Päivä ennen täysikuuta

# Tupsu & Felina ~ #

Sirena

Sirena oli odottanut taas miltei kuukauden tätä hetkeä. Oli päivä ennen täysikuuta ja tytölle se tarkoitti sitä, että hän kykeni ottamaan ihmishahmon. Hän ei tiennytkään mitään mahtavampaa kuin juosta omilla jaloilla, kävellä niillä, tuntea niiden rasitus. Se tuntui Sirenen mielestä suorastaan mahtavalta. Mutta mitäpä muuta voisi odottaa merenneidoilta, joille jalat ovat yleensä vain kaukainen haave. Sirena kuitenkin oli hankkinut kykynsä työllä, ja oli ylpeä siitä - vaikka olikin joutunut tappamaan.

Oli varhainen aamu, mutta ilma oli hyvin kostea ja kylmänoloinen. Ihan, kuin olisi ollut syksy. Sirena nosti päätään syrjäisestä suihkulähteestä, jossa hän oli jonkin aikaa piileskellyt. Tämä suihkulähde oli yksiä niistä, joissa oli salaluukku, joka johti lopulta mereen. Sitä kautta Sirena pääsi aina merelle syömään, vaikka hän 'asuisikin' suihkulähteessä jonkin aikaa. Syrjäinen sijainti myös mahdollisti sen, ettei kukaan näkisi hänen muutostaan. Paikka nimittäin oli hylätty, ja suihkulähde oli ainoa, joka toimi. Kaipa se yritti olla jonkin koristus muuten kuollella paikalla.

Merenneito otti esille vaatepussinsa, ja kaivoi vesitiiviistä pussista esiin pyyhkeen. Sen jälkeen hän laittoi pussin maahan ja hilasi itsensä pyyhe kädessä istumaan lähteen reunalle. Hän laittoi pyyhkeen niin, että se peitti lantiosta alaspäin ainakin osan pyrstöstä, ja alkoi sitten muuttaa pikkuhiljaa pyrstöään jaloiksi.
Muutoksen hetki oli aina tuskallisen hidasta, se oli Sirenasta varsin ärsyttävää. Niinpä Sirena sipaisi hieman hiuksiaan, vilkaisi, näkyykö ketään lähistöllä ja laulahti hieman:

"Hi, miss Alice
Anata garasu no
Me de donna yume wo
Mirareru no?
Mirareru no? ~"

Tytöllä ei ollut aavistustakaan, mitä kieltä laulu oli tai mistä hän sen oli kuullut, mutta koska hän piti siitä, hän lauleli sitä joskus.
Aivan pian muutos olisi valmis, ja Sirena voisi pyyhe päällä hiippailla läheisen rakennuksen taakse pukemaan vaatteet päällensä.

// anteeksi, tästä tuli liian pitkä.
TÄMÄ EI TOISTU ಠ_______ಠ

Felina

Yö oli jo hyvin pitkällä, kirkastumass apikkuhiljaa aamuksi, kun Felina sai pyydystettyä iltapalan ja oli juuri saanut sen hotkittua vatsaansa harmaansävyisen kissan muodossa. Hiiri ei ollut kovin iso eikä täyttäisi vatsa akovin nopeasti, mutta saisi kelvata. Hän etsisi parempaa ruokaa - nyt pitäisi löytää jostain hevon kuusetsa velipoika. Missälie taas, naispuolisia henkilöitä varmaan jahtaamassa.

Fel nousi jaloilleen ja venyttlei makeasti, lipoen suupielensä mahdollisimman puhtaiksi kuten kunnon kissan kuului - vaikkei hän periaatteessa pelkkä kissa ollutkaan. Nuorukainen asteli äänettömin askelin ajantajunsa kadottaneena. Oli vielä melko pimeää, mutta kissansilmin näki oivasti.
Äkkiä tyttönen saapui pensaikossa päättömästi hapuiltuaan jonkinlaisen suihkulähtene luokse, joka oli kaukana muusta kaupungissa. Siellä tuskin kukaan kävi, tai jos kävi niin aniharvoin. Veli tuskin olisi siellä, mutta suihkulähtene luolta voisi löytyä lisää saalista.
Felina kurkisti eräästä marjapensaikosta jossa marjat olivat vielä raakoja, saaden silmiinsä jonkinlaisen olennon aijemmin mainitun lähtene luona. Olento oli kietonut itsensä pyyhkeeseen ja näytti vaihtavan muotoa - pyyhkeen alta pilkisti hiukan säihkyvää pyrstöä. Toinen muodonmuuttaja? Eikai. Merenneidolta olento enemmän näytti.
Kaikesta huolimatta Felina asteli pelottomana edemmäs, tutkiskellen kauempaa uteliaisuuden puuskansa vallassa, vielä sanomatta sanaakaan. Olento saattoi olla vaarallinen, kuten mikä tahansa täälläpäin, joten varansa tuli pitää.
Kissan valkeat viikset väpättivät hiukan tuon haistellessa ilmaa. Pikkuhiljaa pyrstö muuttui ihmisjaloiksi, ja olento näytti olevan innoissaan.

Sirena

Viimeinkin, pyrstö oli muuttunut kokonaan jalkapariksi, ja Sirenan korvat olivat muuttuneet erikoisista, eviä muistuttavista jutuista tavallisiksi ihmiskorviksi. Hän hyppäsi alas lähteen reunalta kietoen samalla pyyhkeen ympärilleen.
Tyttö oli jo kävelemässä tuttuun tapaansa vaihtamaan vaatteita, mutta ojentuessaan ottamaan maasta pussia hän näki lähistöllä kissan. Sirena piti varsin paljon eläimistä, eivätkä kissatkaan olleet poikkeus. Hän kyykistyi maahan ja katsoi kissaan uteliaana
- "Ai, hei", hän sanoi hieman hajamielisen kuuloisesti, mutta iloisesti.
- "En osannutkaan aavistaa, että joku muukin olisi näin aikaisin aamusta liikkeellä", hän naurahti, vaikka tiesi, etteivät kissat ainakaan yleensä paljoa puheesta ymmärtäneet. Tytöstä vain kuitenkin tuntui luontevammalta puhua eläimillekin samaan tapaan, kuin kenelle tahansa muulle.

- "Mutta menen nyt. Toivottavasti saat kiinni saalista", Sirena sanoi iloisesti ja nousi ylös aikeissa kääntyä nurkan taakse pukeutumaan.

