrieliä. Nopeasti hän oikaisi kroppansa niin, että miekka oli hänen sivullaan, pää alas päin ja jalat kohti taivasta. Siitä hän lähti nopeaan syöksyyn kuin hornetti ja ojensi miekkaa eteen päin.

EZriel suorastaan huokaisi helpotuksesta kun hänen ruumiinsa valmistui ottamaan vastaan haasteen jonka nainen hänelle heitti, innokas hymy nousi miehen kasvoille. Hän tiesi ettei saisi miekkaa, mutta sentään hän saisi nyt tilaisuuden nähdä toinen käyttämässä sitä. Enkeli kasteli toisen siipiä mielenkiinnolla, niin isoiksi ne liikkuivat kohtuullisen sulavasti toinen selvästi käytti niitä jonkin verran eikä antanut niiden lihasten surkastua sillä muuten tämä ei olisi noussut edes ylös.

EZriel antoi ilman piiskata kasvojaan suojaten vain hieman siivenkärjellään silmiään lialta ja roskalta, mikään ei olisi kohtalokkaampaa kuin roska silmässä taistelun lomassa. VArsinkaan jos se aiheutti varsinaista kipua.

Hän ei vielä avannut siipiään vaan odotti että toinen syöksyi tarpeeksi alas ennen kuin astui vasemmalla jalallaan taakse ja kiepautti itsensä niin että pääsisi toisen taakse.

Camelia syöksyi kohti EZrieliä kovalla vauhdilla, ja tunsi kuinka mies seisoi vailla minkään näköistä pelkoa siitä että nainen osuisi. Camelia nyrpisti kulmiaan, ja lensi ohitse miehestä. 'Oh shit.' Nainen ajatteli ja käänsi kehonsa katsomaan EZrieliin päin jarruttaen samalla siivillään, hän levitti siivet pitkälleen jolloin ne alkoivat jarruttaa vauhdissa olluttta naista. Camelia tipahti pikkuisen alemmas mutta alkoi taas heiluttaa siipiään jolloin hän nousi hieman ylemmäs ja pysyi ilmassa. "Luulitko että näinkin isot siivet haittaisivat liikkumista?" Camilea kysyi hymyillen ja otti miekkansa eteensä taas suojaten itseään.

EZriel katseli naista huvittuneena ja vastasi tämän hymyyn julkeasti hymyillen.
"Olen nähnyt siipiä joiden ei pitäisi kantaa ketään kantavan kolmea miestä samaan aikaan. olen nähnyt miehen jolla on kuusi eriväristä siipeä ja yhden jolla ei ole kuin yksi, minä en arvosta ketään siipien mukaan vaan taidon."
Hän sanoi ja levitti kätensä tarjoten suojaamatonta rintakehäänsä toiselle kohteeksi.
Sen hän teki ärsyttääkseen toista, kokeillen tämän rajoja ja pisteitä, mitä raivokkaammaksi hän toisen ajaisi, sitä vahvemmaksi tämä toki tulisi, mutta tulinen raivo vähensi keskittymistä, sai tekemään typeriä äkkinäisi virheitä joita oli helppo käyttää hyväksi. Hän pysyi itse maassa siivet supussa. Pelkäämättä laisinkaan.

Camelia Camila lensi paikallaan kuunnellen miestä mutta eipä se välittänyt vaikka muilla olisi jotenkin erikoiset siivet. Mutta kun mies levitti kätensä ärsyttääkseen naista, valmiiksi jo ärtynyt nainen ei vain yksin kertaisesti voinut voinut pidättää vihan purkaustan, suoristi taas itsensä alas päin ja lähti edellistä liitoa nopeammin liikkeelle, tällä kertaa hyökkäys ei olisi ollut ohi lentävä. Camelia laittoi kehonsa niin että hän pyöri Erielin ympärillä. Nainen asetti miekkansa miehen puolelle niin että miekka osuisi mieheen ja tekisi ikäviä haavoja.

EZrielin nauro kohosi kovana hänen nauttiessaan tilanteesta koko sydämestään. Hän katseli kuinka toinen valmistautui taisteluun ja hymyili haastavasti. Enkeli odotti ja naisen tullessa hän alkoi ottaa tavattoman pieniä ja lyhyitä askelia väistääkseen naisen miekan osumia pitäen kätensä iskuvalmiina rintansa korkeudella. Hän astui niin että nainen pysyi koko ajan hänen näkökentässään ja hän kykeni näkemään miekan liikeen ja tulosuunnan ottaakseen askeleen taaemmas. Hän selvästi kokeili naisen kykyjä.