Felina

Felina astui muutaman harkitun askeleen eteenpäin ja tutkaili pyöreillä kissansilmillään hahmoa edessään. Lyhyt purina karkasi kissasta tuon kehrätessä lyhyen hetken. Tuntematon olento tuntui mukavalta ja piti selväsit eläimistä - vaikkei Felina tavallinen eläin ollutkaan.
''Miau!'' Felina naukausi, vaikka olisi voinut puhuakkin. Hän ei ollut varma, tiesikö olento mikä tai kuka hän oli, mutta Fel epäili asiaa.

Kun toinen sanoi olevansa lähdössä, Felina asteli tuon perään tuntiessaan olonsa jälleen yksinäiseksi. Hän ei ollut nähnyt veljeään aikoihin ja kaipais kipeästi seuraa.
Fel mietti lyhyen hetken, puhuisiko.
''Odota... mihin sinä menet?'' Felina kysyi hiukan söpöllä, naukuvalla äänellä, joka oli kuin suloisen pikkulapsen. Siltä se kuulosti kissahahmossa. Ihmishamossa se oli enemmän hänen ikäisensä ääni. Fel katseli suurin, uteliain silmin toista olentoa valmistautuneena kaikkeen varmuuden vuoksi.

Sirena

Kissan yhtäkkiä puhuessa Sirena hätkähti hieman.
- "Ai, osaatko puhua?", hän kysyi kiinnostuneellä äänellä. Merenneitotyttö nimittäin oli aina ollut kiinnostunut toisista lajeista - olihan hän lapsena opiskellut niistä varsinkin suurella innolla ja uteliaisuudella - . Hän ei kuitenkaan osannut vielä määrittää kissan lajia varsinaisesti, sillä toinen voisi olla esimerkiksi tavallinen, mutta puhumaan kykenevä kissa, muodonmuuttaja tai luonnonhenki. Nämä olivat ensimmäiset vaihtoehodot, jotka Sirenalle tulivat mieleen.
- "Ajattelin mennä vaihtamaan vaatteet päälleni", hän selitti, mutta pystynyt lähtemään mihinkään, hän oli liian kiinnostunut toisen lajista.
- "Hei, saanko kysyä, että mitä lajia edustat? Tai siis, olen hyvin kiinnostunut lajeista ja niiden määrittämisestä sun muusta".
Sirena toivoi, ettei vaikuttanut toisen mielestä liian tungettelevalta.

Felina

Fel purisi jälleen tyytyväisenä. Muiden kiinnostuksne kohteena oleminen oli hauskaa - paitsi jos muut yrittivät tappaa hänet, mutta tämä olento tuskin halusi.
''Osaan paljon muutakin'', Felina lausui nyökytellen päätään ja tutkiskellen jälleen uutta tuttavuuttaan. Hän kuunteli tarkoilla, kolmiomaisilla ja silkkkisen pehmeillä korvillaan toisen sanoja.

''Olen itseasiassa muodonmuuttaja, mutta tykkään kulkea kissanhamossa. Ihmishahmossa ei pääse liikkumaan niin vikkelästi ja sulavasti'', kissa kurisi hymyillen kissalle viekkaaseen tapaan. ''Pyydän anteeksi, jos häiritsen sinua'', Felina jatkoi muistaessan toisen sanoneen aikovansa vaihtaa vaatteensa.

Sirena

Sirenan silmistä saattoi nähdä, että innostuksen kipinä paloi niissä. Hän ei ollut tavannut montaa muodonmuuttajaa vielä, joten hän oli enemmän kuin innokas juttelemaan sellaisen kanssa.
- "Oi, kuulisin mielelläni enemmän, jos se sinulle käy", hän pyysi tohkeissaan ja hymyili.
- "Mutta vaihtaisin kyllä mieluusi vaatteeni ensin. Aamulla on hieman viileä jopa kesällä, kun ei ole turkkia", hän naurahti.
- "Ja merenneidot eivät tunne omassa hahmossaan samalla tavalla kylmyyttä ja kuumuutta, kuten monet maalla asuvat olennot", tämä selitti.
Merenneidot asuivat pääosin vedessä, joka luonnollisesti varsinkin talvella kylmeni hyvin paljon. Pohjassa vesi oli lämpimintä ja siellä merenväki asuikin, mutta ravintoa hankkiakseen heidän oli käytävä hieman ylempänä, joskus jopa pinnassa asti. Jos heidän tuntoaistinsa kylmälle ja kuumalle olisi samanlainen kuin esimerkiksi enkeleillä, olisi laji luultavasti jo kuollut ajat sitten sukupuuttoon. Tai tuskinpa koko lajia olisi edes ollut, eihän siinä olisi mitään järkeä edes, että tiettyyn paikkaan luotu laji ei pystyisi siellä elämään fyysisten haittojen vuoksi. Ajatus tästä miltei jopa nauratti Sirenaa surkuhupaisuudellaan.

Felina

Kissa tunsi itsekkin innostuvansa saatuaan mukavan oloista juttuseuraa. Hän nyökkäsi verkkaisesti.
''Käy hyvin. En ole aikoihin jutellut kenenkään kanssa - suurin osa niistä joita tapaan yrittävät tappaa minut, tiedä sitten miksi. Mutta vaihda vain vaatteesi'', Felina vastasi iloiseen sävyyn ja istahti alas odottamaan, nuollen toista käpäläänsä ja pesten sillä tassuaan.

Hän ei oikeastaan itsekkään tiennyt miksi huomaamattaankin pesi turkkiaan, mutta hän halusi pitää sne hyvässä kunnossa. Ihmismuodossaankin Fel piti hygieniastaan huolta tiuhaan tahtiin.

''Muuten, mikä itse olet? Et kai muodonmuuttaja?'' Felina kysäisi jutustelusävyyn nostettuaan katseensa. Kissa heilautti häntäänsä ja korviaan ajaessana pois ärsyttävää itikkaa, ja samassa löi sen maahan tosiella käpälällään saatuaan ininästä tarpeekseen. Nuorukainen alkoi pesemään siinä samassa tassuaan, odotellen kaikessa rauhassa vastausta.

Sirena

Sirena nyökkäsi toiselle ja käveli läheisen nurkan taakse pukemaan päälleen. Hän puki päälleen suosikkimekkonsa; melko mitäänsanomattoman näköisen, yksinkertaisen kermanvalkoisen mekon. Se kuitenkin oli Sirenan mielestä täydellinen hänen tarkoitusperiinsä, sillä se tuntui ensinäkin päällä hyvältä ja jos hänelle tulisi yllättävä työkeikka tai hän joutuisi syystä tai toisesta kahakkaan, hän kykenisi silti edelleen mekossaan taistelemaan.

Pukiessaan vaatteita päälleen hän samalla kykeni juttelemaan kissan kanssa, sillä hän oli edelleen kuitenkin kuuloetäisyydellä.
- "En, olen ihan tavallinen merenneito", Sirena naurahti
- "Tosin hankin aikanani työtä tekemällä kyvyn muuttaa pyrstöni ja korvani ihmisenkaltaisiksi aina päivänä, jolloin on täysikuu, sekä päivää ennen- ja jälkeen sen"
Sirena vetaisi vielä meko päänsä ylitse ja sitten hän oli valmis. Hän oli varsin nopea pukeutuja. Saadessaan vaatteet päälleen tyttö otti pussista vielä pienen pyyhkeen hiuksille ja tuli esiin nurkan takaa kuivaten samalla hiuksiaan.
- "Tällä hetkellä yritän etsiä keinoa pidentää muutosta, sillä ammattini vaatisi, että pystyisin viettämään maalla enemmän aikaa", hän selitti ja naurahti sitten keveään sävyyn:
- "Kyllästyin kivien päällä laulamiseen ja miesten hurmaamiseen, tahdoin jännitystä elämääni". Hän piti pienen tauon ja lisäsi sitten katsellen sivulleen toinen suupieli hieman ylempänä kuin toinen:
- "Tosin, en minä kyllä sellaista edes tehnyt, eivätkä oikeastaan muutkaan merenneidot, kunhan vain vitsailin. Enemmän seireenit tuota harrastavat".

Felina

Kissa kuunteli tarkkana ja istui paikallaan kuin tatti, raidallinen häntä kietoutuneena tassujensa päälle.
''Mielenkiintoista. En ole koskaan tavannut merenneitoa - saati puhunut sellaisen kanssa!'' Felina sanoi, tutkaillen. ''Itselläni ei ole varsinaista ammattia, mutta teen kaikenlaisia töitä mitä saan eteeni. Joskus on kiva saada lämmin ateria pyydystetyn hiiren sijaan - ja pitäähän minun pitää huolta velipojastakin. Etsin muuten häntä juuri, oletko sattunut näkemään?'' Felina selitti ja kysyi kysymyksensä. ''Hän on melko saman näköinen kuin minä, ja on melkoisen mielenkiintoinen persoona.''

Fel oli etsiskellyt jo muutaman päivän veljeään, mutta ei ollut vielä löytänyt. Tyttö tosin epäili löytävänsä tämän jostakin baarista lauma naispuolisia henkilöitä ympärillään.
''Mitä muuten teet ammatiksesi, jos saan kysyä?'' Felina kysyi sitten ja venytteli - jälleen - hiukan.

Sirena

- "Merenneidot ovat vuosien saatossa muuttuneet yhä eristäytyneimmiksi ja aremmiksi. Itse en ole saarilla nähnyt vielä yhtäkään muuta merenneitoa minun lisäkseni - ellei merta lasketa mukaan - mutta kai se on ymmärrettävää, sillä useimmilla ei ole kykyä vaihtaa hahmoa".
Toisen puhuessa veljestään Sirena mietti, miltä toinen näyttäisi. Ja kulkisiko hän ihmis-vai kissahahmossa.
-"Pahoittelen, en ole nähnyt", hän sanoi.
- "Tai en ainakaan usko, mutta vaikka olisinkin nähnyt, en olisi ainakaan tuolloin osannut yhdistää häntä mihinkään", tämä lisäsi vielä naurahtaen ja istuutui suihkulähteen reunalle kuivaamaan hiuksiaan paremmin.

- "Ai, ammattini? Olen palkkionmetsästäjä. Mutta otan kiinni ainoastaan ihan etsintäkuulutettuja rikollisia, joten en ihan kenen tahansa kimppuun hyppää", hän naurahti. Hän ei ollut todellakaan niitä, jotka tekivät ihan kenen tahansa käskystä mitä tahansa.
- "Ja toisinaan otan vastaan myös sellaisia työtehtäviä, joissa täytyy liikku vedessä. Merenneidot kun ovat elementissään siellä, ja omia erikoistaitoja on hyvä hyödyntää", Sirena selitti ja hymyili toiselle.

Felina

Kissa seurasi tarkalla katseellaan merenneidon liikkeitä, kuunteli tarkasi tämän sanoja ja haisteli aamun leppoisan tuulen, joka hänen turkillaan leikitteli, tuomia tuoksuja. Fel päätti, että saalistaisi taas jotain pian sillä nälkä oli jo melkoinen.

''Palkkionmetsästäjä? Ihanko totta? Upeaa! Olisi mahtavaa olla palkkionmetsästäjä! Ottaa kiinni kavalia konnia ja... waah!'' Felina sanoi innostuneena, silmät pyöreinä. Kissa jopa nousi välillä takjaloilleen kuin ihminen konsanaan ja heilutteli etutassujaan hasusn näköisesti ilmassa, selittäessään asiaansa.
''Taidat olla hyvä taistelija, vai mitä? Minäkin haluaisin olla, mutta en ole niin hyvä... vielä. Kynteni ja hampaani kyllä saavat aikaan vahinkoa jos haluan'', tuo sanoi ja veti esiin toisen etukäpälän viisi terävää kynttä. Felina oli iloinen tömätessään tähän merenneitoon sattuman kaupalla. Olipahan juttukaveri.

Sirena

Sirena naurahti leikillisesti kissalle, joka huitoi käpälillään kuin ihmiset ikään ja toinen näytti muutenkin innostuneelta.
- "Onhan siinä työssä omat puolensa. Olen luonne, joka tykkää seikkailla ja ottaa riskejä. Mutta oma henki on silti aina vaarassa, erityisesti, jos sattuu isompi korsto vastaan. Onneksi yleensä suurimmat eivät ole niitä älykkäimpiä, ja minulla onkin enemmän tapana suorien hyökkäyksien ja voimankäytön sijaan käyttää ympäristöäni ja käsilläolevia asioita hyväkseni".

Tyttö oli saanut hiuksensa juuri kuivattua ja hän asetteli hiuspyyhkeensä kuivumaan suihkulähteen reunalle.
- "Mutta en minä erityisen hyvä taistelijana oikeastaan ole", tämä naurahti.
- "Enkä luultavasti pärjäisi ollenkaan ilman miekkaani, 'Azalia'".
Sirenan miekka oli siitä erikoinen, että sillä oli jonkinlainen "sielu". Se osasi ikään kuin itsestään tulkita Sirenan ajatuksia ja suunnitelmia, ja se tuntui enemmän kädenjatkeelta, kuin pelkältä esineeltä, jota heiluteltiin.