Enkeli ei selvästikään aikonut perääntyä vaan toivoi naisen jatkavan taistelua, toki toinen saattaisi luovuttaa jos hän ei osoittaisi mitään kiinnostusta taistella vaan pelkästään leikkiä toisella. Hän halusi kuitenkin nähdä, mikä olisi toisen seuraava liike.

Camelia lensi miehen kimpusta pois parin metrin päähän, katsoen tuota vihaisena. Sitten nainen laski miekkansa vierelleen vähäksi aikaa rauhottuakseen, mutta ajatus siitä että mie kuin olisi leikkinyt hänen kanssaan, herätti naisen nostamaan taas miekkansa ja lähtemään lentoon kohti miestä. Hän laittoi miekkansa niin että se oli melko etu asemassa.
Mutta kun Camelia oli EZrielin kohdalla, hän lensi kylmästi ohitse kääntyi ja lähti lentämään äkkiä taas miestä kohti tällä kertaa ilman että miekka olisi ollut etusijalla. Hän olensi kätensä kohti miestä ja tarrasi tämän niskaan tiukasti tarkoituksena käyttää "kuoleman kosketusta." EZriel ilmeisemmin tuntisi jotakin tapahtuvan kehossaan. Camelia alkoi hiljattain laskea, ja hän aikoi pysyä miehessä kiinni niin kauan mitä piti, nimittäin mitä lähemmäs aika menisi 20 sekunttia, sitä heikommalta EZriel tuntisi itsensä.

EZriel katseli mielenkiinnolla toisen hyökkäystä kunnes tämä teki harhauttavan iskun, niinkään häntä ei hämmästyttänyt harhautus, eikä sekään että toinen tarttui hänen niskaansa, se oli miehestä vain äärimmäisen huvittavaa, hämmästys seurasi siitä mitä sen jälkeen tapahtui, sillä nainen ei yrittänyt iskeä häntä miekalla eikä heittää häntä voimallaan.

Sen sijaan hän tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn jokaisen hänen vaistonsa huutaessa vaaraa ja täysin itsestään riippumattomana hän tunsi polttavan jään kirkastuvan niskaansa ja lähtevän yrittämään kiivetä pitkin naisen käsivarttaa kuolettavalla kosketuksellaan sillä jää oli juuri sellaista joka ei ulottunut vain ja ainoastaan ihoon vaan se oli jäätä joka pian tuhoaisi kaiken, kuin hurjin tuli. EZriel tunsi sen nyt, mitä toinen yritti ja tiesi että tämän olisi pakko joko irroittaa otteensa tai hän saisi pian pelkällä riuhtaisulle vietyä sekä itsensä irti toisesta että tämän käden mennessän jään syödessä ja tehdessä siitä osan itseään.

EZriel huomasi nyt suuttuvansa, naisen kyky oli totta kai aivan omaa luokkaansa, mutta EZrielin silmissä se oli äärimmäisen raukkamainen ja hävettävä. Häntä vihastutti sekin ettei hän ollut tajunnut sitä aikaisemmin. Hän oli selvästi pitänyt naista vaarattomana, sen sijaan tällä oli äärimmäisen kuolettava tekniikka. Kuitenkin äärimmäisen sopiva naisella pelkurimaisuudessaan.

Camelia hymyili ivaavasti, mutta ilme muuttui kun hän tunsi pistävän tunteen sormiensa päissä. Hän tunsi kuinka sormet alkoivat kylmetä. 'Joku tekniikka?' Camelia ajatteli ja päästi irti ajatellen silloin omaa etuaan. Camelia päästi irti miehestä lentäen hieman kauemmas. 'En voi kai koskea häneen.' Camelia ajatteli lämmittäen kättään puristamalla toisella kädellään sitä. Kättä pisteli ja veri ei kulkenut kuin pienellä virralla sormissa. Sormet olivat muuttuneet punaisiksi, ehkä hieman sinertävää väriä pilkahdellen. Camelia käänsi katseensa kädestään mieheen ja katsoi tätä hieman vihaisesti. miekka oli tipahtanut maahan kun nainen oli alkanut lämmittää kättään. Camelia katsoi miekkaa ja lensi hakemaan sitä.