- "Ai niin, kokonaan unohdin esitellä itseni. Nimeni on Sirena", tämä muisti hätkähtäen ja esittäytyi sitten nyökäten hieman toiselle.

Felina

Nuoren kissa silmät olivat entistäkin pyöreämmät tämän kuunnellessa innostuneena.
''Waah, varmasti olet todella hyvä taistelija! Ja miekkasi on tooodella upea!'' Felina kehui uutta tuttavaansa, heilutellen etutassujaan iloisesti, hymyillen mahdollisimman leveästi jos se oli kissalta mahdollista.

''Kiva nimi'', kissa sanoi. ''Minä olen Felina'', tämä kertoi pörhistäen ylpeänä rintaansa. Hän oli ylpeä nimestään, nimestä jonka hänen äitinsä oli hänelle antanut - ja se oli melko samanlainen hänen veljensä Fabianin kanssa. Äkkiä kissan vatsasta kuului vaimea kurnahdus.
''Äh, on vielä nälkä... mutta en jaksa metsästää nyt. Etsin jotain myöhemmin'', Fel mumisi itsekseen ja suuntasi jälleen katseensa merenneitoon. Felina olisi saattanut muuntua omaan ihmishahmoonsa, sillä kissalle puhuminen saattoi tuntua hiukan oudolta - mutta Fel viihtyi eniten kissanmuodossaan, pitäen sitä aitona ja oikeana muotonaan. Toki ihmismuodosta oli hyötyä muiden olentojen ilmoilla ollessa, mutta kaikesta huolimatta hän rakasti kissana olon ketteryyttä, oivia aisteja ja kaikkea muuta siihen liittyvää.
''Mitä aijot tehdä nyt? Tuskin seurani on niin mielenkiintoista, että viitsit vain minulle jutella...'' Fel kysäisi ja mumisi kysymyksen jälkeisiet sanat hiukan hiljempaa.

Sirena

- "Hauska tutustua, Felina", merenneito sanoi ja hymyili toiselle. Nimi oli Sirenan mielestä kaunis ja nimi tuntui siltä, että kun sen lausui, kuulosti siltä, kuin olisi laulanut. Siinä oli tytön mielestä 'kauniita kirjaimia', ja tämä ajatus sai Sirenan hieman huvittuneeksi, mutta hän ei näyttänyt sitä päällepäin.
- "Ajattelin käydä keskustassa kyselemässä eräästä tavernasta - tai oikeastaan ei itse tavernasta, vaan siellä sijaitsevassa kellarikerroksessa, jonne tavalliset asiakkaat eivät pääse - olisiko minulle töitä. Yleensä siellä tiedetään paljon rikollisista, jotka ovat vapaalla", tämä kertoi ja hymyili sitten, mutta hieman erillä lailla kuin yleensä. Tämän silmät olivat hieman sumeat - luultavasti muistoista - ja hän kertoi hieman rauhallisemmalla ja pehmeämmällä äänellä:
- "Vaikka enkelit siellä saattavat näyttää vähän pelottavilta ja rujoilta, he ovat oikeasti kaikki hyvin mukavia ja ymmärtäväisiä. Olen heille paljon velkaa".
Sirena oli kerran sattumalta ajautunut tavernaan ja hortoillessaan siellä hän oli päätynyt kellarikerrokseen. Hän tapasi siellä hyvin vanhoja, lukuisia taisteluita käyneitä, enkeleitä, jotka pysyttelivät kellarissa oikeastaan aina. He kertoivat jännittäviä tarinoita ja pitivät huolen Sirenasta silloin, kun hänellä ei vielä ollut kunnollista työtä, eikä näinollen rahaakaan tai yösijaa.

- "Tahtoisitko tulla mukaan?", Sirena ehdotti.
- "Kaksin on aina mukavampi matkata kuin yksin, ja olen varma, että saamme myös vähän ruokaa sieltä - ilmaiseksi", tyttö naurahti huvittenueena ja katsoi sitten kysyvästi Felinaan. Hän ymmärsi hyvin, jos toinen ei tahtonut tulla mukaan, kaikki eivät pitäneet likaisista kellareista ja vanhoista konkareista, jotka kertoilivat päivät pitkät tarinoita uroteoistaan. Kuitenkin, joskus enkeleillä oli muitakin tarinoita, kuten myyttejä, huhuja ja muita, jotka Sirenaa kiinnostivat jo pelkästään lajitutkimuksen kannalta. Tyttö kun oli ollut aina äärimmäisen kiinnostunut toisista lajeista ja kadonneiden lajien löytämisestä, tai mahdollisesti edes siitä tiedosta, että ne olivat joskus eläneet.

Felina

Kissatyttö kuunteli korvat hörössä kun toinen puhui, silmät pyöreinä ja täynnä iloa sekä innostusta.
''Enkelit, vai? Olen tavannut itse muutavan - mutta eivät minusta ne kaikki ole kivoja eräskin... mikähän hänen nimensä oli... jotain, joka alkoi Z -kirjaimella. Zawri tai jotain. Hän oli palkkamurhaaja, niin kuulin ja iästään huolimatta näytti melkoisen vaaralliselta,'' Felina kertoi toisen kertoessa enkeleistä ja pudisteli päätään. Kuka selväjärkinen haluaisi olla palkkamurhaaja?

Felina nosti yllättäen päätään, kun Sirena mainitsi josko tyttö haluaisi mukaan. Kissan silmät tuikkivat kuin tähdet.
''Mukaan? Oikeatsikko? Se olisi parempaa kuin mahtavaa, jos voisin tulla mukaasi!'' Tämä kehräsi iloisesti ja alkoi kissamaiseen tapaan kiehnätä häntä korkealla Sirenan jaloissa, kehräten kovaan ääneen kuin huutaen 'ota mukaan, ota mukaan!'.

Felinalla ei ollut aikoihin ollut kunnon juttuseuraa eikä uusi ystävä ollut pahitteeksi - tai matkustaminen. Kissana se oli helppoa.
''Sitäpaitsi,'' Fel lisäsi nostettuaan katseensa ja lopetettuaan kiehnäyksen. ''Kellareista löytyy aina rottia ja hiiriä - kunnon hiirikissasta saattaisi olla hyötyä.''

Kissatyttö ei halunnut kerskua, mutta oli oikein oiva metsästäjä. Felina kohotti katsettaan ja katsoi taivaalle, silmät iloisina. Ehkä hän löytäisi veljensäkin jostakin - luultavasti jostain baarista naisia piinaamasta - mutta kuitenkin. Kaksosella oli kaksoisveljeä ikävä, selväkös tuo nyt oli.

Sirena

Sirena kuuteli vähän häpeissään, kun Felina kertoi palkkamurhaajista kriittiseen sävyyn. Merenneito ei tietenkään itse sellainen ollut, mutta oli joutunut tappamaan moneen otteeseen, jotta saavuttaisi päämääränsä.
- "Kaipa palkkamurhaajat eivät keksi muuta keinoa hankkia elantoaan?", hän tyytyi vain sanomaan, yrittäen vaihtaa aihetta.

Tyttö hymyili, kun näki Felinan innostuvan ideasta. Kellarissa oltaisiin varmasti mielissään, siellä kun ei ollut kuin pääosin enkeleitä, muutama demoni, ja pari-kolme muuta olentoa. Uusi kasvo, joka vielä oli eri lajia kuin muut, olisi taatusti sellainen näky, että saisi taas kuulla hyviä tarinoita. Jollakin kuitenkin oli jotain kerrottavaa myös muodonmuuttajista. Ajatus nauratti hieman Sirenaa. Kaikki olivat aina niin innoikkaita kertomaan tarinoita varsinkin, kun nuorempaa sukupolveakin oli kuuntelemassa.
''Kellareista löytyy aina rottia ja hiiriä - kunnon hiirikissasta saattaisi olla hyötyä.'', Felina selitti. Sirena naurahti:
- "Se on kai sitten sovittu ~"
Hän lähti kävelemään tavernan suuntaan
- "Tätä tietä", hän viittilöi.
- "Sinne ei ole ollenkaan pitkä matka täältä"

Felina

Kissa venytteli komeasti ja nuolaisi olkapäänsä päältä pienen likatahran pois. Kissoista sanottiin joskus että ne olivat todella siistejä eläimiä - Felina tosiaankin oli ja piti hyvää huolta turkistaan.

Nuori olento loi katseen uuteen ystäväänsä ja hymyili, jos se oli kissalle mahdollista.
''Todellakin on sovittu! Lähdetään jo,'' Felina oli todellakin innoissaan siitä, että pääsisi muiden olentojen ilmoille ja tapaisi uusia kasvoja. Hän oli todellakin onnellinen tavattuaan Sirenan, mutta kaikista eniten nuorukainen halusi edelleen löytää veljensä... kyllä velipoika varmaan löytyisi. Luultavasti.
Felina seurasi verkkaisin askelin toista joka viittilöi heidän suuntaansa. Felina loikki muutaman metrin välillä Sirenan takana tai tämän edellä, nauttien olostaan ja vilkaisten aina vällä uutta ystäväänsä. Hänen raidallinen häntä oli korkealla pystyssä, merkiten kissan olevan iloinen.

Felina tassutteli pehmeällä ruoholla ja jahtaili omaksi ilokseen hyönteisiä, etsiskellen samalla mahdollista saalista. Ötököistä ei paljoa saanut ravintoa, eivätkä ne suoran sanoen maistuneet kovinkaan hyvälle... mehevä jyrsijä sen sijaan olisi oiva suupala, vaikka linnut olivatkin enemmän Felinan mieleen. Siipiveikkoja vain oli hyvin vaikea saada kiinni, mutta aina välillä ketterä raitapaita sai niitäkin kynsiinsä.

Sirena

Tavernalle ei tosiaan ollut pitkä matka. Sirena käveli verkkain askelin, ja Felina hypähteli kissamaisen ketterästi koko ajan lähistöllä pitäen samalla kuitenkin silmänsä merenneidossa.

- "Tuossa se on", Sirena sanoi ja viittilöi edessä olevan pienen tavernan suuntaan. Hän nousi kolme askelmaa ylös rappusissa, ja avasi oven niin, että Felina pääsisi luikahtamaan sisään ja hän kissan jälkeen.
- "Seuraa vain minua", hän sanoi vielä ovella
- "Kaikkia ei päästetä kellarikerrokseen, mutta ei hätää, minut tunnetaan täällä jo hyvin, joten ongelmia ei tule".

Sirena astui sisään tavernaan. Näin aikaisin aamulla siellä ei vielä juuri ketään näkynyt, mutta päivän mittaan se alkaisi täyttyä ihmisistä.
- "Huomenta Sir", baarimikko sanoi hymyillen.
- "Miten sinä näin aikaisin täällä olet? Ja sinulla näyttää olevan ystäväkin mukanasi"
Sirena hymähti.
- "Ajattelin, että olisi aika taas kysellä toimeksiantoja ja ystäväni tässä varmasti kiehtoo alakerran porukkaa".
- "Ai, kuinka?"
Sirena vain hymyili ja käveli sulavasti baarimikon ohi vilkaisten tähän ja hymyillen. Sirena ei kertoisi ainakaan nyt, saisi kuulla sitten alakerran tyypeiltä.
Hän viittoili Felinaa seuraamaan häntä pieneen avautuvaan käytävään.

Felina

Vaaleanharmaa-valkoinen ja mustat, tiikerimäiset raidat omaava kissa seurasi aivan merenneidon kintereillä, haistellen vaaleanpunainen nenä ja valkeat viikset hennosit väpättäen.
Taverna jonne kaksikko kulki oli mukavan tuntuinen ja haisi mukavalta, pehmeältä jos niin voisi sanoa. Kissa luikahti toisen perässä oven raosta sisään ja katseli pyörein kissansilmin paikkoja, hymyillen itsekseen.
Oli hienoa olla uudessa paikassa uuden ystävän kanssa.

Paikan baarimikko tuntui ensisilmäyksellä olevan mukava kaveri, ja Felina katsoi vuorin häntä ja vuorin Sirenaa kun nämä keskustelivat. Felina virnisti kissamaiseen tapaansa jkun hänet mainittiin ja käveli pian Sirenan jalkojen vierellä kohti alakertaa, uteliaisuuden ja jännittyneisyyden pilke silmissään. Ketä alakerran porukka oli? Hän tahtoi kovasti tietää ja tunsi sydämmen pamppailevan kylkiluita vasten tasaiseen tahtiin. Hän hymyili tyytyväisenä itsekseen, häntä edelleen korkealla pystyssä.