EZriel katseli tyytyväisenä kuinka toinen irrotti itsensä ja piteli kylmettynyttä kättään. Jää katosi saman tien, mutta enkeli oli kuulevinaan kuin vihaista sihinää ilmassa sen haihtuessa. Se kuulosti äärimmäisen tyydyttävältä. Hän katsoi toista nyt hieman kysyvästi, härnäten totta kai, kuin viestien hämmentyneenä että mikä nyt.
Hän hymyili paljastaen koko valkoisen loistavan rivin hampaitaan, naisen lähestyessä hän valmistautui, hän oli nopeasti miekan luona ja valmiina iskemään naista suoraan kasvoihin napakalla iskulla nyrkkiinpainetulla kädellä, sillä moni nainen oli juuri kasvoistaan tarkka ja pelkäsi niiden vahingoittumista, mikä taas olisi tuottanut miehelle enemmän kuin mielihyvää nähdä toinen epätoivosta palasina.

EZrielin ei ollut tarkoitus paljastaa yhtään mitään kyvyistään, nainen oli kuitenkin aiemmin todellakin pakottanut hänet toimimaan suunnitelmansa vastaisesti. Hänet oli pelastanut kuitenkin vaisto, kokemus sekä ylihuolehtiva suojelija. Toisaalta enkeli olisi mielellään mitellyt voimiaan tuon taidon kanssa. Hänelle omien rajojen kokeilu lähenteli monesti itsemurhaa, mutta hänet oli pakosta ajettu sellaisiin tilanteisiin niin monta kertaa ettei hän enää edes osannut varoa sellaista vaan haki niitä tieten tahtoen.

Camelia lensi kohti miekkaa eikä ollut oikein huomioinut että se oli tippunut EZrielin jalkojen juureen. Camelia vasta tuon jalkojen juurella huomasi miehen, mutta turhan myöhään. Camelai sai osuman naamaansa ja lennähti miekan luolta pois, tömpsähtäen maahan. Nainen nosti itseään hiljaa, katsoen vihaisesti EZrieliä ja pyyhkäisi kasvojaan. Hänen nenästään vuosi verta, ja se oli tehnyt vanan kohti leukaa. Camelia katsoi miekkaa ja muisti mikä ominaisuus miekalla oli. Nainen nousi seisomaan ja lähti kävelemään taakse päin. Hän käveli pian nopeammin ja hänen selkäänsä tuli tunne kuin joku olisi vetänyt sitä. Camelia jatkoi kävelyä, ja äkkiä, miekan ja Camelian välille ilmestyi ketju ja miekka lähti liikkumaan miehen jalkojen juuresta Camelian perään.

Isku osui, EZriel tunsi miellyttävän täräyksen kädessä ja lihasten jännittyessä, enkeli katseli kuinka nainen lennähti kauemmas ja pyyhki verta vuotavasta nenästään. Hän hymyili tyytyväisenä ja sitten katseli uteliaana kuinka toinen asteli taaemmas, hänen jäänsiniset silmänsä katsoivat samantien miekkaan johon ilmestyi ketju naisen ja sen välille. EZriel näytti äärimmäisen tyytyväiseltä ja ottikin nyt harppauksen eteen.

Hän yritti päälle ennen kuin toinen pääsisi käsiksiin miekkaan ja koska juokseminen oli hidasta hän heittäytyi koko painollaan maahan, ponkaisi itsensä ilmaan kädellään ja iski samaan aikaan kaikilla kuudella siivellä niitä erottamatta sillä sai sillä tavoin hirvittävän ponnistus voiman eteepäin heittäytyessään. Se oli eräänlainen vaihdikas kuperkeikka.
Tällä kertaa hän tähtäsi laskeutuakseen suoraan toisen eteen ja iskeäkseen uudestaan, tällä kertaa koko koukistetulla vartalonsa voimalla toista suoraan vatsaan.

Camelia teki äkkinäisen liikkeen jolloin miekka lähti melkein kaaressa lentämään kohti naista, mutta epähuomiossaan Camelia ei huomannut EZrieliä joka oli hänen edessään joten otti melkein heti osumaa uudemman kerran. Isku tuntui koko kehossa ja Camelia lensi taas taakse päin ja putosi maahan mahalleen. Camelia nosti itseään heikosti käsillään hiukset naamallaan ja katsoi EZrieliä vihaisesti. Toisella kädelläänn hän piti vatsastaan kiinni ja toisella ponnisteli itseään ylös ja pääsi polvilleen jääden toisen polven varaan polvilleen. Miekka oli lentänyt naisen mukana vähän matkaa, mutta silti se oli vieläkin liian kaukana että nainen sen saisi käsiinsä. Camelia laukoi kirosanoja mutisten ja koetti vielä nousta pystyyn polveltaan.

Tällä kertaa EZriel lähti kävelemään toisen luokse. Miekka oli kaukana ja toinen tuskissaan toisen polven varassa maassa, tietenkään hän ei enää aliarvioisi toista, tämän kyky jota nainen oli häneen yrittänyt niskaan tarttuessa oli ollut todiste siitä että toinen oli halutessaan ja osatessaan selvästi tappava. Kuitenkin, nainen oli sukupuolena heikko. Tämän ruumis oli heikompi, se tunsi enemmän kipua, niin fyysistä kuin henkistä. Nämä kuvittelivat saavansa miehet polvilleen uskomattomalla ulkonäöllään. Sellainen ei tehonnut häneen, kuin ei ylimielisyys tai mahtailu. EZriel arvosti voimaa ja kykyä käyttää sitä viholliseen.

"Todellakin, kuinka mikään noin mahtava esine on koskaan voinut valita jonkun noin heikon kantajan"
Hän puisteli päätään, vaaleansinisten hiusten piiskatessa hänen kasvojaan.
"Jollei ota huomioon vaarallista kykyäsi näytät muuten olevan täysin kykenemätön kantamaan tuollaista taakkaa"
Hän hymyili toista pilkaten. Toisaalta toivoen ettei tässä todellakaan ollut kaikkea mihin toinen kykeni.

Camelia nousi seisomaan ja katsoi vihaisesti EZrieliä. Pian hän levitti siipensä ja pinkaisi lentoon kohti miestä tarkoituksena lyödä tätä. Mies saisi nähdä, että kaikki naiset eivät olleet niin heikkoja, mitä tänä luuli. Naiset olivat kyllä heikompia kuin miehet, mutta eivät niin heikkoja, etteivät pärjäisi jotenkin. Camelia lensi kohti miestä käsi nyrkissä ja valmistautui lyömään EZrieliä leukaan. Miehen kohdalla, hän ojensi kätensä kohti tuota. Jos isku osuisi, Ezriel ilmeisemmon saattaisi hieman mennä taakse päin, ja jos ei, silloin hän olisi taas EZrielin iskun oma.

Nainen hyökkäsi uudelleen ja tällä kertaa EZriel päätti olla väistämättä, hän antoi sen osua kääntäen päätään niin että isku tekisi vähiten vahinkoa joustaen jaloillaan mahdollisimman paljon, jolloin iskun voimasta suurin osa meni joustoon eikä hänen ei tarvinnut ottaa askelta taakse. Isku oli napakka ja tuntui luissa asti, EZriel oli totuttaunut kipuun, hänellä oli äärimmäisen korkea kipukynnys, mutta toisin kuin sellaiset jotka kuvittelivat millään tavoin olevansa voittamattomia kivuttomuudessaan olivat enkelin mielestä totaaleja idiootteja. Kipu kertoi milloin ruumis otti vahinkoa, se kertoi vahingon määrän ja alueen, mitä vakavempi sen suurempi kipu.

Hän halusi nähdä toisen kasvot niiden ilmeen silloin kun hän ei silmäänsäkään räpäyttäisi toisen iskun vuoksi. Nyrkeilläkö toinen hänet muka kukistaisi. Enkeli kohotto käden tarttuakseen toista ranteista tehdäkseen tästä kyvyttömän puolustautumaan käsillään. Toki enkeli osasi ottaa huomioon jalat ja aikoikin vääntää toisen rannetta niin, jos saisi otteen, että tämä ei kivulta kykenisi hyökkäämään enää vastaan. EZriel käytti kuitenkin vähäistä voimaa sillä ei halunnut katkaista naisen heikkoja ranteita, sillä silloin tämäei kykenisi enää kantamaan miekkaansa, mikä olisi ollut äärimmäisen epämiellyttävää enkelin näkökannasta.

Camelia katsoi EZrieliä silmiin, joka ei yhtään hätkähtänytkään naisen iskua. Camelia katsoi pyörein silmin tätä ja koetti hypätä kauemmas. Hän kerkesi pyörähtää ja ottaa askeleen mutta tunsi ranteessaan tunteen kuin joku olisi ottanut kiinni. Camelia tunsi kuinka mies nosti hänet ilmaan ranteistaan, jo käsiraudat painoivat hieman ranteita, mutta EZrielin ote tuntui pahemmalta. Camelia tajusi että mies voisi tehdä hänelle nyt mitä vain ja sitähän Camelia nyt pelkäsi. Silmät muuttuivat takaisin sinisiksi, koska viha laantui ja tämän paikalle nousi pelko.