Sirena

Käytävä ei ollut mitenkään pitkä, ja sen päässä oli ovi. Sirena avasi sen ja se paljastui siivouskomeroksi. Lattiassa matto, muutama hylly ja kasoittain siivoustarvikkeita, kuten moppeja ja ämpäreitä. Hän kumartui lattialle ja nosti mattoa, jonka alta pajastui luukku.
- "Varsin yksinkertaisesti, mutta toimivasti piiltotettu", hän kuiskasi toiselle ja avasi luukun.
- "Alakertaan ei haluta mielellään ulkopuolisia, sillä jokaisella täällä on menneisyydessä sellainen asia, josta ei tahdottaisi puhua. Tiedäthän, langenneita enkeleitä, jotka pääsivät Helvetista ja sen sellaista. Lupaathan, että kaikki mitä täällä kuulet, ei leviä ulkopuolisten korviin, etkä kerro tästä paikasta?", Sirena selitti vakavasti. Hän tiesi, ettei Felina kielisi, mutta aina kannatti varmistaa.
- "En tietenkään epäile sinua missään nimessä, tämä on vain tällainen rutiininomainen tapa", hän naurahti.

Felina

''Oah, kekseliästä!'' Fel naukaisi kun Sirena paljasti salaluukun. Kaikki mitä Sirena selitti tuntui kiinnostavalta, niin kiinnostavalta ettei nuorukainen tahtonut pysyä turkissaan.

''En kerro kellekkään elävälle tai kuolleelle, sen vannon,'' kissa kehräsi hymyillen. Hän ei kertoisi, sen lupasi - ei kertoisi vaikka olisi mikä. Hän halusi kovasti jo mennä eteenpäin ja tavata uudet olennot, kaikki mitä Sirena kertoi kuulosti kutkuttavalta.
''Mennäänkö jo, jooko?'' Hän kysyi sitten kehräten kovaan ääneen, katsoen anovasti suurilla kissansilmillään ystäväänsä, pupillit suloisesti suurina.

Sirena

- "Toki", Sirena naurahti ja kipusi luukkuun pitäen sitä auki niin, että Felinakin ehtisi mukaan. Sen jälkeen tyttö alkoi laskeutua jyrkkiä portaita alas toivon, että Felina ei loukkaisi itseään niissä. Tosin, kissa oli paljon ihmisolentoja ketterämpi ja kissathan tunnetusti putosivat vielä jaloilleenkin. Samaa ei voinut sanoa Sirenasta, hän ei ollut erityisen ketterä tai fyysiesti vahva, joten hänen oli aina vain luotettava impirovisaation ihmeelliseen voimaan ja käyttää tietojaan, joita oli kirjoista päähänsä imenyt.

Kellarissa oli todella pimeää, mutta silmä tottui kuitenkin nopeasti. Päästyään portaat alas hän pääsi käytävään. Oikealla puolella hänestä katsoen oli umpikuja hyvin lähellä, mutta vasemmalla puolella avautui vanhanaikainen holvimainen käytävä, ja jo jonkin matkan päässä saattoi erottaa soihduista kajastavan, seinille heijastuvan kotoisan valon. Siellä täällä vilahteli hiiri jos toinenkin pienii koloihin. Felina varmasti tulisi saamaan nopeilla reflekseillään täältä suupalan tai parikin.

Sirena vilkaisi, missä Felina oli ja käveli sitten lähemmäs toisen käytävän päätä, kohti suurta ruskeaa puuovea, jonka hän avasi lopulta vetän siinä olevaa tummanharmaata ympyränmuotoista kahvaa. Ovi aukesi narahtaen ja sisältä äsken kuulunut puheensorina hiljeni hetkeksi. Kaikki katsoivat, kuka ovesta tulisi.

- "Huomenia", Sirena sanoi pontevasti ja asteli sisään. Muutama, fyysisesti noin keski-ikäiseltä näyttävä, enkeli nosti tälle ilahtuneesti kättä, ja muutkin paikallaolijat näyttivät ilahtuneelta.
- "Siitä onkin pitkä aika", erän nurkassa seissyt fauni sanoi. Tämän kasvoja peitti suuri arpi, mutta siitä huolimatta tämä oli varsin helposti lähestyttävän näköinen, rauhallinen persoona. Sirena ei ollut nähnyt tätä koskaan vihaisena, vaan tämä oli aina hyväntuulinen ja erityisen valmis juomaan.
Merenneito nyökkäsi vastaukseksi.
- "Toin tällä kertaa mukanani erään, joka saattaisi kiinnostaa teitä", Sirena kertoi hymyillen ja vilkaisi taas, missä Felina tällä kertaa oli.

Felina

Tyttö luikahti luukusta nopein liikkein, tassutellen portaita alos tasapainoaan tarkasti ylläpitäen. Kerran meinasi kissan toinen etujalka luiskahtaa, mutta Felina piti itsensä pystyssä, malttamattomana.
Kellari, johon kaksikko portaita alas kavuttuaan päätyi, oli melkoisen pimeä. Tarkoilla kissansilmillä Fel kuitenkin erotti pimeän paikan miltein täydellisesti, katsellen hetken ympärilleen ja seuraten sitten ystäväänsä kohti suurta, puista ovea. Jossai Felina saattoi haistaa muutaman lymyilevän hiiren - kuulla hiljaista rapinaakin - mutta nyt oli muuta, paljon tärkeämpää asiaa tiedossa, vaikka hänen olikin erityisen hankalaa vastustaa vaistojaan tässä muodossa. Hiljaa mielessään hän lupasi itselleen, että nappaisi mokomat siimahännät myöhemmin.

Felina seurasi Sirenaa läpi oven, kävellen pari askelta ystävänsä takana. Kissan perspektiivistä paikka näytti melkoisen erilaiselta, ja pian monet uudet tuoksut täyttivät hänen nenänsä, mielenkiintoiset äänet hänen korvansa.
Sirenan täytyi tuntea ainakin suurin osa paikan porukasta, päätellen miten iloisilta kaikki yllättäen näyttivät.

Felinan silmät porautuivat hetkeksi nurkassa istuvaan fauniin, joka oli puhunut. Nuorukaisen vaistot kuitenkin kertoivat, ettei kyseinen henkilö ollut vaarallinen, ja Felina antoi lihastensa hiukan rentoutua, virnistäen itsekseen kun Sirena mainitsi hänet. Hän asteli häntä korkealla pystyssä ystävänsä vierelle, katsoi väkeä hetken ja muuntui sitten ihmismäiseen muotoonsa, jossa hänellä silti oli kissan korvat ja häntä. Fel räpsäytti silmiään ennen kuin puhui.