EZriel tunsi tyydyttävää voitonriemua naosen ilmeen vaihtuessa peloksi, hän nauroi taas, voitonriemuisesti. Luoden kylmän katseen naiseen. Hänellä oli ote ja hän kiristi sitä hieman tehdäkseen toiselle täysin selväksi mikä tilanne oli ja että halutessaan hän kykenisi aiheuttamaan toiselle äärimmäistä kipua.
"Annan sinulle hienon vinkin senkin typerä heikko nainen!"
Enkeli puhui matalalla äänellä silmät kiinni toisen sinisissä.
"Koskaan älä hyökkää aseetta vahvempasi kimppuun, sinun ainoa toivosi nimittäin on aseesi"
EZriel laski äänensä halveksuvasti.
"Yksi isku miekasta joka leikkaa mitä vain olisi jopa minulle hyvin vahingoittavaa, varsinkin jos aseesi kyky ulottuu syvemmälle kuin luulenkaan"

Hän viskasi toisen yrityksenä käyttää voimaa niin paljon että tämä putoaisi maahan raskaasti itsensä satuttaen. Sitten hän katsoi miekkaa, silmissään suorastaan katse joka oli harmistusta täynnä. Hän pyyhkäisi kohtaa johon oli antanut naisen osua, siihen nousisi kaikesta huolimatta kauniin sinipunainen mustelma, ehkä hänen olisi pitänyt pyytää jotakuta hoitamaan sitä. Tosin, ei häntä sellainen haitannut, se oli merkki siitä että hän oli taistellut.
Sen sijaan hän laski katseensa naiseen ja mietti vahingoniloisesti hymyillen yrittäisikö jättää tähän jäljen, haavan joka arpeutuisi kauniisti, jotta tämä muistaisi hänet ikuisesti siitä.

Camelia tippui maahan ja pysyi siinä vähän aikaa. Hänen silmissään oli kyyneleitä, mutta hän pyyhki ne pois nousten seisomaan. Nainen kuunteli mitä EZriel sanoi ja oli suuttua uudelleen, mutta pelko kielsi tämän reaktion. Hän tyytyi vain kävelemään hakeakseen miekkansa. Tilanne tuntui hieman häpeälliseltä naiselle, hän olisi voinut käyttää teknikkaansa mieheen tämän pidellessä häntä, mutta siinä olisi ollut ovat riskinsä, mies olisi silloin voinut jäädyttää naisen. Nainen oli kyllä ajatellut tuotakin, muttaoli päättänyt jättää sen väliin liian suurien riskien takia. Cameila kyyristyi poimimaan miekkaansa.

EZriel katseli naisen reaktioita mielissään, kuinka tämä pyyhki silmistään kyyneliä, typerät tunteiden ajamat naiset. Sellaiset asiat haittasivat äärimmäisen paljon taisteluja, siksi ei ollut hyvä taistella niiden ohjaamana.
Enkeli ei ymmärtänyt sellaisia hömppätarinoita mitä hänen veljensä Lucifer lauloi ja kertoi, sellaisia missä demoni tai enkeli menetti kaiken malttinsa rakkaansa kuoleman tähden ja tuhosi puoli armeijaa. Hän uskoi siihen, mutta siinä vaiheessa raivoisaa taistelijaa ei ohjannut suinkaan surkea rakkaus, vaan äärimmäinen viha joka siitä kumpusi. Olisi ollut äärimmäisen mielenkiintoista taistella juuri sellaista raivoa vastaan. Hän olisi halunnut kokea sen tuhoisan voiman kohdistettuna itseensä. Valitettavasti hän ei tiennyt ketään joka jakaisi niin voimakkaan tunteen keskenään, harmi sinällään.

Hän jäi odottamaan nostaisiko nainen vielä miekkansa häntä vastaan, enkeli lähti ottamaan hitaita askeleita tätä kohti. Kuin hänellä olisi kaikka aika maailmassa eikä mitään kiirettä tai hätää. Eihän hänellä ollutkaan, hän jaksaisi leikkiä vielä vähän aikaa, tosin, pian hän luultavasti kyllästyisi. Eihän sellaisessa taistelussa ollut mitään mieltä mikä ei tarjonnut jännitystä sitten alkuunkaan.