''Tervehdys,'' hän sanoi kohteliaasti ja hymyili hiukan arasti. Felina ei ollut tottunut kaikkien katseen kohteena olemiseen, ja nautti enemmän varjoissa liikkumisesta. Kolmiomaiset kissankorvat olivat hiukan alaviistossa ja pitkä häntä alhaalla, osin kietoutuneena vasemman jalan ympärille tytön ollessa epävarma.

Sirena

Sirena ei voinut itselleen mitään, mutta hän hätkähti hieman Felinan ottaessa ihmishahmonsa. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa, sillä kaikki huoneessa olijat olivat hiljentyneet ja katsoivat kissatyttöä ihaillen, osa hieman epävarmana kuin miettien, mitä juuri tapahtui. Sirenan mielestä Felina oli hyvin kaunis, ja oli tavallaan sääli, että toinen vietti kissahhamossaan enemmän aikaa - ainakin sellaisen oletuksen merenneito oli saanut. Tytöllä olisi varmasti ollut vientiä.

Sirena tokeni pienestä häkellyksestään ja yskäisi, aloittaen puhumisen.
- "Herrasväki", hän aloitti mahtipontisesti puhumisen. Merenneitoa nauratti aina oma äänensävynsä tälla lailla puhuessaan, mutta se yleensä sai yhtä hilpeän vastaanoton, ja huomio keskittyi häneen.
- "Tässä on Felina - muodonmuuttaja", hän kertoi ja samalla puhuessaan viittasi kädellään kohti Felinaa, joka näytti hieman epävarmalta. Sirena toivoi, että olisi voinut juuri nyt sanoa jotain rauhoittavaa toiselle, mutta se pilaisi varmasti hetken.
- "Tapasin hänet tänä aamuna ja ajattelin, että... noh, että saattaisitte ilahtua. Tarkoitan, mudoonmuuttajia näkee harvoin ja olen varma, että teillä on tarina tai toinen taskussanne heihin liittyen", tyttö naurahti.
Muutama paikallaolija nyökkäili aluksi hieman ujona, mutta pian jo yksi enkeleistä huudahti iloisena tietävänsä ainakin yhden tarinan, ja sen jälkeen muutama muukin jo yhtyi tähän.
Sirena viittilöi Felinaa istumaan ja kuiskasi tälle:
- He saattavat kysellä ja olla ehkä vähän hyökkäävältä vaikuttavia, mutta älä välitä; he eivät tarkoita pahaa. He ovat vain innokkaita".


// Koska nuo muut hahmot ovat ei-kenenkään-omaisuutta, niin voit ihan vapaasti liikuttaa niitäkin hahmoja BD. Esittää niiden kysymyksiä Felinalle etc.
Niin, ja anteeksi myöhäinen vastaus. Olen laiska xD

Felina

Kissatyttösen korvat olivat hiukan ujouden vuoksi luimussa, mutta muiden ystävälliset katseet nähdessään komiomaiset, silkin pehmeät korvat nousivat suoriksi ja värähtelivät kuunnellessaan muiden olentojen juttuja.
''Niin, tuota...'' Felina aloitti arasti ja yritti miettiä mitä sanoisi. ''Minut tunnetaan nimellä Felina. Minulla on kaksoisveli, Fabian, jonka luulen majailevan jossain täällä päin ja etsiskelen häntä. Öh... olen muodonmuuttaja, kuten näitte, ja eläinmuotoni on yksinkertaisenen kissa.''

Felina asteli varovasti hiukan lähemmäs muita muutaman pyynnöstä. Joku siveli hänen vasenta korvaansa ihastuksissaan, ja Felina tunsi matalan, lämpimän kehräyksen kantautuvan itsestään hänen hymyillessään vienosti. Felina käänsi katseensa takaisin ystäväänsä, Sirenaan, ja hymyili hiukan leveämmin. Hän oli iloinen siitä että oli tavannut uuden toverin ja nämä muut olivat hyväksyneet hänet joukkoonsa. Kunhan hän vielä löytäisi jostain veljensä, kaikki olisi paremmin kuin hyvin.

Sirena

Sirena seisoi hieman etäämmällä, kädet puuskassa. Hän hymyili leveästi, sillä Felinaan selvästi ihastuttiin heti. Vaikka merenneito ei tyttöä tuntenut kunnolla laisinkaan hän uskoi, että Felinalla ei varmaan kovin monta ystävää ollut. Ensinäkemällä toinen oli nimittäin vaikuttanut enemmän sellaiselta yksinmatkaajalta, kuten hänkin. Mutta seura teki aina välillä todella hyvää, ja hän toivoi, että kissatyttö nauttisi huomiostaan täysin rinnoin.

Merenneito ei voinut kuin naurahtaa hieman itselleen. Hän tunsi itsensä niin vanhaksi katsellessaan toista sivummalla. Kyllähän hän jo täysi-ikäinen oli, muttei kovinkaan aikuismainen. Tämä hetki sai Sirenan kuitenkin käyttäytymään kerrankin vähän aikuismaisemmin.

Myöhemmin Sirena liittyi seuraan mukaan. Hän kuuli monia jännittäviä tarinoita - joista puolet hän oli jo tosin kuullut - ja seurueella tuntui olevan hauskaa. Sirenasta oli sydäntälämmittävää katsoa, kuinka niin monet eri rodut tulivat toistensa kanssa toimeen niin hyvin.
Aikaa kului, ja pian tyttö huomasi kellosta, että oli jo keskipäivä. Hänellä olisi vielä tehtävää, ja Felinakin oli kuulemma etsinyt veljeään.
- "Kello alkaa olla jo paljon", hän sanoi yrittäen olla kuulostamatta ilonpilaajalta.
- "Minun täytyy tästä alkaa lähtemään, täytyy vielä käydä kyselemässä, löytyykö työtarjouksia". Sirena nousi tuolilta ja vilkaisi Felinaa miettien, oliko tämäkin jo lähdössä samalla.

Felina

Aika kului kuin siivillä. Niinhän se aina kun oli hauskaa - ja kohta Felina huomasi löytävänsä itsensä makaavasta eräällä tuolilla kissamuodossaan, ketarat taivasta kohti, jonkun rapsuttaessa hellästi häntä vatsasta.
Felina kuunteli innoissaan muiden mielenkiintoisia juttuja joihin suurinpaan osaan liittyi jonkinlainen muodonmuuttaja. Muutaman kerran hänen silmänsä suurenivat ihmetyksestä, toisinaan pieni kissamainen versio naurahduksesta karkasi nuorukaisen huulilta. Yllättäen Sirena kertoi että alkoi pikkuhiljaa olemaan jo myöhä ja hän itse lähtisi luultavasti pian. Felina kellahti ensin vatsalleen, nousi jaloilleen ja hypähti lattialle, kipittäen ystävänsä jalkojen juureen ja puskien itseään tämän jalkoja vasten, kehräten pehmeästi.

Felina otti ihmismäisen muotonsa jotta voisi sanoa sanottavansa.
''Lähdetkö jo?'' Hän kysyi pää asteen kallellaan ja korvat hitusen alaviistossa. ''Blääh, minunkin pitäisi varmaan pian... pitää jatkaa veljen etsimistä ja löytää mukava paikka jossa nukkua.''
Sanojensa jälkeen Felina haukotteli makeasti, venytellen hiukan jäseniään.

OFF// Oletan Felinan tulevan Sirenan mukaan. Saa tappaa, jos menin möhläämään xD //

Sirena

- "Juu", Sirena vastasi toiselle tämän kysyessä, oliko hän jo lähdössä.
- "Tuletko sinäkin samalla? Voisin vielä kysellä, onko veljeäsi näkynyt. Baarin puolella joku saattaisi tietää", tämä sanoi ja katsahti Felinaan.

Sirena asteli ovelle ja odotti ovella, että Felina ehtisi tämän mukaan. Toisen tullessa Sirena vilkutti tovereilleen ja sulki sitten oven Felinan päästessä oven toiselle puolelle.
- "Noh, mitä pidit heistä?", merenneito kysyi hymyillen isosiskomaista hymyä ja viittasi samalla kädellään - jo suljetun - oven suuntaan.

// Lyhin roolaus ikinä FFF YEAH XD

Felina

Nuorukainen seurasi Sirenaa pieni hymy suupielessään. Oli hiukan ikävää lähteä mukavan joukon seurasta, mutta hän halusi seurata Sirenaa.
''Tulisin seuraasi mielelläni!'' Felina vastasi innokkaasti, ja seurasi ystäväänsä muutaman nopeamman askeleen ansiosta tämän vierellä.

Felina loi miettivän katseen Sirenaan, kun tämä kysyi mitä hän oli pitänyt uusista tuttavuuksista. ''Hmm...'' hän mumisi itsekseen ennen varsinaista vastausta.
''He kaikki tuntuivat olevan mukavaa porukkaa, ja heidät olisi mukavaa tavata joskus toistekkin. Heillä oli mielenkiintoisia tarinoita, ja niitä oli hauska kuunnella,'' Felina selvensi omaa kantaansa asiasta, nuuhkien hiukan käytävää jota pitkin he kävelivät. Pian nuorukaisen ajatukset ailahtivat jälleen hänen kaksoisveljeensä, jonka toivoi pian löytävänsä. Fel ei ollut varma, mitä tekisi veljen löytymisen jälkeen - hän oli varma että löytäisi tämän - hän toivoi, että tapaisi Sirenan joskus uudelleen.

Sirena

Sirena käveli käytävää pitkin ja nousi portaat ylös, samalla kuunnellen Felinaa. Hän oli iloinen, että toinen oli viihtynyt.
Päästessään viimein ulos alakerroksista Sirena peitteli salaluukun alakertaan.
- "Ennen kuin tiemme eroavat...", merenneito sanoi hiukan haikealla äänensävyllä
- "Saatan tietää ehkä, missä veljesi on. Mietin jonkin aikaa, ja... noh, jos hän näyttää suunnilleenkaan samalta kuin sinä ihmishahmossasi, niin hän on luultavasti baarissa vähän kauempana täältä. Tiedätkö tuossa parin korttelin päässä olevan, suuren rakennuksen? Siitä oikealle, ja baarin pitäisi olla siinä. Näen hieman sinua muistuttavan kissapojan siellä usein", hän naurahti. Aluksi hän ei tosiaankaan edes tiennyt, miltä Felinan veli näyttäisi. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan häntä hieman, ja viimein nähdessään uuden ystävänsä ihmismäisemmän hahmon hän muisti jotain. Sirena toivoi kovasti, että olisi avuksi ja ei olisi erehtynyt henkilöstä.

Viimein, lähellä baarin - siis sen, missä Felinan veli ei ollut - uloskäyntiä Sirena käännähti Felinaan.
- "Tässä kai sitten eroamme. Hyvää jatkoa, toivottavasti en ollut erehtynyt henkilöstä ja löydät veljesi", hän hymyili leikkisästi virnistäen. Hän oletti Felinan lähtevän, mutta hänellä itsellään oli vielä baarimikon kanssa hieman puhuttavaa.
Jos Felinalla ei olisi enää mitään sanottavaa, Sirena kääntyisi vanhan tuttunsa puoleen tiskin takana, ja kyselisi, oliko uusia työtarjouksia tullut.

// Ynh, hieman tönkkö lopetus minun osaltani :'D
Mutta tämä kai oli minun osaltani tässä, ellei sitten ilmene jotain, mihin minun pitäisi vastata :----D

Felina

Tytön katse valoistui, kun Sirena kertoi ehkä tietävänsä missä hänen veljensä olisi.
''Kiitos!'' Hän ei tiennyt mitä muutakaan sanoa, ja hymyili leveästi, kehräten kuin kissa. ''Toivon että näen sinut vielä joskus. Kiitos kovasti avustasi... sinunlaisiasi mukavia tyyppejä tapaa ikävän harvoin.''

Fel aukaisi silmänsä ja katsoi Sirenaa vielä kerran, painaen tarkasti tämän muistiinsa jos sattuisi vaikka jossain vielä näkemään.
''Heihei sitten,'' hän hyvästeli ja muuntui kissamuotoonsa, jolkottaen kevein askelin muiden olentojen jaloissa kohti Sirenan mainitsemaa paikkaa. Hänen sisällään kihelmöi jännitys - tapaisiko hän viimein veljensä? Löytäisikö hän hänet täältä?

Hän toivoi niin.
Ja kiitti uutta ystäväänsä tuhanteen kertaan.

//tönkköä ja lyhyttä lieni tämäkin... mutta oli mielenkiintoinen peli, kiitokseni siitä : >
The end. XD