Camelia nosti miekkansa, ja huokaisi. 'Olen kai hullu jos yritän vielä.' Camelia ajatteli mutta koska oli jo aloittanut, ei hänen kannattanut lopettaakkaan, hän saattaisi saada vain tällä tavalla miekan todellisen luonnos käyttöön, jos hän edes yrittäisi olla suuttumatta tai olla käyttämättä vihaa apuvälineenä. Camelia vetäisi syvään henkeä ja kääntyi kohti EZrieliä. Hän ojensi miekkaa kohti tätä ja nousi takaisin ilmaan. 'En voi luovutta.' Camelia ajatteli ja lähti lentämään kohti EZrieliä. Tietysti nainen olisi heikompi ilman vihan purkauksiaan, mutta mihin voimaa tarvitsee miekan kanssa joka leikkaa mitä vain, nyt hän tarvitsi pelkästään tarkkuutta ja nopeutta. Camelia lensi kohti miestä ja tiesi että EZriel hyppisi taakse päin jos hän koettaisi lyödä tämän edestä tätä, joten hänen täytyisi jollakin keinolla harhauttaa. Naisella ei ollut kauaa aikaa miettiä, koska hän lensi koko ajan kohti miestä, joten Camelia toimi heti. Camelia lensi kohti miestä ja näytti siltä kuin hän olisi lentänyt päin tuota, juuri miehen kohdalla, hän teki äkkinäisen väistö liikkeen ja koetti lyödä miestä selän puolelle. Isku olisi tietysti kovempi jos mies kerkeisi hypätä taakse päin, mutta jos ei, niin miekka tekisi vain joko pinta raapaisun tai hieman enemmän.
Camelia lensi suoraan kääntyen sitten katsomaan EZrieliä että olisiko hän tehnyt tuohon jotain jälkeä.

//Voisin kyllä miettiä että mikä on ton miekan huippu ominaisuus kun sen sais käyttöön....//

EZriel katseli tyytyväisenä kuinka nainen haki miekkansa käydäkseen uuteen hyökkäykseen. Hän jännitti lihaksiaan innostuneena ja otti paremman asennon. Tällä ei ollut enää vihaa apunaan, mikä tarkoittaisi sitä että enkeli pääsisi näkemään nyt naisen todellisen taidon ja näkisi tämän tavan ajatella taistelussa.
Nainen lähti lentämään häntä kohti ja EZriel pohti tulisiko tämä tosiaan suoraan päin. Hyökkäys olisi holtiton ja mahdollisuudet osua sitä ja tätä.

Kuitenkin nainen vaihtoi suuntaansa äkisti hänen taaksensa. EZriel kasteli kuin hidastettuna naisen käännöstä ja hänen jalkansa toimivat ilman hänen käskyään. Kääntyminen oli kuitenkin hidasta ja miekka saattaisi osua siipiin mikä oli aina, äärimmäisen epämukavaa enkelillä kuin enkelillä joten hän käänsi vasemman kätensä terän eteen täysin tietoisena sen leikkuukyvystä. Miekan terä osui hänen kädessään olevaan rautaiseen koruun, joka itseasiassa oli täysin harkittu esine juuri iskujen vastaanottoa varten. Siihen tuli samantien lovi mutta haavaa se ei leikannut hänen onnekseen.
EZriel nosti kätensä eteensä ja näytti hieman harmistuneelta rannekkeensa vuoksi. Siihen oli tullut hieno viilto.
"Todellakin, miekkasi leikkaa mitä vain, sillä nämä"
Hän löi ranteensa yhteen niin että rannekkeet päästivät kirkkaan kilahduksen osuessaan toisiinsa.
"Nämä ovat kovinta metallia mitä taivas päällään on koskaan kantanut"
Niiden takomiseen tarvittiin äärimmäisen hankalat olosuhteet ja osaava tekijä eikä EZriel ollut varma löytäisikö hän sellaista. Ajatus avun pyytämisestä isältä sai hänet raivon partaalle tosin rannekkeet olivat sen väärtit.

//Heitän tässä teikälle brainstormiin pökköä pesään, miten olisi ei pelkästään kyky leikata kaikkea, vaan tehdä niin myös äärimmäisen pitkältä, eli siis esim. Animessa näkee paljon kuinka pelkkä iskun ilmavirta halkoo asioita? Tällainen, eli mitä lähempänä kohde on sitä kovempaa tuhoa, mutta tuhovoima ylettyy myös kauemmaksi. Tyyliin leikkaamista ilmavirralla?//